ITE-DESIGN JA AIKAANSAANNOKSET VIIME PÄIVILTÄ

Loppuvuoden kirjalliset toimet järjestö- ja muilla sektoreilla on joko saatu päätökseen tai jatkuvat jouluun asti. Hyvä näin!
 Syksyn stressi lähipiiriläisen muutosta on sekin muisto vain. Parille sadalle isolle öljyvärityölle ihan mittojen mukaan olen ommellut vanhoista kankaista säilytyspusseja. Sain pari hyllyä niistäkin kankaista tyhjiksi.

Syksyllä oli Marimekolla Ystävämyyntipäivät. Niiden aikana  puuvillakankaiden hinnat on pudotettu jopa 20€:n metri. Se hinta juuri ja juuri sopii minun kukkarolleni.
Lempäälän Ideaparkin Marimekko-outletista löytyi uusi kangas tulevaan takkiini. Kaksi metriä ostin Aino-Maija Metsolan "Asemakaava"-kangasta. Neljäkymppiä maksoi. Mustavalkoisena, kuinkas muuten. Yöllä, kun Unimasa ei pysähtynyt meidän tontille, pidin itseni kanssa pienen suunnittelupalaverin takinompeluksen tiimoilta. Ajattelin, että laitan vuoriksi villavatiinia ja hyvän satiinisen vuorikankaan, olisi asiallinen pari puuvillakankaan kanssa.
 Muistinko tätä  aamulla kun oli asiaa Eurokankaaseen! No en! Tavallisen tikkikankaan - sellaisen keinokuituisen - menin ostamaan vuoriksi tulevaan takkiini. Pitäisi olla muistilappu mukana kun menee tärkeille ostoksille.
Takin kaavaksi valitsin  hyväksi koetun MollaMills`kaavan muutaman vuoden takaisesta Käsityölehdestä. Tällä kaavalla olen tehnyt jo neljä takkia,  viimekeväinen oli punainen Vuorilaakso- takki, sekin kangas Marimekkoa.

Puolison- herra Kukkaron määräsin kuvanottoon (kesken sämpylänpaiston) enkä ehtinyt asetella itseäni parempaan kuvausasentoon. Takin etuhelmakin pömpöttää vääränlaisesti...
 Tältä näytän tänä talvena kun torstai-aamuisin kiirehdin kirjoittamaan Elämää Tarinaksi Tampereelle.

 Takin hinnaksi tikkivuorin kanssa tuli tasan 60€ ja päivän sitä ompelin.
Joskus olen ostanut karvahatun kirpputorilta, sitä hiukan tuunaamalla saan pakkashatun takkini pariksi. Nykyisellään sen kupu on liian matala minun makuuni, laitan reunukseen kaitaleen villakangasta ja  näin saan hatusta istuvamman.

 Eikä tässä vielä kaikki. Edellisen syksyn Marimekon Ystävämyynnistä ostin pari palaa "Letto"-kangasta.
Sen pohjaväri on tummanruskea eikä se oikein sytyttänyt minua. Nyt tuli yht´äkkinen oivallus kun katselin kankaanpaloja uusin -stressittömin silmin. Jo muutaman vuoden vanhalla Ottobren mekon kaavalla leikkasin ja ompelin "Letosta" kesämekon. Aiempi mekko on yksiosainen, tähän tuli leikkaussauma vyötärölle kankaan kuvioinnin takia. Kaavaa olisi pitänyt poven kohdalta hiukan leventää, että DD:ni mahtuisivat löysemmin mekon sisään. Nyt ne joutuvat olemaan pienesti litteenä, mutta ei kai haittaa??

 Tämä mekko on kelvollinen päälläpidettävä myös talvella kun pukee sopivanvärisen villatakin ja hiukan paksummat sukkahousut sen pariksi.

 Kangasta jäi muutama suikale ja taas tutulla Vuokko-lierihatun kaavalla ompelin kesähatunkin, kuinkas muuten! Ja pikkupussukan älypuhelimelle.
Tälle asulle tuli hintaa parikymppiä.

