ALKUSYKSYN KUULUMISIA

Syyskausi henkisen täydentymisen tiimoilta on käynnistynyt. Se tarkoittaa sitä, että harrastustoimet alkavat täyttää kalenteria. Viime viikolla olin Tampereella Sampolassa kuuntelemassa Taija Tuomisen kannustusluentoa kirjoittaville ja kirjailijoiksi aikoville. Yksi tärkeä viesti oli: "Älä jää häkkiin aikomustesi kanssa!" Olen sen  todennut, että sitä tulee tehdyksi itselleen vaikka minkälaisia "häkkejä" joista on vaikea kirjoittaa itseään ulos. Muistaisimpa tuon viestin kun koneeni ääreen istahdan! 

Viime syksynä Tampereen työväenopistossa aloittamani "Elämä tarinaksi"-kirjoittajaryhmä aloitti uutena ryhmänä Ylöjärvellä ja intoni on taas kiihkeä, tällä kiihkolla en taida häkeissä pysyäkään.

Kotimatkalla Sampolasta yllätin itseni ja kävelin Sorsapuiston kautta Linja-autoasemalle.  Tämä Sorsapuisto kuuluu lapsuuteni maisemiin ja lammen toisella puolella kesällä 50 vuotta sitten piilipuun alla vastasin  herkkään kysymykseen "tahdon".

Kesän mittaan olen tyhjennellyt kaappeja ahkerasti. Opettelin tavaroiden nettimyyntiä ja sepä oli ihan hauskaa ja tuottavaa toimintaa. Yhden satsin vein kirpputoripöydälle, takaisinkin niitä sain tuoda...

Kylän koulun pihassa oli peräkonttikirppis ja se oli minulle elämäni ensimmäinen kokemus.

Laitoin myyntiin karkkilaatikollisen höyhenplyymiä ja ostaja oli -yllätys, yllätys -eräs herrasmies!
Höyhenille on jo tuleva toimi tiedossa: niitä uitetaan vieheessä Näsijärven aaltojen alla.

Vanhat lp-levytkin tekivät kauppansa, mm Laura Branigania joku pyöritti käsissään ja halusi sen itselleen. Samoin vanhat Tsaikowskit, Sibeliukset ja Traviatat pääsivät uusiin levysoittimiin kuunneltaviksi. Naapurin muusikkomiehen kanssa muisteltiin paljon kuunneltua lasten Atsipoppaa ja vaihdettiin muutamia levyjä, vastineeksi sain nostalgisia 80-luvun hitti cd:eitä. Samoja, joita levyinä tarjosin.

Pientä draamaakin on syksyn mittaan koettu: pojanpoika ajaa tömpsäytti vastahankitulla Mautollaan ojanpohjalle. Onneksi vain auto sai kolhuja, poika selvisi pelästyksellä.

"Mulla oli vähän kumma juttu tuolla lonkan päällä. En tiä mikä siihen meni, sitä kutitti ihan kamalasti ja kun mää sitä kutinaa helpotin nuolemalla ja hampailla raapimalla niin siihen synty semmonen vika ja Isäntä ja Emäntä sano sitä hotspotiksi. Emäntä ajo sen haavan ympäriltä  karvat pois, laitto siihen kaikenlaisia lääkkeitä ja mää sain tän kamalan pöntön päähäni.

Viikon sitä jouduin pitämään kaiket päivät, lenkillä ei onneksi tarvinnut sitä kyläisille näyttää. Eikä tätä bodya joka mulle puettiin etten nuale sitä haavaa. Emäntä teki tän bodyn Isännän paidasta ja siinä oli henkselit jotka oli kiinni kaulapannassa. 

Ton potemisen jälkeen mulla on ollu kamalasti virtaa ja sen oonkin käyttäny Emännänkin kunnon kohotukseen: mää siappasin Emännän vintage-torkkupeiton ja juaksin sen kanssa ympäri mettää ja tiätysti Emäntä perässä. 

Yhtenä päivänä Emäntä purki puseronsa ja teki niistä langoista mua kiinnostavan tekeleen ja otin sen  lähempään tarkasteluun. Ei olis pitäny.

Siitä mun uteliaisuudesta sai kärsiä Isäntäkin: Emäntä määräsi Sen pitämään tota sotkua käsissään että siitä sais uutta neulottavaa. Mää tuin Isäntää siinä vieressä.

Aika monta nyssäkkää me yhteistoimin saatiin aikaseks`

Ei Emäntä enää mulle mökötä, sitä vaan naurattaa kun Se tulee kyliltä kotiin ja mää kirmaan heti hakemaan jonkun tyynyn sille lahjaksi. Matot kyllä siinä huumassa on aina menny seinille, mutta haitanneeko se? Ei kai!
Yhtenä aamuna oltiin saattamassa Emäntää bussille enkä voinu millään ymmärtää kun Isäntä piti mua tiukasti hihnanpäässä . En tiänny mitä varten Emäntä seistä töröttää tien toisella puolella enkä päässy sitä kysymään. Multa pääsi ihan poru...

Ei mulla tässä muuta, ylimääräset karvat  on taas Emäntä multa harjannu, parin pikkuveljen verran niitä on  pussiin säilötty.
Hyvää syksyä Teille, arvoisat lukijat, käytttäkää heijastimia, että Teidät huomataan pimeässä, mullakin niitä killuu hihnassa muutama ja liivit puetaan päälle kun ilta ehtii...
Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro"

MORSIAN 2.9.1945

Heiluttelin pölyhuiskua päivällä äitini kuvan päällä. Otin kuvan käteeni, istahdin sängyn laidalle ja syvennyin tarkastelemaan mitä 24-vuotiaalle morsiamelle mahtoi kuulua syyskuun toisena päivänä 1945 ja sen jälkeen.

