sunnuntai 28. helmikuuta 2021

KIRJE LÄÄNINHERRA KUVERNÖÖRILLE JA VEMPELEEN KAUPPAKIRJA

"5.4.1909

Kuopion Läänin Herra Kuvernöörille

 Myötä liitämme jäljennöksen Wempeleen muinaisesta sopimuksesta, jonka nojalla rohkenemme Herra Kuvernöörille esittää sellaista toimenpidettä, että Wempeleen tila jolle nykyisin hakee tulevaa omistus oikeutta mies joka on syntynyt niin onnellisissa oloissa tähän maailmaan, että ei koskaan tule kyntämään Wempeleen kruununtilan peltoja, joita meidän edellä olleet ovat raivanneet ja kuokkineet kärsien nälkää ja puutetta ja tämän johdosta pyydämme että Herra Kuvernööri nyt ottaa tämän sopivan ajan ja puuhaa valtion myöntämiä tilattomien vain maahan kiintymystä varten myönnettyjä varoja niin paljon, että tilan omistajaksi pyrkivä saapi omat rahansa ja me saamme tilan ja tilalla löytyvä metsä monin kerroin korvaa sen vähäisen lainan minkä me tarvitsemme saadaksemme tilan vanhaan sukuun ja jolla on monen monta lasta ja nousevaa ihmiskunnan täyttäjää, kuten myötä seuraava sukutaulu osoittaa, että lapsia ja lasten lapsia löytyy. Me olemme köyhiä ja puutteen alaisia eikä ole meillä sellaista luottaa, että voisimme hakialle suorittaa sukulunastus oikeutta käyttämällä tarvittava summa, mutta toivomme että Herra Kuvernööri puuhaa lainan valtion varoista jolla hakia lain mukaan sukulunastusoikeutta käyttämällä on velvoitettu tyytymään sillä vapaa ehtoisesti emme luule omistajaksi pyrkivän miljoonamiehen tulevasta aarteestaan luopumaan Wempeleen tilasta jos ei sukumme laaja lapsilauma tule painamaan vaakaa sille puolen, että Wempeleen tilan omistus oikeus tulee valtion avulla siirtymään Wempeleen tilan raivaajien jälkeläisille.

Jätämme pyyntömme Herra Kuvernöörin huomioon että Herra Kuvernööri ottaa tämän meidän pyynnömme huomioon ja hankkii suoritukseen viisitoista tuhatta markkaa Wempeleen tilan omistajaksi pyrkiälle ja meidän arviomme mukaan Wempeleen metsä on satan tuhannen markan arvoinen.

Pielisjärvellä Maaliskuun 30 pnä 1909

                                                    Simo Tervo

                        Anna Tervo                                  Matti Myttynen

Pyynnöstä kirjoitti Olli Turunen, maanviljelijä."

Allekirjoittajat ovat isänisänisäni appi Simo Tervo, äiti Anna Kaisa Myttynen os. Tervo ja isänisänisä Matti Myttynen. Kuvassa alkuperäiset kruununtila Wempeleen raivaajat Simo Tervo ja vaimonsa sekä Simon vanhemmat.


Ylläoleva kirje Herra Kuvernöörille avasi tien sukuni "sosioekonomisen" aseman selvittämiseen. 

Kun syksyllä 2015 sain repaleisessa pahvilaatikossa ja vielä repaleisemmassa paperikassissa isäni suvun säilyneet dokumentit, en tahtonut pysyä nahoissani, kun aloin niitä innoissani selvitellä ja tutkia. 

Dokumentteja ja valokuvia oli runsaasti ukki Kalle Myttysen varhaisesta lapsuudesta, koulunkäynnistä, työnhausta ja paljon muusta. Niistä olen kirjoitellut 2015 ja 2016 blogeissani. 

Papereiden joukossa oli tyhjä kirjekuori, jonka päälle oli kirjoitettu lyijykynällä "Vempeleen kauppakirja", toisella puolella luki Suku luettelo ja ompelukoneen maksu kirja.



