MELKEIN KUNINKAALLINEN

 "Kun mut oli tilattu tähän huusholliin syksyllä 2016, mua odotettiin kuin tulevaa prinssiä.

Mulla oli tuuhea ruunu omasta takaa päälaella, mutta vuosien saatossa sen on Isäntä ja Emäntä saanu silitettyä pois.

Kun noi ihanat pentuvuodet ovat jo taakse jäänyttä elämää, olen tullut huomaamaan kuinka ihanasti tuoksuukaan tienvieret, kun niille on jättänyt omat viestinsä mulle joku tuntematon tyttökoira. Isäntä, jota useimmiten vedän nykyään perässäni, on kerran langennut ihan polvilleen keskelle suojatietä, kun olen niin kiihkeästi pyrkinyt aamun parhaille tuoksuille. Siitä sitten seurasi kotona keskustelu, että mut pitäisi ruunata niin kuin hevoset.

Emäntä tilasi ajan Eläinystäville, ja siellä mun ruunajaisten alkua suunniteltiin. Ei tuo maski kuulu ruunajaisten ohjelmaan, eikä se estä koronaakaan, se laitettiin mulle, kun rypistin ylähuulta korvien syynauksessa. Emäntä rapsutteli mua koko ajan enkä yhtään huomannut kun lääkäri pisti mua niskanahkaan, sinne laitettiin kuulemma joku implantti, ruunauksen esityö.

Meille tuli toinenkin keikka Eläinystäville, kun mun korvaan oli päässy joku kokki. Se oli vähän pitempi reissu, otin siellä nimittäin muutaman tunnin päiväunet kun mun korvat pestiin ja puunattiin.

Toi mun implantti vaikuttaa kuulemma niin, että kevään jälkeen en taida päästä isien kastiin. Pallit tulee kuulemma niin pieniks` ettei niihin mahdu enää pentuja.  Isäksi tulemista en ole päässyt kertaakaan kokeilemaan, ei silti yritystä on ja paljon. Tykkään niin hirveästi ihmistyttövieraista meillä kotona, että ei ne enää uskalla tulla meille, kun olen niitten niskassa ja selässä koko ajan. Emännänkin kanssa meillä on iltaisin jatkuva taistelu. Emäntä yrittää päästä nopeasti peittonsa alle, mutta mää oon aika nopee, ja usein ehdin hypätä Emännän selkään ja kahlita sen niin, ettei se pääse liikahtamaankaan. Huutaakaan tai komentaakaan Emäntä ei voi, kun se kuuluu naapurin makuuhuoneeseen ja siellä sitä sitten ihmetellään, että mitä uudet naapurit oikein möykkäävät iltaisin...

Niin että tällaisista syistä mua ollaan ruunaamassa.

Muuten meillä menee ihan hyvin. Teinipojat on taas täällä etäkouluaan ja työharjoitteluaan potemassa. Emäntä hääräilee pullanpaistossa ja mää sen makutuomarina. Pari laskiaispullan raakiletta ehdin maistaa...

Mää tykkään Emännän voimistelutossuista, joskus me kinastellaan kummalla meistä on niille enemmän tarvetta. Sen tiedän, ettei Emäntä ainakaan jumppaa. En ole nähny. 

Tänään kävin kylvyssä , kun mun päähän kaatu ruokaöljyä teinipoikien kanssa temmeltäessä. Emäntä pesi ja Isäntä kuivas mua koneella. Se on niin miehistä puuhaa. Saadaan touhuta koneitten kanssa.

Ei mulla tässä muuta tällä kertaa, tosta ruunaamisesta vain tulin kertomaan...

Voikaa hyvin ja pyörikää lumihangissa!

t. Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen Kukkaro, täältä keskeltä kylää, kirkon vierestä

ILVEKSEN KOHTALO

 Keskellä Tamperetta on kuljeskellut viimeviikkoina oikeita tupsukorva-ilveksiä. Niin on kertonut Aamulehti. Tutummat Ilvekset murisevat itsekseen jääkiakkohallllissa kun yleisö puuttuu. Kuulemma pahvipäät ovat yleisön sijaisina peleissä. Kotisohvan ilvekset ovat kääriytyneet Ilves-maskin taakse.

Kerron Teille sadun -tai tarinan - haluatteko sen lukea vai jätätte lukematta, on oma valintanne.

