sunnuntai 30. elokuuta 2015

LEPOPÄIVÄN RATOKSI

                                                     -kaatelin muutaman puskan. Ennen:
jälkeen
Nyt on tunnustettava, että joskus tonttini vihreys ja rehevyys ahdistaa.
Pihapiirissä on paljon liian korkeita koivuja ja kuusia etupihan puiksi eikä yhteisymmärrystä tai päätöstä niiden kaatamiseen olla saatu. kun polttopuuntarvettakaan ei ole. Puut ovat 40-50-vuotiaita eli lähivuosina jo tiensä päässä. 
Sisääntulo on pimeä ja synkkä reunustavien kuusten takia. Ja reunukseen istutetut koivuangervot ränsistyneitä pensaita.
Tänään niistä osan sitten kaadoin ja silppuroin.
Tyhjäksi jääneelle paikalle istutan keltaista alpia ja keväänkukkijoita. 
Toisesta reunasta leikkelin yhden valtavan rivistön tuoksuvatukkaa matalaksi, sehän kasvaa taas mittoihinsa kevään tullen.
Puskissa touhutessani tuli naapurin nuorimies jutulle ja tällaisena minut tapasi:
Tukka oli pystyssä päänauhan alla ja silmälasien sisäpuolella oksankappale. Itsekin pelästyin ulkonäköäni kun sisällä poikkesin.

Talomme julkisivulla kasvaa rehevä villiviini, peittää ikkunoita ja jopa välikaton puolelle oksat ovat karanneet. Jokasyksyinen leikkaustalkoo tehtiin tänään. Saatiin huoneisiinkin taas valoa.

Terassin viiniköynnös on sopivasti kulmauksessa, muutama rypäleterttukin on näköjään kypsymässä. Viime kesänä niitä oli paljon enemmän.

Terassin toisen kulman villiviini kasvoi aiemmin katoksen sisäpuolella, mutta teki niin paljon roskaa, että ohjasin sen kasvamaan katoksen päälle. Ei ole näköjään kokonaan siellä pysynyt. Lumikärhö aloittelee juuri kukintaansa.
Välillä kävi ukkonen jyrähtelemässä ja pienen vedenkin heitti keskeyttäen hyvin sujuneen työrupeamani.

Puolisolta taas anelin kahvikupposta ja sadekuuuroa katsellessani sen terassilla nautiskelin.

 Tällaista on toisinaan se lepopäivän ratto.




LAUANTAI-ILLAN HUUMAA

Mopokoululainen ei ole koulun alkamisen jälkeen paljoakaan yökyläillyt. Nyt oli aikaa kun kaverit olivat tällä kylällä ja ympäristössäkin loppukesän  tapahtumia. Ja puunsiirtohommat oli teon alla.

Muutamalla kaverilla on jo mopot ja niillä sitten ajellaan ympäri kylää.

Katselin elokuvaa omassa keinutuolinurkassani kuulokkeet päässä kun silmänurkkaan ilmaantui outo näky:
rivi pitkänhuiskeita kypäräpäitä asteli peräkanaa perähuoneeseen. Tunne oli kuin tieteiselokuvasta.

Pojat ne siinä hakivat lämpimiä ajovaatteita ja grillattavaa.

Puoliso oli ostanut itselleen talveksi lämpimät työhanskat ja jo ne pääsivät yhden mopopojan lämmikkeiksi.

Yökylässä oli taas Mopokoululainen kaverinsa kanssa.



UKKOSPILVEN VÄRISTÄ

Eilen käytiin Puolison kanssa kylällä tai naapurikaupunkihan se. Oli taas urheilukaupan telttamyyntitapahtuma ja sieltä Puoliso katseli itselleen talveksi varusteita. Ja ostikin sopivat. Minä kun en urheile, niin ostopakkoa ei syntynyt.
Poislähtiessä Puoliso bongasi ehkätuttunsa ja kirmaisi perään katsomaan ja yhyttikin luulemansa, vanhan kouluaikaisen kaverin. Autonavaimet ennätti minulle jättää.
Istuin ja odotin kärsimättömänä kun näillä koulukavereilla näytti juttua riittävän, kuulumisia puolin ja toisin kuudenkymmenen vuoden ajalta.
Olin jättänyt uuden Lumiani kotiin ja sitä harmittelin. Olen sen hankkinut juuri näitä parkkipaikoillaodottamisia
virkistämään.
Käsiäni siinä hameenhelmassa pyöritellessäni sainkin oivalluksen: en ostakaan tänään oksasaksia vaan poikkean Eurokankaassa kun se samoilla kulmilla oli.
Vihdoin se koulukaveri ja Puoliso saivat elämänkertansa toisilleen selvitettyä ja niissä höyryissä sain kangaskauppareissun itselleni. Nyt oli Puolison vuoro istuskella ja odottaa.
Olen ostanut jo lähes kymmenen vuotta sitten yhden luottovaatteen: NP:n ukkospilvenharmaan farkkuasun. Ostin sen alennusmyynnistä, sekin hinta oli mennä jo yli sietorajan.
                                                                    Näin se on eestä
                                                                  ja näin se on takaa.
                                         KappHalista löysin siihen samanväriset istuvat farkut.
Vaate on pelkistetyn yksinkertainen pienillä yksityiskohdilla, todellinen mielivaate. Mutta: näiden kymmenen vuoden aikana olen onnnistunut kasvamaan C-kupista D:hen joten epämukavaa ahtautta on todettavissa jakun yläosassa. Samantyyppistä uutta asua en ole onnistunut löytämään.
Siispä: teenkin itse uuden, samanmallisen.
Eurokankaasta löytyi oikein mustanmusta joustofarkkupala ja siitä pitäisi saada syntymään uusi luottovaate koristuksineen päivineen.
Kiva musta pitsikangaskin kassiin löytyi. Myyjä antoi varoituksen sanoja: "Musta farkkukangas päästää uutena väriä." Hyvä muistutus etten istu yönmustan V-70-kymppiseni valkoisille istuimille tai ystävän valkoiselle nahkasohvalle.

