VERIPÄÄSTÄ KUKKAROKSI JA KUN MIES TULEE TIETTYYN IKÄÄN

- suku saa harkita ostetaanko Pappamopo vai kävelykeppi.

Puoliso - herra Kukkaro on ohittanut mopokauden ja päässyt hopeapäisen kepin herraksi.
Pitkästi kuljettua tietä on turvallista silmäillä omalta kotiportilta

  Edessäolevakin on selkeästi merkitty vaikka mutkan taakse ei ole näköalaa.

Hopeapäinen keppi innoitti puolisoa muistelemaan niitä tunnelmia mitä sen saaminen oli nostattanut Vehmaisten Tiilitehtaan kodissa 15.6 1956.
Suvun päämies -Juho- oli saavuttanut 75 vuoden kunnioitettavan iän ja niihin juhliin oli ostettu uudet huonekalut; piironki, nojatuolit, radiopöytä ja jalkalamppu. Lapset perheineen ympäri Suomea oli kutsuttu juhlimaan suvun vanhinta.
Juhon työkaverit Tiilitehtaalta olivat hankkineet ikämiehelle hopeapäisen kävelykepin syntymäpäivälahjaksi. Siitäkös Pappa oli kimmastunut:" Kuin hyö miulle kävelykeppii toivat, en oo koskaan tarvint´ keppii, miehä oon urheilumiehii!"  "Herrasmieskeppi se on kun on hopiaa ja siun nimikirjaimetkii kaiverrettu,  ei mikkään vaivaisen kapine", lepytteli sukulaisjoukko loukattua sankaria.

Tämä pappa Juho oli kova työmies, iski tiiliä kolmessa vuorossa tehtaalla lähes kahdeksankymppiseksi kunnes määrättiin jäämään rauhallisempaan elämäntapaan kotimieheksi.

Juho/Johan, veljensä Pekko/Pietari ja sisarensa Sigrid olivat syntyneet Viipurin maalaiskunnan Pihkalajärven kylässä 1800 luvun lopulla. Isä Konstantinin elämän alku oli ollut huutolaispojan asema ja saanut kantaakseen sukunimeä Veripää.  Konstantin oli sijoitettu Kukkaro-nimiseen taloon ja Konstantinia alettiin sanoa Kukkaron Konstaksi. Rippikoulun aikaan Konstantin Veripäästä tuli virallisesti Kukkaro.
Konstantinin pojille Johanille ja Pietarille ei  Kukkaro-nimi kelvannut vaan hekin yksissätuumin muuttivat vielä kerran nimensä suomalaiskansalliseen maaseutua kuvaavaan nimeen. Johan oli kuitenkin ehtinyt antaa tatuoida nimikirjaimet JK kämmenselkäänsä ja ne kirjaimet muistuttivat entisestä nimestä Juhon kuolemaan saakka joka tapahtui 1963.
Juho/Johan lepää Messukylän hautausmaalla ja Pietari ison kuusen alla Ylöjärven hautausmaalla.

Blogissani käytän puolisostani nimeä herra Kukkaro kun haluan kunnioittaa ja pitää yllä niitä muistoja mitä tuon nimen mainitseminen suvun piirissä saa aikaan. Blogin rouva Myttynen olen luultavasti minä. Nimi Myttynen on ihan oikea syntymänimeni ja joka vaihdettiin  kun aloitin kansakoulun.
Puolisolla ja minulla on samalainen lapsuuden historia: kummankin vanhemmat ovat tulleet Tampereelle pois luovutetusta Karjalasta: minun äitini Jääskestä, isä Viipurista kuten puolisonkin vanhemmat. Olemme kumpikin kasvaneet samassa taloudessa isovanhempiemme kanssa. Siksi meillä on samankaltaisia, vahvoja muistoja lapsuutemme ajoilta.
Ei ole polvi pojasta muuttunut, työntekoa on vaikea lopettaa.

Tänään 24.4. 2020 vietämme puolison  kävelykeppijuhlat kahdestaan  kotona. Kesällä, jos valtiovalta sen meille suo, pidämme yhteiset kekkerit täällä meidän pihassa. Silloin onkin monta juhlan aihetta.

