KESÄKUULUMISIA

 

Hyvää keskikesän päivää! Viimeksi olen kirjoitellut blogiini ennen vuoden vaihtumista, puoli vuotta olen haudutellut tätäkin kirjoitusta. Nyt istun terassilla koneeni kanssa, ja kuuntelen lintujen liverrystä takapihan honkien oksilta. Taivaalla ei näy pilviä, pieni tuulenvire käy koivikossa.

 Sisätiloissa puoliso, herra Kukkaro selailee sämpyläreseptejä, aikoo leipaista sämpylät iltapäivän kattaukseen. Joko vain meille kahdelle, tai satunnaiselle määrälle jälkipolvea. Kutsu yhteiselle iltapäivälounaalle tänään, huomenna tai ylihuomenna on esitetty hyvissä ajoin. Todennäköisesti nuoret viettävät mittumaarin ystäviensä kanssa vesien äärellä. Itse pysyttelemme kotinurkilla tämänkin juhannuksen, kuten noin 53 aikaisempaakin. Kun omat pojat alkoivat viettää juhannuksiaan kodin ulkopuolella, oli meidän tehtävänä varustaa heidät, eli pakata reppuihin vessapaperista alkaen kaikki -ainakin minun mielestäni tarpeellinen rekvisiitta mitä telttaretkellä ikinä tarvitaankin. Useimmiten ne palautuivat koskemattomina.

Nyt eletään vuotta 2022 ja vuotta on kulutettu jo puolet. Koronasta on selvitty, perhepiiristä muutama poti lievän taudin, puoliso ja minä olemme selvinneet tähän asti oireettomina. Tammikuun alkupäivinä kipeytyi kurkkuni ankarasti, ja podin sitä vaivaa koko kuukauden, se saattoi olla jopa koronaa, testiä en tehnyt.

Kevät oli lähipiirilleni ja minulle erityisen raskas. Marraskuussa menehtyi nuorin velipoikani, ja perunkirjoituksen sain viiveellä tehdyksi, mutta vieläkin on asiat keskeneräisiä pankkien kanssa.

Helmikuussa esikoispoikani laittoi kuvan fb:n jalkateristään ja viestissä luki: "Ambulanssissa, en tiedä mihin mennään." Kyyti vei Meilahteen, siellä kuvauksiin ja kuvien kertoma oli karua. 30 päivää kesti kamppailu aggressiivista syöpää vastaan. Sain pitää esikoistani kädestä hänen viimeisen henkäyksensä aikana. Olin tullut pojalleni äidiksi 17-vuotiaana, pidimme toisiamme silloinkin sormista kiinni ja kohtasimme ensimmäiset katseet. Poika eli 58 vuotta. Siunaustilaisuus oli huhtikuussa Helsingissä ja uurnan lasku toukokuussa Onni-ukin ja Esa-enon viereen Tampereella Lamminpään hautausmaalla. Paikka oli pojan oma toive, vaikka asuikin perheensä kanssa Helsingissä. 

Samaan aikaan, kun valmistelin poikani muistojuhlaa toukokuussa, sain tiedon toisen velipoikani äkillisestä sairastumisesta. Sairaalassa ei annettu toiveita toipumisesta, oli tunteja tai päiviä jäljellä. Teho-osastolla veripussien ja elintoimintoja ylläpitävien laitteiden keskellä ei toiveikkuutta ollut. Seuraavina päivinä vieraillessani näin, että kunto on kohonnut huomattavasti, ja toipuminen oli alkanut. Reilun viikon tehohoidon jälkeen velipoika pääsi takaisin hoitokotiinsa ja minulta vierähti iso kivi sydämeltä. 

Kevään aikana on ollut muitakin elämänlaatua haittaavia asioita, ne tosin eivät koskeneet henkilökohtaisesti minua, mutta olivat paljon aikaani vieviä toimia. Nyt ne on saatu hoidettua ja saan niiden tiimoilta hengähtää taas vapaasti.

Onneksi olen kaiken surun ja harmituksen keskellä voinut viettää aikaani perheeni sekä erilaisten ystävieni kanssa pikku matkoilla, tapaamisissa ja tapahtumissa: Serlachius-museolla, teatterissa, Hattulan Pyhän Ristin Kirkossa tutustumassa Rottien Pyhimykseen, kesäjuhlissa Kangasalan Kisarannassa ym ym.

Puoliso, herra Kukkaro, jolla on ikuinen Puuha Peten perimä, on ahkeroinut takapihalle terassia ja sen päälle katoksen. Minä avustin, ja naapurin pitkä mies

Kaikki sujui hyvin, vaikka ei täydellisesti. Tämä entinen työsuojeluvaltuutettu teki oikean kardinaalivirheen, kun asetti korkeat tikapuut pehmeälle perennapenkille. Niinhän siinä kävi, että tuunaajan tikapuut keikahtivat ja ikuis-Puuha Pete teki kaksoiskiepin takaperin raparperi- ja lipstikkapuskan kautta jyrkän perennarinteen puoliväliin. Näytös oli niin nopea, ettei kukaan ehtinyt nähdä sitä, vain muutama multamurunen näkyi pusakan selkämyksessä. Ja pöllähtänyt ilme...

Valmista kuitenkin tuli. Terassin ympäriltä poistettiin näköalaani ahdistava vanha aita, ja se korvattiin lasiaidalla. Nyt näkee kukkivat perennat ja alas puistoon. Viiniköynnökselle tehtiin oma avopergola ja oksat saavat paremmin päivänvaloa, samalla lehvästö estää aurinkoa porottamasta keittiöön. 

Koko mennen alkuvuoden huushollissa on poikkeillut päivittäin tai harvemmin kolmen serkuksen ryhmä. Pappa laittaa heille sunnuntaisin kutsun "Ruoka on valmista kolmelta!" Hyvissä ajoin pojat ovat paikalla ja pöytäkeskusteluina käydään läpi niin maailman kuin lähipiirinkin ajankohtaiset asiat. Pappa kyllä vetää keskusteluihin usein vanhojakin asioita, etenkin sotaväkeen liittyviä. Kahdella serkuksella varusmiespalvelu odottaa tulevan tammikuun aikana. 

Oma kirjoitusprojekti etenee, vaikkakin hitaasti. Pojanpoika sai opiskelunsa päätökseen ja ehkä lähiaikoina saan työ- ja puuhasteluhuoneeni käyttööni.

Koirani Jymy-Jami voi hyvin, vaikka ei enää halua tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Turvalaite on oltava lenkeillä mukana, ainakin vähän matkaa. Tämän turvalaitteen koko on 40x80, eikä se mahdu kaariportista läpi.

                           Toivotan Teille kaikille oikein hyvää ja leppoisaa keskikesän aikaa!