ENSIMMÄINEN KESÄ RIVITALON PIHAPIIRISSÄ

 Viime kesän lopulla myimme omakotitalomme ja muutimme rivitalokolmioon kirkon ja hautausmaan yläpuolelle. Yllättävän hyvin olemme täällä viihtyneet, etupihalla on väljyyttä ja takapihalla rehevä luonto. Etupihalla kasvaa riippapihlajan alla talviota, malvaa, rohtosormustinkukkaa, jouluruusu, helokkeja, erilaisia kuunliljoja, unikkoja ja vaikka mitä. Hiukan raihnaisen näköinen rodo kukki aika komeasti. Makuuhuoneen ikkunan edessä on laakea kuusi, sen taakse olen kätkenyt potkukelkan.

Takapihaa on satakunta neliötä, puolet tasaista, toinen puoli 70 asteen jyrkkää rinnettä. Tasaiselle puolelle jatkoimme alkuperäistä puuterassia mukavuussyistä. Aiemmin pihassa oli kukkaistutuksia niin, että niiden väleihin jäi vain pienet kulkuaukot. Jo syksyllä poistin istutukset ja tein niille uudet kasvupaikat. Liuskekivilaatat olivat uponneet pehmeään multaan, joten niitä olisi pitänyt nostella joka kevät.

Uuden terassin kukkapenkin kulmaan upotin pienen vesiaiheen, olin säästänyt pumpun ja nyt se pulputtelee siinä iloisesti ja koirallekin riittää juomavettä.

 "Hyötykasvimaalla" kasvaa hernettä, salaatteja, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, basilikaa, lipstikkaa, mansikoita, kasvisuojassa talon seinustalla on muutama tomaatintaimi ja katoksessa roikkuu keltainen amppelitomaatti.

Terassin toisessa päässä on "huoltopiha", entisestä kodista toin mukanani omituisen, mutta käyttökelpoisen puutarhatyöpöydän. Tällä alueella kasvaa rehevä raparperi ja juuri kukintansa lopettanut rodopensas.

Tässä taloyhtiössä ei ole monellakaan terassikatoksia, niiden tekemiseen on suhtauduttu takavuosina hiukan nihkeästi. Monet asukkaat ovat hyvin pitkäaikaisia, uudet muuttajatkaan eivät ole vaivautuneet päivittämään vanhoja ohjeistuksia. Tälle taloriville paistaa aurinko lähes koko päivän, joten useilla seinillä on aurinkosuojina markiisit. Me ratkaisimme katosongelman niin, että ostimme Ikeasta alle sadan euron metallijaloilla seisovan tummanharmaan katoksen, se ei ole kiinni rakenteissa ja talveksi saa kankaisen katteen poistettua. Kun edessä on puisto, ei näkymä häiritse ohikulkijoita alhaalla kävelytiellä. 

Puoliso sattui olemaan "Vielä virtaa"-ystäviensä kanssa entisen kylä rantasaunalla, ja houkuttelin kolme teiniä ruokapalkalla katoksen kokoamiseen. Ikean ohjekirja on hyvää opiskelumateriaalia. Tunnin verran pojat ahersivat.

"Pidä mummi siitä kiinni, me käymme kahvilla!"

Katoksen alla on lahjaksi saatu katoksellinen keinu ja entiset ruokailupöytä ja tuolit. ja tietenkin grilli. Kaariportinkin toin mukanani. Nyt siinä kiipeilee rehevä Zilga-viinirypäle.

Terassin toisella reunalla kasvaa vanhoja clematiksia. Viime kesänä näimme ne täydessä kukassa. Nyt ne kiipeilevät jo korkealla ja pian alkavat kukkimaan.

Jyrkät alapihalle vievät portaat olivat osin vaurioituneet, ne tehtiin uusiksi. Nyt minulla on omat "Rotikon rappuset", joita saan rampata edestakaisin kuntoani ylläpitämään.

Koirani Jymykin oppi niissä kulkemaan, vaikkakin oikaisee joskus kukkapenkin kautta. Portaitten molemmissa päissä on ruusukaaret. Yläpäähän istutin kaksi lumikärhöä ja yhden clematiksen. Nyt se jo antoi näytteeksi kaksi kukkaa. Oli sattuma, että näin ne ison pionipuskan alta.

 Alapäässä pitäisi kaaren vallata villiviini ja humala. Tälläkin tontilla on kotiloista pieni riesa. Portaitten alapäähän teimme leveän tason, siinä istuessa on hyvä harjata koiraa. Karvat olen ripotellut vuorenkilpien alle ja muiden istutusten juurille. Ajattelin, että kotilot pysyisivät loitommalla kun on karvainen portti esteenä.

