tiistai 5. joulukuuta 2017

"OI MAAMME SUOMI"






Isämme- Myttysen Onni syntyi 7.11 1916 ja astui ensi askeleensa yksivuotiaana sata vuotta sitten näissä itäisen Suomen kolkan jyhkeissä maisemissa, Kolin tuntumassa.
Myttysen perhe, Kalle, Ester ja lapset Lahja, Onni ja Helmi rakensivat omalta osaltaan Suomea kotimaaksi Viipurissa, Tammisuolla, radan varrella vuoteen 1939. Sotatoimet siirrättivät perheen ja uusi koti löytyi Tampereelta, ja isä Kallelle ja poika Onnille työpaikat Valtion rautateiltä.

Samaan aikaan  syntyi äitimme Irja nuoreen Suomeen (14.12 1920) ja eli lapsen elämää isovanhempien maatilalla Jääsken Kuurmanpohjassa. Äiti oli lähtenyt aiemmin etsimään uutta elämää Amerikasta.
Sodan jaloista Ensosta Irja-äitimme oli pienen lapsensa kanssa  lähdettävä turvaan. Lapsen isä oli kaatunut viimeisissä taisteluissa elokuussa ja lapsi syntyi joulukuussa. Ilman isää.
Lapsuudenkoti jäi uuden rajan taakse.
Äitimme löysi Tampereen uudeksi kotipaikakseen 1944. Täällä oli turvana kaksi naimatonta tätiä, Helmi ja Aino.

Samanlainen evakon kohtalo on ollut puolison- herra Kukkaronkin perheellä. Iso perhe joutui lähtemään sotaa pakoon samoilta kulmilta kuin isä-Onninkin perhe eli Viipurin Tammisuolta ja Tampereelle hekin uuden kotinsa perustivat.

Tampereella me puoliso ja minä, evakkojen lapset olemme syntyneet ja toisemme tavanneet ja perheittemme kohtaloa ja elämisen onnistumisia  usein pohtineet. Jotkut meistä siitä puhumalla, toiset kuvittamalla.

Lähipiirissä on taitava kuvilla ilmentäjä, Suomi ja sen henki ja luonto ovat tallentuneet moniin öljyväritöihin.

Toivotan omasta ja perheeni puolesta
ONNEA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE, KOTIMAALLENI.








sunnuntai 3. joulukuuta 2017

MUSTA TUNTUU


Edellisellä viikolla osa kansakunnasta  eli BlackFridayn- lumoissa, toiset tyytyivät "Älä osta mitään"-teemaan. Minä kuuluin jälkimmäisiin. Sattuneesta syystä. Perjantai oli tiukka kotipäivä kun järjestelin huushollia vieraskoreaksi. Sunnuntaina meillä juhlittiin  "pikkuveljen"  seitsemänkymppisiä. Niistä jo Jymy-Jami mainitsi omassa blokissaan



Vanha mietelmä kuuluu: "Älä jätä huomiseksi minkä voit tehdä tänään".
Eilen illalla oli pihapiiri valkoisen lumen peitossa ja maisema näytti houkuttelevan talviselta.
Oli tarkoitus, että aamulla käyn kuvaamassa lauantai-illan tekeleitäni hankien keskellä.


Sunnuntaiaamun valjetessa näytti maisema mustalta.

Lauantaina innostuin kaivelemaan kangaslaatikkoa ja sieltä löytyi- taas- vuosikausia sitten tallennettuja kankaanpaloja. Tämän kangaspalan olen ostanut Fidasta jo neljä kesää sitten. Hintalapussa luki 2€ ja pellavatyyppisellä ohuella kangaspalalla oli mittaa kolme metriä. Levitin kankaan nelikymppiselle monissa toimissa hyvinpalvelleelle koivupöydälle, riisuin trikootunikan päältäni ja sen mallilla leikkasin kankaan.


 Tekele huilaili pöydällä kun minäkin huilailin ja katselin Suomi 100-juhlaa TV.stä. Erikoinen juhla, vaikuttavaa oli kuulla musiikkiluokkalaisten laulamana Finlandiaa. Kurkussa kuristi.


Omakin aarteeni, tämä puku,  sen perinne ja arvostus on nostettu kansalaisten tietoisuuteen kun rouva Haukio sai lahjaksi samanlaisen Jääsken puvun (uudistetun sellaisen) ja esiintyi se yllään eilisessä Suomi 100 juhlassa.