Jokasyksyinen Karjalan Apu-keräys on  tulossa ja pidin kaappientyhjennysiltapäivän. Monta laatikollista tavaroita ja vaatteita taas kertyikin.
Samalla pakkailin kesävaatteita talvisäilytykseen. Siinä tuli tuumattua, että on aika väritön tuo vaatekaappini sisältö, enimmäkseen harmaata, mustaa ja musta/harmaa/valkoista. Ja sateenjälkeisenmaantiekuranväriä.
                       Kuten tämä mohairjakku myssyineen. Hame ja pusero ovat kuranväriset.

                                             Me jotkut vain olemme tällaisia, värittömiä.



lauantai 29. elokuuta 2015

MIHIN OLENKAAN PÄÄNI PISTÄNYT

Viime päivinä on tullut hiukan tuskasteltua omia lupauksia. Nimittäin: olen lupautunut eräänkin Lähipiiriläisen asioiden hoitajaksi enkä arvannut, että se on toisinaan kokopäivänen "virike".
Asiat lähtivät hyvin rullaamaan heinäkuisen hoitoneuvottelun jälkeen; luvassa oli kylvettäjä ja ruokapalvelu. Minä lupauduin siivoojaksi.
Kun asioita alkoi järjestelemään asialliseen malliin, niin kehittyihän niistä taas monta uutta järjestettävää. Kuten asunnosta  kelvottomien tavaroiden poistaminen ja uusien hankinta. Kirpputorit ja kierrätykset tuli kierrettyä ja Tori.fi:n tarjonta selattua. Löysinkin sopivat tuolit. Lähipiiriläinen liikkuu pyörätuolilla kun jalat liiasta nesteytyksestä ovat hiukan rimpulat ja tasapainokin on vetelänpuoleista. Tuolien piti olla tukevat, ettei siirtymät pääty lattialle.

Minä kun en osaa ajella peräkärry autonperässä niin jouduin anomaan Puolisoa -herra Kukkaroa ajomieheksi. Lupautui kun lupasin kuitata bensarahat.
Ensin haettiin tuolit ja uusia kodintarvikkeita kassillinen. Hyvin saatiin tavarat perille ja poistettavatkin peräkärryyn ja kaatopaikalle.

Kolmen päivän Tallinnanreissumme aikana olikin sattunut kummia. Se selvisi jo kotiutumisiltana.

Tuskaa aiheutti  ennestään tuntemattoman tuttavuuden ilmaantuminen Lähipiiriläisen elämään. Oli tullut kutsumatta ja pyytämättä kuin eräälle entiselle...
Tuntematon tuttavuus sattui olemaan paikalla kun selvitin Lähipiiriläisen kanssa outoja ostoksia oudoissa paikoissa.  Tuntematon lausahti kuolemattoman lauseen ."En se minä ollut..."
Asunnon kunnosta päätellen seuraa oli ollut jo muutaman päivän.
Pidin sellaisen mäkätyksen miehille, etten ole moiseen sortunut vuosikausiin. (Lähipiirini kyllä tietää millainen olen parhaimmillani kun suutun.)"En se minä ollut..."

Uudesta tuttavuudesta seurasi se, että pankkitili oli mennyt tyhjäksi, ei Lähipiiriläisen tarpeisiin. Ja siitä taas seurasi se, että pankkikortti piti kuolettaa. Ja siitä taas seurasi se, että varallisuutta piti toimittaa kädestä käteen. Välimatkaa 30 km. Tupakat eivät saaneet loppua.

Eilen perjantaina oli Lähipiiriläisellä kylpypäivä ja olikin sopiva tilaisuus freesissä kunnossa käydä avaamassa uusi tili ja päivittää muutenkin pankkiasiat. Pankkejahan ei enää ole jokaisessa kivijalassa joten Tampereen keskustaan piti mennä.
Invataksin tarpeessa olimme. Tai Kelataksin. Tai Sotetaksin. 0100100 auttoi, väärä tilaus. Taas 0100100, kyyti luvattiin mutta: ei ole pyörätuolioikeutta! "Sen saa toisesta puhelinnumerosta, mutta annan oikeuden tähän kertaan." Himputti, mistä sitä voi tietää mitä kulkuneuvoa avuton henkilä asioita toimittaaksen on oikeutettu käyttämään. Hiki siinä minulle tukkaan nousi.
Pankkeihin päästiin ja asiat saatiin hoidettua.
On se aikamoinen vastuu kun ottaa hoitaakseen toisen ihmisen asiat. Vapaaehtoisesti. Minulla näitä on nyt kahden asiat hoidettavana.