Portaitten alapäässä kasvaa iso Lepaan punainen ja kolme viinimarjapensasta, yksi viinimarja on yläpihalla, joten sadonkorjuuseen päästään täälläkin. 

Alapihalla kaupungin tontilla kasvaa vuorenkilpeä, vuorikaunokkia, tarha-alpia ja runsaasti sanajalkoja. Niiden lomaan olen haravoinut polun, jota pitkin pääsen koirani kanssa oikotietä varjoiselle kävelytielle ja siitä keskustaan ihmisten ilmoille.

Jyrkkä rinne on haastava hoidettava, pitäisi olla turvavaljaat, ettei vuohenputkia repiessä kaadu pöheikköön takaraivolleen. Onneksi kitkettävää on vähän, rinne on istutettu niin täyteen monenlaisia peittäviä perennoja. ettei rikat siinä viihdy.  On isoja pehkoja pikkusydäntä, erivärisiä pioneita, unikoita, ritarinkannuksia, liljoja, laukkoja, leimukukkia, malvoja, pähkämöitä, lehtosinilatvoja, ukonkelloa, kellukoita, kulleroita, jaloakileijaa,  keijunkukkaa, ruusuja, kevätkaihonkukkaa, hajulaukkaa, jouluruusua, puuliljoja ja vaikka mitä! Isojen sypressien/tuijien kyljissä kiipeilee kärhöjä, ostin toiseen tuijaan köynnöshortensian tuomaan valkoisilla kukillaan valoa tummaan taustaan.  

Edellisen kodin pihapiiri oli puoli hehtaaria, nyt ulkotilaa on reilut sata neliötä. Tämä riittää mainiosti meille. Liiallista työtäkään perennojen hoito ei vaadi, ihailua vain.

Ostin tutulta Ylisen kauppapuutarhalta kesäkukiksi vain valkoisia petunioita ja muutaman sinisen lobelian. Valkoiset petuniat ovat upeita amppelissa, joka sekin on tuotu entisestä kodista. Valkoiset kukat hohtavat tummaa metsää vastaan näyttävästi.

Olen saanut aikani kulumaan keinutellen pihakeinussa päivänvarjon alla ja äänikirjoja kuunnellen. Viimeksi sain kuunneltua Lucinda Rileyn "Kadonnut sisar"-kirjan. Sen kokonaiskesto on yli 23 tuntia eli kolme kokonaista työpäivää menisi kuunnellessa. Kirja päättyi haastavaan vaiheeseen, kirjailija lupasi saada sarjaan kahdeksannenkin osan, mutta hän joutui siirtymään tuonpuoleisiin juuri "Kadonneen sisaren" kirjan julkaisun jälkeen.  Surullista. Hyvä kuuntelukokemus tuo sarja oli.

Ps. Sitä piti tulla vielä kertomaan, että kuntavaaleissa kävi omalla kohdallani aika hyvin: pääsin varajäseneksi, tosin viimeisten joukkoon. Nyt on Valtiontalouden tarkastusvirasto lähestynyt minua kirjeellä ja monisivuisella lomakenipulla. Siinä on selvitettävä vaalirahoitus, minulla se oli täysi nolla. 

Tänään, Juhannuspäivänä näyttää ilma harmaalta, pieni sade on tervetullut. 

Leppoisaa kesää Teille kaikille, pitäkää huolta itsestänne ja lähimmäisistänne!

VANHOJA KUNTAVAALEJA MUISTELLESSA, KUVAPARIT ENNEN JA NYT

 Sain talvipakkasella yllättävän ja hämmentävän  puhelinsoiton, joka alkoi jotenkin näin: "Arvaat varmaankin miksi soitan....olet yhdistyksen puheenjohtaja ja näkyvällä paikalla, voisitko jne..."

Kuntavaalien ehdokaskysely oli alkanut, eikä mieleeni ollut missään vaiheessa tullut, että asettuisin ehdokkaaksi, kun tätä ikääkin on ihan omiin tarkoituksiin sopivasti jäljellä.  Ensimmäiselle soittajalle epäröin, kun en ollut vielä saanut lääkäriltä palautetta terveyskäyntini tuloksista. Toinen soitto alkoi samaan tapaan, ja silloin taisin olla hiukan euforisessa tunnetilassa, kun vastasin siltä istumalta: "Suostun!"

 Jäin eläkkeelle 2005, jätin kaikki silloiset luottamustoimeni ja vasta kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen - kun sain kutsun -  aloitin sihteerinä Eläkkeensaajien paikallisessa yhdistyksessä.

