MINUT ON JÄTETTY

Nimittäin yksin kotiin pariksi päiväksi.

Puoliso sai pikaisen kutsun Kolmannen Pojan  talon apuremonttimieheksi. Siellä nyt kaksi appiukkokaverusta yrittää saada paikkoja kuntoon ennen viikonlopun muuttoa. Yönseutua siellä ei vielä voi olla, joten Puolison on majoituttava makuupussinsa kanssa Pojan perheen lastenhuoneeseen.

Minä jäin huushollia järjestelemään kun ennen kiireistä työkutsua olimme ehtineet purkaa kolmen huoneen hyllyt ja tavarat siirtelyä ja siivousta varten.

Olohuoneen olin jo saanut ikkunanpesuja ja verhonvaihtoja myöten kunnostettua, eilen aloitettiin tämä muu urakka.

Puoliso on jo vuosia anonut TV-huoneensa kirjahyllyjen tyhjentämistä kirjoista, mutta minä en ole ollut siihen valmis. Nyt sanoin, että siirrän kirjat pois ja otan hyllykön työhuoneeseeni.

"Mitäs mää sitten tähän saan?"

"No sää saat sitten makuuhuoneen vitriinin, saat laittaa viiris ylähyllylle ja muut koristees kaappiin."

Perimmäisessä huoneessa on vajaatäytöllä ja -käytöllä ollut seinänmittainen hyllystö, siihen sain piilotettua pari metriä kirjoja.

Sydäntä kylmäsi kun metrin verran laitoin kirjoja kiertoonkin.

Vanha, aikoinaan Fidasta ostamani Vilkan valkoinen kirjahylly purkamisen  ja hikisten vaiheiden jälkeen siirrettiin työhuoneeni takaseinälle.
Iltasella saatiin kaikki kaapit ja hyllyköt omille paikoilleen ja lopputyö jäi taas minun sovellettavaksi.

Tarve lisähyllytilalle tuli kun tarvitsin tilaa lähes päivittäin käytössä oleville mapeilleni.
Ja se miksi mappitarve on nyt lisääntynyt onkin ihan toinen juttu.
Nyt hyllystöön mahtuu tulostin, kaikki mapit ja ylähyllyille omat säästelykirjani kuten John Irvingit, käsityökirjat ja lehdet. Alakaappeihin mahtuu muu tilpehööri.

Pölyjä kirjoista tupsutellessani tämän kirjan kohdalla mietin, että mikä se meidän virtahepo olohuoneessa tällä hetkellä on?
Pitänee miettiä.

Tapani mukaan selailin kauan mielestä kadonneina olleita kirjoja ja muutamia pätkiä seisaallani niitä luinkin.
Lukemisenhinku pääsi yllättämään pahemman kerran kesken toimeliaan työrupeaman.

Välillä tankkasin tummalla suklaalla ja taas jaksoin.

Sain iltapäivän aikana kaikki hyllyt järjestettyä ja muutkin tavarat paikoilleen.

Poistoon on menossa yksi Torilta ostamani kaapisto. 

Nyt työ/bloggaushuoneeseeni mahtuu taas keinutuoli ja tarvittaessa varavuode yöpyjälle.

Työpöytäni on ikkunan edessä siten, että voin tarpeen mukaan ja inspiraatiota odotellessani katsella ulos ikkunasta. En ole voinut koskaan työskennellä niin, etten näkisi ulos. Siksi työtilani asettelu saattaa ihmetyttää kulloistakin siirtelyni apumiestä, useimmiten Puolisoa -herra Kukkaroa.

Eihän se näkymä kummoinen ole, mutta kotikuusien katselusta tulee aina rauhallinen olo

TEIN VÄHÄN LÄKSYJÄ

Valokuvien ottaminen onkin aika vaikeaa- minulle. En oikein osaa säädellä kameraani tietynlaisia kuvia varten vaikka alkeiskurssilla sitä neuvotaankin. Uusi kamerani on pitkälle itsesäätyvä, joten järjestelmäkameran hienoukset jäävät oppimatta.
Eilen kuitenkin oli hieno päivä käydä harjoittelemassa omalla pihalla.

                                                              Kääpä kannonjuurella

                                                  Koivun juurakko, alla tonttujen kotikolo

                                                                     Kuusen tyvi

Huomasin, että monissa, jo vanhoissakin kuvatiedostoissani olen kuvannut paljon puiden juurakoita. 