Ennen illan toista tv-ohjelmaa "Albert Nobbs´ia" ehdin koota tekeleeni mekoksi. Helppo oli saumurilla vain kaksi pitkää saumaa suristella. Siitä tulikin oikein mukava illanviettomekko talvisille koti-illoille. Kangasta jäi taas kesähatunkin tarpeiksi.


Helmat saa kietaistua ylös kun tehdään Jymyn kanssa pikakäynti ulos vaikka kuuta katselemaan.
Maisema on niin musta, ettei kukkasaapasta, jota Jymy iltalenkillä ulkoiluttaa, enää löytynyt.


Kun ompelun makuun taas pääsin, leikkasin ja ompelin  luottokaavalla (vuodelta 2002) yksinkertaisen jakun.  Kangas Eurokankaan palalaarista.


Vieläkään ei ompeluhalut himmenneet, musta joustosamettipala (näköjään vuodelta 2012) valmistui pikkumustaksi. Tein sen ilman mitään muotolaskoksia tai kaarteita, ja sepä istuikin pötkylän varteni päälle yllättävän mukavasti. Ohuella huivilla voin kätkeä turhat muhkurat lähes näkymättömiin...


                                  Huivi onkin kuin turvavaate, suojaa ja peittää.


 Ei tässä sitten muuta, taas väheni kankaanpalat laatikosta. Henkareita pitänee käydä ostamassa lisää...

              "Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen!"-tuumaili huutokauppiaskin. Samat tunteet minullakin.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

TOIMEENPANEVA VOIMA

"-olen kuulemma minä - Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro."

 "Emäntä kuulu puhuvan jostakin viikonlopun kekkereistä ja mitä pitäs tehdä ja leipoa tarjottavaks`.
Mitään ei näyttänyt tapahtuvan vaikka keittiöön oli nostettu jauhot, sokerit ja kanamunat. Kävin kurkkimassa Emännnän huoneeseen ja siellä se jotakin nyppi neulan ja langan kanssa. Mua kiinnosti niin paljon se muu tekeminen, että ajattelin oman korteni kantaa kekoon. Ensimmäiseks´ kuskasin kananmunakennon olohuoneen sohvalle, ei tarvinnu kun yks` kananmuna rikkoo kun  Emäntä mut yllätti. Emäntä ei ollu vihanen kun se huomas, ettei sohvalle ollu tullu mitään vahinkoo, munat oli pysyny kennossaan.
Siitä Emäntä sai vauhtia hommiinsa ja alko vääntään kakkutaikinoita. 
Huomaatteko, oon melkein sähköhellan kokonen ?!"
 "Tommoset kakut sain vahdittua."


"Siinä kakunpaiston välissä Emäntä järjesteli tavaroitaan ja oli jättäny yhden laatikon aika näkyville, niinkun mulle tärpiks`.
Siellä olikin mulla kiva askare, nimittäin kimalteleva paperinarukerä. Sain tehtyä siitä aikas hienon pöyheän kasan. Emännällä oli kuulemma aikomuksena tehdä siitä narusta joku joulukuusi??? 
Mää sain taas aikaseks´ toimen alotuksen. Mut kyllä pantiin terassille ja Emäntä alko väsään niitä liimasia naruja kanaverkon ympärille. Kahteen  kuuseen ne mun purkamat narut riitti. En saa niihin koskea, sanoi Emäntä."


"Samana iltana mulla oli saunamajurivuoro, niinkun kaikkina muinakin iltoina. Emännän tukkapanta roikku niin sopivasti hyllyn reunalla, että mun oli ihan pakko sitä vähän nuoleskella. Eihän se pelkäks´ nuoleskeluks´ jääny, haukkasin pari kertaa ja päreiksi meni Emännän tukkapanta. Emäntä kuuli sen lauteille asti, eikä kai oikein tykänny..."

 "Täällä sato yhtenä päivänä vähän lunta ja kun oltiin Emännän kanssa vapaakävelyllä takapihalla niin vähän riehaannuin siitä lumesta ja kieppasin ihan naapurin puolelle. Toin sieltä Emännälle tuliaisina naapurinpojan lenkkarin . Sievästi kannoin, en pureskellut. Emäntä sano, että hyi Jymy, -ei saa ottaa - kuinkas naapuri nyt lenkille pääsee kun toinen tossu on sulla? Emäntä vippas sen sitten kuusiaidan yli takasin . Siitä taas mää en tykänny."