                                           Hyvää syntymäpäivää rakas herra Kukkaro!

KUMMAN SATO KYPSYY ENSIMMÄISENÄ?

Kaksi kuukautta sitten pääsin kunnolla alkuun SEN luomisessa. Samaan aikaan kylvin ensimmäiset tomaatinsiemenet mullan alle.

Kummastakin pitäisi saada näkyvää tulosta elokuun lopulla - syyskuun alussa.

Kuinkahan tässä käy?
Molemmat - SE - ja tomaatintaimi ovat omaa nimeä vailla. Arvoitus on elokuuhun asti minkälaista satoa nimetön taimi antaa ja mikä SEN nimeksi kehkeytyy.
Kirjoittamattomia sivuja on monta. Alkua on muutaman kappaleen verran ja viimeinen luku on kirjoitettu, sen ajattelin unettomana yösydämenä ja aamulla sen kiireesti naputtelin koneelle.
Unettomina öinä olisi hyvää aikaa kirjoittaa, mutta siinä on pari ongelmaa: jos keikun monta kertaa yössä sängyn ja muun huushollin välissä, saatan saada siirron kokonaan toiseen huoneeseen. Toinen jota häiritsee poikkeaminen rutiineista on koirani Jymy. Sen mielestä yöllä pitää kaikkien nukkua eikä istua koneen ääressä.

Ajatukset ja tekemiset tahtovat harhailla siellä ja täällä. Jotakin tietoa kalastaessa olen päätynyt sukututkimuksen syövereihin ja kun sinne on joutunut ei sieltä helposti pääsekään pois moneen päivään. SEN Päähenkilöiden elämänkaaren täytettä olen sukututkimuksen ja -selvityksen kauttaa yrittänyt etsiä. Ihan helppoa se ei näköjään ole, mutta jotakin sieltä aina jää tallennettavaksi. Ne tiedot täydentävät Päähenkilön kertomuksia, niitä jotka olen saanut talletettua ääninauhoille.

 Onneksi, nyt ne tuntuvat aarteilta, vaikka ovat satunnnaisia, lyhyitä tilannekuvauksia ja sattumalta nauhalle talletettuja. Niistä kuitenkin olen poiminut avainsanoja ikäänkuin lähdeaineistona.

Kirjoittajia tukevia ohjeita - tunnen ne jopa määräyksinä - on oikeastaan yksi: kirjoita! Tee sitä joka päivä samaan aikaan, mieluummin aamulla. Minun tyyliini ei aamukirjoittaminen sovi, aamupäivisin on usein muuta toimintaa, näin keväällä puutarhatöitä ja talvikautena sosiaalisten kontaktien tapaamisia. Nyt karenssaikana olisi aikaa aamulla ja illalla, mutta... On tunnustettava, että sielunelämä on päässyt vähän lamaantumaan kun on tullut seurattua kotimaan ja maailman muuttunutta ilmapiiriä jo liian kanssa. Siitä tunnelmasta poispääsyä olen yrittänyt erilaisten lukukokemusten kautta, ja olenkin siinä alkanut onnistua, tosin oman SEN sivuun jääminen harmittaa.

Nyt olen taas ottanut itseäni ylikasvaneista niskavilloista kiinni ja syventynyt SEN sisällön täyttämiseen. Jos minua kirjoituttaa keskiyöllä, teen sen. Jymykin saa päivystää vieressäni jos haluaa ja puoliso -herra Kukkaro saa opetella nukkumaan yksin.

"SÄÄHÄN OLET KUIN MUURARI"

-sanoi puoliso- herra Kukkaro kun ladoin leipäsiivuja lomittain toistensa päälle tiiviiksi paketiksi.

Pojanpoika soitti ja esitti toiveen:"Tekisitkö meille voileipäkakakun?"
Kun nuori mies esittää mummilleen tuollaisen kysymyksen ja toiveen, ei siitä voi kieltäytyä. Viimevuosien juhlissa meillä on ollut aina tarjolla paria erilaista "LIIAN HYVÄÄ"-blogin ohjeitten mukaan tekemiäni voileipäkakkuja. Nyt ei ole tulossa juhlia, nuorille tuli vain mieleen, että voileipäkakku olisi se juttu joka maistuisi.