Mietin, että olenko niin omien juurieni kaipuussa, että niitä metsistäkin aina havannoin.

Oman suvun juurien jäljittäminen on minulla työn alla. Aineistoakin on jo jonkin verran.

Kauniitahan nuo juurakot ovat, vai mitä?

Palava pensas on mustat siemenpalleronsa jo heittänyt penkkiin itämään.

Omenapuu heijastuu piha-altaasta

                                            Latvasta lahonnut ja tuulessa katkennut takapihan koivu.

                                             Tuntematon jäkälä mattotelineen alla.

Kotikoivun juurella

Takapihan tuijottajat

Hämähäkki väärinpäin

                                                                       Omakuva

 

Siinäpä sitä, harjoittelua .

Kuvausreissulta palasin saappaat ja housunpolvet savessa, olkapäillä multakokkareita ja myssyssä sammalta.

TÄTÄ TÄNÄÄN PIKKUHÖMPSYN VOIMALLA

Eilen oli upea päivä jatkaa pihan siivousta ja lehtien haravoimista. Sitä tehtiinkin muutama tunti.

Kaapissa odotti sitä sun tätä syötäväksi kehitettävää, mutta puoliso- herra Kukkaro päättikin viedä meidät paikallisella ABC:lle pyhäpäivän lounaalle.

Edellisen yön pakollisten valvontatuntien ajatuskuvioihin tuli menneet lehtikirjoitteluni ja sitä muistellessani mieleen palasi muutama senaikainen työkaverikin jotka liittyivät juuri kirjoitteluuni.

ABC:n pihassa silmäkulmaani sattui tuttu hahmo, juurikin hän jonka kanssa ay-asioissa tehtiin yhteistyötä ja joka yöllä oli mielessäni.
Tuttava oli puolisonsa kanssa päivälenkillä ja pyhälounas sujui rattoisasti menneitä muistellen.
Toinenkin ystäväpariskunta, jo kouluajoista tuttu, oli lähtenyt sunnuntailounaalle ja heitäkin olin yöllä muistellut.
Lounastauko venyi iltapäivän mittaiseksi kun kaikki kuulumiset pitkästä aikaa vaihdettiin.

Sillä tapaamisella tuli sekä sielu, että ruumis hyvin ravittua.

Koti on ollut hieman "vaiheessa" kun siivouspäivät ovat harventuneet koirattoman kauden aikana.

Nyt tuli siivoukselle tarkoitus ja syystä.

Kolmannen pojan perhe sai ostettua isomman asunnon maaseudulta. Sen kävimme tarkastamassa kun perjantaina vietiin taas jokavuotiset naapurista ostetut talven luomulihat. Samalla kyydillä vietiin syyslomalaiset isälleen.
Talo oli soma ja sopivan oloinen isolle perheelle. Minä tietenkin syynäsin kaikki nurkat ja rakennukset, josko meiltä olisi joutilasta ja tarpeellista uuteen kotiin.
Vara- ja vierashuoneita oli monessa rakennuksessa ja heti tarjosin paria sänkyä tuleviin tarpeisiin. Kelpaavat kuulemma.

Parin viikon päästä pääsevät muuttamaan.

Minulle tuli huoli ja hätä oman kodin siivouksen tiimoilta tuttavat nähtyäni. Kun niitä pölypalleroita oli vähän sillä ja täällä jos vaikka yllätysvieraita sattuisi poikkeamaan.
Tänään sitten  toimeen ryhdyin. Puoliso oli  kylällä omissa askareissaan ja minulla oli täysi rauha suunnitella siivouskuvioitani.
                                              Oma bloggaushuoneeni näyttää nyt tältä tänään:

                                                            Ja toiselta seinältä tältä:

Huoneessa on taas muualle siirtyvää tavaraa ja minulta on mennä hermo kun tätä sotkua katselen.

Siksi keräsin intoa aloittamalla syyssiivouksen olohuoneen puolelta.

Keräsin kaikki silkkikukat huoneista ja annoin niille kunnon kylvyn, taas Ikean pyykkikorissa.

                                 Kaikki maljakot ja koristepatsaatkin kylvetin pölyistä puhtaiksi.

