keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

"SIIS KLIP JA KLAP KUN PYYKKIÄ RIITTÄÄ VAAN,

niin klip ja klap muun kyllä mä kuntoon saan."
 Eikös se Kaunis Pesijätär lauleskellut noin joskus 50-luvulla?
Eikä tässä vielä kaikki, muutama iso pöytäliina ja sylillinen saunapyyhkeitä odottelee narulle pääsyä.

Puhtaita vieraslakanoita viikkaillessa ja tyynyliinoja silitellessä on mukava muistella  kuluneen viikon mukavia tapahtumia. 

Nyt rentoudutaan ennen seuraavia  pitoja. 
Tulevana sunnuntaina päästään kummipojan 18-vuotiskemuihin.

 

 

JA SEITSEMÄNNEN PÄIVÄN JÄLKEEN HÄN AJATTELI LEVÄTÄ

Viikko sitten keskiviikkona tuli ToinenPoika tyttärineen lomanviettoon. Samana iltana vietettiin porukalla rantasaunailta kyläyhdistyksen saunalla.
Loppuviikko järjesteltiin sunnuntain juhlia.
Ja sunnuntain sateessa juhlittiin.
Maanantaina korjattiin paikat kuntoon.
Tiistaina oli taas Kipsijalkaisen kontrollikäynti Hatanpäällä. Samassa nilkassa murtuma, jo kolmannen kerran reilun kolmen kuukauden aikana.
Kipsijalkaisen mieli on vielä kuin nuorella kölvillä, mutta kroppa ja muisti ei, siksi  kipsattuun jalkaan vahingossa tulee varattua. Ja ongelmahan siitä saadaan syntymään. Jo kolme kertaa.
 Hoito aiheutti  päänvaivaa hoitaville lääkäreillekin, nyt odotellaan uusia lausuntoja ja toimenpidesuunnitelmia kunhan erikoislääkärit palailevat lomiltaan.
Olen iloisesti yllättynyt hyvästä palvelusta niin invataksien kuljettajilta kuin sairaalan henkilökunnaltakin.

Samalla reissulla vein Toisen Pojan tyttärineen Särkänniemeen.
Sattui sopivan lämmin ja aurinkoinen päivä viimeaikaisten sateiden lomaan.
Iltamyöhällä sakki kotiutui ja pahimpaan nälkään keitettiin oman maan Siiklit. Grillipihvien kanssa niistä herkuteltiin.
Tytöt vielä jaksoivat rankan huvipuistoreissun jälkeen pomppia trampoliinilla ja uiskennella altaassakin.

Keskiviikkona oli lomalaisten kotiinlähtöpäivä. Torstaina alkaa Hellin harjoitukset ja sinne teki mieli.
Kyyditsin lomalaiset junalle ja samalla reissulla kävin näyttämässä moppia yhden kehvelin kämpässä.
Säkillisen pyykkiäkin sieltä keräsin.

Tänään ollaan Puolison kanssa ihan vaan kahden kesken ja hissun kissun.



maanantai 27. heinäkuuta 2015

"PLIIS PLIIS MUMMI SAANKO JÄÄDÄ" JA PELOTTAVA YÖ

Eilisen juhlahässäkän aikana Kolmannen pojan tytär esitti kainoa vaativammassa sävyssä yökyläpyynnön. Kolme serkkutyttöähän meillä jo olikin. No mikäs siinä, tytöt viihtyvät hyvin yhdessä, kaikki neljä.
Jossain vaiheessa iltaa isommat tytöt mainitsivat menevänsä nukkumaan leikkimökkiin.

"Siellä taitaa olla kylmä."
"Ei oo, me laitetaan verkkahousut ja hupparit."
Pienin oli laitettu sanansaattajaksi: "Pappa vois laittaa sinne lämmityksen päälle."
"Me jo katottiin, että siinä alasängyssäkin voi nukkua, missä olis vilttejä niitten patjojen päälle?"
"Kaikille on makuupussit, ei tarvita mitään vilttejä."
"Muttakun me otetaan peitot ja siks tarvitaan siihen alle viltit."
"Ja tyynyt."

Juoksujalkaa tytöt mökkiä sisustivat yökäyttöön peittoineen ja tyynyineen.

Pappa oli puhutettu ympäri ja oli virittänyt jo lämmityksenkin päälle.

Välihomminaan tytöt melskasivat uima-altaassakin. Ja saunassa-uimassa-saunassa-uimassa. Löylykivet kalisivat kylmyyttään kun aikuiset saunaan menivät.

Iltamyöhällä kävin tarkistuskierroksella leikkimökissä.
Oveen olisi pitänyt virittää joku lukitus pelottamaan satunnaisia mökkiiinpyrkijöitä.
Koristekettinkiä tytöt olivat siihen tarkoitukseen löytäneet.

