perjantai 18. elokuuta 2017

PALUU ENTISEEN


Meidän sakki perillisiä myöten olemme volkkarifaneja. Niitä on pihapiirissä vuodesta 1972 pyörinyt sinisenä, punaisena, kullanvärisenä, vihreänä, mustana, mustavalkoisena, monen sävyisenä harmaana, on ollut Passattia, Golfia, saksantuontia ynnä muuta.
Ensimmäisemme:

Oli vaihe, että tarvitsimme kahta autoa ja minä sain hallintaani yönmustan V-70 peräkoukkuineen.
Toisen auton tarve myöhemmin väheni ja vain V-70 jäi meille.
On käynyt kuitenkin niin, että joko V-70 on suurentunut huimasti tai minä kutistunut pieneksi eikä jäykän niskan kanssa ajeleminen  ole ollut enää nautinto.

Puoliso- herra Kukkaro on jo pidemmän aikaa katsellut minun ja koiran mittoihin sopivaa kulkupeliä.
Minulle sopisi kokoni puolesta sellainen 70-luvun pikkufiiatti tai nykynuorison mopoauto, mutta Jymy ei taitaisi sellaiseen mahtua. Tai emme molemmat samanaikaisesti...


 Viime viikolla puoliso- herra Kukkaro tuli blogihuoneeseeni ja lausahti muina miehinä:
"Nyt olis sopiva auto myynnissä."
Minä: "Jaa."
Puoliso:"Golffin farkku vetokoukulla."
Minä: "Jaa."
Puoliso:" Se olis Kuopiossa, huomenna vois käydä katsomassa."
Minä:" Mää tuun mukaan."

Iltapäivällä alkoi  vimmattu V-70 pesu ja puunaus. Minulle annettiin tehtäväksi tyhjennellä tilpehöörit koteloista. Muuhun toimeen en kelvannut. Yhden kerran olen saanut käskytettynä ja moneen kertaan ohjeistettuna osallistua autoni pesuun kuluneitten viiden vuoden aikana.

Meidän pihan ja Kuopion välillä on n 350 kilometriä joten sukankudin piti ottaa matkaseuraksi.


Savoon kun oltiin matkalla niin ei  tiennyt "männäänkö sitä tuonne vai mäntäskö tänne?"



                                          Oman seutukunnan tiet ovat suorempia.


                     Tänne sitten kello 12 mutkaisilta teiltä päädyttiin, vain yhden harhaanajon jälkeen.


                                  Harmaalla Golfilla tehtiin koeajo Kallan silloilla ja hyväksi havaittiin.


Yönmusta V-70 halattiin, kiitettiin yhteistyöstä ja jätettiin kuopiolaisen autoliikkeen parkkiruutuun. 


Kotimatkalla poikettiin Vaajakosken ABC:llä tankkaamassa ja samalla kuultiin, että juurikin niille mittareille oli muun maan miehet asettaneet skimmauslaitteen. Meidän kortti kyllä oli jäänyt lukematta. Onneksemme.

Matkasukankutimeni edistyi hitaasti kun piti olla silmä tarkkana seuraamassa liikennettä.
Jyväskylässä tuli ylimääräinen mutka matkaan kun oikea kaista menikin vierestä...

Ikävä tilanne loppumatkalla koettiin kun satuimme juuri tapahtuneen peräänajon silminnäkijöiksi.
Samaisella tienpätkällä näimme aiemmallakin matkalla kolarin, silloin oli iso auto kaatua kellahtanut ojanpohjalle.
Pian se yli 700 kilometriä päivän mittaan tuli rattia väännettyä kun oli mieleinen  tehtävä edessä.

Nyt on taas volkkari kotipihassa, ja se tuntuisi olevan herra Kukkaron mielelle ja kukkarolle sopiva ajopeli toivottavasti moneksi vuodeksi.

                                         Tästä haaveilen minä, pojat voisitteko tuunata tämän minulle???


tiistai 8. elokuuta 2017

JATKOKERTOMUS KIITOLLISUUSHAASTEESEEN.

