KONTIN AVAJAISISSA JA KANGASVARASTON INVENTOINTI

Tampereen SPR:n Kontti muutti uuteen kiinteistöön. Avajaiset pidettiin perjantaina.

                                                    Iloinen siäänvetäjä piristi päivää.

Kontti on ollut aikamoinen aarreaitta sellaiselle muka-tarvittavalle tavaralle. Meidänlainen vanhempi pariskunta ei enää juurikaan uutta tavaraa tarvitse, ei käytettyäkään. Jotakin sieltä on kotiin saatu kannettua -ja halvalla: yöpöydät, kirjoituspöytä, hattuja, lamppuja, lankoja ja vaikka mitä pientä.
Minulla ei ole keräilijänluonnetta eikä -silmää, joten kuljen koriste-esineiden ohi useimmiten ihailu silmäkulmassa. Jotkut käyttötavarat saattavat saada vereni kuohumaan -kuten Minuutti-Mikko tai perunanpesin. Nyt ostin koiralle uuden lasisen ruokakupin, 2€.
Täpötäysi halli ihmisiä oli tutustumassa hyvään tavaroiden esillepanoon ja monipuoliseen tarjontaan.
En ostele vaatteita kirpputoreilta kun niitä saan itse ommeltua, mutta nyt löysin sopivan nahkatakin, 18€. Povesta kiristävä jokasääntakkini lähtee vuorostaan Karjalan Apu-keräykseen.

Innostuin taas ompeluhommiin ja selasin kaavalaatikkoni läpi josko löytyisi sopivaa kaavaa mekoksi. Yhden löysin Modan 1/2010 lehdestä. Kokeilin kaavaa vuosia laatikossa olleeseen retrokankaaseen ja siitä tulikin aivan sopiva. Helmassa on  leveyttä vaikka ojan yli hyppäämiseen jos koiran kanssa lenkkeilee. Hattuunkin riitti kangasta. Yhteensä 3€.

 

Samalla kaavalla kun vauhtiin pääsin ompelin toisenkin mekon.

Kangas on mukavantuntuista viskoosia.

(Huolittelut on vielä tekemättä.)

Kangasta jäi sopiva puolen metrin suikale, huiviksi tai vyöksi.  Hinnaksi tuli 7 €

Jyväskylän Kangaskaupasta olen tilannut kaavat tähän tunikaan. Erittäin helppo, hyvä ja monipuolinen kaava, saa monta asua. Tunikan takaosan pyrstöä vähän kavensin ja tasoitin helman  tasaiseksi. Valkoisten housujen tai hameen kanssa sopiva asu. Monikäyttöinen kaava 13,50€ ja kangas 11€ Eurokankaan palalaarista.

 

Jyväskylän Kangaskaupasta tilasin  Butterick-kaavat kevään takkeihin Marimekkokankaille. Vähän kalliitahan ne ovat, mutta en ole uusista käsityölehdistä enkä Burdaltakaan löytänyt mieleisiäni kaavoja. Kun tuo vartaloni on muuttunut pysyvänpyöreään olotilaansa niin vanhat kaavat eivät istu.

Minua on vaivannut parin kankaanpalan kohtalo; olenko ne laittanut hyväntekeväisyyteen vai missä ovat. Tänään innostuin niitä penkomaan ja sain järjestettyä kaikki kankaani "aihepiirittäin"; vuorikankaat, leninkikankaat, Marimekot, kankaat jotakin joskus, laukkujen, pussukoiden ym. tekeleet samaan laatikkoon. Poisheitettäviä tuli iso roskapussillinen ja kierrätykseen menevistä kankaanpaloista täyttyi toinen. 45 litraa jäi käyttämätöntä laatikkotilaa. 

Löytyiväthän ne kadonneet kankaat ja yllätyskin vielä, Vallilan Tanhua olen ostanut vuosia sitten ja unohtanut laatikkoon, nyt sekin löytyi. Siitä ompelen uudet sohvatyynyjen päälliset kunhan taas innostun.

Kukkaiselämää-blogin rouva on tehnyt kukalliset puutarhahousut itselleen ja taidan tehdä sellaiset minäkin tästä tukevasta 90-luvulla ostetusta kankaasta. Edelliset puutarhahousut onkin jo loppuunkontatut.

Reunimmaista kangasta olen säästänyt jollekulle tai johonkin tilaisuuteen jossa tarvitaan juuri tuonväristä pöytäliinaa. Ei kukaan ole tarvinnut kahteenkymmeneen vuoteen...