Lähtiessämme olin ladannut pyykkikoneen pesua varten ja tullessamme saisin ripustaa pyykit kuivumaan.
Ja katin kontit. Outo kone, yksi vipu väärässä asennossa ja kuivat pyykit koneessa. Jo taas pukkasi kiukunhikeä otsalle. Koko päivänä en ollut aamuteen jälkeen mitään suuhuni pistänyt, ei tosin Lähipiiriläinenkään joten tunnelman saattoi aavistaa kireähköksi vaikka sanoja ei vaihdettu.

Kotimatkan tein perjantain työmatkaruuhkassa, sain siinä tasoitella väsymystäni kaupunkireissun ja siivousurakan jälkeen. Ei sitä enää tällä iällä monia toimia jaksa päivän mittaan järjestellä.
Kotona Puoliso- herra Kukkaro alkoi ikävissään selvittää minulle uuden tv-antennin ominaisuuksia joista minulla ei ole minkäänlaisia ajatuksia.

Pieni ranneliike riitti vaiennukseksi, ranneliikkeen sanoma on tullut Puolisolle tutuksi melkein viidenkymmenen yhdessäolovuoden aikana.

Puoliso toi minulle terassille vastakeitettyä kahvia ja herkullisia lusikkaleipiä.

Päätin siinä istuessani palkita vähän itseäni. Ostan uudet Fiskarsin oksasakset ja häivyn puskien perkuuseen muutamaksi päiväksi.

Ei saa häiritä.








perjantai 28. elokuuta 2015

PÄIVÄLÄISIÄ PUUHOMMISSA

                        Tontilta kaadettiin takametsää pari talvea sitten. Osa puista jäi kotitarpeisiin.

                                                   "Siinä on polttopuita seittemäks` vuareks!"

              Mopokoululainen kaverinsa kanssa tuli kesältä jäänyttä työvelkataakkaansa vähentämään.

                       Aikamoinen kolina kävi kun pojat juoksujalkaa kottikärryillä puupinoja siirtelivät.

                                            Naapurin puhelias ja ystävällinen kissakin sitä ihmetteli.

Päätti sitten vähän aikaa minulle nauúttuaan siirtyä hiljaisimmille poluille.

Työrupeamansa osittain tehtyään nuorukaiset siirtyivät kylän laitamille istuskelemaan ja kesän lopun viimeisiä grilli-iltoja viettämään.
Yökylään saadaan Mopokoululainen ja  kaverinsa.

LOMASELLA TALLINNASSA

Menneinä koira-aikoina jäivät matkustelut muutaman päivän piipahduksiksi naapurimaissa Virossa ja Ruotsissa. Nyt koirattomana aikana ei olla poikettu lomasilla yhtään enempää.

Kesäkiireiden mentyä päätimme ykskaks kolmen päivän pikkulomasta Tallinnassa. Ruotsinsiskoa miehensä kanssa kutsuimme seuraksi, mutta kotiremontti oli pahassa vaiheessa joten jäivät tällä kertaa rannalle.

Päivällä lähdettiin kotikulmilta bussilla, illansuussa noustiin laivaan ja vietettiin yö laivalla Tallinnan satamassa.

Ilta kului herkkujen parissa. Yöelämää ei tullut katseltua.
Aamulla kiiruhdimme hotellille viemään laukut. Tuttu hotelli on aivan Tallinnan keskustassa ja aiemmilla käynneillä hyväksi havaittu.

Vanhaan Kaupunkiin tietenkin suunnattiin, aamukahvit juotiin tutun kaverin kadunvarsipubissa.


Torielämä oli vilkasta ja kivoja tavaroita paljon myytävänä.

Hiplasin mukavannäköistä neuletta ja Puoliso olisi sen ostanut minulle mutta järki taas otti voiton. Kaapissa kun on ennestään melkein käyttämättömiä hyviä ja mieleisiä neuleita.
Huivin sentään ostin, niillä on niin monipuolinen käyttö minun pukeutumisessani. Huivi on tarpeeksi suuri ja taipuisa vaikka minkälaisen vaatteen päällä. Olen tyytyväinen.

Uudelle kameralleni sain hankittua laukun Kaubamajasta. Myyjättären  palvelualttius jätti hiukan toivomisen varaa.
 Vaikka kuulun paljon käsitöitätekevien  naisihmisten valtaisaan klaaniin, sorruin vain hiukan lankaostoksiin. 
Nimittäin poislähtiessä ostin hätäpäissäni sataman kaupasta pari kerää akryylilankaa ja puu-tai muovipuikot.
Karnaluks oli koko ajan mielessä, mutta  vältin sen houkutuksen. Kerran olen siellä käynyt takavuosina joten  runsas, siis valtava tarjonta oli vieläkin verkkokalvoilla.
Joku oli löytänyt Kaubamajasta käsityöliikkeen, mutta minun tielleni se ei sattunut. Hyvä niin, tai rehellisesti sanottuna kyllä harmittaa. Jotakin olisi ollut kiva ostaa syksytekemisiksi.
 Ennen Kaubamajakierrosta kuljeskelimme turistivirrassa Toombean laelle ja etsiskelimme viimekesäistä sinistä kaupunkijunaa, mutta ei löytynyt.
Kävellen sitten edettiin. Viisi tuntia! 
Maisemakuvia oli kiva ottaa uudella kameralla. Laatu ei vielä päätä huimaa, ehkä syksyn mittaan saan siihen opastusta.
(Työväenopiston ilmoittautuminen sattui juuri matkapäivälle joten otin tabletin mukaan sitä varten.
Jostain laivan kolkasta löysin sopivan signaalin ja sain kuin sainkin kurssitoiveeni jätettyä. Ilmoittauduin valokuvauksen alkeet- kurssille ja kirjoittajaryhmään. Odotan innolla syksyn kurssien alkamista.)