"Tänään täällä oli sitten  kekkerit ja viaraita aika monta.  En ollu niitä koskaan tavannu ja mulla oli tunteet pinnassa. Riahuin ja häärin niin ihmisten ympärillä, että sain taas koppihoitoo terassille. Yks` vieras lahjo mua ja anto mehevän luun sinne terassilleni. 
Laitoin sen mehevöityyn Emännän kukkapenkkiin. Iltalenkillä sen kaivoin ylös ja vein valotolpan juurelle. Huomenna sen taas kaivan ja kai vien uuteen paikkaan."

"Niin, sellasta se on , tää mun elämäni. Monessa toimessa oon saanu olla toimeenpanevana voimana, kun toi Emäntä uppoutuu ihan erilaisiin hommiinsa mitä mää ajattelen  että pitää tehdä."
"Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille ja pitäkää kotiväki pienessä tasaisessa liikkeessä!"

perjantai 17. marraskuuta 2017

SATA SISKOA SAMASSA SUMPUSSA

-nimittäin täpötäydessä Nyssessä matkalla Tampereen Kädentaidot-messuille. Ystävätär laittoi viestiä kun olin vielä maaseutubussissa, että Keskustorilla nysseenmenijöitä on niin paljon, ettei torinkulma enää riitä. Ajoinkin rautatieasemalle asti, sielläkin oli niin monta messuilijaa matkassa, että oltiin kuin sillit suolatynnyrissä toisissamme kiinni. Tahatonta häirintää siinä tuli varmasti tehtyä...


 Pääsylippua odotin kahvitauon verran, samoin vaatesäilytykseen pääsyä. Siinä jonossa antauduin ja sulloin takkini kassiin ja astuin areenalle .


 Aloitin kierrokseni taas A-hallista tapojeni mukaan. Tutuksi käyneet kojut ohitin kevyellä silmäyksellä, ja ihailin yrittäjien kykyä tuoda aina jotakin uutuutta nähtäväksi.

Tänä syksynä oli  kaunein kukkapatalappu-näyttely Taito-seinustalla. Ja paljon muutakin kaunista eri maakuntien Taito-pajoilta.


Mukanani oli hyvin lyhyt lista muistettavista asioista. Tärkein asia oli poiketa Soja Murron kansallispukukojulla. Imatralainen kansallispukuvalmistaja Soja Murto on saanut Vuoden käsityöläinen 2017-tuunustuksen Suomen käsityön museolta.
Soja kommentoi pari kesää sitten kuvaani Jääsken pukuni päähineen asettelusta. Oli kuulemma vetelä...Sitä mieltä olin itsekin kun en saanut huntua pysymään päässäni


Nyt on Jääsken puvun hunnulla uusi asettelutapa ja siihen sain ohjeet. Ei pitäisi enää pudota niskaan.
Hunnun alle tehdään sykerö ja huntu kiinnitetään siihen. Korvien viereen tulee ikäänkuin solmut eikä huntu hulmuile selässä.


 Edellinen kirjoitukseni paneutui hattuasioihin painavasta syystä, eli siitä, ettei puoliso-herra Kukkaro
osaa suhtautua kiittävällä tai ihailevalla tavalla naisten hattuihin. Ainakaan minun hattuihin...

Nyt oli näytillä todella paljon erilaisia päähineitä, ei ihan ateljee/modistin tekemää muotia, mutta luovalla tavalla huopakankaasta muotoiltuja päähineitä. Minua miellytti.
(Ps kuva on hiukan samea.)

HIIAssa näköjään pidetään lätsämuodista, hauskoja ne olivatkin.


 Olen huivien tai entisaikaisten keeppien ystävä. Keeppi on hartioilla pidettävä muodokas huivi. Nyt niitä oli monenvärisenä ja monenlaisista materiaaleista valmistettuina, oli kevyitä villaneulekankaisia, pellavaisia, silkkisiä ja huovutettuja. Pukeva vaatekappale jokaiselle naisille.
Ehkä pari uutta keeppiä minäkin huivilaatikkooni talven mittaan saan värkättyä...


