tiistai 26. huhtikuuta 2016

MORO, KÄVIN PERÄKONTTIKIRPPIKSELLÄ

Moron peräkonttikirppis oli taas menneenä sunnuntaina Tampereen Keskustorilla. Hain sinne minäkin paikkaa, mutta peruin sen. Myytävää, juurikin MORO-kirppikselle,  olisi ollut auton perällinen. Ja vähän ylikin. Muutamia kertoja olen yritellyt myydä ylimääräisiä tavaroitani kirpputorilla, mutta en siihen touhuun ole oikein saanut kipinää. Harvoin mitään ostankaan, onhan tuota tavaraa kaapeissa ihan tarpeeksi.

 Huutokaupassa myytiin Delfinaarion poistettavia käyttötavaroita, mutta kiertelin niin, etten juuri huutokaupalle itseäni tunkenut.


 Ostavaa väkeä oli tori taas kirjavanaan ja näytti olevan ihan kelpo tavaroita tarjolla, aina niin ei ole.
 Nyt tulin ostaneeksi eurolla ison punaisen huivin. Sellaista olen etsinyt koko kevään.


                                            Joku oli saanut koko tyylikkään terassin pitää itsellään.


Vain pari tuttua ihmispaljoudessa näin -ja yhdet katseet kohtasivat. Yhtälö- Keskustorin mukulakivet, pyhäkengät ja jäykkä niska- ei toiminut, että olisin voinut pyörähtää ympäri ja tarkistaa "olitko se Sinä vai kuka".



keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

TÄYDELLISEN KANTAPÄÄN TAVOITTELU JA RUOHOSIPULIN MAISTELUA

Silloin tällöin innostun yrittämään sukkaa varpaista varteen. Vaikeata on, ainakin minulle.
Tallessani oli kolme kerää monikirjavaa sukkalankaa, yksi RICO Superba Bamboota ja kaksi kerää ARNE ja CARLOS-villaa.
Ensimmäiset tämän talven varpaista varteen-sukat tein langanjämistä kirjoneuleena. Olipa monimutkaista saada kantapää kirjoneuleena. Vähän huonosti siinä onnistuin. Tein ja purin monta kertaa.

Ulkoilmastudio sammalikossa on taas otettu kuvauskäyttöön.
Siniset sukat tein ARNE ja CARLOKSESTA. Kerä per sukka, eli aika pitkät.
Näihin tein kantapäät vahvistetulla neuleella, mutta virheen kera. Olin poiminut liikaa kantasilmukoita, niistä jäi ylimääräisiä ja niitä jouduin vähentämään epämääräisesti. Näihin sukkiin tein kantapään puolelle kahdelle puikolle kaksi oikein kaksi nurin joustinta ylös asti.

Kolmannet sukat kantapäineen Superba Bampoo- langasta jo onnistuivat parin purkamisen jälkeen lähes täydellistä hipoen. Näitä olen ajatellut yösukiksi jollekulle joten en tehnyt vahvistettua kantapäätä.


Nämä kantapäät näyttävät perinteisiin kantapäihin verrattuna vähän kummallisilta, mutta jalassa istuvat hyvin.
En ole erityisen ihastunut nähin pätkävärjättyihin lankoihin, vaikka niistä saa nopeasti näyttävää jälkeä. Molemmat langat kolmosen puikoilla olivat miellyttävät kutoa. Mutta Novitaa kallliimpia.

Pihapiirissäkin olen ennättänyt touhuta. Katkoin ison kuopan reunamilta ylikasvaneet tuoksuvatukat maanrajaan. Syksyllä saman tempun tein muille pensaille. Nyt odotan kuivahkoa ilmanalaa, että pääsen silppuroimaan oksat kompostiin.


Nyt tuli "kirsikkalehdolle" avarammat kasvuolot.
Oho, ruusukaari on päässyt vähän kellahtamaan talven aikana. Onneksi sirppi on  pysynyt tallessa.

Kasvihuoneissa on jo kasvun alkua viiniköynnöksissä. Lähipäivinä onkin  kasvihuoneiden kesäkuntoon laitto, eli taas pestään lasit sisältä ja ulkoa. Syksyllä sitä ei kannata tehdä, talven aikana tulee niin paljon kaikenlaista möhnää pinnoille, että syksyn työ on turhaa.


Ruohosipulissa on vahva maku ja jo nuppujakin on näkyvissä.

