VIIKKOJEN VARRELTA JA NYT SAA OLLA VIIMEINEN KERTA!

Eilisen äitienpäivä/Morokirppis-blogini innostamana tuli tarve päästää Teidätkin tietämään miksi kirjoittelussani oli melkein kuukauden hiljaiselo. En tosin ole mitenkään varma kiinnostaako se ketään, mutta teen nyt kuitenkin jonkinlaisen tilityksen, ettei synny epäilyksiä, että olen kokonaan juuttunut soffanurkkaan.
Niin oli kyllä käydä kun innostuin kuuntelemaan muutamaa äänikirjaa sukankudin hyppysissä.
Tommi Kinnusen "Pintin" aikana purin isoäidinneliö-puseroni 

ja tuunasin siitä torkkupeiton. Kopassa pyörineen ylimäärälangan sain kulutettua viimeistä pätkää myöten. Torkkupeitosta tuli 150x150.

Kuunteluinnostus ei loppunut ja kutimet kilkkasivat kun eläydyin Olli Jalosen "Taivaanpalloon". Jo ensimmäiseltä sivulta jäin kuuntelukoukkuun vaikka aihe oli minulle täysin outo: se kertoi pienen pojan ajatuksin ja "suulla" elämästä St.Helenan saarella 1600-luvulla. Lukijaa kiittelen, hän antoi tekstille sielun. En ihmettele, että kirja sai Finlandiapalkinnon viime syksynä.
Kun aloittelin omaa kirjoitusprojektiani omaksuin ajatuksen, että en lue minkäänlaisia tekstejä etten vaivu synkkyyden syövereihin: "En osaa, en osaa, kaikki on mua parempia!!!" Onneksi kirjoittamisen ohjaaja kannusti lukemaan kaikenlaisia tekstejä ja nyt olenkin lukenut niin paljon, etten ole ennättänyt vähään aikaan oman projektin äärelle. Voi tätä valinnan vaikeutta...
Nyt tabletilla odottaa monta lukematonta ja kuuntelematonta kirjaa.
Siinäkin piilee ongelma: kun kuuntelee, käsissä pitäisi olla joku kudin. Nyt on sukkakoppa taas ääriään myöten täynnä ja sukkalangat kuunnellessa kudottu.

Olen päättänyt, että en osta yhtään kerää sukkalankoja ennenkuin kaikki (lähes-) entiset langat on kudottu pois. Pitäiskö ottaa vaikka koruompelutyö kuuntelukaveriksi?
No miksikö en enää ostele lankoja? Siksi kun olen tehnyt itseni kanssa päätöksen, että en osta yhtään mitään. Siis olen ostolakossa.
Nyt sen paljastan: talon tyhjennys on nyt käynnissä. Vuodessa tämän pitäisi olla tyhjä -näin minä olen sen tuumannut.
Olenkin jo tyhjennystä aloittanut: poistin korulaatikosta ylimääräiset korut, Vanhan Rouvan -äitini- Nivearasiakin on täynnä koruja. Pikkuhiljaa nurkat tyhjiksi...

On sitä isompiakin kuormia poistettu: peräkärry oli taas kattoa myöten täynnä kaatopaikkatavaraa ja pari kuormaa on samaa reissua odottamassa. Näin aluksi. Näiden korupoistojen lisäksi.

 Tulevaa ennakoiden on huoneitten oltava siistejä nurkkia myöten. Aloitin sen työ/bloggaushuoneestani. Tyhjensin hyllyköt ja poistin niistä osan. Revin tapetit alas seiniltä.

Uudelleentapetoinnin  sain tehdä ihan yksin, puoliso- herra Kukkaro kävi Pekka Puupää-elokuvan välissä antamassa miehekkäitä tapetoimisneuvojaan. "Tosta puuttuu liisteriä, tossa on liikaa..." Liisteri piti levittää suoraan seinälle. Perinteinen tapettivuodalle sively kelpaa minulle paremmin. Muistan sen seuraavalla tapetoimiskerralla. Tai sitä ei pitäisi eteeni enää tulla, mutisin niin itsekseni siinä  kiipeillessäni tapettivuodat käsissäni korkealle jakkaralle.
Aamun valjetessa jalat maitohapoilla kurkistin varovasti ovesta: tapetit ovat vieläkin seinällä- jippii...

 Työpöytäasetelmani kaipasi muutosta ja siihen tarvitsin varaston kätköistä pöytälevyn. Halusin siitä valkoisen. "Se täytyy ensin hioa kunnolla ja vasta sitten sen voi maalata, mää voin virittää hiomakoneen sulle valmiiksi."