Erilaisia -ja kauniita- laukkuja oli monesssa kojussa. Jos harrastaa laukkujen tekoa, löytyi paljon hyviä ideoita. Nyt vain pitsiliinat pois kukkapylväitten päältä ja niistä laukkua kesäksi tuunaamaan.
Minullakin niitä olisi muutama, kuka tarvitsee?


Yhden kojun ääressä vietin pidemmän tovin, mietin mikä minua siinä pitää. Vetonaulana oli vanhat viltit ja ikkunaverhot.
Mäntyharjulaisessa KONGAAMOssa tehdään kotitalouksien ja laitosten hylkäämistä verhoista ja  villahuovista aivan upeita takkeja!!!


 Tunnistatteko kuoseja kesämökin vintin vanhoista vilteistä?
Mm Nextiilipajan kankaista oli näitä takkeja tehty. Kongaamo valmistaa takit vaikka asiakkaan omista kankaista.Esimerkiksi anopin vanhoista verhoista tai viltistä.  Nyt vinttejä penkomaan.

Erikoislanka- ja käsityökojuja oli joka kulmauksessa. Ohitin ne vain silmäilyllä, samoin aivan ihanat koruosastot. Koriste-esineitäkään en tietystä syystä tänä syksynä hanki.
Syy tähän ankeuteen:


 Puutelistallani oli ostaa nelosen numeroiset puiset sukkapuikot. Ne ostin ja pari kerää valkoista Joki-lankaa a`2€ ja yhden kerän SuloVilen-pipoon, sukkiin ja lapasiin keltaista Novitaa.
Novitan osastolla oli taas kuhinaa kuin Keskustorilla, tarjouslankoja oli naisilla sylit täynnä.


Tällä kerralla jäi näkemättä muotinäytökset, se hiukan harmittaa. Pitänee palauttaa edellisvuotiset upeudet silmien eteen, ehkä sillä selviän seuraavaan kertaan.
Viitisen tuntia reissuni kesti, yhden vesipullon taktiikalla.

                           Uusilla puisilla puikoilla tulossa SuloVilen sukat pukinkonttiin.


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

HATUT VAI MYSSYT

Oli tuossa päivällä sellainen olotila, että teki mieli valittaa. Kun syvemmin pohdin valittamisen aihetta, se pääsikin unohtumaan.
Kummallista.


Meillä -herra Kukkarolla ja minulla- rouva Myttysellä on toisistaan poikkeavat maut. Ainakin mitä tulee hattuihin. (Ja paljon paljon muuhunkin, siitä joskus toisella kertaa...)
Talvisissa tuiskeissa kun lähdemme kylille tai kaupungin melskeisiin ja minä haluaisin pukeutua kuin oikeat rouvat, eli hattuun.
"Et kai sää tota päähäs laita?"
Minä seison peilin edessä ja vedän mustaa neulehattua syvälle korvien päälle. Silmiäkään ei kunnolla näy.
Vaihdan myssyn mustaan vaustiin, eli baskeriin, sellaiseen joita näkyy polkupyörän satulanlämmikkeena.
Hetken se istuu päässä kunnes pompsahtaa kiekoksi pään päälle. Kuinka baskeri voi kutistua kesän aikana?
"Laitan lierihatun? Kuljetko samalla puolella katua?"
"Ynh!"


Lyhyenläntä kun olen, niin lierihattu näyttäisi kulkevan yksinään katuvilinässä...Pitäisi olla hatussa pitkä sulka, että erottuisi. Kuten lapsilla viirit kaupan kärryissä.

Äitini- Vanha Rouva -pukeutui aina hattuun, kauppareissukaan ei sujunut ilman kunnon päähinettä.
Päiväkävelyllä Aleksanterin puistossa 1950-luvulla, violetti kävelypuku, kiiltonahkainen käsilaukku , käsineet ja - hattu. Leena-siskolla myös käsilaukku puistokävelyllä.


Ja äiti vähän myöhemmin- 90-vuotiaana, intialaisessa mekossaan ja lierihatussaan.

Oli niitä lierihattuja Vanhalla Rouvalla- äidillämme- muutama muukin. Hattuja oli niin monta, että niille piti uuteen kotiin hankkia ihan oma kaappi...
Osa kesähatuista maaliskuun hangella kun äidin ikuinen matka oli jo alkanut. Muutaman hatun ja pitsikäsineet olen säilyttänyt.
Minullakin on kesähattuja pari kopallista...