Kun teen jotakin keittiöpuuhia, olen tyypiltäni "laaja-alainen" eli levittäydyn tarvikkeitteni kanssa usean neliömetrin alalle. Samasta asiasta olen huomauttanut puolisoakin ja kuitenkin itse toimin samalla, leveällä tavalla.
Työkaluina käytän käsikäyttöisiä koneita, nyt silppusin juustot vanhalla Moulinexilla.
Reseptiin olisi kuulunut juustoraastetta, mutta ostos unohtui ja kävihän silpun tekeminen näinkin.

Kului vain hetki ja sain apulaiset ympärilleni. Että apulaisen aika olisi kulunut, annoin tehtäväksi kostuttaa toisen kakuista.

Puoliso tuntuu olevan mustasukkainen puuhistani keittiössä kun tuon tuoskakin oli nappaamassa työvälineitä käsistäni ja uittamassa niitä pesualtaassa.

"Anna se veitsi - raastin - astia  - takaisin, tarvitsen sitä vielä!"
Kun asettelin puoliväkisin leipiä rengsvuokaan, sain huomautuksen: " Olisit pyöristänyt niitä kulmia, mahtuu paremmin."
"Grrr!"
Yön yli tekeleet lepäsivät kesähuoneen pöydällä ja tänään ne päällystin ylijääneellä täytteellä, koristeeksi laitoin tuoretta kurkkua, minitomaatteja,  tilliä ja basilikaa.

Kahteen kolmikerroksiseen kakkuun riitti Lidlin iso voileipäpakkaus. Lisäksi ostin pari purkkia hapankermaa, maustettuja tuorejuustoja, suolakurkkuja, savukinkkusuikaleita, paprikaa, basilikaa ja tilliä, ehkä jotain muutakin. Tarvikkeet maksoivat tasan 20€. Koristelu on taas minuntapaista, eli jkv. huoletonta kun nyt ei  juhlakoristelua tarvinnut tehdä.
Toivottavasti kelpaa pojanpojalle ja hellulle. Toinen kakku jää meille viikonloppuherkuksi.

Aamulla sain pikahälytyksen tyhjentää ja siivota peräkamari. Nuorten jenkkisänky odottaa ostajaa ja se tuotiin meille sitä hetkeä odottamaan. Kaapissa oli sopiva suoja sängyn päälle ja väriläiskäksi pääsi juuri valmistunut Afrikankukkatorkkupeitto. Peittoon sopiva taulu on vielä ripustamatta.

Nyt voimmekin puolison -herra Kukkaron kanssa karenssiretkeillä vieraissa vuoteissa;)😉

Peräkamarissa on toinen työpisteeni ja nyt järjestelin senkin uuteen uskoon.

"Mää hyppäsin tähän kokeilemaan miltä tämä sänky tuntuu, heti sain kyllä äkkilähdön, mutta näytille pääsin."

                "Moro, hyvää viikonloppua, pitäkää turvaväliä hyvät ihmiset, mua saa tulla rapsuttamaan                   jos lenkillä nähdään.; Emäntäni tuolta huutelee!"

OLEN SIIRTÄNYT ITSENI ETÄTÖIHIN

Posti toi juuri minulle uuden inspiraatiolähteen. Sisältöä en ole vielä edes silmäillyt, olkoon tuossa vieressä herättelemässä uteliaisuuttani. Ensin lämmittelen kohmeisia sormiani.

Anneli Kanto "Kirjoittamassa".

Olen siirtynyt kesähuoneen vilpoisuuteen koneeni kanssa. Ulkona on hyvin huhtikuinen lumimaisema,  puutarhatyöt ei juuri nyt vedä puoleensa. (Tulppaaninlehdet tienvieripenkissä.)

  Kesähuoneen katossa lämmittää kaksi  infralämmitintä ja selkäpuolta lämpöpuhallin.