Meidän kamarissa oli Ester-mummin Singer- ompelukone ja eiliseen päivään asti luulin, että "Vempele" tarkoitti Singeriä. Toisella puolella kirjekuorta luki "Suku luettelo". 

Jossakin kaukaisessa sukutapaamisessa kysyin Jopi-serkulta mitä hän tietää sukumme vaiheista. Jopi vastasi: "Jos tietäisit, et haluaisikaan tietää. siellä on tapahtunut niin suuria vääryyksiä..." Siihen se keskustelu päättyi, mutta minun mieltäni jäi kaivertamaan: "Mitä?"

Nyt löysin asiakirjoista katetta Jopin pään puistelulle, ja kun vielä luen kaikki dokumentit huolella läpi, saan kattavan selvityksen mitä on tapahtunut ja miksi.

Asiakirjojen välissä oli dramaattinen kirje, jolle ei löytynyt nimettyä vastaanottajaa.


Ukki Kalle Myttysen perheen naisväki lähti marraskuun 1939 lopulla Viipurin Tammisuolta sotatoimia karkuun Vilppulaan ja ukki Myttynen jäi hoitamaan junien kulkua Tammisuolle. Mistään asiakirjasta en ole saanut selvitettyä missä Anna ja Matti Myttynen tuohon aikaan olivat. Valokuvassa 1924 ei Mattia enää ole, joten oletan hänen olleen silloin jo tuonpuoleisissa.  Mutta missä oli Anna Kaisa?
Ukki Myttysen mustassa muistikirjassa 6.1.1940 - kesäkuu 1940 ei ole minkäänlaista mainintaa ylläolevan kirjeen tuskasta. Luulen, että nuhteleva kirje äidin kuolemasta on tullut  väärälle Myttyselle, eli oli tarkoitettu Matti Myttysen veljen pojalle. Myöhemmin 1940-luvulla Myttys-serkukset ovat onnistuneet tavoittamaan kirjeitse toisensa, mutta mitään mainintaa yo kirjeestä ei ole säilyneissä dokumenteissa. 
Annan ja Matin elämästä ja päättymisestä en löytänyt  omista tiedostoistani selvyyttä, siksi laitoin eilen kyselyn Iisalmeen, jossa he asuivat 1903 jälkeen. 

Ajatukseni on, että dokumentoin kaikki asiakirjat digimuotoon, mutta se onkin A4 suurempi ongelma: dokumentit eivät sovi monitoimiskannerini levylle kun ovat kymmenen senttiä A4 pidempiä. Kävin hakemassa apua paikallisesta painosta. Siellä digitointi voidaan tehdä asiakirjoja pienentämällä. Sivuja on yli sata, joten satasia saan siitä urakasta maksaa, sehän tehdään sivu sivulta käsityönä.

"Suku luettelon" sain skannattua ja tulostettua osa kerrallaan ja teipattua isommaksi tauluksi. Sukuluettelo on seuraava projektini, se on  perattava ja kirjoitettava selkokielellä tauluksi.

Jos isäni olisi vielä läsnä, viettäisimme tänään kahvihetkeä Onninpäivän merkeissä. Kuvassa Ester ja Kalle, Lahja, Helmi ja Onni Viipurissa 1939.

Tämä isäni suvun historian selvittäminen  on nyt niin kiinnostava ja aikaa haukkaava projekti, että salaa olen hyvilläni, saan keskittyä siihen kunnolla, kun menot maailmalle on karsittu minimiin. 

Äitinikin suvun saloja olen saanut viimeaikoina tarkennettua ja välillä päässä pyörii tuhat asiaa, välillä on nollatila. 

Ei se nollaantuminen tällä yksityisellä harrastuspuolella haittaa, ulkomaailma näyttää tuovan uusia haasteita ja historian penkominen vaikkakin vain oman suvun vaiheista auttaa nykyhetkessäkin.

Lupauduin kuntavaaliehdokkaaksi ja siinä roolissa tiedonhankkimistaitoja tarvitaan!

