Vuoden 2021 viimeinen päivä on hämärtymässä. Kevyt lumi peittää takapihan puiston honkamäntypetäjiä, jotka huojuvat verkkaisesti lempeässä tuulenvireessä. Lämpömittari näyttä nollaa.
Blogikirjoittelu on ollut unohduksissa lähes puoli vuotta. Loppusyksyllä kirjoitin ja julkaisin kesän ja syksyn tapahtumista kirjoituksen. Siinä oli pienen korjauksen tarve, ja kun sen olin tehnyt, hävisi koko kirjoitus taivahan tuuliin tai mihin lie, mutta kadoksiin se joutui. Uudistuneeseen bloggeriin on ainakin minun monimutkaista saada kuvia, joten siihen tuskastuneena en ole uusia tekstejä saanut luoduksi.
Ensimmäisen kesän töitä tällä pihalla oli terassien teko ja loppukesällä jyrkkien rinnekukkapenkkien päivittäminen. "Rotikon rappusten" toiselle puolelle tein porrastetut kukkapenkit, porrastuksen tueksi iskin maahan puureunukset ja muutaman laatan hoitotöitä helpottamaan. Toisella puolella istutukset muotoilin ja tuin turveharkkoreunuksilla. Ison valkoisen leimupehkon siirsin näyttävämpään paikkaan. Uusia sipulikukkia istutin muutaman kymmenen, kun en muistanut kuinka paljon niitä entisestään oli.
Blogikirjoittamiseen ryhtymistä on haitannut muutamakin muu ongelma: yksi syy on ollut kaihin kypsyminen molemmissa silmissä ja sen aiheuttamat kiusalliset näppäilyvirheet kirjoittamisessa. Ystäväpiiri alkoi loppukesällä huomautella, etten huomaa heitä kylillä kulkiessani. No suoraan sanottuna: en heitä tunnistanut... Tiesin, että pääsisin kaihileikkaukseen joulukuulla, mutta varmistin jononumeroani. Se kannatti! "Pääsettekö huomenna?" Huomenissa (syyskuussa) molempiin silmiin tehtiin toimenpide, en tiedä mitä tehtiin tai kuka sen teki, mutta nyt näkyy kaikki liiankin hyvin...
Muuten syyskausi on sujunut terveyttä säilyttäen, kaikki kolme koronarokotusta on saatu ongelmitta. Trafi pyysi uutta lausuntoa ajokorttia varten eikä tutkivalla lääkärillä ollut mitään sitä vastaan, että ajokorttini aktivoidaan uudelleen, kun näkökin on parannettu.
Kirjoittajapiirissä kävin koko syksyn ja muutamia "kohtauksia" olen saanut kirjaani tehtyä. Keskiyöllä kirjoitusvire olisi parhaimmillaan, mutta peiton alta nousemista ja koneen äärelle hivuttautumista en ole alkanut harrastamaan. Siihen on parikin syytä: koirani Jymy häiriintyy oudoista toimistani öiseen aikaan. Joskus on tullut yöllä kirjoituspakko, mutta kostean kuonon nykiminen kyynärpäästäni ja syvät huokaukset ovat jouduttaneet minut takaisin untuvapeittoni alle.
Joulukuu on mennyt jonkinlaisessa henkisessä sumussa, pikkuveli menehtyi yllättäen ja minulla kuolinpesän hoitajana on riittänyt yllin kyllin järjestämistä ja kirjoitushommia. Velipoika oli kuvataiteilija, - kuten hän itseään halusi nimitettävän - ja nyt varastossa olevat pari sataa taulua pitäisi kuvata, mittailla, hinnoitella ja saada myyntiin.
Tanssija
Ohessa vain muutama erikoisempi ja vanhempi taulu näytteeksi. Päätyöt kuvaavat luontoa, lintuja, aiheita Lapista, saamelaiskulttuuria ym . Teen niistä myöhemmin oman blogikirjoituksen.
Pieni tapahtuma tänään päivällä sai sydämeni lyömään ylimäärisiä pompsahduksia. Koirani Jymy, 5 v, ja jolla on viimeisiään vetelevä hormooni-implantti niskanahan alla sai tyttökoiran tuoksut kuonoonsa ja pinkaisi kylille ilman lupaa ja hihnaa niitä etsimään. Ohikulkijat kertoivat, että Jymy oli ylittänyt kadun suojatietä pitkin ja kulkenut kuin hihnassa kadun reunassa. Onneksi jonkun postilaatikon kulmalla oli tyttökoira isäntänsä kanssa, joten Jymy sai kuononsa täyteen sulotuoksuja. Kotiinpaluu sujui vauhdikkaasti.
Kulunut vuosi itsestä riippumattomista harmeista ja rajoitteista huolimatta on saatu lähes onnekkaasti päätökseen. Kiitos siitä!
Nyt on vuoden 2021 viimeinen ilta pimentynyt ja oma illanvietto alkaa. Sama seuralainen on keittänyt napsahtavat uudenvuoden nakit ja avannut kuohuviinipullon jo yli puoli vuosisataa (alkaen 1968)
HYVÄÄ JA TERVEELLISTÄ VUOTTA 2022
toivottaa Rouva Myttynen, Herra Kukkaro ja bernipoika Jymy-Jami