Aamulla laitoin menemään oman puutarhakiitollisuuspostaukseni. Vuosia sitten "tulin kaapista" kun totesin, että olen rivi-ihminen. Monessakin asiassa ja toimessa. Piirteeni näkyy erityisesti puutarhassa kuten kuvat kertoivat.
Nyt on jo loppukesä ja rivi-istutukset alkavat olla kukassa.
Sisääntulon penkki; se on toinen kaarevista penkeistäni ja siihen upotin pyöreän laastipaljun suihkuineen muotoa tukemaan.

Haaveilevaa neitokaista suojaa iirikset, kuunlilja, päivänlilja, jaloangervo, kalliokielo ja jalomalva .

Seläntakana tienvieressä on tuuhea rivistö päivänliljaa.
 

Kaikki suoristetut penkkini ovat kymmenen metriä pitkiä, tämän leveys on yli kaksi metriä, toiset ovat alle metrisiä. Nyt päivänliljojen kukittua, alkaa tummanpunaiset jaloangervot oman riviesiintymisensä. Suoralinjaisuutta pehmentää sisääntulon kaari, toivottavasti tulevina kesinä pääsee kulkemaan tuuhean kärhökukinnan alta.

Toisella puolella on keväällä valmistunut kesäkukkapenkki. Auringonkukat aloittelevat kukintaansa, ruiskukat, kehäkukat, ikikukat ja muut -nekin ovat säntillisessä rivistössä.
(Kiertelin talon nurkkia ja löysin toisen rivin tiiliä joilla saan penkkiin lisää multatilaa.)

 Kasvihuoneen takapenkit ja koko vesiputkihässäkässä saadut uudet istutusalueet ovat nekin alkaneet elää.
Kesäkurpitsat alkavat pullistumaan ja kohta pääsevät pöytään. Naruihin on sidottu nyt kukkivaa ruusupapua ja reunuskukkalaatikon mansikat on kohta popsittu.


Auringonkukat ovat kasvaneet jo korkeiksi, niitä on pitänyt vähän köytellä, että pysyvät rivistössä ja pystyssä päin.
Keväällä istutettu rivi päivänliljoja voi hyvin, kaikki juurakot jo tekivät kukkia.


Kivikovan jankkoisen pohjamaan kesytys on tulevaa urakointia, nyt olen kipannut pehmikkeeksi ruohosilppua ja kompostia. Hyvin siinä ovat alkuun lähteneet palavan rakkauden juurakot, se ei sovi riviin vaan tarvitsee ryhmän omiaan ympärilleen, ja tietenkin omia teitään vaeltava huhtakurjenpolvi.
Tanakat sinipallo-ohdakkeet, nekin ovat omana ryhmänään. Hentoinen, mutta korkea neilikka on ottanut paikkansa maksaruohojen seurassa.
Krassi antaa väriä elokuun iltahämärässä.

Toinen kaareva kukkapenkki on olohuoneen edustalla suihkualtaan ympärillä.


   Jymy-Jamin juomakipon ympärillä kasvaa pionit, tarha-alpi, jaloangervoja, kuunlehtiä, jalopähkämöä ja pian kukkiva kultapallo.


Voi kuulkaa, oli se helpotus päästä kertomaan teillekin, että on tämä puutarhan hoito ja rakentaminen terapeuttista puuhaa josta voi ammentaa sitä kiitollisuuttakin vaikka vähän selkää saattaa pakottaa.

Kaivelkaa tekin sielunne syövereistä se oma sisin ja tehkää puutarhastanne sen mukainen, omannäköinen..

 Nautitaan elokuun väreistä ja hämyisistä illoista!

SEITSEMÄN KIITOSPÄIVÄÄ PUUTARHASSA

Sain kaima- Annelilta -Anneli A/Pihakuiskaajan puutarha-bloggarilta haastavan tehtävän:
"Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa seitsemän päivän ajan ja tee siitä postaus.
 Kerro postauksessasi kuka Sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen."




Ensimmäinen kiitollisuus:
Tästä se alkoi, se syvä kiintymys puutarhan olemukseen.