Vielä puolen yön aikaan näin leikkimökissä valojen palavan.

Aamulla huomasin ensimmäisessä huoneessa useita jalkapareja peittojen alta. Tuttuja olivat.
Toinen Poika oli yöllä nähnyt taskulamppujonon hiipivän taloon päin. Tytöt halusivat tulla sisälle nukkumaan.
 Syy: oli ollut oudon pelottavaa eikä uni tullut.

Kannatti kuitenkin kokeilla, pieni pelkääminen tekee hyvää!





SATEINEN SUNNUNTAI JA POJASTA POLVI PITENEE

Niinhän siinä kävi, että suurin toivein kesäiseksi pihajuhlaksi tarkoitettu Rippikoululaisen tärkeä päivä saatiinkin viettää pääosin sisätiloissa.
Päivän alkajaisiksi riennettiin sateenvarjojen alla Viljakkalan kauniiseen kirkkoon 35 kilometrin päähän kotikulmilta.. Lähikirkossa oli toinen konfirmaatiotilaisuus.
                                        
Leirikoulu oli paikallisessa tutussa leirikeskuksessa.
Nuoria oli ripillä 18.

Olin pukeutunut Jääsken kansallispukuuni jonka kanssa minunlaiseni vanhemman ihmisen kuuluu käyttää huntua. Hunnun kiinnittäminen on oma rituaalinsa ja sainkin sen pysymään automatkan paikallaan. Kirkon pihassa tuuli heitti huntuni pois päästä ja penkissä  istuessani sain sen asentoa jatkuvasti korjailla. Kiusallista!   Saarnaakin kuunnellessani mietin, että kuinkahan ne entisajan emännät ovat huntunsa kanssa toimineet kun kirkonpenkissäkin pitää istua vinottain, että huntu päässä pysyisi. Ei se päässä ainakaan tanhuta. Eikä paljon muutakaan touhuta.
Turvavaatteeksi pukuni kuitenki koin.


Katos sai illalla seinät ympärilleen ja hyvä olikin, yösade olisi kastellut pehmusteet.

Kotihommiin kirkossakäynnin ajaksi jäi Toinen Poika tyttärineen. Vähän oli aamupäivän tuuli yrittänyt riepotella katosta, mutta kotivahti oli tarkkana eikä vähinkoja päässyt sattumaan. Paikat sisälläkin yön jäljiltä oli laitettu kuntoon vieraita varten.
 Kahvit oli keitetty ja patongit paistettu.
Vieraita tuli paikalle neljäkymmentä, Ensimmäinen Poika perheineen joutui jättämään tilaisuuteen tulematta, oli auto-ongelma. Onneksi vaurio sattui kotipuolessa ettei lasten kanssa moottoritiellä.

Tervetuliaismaljana tarjottiin Louhisaaren juomaa. Samoilla seisomilla kerroin juuri tämä tilaisuuden merkityksen meidän perheelle ja Rippikoululaisen omaisille. Rippikoululainen on isovanhemmilleen vanhin lapsenlapsi, ja äitinsä sisarusten lapsille vanhin serkku.
Samalla muistutin omienkin lasten perheille, että me- tämän talon väki -olemme nyt heidän perhepiirinsä vanhimmat, eli meillä-Puolisolla- herra Kukkarolla ja minulla-rouva Myttysellä on ollut jo jonkin aikaa tämä  tärkeä asema perhepiirissä ikääntyneiden äitiemme poismenon jälkeen.

Kesähuoneeseen oli järjestetty tarjoilu ja se sujuikin sujuvasti.
Tarjolla oli kotipihassa savustettua lohta, salaattia, patonkia, tonnikala/kurkku-  ja kinkku/kurkkuvoileipäkakkuja, karjalapiirakoita+ munavoita, kotoista marjamehua, Louhisaaren juomaa, kahvia, pensasmustikka/vadelmakoristeltuja täytekakkuja, kahvikakkuja, lapsille hedelmäsalaattia jäätelön kera, olikos muuta? Pipari- ja keksivuori hupeni nopeasti lasten suihin.
 Pihakatoksissakin vieraat oleskelivat, sade ei haitannut. Viluisimmat käärivät shaaleja- joita onneksi oli riittävästi- ympärilleen.
Lapsia oli toistakymmentä. Yksi pienistä seppelepäisistä tyttösistä taisi löytää Elämänsä Ensimmäisen Rakkauden, niin intensiivistä oli Pojanpoika Nikon ( 12 v ) seuraaminen, jopa WC:n oven takana piti päivystää. Poika onneksi salli tyttösen ihailun, tärkeä tapahtuma kummallekin. Kerrankos sitä sattuu, että perhetilaisuuksissa romansseja syntyy.