Kaupunkikierros otti aika koville ja hetken levähdyksen jälkeen kävimme tutussa Skotland Yardissa valkosipulileivillä. Se on vakioannoksemme Tallinnanreissuilla ja aterian alkupaloina.
Ennen yöpuulle siirtymistä teimme vielä kävelyretken lämpimässä elokuun illassa.

Reilun hotelliaamiaisen jälkeen kiiruhdimme satamaan. Puolivälissä  matkaa Puoliso kopaisi povitaskuaan: "Puhelin. Se jäi yöpöydälle." Minä jatkoin matkaa ja Puoliso kipaisi hakemassa unohtuneen työvälineensä.  Näitä pikku-unohduksia meillekin alkaa näköjään ilmaantua. 

Laivalla takaisintullessa istuskelimme kahvilassa.
 "IhankuntoiolisolluEsko." "No me kattoon, me perään."
Sille tielle se Puoliso jäi. Arvasin, että tuttuja oli löytynyt. Eskon perheen kanssa rakennettiin talot samalle mäelle 38 vuotta sitten. Me samalla mäellä vieläkin asutaan, Eskon perhe muutti työn perässä toisaalla Suomessa. Kiva oli tavata ja rupatella kuulumisia monien vuosien jälkeen.

Toinenkin tuttu, lähes sukulainen koppasi olkapäästä ja taas muisteltiin niitä vanhoja aikoja. 
"Muistakko mitä sää oot mulle ommellu?" 
"?" 
"Sää ompelit mulle äitiyspuvun."
Niinpä, silloin 45 vuotta sitten tuli vielä ommeltua kaikki omat ja lasten vaatteet ja vähän naapureillekin.

Oli nytkin käsityö mukana. Pellavalankaista (marinoitunut ainakin kymmenen vuotta,) huivia salomoninsolmuilla aloin virkkaamaan jo menomatkalla bussissa.
Siitä pitäisi tulla pienehkö nelikulmainen, hyvin olkapäillä pysyvä keeppi. Mustan pellavavaatteen se alleen tarvitsee. Tulevan kevään hankintoja.

Pelottoman kanssamatkustajan kanssa katseltiin aurinkoista Suomenlahtea ja etääntyvää eteläistä naapuria.
Oli kiva reissu.



maanantai 17. elokuuta 2015

SUNNUNTAITUULETUS

Valtakunnassa on tuuletettu oikein kunnolla ja kehoituksesta kansallispukuja pois kaappien piiloista.
Eri puolilla valtakuntaa ja sen ulkopuolellakin näitä hauskoja tuuletuspäiviä on pidetty nyt loppukesän päivinä.

Kansallispuku on ollut merkkivaate jo 130 vuotta!

Omaani olen tuuletellut jo kaksi kertaa tänä kesänä, heinäkuun lopulla Viljakkalan kirkossa ja viime sunnuntaina Tampereelle Osmonpuistossa.
Kansanmusiikkiryhmä soitti ja lauloi, välillä pääsi yleisökin leikkimään ja taputtamaan käsiä.


Kiertelin pitkin puistoa ja yhytin muutamankin rouvan pukujamme vertailemaan ja taidokkaita töitä ihastelemaan.

Toisessa ryhmässä oli rouvilla taidokkailla kirjailuilla tehdyt tykkimyssyt. 
Siinä keskusteluun pääsi nämä erilaiset päähineet ja mikä on ollut  juuri tiettyyn pukuun kuuluvan päähineen historia. Huntuja käytetään enemmän itä-Suomessa ja entisen Karjalan puvuissa. Omani, eli Jääsken puvun huntu runsaskankaisena lienee ollut senaikaisen vaurauden merkki.

Edellisellä kerralla huntua kantaessani se ei pysynyt päässä ja jouduin sitä jatkuvasti korjailemaan. Nyt kiinnitin sen tiukasti kanttinauhalla ja hiuspinneillä, nyt pysyi, päänahassa oli syvä painauma.
Jääsken pukua ollaan paràikaa uudistamassa/entisöimässä ja juurikin huntu kokee muutoksen sitomisen suhteen.

Osmonpuisto on lapsuuden- ja nuoruudenkotien välissä, kumpaankin pari kadunkulmaa. Hyvällä paikalla oleva puisto on jäänyt ainakin minulta kokonaan käyttämättä. Puistossa on siisti laululava ja paikka muutenkin sopiva  piknikpaikaksi, Tammelantorikin on näköetäisyydellä.

Kansallispuvulla on minulle merkitys omien juurien muistamisella ja kunnioittamisella.
Niitä asioita tuli pohdiskeltua kun pukuani yksin kotona ompelin ja esiliinan pitsejä kirjoin, puku oli valmiina kun Toisen Pojan ylioppilasjuhla oli 1989 ja sain pukea sen ensimmäistä kertaa juhlakäyttöön.

Nyt en sitä enää unohda kaapin uumeniin.

