lauantai 29. lokakuuta 2016

"MITÄKÖ MULLE KUULUU?"

"Mulle noita elinviikkoja kerty jo 13 tässä viikolla. Tässä huushollissa oon viihtynyt tänään kuus viikkoo. Mua on käyny tervehtimässä kaikki muut tän talon perilliset eli 10 tätiä ja setää toisessa polvessa paitti vanhin Ida jolla on omat kiireet ja nuorin Tilda, joka ei sekään oo kerinny poikkeen kun asuu Espoossa ja on kuulemma ekaluokkalainen. Tässä mää roikun Elsan sylissä sillon piänenä, nyt se ei enää mua jaksais kanniskella kun painan jo melkein 16 kiloo."


"Toi Emäntä tossa päivittelee ja laskee, että kun tulin tänne, painoin seittemän kiloo. Ja nyt oon syäny ruakanappuloita yhren 12 kilon säkillisen ja pitkästi toista ja juanu tänä aikana 40 litraa vettä, ja kuiteskin mun paino on noussu vajaa yhreksän kiloo. Emäntä ei tota yhtälöö tajua."


"Emäntä pisti mut pöyrälle seisoon että mää oppisin oleen rauhallisesti kun mua tutkitaan. Näytän muuten aika ryhrikkäältä pennulta, vai mitä?"
"Tänkin kuvan Emäntä teille näyttää, sano että ennenvanhaan pianokaiset kuvattiin alpumiin tämmötten taljan päällä, niillä pianokaisilla oli aina niissä kuvissa peppu paljaana. Miltähän se niistä rippikouluikäsinä tuntu jos suku sellattia kuvia katteli? Mulla tota turkkia on ihan reilusti ympärillä eikä paljasta paikka näy vaikka ettis."


"Joku sano että lukeminen kannattaa aina. Sitä mieltä määkin oon, tästä vehkeestä kun pyärittelee kuvia esiin niin saa semmoset kertomukset ittelleen syntyyn, ettei tosikaan. Joskus tulee tylsempääkin tekstiä ja sillon on hyvä kääntää luamet silmien peitoks ja vetää kunnon tirsat."


"Mun kaks tätiä tuli Espoosta syyslomalle ja mää taas pääsin asemalle niitä vastaan. Nyt en enää viittiny käyntikorttejani sinne jättää, jääköön nuaremmille penikoille se touhu."


"Likat mua juaksutteli pitkin pihoja ja välillä määkin sitten vähän kurmootin niitä."


"Mua käytettiin eläinlääkärissäkin tossa joku päivä, nuari nainen mua kuunteli ja kopeloi joka paikasta, katteli korvat ja ihaili mun naskalihampaita, venytteli kaikkia koipia ja tutki onko mulla jotkut pallit paikallaan, niistä en viä tiä mitään, mutta oli ne kuulemma. Joku mua kerran nipisti niskanahkaan, mutta siitäkään en välittänyt kun eressä oli kourallinen nappuloita. Terveeks ja hyväks pennuks se mua mainitsi. Tätilikat oli mulla siä seurana."


"Siä pentuleikkikoulussa mää viä käyn kerran viikossa. Erellisellä kerralla opetettiin Isännälle ja Emännälle kuinka mää parhaiten seuraisin hihnassa joku ihme ilmasu se oli -ai niin  -vetämättä -se se kai oli. Siitä mää en viä tiä mitään kun en oo sitä päässy kokeileen, sitä vetämistä. Sen kyllä kuulin kun ohjaaja noita aikuisia neuvo, että palkat siihen taskuun jonka viäressä mää kävelen ja hihna voi olla toisessa käressä. Luaksetulo on viä ihan helppo juttu, kun Emäntä mua kutsuu tai vaikka yrittää viheltää, niin mää ryntään sen tykö semmosta laukkaa että joskus meen ohiki."
"Kaikista parasta on se välitunti kun niitten toisten pentujen kanssa saa ravata hallia ympäri ja painia senkun kerkee likkakoirienkin kans. Mää on niistä nuarin ja kaikista isoin. Meirät neljä jaettiinkin kahteen ryhmään, me isot -bokserilikka ja mää samassa- ja kultsi ja piäni kokkeri toisessa, ei me kauaa viittitty kaksin juasta, kumottiin esteet ja otettiin ryhmäleikit. Ohjaajat ei voinu meille mitään. Hiki tuli ainakin mulle."