Pienimmät viihtyivät lelujen parissa sisällä ja seuraava koululaisikäryhmä pihajuoksuissa. Jotkut linnoittauivat leikkimökkiin.
Kaikilla oli tekemistä, niin aikuisilla kuin lapsilla. Aikuisilla riitti jutustelua kun harvoin tapaillaan, edellinen tapaaminen joidenkin kanssa on ollut  pojanpojan kastejuhlassa 12 kesää sitten.

                                                       POJASTA POLVI PITENEE
                                         Isä ja poika 1994, huomaa housunpuntin runsaus ja hevikiharat.
                                 Isä, poika ja pojanpoika 2015, huomaa housunpunttien niukkuus!
                                                        Katseet kohti tulevaisuutta.
                                                         Sama piha, samat kuunliljat.

Rippikoululainen näytti tyytyväiseltä päiväänsä. Suu oli muikeana kun kirjekuoria availi.
Mopokortti on loppukoulutusta vailla ja uusi tietokone vermeineen omassa huoneessa.
 

Tilaisuus kaikkine järjestelyineen näytti jälleen kerran meidän porukan yhteen hiileen puhaltamisen.

Vaikka lievää runsaampaa äreyttäkin oli havaittavissa ainakin miesväen taholta ei henkisiä haavereita kuitenkaan tullut.

Stressinpoikanen taitaa sopia minulle, koska saisi seuraavan?


lauantai 25. heinäkuuta 2015

"SITÄHÄN MÄ JUSTIIN SANOIN VAIKKEN MITÄÄN PUHUNU"

Meillä on tämä päivä rakennettu kutsuvieraspaikkoja pihapiiriin. Rippikoululaisen juhla pidetään meidän pihassa. Kutsuttuja vieraita on 45, puolet lapsia ja nuoria.
Päänvaivaa aiheutti tarjoilupuoli, mitä ja kuinka paljon. Osa omaisista lupautui leivonnaisten tekoon, minä lupasin järjestää kaiken muun. Apumiesteni avulla.
Sääprofeetat lupailivat vastenmielistä kesäjuhlailmaa sunnuntaiksi, myrskyä ja runsasta sadetta.
Minulla oli koko juhlaidean alkuajoista visio, jota aloin toteuttaa omintakeisella tavallani.
Päätin, että vaikka sataisi vanhoja ukkoja tilaisuus pidetään pihapiirissä- meillä.
Sattumoisin HongKong-tavaratalo  tarjosi edullista hyvitelttaa ja sellainen päätettiin hakea. Oli kaupassa viimeinen. Kävi tuuri, hintakin oli sopiva, alle 60€. Ja kokoa 3x6 m. Sinne mahtuu useampi ryhmä ruokailemaan katoksen suojaan.
                                                 Apumiesten avustuhommien väliaika
Illan mittaan saatiin pöydät paikoilleen, ei ongelmitta, olin ajatellut "vaikka en mitään puhunut", että kalustot laitetaan niin ja näin, mutta eihän se Puolisolle ja pojilleen kelvannut.  Kolme nolla tekivät päätöksensä.
Kesähuoneesta kannettiin sohvakalusto katokseen ja sen sijoituksen sain määrätä. Yhden harmaan kuuden hengen ryhmän kantoivat minulta kysymättä valkoisen ryhmän kaveriksi perusteluna:"Ei kai kukaan sateessa istu, ei päivänvarjo sateelta suojaa!"
"Muttakun minun ajatus oli että valkoiset kalusteet katokseen!" Taas tulos kolme nolla.
Oli kolmaskin valkoinen kalusto, mutta sitä ei miesväki kelpuuttanut ollenkaan.  Oli kuulemma ihan rupinen. Olihan se, jo ikivanha ja kesäsateiden raiskaama. Kannoin sen takapihan katokseen.
Olin kyllä jo vähällä kilahtaa. Taas lehmänhermo piti.
Kesähuoneeseen järjestettiin tarjoilupöytä. Taas mietiskelyä minkälaisella järjestelyllä tarjoilu vierasjoukolle pelaa jos se saderintama tälle paikalle iskee. 
"Odottaako osa ulkona sateessa, vai?" "Pitäisikö järjestää kaksi linjaa?" "Mitä tarjoillaan ensimmäiseksi ja mitä silloin on pöydässä?" Tätä pohti kolme miestä. Vaativaan sävyyn.
Samaa arviointia kävivät ruokailuvälineiden riittävyydestä.
Tyynesti nostelin välinelaatikoita alahyllyiltä ja totesin miesjoukolleni:" Minulla on ruokailuvälineet lautasia myöten puolellesataa syöjälle." Katsoivat vähän epäuskoisina. Perikuntiemme tavaroita. Onneksi.
Joku sukulainen meillä kesällä käydessään naureskeli:"Teillä noita istumapaikkoja riittää!" Niin riittääkin, nyt ovat tarpeeseen.
Terassillekin sain kaksi pöytäryhmää mahtumaan, samoin sisäterassille.
Vintiltä ja varastosta kannettin varapöydät avuksi.
Vanhat penkit päällystin matoilla, kaikille pöydille löytyi kangasliinat kaapista.  