ILVEKSEN KOHTALO, 

OLIPA KERRAN

Eräänä keväisenä päivänä kaukana Tampereen ulkomailla, Teiskon metsässä  käyskenteli vatsa nälästä kurnien nuori ilvesneito. Sammaleen peittämä kivenjärkäle salasi ilvesneidon askeleet keväisiin ajatuksiinsa vaipuneelta mahdolliselta tulevalta isäjänikseltä. Neito kyyristyi, teki kevyen loikkauksen, jänis päästi pienen parkaisun ja vaikeni... Neidon vatsa ei  kurissut eikä jäniksestä ollut enää isäksi.

Samaisen metsän koivikkoisella rinteellä oksanhangassa paistatteli kevätpäivää ilvesnuorukainen. 

"Morsian pitäisi pian löytää, sitä olen ajatellut. Mistä tuo neidon tuoksu tulee? Männiköstäkö?"

                                        "Hei kaunotar, haluatko perustaa perheen kanssani?" 

   "Tuotko muhkean jäniksen jos perustamme oman pesän?" naukaisi vienosti ilvesneito.

 "Riittääkö tämä huomenlahjaksi?"

"Riittää tälle päivälle, oma tupsukorvani."

Kevät koitti, pesäkolo kuhisi elämää, ilvespentujen leikit ja naukumaharjoitukset täyttivät mäntymetsän kallionkolot. Äiti-ilves oli ylpeä perillisistään.

   "Olkaa varovaisia lapset, lähellämme asuu vihollinen, maatilan pystykorva."

    Isäilves varoi koko kesän uutta kohtaamista kipakan pystykorvan kanssa. 

   Mäntymetsään tuli syksy.

   Tilallinen otti haulikon naulakosta ja kutsui koiransa:" Nyt saatte haukkua minulle ilveksen."

   Tilallinen halusi suojella kanojaan ja isäilves  perhettään. Kaksi yhtä vastaan...

Pakkasyön kuulaudessa pääsi haulikosta kimakka pamaus kohti puunoksaa. Isäilveksen pehmeät tassut eivät enää jaksaneet kannattaa haulikon kylmä kuti sydämessä kotipesälle. Isäilves lyyhistyi hangelle kosiokoivun juurelle. Äiti-ilveksestä tuli yhdellä laukauksella yksinhuoltaja.

Isäilves joutui ladon seinälle.

   Tilallisen pirtissä oli vasta kohdattu nuorikko.

  "Riittääkö tämä huomenlahjaksi?"

                                                                       "Ynhh!"

                                                                   Sen pituinen se!

Sadun taulut on maalannut nuorin velipoikani Esa ja hänen luvallaan olen kuvat julkaissut. Osa "Ilveksen kohtalo"-tauluista oli Esan isossa n 100:n taulun näyttelyssä Tampereen Vanhalla kirjastotalolla 1993. Muita mm Saami-aiheisia Esan tauluja on ollut muutamassa näyttelyssä Metsossa ym ja Rovaniemen kaupunginkirjastossa 2013, siitä blogiteksti kesäkuu 2013.

NÄIN MEILLÄ SUJUI 51. AVIOLIITTOVUOSI

 Menneen vuoden ensimmäiset päivät vietettiin muistellen 27.12.2019 viikonlopun kekkereitä. Saimme viettää uudelleen 50-vuoden takaisia vaatimattomia vihkiäisiämme silloisen ja nykyisen ystäväjoukon kanssa.

Vuoden 2020 kulku lähti sujumaan vauhdikkaasti erilaisten harrastusten parissa. Kirjoittajapiiri tutulla porukalla alkoi tammikuun alussa.

Suurta jännitystä ja kihelmöintiä vatsanpohjalle teki uusi roolini Eläkkeensaajien yhdistyksen aloittavana puheenjohtajana.  Epävarmana osaamisestani harjoittelin puheenpitoa kotona videon avulla. Se rauhoitti.

Kevät eteni niinkuin sen tulikin edetä -kunnes... Perjantaina,  maaliskuun 13. pnä olimme lopettelemassa yhdistyksemme digikurssia kun saimme viestin: "Tilat suljetaan, ette voi enää kokoontua!" Sinä päivänä KORONA valtasi ajatuksemme ja meidät ikäihmiset asetettiin oman onnemme nojaan koteihimme ilman kontakteja. Kauppareissut tuli tehdä kukonlaulun aikaan tai pyytää läheisiä tavaroitamme kuljettamaan. Meillä nämä ongelmat saatiin selätettyä sujuvasti, ulkopuolista apua emme joutuneet käyttämään. 