50-luvulla kun olin lapsi, oli perheelläni - johon silloin kuului mummi Ester ja ukki  Kalle Myttynen,  äiti Irja ja isä Onni, sekä velipojat Morski ja Emppu sekä sisko Leena ja isosisko eli minä Annelipunneli- puutarhapalsta ja mökki.
Mökki oli pikkuruinen siirtolapuutarhamökki Litukalla, Tampereella. Kotimme oli kivenheiton (tai kahden) päässä Lapintiellä, joten mökillä pääsi käymään päivittäin. Vintillä kapeiden portaiden päässä oli makuupaikka ja aamulla istuttiin auringonlämmittämillä piharapuilla. Aamupalana näkkileivän päällä Vesta-sillinsiivu, kurkkua ja tilli. Se makumuisto ei unohdu.
Puutarha oli pienenpieni, siellä kuitenkin kasvoi neljä omenapuuta: Valkea Kuulas, Melba, Lobo ja Åkero. Muistan nämä nimet kun olivat niin erikoisia. Syksyisin mummi keräsi Åkerot, kääri ne silkkipaperiin, ja vei  sinkkiammeessa talomme vinttivarastoon. Talvella niitä sitten syötiin. Nyt pihassani kasvaa Åkero- jonka hedelmiä minäkin käärin paperiin ja säilytän jouluherkuksi jääkaapissa, sekä Melba, että Lobo.
Puutarhan hiekkakäytävät olivat suorat, iltaisin (tai lauantaisin) ne haravoitiin laineikkaaksi.
Käytävän toisella reunalla kasvoi valkoisia leimukukkia ja toisella puolella sinistä sarviorvokkia, Viola Cornutaa. Sininen orvokki ja sen  nimi on jäänyt syvälle muistiini. Käytävän leimujen ja orvokkien tuoksu ei ole unohtunut.
Käytävän päässä, portinpielissä kasvoi parsaa. Nyt minunkin puutarhassani kasvaa parsapehkoja.
Mökki myytiin 50-luvun puolivälissä kun mummi Myttynen siirtyi taivaallisiin siirtolapuutarhoihin.
Pari kesää sitten pääsin käymään tässä entisessä lapsuuteni paratiisissa, se oli säilynyt samanlaisena kuin sen muistin kuudenkymmen vuoden takaa ja omenapuutkin olivat tallella, sekä portinpielen parsat.
Syvällä sielussa on vieläkin se tunne ja tuoksut jotka tässä pikkupuutarhassa lapsena sisimpääni sain.
Eli olen saanut elää tunteidenkin siirtolapuutarhassa.


Toinen kiitollisuus:
Siirtolapuutarhaelämän jälkeen seuraavat 20 vuotta asuin kerrostaloissa Tampereella Tammerkosken ja puistojen läheisyydessä. Puistojen kukkaistutukset eivät jääneet ilman huomiotani ja ihasteluani.


Kouluaikana keräsin kasvikansion täyteen ja kasvien nimien opettelu oli mielenkiintoista. Pari vuotta sitten kyykistelin innoissani ja muistoissani ojanreunoilla kun keräsin koululaiselle kasveja.
Nykyiseen Puolen Hehtaarin Metsään muutimme marraskuussa 1977 ja seuraavana kesänä alkoi haaveilu omasta puutarhasta.

Kolmas kiitollisuus:
Ruusut; ne ovat ehkä monen uuden puutarhan perustajan haave, niin minullekin olivat. Ensimmäisenä kesänä ostin muutaman ruusupuskan ja istutin ne riviin talon eteen.
Etupihalla polteltiin rakennusjätettä ja siitä tuhkasta ?? ilmestyi pihaani ihana huhtakurjenpolvi jonka jälkeläiset elävät ja voivat edelleenkin rehevästi.


Talon päätyyn olin ensimmäisenä kesänä tehnyt mansikkamaan.
Toisena kesänä  elokuussa perkasin mansikkamaata kun tuli ähky olotila. Piti lähteä korjaamaan Tansanian tuliaissatoa  Taysiin. Saatiin koppaan Neljäs Poika. (Puoliso oli ollut kehitysaputöissä Tansaniassa edellisen syksyn.)
(Ps: ei hänellä syntyessä partaa eikä viiksiä ollut ,ei edes kruunua päässä!)