Viime kesänä ompelin kesämekon ja Vuokko-hatun "Kurjenpolvi"-kankaasta.
Olen aiemminkin kehunut Marimekko-kankaiden käyttäytymistä ompelutöissä, siis niitä on hyvä leikata ja ommella ja  nämä puuvillakankaat ovat erinomaisia arkikäytössä. Hintaviahan ne ovat metrihinnaltaan normaalisti eläkeläisen pussille, itse ostan kankaat tarjousmyynneistä.
Ja miksi ompelen?! No siksi kun olen ommellut omat vaatteeni alle rippikouluikäisestä ja vartaloni ei vieläkään täytä nykystandardeja joten on ollut pieni pakko  tyytyä tähän ITE-designiin.
Kun ihan totta puhun, ei ompeleminen suju enää aina ongelmitta, purkuhommiakin alkaa olla kesken ompelutöiden ja konekin alkaa ähkiä vanhuuttaan. Onneksi huushollissa on "mekaanisorientoitunut" entinen mekaanikko joten koneen huolto pelaa.

Tehtiin tässä  syksyllä kotona vaatekaappiuudistusta ja poistettuja tekstiilejä vietiin säkkikaupalla Kierrätyskeskuksen Nextiiliin. Se näyttää olevan oikea TuunaajanTaivas. Pidin mieleni kylmänä enkä tuonut mitään takaisin. Paitsi kierrätyskeskuksen puolelta yhden, nimittäin työtuolin. Kun olen tällainen persjalkainen ihmispolo, ovat normaalit työtuolit minulle epäsopivia, lantio ei ylety tuolin selkään eikä jalat lattialle.
Nyt on sopiva tuoli, pyörii ja on nahkainen, minun mitoilleni sopiva.
Toisenkin tarpeen sain tyydytettyä, tällä kertaa  Kontista: kirjallisten harrastusteni kansiot eivät mahtuneet sutjakasti entisiin laukkuihini, ja nyt löytyi siihenkin tarpeeseen sopiva nahkainen laukku.

Kysyikö joku mitä Jymy-Jamille kuuluu? Hyvää Jymylle kuuluu, tuolla se sohvalla painii tyynyn kanssa.
"Maistelin Isännän lämpimäissämpylöitä ja vähän Emännän peukaloa. Sämpylä oli maukkaampaa."

KESÄLLÄ KERRAN; KUUSI KUVAA

Uusi tuttavuus MUIJA blogista Kotona Kairassa  lähetti haasteen "kuusi kuvaa kesästä" minullekin. Olen tätä haastetta seurannut pitkään, mutta en ole itse siihen vastannut. Nyt tuli sopiva hetki kun herra Kukkaro karkasi kylille ja jätti minut kotiin.
Kesäni alkoi toukokuussa kun teimme retken Toisen Pojan työmaalle.

 Äitivanhalla riittää (vieläkin) Neljännen Pojan harrastuskamppeitten pyykkäystä.

Ensimmäisen Pojan tyttäriä juhlamielellä.

"Älä nyt nauruus tikahdu, Emäntä tässä!"

Kaupunkikierros lomalaisten kanssa

Rentoja hetkiä pihakeinussa, tässä kuuntelussa Kinnusen Lopotti ja käsityönä Afrikankukat.

Valokuvia on tallessa niin paljon ja monenlaisista tilanteista, että valinta oli vaikeaa. Kaikilla ylläolevilla on itselleni merkitys, vaikka aiheen kuvailu on lyhyttä.

HARTAAMPI VIIKONLOPPU

Tälle viikonlopulle sattui tapahtumia, jotka syrjäyttivät kalenteriin merkityt muut menot ja harrastukset.
Saatettiin serkkupoika "sinne jonnekin".

Myttysten sukukunta väheni yhdellä jäsenellä.

Tämä hautapaikka Tampereen Kalevankankaalla avattiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 1957 ja siihen laskettiin mummi-Ester vain 65-vuotiaana.
Seuraavana keväänä hauta avattiin toisen kerran ja Kalle-ukki pääsi mummin viereen.
Tuolloin päättyi lapsuuteni aika, perheemme asui samassa taloudessa ukin ja mummin kanssa syntymästäni asti, 12 vuotta.
Saimme olla serkkujen kanssa saattamassa ukkia ja mummia haudan lepoon.
Nyt meidänkin joukko on vähentynyt ja serkkuja on saatettu vanhempiensa ja mummin ja ukin viereen Kalevankankaalle.

Tämänkin päivän tärkeä tapahtuma vietettiin kirkollisissa maisemissa omalla kylällä.