Kaksi hyllykkö siirsin pettämättömällä siirtorutiinillani toiselle seinälle. Yhtään astiaa en kaapeista poistanut.
                                            Kauris minua herkeämättä taulusta vain tuijotti.

Villalankakoppaa tekeleineen siirtelin paikasta toiseen työni alta.

Välillä tuli hiki ja piti ottaa ravinteita:

Tämä on  Ylpön voimajuomaa, sitä on alettu taas meillä harrastaa. Sehän on sitä, jossa ensin liotetaan

kolme murskattua raakaa kananmunaa kolmen sitruunan mehuun ja annetaan muhia niin kauan, että kuoret sulavat, sitten lisätään 2-3 dl konjakkia ja pari desiä juoksevaa hunajaa. Valmista voimajuomaa nautitaan pikkupikarillinen kerran päivässä.

Pikkunapsin jälkeen taas siivouskin sujui.

VALOKUVIA SKANNAAMASSA

Laatikoissani on kuolinpesien jäljiltä paljon mielenkiintoisia valokuvia. Sellaisia, joita haluan tallentaa.
Otin tässä päivänä muutamana urakan ja aloitin kuvien skannaamisen koneelle.

Poika minua aluksi neuvoi, ja osasinkin tehdä ne mieleisikseni.
Mutta- kun piti käväistä jossakin- vaikka kahvikupposella, oli opitut neuvot haihtuneet päästä kuin se kuuluisa p...Saharaan.
Aikani taas sählättyäni löysin tekemisen rytmin uudelleen seuraavaan taukoon asti.

Monta päivää tässäkin tekemisessäni tulee kulumaan.

Vanhojen perheen valokuvien maailmaan uppoutuminen on minulle vaarallinen tila, sieltä on vaikea siirtyä vaikka ulos lehtiä haravoimaan.

Minulla on tarkoituksena saada Lähipiiriläisen vanhat taulujen kuvat skannattua, että voin ne siirtää perustettavaan uuteen blogiin. Lähipiiriläisellä oli aiemmin hyvät kotisivut, mutta hoidon puutteessa nekin kokivat loppunsa tulleen.

Lupasin olla puolestakirjoittajana kunhan saan kuvat tallennetuksi.

JÄLKEENJÄÄNYT

-olen minä nykyään.
Nimittäin kun mennään kaupoille Puolison-herra Kukkaron kanssa.
Näillä eläkeläismiehillä kun tahtoo olla niin kiireiset askeleet, ettei mukana tahdo pysyä tällainen lyhempijalkainen vakiseuralainen, minä.

Päivällä käytiin tarjousten perässä paikallisessa marketissa. Piti ostaa halpaa kahvia -neljä kympillä-, ja punaisia paprikoita. Ynnä muuta.

Puoliso ramppasi hyllyjen välissä moneen kertaan ja oli aina minulta hukassa. Ostoskärry kulki Puolison mukana ja minä sain keräillä ostoksia käsivarrelle. Moneen kertaan kiertelin herraa etsiskelemässä ja lopulta löysinkin kahvihyllyväliköstä uppoutuneena syvään keskusteluun tuttunsa kanssa. Siinä oli toinen eläkeläinen kahvitarjousten perässä.

Meidänkin perheessä on siirrytty joka kolmas-neljäs-tunti syöntiaikoihin ja lautasilla melkein yksinomaan vihanneksia ja salaatteja. Se taas johtuu siitä kun Puoliso sai sen odotetun diagnoosin: melkein 2-tyypin diabetes. Vielä arvot ovat kiikunkaakun ja niitä Puoliso yrittää tasoitella tarkalla ruokavaliolla. Siihen on nyt minunkin sopeuduttava tukihenkilönä. Ateriointia kun on jatkuvasti, on sitten sitä tiskiäkin. Pikkupilkkumit loppuvat jo päivässä ja aina on jompikumpi jotakin välipalaa tekemässä. Tai Puoliso tekee omansa, ei luota, että minä osaisin tehdä samanlaisia aterioita mitä ravitsemusterapeutti ohjeisti. Nyt luetaan ruokakaupoissa tarkkaan tuoteselostukset, paljonko on rasvaa, hiilihydraatteja ym.

