"MUMMIKO TEKI?"

Pojanpoika pyörähti yökylässä. Illalla hän kysyi ovenraosta:
" Onko sulla mummi kukkakangasta?"
En kysellyt enempää vaan kaivoin pari kangaslaatikkoa näytille. Poika penkoi niitä vähän aikaa ja teki valinnat.
"Voiko näistä ottaa?" Kädessä oli ikivanha punainen ruusukuvioinen sisustuskangas ja toisessa tunikan jäännöspala.
 "Mitä aiot niistä tehdä?"
"Näistä sais makeet kuviot farkkujen takataskuihin! Voisitko ommella?"
"Tottakai, leikataan sopivat ja sovitetaan."

Tarkasti leikattuja kukkia soviteltiin nuppineulojen kanssa "ilmavien" farkkujen takataskuihin ja sopiviksi havaittiin.

Samalla siinä nokat melkein vastakkain näpertäessämme kerroin kuinka yksi sedistään lukioaikanaan ompeli nahkasolmioita ja rusetteja kavereilleen. Sama setä täyttää kesällä 50, eli yli 30 vuotta sitten harrasti kädentaitoja.

Ylöjärveläiset lukiopojat nappasivat tänä keväänä yrittäjäpalkinnon rusettien tekemisellä eli näillä meidän kulmilla persoonallisten miesten rusettien tekeminen on lähes perinnettä.

Poika laittoi heti kuvan tuunatuista farkuistaan serkulle toiselle puolelle Suomea.

Nopea ja hyväksyvä kommentti oli:
"Mummiko teki?"

SATTUMAA?

Olen innostunut keräämään kaikenlaista tietoa sukuni vaiheista. Nyt kiinnostukseni kohteeksi on noussut sukulaisteni "sosioekonominen" selviytyminen ja työhistoria. Yksi selvittämisen lähde on perukirjat. Isäni perheen eli Myttysten perukirjat olen saanut Tampereen kaupunginarkistosta. Viime viikolla tilasin perukirjat äitini eli Halosten jäljiltä. Tänään sain niistä yhden, eli isotätini Helmin jälkeenjääneet asiakirjat. Nekin sain Tampereen kaupunginarkistosta.
Ei sitä maallista omaisuutta paljoa jäänyt naimattomaksi jääneeltä entiseltä kunnalliskodin karjakolta.
Jakajia oli neljä elossaolevaa sisarusta, yksi heistä äitini isä Erkki.

En tiedä kuinka tuo jako todellisuudessa meni, mutta äitini sai tätinsä huonekalut ja vaatteet. Jäämistön mustaa lammasturkkia käytin monta talvea kunnes se kovettui koppuraksi ja mureni käyttökelvottomaksi. Mustasta silkkimekosta kavensin itselleni juhlamekon. Tavaraperuja on vieläkin kodissani ja käytössä.
Minulla ei ollut muistissa isotädin tarkkaa kuolinaikaa, vuoden muistin kun siitä ilmoitettiin minulle työpaikalleni. Papereista selvisi, että se oli 20.5.1965. Tänäänkin on 20.5!! 55 vuotta siitä on nyt.

Kun tilailin näitä perukirjoja hain samalla tietoa Messukylän kunnalliskodista, siitä johon nuori Hilja Halonen oli vuosisadan 1900 alkupuolella tullut karjakoksi. Löysin historiikin kunnalliskodin alueesta ja yhdessä 30-luvulla otetussa kuvassa oli kuin olikin isotäti Helminkin kuva. Töiden loputtua Helmi jäi asumaan kunnalliskodille. Siellä  sisarusteni kanssa vierailimme sunnuntaisin.

Kuvassa kunnalliskodin asukkaita kesäisenä päivänä 50-luvun lopulla.Täti Helmi on kuvassa keskellä valkoinen huivi päässään. Tämä joukko on iältään n 70-vuotiaita, samanikäisiä kuin minä nyt!! Huom. melkein kaikilla iki-ihanat Reinot jaloissaan ja muistorikkkaat esiliinat nenäliinataskuineen arkihameen suojana. Päähän solmittu liina suojasi hiuksia likaantumasta ja piti pään lämpimänä.

