perjantai 4. elokuuta 2017

ELOKUUN KOLMAS 1977

Eräs perheemme vatsanpohjaa kutkuttavimmista päivistä oli elokuun kolmas päivä 1977 eli tasan neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin pihaan ajoi -ja jäi siihen kiinni- iso rekka lastinaan meidän uusi koti!


                              Nosturi oli tullut paikalle jo kukonlaulun aikaan.


Naapurin Maijalla ja Pekka-pojalla oli asiaa kylälle aamutuimaan, Pekalla olisi ollut mieleisempää katseltavaa miesten touhuissa kuin mennä hammaslääkäriin.


Peräkamari on saanut seinät, ja kohta toinenkin pää talosta on pystyssä.


Kuvia on katseltu ahkerasti menneinä vuosina...

Katto sai pressun peitokseen ensimmäisiksi öiksi.

 

Iltapäivällä Maija ja Pekka-poika palasivat hammaslääkärireissulta ja sinä aikana meidän talo oli pystytetty!

Takapihalla odotti likakaivo perustamista. Renkaiden kohdalla on nyt takapihan kukkapenkki.
Pihlaja on kasvanut suureksi puuksi, sen näen aamulla ensimmäiseksi makuuhuoneen ikkunasta kun uniltani herään.

Nuori herra Kukkaro työn touhussa. Ei ole työntahti päässyt hiipumaan näinä 40 -vuotena!


Kuinka tähän talon rakentamiseen päädyimme, me nuori, myttyisen ja tyhjän kukkaron omistava perhe?
Näin siinä kävi:
Työpaikalle 1975 oli tullut kesäsijaiseksi muuan puhelias Kerttu. Eipä malttanut olla kertomatta, että eräs maanomistaja myy rakennuspaikkoja kylältä. Meitä sattui olemaan kolme perheenäitiä samassa kahvipöydässä kuulemassa Kerttua ja kun elämäntilanteemmekin olivat samanlaiset, heräsi meillä kiinnostus -jospa saisimme omat tontit ja talot työpaikan vierestä.
Kesäisenä sunnuntai-iltana työpäivän jälkeen Kertun mies meitä ohjasi kymmenen hehtaarin metsikköön talonpaikkoja katselemaan. Kiertelimme ja katselimme, - minulla vuoden ikäinen Kolmas Poika kainalossa ja puoliso -herra Kukkaro talutteli Toista Poikaa. Tälle kohdalle kun pääsimme, sanoin: tämä se on! Tontti oli vastarakennetun tien vieressä ja edessä avautui avara laidun. Se sama laidun on nykyään lainehtivana viljapeltona.

 Asuimme työpaikan vieressä työsuhdeasunnossa, ja perheemme oli jo viisihenkinen ja oli isomman asunnon tarve. Kuntakeskukseen rakennettiin silloin kiivaasti uusia kerrostaloja, mutta meillä ei ollut pääomaa sellaista hankkia. Omakotitalon rakentaminen oli silloin se varattoman vaihtoehto isommalle kodille.

Tonttikierrokselta palasimme posket hehkuen ja minä lämmin lahna kainalossani, sen oli Kertun mies sinne työntänyt kierroksen päätteeksi. Kotitalon pihassa huutelin yläkerran naapureille innoissani näkemästäni ja kokemastani- ja hekin innostuivat tontin hankintaan. Nyt meitä oli neljä nuorta työkaveriperhettä samanlaisissa ajatuksissa.
Siitä alkoi kiivas pohdinta, mistä saadaan tarvittava pääoma tontin ostamiseen. Omia säästöjä ei ollut.
Se oli sitä aikaa kun pankkiin mentiin hattu kourassa. Minä tosin lapsi kainalossa. Ei herunut tontin ostoon pikkurouvalle lainaa ensimmäisestä pankista. Miehet kun lähtivät asioille, niin saatiin laina, että saatiin samana kesänä tontti ostettua. Puolen hehtaarin alueet saatiin jokainen.

Alkoi kiivas talokirjojen selaaminen ja Hämeenlinnan asuntomessut piti heti katsastaa.
Siihen aikaan -70 luvulla- sai lapsiperhe valtion tukemaa Arava-lainaa talonrakentamiseen. Säädöksiä se kuitenkin sisälsi, mutta niistä selvittiin.
Vaikka tonttimme eivät sijainneet kaava-alueella, pääsimme alueen muiden etujen -työpaikka, koulu, päivähoito, julkinen liikenne, kyläkauppa- kaikki tarvittava sijaitsi reilun kilometrin ympyrällä tulevista kodeistamme  ja täytti Aravan ehdot.
Löydettiin sopiva talomalli, mutta sitä ei Arava halunnut meille rahoittaa ja jouduimme valitsemaan uuden talomallin. Rakentamisemme viivästyi vuodella, toiset perheet olivat päässeet rakentamisen alkuun edellisenä kesänä. Tontilla käytiin retkellä monta kertaa hukkaanmenneen vuoden aikana
Lumen peittämälle kumpareelle talo sitten päätettiin tehdä. Kaukaisuudessa näkyy nykyinen hevoslaidun.


Pohjatyöt aloitettiin vapun jälkeen 1977. Kesällä tehtiin sokkelit ja varattiin putki- ja sähköurakoitsijat.  Työkavereilla oli puolisoina yrittäjiä ja alustavat tilaukset hoidettiin työpaikan kahvipöydässä.
Lapsilla oli mukavat oltavat -naapurustossa oli aina leikkikavereita, ja pienen kyläkoulun välituntikellon ääni kuului metsäntakaa pihoihin. Turvallinen uusi pyörätie vei koululle.

