sunnuntai 3. joulukuuta 2017

MUSTA TUNTUU


Edellisellä viikolla osa kansakunnasta  eli BlackFridayn- lumoissa, toiset tyytyivät "Älä osta mitään"-teemaan. Minä kuuluin jälkimmäisiin. Sattuneesta syystä. Perjantai oli tiukka kotipäivä kun järjestelin huushollia vieraskoreaksi. Sunnuntaina meillä juhlittiin  "pikkuveljen"  seitsemänkymppisiä. Niistä jo Jymy-Jami mainitsi omassa blokissaan



Vanha mietelmä kuuluu: "Älä jätä huomiseksi minkä voit tehdä tänään".
Eilen illalla oli pihapiiri valkoisen lumen peitossa ja maisema näytti houkuttelevan talviselta.
Oli tarkoitus, että aamulla käyn kuvaamassa lauantai-illan tekeleitäni hankien keskellä.


Sunnuntaiaamun valjetessa näytti maisema mustalta.

Lauantaina innostuin kaivelemaan kangaslaatikkoa ja sieltä löytyi- taas- vuosikausia sitten tallennettuja kankaanpaloja. Tämän kangaspalan olen ostanut Fidasta jo neljä kesää sitten. Hintalapussa luki 2€ ja pellavatyyppisellä ohuella kangaspalalla oli mittaa kolme metriä. Levitin kankaan nelikymppiselle monissa toimissa hyvinpalvelleelle koivupöydälle, riisuin trikootunikan päältäni ja sen mallilla leikkasin kankaan.


 Tekele huilaili pöydällä kun minäkin huilailin ja katselin Suomi 100-juhlaa TV.stä. Erikoinen juhla, vaikuttavaa oli kuulla musiikkiluokkalaisten laulamana Finlandiaa. Kurkussa kuristi.


Omakin aarteeni, tämä puku,  sen perinne ja arvostus on nostettu kansalaisten tietoisuuteen kun rouva Haukio sai lahjaksi samanlaisen Jääsken puvun (uudistetun sellaisen) ja esiintyi se yllään eilisessä Suomi 100 juhlassa.

Ennen illan toista tv-ohjelmaa "Albert Nobbs´ia" ehdin koota tekeleeni mekoksi. Helppo oli saumurilla vain kaksi pitkää saumaa suristella. Siitä tulikin oikein mukava illanviettomekko talvisille koti-illoille. Kangasta jäi taas kesähatunkin tarpeiksi.


Helmat saa kietaistua ylös kun tehdään Jymyn kanssa pikakäynti ulos vaikka kuuta katselemaan.
Maisema on niin musta, ettei kukkasaapasta, jota Jymy iltalenkillä ulkoiluttaa, enää löytynyt.


Kun ompelun makuun taas pääsin, leikkasin ja ompelin  luottokaavalla (vuodelta 2002) yksinkertaisen jakun.  Kangas Eurokankaan palalaarista.


Vieläkään ei ompeluhalut himmenneet, musta joustosamettipala (näköjään vuodelta 2012) valmistui pikkumustaksi. Tein sen ilman mitään muotolaskoksia tai kaarteita, ja sepä istuikin pötkylän varteni päälle yllättävän mukavasti. Ohuella huivilla voin kätkeä turhat muhkurat lähes näkymättömiin...


                                  Huivi onkin kuin turvavaate, suojaa ja peittää.


 Ei tässä sitten muuta, taas väheni kankaanpalat laatikosta. Henkareita pitänee käydä ostamassa lisää...

              "Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen!"-tuumaili huutokauppiaskin. Samat tunteet minullakin.

12 kommenttia:

  1. Wautsi, olet kyllä käsittämättömän taitava! upeita vaatteita <3 Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan oikeasti, taitava en ole, yritteliäs vain...

      Poista
  2. "Anneli"; Olen aina tiennyt, että olet taitava ja aikaansaava, mutta tarmokkuutesi ja nopeutesi jaksaa kyllä yllättää toistuvasti. Jos et olisi tyytyväinen aikaansaannoksiisi, olisi asiaa psykologille :) Tuo Jääsken puku on todella kaunis. Onnea velimiehelle näin jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullekin hei; olen suoraviivainen, siitä nopeus...Kunhan saan aikaiseksi hahmotelman/luonnoksen itsestäni tänne blogiin, niin siinä saattaa olla aihetta psykologinkin soffalle. Tule Sinä terapoimaan! Jääsken puku on aarteeni.

      Poista
  3. Kyllä olisin minäkin enemmän kuin tyytyväinen. Olet tosi taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon mekon kaava on niin yksinkertainen ja istuva, että olen sillä kaavalla tehnyt monta illanviettomekkoa.

      Poista
  4. Olet sinä suorastaan ihmeellinen tehopakkaus ja tulee niin komeaa tuotetta. Kateeksi käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa anonyymi, tehot alkavat hiipua, on parasta käpertyä mekon suojaan, ottaa Pitkon Siivut lukemisiksi ja ottaa pikku torkut, niin taas jaksaa...

      Poista
  5. Oletpas saanut taas paljon aikaan. Kivoja noi huivit ja hieno toi kansallispuku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivi on todella mukava vaatekappale, sen kanssa voi vaikka matkalla vetäytyä hetkeksi unten maille. Sinä olet taas koristellut kotiasi niin houkuttelevan jouluiseksi.

      Poista
  6. Oi miten upeita ompeluksia!! Että sinä olet näppärä kun noin ihania asuja luot♥ Tuo Jääsken puku on myös kaunis! Mukavaa joulun odottelua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en tiedä tulivatko tarpeeseen, mutta ainakin sain kankaanpaloille uutta muotoa, pääsevät vaatekaappiin-ehkä marinoitumaan tai sitten ei. Odotellaan rauhassa Joulun aikaa!

      Poista