Olen huomannut, että näillä eläkeläisukkeleille on avautunut uusi elämäntapa: lukea ruokakauppojen tarjouslehdet tarkkaan, rientää ostoksille ( vaikka vaimo ei taho), valita kaupassa ostokset, puristella tomaatteja ja leipäpusseja, vakoilla lihahyllyillä -30% tuotteet ja kerätä niitä ostoskoriin, kulkea kaipaavin katsein oluthyllyjen ohi jne.
Meille vaimoille on jäänyt tehtäväksi niiden näkymättömien artikkeleiden hankinta, kuten jauhojen, ryynien, mausteiden ja muiden peruselintarvikkeiden valinta.

 Ja joskus kuulla:"Maksaks sää?!)

Vaimot yrittävät viipyillä lanka-tai lehtihyllyjen liepeillä, kyllästynyt katse kärryntyöntäjältä siirrättää vaimot huokaisten kassalle.

Tämä on sekä omakohtaista että syrjäsilmällä havaittua elämäntaparemonttia siltä Puoliso-sektorilta.

MEHUNTIRISTELYÄ

Eilen tehtiin uudella härvelillä muutama litra tummanpuhuvaa omenatuoremehua.
Tänään souvia jatkettiin.
Omenia pilkottiin pari täpötäyttä ämpärillistä. Toisen ämpärillisen valutin kokeellisesti  Mehu-Maijalla ja toinen satsi puristettiin härvelillä.

                                          Puuhella sai toimia lämmönantajana pitkästä aikaa.

Tämänkertainen omenasatsi vaikutti jo käsittelyssä mehuttomalta ja sitä se olikin.

Kymmenestä litrasta omenia höyrymehua tuli vain vaivaiset pari litraa laihannäköistä mehua.

Puristimella tuli myös pari litraa eli ei väliä kummalla tavalla mehunsa tekee, puristin on mielestäni vaivattomampi.

Huomiselle jäi pilkottavaa vielä yksi Ikean kassillinen Åkeroa. 

Kauneimmat säästän talveksi.

KIRJALLISIA HARJOITTEITA

Pitkän ryhmässäkirjoittamistauon jälkeen ilmoittauduin Työväenopiston kirjoittajakurssille.
Edellisen kirjoittajaryhmän teemana oli "Muistot tarinoiksi" ja siinä olikin minulle mieleistä kirjoitettavaa.
Samalle kurssille en tänä syksynä voinut osallistua muiden samanaikaisten yhteensattumien takia.

Tämä on nyt uudenlainen, minulle haasteita tuova kirjoittajaryhmä.

Muinaisina ay-vuosinani sain täysin minut yllättäneen kutsun kirjoittaa liiton lehteen pikkupakinoita työelämästä.
Kirjoituksen piti olla juuri tietyn mittainen, sana sanalta ja rivi riviltä laskin että kirjoitus mahtuu sivulle.
Kirjoitusoppini on kansakouluperuja ja  hain tukea kirjoittamiselle silloisesta Työväenopistosta.

Nyt tähän kurssiin tutustuminen ja jännitteiden purkaminen tapahtui "tajunnanvirta"-kirjoittamisella. En ole sellaista koskaan harrastanut. Kyllä se vain liikkeelle lähti, sekin kirjoitus. Aiheeksi otin minua juuri silloin kiusaavan kietaisuhameen paljastamat polveni. Sitä pohdin käsinkirjoituksella kymmenen minuuttia ja siitä se oivallus minulle kirkastui. Jännityskin laukesi.

Parin viikon tauolle saimme tehtäväksi illan aikana kirjoittamistamme pätkistä rakentaa se uudelleen kolmeliuskaisena teelmänä.
Tauko on kulumassa eikä valmiita liuskoja ollut syntymässä.

Viime yönä keskiyöllä herätessäni hiivin katselemaan taivaalle luvattuja revontulia. Ei näkynyt, mutta minä virkistyin yksinäisestä yökävelystä.

Uni ei enää tullut ja mietin mistä saisin kipinän läksyn tekemiseen. Sen olin päättänyt, että kirjoituksen aihe on minua lapsena pelotellut mies. Sen ympärille piti rakentaa, ei tarina, mutta luonnehdinta henkilöstä.
Mietin mikä miehelle nimeksi; Paavo-ei, liian pehmeä. Tauno-, se ei sovi tyypilleni. Väinö,- ei, lähipiirissä on samanniminen, Toivo,-ei lähelläkään, Urpo-ehkä? Ja monta muuta nimeä makustelin hahmolle ja vihdoin päivän jo pilkottaessa sain hahmolleni nimen.