Tällä hetkellä entisessä Messukylän kunnalliskodin rakennuksessa on Tampereen kaupungin erilaisille taiteilijoille annettu toimintatila. Vieressä on Pappilanpuiston ikäihmisten "kampus".
Lähellä on Linnainmaan kauppakeskukset.
50-luvulla sellaisena toimi kauppa-auto. Isotäti Helmillä on kädessään käsilaukku jota minä kannoin mukanani 80-luvulle asti, silloin se rapistui käyttökelvottomaksi.

Kun koulut päättyivät, kävimme tädin luona näyttämässä todistuksiamme.  Isotäti Helmillä on valkoinen esiliina, Leena-siskolla ja minulla äidin ompelemat keltaiset nailonmekot ja pikkuveli Markulla tyylikäs haalariasu.

Tähän liitän suuren suru-uutisen: ainoa sisareni Leena menehtyi vaikeaan sairauteen kotonaan Södertäljessä 13.5.2020 72-vuotiaana.

ÄIDIT JA TYTTÄRET

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ 2020!

Äitienpäivän lounasnuorisovieraita odotellessa  mietiskelin millaisia äitejä ovat oman sukuni naiset olleet. 

 Imatralla 1924 otetussa kuvassa ovat sattumalta kaikki elämäni tärkeimmät naiset ja äidit totisina välittämässä jälkipolville tunteitaan.

Kuvan ylärivillä äidinisäni Erkki Halonen, sisarensa Helmi ja äidinäitini Hilja Halonen.

Keskellä äitini isänisä Paavo ja isänäiti Edla.

Edessä äitini sisar Irma, täti Aino ja äitini Irja. Irja oli pyöriskellyt paikallaan ja mamma Edla oli juuri ennen salaman laukaisua tarttunut Irjaa niskavilloista kiinni:"Oo nyt hetki paikallais!"

Yksi tärkeä täti  - Ilmi - kuvasta puuttuu. Nämä kolme naimatonta ja lapsetonta tätiä, äidinisän siskoja, kuuluivat lapsuudenperheemme elämään kuolemaansa asti.

Sisarukset Irma ja Irja jäivät äidittömiksi kun oma äiti Hilja päätti aloittaa uuden elämä ilman perhettään Amerikassa. Äidinäiti Ida Luukkonen heidät kasvatti aikuisiksi Jääsken Hiirenmyllyn tilalla.
Sodan aikana sisarukset tulivat itse äideiksi. Pienet lapset pääsivät huolehtiviin perheisiin pois sotatoimialueilta.
Rauhan tultua sisarukset perustivat uudet perheet.
Tampereella Aleksanterin kirkon puistossa kesällä 1946. Irma-täti ja serkkupoika Ahti, äitini Irja ja minä 6 kk:n ikäisenä.

Samassa puistossa Irja- äiti ja ainoa sisareni Leena 1954. Velipoikia meillä on kolme.

Tampereen Sorsapuistossa 1964  ensimmäinen kesäni  äitinä, olin vielä 17-vuotias. Pojalla on nyrpeä ilme kun taisi pöksyt puristaa. Olin ommellut niistä "istuvat". Esikoisella on kolme veljeä.

Äitiyttä olen pohtinut sukuni perimää selvitellessäni. Isäni puolelta äitiys näyttää olevan sekä hallitsevaa että suojelevaa ja hvvin pehmeää.
Isäni isä Kalle Myttynen oli vanhempiensa ainoa ja hyvin suojeltu lapsi, veli oli kuollut vauvaikäisenä.
Isäni äiti Ester Myttynen oli suuresta ja hyväntuulisesta perheestä ja sai Kallen kanssa kolme lasta, Lahjan, Onnin ja Helmin. Perheemme asui isovanhempien - Kallen ja Esterin kanssa molempien kuolemaan asti, Äiti Ester oli Onnille tuki ja turva.
Perhekuva vuodelta 1925. Kuvassa mummi Ester, tätini Helmi, Kalle-ukki, Onni-isäni, Lahja-tätini ja vasta leskeksi jäänyt Anna-äiti Myttynen (os, Tervo)

Minkälainen äiti minä olen ollut nämä 57 vuotta neljälle pojalleni? En osaa sanoa, mutta äitiys on ollut tärkeintä elämässäni.