"Ny viimeks mun piti nousta jollekin ihmepallille että tottusin erilaisiin pintoihin ja alustoihin."


"Eipä tiänny ohjaaja että mää jo seuraavana päivänä tonkin homman ja viä korostetusti ja hianosti hallitten. Toikin pöytä on metrin korkee."


"Vaikka mää olin hyvä oppija ja vasta leikkikoulussa, ei Emäntä mulle stipentiä siittä antanu, mutta jotain kuiteskin. Se siveli vanhoja hajuvesiä kaappien ja pöytien reunoihin ja omiin käsivarsiinsa ja koipiinsa muka etten sitä rei´ittäis, mutta ei siitä muuta seurannu kun kaamee haju, ei sitä Emäntäkään kestäny. Mää ny oon mikä oon - tiaronhalunen pentu."

"Emäntä teki sellasen huamion ja mainitti siitä mullekin, että kun mää meen ulos ja joku heittää mulle jonkun lelun, niin mää meen heti sen kans tähän likkojen hulavanteen sisään ja leikin siinä. Oonkohan mää jotenkin rajottunu?"


"Mää sain tänään tämmötten pinkin röhkijän ja se on aika kiva, päiväunekkin otin sen kans. Ny Isäntä tarjoili mulle iltapalan, tairan mennä murkinalle ja painua pehkuihin röhköni kanssa. Moro"



MONTAKO METRIÄ TARVITAAN OMENAPIIRAKAN TEKOON?

Minulla oli tekeillä kiireellisiä kirjallisia harjoituksia ja puoliso, herra Kukkaro haikaili kahville omenapiirakkaa.
"Sää voit tehrä sen itte, mää neuvon."
Ja kyllä niitä kysymyksiä satelikin, ei siksi, ettei olisi osannut yhtä piirakkaa tehdä, mutta kun olin siinä vieressä niin piti höpistä muodon vuoksi. Minä taas tekisin kirjalliset työni  hiljaisuuden vallitessa. Onneksi pentu Jymy veteli terassilla päiväunia, ei tekemisistä olisi tullut mitään Jymyn pyöriessä jaloissa.



Tässä välivaiheessa huomasin, että noin kuusi metriä on se tila jonka miespuolinen henkilö tarvitsee 27 senttisen omanapiirakan valmistamiseen.  Pienoiskeittiössä tätä on täysin turha edes kokeilla.
Kun piirakka - omenat persoonallisella, miehekkäällä tavalla taikinaan aseteltu- oli uunissa, oli leipuri paennut keinutuoliinsa lepäilemään. Minä sitä  piirakkaa välillä silmäilin, ettei muuttuisi korpuksi ja välillä huikkasin:"Katsotkos välillä uuniin!"
 "Ei se viä oo kypsä, viä viis minuuttia!"
Tämä asia on ollut minulle vuosikymmenet arvoitus -kun minä tarkkailen leipomuksia katsomalla uuniin, tämä toinen kokki katsoo sen seinäkellosta!  Olkoon niin!

 Siinä vieressä tätä tilannetta tarkkaillessani oli omat paperit levällään kahden ja puolen neliön pöytäalalla. Muuta siihen ei olisi mahtunut, ei edes läppäriä. Tapansa kullakin.

 Minun vuoroni jonakin päivänä oli valmistaa lounas ja hainkin aineet omalta pihalta.
Takapihalla kasvaa kolme lehtikaalin rehevää tainta ja muutama sipuli ja porkkanakin samasta penkistä löytyi.
Netistä katsoin lehtikaalikeiton ohjeen ja siihen kaalia tarvittiin 150 grammaa.
On siinä pinolla mittaa!