Hän on Nikolai.

Sitten nukahdin lyhyeksi aamuhetkeksi.

Innoissani kun hahmoni oli vihdoin saanut nimen nousin sängystä jo kahdeksalta "pukemaan " Nikolaita.
Puoliso oli kylällä terveysasioillaan ja palatessaan löysi minut yöpaitasillani koneen äärestä.

Nikolai tuli yhdellä kirjoittamalla ja melkein kolmella liuskalla lähes valmiiksi.

Eikä pelota enää.

TULI OSTETTUA UUSI HÄRVELI

Takavuosina ennen omenapuiden satoaikaa odotin niitä syksyjä, että keittiönpöydällä olisi syksyisin kulhollinen omenia naposteltavaksi. Nyt haaveet ovat todentuneet jo monena syksynä.
Tänä syksynä ei.
Omenasato on ollut sanoisinko riittävä, mutta syöntikelpoisia omenia vähäisesti.
Pihlajanmarjakoi ei ole kiva seuralainen syöntiomenissa.

                                                        Omenasadon kylpypäivä

Ikean pyykkikoppa oli oivallinen pesupalju, sen pohjassa on isot reiät josta vesi pääsee valumaan. Samoin pullalaatikot ja ostoskorit kelpasivat samaan tehtävään. Kylvetetyt omenat pääsivät tuoremehuksi.

                                                  Ensin lohkottiin kolme ämpärillistä omenia.

Sitten raastettiin karkeaksi rouheeksi ikivanhalla Philips Ahkeralla. Toimi kun on tekninen, niin Puoliso- herra Kukkaro sen otti haltuunsa. Minä se vain taas joutilaana kädet puuskassa vieressä seisoskelin.

                                 Sotkua syntyi jos rouhettakin joka pääsi uuden härvelin pussiin.

Sitten sitä kammella vääntämään, taas Puolison hommaa.

Johan alkoi lorottaa hyväntuoksuista tumman mallasoluenväristä omenamehua.

Yhdestä ämpärillisestä omenarouhetta tuli melkein kaksi litraa tuoremehua.

Kolme ämpärillistä omenia, melkein kuusi litraa mehua, ei sokeria. Mehut pakastan talven tarpeisiin.

Vielä jäi monta ämpärillistä lohkottavaa ja puristettavaa toiseksikin päväksi. 

Tänään mehusouvi kesti pari tuntia.

Aiemmin olen aina tehnyt omenamehut Mehu-Maijalla, nyt kyllästyin siihen sotkuun ja hitauteen.

Tuoremehuasemalle ajattelin omenasatsini viedä, mutta iso vaiva siitäkin olisi ollut.

Sattumalta näin HongKongin mainostavan edullista mehupuristinta ja hetihän minä innostuin sitä hankkimaan.

Pihapuiden omenasato on aina niin runsas, että mehupuristimen käytölle on tarvetta tulevinakin vuosina.

Härveli on käsikäyttöinen, kampimekanismilla toimiva. Ihan ei tuotteen osat olleet riittäviä puristamiseen, niinpä Puoliso sahasi lisäpuupalikat, että puristimen sai toimimaan maksimaalisesti.

Kummallinen härvelihän tuo taas on, mutta käypä väline puutarhan sadon tallentamiseen ja Puolison sanoin: "Ei tää ihan lelu ole."

Huutokauppakeisarin sanoin:

"Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen."

SYNTYMÄPÄIVIÄ JA TUPAANTULIAISIA

Ensimmäinen pojantyttären ja lapsenlapsen 30-vuotissyntymäpäiviä vietettiin viime lauantaina nuorenparin uudessa kodissa.

Kun nyt eletään tätä nykyaikaa, niin koolla oli monenkirjava lähipiiri. Jo tuttuja kaikki, monen vuoden takaa.

Monipuolisesta seurueesta syntyi juhlaviihdykettä koko illaksi.