Kasvilavan mansikat siivosin parempaan kasvukuntoon ja talvivalkosipulit töröttävät jo kymmensenttisinä.
Nyt seuraan mielenkiinnolla syksyllä kylvettyjen porkkanoiden maihinnousua.

Tienvarren sähkötolpissa on vilkasta elämää. Ensin koputtaa yksi tikka tolpan peltiä ja vähän matkan päässä viestiin vastaa toinen tikka tolppansa päästä. Tätä pitkäksi venynyttä vuoropuhelua ei häirinnyt ohikulkevat autot tai minunkaan tuijottelu.
Muutenkin pihapiirissä käy vilkas reviiritaisto eri lintulajien kesken. Pareittain ne siinä pyrähtelevät. Tietysti.
Takapihalla lintulaudalla pyörii useampikin orava ja pitävät sitä omanaan, vain punatulkut uskaltavat istua samalle laudalle.






lauantai 16. huhtikuuta 2016

NYT ON ELÄMÄ VAIHEESSA

Entisellä työkaverilla oli tapana ilmaista, että joku asia on "vaiheessa" kun se oli keskeneräinen.
Nyt on meidänkin perheen elämä "vaiheessa" kun on niin paljon pohdittavaa ja päätettävää.
Nimittäin: meidät hyväksyttiin asumisoikeusasunnon hakijaksi ja vieläpä saajaksi!
Palataanpa alkuun:
Me- herra Kukkaro ja minä- rouva Myttynen olemme jo ylittäneet erään merkkipaalun, eli 70-vuoden iän.
Siitä on seurannut se, että viimeisten tulevien vuosien asumista on alettu ajatella yhä useammin. (Totta puhuen, se ajattelu on ollut vain minun päässäni.) Päätöksiä ei olla tehty.
Tammikuussa ikäiseni serkkutyttö syntymäpäiväonnitteluja soitellessaan mainitsi, että ovat muuttamassa kevään aikana omakotitalostaan asumisoikeusasuntoon.
 Asumisoikeusasuntoon? Kuinka se on mahdollista omakotitalon omistajalle? Omaisuusrajat?
Sattumalta huomasin lehdestä, että Tampereelle Niemenrantaan on tulossa asumisoikeustalo. Minä siitä selvää ottamaan ja heti tekemään hakemusta asumisoikeusnumeron saamiseksi. 55+ ikäisille ei ole omaisuus- eikä muitakaan rajotteita asumisoikeusasuntoa hakiessa.Viikko kului ja posti toi numeroksi  35xx. Aika iso numero. Puolisolla olin luettanut ja näyttänyt talon esitteen mitä tämä hakemus koski. Ei pannut hanttiin. Monta keskustelua kyllä käytiin.
Taloesitteestä valittiin meille sopiva asunto ja hakemus laitettiin menemään. Ja ajeltiin katsomassa Niemenrannassa. Taas. Nyt oikeassa osoitteessa.


 Asiaan vihkiytyneelle (minulle) työmaan hahmottaminen on helppoa, puolisolle taas ei. Tässä kohdassa minun oli syytä olla enempi hiljaa kuin hehkuttaa tulevaa.


                        Omassa visiossani on "meidän" kerros ja asunto juuri nostettu paikalleen. Viisi kerrosta tulee vielä päälle.



Aika nopealla aikataululla näitä elämän tärkeitä päätöksiä on täytynyt itsellekin mieleen ajaa. Puolisolla tämä kehitys on ollut hitaanlaista. Lähes viidenkymmenen vuoden yhdessäoloajan kuluessa olen oppinut joskus vaikenemaankin ja jättämään päätöksenteon Puolisolle. Nyt asia on kuitenkin niin  merkittävä, että olen hyvillä perusteluilla ja myötäilemällä Puolison ajatuksia saanut hänenkin mielensä muuttumaan jyrkästä eistä myönteiseen päätökseen. 
Eli yhteisellä päätöksellä taidamme muuttaa helmikuussa 2017 Niemenrantaan asumisoikeusasuntoon.

Ratikkakin tullee kulkemaan ikkunan alta, joskus 2027.

Arvatkaapa mikä vielä on edessä?

No päätös nykyisen kodin myymisestä.

Ja se ei ainakaan tule olemaan helppo juttu.