Kohta lämmittää myös puolison - herra Kukkaron keittämä iltapäiväkahvi jos saan sen tänne kuljetuspalveluna.

Pääsiäisen pyhät saatiin vietettyä hiljaiselon merkeissä kotinurkilla. Pääsiäismaanantaina tehtiin pieni kiertoajelu Tampereen ympäristössä, katsastettiin ratikkalinja Hervannassa ja kierreltiin Vuoreksessa ensimmäistä kertaa asuntomessuvuoden jälkeen. Se on rakentunut mielestäni ihan kelvolliseksi ja tyylikkääksi kaupunginosaksi.
Matkalukemisena luin Heidi Mäkisen uutuuskirjaa "Ei saa elvyttää". Aiemmankin "Ei saa mennä ulos saunaiholla" luin heti sen ilmestyttyä. Tekstit ovat ilmeikkäitä ja sujuvia ja minun mielikuvitustani ruokkivia. Tätä viimeistä lukiessani arvuuttelin mielessäni olisiko kirjailija ollut joskus seuraamassa Vanhan Rouvan -äitini- ja pienen punaisen rollaattorin kulkua ja elämää?
Kirja kertoo kahdeksankymppisen hammaslääketieteen professorin viimeisistä vuosista ja uusista mielenkiintoisista epäsovinnaisista tuttavuuksista. Äidilläni ei ollut akateemista koulutusta, hän oli viiden lapsen yksinhuoltaja, töissä Waseliuksen kenkätehtaalla viimeistelyssä ruiskumaalarina ja SiljaLinellä hyttiemäntänä, siellä hänkin sai solmia epätavallisempia tuttavuuksia.
Aurilla ja äidilläni oli useita samanlaisia elämänasenteita: Stockmann, viini, skumppa, itsepäisyys, "en tarvitse apuja, ei vaippoja" joka joskus virkistävän ystävättärien tapaamisen jälkeen saattoi näkyä tummana juovana beigenväristen pitkienhousujen lahkeen sisäsivulla... Aurin elämä päättyi suunnitellun mukaisesti, samoin kävi äidilleni: ensimmäinen ja ainoa hoitokotikeikka päättyi kahden paivän kuluttua uupumiseen äkillisen pneumonian kourissa, ikää äidilläni oli 92 vuotta.
Kirjan  päähenkilön nimi  -Auri -herätti yhden työmuistonkin mieleen. Työpaikkani suljetulla osastolla oli tiivis tunnelma ja kontaktit olivat vahvoja. Joku siviilipalveluspoika esitteli itsensä kontaktikykyiselle ja halukkaalle Ritvalle hiukan huonosti ääntäen. Ritva kuuli nimeksi Auri Pukkanen, ja sillä nimellä palveluspoika sai olla. Auri Pukkanen.
Toisenkin mielenkiintoisen kirjan kuuntelin pyhien aikana: Aamulehden ilmaisen äänikirjan Pajtim Statovci´n "Kissani Jugoslavia". Se oli minulle aivan uutta aihepiiriä, mutta kahden lukijan äänillä kuuntelin sitä kasvavalla mielenkiinnolla. Heti kun kirjastot aukeavat, yritän saada luettavakseni kirjailijan Finlandia-palkitun "Bollan".
Oman SEN eteneminen näyttää olevan hitaanlaista. Olen takertunut aineistoon ja sen purkaminen vie energiaa. Samoin häiriötä tuottaa uusien  muistojen löytyminen ja kuinka ne saan sovitettua jo suunniteltuun sisältöön??
No -kun tämä karenssi näyttää jatkuvan, on tuota aikaa syventyä tähän omaan projektiin niin, ettei sosiaaliset kontaktit jää taka-alalle omasta tahdosta. Sen määrää tällä hetkellä "korkeammat voimat".

KAUAS PILVET KARKAAVAT

-minä en, vietän päivät pitkät enimmäkseen täällä kotona vaihtaen paikkaa huoneesta toiseen.