Valokuva-albumit kiersivät kädestä käteen ja tuttu joukko muisteli syntymäpäiväsankarin vaiheikasta menneisyyttä. Serkkupoika testasi sankarin Steiner-kouluaikaisia oppeja. Tanssiesitykseenkin sankari houkuteltiin. Tai määrättiin.

Näissä pojantyttären syntymäpäiväjuhlissa olen ollut mukana joka vuosi, eli aika monta kertaa.
Vaikka vuoden varrella ei montaakaan kertaa olla saman pöydän äärellä tavattu, niin aina syntymäpäivien aikaan kahvit on juotu ja kakut syöty.

                                Nyt oli juhlinnan aiheena myös tupaantuliaiset uudessa kodissa.
                                         Talonvahti Patu piti vierasjoukolle hyvää seuraa.

Vielä kerran: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ JA ONNEA UUTEEN KOTIIN!
T. Mummmmmmi

KÄSITÖITÄKIN VÄLILLÄ NÄYTILLE

Käsitöiden tekeminen on ollut vähän katkolla kesän aikana ja jälkeen. Muutaman sukkaparin oli hätäpäissäni kutonut ja maailmalle toimittanut.
Käsityökopassa odottaa muutama valmis pari; kahdet Novitan Raitalangasta ja yhdet punaiset Tallinna- reissun akryylilangasta. Keskeneräiset valkoturkoosit ovat välityönä.

Raitalankaa ostin kaksi 150 g kerää, niistä tuli parit aikuisten sukat ja reilut nyttyrätkin vielä jäi. En oikein saa mieltymystä tuohon raidoitettuun lankaan. Silloin tällöin sitä kuitenkin ostan.

                           Iloinen yllätys oli Novitan uusi Ruska-lanka jota ostin heräteostoksena 2,5€ 50 g kerä.
                           Novitan verkkokauppa sitä samalla hinnalla näyttää tarjoavan.

Lanka on 70% akryliä, 30 villaa ja suositus on 7 numeron puikot. Tein nämä lapaset 4,5 puikoilla, 10 silmukkaa puikolla. Aikuisen lapasiin meni vajaa vajaa 100 g, pienet nyttyrät vain jäivät. Tuntuvat mukavilta kädessä.

Käsityökopassa on odottamassa jatkuvuutta pitkittäin virkattava jätelankakaulaliina. Pituutta sillä on pari metriä ja leveyttä tullee sen verran kuin lankoja riittää. Virkkaan yhdellä värillä vain yhden kerroksen.

Sukkalankoja olen ostanut muutaman kerän. Nyt pitäisi aloitella kirjoneulesukkien tekemistä.

Villasukat on niin mukava iltaisin vetää jalkaan ja lämmittämään kolottavia nilkkoja.

Se aika on nyt minullekin tullut.

"KAUNEUS ON LISÄARVO" JA TYÖN SEMINAARI

 "Kauneus on lisäarvo"-lausui ihailemani Lenita Airisto joskus lapsuusmuistojen ohjelmassa. Lausahdus tuli mieleeni kun pudottelin eri lajikkeiden omenia puista ja valikoin parhaita talvisäilytykseeen. Pihassani kasvaa Huvitusta, Loboa, Melbaa, Åkeroa, Punaista Kanelia ja myyränkaluamasta juurakosta uudelleenkasvattamaani nimetöntä omenaa.

Oikealla Melba, keskellä talviomena Lobo, vasemmalla herkkuomena Åkero, alempana Huvitus, Punainen Kaneli ja reunimmaisena villiomena. Se on kivikova eikä ainakaan vielä minkään makuinen.
Åkerot ja Lobot käärin  paperiin ja säilön ne jääkaappiin odottamaan joulua. Åkerolla näyttää olevan taas jkv tuppilohometta ehjissäkin omenissa, mutta otan riskin ja säilytän ne talveksi.

                  Kottikärryt laatikon alla ovat täynnä omenia ja vielä niitä puihinkin jäi kymmeniä kiloja.

Tänään oli huikaisevan upea päivä monenlaiselle toimelle, minä se vain häärin pihapiirissäni, touhusin melkein viisi tuntia, poimin omenoita ja siivosin kasvihuoneen.

Yksi kurkiaurakin ehti lentää metsän taakse ennenkuin ehdin kamerani kanssa etupihalle.