Hyvä kansallispukutuuletus!





































sunnuntai 16. elokuuta 2015

VIIKONLOPPUPUOLEN TOUHUSTELUJA

Torstai kului aamupäivästä illansuuhun sosiaalisissa suorituksissa.
Tiedossa oli käynti Kipsijalkaisen kanssa Hatanpäällä puolenpäivän jälkeen, mutta jo aamuvarhaisella tuli soitto:"Voitteko tulla tuntia aiemmin?" Sopi minulle, vaikka olin suunnitellut aikatauluni toisin.
Ensimmäiseksi kiirehdin Lähipiiriläisen asunnolle pyykkikonetta käynnistämään ja ostoksia viemään ja sieltä kiireenvilkkaa toiseen suuntaan Kipsijalkaista invataksilla saattamaan Hatanpäälle.
Hatanpäällä asiat sujuivat taas joutuisasti, tai niin nopsasti kuin mahdollista kun ensin pitää poistaa kipsi ja kiirehtiä eri kerrokseen seuraavaksi pyörätuolista röntgenpöydälle ja  taas vaihtaa kerrosta ja sieltä lääkärin vastaanotolle josta taas kipsattavaksi ja hoitopöydälle nostetuksi. Onneksi on taito pyörätuolilaisen käsittelyyn entisestä ammatistani.
Taas laitettiin uusi kipsi, vielä ainakin kolmeksi viikoksi. Nyt laitettiin kipsin väriksi violetti, aiemmat olivat musta, punainen, valkoinen, sininen ja pinkki. Alan minäkin pian olla pätevä kipsaaja kun olen saanut olla kuin oppisopimuksella vieressä katsomassa.

Reissun päätteeksi kävimme kahvilla ja pullalla.
Aikaa oli kulunut taas monta tuntia ennenkuin pääsin omille asioilleni.

Puoliso- herra Kukkaro osti talvella itselleen Lumian -kun halvalla sai. Käyttöä sille ei kuitenkaan näyttänyt kertyvän, joten pyysin sen omaan käyttööni.
Elisa-shopista kävin vaihtamassa sim- korttini Lumiaan sopivaksi ja myymälän Jesse tai Juuso sen  paikalleen asensi.
Kotona innoissani aloitin puhelimeen tutustumisen. Mitä ihmettä: puhelinnumerot olivat kadoksissa. Ei, ei, näin ei voi käydä! Puoliso toi minulle uuden Prepaid-kortin jolla yritin saada Dorostani kadonneet numerot löydetyksi. No eihän se onnistunut, Doro kun ei talleta numeroita puhelimeen ja kortille kuten tavallisissa puhelimissa on ollut käytäntö.
Ja toinenkin ärsyttävä asia Puolison puhelimesta ilmeni: siihen oli talletettu hänen puhelinluettelonsa, sen oli tehnyt DNA:n kaveri. Ja muutkin tiedot joten en saanut omia tietojani sinne toimimaan. Minä kun olen aina ollut Saunalahti-ihmisiä.
Ja tästä ärsyyntymisestä seurasi se, että hain itselleni oman Lumia 635:n, valkoisen, ja siihen ihan ikioman liittymän, tiedot ja asetukset. Myyjä tarjosi toisen käyttöjärjestelmän puhelinta, mutta olen tottunut tähän Windowsiin enkä ollut kiinnostunut muusta. Ehkä toisella kertaa. Kun valitin numeroiden katoamisesta mainitsi myyjä kuin ohimennen, että näissä Lumioissa on ollut vähän sellaista numeroiden kadottamiseen taipuvaisuutta! Onneksi omani löytyivät vanhoista puhelimistani kun niitä aikani etsin ja siirsin.
Perjantai-ilta siinä puhelinten käyttöönsaamisessa meni. Lumiaa käytän muuhun kuin puhumiseen. Kunhan muistan ottaa sen mukaan kun lähden Puolison seuralaiseksi rautakauppa-sähköliike-puutavaraliikeym.asioille. Takapihoilla odotellessani kuluu aika paremmin. Bilteman, Ikean ja Clash Olssonin ym.kuvastot jo osaankin melkein ulkoa.
Vanha kunnon mummopuhelin on verraton pelkkään puhumiseen ja tekstiviestien lähettelyyn. Se pysyy hyvin kädessä ja siinä on hyvä kuuluvuus.


Eikä tässä vielä kaikki.
Uutta kameraahan olen haikaillut jo jonkin aikaa. Nyt Puoliso yhytti ammattilaisen antamaan vinkkejä minun
tarpeisiin ja käyttöön sopivasta kamerasta.
Lauantaina se yhdessä käytiin ostamassa. Puoliso hymisi vieressä kovinkin kiinnostuneena myyjän antaessa minulle ohjeita kameran käytöstä. Termit olivat sellaisia joita en oikein ymmärtänyt,  nyökkäilin vain tietäväisen näköisenä
"Meinaakko sääkin tota kameraa käyttää kun olit niin kiinnostunu?" "En kai, mutta mua kiinnosti ne tekniset ominaisuudet."
Järjestelmäkameraa havittelin, mutta aloittelen tällä.

Työväenopistossa on alkamassa valokuvauksen alkeisopetuksen kurssi ja aionkin ilmoittautua sinne.
Jotakin tällaista kuvillani tavoittelen.

Riippumatto odottaa kutsuvana vaikka ohjekirjan lukijaa.


keskiviikko 12. elokuuta 2015

KUOPUKSEN SYNTYMÄPÄIVÄ

Neljäs Poika, Kuopus, tuli joukkoomme 13.8 1979. 