UUSIA KUNINKAALLISIA JA RAHVAAN MIETTEITÄ

Tehtiin puolison- herra Kukkaron kanssa tässä kuluneella viikolla kevätretki Tukholmaan. Parin vuoden välein järjestämme tapaamisen sisko-Leenan ja miehensä Simon kanssa välillä Tallinnaan, tällä kertaa tavattiin Tukholmassa. Treffit olivat tapamme mukaan Vanhan kaupungin kupeella.
Matkan tilasimme Vikingiltä, sillä kun on laituri kävelymatkan päässä Tukholman keskustasta. Kotoa lähdimme taas edullisesti Onnibussilla Helsinkiin. Helsingissä olimme hyvissä ajoin ja kun aikaa oli, päätimme kävellä Katajanokalle. Ei olisi pitänyt. Matka olikin ainakin kolme kertaa muistamaamme pidempi ja minulta oli jo hengitys lopahtaa katupölyssä kulkiessa ja matkalukkua perässä vetäen. Jalatkin olivat reilusti maitohapoilla. Kävelymme kesti kolme varttia. Onneksi ilma oli sopivan viileä.
Olimme valinneet laivaksemme Mariellan jonka mainoksesta olimme lukeneet uudistetuista hyteistä. Pettymys oli kova, kun hyttimme oli niitä, joita uudistaminen ei koskenut. Ulkoikkunasta ei kunnolla nähnyt ulos, hytissä ei ollut TV-tä eikä hiustenkuivaajaa. Olin vähän naama mykkyrällä.


                                         Tukholman rantaväylän kalliot sykähdyttävät aina minua.


                                       Ja näkymä lahden toiselle puolelle.

Tällä kertaa päätimme tehdä kävelylenkin Vanhaan Kaupunkiin, edellisestä kerrasta jo olikin aikaa. Pari vuotta sitten tutustuimme Vasa- laivaan viereisellä saarella. Nyt oli menossa joku laivureiden lakko, joten saarelle ei nyt ollut asiaa.


Kaunis ja lämmin päivä oli saanut turistit ja koululaiset kaupungin kujille.
Olin ajatellut ja varautunut pieneen piknikkiin jossakin puistossa.
Olin varannut mukaan Tampereen Riävän ja Wigrenin metwustia, Leena-sisko kun niistä pitää, ja kaikille pikkupullot skumppaa.
Puistoa tai edes puistonpenkkiä ei meillä siihen hätään löytynyt.

Siispä istahdimme kirkon portaille pitämään alkuturinat kaikessa rauhassa. Viinilasillisten kera.

Eipä aikaakaan, kun alkoi kuulua torvisoittoa ja vimmattua rummutusta kirkon toiselta puolelta.


Kuninkaanlinnan pihalla oli vahdinvaihto meneillään ja sitä mekin pääsimme seuraamaan.
Tärkeimmät toimet siellä oli jo suoritettu, mutta päästiin vähän näkemään kuninkaallista meininkiä.

Ikuistettua tuli jonkun kiinalaisen hiuspyörrekin. 



Linnanaukion toisella puolella oli kuninkaallisisia esittelevä museo ja sinne mekin pujahdimme.


 Uudet kuninkaalliset: Ljiena I


                                                        Ja Anjieli Punjieli I


Saa sitä siskot vähän höperehtiä, vai mitä!


torstai 14. huhtikuuta 2016

"SE PÄIVÄ OLI ILOINEN-

-vaan nyt se on jo eilinen". Oikeastaan jo monen päivän takainen.
Sunnuntaina olin ystävätär-sisaruksien kanssa Tampere-talossa SINUN OMASI- viihdekonsertissa.
Konsertissa esiintyivät Angelika Klas, Maria Lund ja Pentti Hietanen.
Samassa tilaisuudessa Jukka Rintalan upeaa juhlapukutuotantoa oli esillä Tampere-talon aulassa.
Konsertti oli upea orkesterin ja laulajien yhteistyö.
Ystävätär ja minä, kumpikin siellä ajattelimme omiamme, siinä laulujen lomassa.
Nostalgialaulujen, operettisävelmien ja kansanlaulusikermän aikana höristelin korviani oikein kunnolla.
"-taljankka se illoin tanssiloih kutshuu ja kandeleh hempieh LOISKUAA?" Ja toistuvasti kertosäkeessä "-kandeleh hempieh LOISKUAA?"
Kävi paha korvamato. Muistini mukaan kannel hempieh HELISÖÖ!" Pitipä oikein tarkistaa, kyllä se helisöö. Tarkistapa Sinäkin Hietasen Pentti Reppurin laulun sanat!