Ps. Lounasmurekkeelle kävi köpelösti: se meni parempiin suihin kun pääkokin silmä vältti. Onneksi kaapista löytyi vararuokaa nuorisolle. Kakku onneksi säästyi.

"Anteeks`Emäntä, kun sitä mureketta maistoin, se oli niin hyvää että nuolin astiankin. Hyvää äitienpäivää rakas Emäntäni!"

PIHAPÄIVIÄ

Siirryin toisesta etätyöstä seuraavaan, eli jätin tietokoneen hetkeksi yksikseen kesähuoneeseen ja siirsin itseni ulkotöihin. Mikäs tänään puuhastellessa kun aurinkokin lämmittää.

Talomme myynti on taas ajankohtaista. Mitä pitääkään tehdä ennen näyttöä?
Olisiko aloitettava rännien puhdistuksella? Sinnekö ostaja ensimmäisenä kurkistaa?
Meillä se on nyt tehty. Ei kokonaan ongelmitta. Puhelin  pirahti kun olin istahtanut levähtämään haravoinnin lomassa. Soittaja oli puoliso -herra Kukkaro. Kiersin talon takapuolelle, ei näy rännimiestä. Olin kompastua maassa makaaviin tikapuihin. Siellä yläilmoissa soitteli puoliso apua:
"Auta, auta pyydän sua, vahinko nyt vainoo mua!"  Pikku pirulainen käväisi mielessäni -nostanko tikapuut vai olisiko joku tehtävä tulossa johon tarvitsisin vastapalvelusta? Nostin tikapuut pystyyn ja sain palkaksi kottikärryllisen lehtimuhjua ja vesipumpun asentamisen allasveden poistoon. Minulle kelpasi.

Toisen myyntiin vaikuttavan!? toimen tein tänään. Yksin. Jatkoin eilen tyhjennetyn suihkualtaan siivousta. Heittelin sen ympäriltä kivet ja laatat nurmelle, kun minulla on  luovempi tekotapa näissä toimissani.

Kivien alla majaili viisi pientä sammakkoa, ne saatoin kukkapenkkiin odottamaan siivouksen loppumista. Kivikosta löytyi runsas varasto auringonkukansiemeniä, ne oli varastoinut pesäänsä joku hiirulainen. Hiirulaisella on ollut hyvä maku: pesän seinänä oli minun  musta nailonsukka.

Poistin allaskumin ja sen alla olleen entisen trampoliinin hyppyverkon. Pesin kumin harjaa käyttäen.
Tasoittelin altaan reunukset ja sain aseteltua verhot ja kumit paikoilleen.

Viimekesäinen pumppu asettui hyvin altaan pohjalle. Illan hommiksi jäi reunakivien asettelu ja ympäryspenkin rikkaruohojen nyppiminen.

Tierummun kuntokin kuuluu luultavasti ensisijaisiin kiinteistömyynnin edesauttajiin - vai? Kesken allasaherrukseni sain kutsun kivensiirtohommiin. Siellä sain lapion käteeni ja käskyn lapioida mullat pois rummun suulta. Ojaan oli kaatunut niin iso kivi, että piti ottaa auton hevosvoimat avuksi. Kuntoon tuli sekin.

Viime kesänä tyhjennettiin monta kuormallista tavaraa kaatopaikalle. Tällekin keväälle keikkoja on riittänyt. Sitä on tullut ihmeteltyä: kuka kantaa meidän varastoon tavaraa vaikka syksyllä se oli sopivan väljä? No jälkipolvi on tilapäisvarastoinut tavaroitaan. Olkoon toistaiseksi.
Mitähän seuraavaksi? Ehkä etuterassin purku?

Kun tätä kirjoitusta naputtelin, soitti viimekesäinen kiinteistövälittäjä...
Viime kesän  oma "myynti-ilmoitus":
Rouva Myttynen muistelee Ostakaa, ostakaa (elokuu 2019)
Kuinkahan tässä nyt käy? Olkaa kuulolla. Uudesta kodista ei ole vielä varmaa tietoa!