Tukijoukot on oltava aina mukana! Aurinkoisia maaliskuun päiviä! Pysykää terveinä!




lauantai 20. helmikuuta 2021

SUKUNI SALAISUUKSIA PENKOMASSA

 Sain vinkin mielenkiintoisesta projektista. En malttanut antaa sen hautua yön yli, vaan aloin heti miettimään sen sisältöä. Ensimmäiseksi oli "avattava arkistojen salat". Niiden selaamiseen sain käytettyä puoli yötä. Koirani Jymy oli siitä närkästynyt ja kävi monta kertaa tökkimässä minua kuin sanoakseen:"Nukkumaan siitä!"

 Olen vanhemmassa kirjoitusprojektissani päässyt tiettyyn vaiheeseen, eli kadoksissa olleen henkilön etsimiseen. Pöydälläni on sitä varten valokuva, jota tuijottelen, että saan hänet elämään ja muokattua  juuri oikeanlaisen henkilökuvan. Valokuvan takana on syntymäaika, ja sillä perusteella hain sotilastietoja sota-ajalta. Niitä ei löytynyt, koska henkilö oli syntynyt 1895, eikä sen vuoden syntyneitä enää otettu sotapalvelukseen, eli 44 vuotiasta v 1939. Se haku päättyi siihen. En saanut selville sitäkään, minkä armeijan pukua v 1915 Erkki-ukkini kantaa. Äitini kertoman mukaan hän olisi nuorempana ollut kouluttamassa sotakoiria Saksan armeijalle. Sitäkään tietoa en ole pystynyt Googlesta tms. varmentamaan, eli onko todenperää niistä koulutuskenneleistä.  Juttuja ukkini entisestä urasta olen saanut äitini kertomana kuulla (ja oma mielikuvitukseni on sen saanut projektissani elämään todeksi).


Kirjatekeleessäni päähenkilöt ovat syyskuussa 1945 häämatkalla etsimässä morsiamen eli tulevan äitini isää. "Vein" heidät valtion rautateiden vapaalipulla Kouvolaan, jossa entisten tietojeni, jotka osoittautuivat yhden asiakirjan päivämäärällä vääräksi, piti kadonneen isän asua.

Olin kirjoittanut pitkät löpinät kadonneen löytymisestä ja muista kommelluksista tapaamisen tiimoilta, ja jotka olin sijoittanut Kouvolaan. Nyt joudunkin pyyhkimään koko tarinan taivahan tuuliin ja aloittamaan häämatkan ja etsinnän uudelleen. Nyt on häämatkalaiset laitettavaTampereelta uudelleen junaan ja matkaa on jatkettava Imatralle asti.

Äidinäiti Hilja,  joka oli meille jälkipolville Mami, eli Erkin puoliso lähti ilman perhettään Amerikkaan 1927, ja ne matkustusasiakirjat ja päätyminen Kanadan Sudburyyn ovat vielä minulla selvityksen alla. Kirjeiden ja valokuvien  kertomana saisin Mamistakin jonkinlaisen oman tarinan kehitettyä -aikanaan.

Sitä tulin vain tässä kertomaan, että Suomen Sukututkimusseura on keräämässä sukutarinoita, ja sen innostamana aloin kerätä sopivaa tietoa jonkun sukuni esihenkilön elämänkaaresta. Henkilöitä ja heidän tarinoitaan säilyneiden dokumenttien kautta jälkipolville kerrottavaksi  on useita. 

No, onhan tätä aikaa istua koneen ääressä, kun pandemiarajoitteet estävät lähikontaktit muihin ihmisiin.

Pää vain alkaa olla aika tyhjä... Taidan mennä tekemään lumipainit koirani Jymyn kanssa!


Pysykää terveinä!


lauantai 6. helmikuuta 2021

MYTTYSEN PUKIMO ky

 Myttysen pukimo, Mummin pukimo, Mummi ja pojat vai mille nimelle tuleva yritys nimetään?

Teinipojat ovat viettäneet täällä mummilassa etäkouluaan taas pari viikkoa. Toinen opiskelee päivisin TEAMSissa ja toinen käy työharjoittelussa. Aikaa tuntuu jäävän käyttämättömäksi, joten pientä puuhastelua on täytynyt välillä löytyä. 