 Äiti viihtyi pitkään peilin ääressä sovittamassa huivia kaulaansa ja hattua päähänsä  oikeaan asentoon.
Talvihattuja:
Tummanvihreän 20-luvun tyylisen hatun (alaoikealla) Vanha Rouva sai 70-vuotissyntymäpäivälahjaksi serkuiltani. Hattu ostettiin Helsingistä HopeHat-muotiliikkeestä. (Sattumoisin perustaja/ omistaja on meidän kylän tyttöjä.)


Äitimme oli työssä viimeiset vuotensa Siljan Helsinki-Tukholma-laivoilla. Laivoille äiti päätyi kun kaksi veljistäni olivat merimiehiä ja hän halusi nähdä minkalaista työ laivoilla oikein on.
MeNaiset-lehti järjesti tutustumisia erilaisiin työpaikkoihin ja äiti pääsi sitä kautta tutustumaan merielämään. Se kiinnostikin niin, että miltei siltä reissulta hän otti pestin Siljalle ja viihtyi siellä 65-vuotiaaksi asti.
Kotivuodet kyllästyttivät ja äidille tuli ikävä merielämään ja eräänä talvisena päivänä päätettiin tehdä visiitti Tukholmaan.
"Irja, vieläk´sie elät? Mie siut punasesta hatusta tunnistin!"-huikkasi terminaalin ihmisvilinässä entinen työkaveri, taisi päätyä myöhemmin kansanedustajaksi jopa. Eli huomiokyky oli hallinnassa.
Ja punainen hattu mitä parhain "maamerkki" pikkuruiselle maailmanmatkaajalle.

Teiniyteeni 1961 kuului käytöstapojen ja esiintymisen opiskelu  mannekiinikoulussa. Oppilaista saattoi olla vajetta kun Leena-sisko ja minut pestattiin joukon jatkoksi.
Kurssin päätteeksi oli mannekiiniesitys Tampereen Teatteriravintolassa. Vaateliikkeistä saatiin esittelyvaatteet. Hämeenpuistossa oli hattuliike Maija Paju (Aamulehdessä oli juuri artikkeli Maija Pajusta) Sieltä piti minun hakea hattuja esiteltäväksi.
"Hattu pukee Teitä!"- sanoi modisti minulle, 15-vuotiaalle. Sitä lausetta olen kantanut tiukasti mukanani enkä ole antanut minkään, en edes puolison- herra Kukkaron sitä lausetta himmentää.

Pliseerattu teryleenihame ja velveton-takki, korkokengät ja lierihattu kevään 1961 nuorisomuotia...
Pääsin televisioonkin, kävelin Teatteritalon graniittikaidetta pitkin...
Nuoruusvuosina oli toisenkin merkittävän päähineen aika, nimittäin partiopukuun kuuluva suikka. Se ei pysynyt päässä kuin tukkapinnillä.
60-luvun puolivälissä oli muodissa reilunkokoinen lätsä, sellainen oli minullakin, punainen.


1970 valmistuin vajaamielishoitajaksi, nykyään ammattinimike taitaa olla lähihoitaja. Valmistujaiset olivat joulukuussa, puoliso- herra Kukkaro oli  tilaisuudessa mukana ja kun oli joulu tulossa, oli kinkunhankinnan aika. Kinkku hankittiin Kauppahallista matkalla valokuvausliikkeeseen ja reilunkokoista kinkkua kannettiin puolen Tampereen läpi. Minulla on ollut hiuksia aina runsaasti päässä, mutta hiuslisäkkeet olivat sen ajan must ja sellainen oli minullakin valmistujaisjuhlassa. Tästä päähineestä pidin. Ja ammatista.
Elämä vei eteenpäin ja rouvamaisuus lisääntyi ja tuli hankittua kunnon huopahattu. Se oli kuin Zorron hattu. ZZZ
Zorro-lierikolla oli monipuolinen elämä: milloin se oli rouvan kutreilla sulkatöyhtö heiluen Konstaapeli Kummun kuulustelussa, milloin lihapullavuoren lämmikkeenä...
Konstaapeli Kumpu kutsui minut kuultavaksi poliisikamarille kun jonakin talvena korkeitten lumivallien aikaan oli sattunut peltikolari jossa olin osallisena. 
"Tää on oikeusmurha jos Teidät tuomitaan!" 
Autoni kylkeen sivutieltä oli törmännyt miespuolinen naapuri ja vieraat konstaapelit hetimiten tuomitsivat pikkurouvan (joka oli   menossa jumppatunnille kyläkoululle yllään vain jumppapuku turkin alla talvisessa pakkasessa):
" Tunnustakaa syyllisyytenne!"-mörähti Liikkuva.
Syyttömäksi konstaapeli Kumpu minut sitten kuitenkin julisti. En saanut edes sakkoja.
Todistajana ollut naapurimaatilan  renkipoika minua vieläkin  iloisena tervehtii.