Viikolla tuli Toinen poika kolmen tyttärensä kanssa lomalle, ja pääsi juhlajärjestelijäavustajaksi pyytämättään. (Päsmärin vikaa kyllä näyttää olevan, ei niinkään avustajan.)
 Kolmannenkin pojan lapset täällä yöpyivät viikolla. Eli viisi lasta oli yökylässä.  Rantasaunareissu tehtiin isommalla porukalla, vaikka ilma ei nyt meitä suosinut.

Tytöt ovat olleet näppäränä apuna juhlavalmisteluissa. Servetit on taiteltu sievästi koriin. 
Tein perjantaina parit voileipäkakut ja kolme tyttösilmäparia on tarkkaillut tekemisiäni.
Tänään kakkuja koristelin ja tarkkailu oli entistä tarkempaa. 
Tein kinkku- ja tonnikalakakut ja tytöistä oli tarkkaa, että tein oikeat päällykset liha- ja kalakakkuihin.
"Mistä tiedät että tää on kalakakku? Maistoitko sitä?"
Tarkkaakin tarkemmalla silmällä seurattiin koristelun eri vaiheet.
"Ai tuleeks tähän vielä tomaatteja?"
"Mitä tää anjovis on?" 

  Toisen Pojan lapsuudenkaveri poikkesi. Tavan mukaan jaamme yhteisiä kuulumisia, nyt olin niin kiireinen ruohosipulin hakemisen lumoissa, että jouduion huikkaamaan:"Nyt en ehdi puhua, on kiire!" Johon vieras:"Ookko sää täällä ainoo rippijuhlatyäläinen?" 

Päivällä Puoliso ja Toinen Poika savustivat kaksi lohta.  Sen kanssa tarjoillaan Puolison kokoama salaatti. Patonkien kera. Jos joku ehtii niitä sunnuntaiaamuna paistamaan.
Illansuussa paistoin melkein sata karjalanpiirakkaa ja tein munavoin. Tätä satsia pyysi Rippikoululaisen isä, Neljäs poika.
Huushollissa ja sen ulkopuolella näytti iltapäiväällä tältä:


Samanlainen meininki sisätiloissa.
Onneksi Toinen Poika on järjestyksenvalvojana ja järjestyksentekijänä kun me Rippikoululaisen isovanhemmat aamulla aikaisin riennämme Viljakkalan kirkolle todistamaan 5/12 lapsenlapsen tärkeätä elämän virstanpylvään saavuttamista.  
Ohjeistukset on annettu kuinka sisätilat kunnostetaan.

Iltasaunassa yksin vietin pitkän tuokion päivän touhuja pohdiskellen. 

Onneksi kukaan ei päivän  kiireissä pahemmin "kilahtanut".








torstai 23. heinäkuuta 2015

JÄÄSKEN PUKUA TUUNAILEMASSA

Jo kaukaisina virkeyttä ja toimintaa täynnä olevina vuosina 80-luvulla ompelin itselleni Vuorelman tarvikkeista Jääsken kansallispuvun.

Vanha Rouva-äitimme -oli kotoisin Jääsken Kuurmanpohjan Hiirenmyllyltä. Synnyinseutu oli äidillemme sydänveressä ja silläkin kunnioituksella pukuni valitsin. Yhteiskäyttöä sille ajattelimme. Isänikin oli karjalajuurinen, Viipurista joten vahvat perimät sinne suunnalle perheessämme on. Puolison-herra Kukkaronkin suku on luovutetusta Karjalasta kotoisin.
Pukuani olen käyttänyt perhetilaisuuksissa: ylioppilasjuhlissa, rippijuhlissa ja muutamassa muussa juhlinnassa. Puku päällä olo on erityisen juhlava, jopa totinen karjalaisjuurisellekin naisihmiselle.