Puoliso oli ollut edellisen syksyn kehitysaputöissä Tansaniassa, talonlainarahoja keräilemässä, lainakorot olivat silloin 15-17%joten kaksin käsin sai töitä tehdä, että korko- ja lainarahat sai kokoon. Minä kolmen pojan kanssa pidin uutta kotiamme pystyssä. Töissäkin kävin, tosin osa-aikaisena. Työpaikallani -jo silloin- oli mahdollisuus jakaa tilapäisesti virka toisen kanssa puoliksi ja näin sai yksi työntekijä kokopäiväisen työrupeaman ja me kaksi äitiä helpotusta lastemme hoitoon. Vuorotyötä yövuoroineen oli haasteellista järjestellä ikäänkuin yksinhuoltajana.

Ei siinä montaakaan aikaa mennyt kun Puolison kotiinpaluun jälkeen oli "tuliaisia" kasvamassa essun alla.
Kuukautta ennen lapsen laskettua syntymää Puoliso kotiutui kotipaikkakunnalle töihin kun oli aiemmin töissä ympäri Suomea. 

Se oli kuuma elokuun päivä kun olimme marjanpoiminnassa työkaverin pellolla. Pari ämpärillistä mustia viinmarjoja poimittiin. Samaan syssyyn perkasin takapihalla mansikkamaata. Olisi sitten kaikki kunnossa kunhan saadaan vauva maailmaan.

Yöllä olikin jo sellaisia tuntemuksia, että "jotain kai tarttis tehrä". Vilkaisu kalenterin punaiseen ruksiin ja tuntemukset eivät ihan käyneet yksiin. Ruksi oli merkitty vasta kolmen viikon päähän.

Lähdettävä oli Taysiin, ja kiireellä.
Poika syntyi, hänkin kiireellä, eikä täysin ongelmitta siitä selvitty. Lasta tarkkailtiin ja päivän päästä todettiin, että keltaisuuutta on vähän liikaa ja pieni verenvuotokin aivokalvoille oli tapahtunut. Ongelmat hoidettiin kuntoon ja poika jäi lastenosastolle tarkkailuun ja vahvistumaan. 
Kävin päivittäin poikaa syöttämässä, pari viikkoa siellä pitivät ja hoitelivat virkeäksi.

Myöhemmin kävin Kelassa tekemässä matkalaskuselvityksen päivittäisistä käynneistäni sairaalassa.
Virkailija kutsui huoneeseensa ja kertoi, että matkalaskuni olivat evätty.

"Jokapäiväinen käyntini , hoitaminen, syöttäminen äidinmaidolla ja syömiseen opettaminen on elintärkeää vastasyntyneelle."
"Meidän tulkinnan mukaan se on ollut ruoan kuljettamista."

Rinnoissa!

Siinä ne nyt ovat, päämäärä ja kuljetusvälineet, eivät meinanneet mekkoon mahtua.


Tilanne ja virkailijan vastaus matkakorvausten epäämiseen oli saada minut naurunpyrskähdykseen vaikka suutahtaa siitä olisi pitänyt.

 Kastetilaisuudenkin jälkeen koettiin pienimuotoista draamaa perhepiirissä.
Kastetilaisuuden Puoliso vietti sängynpohjalla toisessa huoneessa.
Puoliso kipuili selkänsä kanssa ja sen korjausta yritti tuttu kiropraktikko. Olin vastasyntyneen kanssa hakemassa lähes kävelemätöntä, selkävaivaista Puolisoa hoidosta pois. Vilkkaassa Hämeenkadun risteyksessä käsitelty Puoliso alkoi korista epäilyttävästi ja heittikin tajuntansa. Monta kadunväliä ehdin ajaa eteenpäin ennenkuin tajunta potilaalle palasi. Jälkitilainen kipushokki se pyörtyminen taisi olla.

Tällainen kehveli siitä "tuliaisesta" kehittyi.
Meidän prinssi 6 v , 30 vuotta sitten.


                                                          Hyvää syntymäpäivää, Kuopus!

tiistai 11. elokuuta 2015

POIKKESIN IKEASSA

Jo pari viikkoa olen tavoitellut käyntiä Ikeassa. Yksin.
Uudistettuun eteiseen tarvitsin vain Ikean mitoittaman juuri sopivan pikkujakkaran.
Sen sieltä löysin.

Oli sieltä muutakin ostettavaa.
Viime viikolla pidettiin palaveria lähipiiriläisen arjen parantamisesta.
Asiat saatiin järjestykseen ja jo tällä viikolla toiminnat ovat lähteneet käyntiin.
Kiitos kotipalvelulle!

Toimintojen parantamiseksi piti tehdä uusia hankintoja, Ikean tarjonta riitti niihin tarpeisiin.

Puolisoa- herra Kukkaroa en enää saa kaveriksi Ikea-retkilleni, nyt tein testin (itseni kanssa) ja selvisin koko kierroksesta puolessatoista tunnissa. Vähän ehdin hiplatakin kiinnostavia tavaroita. Itselleni ostin omenaleikkurin ja läppärille sylipöydän. Toimii tässä sylissäni!

Ikea-tavaroita on huushollissani jonkun verran, tilapäisiksi tarkoitettuja, lasten tarpeisiin.
En vähättele mallistoa vaikka en kotiani Ikean tavaroilla täytäkään.

Ensimmäinen kerta Ikeassa oli parikymmentä vuotta sitten Tukholmassa. Oli läkähdyttävän kuuma heinäkuu, kassajonot monikymmenmetriset ja Puoliso tuskailemassa vieressä. Sen koommin Ikeareissut eivät ole Puolisoa kiinnostaneet. Lihapullalounaalle joskus olen saanut houkuteltua.