Tampereellakin oli  vaikka mitä ohjelmaa Tampere-päivän tiimoilta. Sinne minäkin olisin mielelläni mennyt, mutta Puoliso-herra Kukkaro oli päättänyt toisin.

Oli päättänyt osallistua naapuriopistolla TYÖ-seminaariin. Eläkeläinen?

 Illalla täällä meidän nurkilla oli  myrskytuuli katkonut sähköjä ja Opistokin oli sähköttä- vielä tänäänkin. Hyvin oli seminaari sujunut päivänvalossa ilman sähköisiä vempaimia. Ruoka tosin piti käydä keittämässä 10-kilometrin päässä.

Vähän minua jurppi Puolison valinta päivänsä kuluksi kun olisi ollut tärkeämpiäkin toimia. Kuten olla seuralaisenani Tampere-humussa tai haravoimassa koivunlehtiä pihanurmelta ja poluilta.

Teki melkein mieli sanoa kuten Fingerporin Riitta: "Minä sulle seminaarit näytän!"

PIHAHOMMIA

Edellisenä sunnuntaina lähti yksi aura etelän maille.  Vain parin rääkäisyn verran kurjilla oli asiaa toisilleen kun puolikaaressa vauhdilla ohittivat metsänreunan. Muita auroja ei ole näkynyt vaikka kameran kanssa olen pihalla viihtynyt.

Pakko on ollut viihtyä, on sitä tekemistä taas joka puolella. Kasvihuoneista olen kerännyt tomaatinraakileet keittiön ikkunalaudalle kypsymään. Hyvin ovatkin kypsyneet, mustatkin tomaatit ovat ihan syötäviä, vaikka aluksi epäilin niiden makua. Paholaisenhilloksi ne pöytäkypsät saavat muuttua chilien kanssa.

Luumusatoa tuli yhdestä puusta pari ämpärillistä, ne keitin omenoiden kanssa mehuksi.
Vähän onneton viimeinen kurkku on kuvausrekvisiittaa, siitä ei ollut makupalaksi.
Mutta suut sai makiaks vielä kuukausimansikoista, niitä keräsin kourallisen.

Kasvihuoneen Supaga roikottelee runsaita vihreitä terttujaan, ovat vielä hiukan kirpeitä. Zilgat jo keräsinkin talteen ja nekin keitin mehuksi omenien kanssa. Zilgat olivat tänä syksynä erityisen makeita ja isoja.

Perennapenkkejä olen hiukan leikellyt. Melkein kolmimetriset kultapallot oli katkottava kun makasivat pitkin poikin.

Nyt täytyy taas tehdä salaisia töitä kun Puoliso-herra Kukkaro ei oikein hyvällä katso kukkapenkkien lisäämisiä.

Uuden penkin teen talon päädyn rinteeseen. Kokoan sen oksasilpuista, ruohonleikkujätteestä ja muusta silppurijätteestä. Väliin laitan hevonp:tä  ja syksyn lehdet ja päälle keväällä ostettua ei niin hyvälaatuista multaa. Suursäkkimulta oli mielestäni liian savista, hyvää siitä olisi saanut vaikka turvetta lisäämällä.

Uuteen penkkiin siirrän liian tiheässä ja suuriksi kasvaneita kuunliljoja ja päivänliljoja.

Narsisseja ja tulppaaneita olen istutellut tienvieren penkkiin katkottujen pensaiden edustalle.

Köynnökset olisivat kiitollisia kasvatettavia, ei tarvitsisi konttailla maan rajassa, mutta rajansa niidenkin kasvattamiselle on tullut, ei enää seinät eikä pergolat riitä. Lumikärhö kukkeimmillaan.

Takapihan vaahtera alkaa olla parhaimmillaan. 

Haravanvarsi kutsuu.

ILOINEN ILTAPÄIVÄ VANHAN KOTITALON LIEPEILLÄ

Terve, sohvanpohjalla en ole ehtinyt loikoilla vaikka kirjoittamisväliä onkin tullut. On ollut sopivan sähäkkä mennyt syyskuu.

Ajelin lapsuudenkotini Lapintiellä ja lähes tyrmistyin kun huomasin, että vanhoja leikkikallioita louhitaan.
                                                                     Ennen  (1957)

                              Nyt (2015), uudelle talolle raivataan perustuksia leikkikallion kupeeseen.