Nyt on tulossa Jääskipäivät elokuussa. Lappeenrannassa ne pidetään. 90-luvulla olimme juurikin Lappeenrannassa samaisilla päivillä sukulaisten kanssa. Silloinen iltajuhla vietettiin Linnoituksen alueella olisikohan ollut joku ratsuväen Casino? Korsuorkesteri siellä ainakin soitti tanssimusiikkia.
Me -Puoliso ja minä- jatkoimme illanviettoa paikallisessa yökerhossa, nuoria kun vielä olimme.
Yökerhon kadulta Puoliso löysi jonkun pudottaman paksun lompakon.
"Viedään tää poliisilaitokselle, kyllä sen omistaja sieltä saa." Siihen maailmanaikaan oli poliisilaitoksellakin yöpäivystys ja ovet auki.
Kulku laitokselle vei hautausmaan läpi. Taivaalla paistoi elokuinen täysikuu ja tunnelma keskiöisellä hautausmaalla oli unenomainen.
Muutamaa päivää myöhemmin Puoliso sai pikkupaketin ja kortin Lappeenrannasta:
                                                 Kortissa luki: "Oli enkeli maantiellä!"
                            Mukipakkaus kulkee vakiovarusteena edelleen auton varusteissa.

Tulevana viikonloppuna vietetään Rippikoululaisen juhlia meidän pihapiirissä. Se juhla ansaitsee kansallispuvun käyttöä kun sellainen kaapissa on. Vähän on puku käynyt ahtaaksi ja aiheutti tuunaustarpeen.
Jonakin yönä sitä intensiivisesti mietin kuinka sen saisin taas itselleni sopivaksi. Pyörittelin mielessäni tekotapaa ja silmäni ihan revähtivät auki kun oivallus iski mieleen. Liivihän on kaavoitettu ja ompeluohjeistettu niin, että kaikki kappaleet tehdään umpipussiksi. Sivu- ja olkasaumat ommellaan (käsin) levein saumanvaroin käyttäjälle sopivaksi. Tarpeen tullen niistä voi sitten päästää lisäleveyttä.
Minulla tuo mitta oli jo käytetty, joten jouduin tekemään kiiloja. Tein nekin umpipussiksi ja ompelin käsin sivusaumoihin. Kankaan kudoshan on sellainen, ettei pistot siinä näy.
Nyt liivi on sopiva, hame ei. Siinäkin on onneksi ylimääräiset laskokset laitettu vyötärönauhan alle, ja ne päästämällä saan hameenvyötärönkin sopivaksi.
Kiitos ompeluohjeita laatineet taitajat!
                               Puoliso-herra Kukkarokin sai tehtävän: kilpeni kiilloituksen.
Kansallispuvun 130-vuotisjuhlaa vietetään tänä vuonna ja pukujen omistajia kannustetaan tuulettamaan pukujaan julkisissa tilaisuuksissa.

Omaani tuulettelen tulevana sunnuntaina Viljakkalan kirkossa ja kotipihan sukulaisjuhlassa.






tiistai 21. heinäkuuta 2015

PIIRONGINLAATIKOITA VALITSEMASSA

Viikko sitten aloittelin eteisen tapetointia ja sain sen siltä osin valmiiksi. Halusin eteiseen piirongin ylälaatikon. Sellaista meillä ei aiemmin ole ollut. Ja sellaisen pitää kuulua jokaiseen talouteen. Sieltä pitää löytyä kaikki tarvittava; aikataulut, avaimet, laturit ym tietämättä tarpeellinen esineistö. Piirongin ylälaatikkona on toiminut keittiön mikron alle sijoitettu vanerilaatikosto joka oli päällystetty eteisen entisellä tapetilla. Laatikosto kätki sisälleen lattialta löydetyt ruuvit, ylimääräiset kynät, kumit ja teroittimet, muinaisesta Tiimarista ostetut kirjekuorenavaajat, vanhat koiran matolääkepakkauksen kuoret, hillopurkkitarrat, erilaisia koukkuja, lastenlasten muinaisia legoja ja leikkiautoja, monet pienet korruptiolahjukset ja paljon muuta alle kymmensenttistä tilpehööriä, mitä nyt kukin käsistään jonnekin lykkää. Kaksi isoa karkkilaatikollista niitä oli kun laatikoston tyhjensin. Toinen samanlainen oli työhuoneessani. Sekin sisälsi monenmoista, etupäässä jo edesmenneitten puhelimien latureita ja kuulokkeita. Kierrätykseen menivät. Surutta.
 Piirongin ylälaatikkoa kierrätysreissulla etsin ensin Kontista, ei löytynyt sopivaa. Paikallinen Jysk oli matkan varrella ja katsastin sen valikoiman. Sopiva löytyi, piti vähän käydä kotona mittailemassa josko mahtuu.
Yön yli nukuin ja tein päätökseni.
Puoliso -herra Kukkaro oli mukana kun piironkiani hain:
"Ei tätä, täähän on ihan rimpula tähän toiseen verrattuna."
"Mutta kun minä haluan tämän, tässä on oikeat mitat ja oikea väri!" (Kuvitelkaa näkymätön jalan poljenta.)
Puolison ehdottama oli kolme senttiä liian leveä ja siinä oli tumma kehys jota minä en halunnut.