Keskimmäisestä kankaasta teen kevääksi koiranulkoiluttamistakin, väri on vähän erikoinen, mietin vielä toisenkin kerran kelpaako se minulle.

Seuraavaksi on käytävä lankavaraston kimppuun. Rose-mohairit jo kudoin koneella villatakinaihioiksi, viimeistely on harkinnassa. Niitä tein kolme, valkoisen, mustan ja violetin. Paintilla jo piirsin mallit ja talletin ne kansioon. Jospa lankalaatikoista löytyisi niitä viimeistelylankoja, ettei tarvitsisi uusia ostaa.
 Muutamat lapaset ja sukat sain koneella neulottua laatikkoon odottamaan viimeistelyä. Se onkin hitaanlaista hommaa.

Koruntekonurkassa en ole käynyt moneen kuukauteen. Muutamia korviksia ja kaulakoruja pitäisi tuunata, mutta tiedän, että kun korujen tekoon alkaa, ei siitä taas pääse helpolla irti.

Ja iso kirjoitustyökin odottaa kokoamista.

Nyt menen iltapäiväkahville, moro!

KAKSI KUKKOA SAMALLA TUNKIOLLA

Meitä -herra Kukkaroa ja minua -rouva Myttystä on kohdannut erityinen sattuma: olemme kiinalaisten mukaan Kukkoja.
Ja mitä se tieto kertookaan:
 "Kukon vuonna syntyneet:
- ovat syvällisiä ajattelijoita, kyvykkäitä ja lahjakkaita... Hmm!
 -ovat näkemyksissään kriittisiä konservatiiveja... Kyllä!
-ovat usein hieman omituisen itsepäisiä... Jaa-a
-ajattelevat aina olevansa oikeassa, -ja yleensä ovatkin! Totta!
-Kukko on ikuinen uneksija...
-Kukko haluaa olla kaiken keskipiste...
-ihmissuhteissaan Kukko  on uskollinen, vaativa ja määräilynhaluinen
-Kukko ei kätke kyntttiläänsä vakan alle ja tarjoaa neuvojaan kenenkään niitä pyytämättä...

Länsimaisesti luemme horoskooppimme Härän ja Kauriin merkeistä. Puoliso on syntynyt huhtikuussa ja minä yhdeksän kuukautta myöhemmin tammikuussa, mutta Kukon vuoteen mahdumme molemmat. Arjessamme sekä länsimainen ajattelu, että itämainen viisaus kohtaavat joskus sopuisasti, joskus toraisemmin. Härkä puskee tahtonsa läpi voimallaan, Kauris katselee valloitetun vuoren rinteeltä enemmän kokonaisuutta, eli kannattaako sen Härän todellakaan mennä aitoja kumoon puskien tahtojensa viidakkoon. Kauris  korkeuksista sitten palattuaan asettuu tyynesti Härän kokoamaan karsinaan.
Härkä ja Kauris Kukkoina ovat molemmat vanhoillisia ja erotiikka on heille (meille) herkkää aluetta, heidän (meidän) suhde on hyvin uskollinen.

Viimeisessä työyhteisössäni oli oikea kiinalaisten Kukkojen  laadukas kokoelma. Meitä oli ainakin kuusi Kukkoa ja sen tarkkasilmäinen horoskooppiasiantuntija saattoi tunnistaa. Työ oli intensiivistä ryhmätyötä ja jokainen arvonsa tunteva Kukko halusi kiekaista sen viimeisen kiekauksen asiasta kuin asiasta. Kukkotappeluilta kuitenkin vältyttiin. Muistaakseni...

Kotona oli ja on edelleen sama asetelma. Kumpikin Kukko haluaa olla siellä tunkion korkeimmalla kohdalla ja kiekaista sieltä sen viimeisen kiekauksensa. Vuorotyönä se meillä on onnistunut. Toistaiseksi...

                                 Kiekaistaan sitten kunnolla kun sen aika on!
                                          
                                       KUKKOKIEKUUUU

"MÄÄ OON PUOLIVUOTIAS BERNINPENTU"

"Niin se aika kuluu, sano Emäntä. Vasta reilu puoli vuotta sitten tässä huushollissa alettiin keskustella uuden berninpennun hankinnasta tässä sitä nyt ollaan.
Tulevat tätilikat oli mummolassa kun tuli tieto mun syntymästä heinäkuun lopulla. Ne keksi mulle heti nimen -pastilliaskin kyljestä..."