Ystävätär, joka on saanut koulutuksensa ateljeeompelijaksi katsoi silmä tarkkana Jukka Rintalan pukujen kaavoituksia ja leikkauksia. Hänellä riitti ihmettelemistä kuinka eräs kaunis puku olikaan kaavoitettu, että  vaate juuri tietynlaisesti leijaili kantajansa ympärillä. Minunkin silmiä hiveli pukujen upeat kankaat ja mekkojen laajojen helmojen liehuminen laulajattarien ja soittajien liikkeiden mukaan.

Silloin tällöin tulee käytyä näissä konserteissa, aika hintavaksi jokainen reissu eläkeläisen tuloille kyllä käy.
Lipun hinta 40€, matkakulut 14€, vaatesäilytys 3€, väliaikakahvit ym 8€ jne. Ja jos on tarvetta vaikka kampaajallakäyntiin tilaisuuden takia tai uuden koltun hankinta, niin ei näitä reissuja ihan joka kuukaudelle voi budjetoida.
Tänä keväänä on tuota kulttuuria tullut usemmankin kerran: tammikuussa käytiin Anselm Kieferin näyttelyssä Mäntässä,  helmikuussa olimme Ystävänpäiväristeilyllä ja maaliskuussa kaksi kertaa teatterissa.

Hyvä mieli konsertista kuitenkin jäi, Vanhan Rouvan- äitini mietelmää siteeraten:"Syön sitten vähemmän, niin säästyy rahaa huvituksiin!"

Niinpä täytyy minunkin toimia.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

EPIKRIISI OMIN SANOIN

" Tiistaina menneen kuun 29 pnä klo 10.30 Virroilla Rajaniemen Lomakeskuksen pihassa tunsi Rouva Myttynen sisäänhengittäessään jonkun vierasesineen (partikkelin) jumittuneen keuhkojensa keskiosaan. Rykimällä se ei sieltä poistunut, vaan painui tiiviimmin keuhkojen pinnalle. Rouva on epäillyt sen olleen lepän siitepölyä.

(Vastaavaa on tapahtunut joskus aiemminkin, kuten keväällä  1992 odotellessa bussia Leningradin matkalle. Silloin histamiinia ensiavuksi sai vasta Haminasta. Kova kuume oli jo ehtinyt nousta ja matkasta oli jäänyt puolet kokematta.)"
Ensimmäisenä kurssipäivänä vaiva ei tuntunut pahalta, ja sen  nujersin levolla ja hyvällä seuralla.
Toisena päivänä oireilu veti hengityksen tiukalle ja ystävälliset kurssitoverit hakivat kunnon histamiinit paikallisesta apteekista.
Kolmantena päivänä oli kotiinlähtö ja matkalla jo kuumekin nousi. Ja pysytteli neljä päivää lähes 39 asteessa. Kipuaallot kävivät jokaisessa nivelessä moneen kertaan jopa silmämunia myöten.
Oli pakko määrätä itselle sairauslomaa. Muutama tärkeä tekeminen kyllä odotti, mutta ne siirsin huoletta paremmille päiville.
Olohuoneen kulmasohva oli oiva parantola. Välillä piti vaihtaa toiseen kulmaan kun kylki jäykistyi. 


Nielukipu oli kaksi päivää ennenkokematonta ja yöllä piti käydä jääpalalaatikolta hakemassa apua.
Puhumisesta ei tullut mitää, eipä olisi oikein jaksanutkaan.
Vieraitakin kävi, mutta jättivät rauhaan.
Aina kun viltin veti silmien peitoksi sitä vaipui unten maille. Monta kertaa päivässä.
Pääkin muistutti Haminan kaupunkia. Panadolit, kuumat hunajateet ja histamiinit alkoivat auttaa.
En ole potenut flunssaa vuosikausiin, edes kunnon nuhaa ei ole ollut pariin vuoteen. Tämä poteminen, oli se sitten siitepöyn aiheuttama tai virusflunssa oli kyllä pahin kokemani. Otan osaa saman kokeneille!

Sunnuntai-iltana päätin toipua ja tein pienen kierroksen pihassa ja puutarhassa.
Pää ei kestänyt kumartelemista, mutta kyllä jo sinivuokon nuppuja näkyi.

Kyllä se tästä...