Tässä se on. Juuri sopiva ja tarpeeksi piironginlaatikoita. Vielä täytyy poiketa Ikeaan -yksin- ja hakea sieltä juuri mittoihin sopiva pikkujakkara.
Ja väritykseen sointuva matto.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

PEUKALOISENA

Iltasaunan ja altaassapulahduksen jälkeen  kiertelin kukkapuskissani ja puutarhassani kuten iltainen tapani on.
Nyt tunsinkin itseni peukaloiseksi kukkapuskien vieressä.
Villiintynyt ukonkello 170 cm, minä 156.
Kurjenkello? ihanan niittyräpelön parina.Pituutta yli metri. 
Niittyräpelöä olen kerännyt aiemmin isot kimput kuivumaan, ne ovat kauniin harsomaisia ja säilyvät yli talven maljakossa (ellei koira satu niitä hännällään kaatelemaan, näin meillä Hymyn kanssa kävi). Nyt voin taas niitä kerätä ihailtavaksi.
Palavat rakkaudetkin yltävät melkein metriin, samoin päivänliljat ja huhtakurjenpolvet. Päivänliljoista osa kasvaa heposenlantalannoitetussa penkissä, olen ehkä liikalannoittanut kun mättäät eivät pysy ryhdissään.
Valkoiset varjoliljatkin ovat puolitoistametrisiä.
Samoin nupuilla olevat nauhukset, ukonhatut, malvat, pallo-ohdakkeet ja kultapallot.
Muutkin kukintaan tulevat lähentelevät metrin mittaa.
Kymmenkunta ikivanhan juurakon  (yli 35 v) pionia on tällä hetkellä parhaassa kukkeudessaan. Tätäkin penkkiä pojat olivat vähän "modifioineet", löysin muutaman nupun polun varrelta. POJAT! Mummin kukkia ei saa katkoa!
Omenapuitakin katselin sillä silmällä josko saataisi ehjiä omenoita tänä vuotena. Viime kesänä tirppahyväkkäät olivat parvina omenapuissa ja latvukset oli täynnä puoliksi raadeltuja omppoja.
Nyt sato näyttää kauniilta ja terveeltä vaikka pihlajissa ei ole marjanmarjaa. Missä ovat pihlajanmarjakoit? Vieläkö niitä kehittyy pilaamaan omenasadon?

Iltakierroksen päätteeksi poimin kourallisen kypsiä mustikoita ja metsämansikoita leikkimökin takaa.
Pihakeinussa niillä herkuttelin. Iltakin oli lämmin ja tyyni. Hyttysetkin pysyivät poissa.


UUPUMUS JA SEN TORJUNTA

Vietin eilisen päivän Kipsijalkaisen kanssa Hatanpään sairaalassa. Kyseessä oli kipsijalan tarkistus ja kontrolli. Kipsijalkainen on saanut? pitää kipsiä jo huhtikuusta asti. Pitkittynyt piina alkoi huhtikuussa, kesäkuun alussa poistettiin kuntoutuneesta nilkasta kipsi ja jo seuraavanan aamuna tapahtui uusi kömmähdys ja samasta nilkasta löytyi uusi murtuma. Uutta kipsiä lääkäri suositteli pidettäväksi 10 viikkoa. Nyt olikin toinen lääkäri, joka meitä kuulutaan päätteli, että tukilasta riittänee kun potilas ei ole enää aktiivinen kävelijä.
Siinä kävi kuitenkin niin, että uusi kipsi oli ehditty jo laittaa. Poislähtiessämme mainitsin, että nyt on kahvikupillisen paikka kyytiä odotellessa. Kahvilasta meidät löysi kipsaajahoitaja ja pyysi palaamaan takaisin hoitohuoneeseen. Olin jo taksin tilannut ja kipinkapin sitä perumaan.
Uusi kipsi poistettiin ja jalkaan tuli tukilasta, helpottaa potilaan oloa huomattavasti.
Aikataulumme petti pahan kerran, kuljettajakin ajoi päätepaikkamme ohi, onneksi emme olleet moottoritiellä ja kotiuduinkin vasta myöhäisellä iltapäivällä.

Siitä seurasi se, kun olin päivän saanut olla lehmänhermoinen, että olin toimintatarmoa täynnä. Olin edellisenä päivänä käynyt yläkaapilla ja sain tapettikassin silmilleni. Sitä korjatessani sain oivalluksen: tapetoinkin eteisen uudelleen. Viime viikolla maalattiin Hymyn raapimat eteisen ovet.
Vanhan tapetin olin laittanut muutama vuosi sitten, nyt se pomppasi liikaa silmilleni ja halusin sen vaihtaa.