  "Tässä kuvassa me ollaan nähty tulevan Isännän ja Emännän kanssa toisemme silmästä ensimmäistä kertaa."

    "Heti ensimmäisenä päivänä kun syyskuussa tähän uuteen kotiin tulin jouduin trampalle Emmin leikkikaveriksi. Ja nuorison kanssa telmimistä on ollutkin joka viikko."

 "Mua on opetettu monenlaisiin asioihin ja kuljetettu vaikka missä että rohkaistuisin ja tottuisin hyvään koiranelämään.
 Pääsin vierailemaan hoitokodissa ja tulevassa hoitopaikassa Haukkumäessä. Sinne mut kuulemma viedään jos isäntäväki menee vaikka Tallinnassa käymään. Kaikkiin jätin oman käyntikorttini.
Mua käytettiin myös Tampereella juna-asemalla ja hississä. En pelännyt."

"Hirveen paljon on opetettu monenlaista työtekoa ja oon saanu olla avustajana vaikka missä toimissa.
          Emännän kanssa istutettiin syksyllä tulppaaninsipuleita.Tästä seurasi vannakylpy."

                       "Sitte mulle yht´äkkiä kasvo päänpäälle tommonen tuuhee pörrö.
                       Emäntä otti musta tämmösen vauvakuvan muistoks´ittelleen."

"Koiranpentujen leikkikoulu oli kiva. Tutustuin siellä muihin pentuihin. Kivaa oli niin kauan kun sitä kesti. MatchShowssakin kävin hakemassa sinisen rusetin maistotikkuun."

"Emäntä halus muistella minkänäkösiä edelliset tän huushollin bernit oli puolivuotiaina. Ensimmäinen berni oli Berry, se oli syntynyt tammikuussa ja oli puolivuotias kun omenapuu kukki. (Ei Emäntä kai sitä kurkusta kurista, vaikka siltä näyttääkin.) Tää Berry oli kuulemma oikee hinuri lenkeillä, Emäntä sai panna töppöstä tiheesti toisen eteen että mukana pysy. Berry lähti sateenkaarisillalle seitsemän ja puolivuotiaana."

 

"Toi toinen on Hymy, se tuli tänne heti Berryn jälkeen ja oli täällä melkein yhdeksän vuotta.  Oli se Hymykin kuulemma aikamoinen hinuri ja kylänraitti  raiku kun Emäntä sitä jarrutteli että EIII-EIIIVEDÄ EIIVEDÄ. Hyvin ne kai sitten kuitenkin pärjäs."

 "Ja tässä oon sitten mää -Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente)- tasan puolen vuoden komeudessani. Mun vieressä on ihan sama lemmikkiberni kun Berrylläkin kuvissa. Se on jo yli kymmenen vuotta vanha, silmissä taitaa vähän olla jo vajavuutta, mutta muuten se on kunnossa."

                         "Kai määkin laitan yhden kielikuvan ittestäni kun noista toisistakin on ."

 

 "Aika iso jo olen, painan reilusti yli 30 kiloa ja voimaakin on riittävästi. Emäntä luonnehtii mua sellaiseksi viipyileväksi, joskus mainitsee hyvinkin viipyileväksi kun tapanani on mietiskellä tovi jos toinenkin että mihin toimeen ryhtyisin; menisinkö ovesta vai tulisinko, jäisinkö katselemaan pilviä vai harakoita, vai naapurin isäntää tai nuorta rouvaa kuinka se liekuttaa vauvansa vaunuja ja vaikka mitä. 

Siinä en viipyile, jos kuulen jääkaapin oven tai leipälaatikon aikaisun. 

Emäntää vahdin vaikka silmät ummessa ettei pääse näkymättömiin. 

Isäntä mua yritti äsken viedä ulos, pyyteli monta kertaa herkkunappulat kourassa, mää en hievahtanutkaan kuten näkyy."

  

"Joskus Isäntä on mua ihan takapuolesta nostanu kun sen mielestä olis mun pissatuksen aika. Vasta kun Emäntä nousee keinustaan, oon valmis lähtemään, sen ei tarvi sanoa mulle mitään kun jo mennään yhdessä. Saunassakin sitä vahdin joka ilta."

"Muuten olen sopuisa pentu, en oo pentumaisia kohelluksia paljookaan tehny. Mikään kova leikkimään en oo koskaan ollu, mieluimmin pureskelen kunnon potkaa omissa oloissani. Elektroniikka mulle on maistunut kuulemma kohtuutta enemmän, ootte siitä jo kuulleetkin."