Toinen pojista etsi kengännauhoja kangasvarastostani. Löysi vain pätkän mustaa fleece-kangasta jota olin säästänyt keppihevosten tekoon. 

"Voisinko saada tämän?" 

Keittiön pöydästä tehtiin opetustila kaavojen muotoiluun. T-paita oli mallina.

Mallin leikkaus on tarkkaa

-ja ompelu saumurilla. Punainen villapipo on antamassa luovaa puhtia...

Ompelukoneella sai kaula-aukon, hihojen suut ja helman siistiksi, välillä oli langoitettava kone uudelleen, kun sakset kävivät liian lähellä lankoja... Ylimääräiset saumanvarat on leikattava tarkasti!

Ja valmista tuli, kolme tuntia siinä meni... Intiassa samaan menisi vartti...

"Hyvä tästä tuli harjoituskappaleeksi!" totesi ompelija. "Seuraavaksi värjätään mun valkoset farkut, juutuupissa on hyviä ohjeita. Osaatko neuvoa?"

Kannustan poikaa kädentaitoihin, näppäryyttä tarvitaan sähköalan opinnoissa ja myöhemmin töissä. 

Puikot ja villalanka käsissä ei vielä osoita kiinnostuksen merkkejä. Ehkä sillekin opille tulee aikansa!

Minusta on hauskaa seurata nuorten miesten touhuja. Toinen käy kuntosalilla ja valmistaa itselleen ja välillä serkulleenkin sapuskaa. Iso kattilallinen jasmiiniriisikanapataa jää usein hellalle jäähtymään. "Mummi, laita kattila jääkaappiin illalla."

Aamulla  kattila on tyhjänä tiskialtaassa, samoin munakenno, pekonipakkaus ja juustoraastepussi ym. Pyykkikoppa on täydempi...

Omat ompeluprojektini olen jäädyttänyt toistaiseksi, kaapissa on jokunen käyttämätön ompelus. Ei ole ollut tilaisuuksia käyttää niitä, joten uusiakaan ei nyt tarvita.

Itselläni on monta henkisempää projektia rästissä, en oikein osaa keskittyä niihin, kun työhuoneeni on vallattu. Muutaman ihan oikean kirjan olen viimeaikoina lukenut, ei edes kudinta ole tarvinnut pitää käsissä.

Kun avaan koneeni, minua vastassa on kuvake, jota en ole avannut moneen päivään ja se vaivaa minua.


Kylällä on hyvät potkukelkkatiet. Yhteen palaveriin tässä olen polkaisemassa. Jymy-Jamikin tykkää kelkkailla.


Aurinkoisia päiviä Teidänkin poluillenne! Kyllä se tästä...

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

MELKEIN KUNINKAALLINEN

 "Kun mut oli tilattu tähän huusholliin syksyllä 2016, mua odotettiin kuin tulevaa prinssiä.


Mulla oli tuuhea ruunu omasta takaa päälaella, mutta vuosien saatossa sen on Isäntä ja Emäntä saanu silitettyä pois.


Kun noi ihanat pentuvuodet ovat jo taakse jäänyttä elämää, olen tullut huomaamaan kuinka ihanasti tuoksuukaan tienvieret, kun niille on jättänyt omat viestinsä mulle joku tuntematon tyttökoira. Isäntä, jota useimmiten vedän nykyään perässäni, on kerran langennut ihan polvilleen keskelle suojatietä, kun olen niin kiihkeästi pyrkinyt aamun parhaille tuoksuille. Siitä sitten seurasi kotona keskustelu, että mut pitäisi ruunata niin kuin hevoset.

Emäntä tilasi ajan Eläinystäville, ja siellä mun ruunajaisten alkua suunniteltiin. Ei tuo maski kuulu ruunajaisten ohjelmaan, eikä se estä koronaakaan, se laitettiin mulle, kun rypistin ylähuulta korvien syynauksessa. Emäntä rapsutteli mua koko ajan enkä yhtään huomannut kun lääkäri pisti mua niskanahkaan, sinne laitettiin kuulemma joku implantti, ruunauksen esityö.