Äänen antamisen ja vaalikahvien jälkeen kiertelimme hautausmaalla. Tässä kalmistossa ei ole vielä läheisiämme. Puoliso löysi pappansa veljen Pietarin, jota Pekoksi sanottiin, hautamuistomerkin. Veljekset, tämä Pietari ja Johan - Konstantinin pojat-  olivat viime vuosisadan alussa olleet moderneja ja vaihtaneet sukunimensä Kukkaron maalliseksi Halmeeksi. Nyt puolisoni on blogissani herra Kukkaro että perinne säilyisi. Samalla hautausmaakävelyllä  hänelle heräsi lapsuusmuistokin tästä papan veljestä. Perhe oli tehnyt sukulaisvierailun Tampereen Vehmaisista Ylöjärven Metsäkylään vuotta ennen papan veljen kuolemaa, 1949. Puoliso- herra Kukkaro - oli silloin viisivuotias, mutta muistaa matkan ja talon -harmaan hirsimökin jossakin Metsäkylässä. Enää sitä ei taida löytyä.

Oman kirjoittelemiseni myötä olen taas enemmän innostunut sukumme vaiheitten tutkimisesta ja nyt ajatukset tahtovat karkailla liian kauas menneisyyteen, 1800-luvun alkupuolelle, josta minulla ei vielä ole mitään dokumenttia tiedostoissani.
Kirjoittajapiirin kanssa käytiin Metsossa kuulemassa kuinka ja mistä voi omatoimisesti hakea tietoja sukunsa menneisyydestä. Kun itsellä on pieni suku, on tie nopeasti kuljettu perille asti.

Koin kauhun hetkiä tässä edellisellä viikolla kun kannettavani alkoi oikutella kirjoittamisen aikana.
 Kirjoitin näppäimiä tuijotellen pettämättömällä kaksisormijärjestelmällä ja kun välillä silmäilin näytölle, ei siellä näkynytkään tekstiä!!! Se tuli vasta pitkällä viiveellä ja teki sitä toistamiseen. Vein koneeni huoltoon ja sain sieltä ikävänkuuloista viestiä: kovalevy on menossa vialliseksi. Se tieto lamasi minut lähes kirjoittamattomaan tilaan. Onneksi vanha pöytäkone on paikallaan ja pelasti minut katastrofilta. Kun aloin huomata ongelmia, olin ottanut kannettavasta tiedostojani kovalevylle ja muistitikuille. Onneksi.

Tänä viikonloppuna oli taas Tampereen Kädentaidot-messut, anteeksi vaan järjestäjät kun en sinne saapunut lupauksistani huolimatta, mutta joskus on tehtävä valintoja ja nyt valinnat sattuivat näille hartaammille aiheille.

Koirani Jymy-Jamillakin on poikkeusviikot käynnissä, nimittäin naapurin russelilla on NE ja se on saanut meidän nuorukaisen kiihkon valtaan. Päivä alkaa suus supussa ja huulien välistä pääsee kaihoisaa ujellusta. Tien vieret on nuuhkittu jokaiselta sentiltä ja katse kiertää tietä ylös ja alas, näkyykö Tuoksujen Kuningatarta. Jos näkymää on, olen joutunut kiertämään meidät -Jymyn ja itseni -pihakoivun ympärille, ettei kiihko pääse toimeksi asti.

"Kiitos Emäntä kun annat mun peuhata edes näitten tyynyjen kanssa kun en muutakaan voi!"

Hyvää alkavaa viikkoa, minä yritän uppoutua kirjoitushommiin.

ps. Istutin tänään viimeiset euron pussilliset kukkasipuleita penkkeihin ja tyhjensin biokompostin kukkamaille. Huomenna taitaa olla jo pakkaskelit.

PUNAISET KENGÄT JA MITÄ SIITÄ ON SEURANNUT

"Annelipunneli punaisissa kengissä hyppäsi, vippasi Vilpan tuppaan. 
Ota likka kiin` vie kamariin - pistä ovi kiin` - syötä sokerii". 
Tästä minulle lapsena Iitissä luetusta lorusta sai nimen Annelipunnelin blogi  marraskuussa 2012.