Tänään oli kiva tehdä ostosreissu ihan omassa seurassa.

KOIRANIKÄVÄ

                  Toukokuussa menetimme melkein 9 v berninpaimenkoira Hymyn pilvien toiselle puolelle.

                                                 Ikävä ei ole hellittänyt meidän huushollissa.
Nyt ei kukaan ole kotiintullessa vastaanottokomiteassa paukuttamassa häntää eteisen seinään. Siitä ovat maininneet perheenjäsenetkin.

Kompostikin on täyttynyt odotettua nopeammin.
Pöydänalustakin on nykyään jopa eläväinen kun vuosikaudet totuttiin, että nopsasti sieltä pudokkaat ja syömäjäännökset hävisivät.
Eikä jääkaapin oven avaus tuo hiipivää karvakuonoa odottamaan herkkupaloja anovalla katseellaan.

Koiralenkkivaatteet ovat olleet koskemattomina vaatekaapissa -toukokuusta asti.
Pannat, turvavaljaat ja vetovaljaat ovat tallessa kaapin ylähyllyllä.

Automatkoilla Puolison kanssa puhetta tulee joskus ylläpidettyä vakuuttelulla:
"Ei kai me enää  koiraa oteta ja jos vaikka otettaiski niin se ei vois olla muu kuin berninpaimenkoira."
" Emmääkään vois muuta rotua ajatella."
Ja taas ollaan miettivässä hiljaisuudessa kymmeniä kilometrejä.

Näitä samankaltaisia keskusteluja käydään yhä toistuvammin.
Ehdoton ei on kuitenkin jäänyt keskusteluissa taka-alalle.
Kun jäimme olemaan ilman koiraa, ajattelimme, että voimme vaikka matkustella ja tehdä kaikkea mukavaa.
Ja kattia kans`.
 Missään ei olla entistä enempää kuljettu. Olo ja elo on käynyt  tylsemmäksi kun poikien lapsetkin ikääntyvät ja vähentävät mummolakäyntejään omien menojensa takia.

Netistä olen salaa katsellut odotettavia pentueita.
Vakuutuksistakin olen ottanut selvää, aiemmin meillä ei lemmikkivakuutusta ollutkaan.

Uuden bernin hankinnan estelyä olen vakuutellut itselleni, ettei valistunut kasvattaja enää vaativaa koiranpentua seitsenkymppisille myy.
Onko näin?

Onneksi bernipentueita ei näytä tällä hetkellä montaakaan olevan myynnissä.
Jospa haikailu uudesta bernistä lieventyisi syksyn mittaan.

Hymy meille otettiin  kun edellinen Berry-berni menehtyi 7,5 vuoden ikäisenä 2006 elokuussa.
Olin jo eläkepäivillä kotona, Puoliso teki vielä teki työrupeamaansa ja oli viikonloppuisin ja iltamyöhällä työpaikoillaan. Halusin uuden koirakumppanin seuralaisekseni yksinäisille illoille. Ja muutenkin.
Hymy tuli meille syyskuussa 2006. Siitä on muistelut Hymyn tarina-blogeissa toukokuulta.


                                                                    Pentuikävä!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

VÄLIHOMMIA

Lomapoikia valvoessani olen ehtinyt touhuta marjapensaissa. Ja etsiä Puolisoa -herra Kukkaroa.

Tikapuut tyhjänä, missä rakentaja?
Ei täälläkään.
Löytyihän se rakentaja kun aikani taloa kiersin ja kyselin mitä täällä oikein tapahtuu?
"Vähän tossa maalailin noita räystäitä."
"Miks`, ihan hyväthän ne oli."
"Eksää oo huomannu, että tossa räystään reunalaudassa oli vihreetä, sen mää maalasin."

"Ruoho pitäis leikata."
 "Ei tällasena vapaapäivänä voi leikkuria käyttää, ihmiset häiriintyy. Tää maalaaminen on hiljasta puuhaa."

Minä sitten häivyin omiin hiljaisiin puuhiini takapihalle, keräsin punaisia viinimarjoja, sain täyden ämpärillisen. 
Vadelmia tuli reilu litra. Taas.
Kypsiä kirsikoita näytti olevan jopa runsaasti, mutta kerättynä ja perattuna niitä oli kolme litraa.
Kirsikkapuun oksat taipuvat notkeasti kun niitä vähän venyttelee ja kirsikoita on hyvä  poimia. Yläoksiin jäi vielä tirpoille herkkuja.

Omenapuutkin tuli syynättyä.
Neljännen Pojan rippilahjaomenapuun (vuodelta -94) Huvituksen raakileet ovat hiukan rupisia.
Ja pelkäämäni pikkumatoset ovat löytäneet omenapuihin. Harmi jos tuhoavat hyvännäköisen sadon.

Takapihalla perkasin kukkineita mättäitä siistimmiksi ja nostelin kaatuneita parempiin asentoihin.
Korkeat puuliljat vasta kasvattavat nuppujaan, viime kesänä aloittivat kukinnan elokuun lopulla.


Näitä sinipallo-ohdakkeita tulee kuvattua tämän tästä, olen ihastunut niiden tähän vaiheeseen. Tämä puska on bloggaushuoneeni ikkunan edessä ja jo viikon päästä kun kukat sinertyvät ne ovat täynnä mehiläisiä.