Meille tuli toinenkin keikka Eläinystäville, kun mun korvaan oli päässy joku kokki. Se oli vähän pitempi reissu, otin siellä nimittäin muutaman tunnin päiväunet kun mun korvat pestiin ja puunattiin.


Toi mun implantti vaikuttaa kuulemma niin, että kevään jälkeen en taida päästä isien kastiin. Pallit tulee kuulemma niin pieniks` ettei niihin mahdu enää pentuja.  Isäksi tulemista en ole päässyt kertaakaan kokeilemaan, ei silti yritystä on ja paljon. Tykkään niin hirveästi ihmistyttövieraista meillä kotona, että ei ne enää uskalla tulla meille, kun olen niitten niskassa ja selässä koko ajan. Emännänkin kanssa meillä on iltaisin jatkuva taistelu. Emäntä yrittää päästä nopeasti peittonsa alle, mutta mää oon aika nopee, ja usein ehdin hypätä Emännän selkään ja kahlita sen niin, ettei se pääse liikahtamaankaan. Huutaakaan tai komentaakaan Emäntä ei voi, kun se kuuluu naapurin makuuhuoneeseen ja siellä sitä sitten ihmetellään, että mitä uudet naapurit oikein möykkäävät iltaisin...

Niin että tällaisista syistä mua ollaan ruunaamassa.

Muuten meillä menee ihan hyvin. Teinipojat on taas täällä etäkouluaan ja työharjoitteluaan potemassa. Emäntä hääräilee pullanpaistossa ja mää sen makutuomarina. Pari laskiaispullan raakiletta ehdin maistaa...


Mää tykkään Emännän voimistelutossuista, joskus me kinastellaan kummalla meistä on niille enemmän tarvetta. Sen tiedän, ettei Emäntä ainakaan jumppaa. En ole nähny. 


Tänään kävin kylvyssä , kun mun päähän kaatu ruokaöljyä teinipoikien kanssa temmeltäessä. Emäntä pesi ja Isäntä kuivas mua koneella. Se on niin miehistä puuhaa. Saadaan touhuta koneitten kanssa.


Ei mulla tässä muuta tällä kertaa, tosta ruunaamisesta vain tulin kertomaan...

Voikaa hyvin ja pyörikää lumihangissa!

t. Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen Kukkaro, täältä keskeltä kylää, kirkon vierestä





maanantai 11. tammikuuta 2021

ILVEKSEN KOHTALO

 Keskellä Tamperetta on kuljeskellut viimeviikkoina oikeita tupsukorva-ilveksiä. Niin on kertonut Aamulehti. Tutummat Ilvekset murisevat itsekseen jääkiakkohallllissa kun yleisö puuttuu. Kuulemma pahvipäät ovat yleisön sijaisina peleissä. Kotisohvan ilvekset ovat kääriytyneet Ilves-maskin taakse.

Kerron Teille sadun -tai tarinan - haluatteko sen lukea vai jätätte lukematta, on oma valintanne.

ILVEKSEN KOHTALO, 

OLIPA KERRAN

Eräänä keväisenä päivänä kaukana Tampereen ulkomailla, Teiskon metsässä  käyskenteli vatsa nälästä kurnien nuori ilvesneito. Sammaleen peittämä kivenjärkäle salasi ilvesneidon askeleet keväisiin ajatuksiinsa vaipuneelta mahdolliselta tulevalta isäjänikseltä. Neito kyyristyi, teki kevyen loikkauksen, jänis päästi pienen parkaisun ja vaikeni... Neidon vatsa ei  kurissut eikä jäniksestä ollut enää isäksi.


Samaisen metsän koivikkoisella rinteellä oksanhangassa paistatteli kevätpäivää ilvesnuorukainen. 
"Morsian pitäisi pian löytää, sitä olen ajatellut. Mistä tuo neidon tuoksu tulee? Männiköstäkö?"

                                        "Hei kaunotar, haluatko perustaa perheen kanssani?" 

   "Tuotko muhkean jäniksen jos perustamme oman pesän?" naukaisi vienosti ilvesneito.

 "Riittääkö tämä huomenlahjaksi?"


"Riittää tälle päivälle, oma tupsukorvani."



