ASUNTOKAUPAT (MELKEIN) SOKKONA

 Viime keskiviikkona koitti vihdoin päivä uuden kotimme kauppakirjojen allekirjoitukseen. Avaimet saimme siltä istumalta kun koti oli ollut pitkään tyhjillään.

Voi sitä onnen tunnetta!!! Kotimatkalla ei sana kulkenut, kumpikin -puoliso herra Kukkaro ja minä -selvitimme itseksemme tuntemuksiamme.

"Mennään vasta illalla koittamaan avaimia." Pojat saivat tekstiviestinä tiedon ja vastaviestit näyttivät peukkuja ja sydämiä. 

Illansuussa katsastimme tarkemmin taloyhtiön ympäristöä ja vasta nyt, kolmannella näkemällä, sisäistin minkä värinen talo on. Se on vaalea eikä punatiilinen kuten olin kuvitellut... Nyt rohkenimme availla kaappeja ja mittailla pituuksia ja leveyksiä huoneista. Puoliso luetteli ja minä kirjasin mitä hankittavaa tulisi: "Noi keittiön ja kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen lamput mää vaihdan. Makuuhuoneisiin laitetaan uudet lattianpäällysteet." Millekään muulle uudistamiselle ei ole tarvetta. 

Minä kurkistin takapihalle ja melkein mykistyin: koko takapiha on istutettu täpötäyteen perennoja ja köynnöksiä:

Joku loistokärhö? Toinenkin oli alempana pihassa puunrunkoon nojailemassa.

Minua pidempiä puuliljoja oli muutama

Viiniköynnös Zilga oli päässyt rehevöitymään, mutta monta kypsää terttua sen uumenista löysin.

Pitkät puuportaat veivät alapihan viidakkoon joka päättyy kaupungin puistokaitaleeseen. Pitkä rinne on täynnä enimmäkseen jo kukkinoita perennoja, osaa en tunnistanut, mutta oli ainakin keltaista "hännällistä"akileijaa, ukonhattua, erivärisiä leimuja, kellokukkia, helokkeja, liljoja, pioneja, ruusuja, vuorenkilpeä, lehtosinilatvaa ja vaikka mitä!

Puutarhakirja on otettava esille ja tarkistettava mitä olenkaan melkein sokkona ostanut. Olen kasvattanut siemenestä Mooseksen palavan pensaan ja sen ajattelin ottaa mukaani. Näyttää siltä, että edes sille ei löydy istutuspaikkaa, tulevan kesän yrttimaasta puhumattakaan.

Koirani Jymykin kävi katsastamassa tulevan kotinsa ja näkymää olohuoneen ikkunasta. Minun silmäni näkivät ison haavan värisevät lehdet alapihalla.

Torstaina vietiin ensimmäiset tavarat tyhjään asuntoon: puutarhapöytä ja -tuolit kelpaavat hätätilaistuimiksi.

Lauantaina aloitimme makuuhuoneiden lattioiden laiton ja sunnuntaina puolilta päivin se urakka oli tehty. Lauantaina haki yksi pojista kuormallisen tavaraa, Tuusulaan lähti kesähuoneen kalusto, iso sirkkeli, pari luumupuun tainta ja paljon muuta.

Illansuussa pakattiin omaan peräkärryyn tavaraa ja olohuoneen nurkat alkoivat täyttyä banaanilaatikoista.

Sanovat, että asunnon yksi neliö per pakkauslaatikko tarkoittaisi meillä n 120 laatikkoa! Ehkä se niin onkin kun kaikki nyttyrät laskee.

Kierrätyskeskus haki kuormallisen huonekaluja ja muuta lahjoitettavaa, vielä jää itsellekin vietävää sekä kierrätykseen että kaatopaikalle. Olen tarjonnut roskalavaryhmään poisannettavia tavaroita ja kirjoja, joku hakee lupaamansa, joku jättää ilmoittamatta hakematta. Paikkakunnallinen roskalava on ihan hyvä juttu, mutta minä en siitä oikein osaa innostua.

Tämä viikko vielä aherretaan kiivaasti roudaamista ja viikonloppuna päästään siivomaan tätä taloa uusille asukkaille. 

Omalääkärillä ehdin poiketa viikolla oudon pökertymiseni tiimoilta. Totesimme, että verenpainelääkkeeni on liian vahva ja se vaihdettiin kevyemmäksi. Jospa tarpeettomat kupsahdukset jäisivät unohduksiin.  

"Mää oon ollu ihan levoton kun koti on kuin myrskyn jäljiltä ja Isäntä ja Emäntä säntäilee sinne tänne. Mulle kerrottiin, että meille tulee uusi koti ja mää pääsin sitä katsomaan perjantaina. Koipeni nostin parissa puskassa ja merkkasin ne omakseni. Emäntä näytti mulle kaiteen tolpan viinirypäleeen alla ja sano, että siihen laitetaan mun kettinki ja että siinä mun on hyvä makoilla keittiön ikkunan alla. Mitäs  siihen on sanomista - vielä!"

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Kyllä se tästä...

ENSIMMÄISIÄ KERTOJA

 Näinä päivinä on päässyt tapahtumaan oman elämäni "ensimmäisiä kertoja". Tämä niistä tärkein:

Perjantaina allekirjoitettiin talomme kauppakirjat. Käsi ei vapissut. 77 päivää ja yötä tätä jännitystä kesti.