Maalis- ja huhtikuu menivät TV-tä seuratessa ja pandemiatietoja sisäistäessä. Pelon tunnekin käväisi mielessä: "Entä jos mekin sairastumme?"

Toukokuu oli jo henkisesti valoisampaa aikaa; saimme tehtyä päätöksen laittaa talomme myyntiin. Se taas sai aikaan sen, että nurkkiin jääneet tavarat saivat kyytiä joko uusiin koteihin, kierrätykseen tai kaatopaikalle.

Myyntiaika oli kaikesta huolimatta leppoisaa kun meillä ei ollut tulenpalavaa kiirettä muutolle. Elokuussa se sitten ratkesi.

Samaan aikaan kirjoitimme kauppakirjat uudesta kodista kylän keskustassa, sitä tavoiteltiin. Entinen koti saatiin tyhjäksi kolmessa viikossa ja uuteen kotiin muutimme heti elokuun lopussa kun saimme avaimet jo kaupantekotilaisuudessa. 

Sopeutuminen uuteen kotiin oli Jymy-koiralle aluksi vaikeaa; oli päästävä aina mukaan kun Isäntä ja Emäntä lähtivät asioille. Golfin takakontista tuli Jymylle turvapaikka.

Koronakarenssista huolimatta perhepiirin teinipojat viettivät syyslomansa luonamme uudessa vierashuoneessa. 

Tupaantuliaiset on vielä pitämättä, odotamme "aikaa parempaa." 

Syyskaudella saimme aloitettua kirjoittajapiirin ja vähäisesti muutakin toimintaa. Ikävästi kuitenkin kävi monelle suunnitellulle tapahtumalle: AVI ja THL suosittelivat kokoontumisten peruuttamisia. Viime tipassa jouduimme peruuttamaan yhdistyksemme suositun jouluruokailun. Ehkä jo kevään korvalla saamme kokoontua "jouluruokailunkin" merkeissä.

No mitä itselleni kuuluu? Kaikin puolin sitä tavallista- hyvää, kiitos kysymästä. Terveyttä olen joutunut vaalimaan hiukan tarkemmin kun muuton tiimellyksessä pyörtyä kupsahdin tuolin alle. Tutkimustuloksissa ei ollut poikkeavaa, mutta kävin Taysissa tietyissä tutkimuksissa, siitä on vielä epikriisi tulematta ja nyt on OmaPostiin tullut lähete silmätaudeille, näkö on alkanut hämärtyä. Uuden ajokortin vielä kuitenkin sain.

Lukemista ja kirjojen kuuntelua olen harrastanut tavallista enemmän kun tuota aikaa ja kiinnostusta on ollut. Oman kirjan olisi pitänyt olla valmiina jo syksyllä, mutta tunnustettava on, että kodinvaihto ja koronan tuomat haasteet vastuullisissa harrastuksissa ovat pitäneet pientä lamaannusta yllä. Kirjoittamisen loppuunsaattaminen ei yksinkertaisesti ole sujunut. Toisaalta olen uppoutunut aika syvälle suvun henkilöiden maailmaan kun löysin uusia väyliä tutkiskella niitä. 

Joulun aika ja vuosi vaihtui rauhallisesti TV:n ja kirjan parissa. Lomateinit tulivat jouluaattona. Uutta vuotta he lähtivät vastaanottamaan ystäviensä kanssa ja kuuluivat palanneen jo ennen aamunkoittoa. 

Koirani Jymy kuunteli kylältä paukkuvia ääniä ja löysi turvapaikakseen Isännän vaatehuoneen.

Kirjoituksen otsikkona oli "Näin meillä sujui 51.avioliittovuosi", avioliittoa kirjoitus ei kuitenkaan näköjään sivunnut... Sekin on sujunut entisten vuosien tapaan tutulla rutiinilla, nyt olemme olleet päivittäin hyvin lähellä toisiamme - syynä rivitalomainen kapeahko keittiö jossa kaksi tekijää yrittää saada tekemisiään valmiiksi, toinen viherruokaa ja toinen kakkutaikinaa...

Vuosi 2020 on saatu kunnialla päätökseen -kaikesta huolimatta!

Kiitän lukijoitani kuluneesta vuodesta ja toivotan Teille hyvää alkanutta vuotta 2021!

Takapihalla on hentoinen lumikerros!