"Ei tässä sitten muuta, odottelen josko saisi kunnon herkut näin merkittävän elämänvaiheen saavutuksesta. Jos vaikka elämä ensimmäisen nakkimaksalaatikkokakun, edes vähän. Ja jos vielä pääsis kunnon lenkille Emännä kanssa, tai järven jäälle juoksemaan. Tai mää en oo mikään riehuja tai ravuri lenkilläkään, pysyttelen mieluusti Emännän jaloissa. Huomenna mennään pentukouluun opettelemaan -en tiedä vielä mitä..."

"Onnea sisaruksilleni Benille, Irmalle, Nillalle, Dantelle, Kasperille ja Oskarille toivoo Jymy-Jami."

TÄTILIKKOJEN VIERAILU

"Mulla on ollu vilkas viikonloppu. Oon saanu vieraakseni neljä tätilikkaa, kolme Espoosta ja yhden syntymäkotini nurkilta Lempäälästä.

                     Martalle ensitöikseni piti kuiskutella mitä oon täällä saanu aikaseks.

Tildan kanssa mietittiin kumpi saa hylkeen kainaloonsa. Tilda voitti, se sano mulle aika napakasti "PAIKKA" ja mää tottelin.

                            Välillä ne opetti mulle akrobaatti-temppuja ja opin niitäkin.

            Lauantaina me juoksenneltiin sänkipellolla eli meillä oli ihan omat "Sänkipellon Säpinät".

Emäntä tykkää, että kun pikkulikat ja- pojat kyläilee mummolassa, niin niille tarjotaan jotakin samaa mitä ne on aina mummolassa saanu. Nyt Emäntä teki rikkaita ritareita. Me vahdittiin siinä jalkojen juuressa, mää ja kolme tätilikkaa."

 Noi isommat likat on niitä cheerleadereita, toinen Euroopan mestari, ja toinenkin mestariluokassa niin pitihän läksyjä tehdä täälläkin.

                 Muakin ne tonne houkutteli, mutta en sitte viittiny, olkoon likkojen hommaa.

Illalla ne likat sitten keksi, että pitää päästä kiäriin lumessa. Ne lämmitti saunan ja kaivo uikkarit kaapista. Oli musta vähän outoo hommaa kun ne kellahti kesäterassin lumeen pyäriin. Mää niitä yritin nostaa käsivarresta pystyyn, mutta ne vaan kilju ja jatko pyärimistä.

 

                        No likat on likkoja, mää vaan hämmästelen niitten touhuja, niinkun tätäkin:

          Ne teki mulle saparot, niin tiukatkin vielä, ettei silmät meinannu kiinni mennä! HÖ!

Mää pärjäsin Tätilikkojen kanssa oikeen hyvin, ne leikki koko ajan mun kanssa, enkä yhtään sukkaa enkä tumppua syäny. Emäntä ei taida tietääkään kuinka paljon mää ylimääräsiä nappuloita sain. Tai kai se sen on joutunu haistaan, jotakin sellasta se mainitti.

Isäntä vei Tätilikat  junalle ja me jäätiin Emännän kanssa odottelemaan seuraavaa vierailijaryhmää.
Nyt tuli vanhin Tätilikka äitinsä kanssa iltapäiväkaffille. Mää odotin että Patu staffxxxxxjokubull olis tullu mua tapaamaan, mutta ei tullu.

Ei tääkään Täti mua kurkusta kurista, me vaan Teille heilutetaan ja toivotetaan hyvää alkavaa viikkoa.

Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os maroussia Valente)
ps. en oo tänään syöny yhtään kännykkää...

"MÄÄ OON OLLU VÄHÄN PUHEKAVERIA VAILLA"

"Emäntä ei antanu mun hyppiä aamulla ruokapöytään kun se oli syömässä aamupalaa. Ensin se käski ja sitten nosti mut viis kertaa lattialla sen olkapäiltä. Aina tulin uurestaan. Sitten Emäntä nousi siitä tuolistaan ja osotti sormellaan mua tiukasti ja ohjas mut olohuoneen puolelle istuun matolle ja sano "paikka!". En mää sitä todeks uskonu, menin uurestaan ja uurestaan siihen Emännän viereen kärkkyyn jos jotakin saisin. Emäntä oli sitkee, se vei mut kymmenen kertaa takasin siihen matolle ja käskytti taas sitä paikkaa. Siihen mää sitten jäin makaamaan. Vähäks aikaa."