Illansuussa kannoin kannettavani ulos ja jatkoin kirjoittelua elokuunillanlämpimällä  terassilla.
Etuverhona on pitkät kultapallot, sivuseinällä lumikärhö ja katoksena villiviini.
Ja vieressä solisee vesialtaan suihku.
(Kuvat eivät tee oikeutta tunnelmalle.)

Kyllä taas kelpaa istuskella.
Kuutamoa odottelen.


TAISIVAT LOMALAISET JO LOPPUA?

Koulut alkavat näillä nurkilla tiistaina. Yksi Pojanpoika palasi perjantaina kotiinsa Kehä Kolmosen toiselta puolelta isänsä luota lomalta.
Jo samana iltana tuli soitto:" Mää vaan taas tiarustelen voisinko tulla teille lauantaina yöks kaverin kanssa? Me nukuttais leikkimökissä. Mulla on ens parturi mutta sen jälkeen sitten, voitteks`tulla hakeen iltapäivällä?"
No, mikäs siinä, loma loppuu, sen kunniaksi.
Lauantaina haettiin poika ja kaverinsa lomaselle.
Luettelin pojille pitkän listan kiellettyjä asioita; vesitynnyrit eivät saa kaatua, pihalaattoja ei saa sotkea maaleilla, pyöriä ei saa purkaa eikä mitään muutakaan hölmöilyä saa suorittaa!
"Ei ei , eksää mummi jo ymmärrä, ettei me enää mitään hölmöjä tehrä, me vaan uiraan ja ollaan."
Sitähän pojat sitten illan mittaan tekivät. Vähän kylällä pyöräilivät. Hiljaista oli ollut kylänraitilla.
 "Me otetaan peitot ja tyynyt leikkimökkiin."
Taas valistin: "Ottakaa makuupussit."
Kannoin pojille varmuuden vuoksi muutaman huovan varalämpimäksi.
Yöllä puoli kolmelta kävi jääkaapin ovi, iltapalan aika kuulemma kun kyselin yökukkumisen syytä.
Iltapäivä oli jo pitkällä kun nuoret herrat mökistä kömpivät aamupalalle, vastapaistetulle leivälle. Melkein pellillinen sitä heti katosikin.
Tarpeetonta kalustoa oli pitänyt hyllyttää.
Pojat olivat nukkuneet makuupusseissa, mutta kaikilla kuudella tuomallani huovalla oli päällystetty pehmeät patjat. Voi niitä poikia...

Päivällä kävivät pyöräretkellä kuntakeskuksessa. Luvalla sinne menivät.
Reviirit alkavat laajentua jo liian kanssa eikä meidän valvontakyky kanna kymmenen kilometrin päähän. 
Se on tuo ikä -12 v -kun lapsuus ja varhaisteiniys kohtaavat ja isovanhempien hoitotyön rajat alkavat paukkua.

Pitänee ottaa palaveri vanhempien kanssa.

Liian pian tämäkin vaihe tuli lastenlasten elämään. 
Se itsenäistyminen.





torstai 6. elokuuta 2015

PUUTARHATERVEISIÄ

Pihalla ja kukkapenkeissä on taas tullut konttailtua kun tuo ilmakin on muuttunut hyvin siedettäväksi. Meillä vieläkin ulkolämpö 23 astetta.
Parit kottikärrylliset rikkaruohoja kävin nyppimässä muutamasta penkistä.

                                                  Nyt kukkii jalomalvat monessa eri penkissä,

                                                           samoin jaloangervot,
ja tarha-alpit.

Sinipallo-ohdakkeet aloittavat sinertymisen

Kuunliljan kukat ovat korkealla.

Tänä kesänä sain joriinitkin kukkaan edellispyhän juhlan ajaksi. 

Kasvihuone näyttää pöheiköltä. 

Tomaatit alkavat punertua,

ja viinirypäleet sinistyä molemmissa kasvihuoneissa.

Kasvimaalla pulskistuvat porkkanat ja fenkoli, kesäkurpitsassa on peukalopään kokoiset alut, ei taida satoa tulla. Maissit ovat hinteliä  enkä niistäkään satoa odota. 
Pavut ja herneet jättivät itämättä vaikka olivat harson alla.
Omenia, kirsikoita, luumuja, karviaisia ja viinimarjoja näyttää tulevan jopa riittävästi.
Samoin vadelmia.

Minulla on kasvamassa kolmenlaisia vadelmia samassa penkissä ja satoa korjatessa erottaa selvästi eri lajikkeet ja maut. Maurin makea on pienehkö ja mehukas, Jazz pitkulainen ja kiinteä ja keltavadelma iso ja maukas. Keltavadelmaa on tulossa runsaasti sitä kun ei vaivaa vattumato eikä tirpatkaan siitä piittaa.

Tein tänään kunnon hommiakin; silppusin loput kaadetun kuusen oksat.

Silppurin jätteellä katoin huonomultaiset marjapuskien alustat.
Sain aikaiseksi viisi kopallista hyvää silppua.
Ympäristöön levisi talvisen lihasopan tuoksu lipstikan kukkavarsien silppuroinnista.

Välillä tuli silmäiltyä jalkojenjuuriinkin ja tällaisia siltä löytyi:
Mustamörskyjä kuulemma ovat, ja syötäviäkin. Parissa päivässä olivat siihen ilmestyneet ja vauhdilla kasvavat.

Ukkoetanakin siinä vierellä käväisi.