Kevät koitti, pesäkolo kuhisi elämää, ilvespentujen leikit ja naukumaharjoitukset täyttivät mäntymetsän kallionkolot. Äiti-ilves oli ylpeä perillisistään.


   "Olkaa varovaisia lapset, lähellämme asuu vihollinen, maatilan pystykorva."


    Isäilves varoi koko kesän uutta kohtaamista kipakan pystykorvan kanssa. 

   Mäntymetsään tuli syksy.

   Tilallinen otti haulikon naulakosta ja kutsui koiransa:" Nyt saatte haukkua minulle ilveksen."

   Tilallinen halusi suojella kanojaan ja isäilves  perhettään. Kaksi yhtä vastaan...


Pakkasyön kuulaudessa pääsi haulikosta kimakka pamaus kohti puunoksaa. Isäilveksen pehmeät tassut eivät enää jaksaneet kannattaa haulikon kylmä kuti sydämessä kotipesälle. Isäilves lyyhistyi hangelle kosiokoivun juurelle. Äiti-ilveksestä tuli yhdellä laukauksella yksinhuoltaja.
Isäilves joutui ladon seinälle.


   Tilallisen pirtissä oli vasta kohdattu nuorikko.

  "Riittääkö tämä huomenlahjaksi?"

                                                                       "Ynhh!"

                                                                   Sen pituinen se!

Sadun taulut on maalannut nuorin velipoikani Esa ja hänen luvallaan olen kuvat julkaissut. Osa "Ilveksen kohtalo"-tauluista oli Esan isossa n 100:n taulun näyttelyssä Tampereen Vanhalla kirjastotalolla 1993. Muita mm Saami-aiheisia Esan tauluja on ollut muutamassa näyttelyssä Metsossa ym ja Rovaniemen kaupunginkirjastossa 2013, siitä blogiteksti kesäkuu 2013.

perjantai 1. tammikuuta 2021

NÄIN MEILLÄ SUJUI 51. AVIOLIITTOVUOSI

 Menneen vuoden ensimmäiset päivät vietettiin muistellen 27.12.2019 viikonlopun kekkereitä. Saimme viettää uudelleen 50-vuoden takaisia vaatimattomia vihkiäisiämme silloisen ja nykyisen ystäväjoukon kanssa.


Vuoden 2020 kulku lähti sujumaan vauhdikkaasti erilaisten harrastusten parissa. Kirjoittajapiiri tutulla porukalla alkoi tammikuun alussa.
Suurta jännitystä ja kihelmöintiä vatsanpohjalle teki uusi roolini Eläkkeensaajien yhdistyksen aloittavana puheenjohtajana.  Epävarmana osaamisestani harjoittelin puheenpitoa kotona videon avulla. Se rauhoitti.


Kevät eteni niinkuin sen tulikin edetä -kunnes... Perjantaina,  maaliskuun 13. pnä olimme lopettelemassa yhdistyksemme digikurssia kun saimme viestin: "Tilat suljetaan, ette voi enää kokoontua!" Sinä päivänä KORONA valtasi ajatuksemme ja meidät ikäihmiset asetettiin oman onnemme nojaan koteihimme ilman kontakteja. Kauppareissut tuli tehdä kukonlaulun aikaan tai pyytää läheisiä tavaroitamme kuljettamaan. Meillä nämä ongelmat saatiin selätettyä sujuvasti, ulkopuolista apua emme joutuneet käyttämään. 
Maalis- ja huhtikuu menivät TV-tä seuratessa ja pandemiatietoja sisäistäessä. Pelon tunnekin käväisi mielessä: "Entä jos mekin sairastumme?"
Toukokuu oli jo henkisesti valoisampaa aikaa; saimme tehtyä päätöksen laittaa talomme myyntiin. Se taas sai aikaan sen, että nurkkiin jääneet tavarat saivat kyytiä joko uusiin koteihin, kierrätykseen tai kaatopaikalle.
Myyntiaika oli kaikesta huolimatta leppoisaa kun meillä ei ollut tulenpalavaa kiirettä muutolle. Elokuussa se sitten ratkesi.