"Mää olin jotenkin ärtyny Emännän komentelusta ja kun se ei mulle mitään  hempeetä ollu koko aamuna jutellu, komentanu vaan, niin mulle oli tullu sellanen lempeyspula.
Haistoin, että Emäntä oli maistanu maksamakkaraa ja sitä oli jääny ton puhelimen pintaankin.
Mää sitten sitä  pääsin nuoleskeleen kun Emäntä oli sen puhelimensa jättäny pöydälle. Vedin vähän pöytäliinaa niin yletyin.
Taas Emäntä kuuli outoa hiljaisutta ja tapas mut itse teosta, voi mikä meteli, olisitte kuullu! "

  

"No ehrin mää siitä ne makkaranmaut nualeen, onneks."

"Mää luulin, että Emäntä alkaa poraan menetettyä luuriaan ja kaikkia tiatojaan, mutta se on aika kovanahkanen mamma eikä piänistä lannistu. Se sano, että onneks oli halpa puhelin  ja simi säästy. Mikä se on?
Viime viikolla Emäntä osti Lumiaansa uudet kuoret mun vähän maistelemien mustien tilalle. Arvatkaas mitä! Mää pureskelin ne uudetkin kuoret kelvottomiks. Isäntä ja Emäntä sitten etti sitä Lumiaa joka paikasta ja luuli, että mää oon sen syäny. Isäntä yritti soittaakin siihen ja Emäntä kuunteli jos se vaikka soi mun vattassa! Ei soinu, se oli onneks maton alla."

"Kun se Emäntä oli suuremmat murheensa unohtanu, niin me mentiin taas Maantien Ihmeitä-lenkille tohon kylälle. Emäntä oli laittanu sen siminsä ikivanhaan puhelimeen ja sillä se koitti ottaa muutaman kuvan. Niinkun näette, mulla on toi leijonanharjas vielä pään päällä ja kauluskin on tosi tuuhee.
Takajalat on kasvanu ihan hirveesti ja Emäntä sano että mää näytän joltakin erämaan elävältä. Ei muistanu miltä. Naskalihampaat multa on lähteny ja komeet uudet on tilalla. "

 

"Nyt on sellastakin kerrottavaa, että toi toinen takajalka on alkanu nousta sillai miehekkäästi sillon kun teen lirut eli pissaan.
Mää oon alkanu kehittyä siinäkin mielessä, että alan kattoa kuka tässä huushollissa sanoo sen kaapin paikan. Tänään, kai mulla oli jo vähän nälkä, yritin komentaa ja vähän riehuinkin Emännän ympärillä. Mää aina tartuin sen hihaan tai housunpunttiin ja yritin sitä ravistella. Mitä teki Emäntä: käänsi mulle selkänsä eikä kintaalla viitannu mun ärhentelyyn. Mää kyllä jaksoin yrittää. Sitten Emäntä otti kunnon otteen pannasta ja niin mua vietiin muutama metri. Vähän aikaa seisottiin paikalla ja Emäntä mua piteli kiinni. Mua vähän nolotti. Kun mää olin rauhottunu, irrotti Emäntä hihnan ja sano: "Mennään kotiin, mennään syömään." Ja niin me taas oltiin sovinnossa. Mää oon tulossa puolen vuoden ikäiseks ja tää kuuluu mun kehitykseen. Tässä huushollissa on kasvanu neljä poikaa niin että kai toi Emäntä nää murrokset hallittee.

" Kohta me mennään Tampereelle Rautatieasemalle kolmee tätilikkaa vastaan, ne tulee Espoosta tänne viikonlopuks. On kivaa tiedossa."

"Hyvää viikonloppua kaikille, toivotan mää Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen -Kukkaro, os Maroussia Valente"

HAUSKA NUMEROSARJA

71v 7.1 -17
Tässä on numerosarja tälle päivälle. 
Syntymäpäivän vietto on sujunut leppoisasti soffalla peiton alla nenäliinapakettia hypistellen.
Odottamaton pikkupoteminen vei pari päivää sitten voimia. Menikö ne voimat nenän niistämiseen vai minne. Olen huono potemaan nuhakuumeita tai vastaavia, viime keväänä podin yhden ja edellisestä ei muistikuvaa ole. Infulenssarokotuksen otin syksyllä, kaikkina vuosina en sitä ole ottanut. 