Tapetin jämillä päällystin puisen arkun, lampunvarjostimia ja pikkulaatikostoja. Ne saavat jäädä ennalleen, mutta tapetin poistan.
Uuden tapetin löysin pudonneesta kassista. Ajattelin ottaa tapetoinnin omaksi projektikseni, mutta toisin taas kävi, apumies/työnjohtaja säntäsi neuvoillaan paikalle.
Kun käytin suorakulmaa, sain kommentin:"Mitä sää tollain, eihän sitä noin mitata!" Minulla kun sattuu olemaan vähän luovempi tuo työskentelytapa. Ja sitten sainkin taas seisoskella työn ääressä tumput suorassa.
Työpöytänä oli keittiön pöytä ja yhtenä apuvälineenä sahanterä.

Leikkuhommat tuli tehtyä illalla ja aamulla aloitinkin tapettien seinäänlaiton. Se kävi sujuvasti, puoliso kun oli omissa töissään kylällä.
Viimeistelytöihin sain apua, en osaa käyttää naulakompressoria -vielä.
Hankaluuksilta en kokonaan välttynyt: nyt on jalat maitohapoilla kun kiipeilin moneen kertaan keittiötikkailla. Lyhytjalkainen kun olen, astuin muutaman kerran keittiötikkaitten toiselta askelmalta alas ja hamekin repesi.  Samainen hame oli päälläni kun kiipesin tikapuita pitkin ulkovintille mattoja viemään. Silloin sen ymmärsin nostaa vesirajaan asti, onneksi Puoliso ei sitä havainnut. Tai valitettavasti!
Nyt on eteisen osatuunaus tehty, kalusteita pyörittelen vielä.

Tapettirullia vielä jäi, mutta huoneet loppuivat kesken.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

UNOHDIN ULKOMAAILMAN

Hiukan on tuo otsikko mahtipontinen asiaan nähden.
Eilen, lauantaina, oli suunnitelmissa lähteä Tampereelle kuljeskelemaan Keskustorille Kansanvälisille markkinoille, mutta toisin kävi. Aamulla tuli vettä taivaan täydeltä ja keksinkin sateen loppumista odotellessa kirjahyllyn siivoamisen aloittamista. Olen viimeaikoina saanut poistettua vaikka mitä krääsää kaappien nurkista ja monta roskapussillista sitä on tullutkin. Nyt oli vuorossa mappien tyhjennys vanhoista ja turhista dokumenteista ja asiakirjoista. Poltettavaa tuli yksi täysi uuninpesällinen. Poltin vuoden 2013 laskut ja tiliotteet. Ja vähän muutakin.
Talonpitoon kuuluvat paperit olen  tallentanut. Jos joku kysyy, niin mapista löytyy kaikki talon rakentamiseen ja korjauksiin liittyvät dokumentit rautakaupan laskuja myöten. Vuodesta 1976 alkaen.
Huonekalujenkin ostokuitit ovat tallessa. Silloin tällöin papereita selaillessani hihkun Puolisolle: "Hei muistakko tätä, täällä on kuitti jäljellä, mitä tää on nykyrahassa?" Joidenkin huonekalujen kohdalla hintataso nykyäänkin on samanlainen kuin joskus v 2000.
Perimmäisessä huoneessa on 360 cm pitkä kirjahyllykkö. Kirjoja siinä ei ole kuin reilun metrin verran enää jäljellä, muutama vuosi sitten tein karsintaa ankaralla kädellä ja poistin 70-luvun tietokirjasarjoja. Niistä kertyikin poistoon pari hyllymetriä. Puutarhakirjani olen säilyttänyt. Lukukirjat olen siirtänyt Puolison huoneen hyllykköön.
Nyt on kaapistossa tyhjiä hyllyjä ja laatikoita. Hmm, mitähän niihin siirtäisin?

Kun on viimeaikoina noita kuolinpesiä saanut olla tyhjentämässä, ja nähnyt niiden sisältämän tavaramäärän,  on itsellekin tullut tarve tavaroiden karsimiseen. Varastossa odottaa pari säkillistä Karjalan Apu-keräykseen menevää kodinirtainta, astioita, verhoja, mattoja ym. Ja lisää tulee. Joka vuosi sinne onkin meiltä ja lähipiiriltä tavaraa siirtynyt.

Olin niin uppoutunut siivouspuuhiini, etten ollut vilkaissutkaan ulos ikkunasta. Puolisokaan ei vihjaissut, että nyt on sade lakannut ja voitaisi lähteä Tampereelle. Enää ei reissu kiinnostanut, jatkoin tyhjentelyä kun olin hyvään vauhtiin päässyt. Otin käsittelyyn valokuvalaatikot ajatuksena poistaa minulle mitäänsanomattomat kuolinpesien valokuvat. Satuin aloittamaan Vanhan Rouvan- äitini laatikosta. Siellä oli hyvässä järjestyksessä ja tarkkaan merkittyinä mitä kuvia kotelot pitivät sisällään.