Karanteenissa olemme saaneet olla kolmatta viikkoa. Ensimmäisellä viikolla rikoimme karanteenia siten, että veimme jääkärille kotiuttamisvaatteet Parolannummelle portin taakse. Jääkäri kotiutettiin äkillisen vakavanpuoleisen sairauden johdosta. Uusi palvelukseenastuminen tulee vuoden kuluttua. 

Toisenkin kerran rikoin karanteeniohjeita kun kävin tulostamassa kerhohuoneella pinon jäsenkirjeitä.

Kylän kaupoilla olemme käyneet kukonlaulun aikaan. Paikallislehdessä oli niin kipakka kannanotto kaupassakäyntiin ikätoverilta etten  noussut autosta  kaupan pihassa vaan lähetin puolison -herra Kukkaron ottamaan vastaan moittivia katseita. Isommat ostokset viikolla hoiteli Neljäs Poikamme.

Kun kaikki fyysinen yhteydenpito sosiaalisiin verkostoihin on ei-sallittujen listalla olen minäkin perehtynyt paremmin netin palveluihin. Kirjoittajapiirin yhteydet on hoidettu s-postilla ja WhatsAppilla ja osallistuin yhteen Teams-palaveriinkin. Aika jännää, sanoisin!

Olemme siinä onnellisessa asemassa, että meitä on täällä kaksi huuhailemassa ja terveyttäkin on tallella niin, ettei tarvitse apuja hakea. Kaupunkikin kyseli mitä meille kuuluu. Hyvää kuuluu.

Läheiset omaisemme ovat sellaisten apujen piirissä, ettei meitä tarvita huolehtimaan heidän tarpeistaan. Kolmen pojan perheet ovat Kehä Kolmosen tuolla puolen, yhteydenpito hoituu puhelimella. Paikallinen teini käy pyörähtämässä autonpesulla ja terveiset huikataan ovenraosta. 

Kotipihan piirissä riittää pientä puuhastelua kun ilmat alkavat lämmetä. 

Tomaatit ja muut tarpeelliset siemenet olen kylvänyt ja nyt odottelen niiden kunnollista kasvupyrähdystä. 

Viritin kesähuoneen sivupäydälle muovihuoneen taimille. Ei sen kokoaminen ilman ohjeita sujunut kuten ennen, muutaman kerran jouduin pähkäilemään ja tekeleeni purkamaan ennenkuin sain sen kokoon. Herra Kukkaroa en tohtinut avukseni pyytää.

Lasikasvihuoneessa on lämpötila noussut jo 20 asteeseen ja kattoluukutkin aukenevat. Salaatit sinne voi jo kukkalaatikkoihin laittaa itämään. 

Edellisellä viikolla sain katkottua kaikki tuoksuvatukat ja silppuroin ne rytökasan peitoksi. Kotiloita olen saanut kerättyä aikamoisen määrän takapihan kukkapenkistä.  Voi hitsi niitäkin olioita!

Kukkapenkit olen saanut siivottua jonkinlaiseen kuntoon ja monenlaisia piippoja ja alkuja on jo ylöspäin pyrkimässä. Unikot ovat vallanneet ison alueen, annan niiden olla  ja kukkia alkukesän iloksi. 

Suihkualtaasta suli jäät viime yönä, eilen putosin siihen polviani myöten kun rikoin Jymylle juomavesiaukon.  Kellahdin aivan selälleni kurakkoon totuttuun jokavuotiseen tapaan, nimittäin Jymy osaa tällaisella hetkellä kietoa hihnansa jalkojeni ympärille eikä siitä solmusta  minunlaiseni kömpelö mummukka helpolla ylös nouse. 

Edellisen kesän piti olla viimeinen tässä pihapiirissä, mutta ollaankin tässä vielä tuleva kesä. Haaveilemamme  uusi kotimme valmistuu vasta alkusyksyllä 2020 joten kiirettä pois ei ole. Nyt on talomme myynti jäädytetty ennenkuin se ehti kunnolla edes alkaa. 

"Eilisen Emännänkaadon jälkeen pääsin kylpyyn. Emäntä kylvetti ja kuivasi puhaltimella. Taas kelpaa köllötellä. HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ, VOIKAA HYVIN!"

T. Emäntä ja Jymy-Jami