Hiuksissa saattaa tuoksua vetysuperoxidi, sillä on edellisenä iltana hiukset vaalennettu juhlakuntoon, niin äiti meille kertoi. 

Mitä tapahtuikaan ennen kuvan ottamista?

Kesällä 1944 oli Karjalan kannas tyhjennettävä suomalaisista pois sotatoimien alta. Evakkojunaan joutui lähtemään yksin myös Halosen Irja Jääsken Kuurmanpohjasta. Enson kuitutehtaan työväen asunnosta ei montaakaan kapsäkkiä saanut mukaan otettavaksi. Jääskeläisille annettiin litterat kauas länteen, Poriin kuulemma. Sinne ei Irja halunnut mennä, Tampere oli parempi paikka kun siellä asui jo kaksi tätiä. Työpaikka löytyi Lapinniemen tehtaan työmaaruokalasta ja sängynpaikka Amurista hellahuoneesta toisen evakon kanssa. 

Elokuu 1944 oli helteinen kun naiset -Irja ja Lempi- palasivat hikisen työpäivän jälkeen puusandaalit  Kastinsillalla kopisten Lapintietä pitkin kohti Amuria. 

"Hyi hitto, mikä täällä käryää, käyp´henkeen"

Vahva shellakan käry tuli kellarikerroksen huonekaluverstaan avoimesta ikkunasta kadulle.

"Mikä se tyttöjä noin yskittää? Saapiko olla vaikka paperossi helpottamaan yskää?"

Lapintie 18:n korkean kivitalon kiviportailla seisoskeli nuori mies leveälahkeisissa housuissaan ja kudottu pujoliivi paidan päällä. 

"Ei myö polteta tupakkia, mutta sano sie missä on hyvä uimaranta, pitäs päästä jo uimaan ko on näin kova helle."

"Tulkaa illalla Pyynikille, siellä on hyvä ranta"

"Tullaan tullaan tulevana torstaina tuohikuun aikaan": tirskui Irja, jota pujoliivimies oli alkanut kiinnostaa.

Illalla Irja  päätti lähteä sinne Pyynikille yksin, Lempi jäi loikoilemaan hellahuoneen hetekalle. 

"Tulithan sie. Kuin sie oot noin ruskia?"

"Evakosta olen tulossa, tehtiin pitkä reissu laivan kannella, siellä mie näin värjäännyin."

Irja yritti salaa raapia päänahkaansa, siellä vaelteli evakkomatkalla salamatkustajaksi asettunut iso täi.

Uimareissu päättyi korvikekupilliseen Työväentalon ravintolassa.

"Mie oon Myttysen Onni, entisii viipurlaisii." 

Ensimmäisen päivän muistoksi Irja sai Armonkallion uimarannalla Onnista ja Turusesta napatun valokuvan, taustalla kun näkyy Irjan työpaikka -Lapinniemen tehdas.

Vihkiäiset olivat vaatimattomat, valkoista pukukangasta ei siihen tilanteeseen ollut saatavilla joten musta juhlapuku sai kelvata.

Häävieraana oli täti Helmi ja täti Aino, ainoat Irjan sukulaiset.

Kamarinnurkassa on saatu ikuistettua hääkuva, siinä isä Kalle ja äiti Ester myhäilevät ainoan poikansa pääsemistä uuteen säätyyn. Ester- tuleva anoppi oli antanut oman punakivisen sormuksensa morsiamelle uuteen sormukseen. Minäkin olen jo mukana, Irjan hameen kätköissä tosin.

Irja ja Onni aloittivat yhteiselämänsä samassa taloudessa Kallen ja Esterin kanssa, siinä Lapintie 18:n kodissa. Lapsia syntyi kymmenessä vuodessa viisi. 

Elämässä ei käy aina kuten haaveillaan.

Avioliitto kirjattiin päättyneeksi 3.9 1959.

Irja ja viisi lasta aloittivat oman elämän uudessa kodissa, isä Onni ja ukki Kalle Ester-mummin kuoleman jälkeen hekin omassaan.

Irjasta ei tullut toista kertaa morsianta, vaikka hyviä kumppaneita pitkän elämän varrella olikin.

Onnikaan ei solminut uutta suhdetta.

Kun Irja oli saanut lapsijoukkonsa maailmalle, tuli hänen aikansa. Uusi ura alkoi kiinnostuksella omien poikien ammatteihin: merimiesten työoloihin ja ensimmäinen tutustuminen matkustajalaivan ilmapiiriin vei Irjan merille melkein 20-vuodeksi.

Elämänsä eläkkeellesiirtymisen jälkeen Irja täytti pikkutalonsa puutarhanhoidossa, savihahmoja ystävistä ja sukulaisista muovaamalla ja matkustelemalla ympäri maailmaan. Viimeisen pitkän reissun Irja teki Kiinan muurille juuri ennen 80-vuotispäiväänsä.

Pikkuinen Irja säilytti hyvän ryhtinsä, liikuntakykynsä, terveytensä, ymmärtäväisen, suvaitsevaisen ja tyynen mielensä elämänsä loppuun asti. Hra Alzheimer  teki tuttavuutta viimeisinä kuukausina, mutta siihen suhteeseen Irja ymmärsi suhtautua viileästi. Pneumonia tuli ja vei 92-vuotiaan Irjan sille viimeiselle matkalleen  Ystävänpäivänä 2013.

Kesällä 2012