Neljäs kiitollisuus:
Tässä vaiheessa Puutarhavelho täti Viherpeukalo ei löytänyt löytämilleen ja pelastamilleen taimille sopivaa paikkaa, eikä itselleen tekemistä. Siispä kleinbussi kattoa myöten täyteen taimia ja ne päätyivät meidän pihaan. Samassa kyydissä tuli antiikkinen valkoinen puutarhakalustokin, siitä olen aiemmin kirjoittanut.
Täti Viherpeukalo kyykki syyskuun päivät ja pimeät illat  pihalla, välillä nortinsavuja ilmaan puhallellen, (ja minä vastasyntynyttä sisällä imettäen,) istutti nykyisille paikoilleen Mooseksen Palavat pensaat, kuunliljat, päivänliljat, jaloangervot, vuorenkilvet, yhden pionin, japaninruusukvittenin, sinipallo-ohdakkeet, vuohenjuuret, isorikot ja muut mehitähdet  sekä kleinbussin katolle köytetyn sypressin. Se ei toipunut muutosta vaan ruskettui elottomaksi ensimmäisen talven aikana.
Talonedustan ruusut Täti Puutarhavelho siirteli muille maille, en ole niitä vieläkään löytänyt.
Sama kasvikanta on edelleen puutarhani runkona. Alkuperäisistä on vain vuohenjuuren taru loppunut, nyt olen ostanut muutaman uuden juurakon kevätkukkijaksi.

Ensimmäisinä Puolen Hehtaarin  Metsän vuosinani hääräilin kaikki vapaa-ajat kohentamassa puutarhaa. Käsin möyhensin savipaakut, kuokin kukkamaat ja kääntelin kiviä. Rahaa ei ollut puutarhanlaittoon, joten piti ottaa luovuuselementti ja hartiapankki käyttöön.
Kun minä hääräilin ulkotöissä, hoiteli puoliso- herra Kukkaro lapsia. Ja leipoi pikkuleipiä kun minä kääntelin kiviä ja siirtelin puita. Meille se oli sopiva työjärjestys, ja joka on pysynyt muuttumattomana näihin päiviin asti. Niin että kahvipullaa ja lämmintä leipää on riittänyt.


Viides kiitollisuus:
Neljänkymmenen asutun vuoden aikana on pihapiiriin tullut muutama muuttuja: 2000-luvun alussa tehtiin autokatos/kesähuone ja siinä yhteydessä muotoutui kukkapenkit uudelleen. Etupihalla isoiksi kasvaneet korallikanukat saivat jonkun taudin ja ne oli revittävä pois juurineen. Sille paikalle tehtiin kesäkatos ja vierelle poistetun suihkualtaan paikalle perennapenkki kuunliljoille ja jaloangervoille.
Tässä vaiheessa opin tuntemaan myös itseäni:
Olen perustanut kaikki kukka- ja kasvimaapenkit  (kahta lukuunottamatta) suoriin riveihin! Ja ihan tiilireunusten kanssa.
 Kasvihuoneen takapenkki tänä keväänä ennen istutuksia:
Päivänliljat ovat nyt rivissä etualalla ja auringonkukat takarivissä. Lautareunan takana rivistönä on  mansikkaa ja kesäkurpitsaa.
Sisääntulon päivitetty kukkapenkki kevätasussa, siinäkin on suorissa riveissä päivänliljat ja jaloangervot...

Viime viikolla sain valmiiksi tienvieren suoran pitkän penkin  ja riviin menivät päivänliljat...
Reunuksen edessä itää sarviorvokit odottamassa tulevaa kesää.


Keväällä tehty toinen sisääntulon penkki on myös kapea ja siinä kasvaa säntillisessä rivistössä auringonkukkaa ja ruiskukkaa.

Talonedustan penkissä on rivi Mooseksen palavaa, ja päässä yhtenä tupsakkeena jalomalvaa. Sitä ei riittänyt riviin asti.
Olen miettinyt, mistä tämä suoraviivaisuus on minuun iskenyt- onko se perua lapsuuden Litukan puutarhan suorista istutuksista vai mistä??
Eroon en ole tästä suoruudentavoittelusta päässyt, en tosin ole pyrkinytkään.
Olosuhteetkin ovat suoraviivaiset:
Kotitie:


                                                                   Kylätie


               Koirani Jymykin joskus vetää niin, että hihna on suorana. Ja minun käsivarsi.