Keittoon laitoin lisäksi perunaa, porkkanaa, sipulia, yrttejä, pippuria, kasvislientä, kermaa ja sulatejuustoa. Bamiksilla pyöräytin soseeksi ja maukasta oli.

Lehtikaali oli täysin puhdasta kaikista ötököistö ja laitankin sitä tulevana kesänä taas kasvamaan nyt kun sitä opin käyttämään.
Takapihalta kaivoin yhden piparjuurenkin ylös, tai sen minkä sain. Se oli käsivarren paksuinen jötikkä.
Palsternakkaa en tänä keväänä kylvänyt, nyt on taas niin syvät lavat valmiina, että kevällä on  sen vuoro. Palsternakan voi kylvää näin syksylläkin, mutta siemeniä ei tähän hätään enää ole.

perjantai 28. lokakuuta 2016

ELÄKELÄISEN KIIREET

Onkin ollut kiireiset ja menokkaat pari viikkoa. Edellisen viikon tiistaina Eläkkeesaajien tilaisuudessa kuultiin ikäihmisten liikuntakykyä kartoittavasta tutkimuksesta. Harvoin tulee itse huomioitua oman liikkumisen muutoksia, sitä, kuinka liikkuminen hidastuu, kävellessä pysähtelee huomaamattaan, tasapainoa täytyy haeskella jne. Liikkuminen vähenee kun tulee tukielimien haurastumista ja kaatumisenpelkoa. Tutkimuksella seurataan tätä kehitystä ja tietenkin kannustamalla jatkamaan niitä liikuntamuotoja mitä on aiemmin harrastanut.


Itse vielä useimmiten liikun näppärästi, mutta Vanhan Rouvan -äitini- kävelykeppi on tallessa kaapin nurkassa jos sille käyttöä ilmenisi.

Keskiviikkona odottelin tienposkessa bussia joka meitä eläkeläisiä veisi vierailulle historialliseen Laukon Kartanoon Vesilahdelle.
Matkan varrella koettiin harvinainen elämys; ajettiin höyryävän ja tuoksuvan lantakuorman perässä monen mutkan päähän.



Laukon kartanon emäntä otti meidät sydämelliseti vastaan ja historioitsijana valaisi meille paikan historiaa. Pääsimme tutustumaan entisöityyn kartanoon, sen antiikkiin ja taiteisiin. Vaikuttavaa.


Nykypäivän ihmiset tuntenevat Laukon menestyneet ravihevoset ja alueelta maakuntaan levinneet laukonpeurat.
Laitan kuvan kartanosta, omalla kylällä entisen työpaikkani pihapiirissä on juurikin samantyylinen kartano ja sain sen tiloissa työskennellä muutaman vuoden. Samanlaisella yläkerran parvekkeella työpaikan pihapiiriä katsellessa tuli kartanonrouvamainen olo.



Elias Lönnrot asui aikanaan Laukon Kartanossa ja kirjoitteli siellä Kalevalaa ja nosti esille Klaus Kurjen Elinan surma-runossa. Muistatteko kouluajoilta?

Kartanon tiluksille entiseen tallirakennukseen oli rakennettu tyylikkäästi sisustettu ravintola. Ja lounas  oli herkullinen.
Lounaspöytään sattui pariskunta ja tietenkin tein tuttavuutta kyselemällä minkälaisista töistä sitä onkaan eläköidytty.
"Ekamarketista!" No tuttu paikka ja juttu jatkui kun kerroin, että 80-luvun alkupuolella satuin Ekamarketiin ja siellä kuvattiin TV-mainosta johon Neljännen Pojan kanssa päädyimme. Rouva olikin ollut samassa mainoksessa! Tästäkin tapahtumasta on kulunut yli 30 vuotta. Näin sitä tuttuja tehdään, hauska tilanne!

Päivä oli täydellinen mukavien ihmisten parissa.


Alkuilta vietettiin koiranpentujen leikkikoulussa.

Iltamyöhällä haettiin lomatytöt junalta.