Kaupankäynti oli erikoista kun rahavirrat joutuivat siirtymään monen pankin kautta oikeille tileille. Meidän kohdalla sen teki vielä mutkikkaammaksi kun meillä on panttikirja pojalle toisen maakunnan pankissa. Puhelinkeskustelujen ja sähköisten kuittausten jälkeen sekin saatiin jäjestymään. Eli: kun myytävällä kiinteistöllä on panttikirja, on sen sisältämä määrä talletettava rahana sen toisen pankin tilille. Ja siitä seurasi se, että kaikkien kulujen jälkeen meille jäi hiukan vajaa summa jäljelle uuden asunnon ostoa varten. Oman pankkimme virkailija lupasi meille lainaa, kun sen ottaisimme se olisi kuitattu kymmenen vuoden kuluttua eli kun olemme 85-vuotiaita! Todellisuudessa meille ei jää velkaa kun kaikki asiat on loppuun saatettu. "Ymmärrän, ymmärrän!" -jouduin sanomaan useita kertoja kun minulle näitä erikoisuuksia selvitettiin.

Välittäjän neuvotteluhuoneessa nautittiin siirtoja odotellessa kahvit Muumimukeista, sekin minulla ensimmäistä kertaa. 

Kotiin palasimme hiljaisuuden vallitessa, ei muistettu edes kaupassa poiketa. Iltapäivän kumpikin, -puoliso ja minä- vietimme omissa huoneissamme kun tunteet olivat yhtäaikaa erittäin helpottuneet ja haikeat. Puoliso kuului soittelevan pojillemme, olin laittanut heille jo viestit kullekin.

Sen verran jaksoimme käydä keskustelua, että päätimme olla korkkaamatta lahjaksi saatua vaaleanpunaista shamppanjaa ja odotamme seuraavan kauppakirjan allekirjoitusta. Onneksi päätimme niin -kaikki juhlalasit on jo kääritty kuplamuoviin ja pakattu banaanilaatikoihin eikä muovimuki sovi näin tärkeään tapahtumaan.

Käteni  ja aivoni vaativat iltapäivän kuluessa tekemistä ja sain leikattua kaapin kätköjen viimeisistä kankaanpaloista pinon kasvosuojia jos tulevalla viikolla niitä aletaan painavammin suositella käytettäväksi.   Ohjeen otin "Käsityökekkerin" sivulta, siinä mallissa tulee mikrokuituinen tms poistettava täyte maskin väliin.

Illan edetessä puolisokin alkoi kaivata tekemistä. Mattopyykki on hermoille hyvää lepoa. Kaikki säästettävät matot on jo aikaisemmin pesty ja paketoitu, enää oli jäljellä muutama isompi matto  ja roskalavalle kelpaavat terassimatot.

Hiukan huonosti nukutun yön jälkeen puhuin pari puhelua ennen aamupalaa ja se taisi kostautua. 

Oikean käden hauis kramppasi oikein kunnolla, ja luulin sen vetävän sydämen puolelle. Sain sanottua puolisolle:" Anna kylmää vettä!"

Sain veteni juotua. Puoliso oli kuullut kopsahduksen, olin valahtanut tuolilta lattialle kuin entisaikojen nuoret kuninkaalliset elokuvissa.

 Hämärästi kuulin:"Täytyykö soittaa apua?"

 Maton reuna painoi takaraivoa mutta olin sen verran tolkuissani, että pyysin tyynyä ja kylmää käärettä hauikseni ja otsani päälle. Jymyhän ne kävi heti tarkistamassa että ovat kelvolliset. Kylmiä olivat. Kun sain silmäni auki oli ensimmäinen havaintoni pölykerros tuolin tukipuulla. Hm!

Pyysin puolisoa mittaamaan verenpaineeni ja ne olivat normaalin rajoissa. Siinä melkein pöydän alla vielä makoillessani tuumin, että on parempi kysyä ammattilaisilta ohjetta kuinka nyt etenen. 112 kyseli oireet ja lupasi lähettää kiireambulanssin väen katsomaan mikä minua vaivaa. Ehdin juuri ja juuri pukeutua kun pihassa törötti -siis 43 vuoteen ensimmäistä kertaa ambulanssi!

Totesimme tutkimusten jälkeen, että voin jäädä kotiin mutta oireiden muuttuessa yhteys uudelleen112.

Oikeassa hauiksessa oli ilmeisesti niin voimakas lihaskramppi, että se vei minulta "vintin pimeäksi", en tässä väheksy henkisenkään paineen vaikutusta.

Päivän lepäilin ja siivosin kasvihuoneessa kuivumassa olleet talvivalkosipuli.

Illalla tuli Areenasta Tampereen filharmonian puistokonsertti. Olemme käyneet niissä usein "entisinä aikoina". Nytkin näytti Sorsapuistossa olevan konserttiväkeä piknikillä.

Konserttia katsellessani paikkasin koirani Jymyn rakastelemia reikäisiä sohvatyynynkulmia. Päälliset olen pessyt koneessa ja yritämme tarjota näitä tuunattuja sohvia jollekin roskalavalla. Uuteen kotiin niitä ei viedä.

"Sää Emäntä et voi vissiin ymmärtää miltä tuntuu nuoren, parhaassa iässään olevan poikakoiran kuononpäässä tyttökoiran tuoksut! Ei siinä huumassa ehdi hampaitaan soffatyynynkulmasta irrottaa vaikka kuinka siitä mulle muistutetaan."

 

Niin, tuo yllättävä pökertymiseni  sai tuumailemaan kuinka nopeasti voikaan poistua elävien kirjoista. Se on joskus vain yksi humahdus. Huomasin, että puoliso kävi useita kertoja kurkistelemassa missä olen. 

Hyvää alkavaa viikkoa! Pitäkää huolta itsestänne!