 Ensimmäisen kerran suostuin ehdokkaaksi 1984 kunnallisvaaleihin. Olin edellisenä syksynä tullut valituksi ammattiosastoni sihteeriksi ja kysyjät ajattelivat, että saatan olla jo tullut tutuksi nimeksi työpaikallani. Sain silloin tuntemattomaksi ensikertalaiseksi aika mukavasti ääniä, mutta ne eivät riittäneet valtuustopaikalle. Ensimmäinen lautakuntapaikkani oli maaseutulautakunta, jossa jonakin kertana oli käsittelyssä erikoinen pässidirektiivi. Minä, kaupunkikerrostalon ja asfalttipihan kasvatti en maaseutuasioista ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Verotuksen tutkijalautakunnassakin olin jonkun valtuustokauden, samoin sosiaalilautakunnassa ja "tissidirektiivillä" teknisessä lautakunnassa.

Vaalilautakunnissa olin, kun valittiin presidenttiä, kansanedustajia tai EU-edustajia. 

Viimeisen kerran olin itse ehdolla 1996. Puolisollakin oli samaan aikaan pyrkyä vaikuttajaksi, ja saimme ammattilaisen laatimaan meille vaalimainokset monirivisenä ja asiakohtaisena kirjelmänä.  Niitä jaettiin kuntakeskuksen kerrostaloihin ja kylien postilaatikoihin. Kun vaalien tulosta analysoitiin, huomattiin, ettei juuri niiltä alueilta ollut yksikään antanut ääntänsä puolisolle tai minulle. Vaikka oli hyvät kuvat ja tavoitteet! Hmm! 

Tässä lokakuisessa ja viimeisessä vaalimainoskuvassa vuodelta 1996 olen 50-vuotias. Syksyn aikana yövuorossa ollessani kudoin kuvan villapaidan. Olin valinnut liian paksun langan ja puserosta oli tulla sellainen, että sen sisään olisi mahtunut toinenkin. 

Kuvaparina ja vaalimainoksessani on tänä keväänä valmistunut villapaita, se puolestaan on vartalolleni hiukan napakka, ympärysmittani on kasvanut 25 vuoden aikana jonkun verran...

Tämän kuvan on ottanut nykyisellä takapihallamme pojanpoika.

Kun äitini aikoinaan sai kuulla, että olemme molemmat - vävypoika ja tytär - ehdokkaina kuntavaaleissa, oli se hänelle tärkeä asia. Äitini oli Waseliuksen kenkätehtaalla ruiskumaalarina, ja ehti osallistumaan -vaikka oli viiden lapsen yksinhuoltaja -  ammattiosastonsa kokouksiin. 

Kun hän myöhemmin meni Siljan laivoille hyttiemännäksi, alkoi hän tehdä savipatsaita ensin meistä perheenjäsenistä, ja myöhemmin ystävistään. 

Me saimme patsaat oletuksena, että käymme kunnan tärkeissä juhlissa, ja olemustemme tulee vastata arvokkuutta. Patsas-puolisolta on jo salkku näköjään annettu toisiin käsiin.

Yhteenkään kunnan juhlaan emme silloin saaneet kutsuja...

Taiteilija itse 90-vuotiaana Hymy-bernimme tukemana, päässä on Kuressaaresta yhteiseltä matkaltamme ostettu olkihattu.

Sama hattu kuuluu aarteisiini, samoin paras tukijani, koirani Jami.

Tässä nykyisessä kotikaupungissa olemme asuneet 49 vuotta. Yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet minua. Nyt on isoja asioita tulevien kuntapäättäjien käsiteltävinä. Äänestäjät kyselevät ehdokkailta kantaa mm ratikan tulemiseen naapurikaupunki Tampereelta omalle kylälle tai junaseisakkeen saamista keskelle kaupunkia. Minulla on kummallekin tavoitteelle myönteinen kanta, ratikan meno näkyisi tältä  pihalta ja junaseisake olisi sekin näköetäisyydellä. Isäni ja ukkini olivat konduktöörejä, juna on minulle siksi sekä tunteikas, että luonteva kulkuväline. Omaan käyttöön  junaseisake eikä ratikkalinja kotimaisemissa  ehdi. Tai kuka sen tietää... 

Jos tämä olisi vaalimainos, olisi selvää, että tukisin pontevasti niitä esityksiä ja tavoitteita, jotka vaikuttaisivat nyt ja tulevaisuudessa kaikenikäisten kaupunkilaisten jokapäiväiseen turvalliseen, terveelliseen ja virikkeelliseen elämään.  

 Vaikka olen oman kaupunkini ehdokaslistalla ikähaitarin yläpäässä, se ei minua haittaa, ymmärrän vielä asioiden kulun ja tärkeyden, osaan olla yhteistyökykyinen enkä pienistä menetä hermojani. 

Sekään ei minua masenna jos äänimääräni jää yhden käden sormin luetuksi.

                 Ai mikäkö on ryhmäni jonka puolesta kampanjoin? Ruusu on sen tunnus! 

                 Käyttäkää äänioikeuttanne!

                Hyvää kesää!