Minä se taas olin ällikällä lyöty kun olin ottanut älypuhelimella kuvia kulkiessani ja kun aukaisin tietokoneeni, ne olivatkin jo siellä.
Torstaiaamuna piti olla taas kokoustamassa ja opiskelemassa av-laitteiden käyttöä. Nyt sain kysyttyä nuorelta opettajalta kuvieni kulkua, taisi vähän naureskella meikämummon hämmennystä. Nyt en enää hämmästy mistään -ainakaan vähään aikaan.

Koiranpentu Jymykin käytettiin rokotuksilla kokouspäivän keskellä ja lomatytöt syötettiin ABC:llä kun kotitöille ei enää aikaa riittänyt.

Viikonvaihde touhuttiin koti- pihapiiri- ja muissa toimissa. Laitettiin pihaa talvea odottamaan.

Keskiviikkona oli taas tilaisuus; toinen eläkeläisyhdistys oli kutsunut muita yhdistyksiä virkistyspäiväänsä ja kun paikka sattui olemaan omalla kylällä niin sinne minäkin ahtauduin. Meitä  eläkeläisiä oli Nuorisoseuran sali pullollaan ja ohjelmassa tietenkin runsaasti kuorolaulua, sketsejä, näytelmiä, runonlausuntaa ja muuta yhdessäoloa.


 Välillä kävin ulkona hengähtämässä ja ihailemassa kotikylän maisemaa.


 Sekin päivä toi iloa aurinkoiseen loppusyksyn päivään.

Eikä tämä vielä tähän lopu.

Tulin valituksi yhdistyksemme joukosta kotikaupungin järjestämään Hyvinvointifoorumiin jossa kunnan edustajat jakoivat tietoa eri sektorien tarpeisiin suunnatusta toiminnasta ja  kuntalaisille tulevina vuosina järjestettävistä hyvää oloa vahvistavista hankkeista.

Taas tapasin työteliäästä menneisyydestä tuttujani ja uutta verkostoakin pääsi syntymään.
Yli kymmenen eläkevuoteni aikana en ole juurikaan "liehunut kylillä" eri tapahtumissa, mutta nyt kun pää on taas avattu se on tervetullut lisä tässä elämänvaiheessa.

Hyvän päivän jälkeen olikin illalla viikko-ohjelmassa virallista asiaa: tiekunnan kokous. Toimin sen puheenjohtajana monet vuodet, silloin kun kaikki oli hyvää ja helppoa. Nyt on puheenjohtaja vaihtunut ja tälläkin  sektorilla on suuret muutokset; kaupunki ei enää tue taloudellisesti yksityisteitä, eikä automaattisesti hoida niitä, ja haluaa katuvalaistuksen laittaa asukkaiden vastuulle. Nyt meidän maallikkojen on nämä toimet hoidettava miten parhaaksi näemme.
Kiinteistöverokaan kun ei ole korvamerkittyä, että niistä rahoista saisi haja-asutusalueen asukkaat asumiseensa vähän tukea, mutta ei...
Ja se laskutus, laskuissa on maallikolle käsittämättömiä kirjainyhdistelmia ja niistä pitäisi osata päätellä mikä ja minkälaisella koneella on tehty vesakoiden leikkaus tai muu toimi tai onko tie vain lanattu vai oikein höylätty. Ja montako kuormaa sen ja sen kokoista mursketta tielle on levitetty, ja onko päässyt sattumaan niinkin, että ensin on levitetty murske ja sen jälkeen tielle on tullut tiehöylä...


 Kaikkea sitä pääsi Jymykin ihmettelemään!





PÄÄMIEHEN ETU JA HENKILÖÖN LIITTYVÄT ASIAT

Olen toiminut käräjäoikeuden päätöksellä edunvalvojana vuodesta 2000. Kaksi kertaa on huomautettu tilinpäätösestä. Ensimmäisellä kerralla tuli kiitosmaininta selkeästä vuosikertomuksesta kuitteineen ja toisella kerralla lisäselvityspyyntö kuolinpesän osakkuuden loppuraportista.

Nyt tulikin sitten kunnolla selvitettävää ja uusiakin asioita oli nostettu selvitettäväksi.

Entisessä työssäni totuin siihen, että kaikesta asukkaan rahavirrasta pidetään tarkkaa kirjaa edunvalvojan tai virkaholhoojan silmäiltäväksi. Joku omainen osasi pyytää  todistuksen käynneistään ja matkakuluistaan verotusta varten. Kaikki omaisten käynnit kirjattiinkin aina asukkaan vuosiraporttiin.

Edunvalvonta on  ihan mystistä puuhaa, sen sisällöstä ei saa puhua eikä pukahtaa edes edunvalvottavan omaisille, luottopuuhaa kaikinpuolin. Selvähän se.
Edunvalvonta, silloin kun siinä on tapahtunut laiminlyöntejä tai vääryyksiä, on viimeaikoina puhuttanut ihan TV:n ajankohtaisohjelmissakin. Eikä syyttä. Monenlaisia valvojia sillekin saralle riittää. Ja toimintatapoja.

Kun ihminen ikääntyy, mieli tai ruumis haurastuu, toimintakyky hoitaa nykymaailmassa  elintärkeitä etujaan heikkenee, jopa tyrehtyy kokonaan, ollaan siinä pisteessä, että tarvitaan joku hoitamaan puolestamme asioitamme- taloudellisia etenkin. Edunvalvontatarve on lisääntynyt huimiin lukuihin. Se on jo oma liiketoiminnallinen maailmansa joka pyörittää ja hallitsee valtavia rahasummia ja muuta maallista omaisuutta. Eikä aina päämiehen edun mukaisesti. Siihen en nyt syvenny, se on niin masentavaa luettavaa, ne epätoivoisimmat tapaukset. Tutustukaa näihin vaikka keskustelupalstoilla jos kiinnostaa.

"Taloudellisia asioita hoitamaan määrätyllä edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta ilman laajennettua määräystä hoitaa päämiehen henkilöön liittyviä asioita. Tarpeellisetkin kulut voidaan hyväksyä ainoastaan, jos ne on riittävissä määrin perusteltu sekä eritelty ja yksilöity." ???

Päämieheni on asunut eri hoitokodeissa vuodesta 1986. Kun Päämiehen kyky hoitaa taloudellisia asioitaan heikkeni, määrättiin minut lähiomaisena muiden lähipiiriläisten suostumuksella edunvalvojaksi ilman nyt esitettyjä erittelyjä.
Hoitokodit perustyönsä ohella ovat muuttuneet viimeaikoina tarkasti eriteltyjen asioiden viidakoksi. Aiemmin oli käytössä yksi lasku hoitokodilta, joka sisälsi kaiken toimintaan liittyvän ja toinen lasku oli palvelumaksu kaupungilta. Nyt palvelu/hoitokodeissa kirjataan jokainen osa-alue - vuokra, kalusteet, hygieniatarvikkeet, siivousvälineet, vuodevaatteet, lääkkeet, ruoka, jalka-, käsi-, parta-, hiukset, sauna, fysioterapia, hammashoito, erikoislääkärissäkäynnit, sairaalahoitoa vaativat käynnit, oman huoneen sisustaminen, pienet korjaukset,- jopa kattolamppujen vaihdot- virkistysmatkat+ saattaja, vaatehankinnat ym omille hintalapuilleen.
Edunvalvojalla riittää huolehtimista kun kuukauden aikana (ja jokainen lasku erääntyy eri päivänä) on maksettava jopa kymmenen eri laskua oman verkkopankin kautta, edunvalvottavahan ei omia verkkopankkitunnuksia saa. Selvitettävä on nykyään myös mistä kukin lasku aiheutuu.

"-päämiehen henkilöön liittyviä asioita.."

Päämieheni muisti ei aina toimi siten, että muistaisi, ettei ole enää ketterä kölvi, joka tuosta vain hädän yllättäessä kipaisee huussin puolelle. Eräänä keväisenä yönä huono astunta katkaisi nilkasta pari luuta ja siitä alkoi koko kesän ja syksynkin kestänyt kipsausten kierros. Ensimmäinen kerta ja muutama akuuttikäynti hoidettiin hoitokodin ja ambulanssin toimesta.
Kontrollikäynneille pyydettiin minun apuani. Melkein kymmenen reissua kaupunginsairaalaan tehtiinkin.Mielelläni sen tein, ja saatiin muistella mennyttä aikaa  ja lapsuutta.
Kontrollikäynneillä, kun jalkaa kuvattiin ja uutta kipsiä käärittiin, tarvittiin minun apua hoitopöydille nostamisessa, puolestapuhumissa ym. Päämies kun ei itse siihen pysty

Syksyn kynnyksellä Päämies halusi huoneeseensa kukkaiset verhot ja ostosretki tehtiin kaupungin toiselle laidalle. Samalla ostettiin huoneeseen muutakin silmäniloa Päämiehen toiveen mukaan.
Nyt tulikin pohdittavaksi maistraatin huomautuksen jälkeen ihan uusia asioita.
Kun edunvalvoja omalla ajallaan ilman korvausta ompelee ja ripustaa Päämiehen toivomat sisutukset ym. paikalleen,  mikä suhde silloin on kyseessä? Ollaanko läheisiä vai "virantoimituksessa"?
Vai pitäisikö toimia niin, että edunvalvoja-omainen katselee sivusta kun joku muu sen tekee ja maksaa laskun jonka hoitokodin remontti-tms. henkilö kirjoittaa?

Onko nyt niin, että tämäntyyppiset, kuten sosiaalisen verkoston ylläpito eivät kuulu edunvalvojan toimenkuvaan? Mie vaan kysyn?

Kun edunvalvottavalle järjestetään suvun tms piirissä, virkistys/lomailumahdollisuus, täytyisikö edunvalvojan siirtyä sivummalle ja edunvalvottava lakkaa silloin olemasta Päämies, vai? Holhoustoimen 44.2 §:n tulkinnan mukaan?
Kuka on hoitokodissa asuvasta vastuussa hoitokodin ulkopuolella?

Päämies muistaa maailman ennen vuotta 1985, oman pankkitilinsä numeron,  kysyä veikkauksensa tilaa, ja muistuttaa, että voitot menevät suoraan tilille.

"-onko Veikkauksen pelien pelaaminen päämiehen tahdonmukaista ja miten Veikkauksen pelien pelaaminen  palvelee päämiehen etua..."

Päämiehen 68 vuotta tunteneena voin vakuuttaa, että veikkaaminen/lottoaminen on Päämieheni tahdon ja edun mukaista. Muistuma menneestä- siitä ajasta, jolloin elämä maistui.

Nyt tuo Veikkauskin teki sellaisen tempun, että nettipelaajan tulee tunnistautua verkkopankkitunnuksillaan. Edunvalvottava ei verkkopankkitunnuksia saa, joten lottoa on pelattava myyntipisteessä. Mahdolliset voitot kuitenkin vielä veikkauskortilla saa suoraan tililleen.
Nyt maistraatti vaatii tästä aiemmin tiliotteelta selvinneistä nostoista erillisen selvityksen. Monimutkaiseksi menee.

Olen ollut tyytyväinen Maistraatin toimintaan vuositilien tarkistuksessa, se kun ainakin meidän tapauksessa on pitänyt tarkasti Päämiehen puolta ja antanut asiallisen palautteen.
Niin olen tehnyt minäkin. Tehnyt parhaani asioiden hoitamisessa.

No, parin yön sudentunteina valvoessani mielessäni laadin vastinetta ja  sainkin sen tänään ihan asiallisissa lausekkeissa selvitettyä ja määrääajassa postitettua.


Te edunvalvojakolleegat; kuinka teillä nämä asiat sujuvat maistraatin kanssa?





lauantai 15. lokakuuta 2016

LÖYTÖJÄ KIRPPUTOREILTA

Olen useinkin saattanut mainita, etten ole mikään kirpputorien kiertäjä. Viimeaikoina kuitenkin on tullut käytyä kierrätyksessä ja kirpputoreilla, sitä hattukutsuhattua kun etsin.

Lähipiiriläisen astiavarasto oli huvennut ja lautasia piti käydä metsästämässä.
Löytyihän niitä, 20 senttiä kappale, samoin kahvimukit.

Tätä en voinut ohittaa; reilunkokoinen tekonahkapalli turhuuksien piilottamiseen ja punainen Ikean pyykki/lelusäkki, toinen 10€, toinen kaksi.


Huom. leluvalikoima siellä sun täällä. Olohuone on Jymyn Puuhamaa. Ikean sinisessä on sitä jotakin...


Kirpputorietsinnässä oli oikeastaan jonkinlainen salkku järjestöasiakirjojen kuljettamiseen sekä Musti ja Mirri reppua pienempi koirakoulureppu. Sellaisetkin löydettiin-käyttämättömät, 4€. Kolmaskin kassi samassa nipussa oli, vaikka luistimille. Jonkun firman korruptiolahjuksia.
Nyt sain juuri kelvollisen tukevan laukun kansioille, laukkuun mahtuu kannettavakin tykötarpeineen.
Reppu on sopivan tilava ja pieni koiran tarvikkeille.

  Ja taas löytyi vaaterenki murkkuikäisten poikien vaatesäilytykseen. Tämä onkin jo kolmas tänä syksynä löydetty renki, 8€.


Toisen näistä sai Neljäs Poika syntymäpäivälahjaksi toisen otti pojanpoika.



                                   Nämä vain ovat niin ohittamattomia!

TAAS ON OPITTU UUSIA ASIOITA

Tänään Jymyn oppikirjaan voi merkitä opituksi narsissinsipuleiden istuttamisen, ja sen ettei niitä kannata maistaa. Eikä kieriskellä multapussissa. Tai olisiko ollut kannattava temppu kun pääsi taas lämpimään suihkuun ja föönin alle. Ilmeistä päätellen -ei huono.

Kylvyn, kuivatuksen ja päiväruoan jälkeen Jymyllä oli päiväunien aika. Sinä aikana me aikuiset aioimme karata lounaalle kylille. Missä koira, missä koira. Etsintää huonekalujen alta, sänkyjen alta, terassilta, koiraa ei löydy???


                    "Ihan hyvin me koirat voidaan nukkua vessan lattialla, älkää häiritkö!"

Jymyllä on pari kertaa päivässä örinämurinahetkensä. Silloin minä, Emäntä, en saa istua, en ainakaan keinutuolissani ja  katsella mrs Buckeeta. Tai lävistykset käsivarsissa lisääntyy.


Siirryin suosiolla iltapäiväkahvikuppini kanssa keinutuolista pöydän ääreen ja mitä siitä seurasikaan:


                                                   "Keinutuoli vallattu!"


                                                   "Ja soffa!"


                                                  "Kuinka tässä oikeen maataan? Onks tää hyvä?"


                                           Voi sitä Jymyä!

torstai 13. lokakuuta 2016

KYLÄNRAITILLA JA PENTUKUULUMISIA

Nyt on tullut se aika, että Jymylle opetetaan hihnakävelyllä kotitienvarsien postinlukua ja ojanpohjien aarteita.
Ensin pitää  käydä kunnollinen tuumaustauko, kannattaako reissuun lähteä. Jymy ei tee mitään päätäpahkaa, vaan toimet ensin mietitään ja sitten vasta toimitaan.


                   "Ihan kuin olis kultarahoja tienpenkat täynnä, kivat rapinat ainakin kuuluu."


"Tieltä kuului mörinää ja käytiin sitä katsomassa, traktori se siellä mylvi ja käänteli juoksupeltoni kelvottomaksi. Ei tuolla nyt voi temmeltää."


Kotitien päästä kääntyy tie vasemmalle, 20 kilometriä kun kävelee, hölkkää tai pyöräilee, pääsee kävelytietä pitkin Tampereelle asti.


Toiselta suunnalta kilometrin päästä löytyy kyläkauppa ja kauppapuutarha ja  kylän toinen veneranta.


"Mut houkuteltiin ennen päiväruokaa lenkille katselemaan maantietä ja autoliikennettä."
"Hiljainen on kylätie, ei edes Emännälle tuttua pulla-autoa näy, joku rouva kuitenkin siellä kävelee."
"Tämä on se tienhaara, johon Hymy toukokuussa 2015 kuulemma viimeisen kerran käveli. Nyt minä, Jymy, olen tässä ensimmäistä kertaa. Tästä se alkaa minunkin maailmani."

"Emäntä ei minua vielä pitemmälle vie, olen kuulemma liian heiveröinen, heiveröinen muka. Olen tänään 11 viikkoa nuori ja painan 13 kiloa, ei mua voi heiveröiseksi tituleerata. Mun tassujakin kaikki ihailee kun ne on niin topakat."


" Kotitiellä ei ollut liikennettä isoa tietä enempää. Meidän pihaan käännytään tuolta mäen vierestä. Jaksoin juosta kipittää melkein koko matkan. Omalta postilaatikolta osasinkin omaan pihaan kääntyä."

Jymyllä oli tältä tutustumismatkalta kova kiire syömään ja päiväunille. Päiväunet Jymy veteli lelulaatikkonsa vieressä, kolme tuntia...


Jymy on ottanut öiseksi nukkumapaikakseen lasiterassin, Hymyn ja Berryn tapaan. Talveksi sinne laitetaan kunnon nukkumatila, sellainen, ettei pakkanen pääse hätyyttelemään.

Eilen oli taas pentuleikkikoulun oppitunti. Harjoiteltiin seuraamista ja kannustettiin leikkiin. Ohjeena on, että pidetään koirat hihnoissa, mutta Jymy seurasi hienosti perässä ilman hihnaa, eikä kiinnittänyt mitään huomiota toisiin pentuihin. Naruleikki ei Jymyä pitkään kiinnostanut, kotonakin leikkihetket ovat lyhyitä.
Vartin pituinen välitunti oli taas täyttä riemua. Ja Jymy aloitti SEN, tiedättehän mitä poikakoirat harrastavat...


Automatkat Jymy tekee omassa häkissä, äänettömästi. Kotonakaan ei montaa haukkua ole kuulunut.

Joku tuttava kyseli kuinka ollaan pärjätty Jymyn kanssa, vieläkö on tapetit seinissä ja soffissa toppaukset tallella. On toki.
Me aikuiset olemme olleet hiukan huolettomia: yksi hiiren johto on purtu poikki, epäilyn kohde on Jymy.
Läppärini olin piilottanut ison sohvatyynyn alle. Sieltä  oli kuitenkin pilkistänyt jotakin kiehtovaa: läppärin johto! Virtajohdon löysin kahtena osana, uuden johdon sai Powerilta viidelläkympillä... Kukakohan oli asialla?


Kaukosäätimet -ja niitä on ihan riittävästi eri huoneissa- on vielä muistettu nostaa korkeuksiin. Puhelimista muistutan vierailijoitakin.

Puhtaita -jos käytettyjäkin (Jymy)- mattoja on vaihteleva valikoima narulla tai odottamassa  pesua.
Valittamatta niitä lirilammikoita muutamia kertoja päivässä kuivailemme.

Nyt on odottamassa tämä vaihe:



Työpöydät tulevat pysymään siisteinä -ainakin toistaiseksi. Hymyttömänä aikana alettiin näköjään vähän lepsuilemaan tuon pöytäjärjestyksen kanssa.

Omassa pihapiirissä riittää silmäiltävää muutakin kuin Jymyn touhut. Punakanelissa on vielä omenia jäljellä ja iso tilhiparvi on vieraillut siinä päivittäin. Näistä en tiedä ovatko tilhiä, niitä oli ainakin takapihan pihlajissa.