Kuudes kiitollisuus:
Makuuhuoneen ikkunasta pää tyynyllä näen auringonlaskun, ja aamulla auringonnousun valaisemat puunlatvat. Näin jo 40 vuotta. Ikkunassa ei tarvita verhoja.


Puutarhakaaressa suoran kukkapenkin yllä leijuu hentoinen kärhö. 


                          Takapihan rujo Melba ei riviin asetu, eikä valkosipulin varsi.

 
Seitsemäs kiitollisuus:
Suoraviivaisuudesta osaan joskus hellittää, mennä kesähuoneeseen ja vetää itseni pieneen kippuraan pehmeän  viltin alle ja vaipua päiväunten maille.



Joka päivä olen kiitollinen, että saan tässä omin käsin näperrellyssä puutarhassani touhuta, katsella ja kokea luonnon ihmeitä.

Niin kiitollinen olen puutarhastani, että ompelin itselleni mekon Marimekon Kurjenpolvi-kankaasta.


                                                 Puutarhakiitollisuutta haluan jakaa:

Aurinkokujalla-blogiin, Mummon päivitykset-Kirstille ja Tuuli Annikan tuvassa -bloggarille



"Kun Emäntäni kaikessa suoraviivaisuudessaan otta torkut kesähuoneessa, niin mää vahdin sen unta -viivasuorien laattojen päällä. Mää oon sen oppinut, etten mee koskaan  sen tekemien kukkapenkkireunojen sisäpuolelle, paitti joskus viime syksynä niin tein, olin vielä ihan pentu"
 


                                                      Hyvää alkavaa viikkoa!

torstai 3. elokuuta 2017

ELOKUUN KOLMAS 1977

Eräs perheemme vatsanpohjaa kutkuttavimmista päivistä oli elokuun kolmas päivä 1977 eli tasan neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin pihaan ajoi -ja jäi siihen kiinni- iso rekka lastinaan meidän uusi koti!


                              Nosturi oli tullut paikalle jo kukonlaulun aikaan.


Naapurin Maijalla ja Pekka-pojalla oli asiaa kylälle aamutuimaan, Pekalla olisi ollut mieleisempää katseltavaa miesten touhuissa kuin mennä hammaslääkäriin.


Peräkamari on saanut seinät, ja kohta toinenkin pää talosta on pystyssä.


Kuvia on katseltu ahkerasti menneinä vuosina...

Katto sai pressun peitokseen ensimmäisiksi öiksi.

 

Iltapäivällä Maija ja Pekka-poika palasivat hammaslääkärireissulta ja sinä aikana meidän talo oli pystytetty!

Takapihalla odotti likakaivo perustamista. Renkaiden kohdalla on nyt takapihan kukkapenkki.
Pihlaja on kasvanut suureksi puuksi, sen näen aamulla ensimmäiseksi makuuhuoneen ikkunasta kun uniltani herään.

Nuori herra Kukkaro työn touhussa. Ei ole työntahti päässyt hiipumaan näinä 40 -vuotena!


Kuinka tähän talon rakentamiseen päädyimme, me nuori, myttyisen ja tyhjän kukkaron omistava perhe?
Näin siinä kävi:
Työpaikalle 1975 oli tullut kesäsijaiseksi muuan puhelias Kerttu. Eipä malttanut olla kertomatta, että eräs maanomistaja myy rakennuspaikkoja kylältä. Meitä sattui olemaan kolme perheenäitiä samassa kahvipöydässä kuulemassa Kerttua ja kun elämäntilanteemmekin olivat samanlaiset, heräsi meillä kiinnostus -jospa saisimme omat tontit ja talot työpaikan vierestä.
Kesäisenä sunnuntai-iltana työpäivän jälkeen Kertun mies meitä ohjasi kymmenen hehtaarin metsikköön talonpaikkoja katselemaan. Kiertelimme ja katselimme, - minulla vuoden ikäinen Kolmas Poika kainalossa ja puoliso -herra Kukkaro talutteli Toista Poikaa. Tälle kohdalle kun pääsimme, sanoin: tämä se on! Tontti oli vastarakennetun tien vieressä ja edessä avautui avara laidun. Se sama laidun on nykyään lainehtivana viljapeltona.