Talon valmiiksirakentaminen seinien pystytyksen jälkeen annettiin osaavien tuttujen kirvesmiesten käsiin. Puoliso oli vain viikonvaihteet kotimaisemissa ja "rakennusvalvonta" ja tavaroiden hankinta oli minun vastuulla. Lasten ja työn lisäksi.

Valmiiseen taloon muutimme marraskuun alussa 1977.
Ensimmäiset viikot istuin Kolmas poika sylissä nojatuolissa mitään tekemättä. Muuton jälkeen ranteestani leikattiin rasitusvamma- siksi sain pakollisen lepohetken kuuden rankan rakennuskuukauden jälkeen. Asumisen eri vaiheista olen kertonut aiemmissa kirjoituksissani .

Neljäs Poika syntyi tähän taloon elokuussa 1979.
Tämä talo on ollut kelpo koti neljälle pojalle sekä herra Kukkarolle että rouva Myttyselle jo neljänkymmen vuoden ajan.

Ei voi muuta sanoa! Enkä sano!






12 kommenttia:

  1. Ihana muistelo, joka väkisinkin nostatti mieleen oman ensimmäisen talon, nykyisin isoksi taloksi kutsutun rakentamisen. Rahaa ei ollut meilläkään, mutta olihan lapsia. Kolmas syntyi 1976 vielä vanhaan päälle laukeevaan taloon, mutta uusi oli jo rakenteilla. Sen rakentaminen otti enemmän aikaa kuin teidän talon rakentaminen, koska kaikki, paitsi sähkötyöt tehtiin itse. Aravaa oli meilläkin, mutta se oli maksettava pois, kun 120 neliötä ei enää riittänyt yhä kasvavalle lapsilaumalle. Mutta parasta se on ollut, kun se on ollut kovaa työtä...... No ei sentään aina ole siltä tuntunut. Ei silloinkaan, kun lapset oli otettava työmaalle mukaan, jotta molempien panos saatiin käyttöön. Minulla mies oli vain päivät pois kotoa. Sinä olit käytännössä yh. Myös meillä kyläkoulu oli tien toisella puolella. On vieläkin, mutta lopetti toiminnan kolme vuotta sitten. Ajat muuttuvat, mutta edelleen oman katon alla on lysti asua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaa me -meidän ikäpolvi aikamoisia "yrittäjiä". Pankkilainassakin oli 17 prosentin korot jossakin vaiheessa...

      Poista
  2. Rakentamisaikaisten kuvien katsominen aiheuttaa aina sydämenpohjassa lämpimän ailahduksen. Hienoja muistoja sinullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon aikaan ei kuvien laatu ollut kummoistakaan, huvittaa tuo punaisuus, en osannut sitä korjata, ovathan autenttisia...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Omaakin iloa muistoista lisää se, että saadaan asua ja olla edelleen tässä toimivassa kodissa, nyt asukkaina herra Kukkaro, rouva Myttynen sekä bernipoika Jymy. Pojat ja poikien lapset viihtyvät täällä lomillaan nuorisonakin.

      Poista
  4. Olipa mukava lukea talotarinanne ja hienoa, että on tästäkin vaiheesta kuvia. Nuo aravajutut olivat mulle varsin tuttuja, kun olin valmistelemassa kunnassa niiden myöntämistä. Oli se aikaa, kun asuntohallituksessa katsottiin piirustukset ja korjattiin niitä. Niinkuin ne olisivat tienneet, mikä on perheelle paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parkettia ei saanut laittaa, keittiön kaakelit vain vesipisteen taakse, neliöitä alle 120, kustannusarvio vaatimaton, kaappeja sen ja sen verran ja ne ympäristön olosuhteet, niilläkin oli luvan myöntämiselle merkitys. Muuten: sain hoitaa kaikki lupa- ym hakemukset kuntaan yksin, puoliso oli viikot töissä muualla. Opin paljon byrokratiasta ym. Osasin kyllä asioida eikä ongelmia ollut. Aina kun kävin asioilla rakennustoimistolla, oli minulla lapsi kainalossa. Myöhemmin olin itse teknisessä lautakunnassa, mutta silloin ei enää nämä hankkeet kuuluneet lautakunnalle. Valokuvat huvittavat värillään...

      Poista
  5. Kaunis muistelo ja ihana että tuollaisia kuvia on vielä tallella♥ Teidän kodissa on varmasti ollut paljon onnellisia hetkiä ja lasten hyvä kasvaa...heidän on mukava jakaa tuossa talossa olevia muistoja vielä omillekkin lapsille kun siellä ovat! Kaunista kesäiltaa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut onnellista sattumaa, se, että rohkeasti tyhjätaskuina lähdettiin omakotitalon rakentajiksi. Oli tehtävä elämässä paljon valintoja, nyt ne eivät kaduta.

      Poista
  6. Niin ne vaan talot nousee. Tämäkin talo samana vuonna...tosin mä en ollut todistamassa asiaa =).

    VastaaPoista
  7. Olipa mukava postaus. Hienoa kun olette kuvanneet talon rakentamista, kuvia on niin mukava katsella jälkeen päin.- Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista