tiistai 20. huhtikuuta 2021

PAMELANPUISTO JA TUNTEMATON TYTTÖNEN

 Sukujuurilaatikossani on pyörinyt pikkutyttösen valokuva. Sen on ottanut valokuvaamo Melto Imatralla, vuosilukua ei ole, eikä tyttösen nimeä.

Muistan nähneeni kuvan jo lapsena ja tietenkin kysyen:" Kuka tämä tyttö on?" Vastausta en muista saaneeni. Mieleeni on jäänyt keskustelunpätkä äitini kanssa, kun juttelimme hänen adoptioon antamastaan isoveljestäni. Äiti mainitsi ohimennen, että minulla olisi siskokin ja mainitsi nimeksi Anja. Asiasta ei keskusteltu koskaan myöhemmin ja mutta se, että minulla olisi isosisko Anja, jäi lapsenmuistini syövereihin.

Ukki Myttysen jäämistön valokuvien joukossa oli toinenkin minulle hämmennystä aiheuttanut valokuva. Kuvassa mummi Myttynen ja Onni-isäni pitävät n 2-3-vuotiasta pikkutyttöä käsistä.  Onko sama tyttö kuin aiemmassa kuvassa? Kuvan takana on jälkeenpäin kirjoitettu vuosiluku 1940. Luulen, että kuva on jo kesältä 1939 ja otettu Viipurissa tai siellä päin. 1940 Myttyset olivat jo Tampereella. Toinen mahdollisuus kuvan ajankohdaksi on kesät 42-43-44, mutta missä?

Olen pohtinut, voisiko olla totta, että kuvan pikkutyttö olisi syntynyt isäni suhteesta "naapurin tyttöön". Sekin on hämmentävää, että tuntemattoman pikkutytön kuva on säilynyt lähes 80 vuotta muiden perhekuvien joukossa. 

Minua kiinnostaisi saada selvyys kuka kuvan tyttö on ja liittyykö hän  perheeseeni. Ihan ventovieraita ei pidetä noin läheisesti. Tyttö olisi jo lähes 80-vuotias. Tai ylikin, jos kuva on vuodelta 1939. Voi olla, että selvittäminen jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Isäni jäämistössä on sotilaspassi, jonka takasivulla on tärkeitä muistiinpanoja. Minua jäi vaivaamaan osoite, missä kaupungissa on ollut Pamelanpuisto 44 A 2? Käsiala ei ollut tuttua isäni käsialaa. Olisiko ukki Myttynen antanut Onnille osoitteen ja onko Onni etsinyt henkilöä, vai vuokra-asuntoa, kun perässä luki 472:-

Sotilaspassin viimeisellä sivulla oli myös merkintä: Irjan syntymäpäivä joulukuu 14. Irja ja Onni tapasivat toisensa Tampereella elokuussa 1944. Sen käsialan tunnistin heti.

Toisen sukuhaaran, eli Irja-äitini varhaislapsuuteen ja sukuun löysin vastauksia Hannele Koivusen toimittamasta "Muistojen Kuurmanpohja"- koulupiirin kyläkirjasta. Siihen oli äitini ja muutama muu sukuni Luukkonen kirjoittanut muistelujaan synnyinseudustaan ja suvustamme. Viime sunnuntaina sain vietettyä monta tuntia  pihakeinussa sukuni tarinoita lukemassa.


Eilen katselin TV:n "Puoli seitsemän"- ohjelmaa, jossa kirjailija Anneli Kanto kertoi mm oman tapansa kirjoittamiseen eli siihen kuinka hän saa kirjansa kansiin. Anneli Kanto käyttää paljon aikaa taustatyöhön ja pohtimiseen, ja kirjoittaminen sujuu nopeasti. Minulla näyttää olevan sama tyyli: yökaudet mietin sitä ja sitä kohtaa "tekeleessäni" ja suunnittelen "kohtauksia". Kun etsin faktatietoa perheeni menneisyydestä, se vie näköjään sinne ja tänne ja aina löytyy uusia kiinnostavia yksityiskohtia joita olisi mukava saada ikuistetuksi. Nyt on monta liuskaa valmiina ja tulee olemaan koko kesän kestävä rupeama koota ne luettavaan muotoon. 

Kirjoittamisessa taitaa tulla pieni tauko, uuden kodin takapihan kukkapenkeissä ja muussa kohentamisessa riittää puuhasteltavaa. Edellinen puutarhuri on istuttanut muutaman jouluruusun, nyt ne kukkivat runsaina mättäinä etu- ja takapihalla.





7 kommenttia:

  1. Sukuni salat-ohjelma TV:ssä on nostanut monen muunkin kiinnostuksen sukujensa salattuihin asioihin. Niinhän se on, ei ole enää niitä vastaajia, vaikka kysyttävää olisi. Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Siellähän se uuden kodin bonuksena saatu jouluruusukin kukkii. Hieno!!!

    Vanhojen sukuasioiden selvittäminen on työlästä, mutta palkitsevaa. Lapsena tuli joskus ajateltua, jospa itselläkin olisi jossain aiemmin tuntemattomia sisaruksia. Ehkä moinen ajatus lähti liikkeelle kirjojen tarinoista. Sisaruksia minulla oli neljä ihan virallisesti, enkä enempään usko.
    Seuraan välillä ruotsalaista ohjelmaa, jossa vanhan rakennuksen ostaneet etsivät entisiä omistajia/asukkaita. Siinä kaivellaan historiaa pidemmällekin, jolloin esille tulee tosi mielenkiintoisia tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tytön kuva oli isälleni kuuluvassa laatikossa, ja joka oli ollut vuodesta 1958 serkuillani tallessa. Näköjään tässä koronakaranteenissa kaipaa jotakin jännitystä arkeen, kuten tuntemattomien ihmisten tunnistamista omiksi verisukulaisikseen. Tietojensaannin helppous vetää nykyään ihmisiä uusien asioiden pariin.

      Poista
  3. On ne haasteellisia nuo vanhat kuvat. Minäkin (ainoana lapsena) olen joskus haaveillut läytäväni lisää sukulaisia. Löytysköhän sitten jos tekisi testit. Ehkä joskus!
    Nyt onkin mielenkiintoista tutkia mitä sieltä takapihalta nousee pitkin kesää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt oman DNA-testini ja sitä kautta on tullut paljon oksia sukupuuhun. Vaikeus on löytää mitä kautta ihmiset todella ovat omia sukuyhteyksiäni. En ole perehtynyt niin paljoa näihin testin tuloksiin, että osaisin löytää juuri Anja-nimisen ja tietyllä aikavälillä syntyneen henkilön omaan sukupuuhuni. Mahdollista se olisi, jos "Anja" tai hänen jälkeläisensä ovat tehneet omat DNA-testinsä. Annoit minulle uuden tehtävän...
      Takapiha alkaa olla vihreä erilaista perennatuppaista. Niiden nimeäminen on taas uudenlainen löytöretki.

      Poista
  4. Hienoa, että uuden kodin pihalta löytyi jouluruusuja. Mielenkiintoisille poluille sinunkin sukujen historia sinua kuljettaa. Toivon, että löydät vastauksia.
    Itse joskus haaveilen asiantuntijoista, jotka tulisivat avuk seni selvittämään äitini salaisuutta ja isäni henkilöllisyyttä. 15.4.21 ilmestyneessä Seurassa ollut juttu Tuntemattoman isän mysteeri, toi sentään pari uutta vinkkiä.
    Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juttusi Seurasta, kiinnostavaa. Sattumaa taas, onko minulle tuntematon "Anja" halunnut myöhemmin etsiä isäänsä, joka saattaa olla minunkin isäni??? Laitan "Anjan" kuvan imatralaisten fb-sivulle, saa nähdä tuleeko vastauksia! Hyvää kevättä Sinullekin!

      Poista