Samaan aikaan kirjoitimme kauppakirjat uudesta kodista kylän keskustassa, sitä tavoiteltiin. Entinen koti saatiin tyhjäksi kolmessa viikossa ja uuteen kotiin muutimme heti elokuun lopussa kun saimme avaimet jo kaupantekotilaisuudessa. 


Sopeutuminen uuteen kotiin oli Jymy-koiralle aluksi vaikeaa; oli päästävä aina mukaan kun Isäntä ja Emäntä lähtivät asioille. Golfin takakontista tuli Jymylle turvapaikka.


Koronakarenssista huolimatta perhepiirin teinipojat viettivät syyslomansa luonamme uudessa vierashuoneessa. 

Tupaantuliaiset on vielä pitämättä, odotamme "aikaa parempaa." 

Syyskaudella saimme aloitettua kirjoittajapiirin ja vähäisesti muutakin toimintaa. Ikävästi kuitenkin kävi monelle suunnitellulle tapahtumalle: AVI ja THL suosittelivat kokoontumisten peruuttamisia. Viime tipassa jouduimme peruuttamaan yhdistyksemme suositun jouluruokailun. Ehkä jo kevään korvalla saamme kokoontua "jouluruokailunkin" merkeissä.


No mitä itselleni kuuluu? Kaikin puolin sitä tavallista- hyvää, kiitos kysymästä. Terveyttä olen joutunut vaalimaan hiukan tarkemmin kun muuton tiimellyksessä pyörtyä kupsahdin tuolin alle. Tutkimustuloksissa ei ollut poikkeavaa, mutta kävin Taysissa tietyissä tutkimuksissa, siitä on vielä epikriisi tulematta ja nyt on OmaPostiin tullut lähete silmätaudeille, näkö on alkanut hämärtyä. Uuden ajokortin vielä kuitenkin sain.
Lukemista ja kirjojen kuuntelua olen harrastanut tavallista enemmän kun tuota aikaa ja kiinnostusta on ollut. Oman kirjan olisi pitänyt olla valmiina jo syksyllä, mutta tunnustettava on, että kodinvaihto ja koronan tuomat haasteet vastuullisissa harrastuksissa ovat pitäneet pientä lamaannusta yllä. Kirjoittamisen loppuunsaattaminen ei yksinkertaisesti ole sujunut. Toisaalta olen uppoutunut aika syvälle suvun henkilöiden maailmaan kun löysin uusia väyliä tutkiskella niitä. 

Joulun aika ja vuosi vaihtui rauhallisesti TV:n ja kirjan parissa. Lomateinit tulivat jouluaattona. Uutta vuotta he lähtivät vastaanottamaan ystäviensä kanssa ja kuuluivat palanneen jo ennen aamunkoittoa. 
Koirani Jymy kuunteli kylältä paukkuvia ääniä ja löysi turvapaikakseen Isännän vaatehuoneen.


Kirjoituksen otsikkona oli "Näin meillä sujui 51.avioliittovuosi", avioliittoa kirjoitus ei kuitenkaan näköjään sivunnut... Sekin on sujunut entisten vuosien tapaan tutulla rutiinilla, nyt olemme olleet päivittäin hyvin lähellä toisiamme - syynä rivitalomainen kapeahko keittiö jossa kaksi tekijää yrittää saada tekemisiään valmiiksi, toinen viherruokaa ja toinen kakkutaikinaa...

Vuosi 2020 on saatu kunnialla päätökseen -kaikesta huolimatta!
Kiitän lukijoitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Teille hyvää alkanutta vuotta 2021!

Takapihalla on hentoinen lumikerros!









perjantai 18. joulukuuta 2020

TUTKINTOTODISTUS, SIITÄ ON 50 VUOTTA

 "Seuraava Ylisen keskuslaitoksessa järjestettävä vajaamielishoitajakurssi alkaa vuoden 1970 alussa. Kurssi kestää 52 viikkoa, teoriaopetusta on kolme kuukautta ja loput käytännön harjoittelua vajaamielislaitoksessa, mielisairaalassa, tavallisessa sairaalassa, päivähuoltolassa ja lastenkodissa.