Zorro-lierikko pääsi visiitille Leningradiinkin herra Kukkaron ja rouva Myttysen matkassa.
(Ps. minulla on Arolan kutomon villashaalit hartioillani. Kuva vuodelta 1985?)


Kahdeksankymmenluvun alkupuolella pääsin taas televisioon, edesmenneessä Ekamarketissa kuvattiin mainosfilmiä, ja Neljännen Pojan kanssa pääsimme mekin kuvaan. Palkkiorahoilla ostin viininpunaisen nahkatakin ja punaisen lättänän pienilierisen huopahatun.
"Aika erikoinen!"-lausahti työkaveri.
Punainen on voimavärini.
Toisen työkaverin hääjuhlaan 90-luvulla tein itselleni räväkän asun. Lättänää lierihattua olin jo tuunaillut.

80-luvun puolivälin aikaan olin ahkera kutomaan mekkoja ja jokaiseen mekkoon kuului jonkinlainen myssy. Niitä oli aika monta...
(Ps vanhat kuvat ovat monien pikkusormien ja aivastelujen "kultaamia":)
Kesäpipoiksi virkkailin pojilleni puuvillalangoista värikkäitä, hyvin päässäpysyviä "patoja". Niitä pitivät jo päälakensa paljastaneet rennot  herrat ja nuoret miehet. Ne menivät kuin kuumille kiville, naapurin rouva myi omia pipotekeleitään Japaniin asti.
Käsityökopassani on pino varapipoja teineille, aina joku niistä kelpaa päähän.
Langanloppupipoja on kiva tehdä, illassa saa yhden valmiiksi ja kun tekee kaikki langat loppuun, saa pipollekin sopivan syvyyden.

Reunimmaiset huovutetut hatut tein huopasen ja Joki-langan lopuista. Etummaisesta tuli kivan kevyt, takimmainen saa lämmittää jonkun toisen päätä.
Vuosia sitten Käsityölehdessä oli kudotun ja huovutetun 20-luvun tyylisen hatun ohje. Tein silloin pari hattua ja olin tyytyväinen malliin.
Ensimmäiseni oli violetti ja toinen musta. Reunimmaista hattu/huivi/hanskat juttua olen pitänyt jo monta vuotta. Viime talvena Jymy-Jami söi siitä mokkahansikkaat, reunukset vain jäivät...
Tein salapoliisityötä ja löysin kuin löysinkin saman ohjeen FiinaNeuleen sivulta.
Keskellä on uusin, eilen valmistunut.

Joki- lankaa kului kaksi kerää , huovutuksen (60 astetta) jälkeen hattu on hyvin istuva ja kevyt.
Puoliso-herra Kukkarokin sen hyväksyi...


 Uusi hattuni pääsee kumppaniksi uudelle kevyelle takilleni, sen ompelin Marimekon Outletista löytyneestä kankaasta. Alla on tikkivuori. Takin parina on kietaisuhame .





Tämän hetken tärkein pihapäähineeni on ikivanha punainen fleece-myssy. Jymy sieppaa myssyn hampaisiinsa heti kun sen päästäni otan. Myssy toimii viestikapulana kun kirmaamme taloa päästäpäähän ja kaiku vastaa seinistä
"ANNAPOIS, ANNA POIIIIS, EIOTA EI OTA."


Tämän kirjoituksen sai aikaan puoliso- herra Kukkaro, joka arvosteli erästä hattuani.
Nyt on taas hyvä mieli ja uusia hattuja hyllyllinen...

Kuinkas Teillä - nämä pääasiat?