Näillä kallioilla tuli leikittyä ja kiipeiltyä lapsuuden ensimmäinen vuosikymmen. Etualan louhikonreunalla tuli talvisin makoiltua kirpakassa pakkasessa vastasataneen lumen päällä ja tuijoteltua kirkasta tähtitaivasta.
Ehkä silloin istutin itseni näihin maisemiin.

                                                      Kadun toisella puolella on syntymäkotini.
Talon alakerrassa oli maitokauppa, nyt siinä on kiinteistövälittäjän toimipiste, ulko-oven toisella puolella, meidän alakerrassa,- kampaamo -on vieläkin, kävin sisällä ja sain tavata jo monennen polven saman paikan nuorta yrittäjää.

                           Toisen kerroksen keskimmäisistä ikkunoista katselin näitä lehmuksia.
Etenkin lehmusten kukkimisen aikaan keväällä 1954. Olin potemassa sikotautia ja ulkonaliikkumiskiellossa.
Katkerasti muistan vieläkin kun minut lähetettiin toipilaana alakerran kauppaan maitoa alumiinikannulla hakemaan. Turhamaisuuden kun olen syntymälahjana saanut, niin katkeruutta aiheutti mummin päähäni pukema punainen lentäjänlakki, sellainen, jossa oli solki otsalla ja tiukasti suljettava leuanalusnauha. Nauhan mummi sitoi niin tiukasti, että possutautiposkeni oikein pullottivat hatun reunojen yli.

Nyt  lehmusten edestä on korkea valkoinen aita kaadettu. Lehmusten vierestä lähtee sama polku ylös Massunmäkeen jota pitkin mekin lapsena vilistimme.

Rautaportti pitää nykyään ylimääräiset kulkumiehet pihasta pois.
Lapsuuteni aikana pihapiirissä kävi monenlaista yrittäjää: Joskus pihasta kuului herkkää viulunsoittoa ja värisevällä äänellä laulantaa. Hymy-Late, 50-luvun pihasoittaja siellä nöyränä soitteli ja lantin  toivossa lauloi.
Veitsenteroittajakin oli säännöllinen kävijä. Ja jotkut muunlaiset kulkukauppiaat.
Nyt entinen asfalttipiha on iloinen ja kukkia ja pikkupuita siellä täällä.
Samat rautatikapuutkin talon seinustalla on, ne samat joihin useampi talon muksu talvipakkasella kielensä jäädytti. Ja samat pyykkinarun koukutkin olivat seinissä kiinni. Ja pyykkiseipäitäkin on vielä tallessa.

Mistäkö tämän tiedän?
No siitä kun saimme lapsuudenystävä seinänaapuri Eijan kanssa kutsun nykyasukkaiden pihajuhlaan ja pääsimme vierailemaan entisissä kodeissamme.
Oli hauska tervehtiä nykyasukkaista ja esitellä itsensä aitona entisenä Myttysenä. Talohan on syntymäkotini.
Talossa asui vieläkin asukas, joka vieraili talossa jo syntymäni aikoihin. Kiitos kutsusta pihajuhliin!
Kodit oli meidän ajoistamme tietenkin muutettu upeiksi citykodeiksi. Meidän aikana asunnot olivat nuhjuisia ja pimeitä.
Mutta sijainti, se on edelleen aitoa luksusta: Tammerkoski ja Tuomiokirkko puistoineen parinsadan metrin etäisyydellä ja kunhan Kastinsilta ja tunnelityömaa valmistuvat ovat kulkuyhteydet eri suuntiin mainiot.

Ystäväni Eijan kanssa kiertelimme vanhoilla leikkipaikoillamme ja hyvin muistimmekin paikat ja ihmiset keitä siellä tapasimme.
Puinen naapuritalo Tuomiokirkonkadun alusta on purettu aikapäiviä sitten. Siinä oli korkea graniittisokkeli ja siinä kellarinluukku. Me keskenkasvuiset siihen luukkuun hyvin mahduttiin istumaan salaisuuksia vaihtamaan ja pohtimaan tulevia. Eija minua valisti ihastumisen vaaroista, joku Jorma Sorsapuiston liepeiltä oli sellaista petollista sorttia, että sitä piti varoa.
 Olimme alle kymmenvuotiaita, mutta sen jälkeen olen jokaista Jormaa varonut.