Äidin jäämistössä oli paljon myös sukulaistätien valokuvia. Keitähän nämä nuoret herrat  mahtavat olla?
Neitoset taitavat olla Vanhan Rouvan- äitini tätejä ja kuvausaika viime vuosisadan vaihteessa.
Niinhän siinä taas kävi, että lattialla istuessani en saanut tästä laatikosta heitettyä yhtään kuvaa pois. Ne sisälsivät minulle niin paljon puhuttelevaa suvun ihmisten historiaa, että aikakin unohtui.

Tangolaulantaa kuuntelin ohimennen. En tainnut koko tv-ruutuakaan vilkaista.
Puoliso -herra Kukkaro minut siitä lattialta ylös auttoi.

TAAS YKSI SYNTYMÄPÄIVÄMUISTO

Toinen Poika vietti eilen syntymäpäiviään. 45 v tuli täyteen. Silloinkin oli lauantai.
Olimme muuttanet upouuteen kotiimme viikkoa aikaisemmin. Perjantai-iltana käytiin saunassa vauhdittamassa syntymän alkua. Ja onnistuihan se. Lauantaiaamuna tuntui siltä, että laitokselle on tästä lähdettävä. Illalla poika sitten syntyi.
Tässä kuva seuraavana kesänä, yksivuotispäivänä. 
Onnea Toiselle Pojalle!


torstai 2. heinäkuuta 2015

RANTASAUNALLA

Sattuikin eilen sopiva päivä perinteiselle rantasaunakeikalle. Tällä kylähdistyksen ylläpitämällä rantasaunalla ollaan vietetty lastenlasten kanssa kesäpäiviä jo vuodesta 2007. Ensimmäisenä kesänä lapsista oli hauskaa istua kuuman saunan ylälauteilla uikkarit päällä ja sämpylävälipalaa syöden. Siinä niitä istui rivissä sillä kerralla neljä tenavaa. Nyt tässä joukossa on jo Rippikoululainen ja Euroopanmestari. 

Joukko on muuttunut vuosien varrella, on tähänkin joukkoon saatu monta uutta jäsentä.
Silloin riitti laiturinpäässä tekemistä- kaksin käsin.

Ja saaliissa riitti ihmettelemistä.

On sitä tekemistä nytkin, kännykän räpläämistä, sitä tekevät nykyään kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin. 
Me -puoliso- herra Kukkaro ja minä rouva Myttynen hääräillään saunan ja grillin lämmittämisessä ja ruokapuolen järjestämisessä. Eikä näplätä kännykkää, me vai soitellaan.

Eilen tarjottiin tukeva pastasalaatti, vihersalaattia, grillattuja kyljyksiä ja tietenkin makkaraa. 
Jälkiruokana oli itsetehtyä jäätelöä mansikoiden kera.
Paikalla oli kahdeksan henkeä. Vain.


                                            Pojat tekivät soutulenkin Vahantalahdella.

                                                            Sukeltaminen on kivaa.

Viime viikon lopulla poistettiin pojat koteihinsa toisen lomalaisporukan tieltä.

Ennenkuin toiset poistuivat tulivat taas lomapojat takaisin. Vähän kyllä huokaistiin, mutta ei näitä lapsikesiä enää montaa ole edessä joten pojat otettiin tervetulleina Mummilaan. Käytösohjeistusta annettiin pojille vaativaan sävyyn.
Serkukset viettävät 12-v päiviään tässä kuussa ja jotakin kivaa pitäisi järjestää näille lapsuuden viimeisille vuosille.
Alkukesän kiivastahtiset "modifiointitouhut" ovat rauhoittuneet eikä äänenkorotustakaan ole tarvinnut suorittaa. Yökukkumiset jatkuvat. Pihapiirissä pyöräillään yömyöhään.
Eräänä päivänä pojat viihtyivät kylän uimarannalla, Pappa heitä peräänkuulutti ja pojat olivatkin pelaamassa pienoisgolfia -tyttöseurassa.
Yhtenä yönä heräsin kähinään olohuoneen puolella. Pojat kantoivat petivaatteensa olohuoneen sohvalle kun Rippikoululainen katsoi TV-tä ja pojat halusivat nukkua.

Leikkimökkiyöpyminen ei uutuudenviehätyksen jälkeen enää huvita, kuulemma.

Viikonlopuksi taas poistamme pojat koteihinsa, että saamme vähän rentoutua mekin.

PS. riippumatonkin sai jo viritettyä, jospa heittäytyisin sinne lukemaan jotakin kiinnostavaa kirjallisuutta.