Lähipiirissä oli syksyllä 2012 muutosten aika: äitimme- Vanha Rouva oli tuolloin 92- vuotias, jo fyysisesti haurastumassa, mutta henkisesti elämän syrjästä visusti kiinnipitävä. Kun me sisarukset huomasimme, että avun tarvetta alkaa olla, aloin blogiini kirjaamalla seurata kuinka yhteiskunnan julkinen terveydenhuolto palvelee ikääntynyttä naisvanhusta. Joulukuussa saattelin äitiäni geriatrin vastaanotolle,  muistitutkimuksiin ja aivojen magneettikuvauksiin. Alzheimerhan siellä jo teki tehtäviään. Tammikuussakin kävimme geriatrilla ja äitimme esitti halunsa päästä muutamaksi päiväksi johonkin lepäämään. Paikka järjestyikin ja helmikuussa pakattiin mukaan pieni matkalaukku "lepokotiin". Tuli Ystävänpäivä, sinä iltana äiti lyhyen, rajun pneumonian uuvuttamana lähti ikuiselle matkalleen.
(Taulu on velipojan maalaama.)

Alzheimer on erikoinen tauti/oireyhtymä, sen ilmeneminen äidillämme oli salakavalaa ja pysyi meiltä läheisiltä piilossa viimeiseen asti. Näin jälkikäteen merkkejä siitä oli paljonkin, mutta äitimme pystyi sen peittämään, ehkä hän oli itse siitä tietoinen, laatikosta löytyi useita alzheimeria käsitteleviä lehtiartikkeleita.
Näistä viimeisistä yhteisistä viikoista olen kertonut helmikuun 2013 blogeissani.
Koirani Hymy oli äidillemme tärkeä kumppani.

Blogini toisena tarkoituksena oli olla  muistikirjana ja tietokanavana poikieni perheille lastenlasten lomaillessa mummilassa.

Monenlaista touhua ja sattumaa lapsijoukon kanssa on tullut blogiin kirjattua...

Lapsijoukko on kasvanut nuoriksi, osa jo aikuisiksi tämän blogikuudenvuoden aikana.

Blogini nimi vaihtui Rouva Myttynen muistelee-nimiseksi 2015 kun sain myttys-sukuni vanhat asiakirjat ja valokuvat haltuuni - aarteikseni. Samassa sukujen tietojen kartoituksessa löytyi puolisonkin suvun entinen nimi -Kukkaro.
Nyt me olemme täällä blogissa rouva Myttynen ja herra Kukkaro, jos sopii.

Tänä talvena viisikymmentä vuotta olen  puolison - herra Kukkaron kanssa ajatuksia vaihtanut -tai kuinka sen nyt ottaa... Näinä viimeisinä vuosina nekin vähäiset puheenaiheet alkavat vähentyä.
En ole tullut näinä vuosina edes sitä maininneeksi, että kirjoitan blogia...

 (Patsaat - kansikuvassakin - ovat äitimme -Vanhan Rouvan tekemiä)

Onneksemme hyvänä välikappaleena toimii iltatähtemme Jymy!
Jymy onkin saanut olla blogintäytteenä viimeiset pari vuotta.

Blogini päivittäminen näyttää harventumisen oireita, tänä syksynä on ollut niin vietävästi muuta ajateltavaa ja toimeenpantavaa, että blogeihin kirjoittaminen on ollut harmillisen vähäistä. 
Toinen blogini "Mummukan jutustelua" on enemmän piha- ja puutarhablogi ja sen on nyt talvitauolla.

Yksi syy päivitysten harventumiseen on ajatusten pyöriminen yhä paremman ja syvemmän kirjoitustaidon ja aiheiden opettelussa, niitä käyn harjaannuttamassa Tampereen seudun työväenopiston Elämä tarinaksi-kirjoittajaryhmässä.
Minua vaivaa sellainen "oireyhtymä", että en halua hajaannuttaa ajatuksiani moneen suuntaan, nyt on ollut etusijalla kirjoittajakurssin viikkotehtävät.

Tämänpäiväisen blogin aihe oli se, että tätä samaa on jatkunut jo kuusi vuotta, 483 kirjoitusta on ollut ja tilastossa on 94747 lukukertaa (omia klikkauksia ei tilastoida). Kommentointejakin on aika paljon.
Blogitutut ovat tulleet läheisiksi, jopa niin, että kadulla kulkiessa luulee tunnistavansa jonkun kirjoittajan.

Tyttö ja yksisarvinen oli aiemmin blogini kansikuvana, tämäkin taulu on velipojan maalaama.

Ei tämä blogi tähän lopu, on paljon muistiinpantavaa ja täällähän ne säilyvät., kuulemma!

Kiitos Teille, lukijat ja kommentoijat, olette olleet jokaisen kirjoitukseni kannustajina!

terv. rouva Annelipunneli Myttynen ...