Serkkutyttö (ikäiseni) soitteli päivällä ja muistutti yhteisestä elokuvaurastamme. Olimme kesällä 1961 Kotkan Kaunissaaressa ja samaan aikaan Fennada-filmistä kuvattiin mainosfilmiä Suomenlahdelta. Pääsimme ihan uimapukukuviin kun 15-vuotiaina tirskuikäisinä (huom. tirskuikä on sitä kun kaikki asiat naurattaa eikä mitään osaa ottaa tosissaan) makailimme hiekalla ja toisessa pätkässä pelasimme sulkapalloa. Palkkioksi saimme Fazerin siniset suklaalevyt.
Nyt tämän filminpätkän voi nähdä Ylen Areenassa "Lokki lensi vieraaksemme", tosin espanjankielisenä.

Se meitä jaksaa ihmetyttää, ettei elokuvauramme päässyt parempaan nousuun lokin lailla.

Eilisessä match show:ssa oleskellut tunnit ja jännitys verottivat nekin flunssaisia voimia.  Oli koirakin aivan uupunut oudon päivän kokemuksesta.

Päivällä  kävin Jymyn kanssa hankilenkillä. Helpotti oloa. Täällä oli pakkasta enää pari astetta, taivas pilvessä, mutta tuuletonta.

Mitään kahvikutsuja en ollut tälle päivälle sopinut, kun en arvannut kuntoani.
Jospa huomenna puoliso-herra Kukkaro veisi vähän ulos, vaikka lounaalle.

Ei tässä muuta, aloitellaan arkea.

IKIOMA MAISTOTIKKU

"Meillä on ollut hiukan hiljaista viimepäivät kun Emäntä on makaillut nenäliinapaketti kourassa viltin alla. Sanoo potevansa lunssaa, eikä näillä pakkasilla pysty kykeneen viemää mua pitemmälle lenkille. Isäntä on mua saanu kuskailla ulos. Emäntä sille opetti meidän yhteisen lenkin kuvion, mutta vähän epävarmasti Isäntä mun miälestäni mua päästi vapaaks.
Tänään oli sellanen päivä, etten sitä ymmärtäny kun mua V-70 takakonttiin sysättiin. En meinannu mennä. Kerran mun varpaat tökkäs johonkin rautaan ja piti ihan parkasta kun teki kipeää. Ajattelin, että jos taas. Emäntä mut sitten sinne sai houkuteltua.
Arvatkaas minne meillä oli matka:

Ne vei mut Koirakoutsin loppiais- MatchShowiin. Koirakavereita oli satoja, mun rotusia oli vaan kolme, tutun Ivanin pulska tytär ja yksi Unkarista tänne kotiutunu pentu. Ja mää.
Me saatiin numeroks 124 ja jouduttiin odottelmaan aika kauan, että päästiin kehään.
Koskaan ei Emäntä -enkä tietysti määkään- ole tälläsessä ollu, kerran on Emäntä  saanu katsella Viivin Danny-glenniä mätsärissä,  mutta siitä on jo kauan.
Mulla oli kaulassa ohut näyttelyhihna ja mää sain kiskottua vuoroa odotellessa Emännän kädet verille. Valitan.
Mua tutkittiin ja juoksutettiin ympäri kehää, Emäntä sai lisäopetustakin kun se on niin kokematon. Vauhdilla se juoksi, onhan se juassu jo 70 vuotta. Ajatelkaa!

Se Kennelliiton rouva anto mulle oman maistotikun, sinisellä rusetilla ja pyysi odottelemaan kehän laidalla.

Jäätiin sitten odottelemaan uutta kutsua ja Isäntä ja Emäntä tapas tuttujaan. Mun tulevan koirahotelli Haukkumäenkin emäntä oli siellä pentujensa kanssa. Ja erään berninpennun omistajarouva kävi mua rapsuttelemassa monta kertaa. Siellä oli käynyt huono tuuri kun heidän pentu oli saanut kennelyskän ja oli nyt toipilaana eikä päässy mulle kaveriks.
Pääsin tekemään tuttavuutta monenlaisten koirien kanssa. Pentuleikkikoululaisia tuttujani en täällä nähnyt.

Kutsuttiinhan meidät uudelleen kehään ja taas juostiin ympyrää. Juoksun päätteeksi Rouva Arvostelija antoi Emännälle lämmintä kättä ja sanoi "Kiitos käynnistä!"
Se oli sitten siinä.
Sain ikioman maistotikun. Kelpas mulle!"