 Asuimme työpaikan vieressä työsuhdeasunnossa, ja perheemme oli jo viisihenkinen ja oli isomman asunnon tarve. Kuntakeskukseen rakennettiin silloin kiivaasti uusia kerrostaloja, mutta meillä ei ollut pääomaa sellaista hankkia. Omakotitalon rakentaminen oli silloin se varattoman vaihtoehto isommalle kodille.

Tonttikierrokselta palasimme posket hehkuen ja minä lämmin lahna kainalossani, sen oli Kertun mies sinne työntänyt kierroksen päätteeksi. Kotitalon pihassa huutelin yläkerran naapureille innoissani näkemästäni ja kokemastani- ja hekin innostuivat tontin hankintaan. Nyt meitä oli neljä nuorta työkaveriperhettä samanlaisissa ajatuksissa.
Siitä alkoi kiivas pohdinta, mistä saadaan tarvittava pääoma tontin ostamiseen. Omia säästöjä ei ollut.
Se oli sitä aikaa kun pankkiin mentiin hattu kourassa. Minä tosin lapsi kainalossa. Ei herunut tontin ostoon pikkurouvalle lainaa ensimmäisestä pankista. Miehet kun lähtivät asioille, niin saatiin laina, että saatiin samana kesänä tontti ostettua. Puolen hehtaarin alueet saatiin jokainen.

Alkoi kiivas talokirjojen selaaminen ja Hämeenlinnan asuntomessut piti heti katsastaa.
Siihen aikaan -70 luvulla- sai lapsiperhe valtion tukemaa Arava-lainaa talonrakentamiseen. Säädöksiä se kuitenkin sisälsi, mutta niistä selvittiin.
Vaikka tonttimme eivät sijainneet kaava-alueella, pääsimme alueen muiden etujen -työpaikka, koulu, päivähoito, julkinen liikenne, kyläkauppa- kaikki tarvittava sijaitsi reilun kilometrin ympyrällä tulevista kodeistamme  ja täytti Aravan ehdot.
Löydettiin sopiva talomalli, mutta sitä ei Arava halunnut meille rahoittaa ja jouduimme valitsemaan uuden talomallin. Rakentamisemme viivästyi vuodella, toiset perheet olivat päässeet rakentamisen alkuun edellisenä kesänä. Tontilla käytiin retkellä monta kertaa hukkaanmenneen vuoden aikana
Lumen peittämälle kumpareelle talo sitten päätettiin tehdä. Kaukaisuudessa näkyy nykyinen hevoslaidun.


Pohjatyöt aloitettiin vapun jälkeen 1977. Kesällä tehtiin sokkelit ja varattiin putki- ja sähköurakoitsijat.  Työkavereilla oli puolisoina yrittäjiä ja alustavat tilaukset hoidettiin työpaikan kahvipöydässä.
Lapsilla oli mukavat oltavat -naapurustossa oli aina leikkikavereita, ja pienen kyläkoulun välituntikellon ääni kuului metsäntakaa pihoihin. Turvallinen uusi pyörätie vei koululle.

Talon valmiiksirakentaminen seinien pystytyksen jälkeen annettiin osaavien tuttujen kirvesmiesten käsiin. Puoliso oli vain viikonvaihteet kotimaisemissa ja "rakennusvalvonta" ja tavaroiden hankinta oli minun vastuulla. Lasten ja työn lisäksi.

Valmiiseen taloon muutimme marraskuun alussa 1977.
Ensimmäiset viikot istuin Kolmas poika sylissä nojatuolissa mitään tekemättä. Muuton jälkeen ranteestani leikattiin rasitusvamma- siksi sain pakollisen lepohetken kuuden rankan rakennuskuukauden jälkeen. Asumisen eri vaiheista olen kertonut aiemmissa kirjoituksissani .

Neljäs Poika syntyi tähän taloon elokuussa 1979.
Tämä talo on ollut kelpo koti neljälle pojalle sekä herra Kukkarolle että rouva Myttyselle jo neljänkymmen vuoden ajan.

Ei voi muuta sanoa! Enkä sano!