-------

Vajaamielishoitajan palkka on A 12, nykyisin  n 800 mk kuukaudessa. Paikkoja on tällä hetkellä hyvin saatavissa, koska uusia laitoksia laajennetaan jatkuvasti

                VMH-kurssin johtaja"


Tammikuun 7 päivänä 1970 aloitin vajaamielishoitajakurssin Ylöjärven Ylisellä. Vuosi kului nopeasti eri opetuspaikoissa. Minulla oli kesällä kahden kuukauden keskeytys kun kävin saamassa Toisen Poikani. Tenttejä kävin suorittamassa äidinmaitorinnat pakottavina. 

Valmistujaisjuhlassa 18.12.1970 sain olla minäkin, vaikka todistukseni sain vasta helmikuussa. Valmistujaisjuhla ja joulun valmistelu sattuivat samoille päiville. Puoliso oli ennen juhlapaikalle tuloaan hakenut Kauppahallista joulukinkun. Se oli jätettävä juhlasalin eteiseen kalossien viereen. Juhlista oli kiire valokuvattavaksi ja kinkku narulla köytetyssä paketissa kävelimme pitkän matkan pakkasessa valokuvaamoon. Sen ajan muotia oli kohentaa omaa kampausta hiuslisäkkeen avulla. Minulla on hienoiset kosteudessa kihartuvat hiukset ja ajattelin olla tyylikäs valokuvassa kun laitan pikkuperuukin hilkan alle.

Sain viran heti kun tutkintotodistus oli annettu. Ensimmäinen työpaikkani  oli ikääntyneiden osastolla. Heidät oli siirretty uuteen kotiinsa vanhainkodeista kun Ylisen vajaamielislaitos oli aloittanut toimintansa ja uudenaikaset solurakennukset olivat valmistuneet 60-luvun loppupuolella..

Työvuodet Ylisellä kuluivat nopeasti, kaksi lyhyttä äitiyslomaa  pidin 1974 ja 1979. Puoliso työskenteli muutamaan otteeseen maailmalla ja kotimaassa kaukana kotoa, joten tein silloin osa-aika- tai päivätyötä.

Yövuorot eivät olleet vastenmielisiä ja jaksoin hyvin valvoa. Joskus oli kutsuttava lääkäri tai päivystävä sairaanhoitaja tarkistamaan kriittistä tilannetta.


Hoitotyön ja perheen ohessa työyhteisön asiat ja ammattiliitonkin toiminta oli kiinnostava lisä arkeen.


.Työvuosieni aikana sain olla monenlaisten asukkaiden kumppanina ja avustamassa päivien sujumisessa. Työtovereista perheineen tuli läheisiä ja monet suhteet toimivat tänäkin päivänä uusien yhteisten toimien parissa.

Viimeisinä työvuosinani olin muutaman kerran osa-aikaisena tai vuorotteluvapaalla. Viimeinen vuorotteluvapaavuosi alkoi 1.1.2004, edellisen vuoden aikana syntyi poikien perheisiin kolme pilttiä ja halusin antaa apuani heille. 

Eläkepäiville pääsin 1.2 2005. KEVA maksaa eläkkeeni ja eilen kuuluin siihen 400000 eläkkeensaajan joukkoon joka sai etukäteen tammikuun eläkkeen. Hmm.

Tutkintonimikkeeni - vajaamielishoitaja - on poistettu, samoin välillä käytössä ollut kehitýsvammaistenhoitaja, nykyään käytössä taitaa olla vain lähihoitaja.

Näinä aikoina moni ihminen joutuu tai haluaa vaihtaa ammattia. Minä olin tyytyväinen ammatinvalintaani, työmuistoja muistelen vieläkin hyvällä mielellä.

Korulaatikossani on muutama prenikka työvuosieni ajalta. Kunnioitan niitä.

Ylisen keskuslaitosta ei enää ole, sen rakennukset kauniissa Näsijärven nimenkärjessä ovat tyhjillään. 

Toiminnat on siirretty Nokian Pitkäniemeen. Hyviä vointeja sinne tutuille asukkaille ja entisille työtovereille!