Niinhän siinä taas kävi, että minä sain roikotella tekeviä käsiäni tyhjänpanttina kun virittäjä oli hionut koko pöydän sopivan karheaksi maalin alle.
Maalauksen sain tehdä ihan itse, tosin neuvoilla höystettynä. Pikkujakkarakin sai uuden maalin pintaansa.

Yläkaappeja inventoidessani löysin pari käyttämätöntä maalipurkkia ja niillä sain tuunattua kasvihuoneeseen ikivanhan kukkapöydän ja ruostuneen puutarhan apupöydän. Ennen:

Nyt:

Kukkapöytään tulee vielä uudet tasot. Kasvihuoneessa kasvatan tasoilla ainakin kylmänarat basilikat.

On tässä työn lomassa virkistäytymisiäkin ollut: muutama kokous eri puolilla maakuntaa on virkistänyt ajatuksia ja paras kaikista oli yhdistyksen sokkomatka.

Sen päämäärä oli Kristiinankaupunki, Närpiö ja Kaskinen. Aivan hurmaava retki, vain Kaskisissa olen käynyt joskus menneisyydessä.

Lounaspaikka; suosittelen!!!

 Päätän tämän maratonraporttini tähän ja palautan makumuiston Lind`s Kökin herkkuun: kurkku- ja mämmijäätelöön kahvikupposen parina.

TYHJENTÄVÄÄ TOIMINTAA

Olen saanut taas päätökseen vuotuiset pakolliset toimet: vuosikertomukset ja vuositilit. Mieli on niin avara, että ajatus saa toistaan hakea eikä löydä. Aiemmassa kirjoituksessani tuskailin toimeenpanon vaikeutta, mutta  tekemättömien asioiden listalla enää oli yksi toimi ja sekin sai päätöksensä joku aika sitten alkuna aivan uudelle elämänvaiheelle.
Otsikossa siitä jo vihjailin: meillä alkaa tyhjennyskuuri. Oma pää jo onkin valmiiksi tyhjäksi saatu, nyt alkaa olla materian vuoro.

 Kirpputorille vein pussillisen "rihmarullia" eli ompelukoneeseen kelpaamattomia lankoja. Joku voisi virkata niistä vaikka mini-isoäidinneliöitä koruiksi. Minä en siihen puuhaan enää aikonut ryhtyä. Nappilaatikonkin tyhjensin ja muuta sälää ompelutarvikkeista.
Kenellekään ei kirpputorilla kelvannut pari karkkilaatikollista huovutusvilloja eikä perinnenallen liikkuvat osat. Harmi.  Dublolegoja sain myytyä pari laatikollista ja pinon lasten dvd-filmejä.
Varovasti on aloitettava tyhjentäminen, ettei tule vieroitusoireita.

Näkyvin ensimmäiseksi poistuva materia ovat säilytyksessäni olleet parisataa isoa öljyväritaulua ja muuta minulle kuulumatonta omaisuutta. Sain vuokrattua varaston johon ne kaikki mahtuvat.

Niiden poistamisen jälkeen alkaakin sitten oman omaisuuden lajittelu: poistoon-kierrätykseen-säästetään jos joskus tarvitaan. Laitanko arvauskisan mikä pino tulee olemaan pienin/suurin?
Olemme asuneet tässä talossa yli 40 vuotta joten kaikenlaista kalua ja vehjettä on nurkkiin päässyt kertymään.

Miksikö nyt on tyhjennyskuuri päällä? Ollaan vasta aikeissa tehdä lopullinen päätös ja tietenkin toimeenpano puuttuu ja sitä harjoitellaan tyhjentämällä kaikki nurkat, edes varmuuden vuoksi.
 Tyhjissä päissämme pyörii ajatus muuttamisesta ja sen konkretisoimista tässä lämmitellään.
Siinä nyt tuli paljastettua julkinen salaisuus teillekin.
Ajatuksia ja hankkeita on, mutta valmista on nähtävissä vasta vuoden kuluttua. Pitkä on odottavan aika.

Meillä -herra Kukkarolla ja minulla -rouva Myttysellä on yhteiseloa takana jo yli 50 vuotta. Kun perheen perustaminen oli ajankohtaista piti tietenkin hankkia oma koti. Sellaisen saimme valmistuvasta kerrostalosta Nekalasta heinäkuussa 1970. Uudessa kodissa oli asuttu viisi päivää kun Toinen Poika syntyi. Nyt on saatettu neljä poikaa maailmalle omiin perheisiinsä tästä yhteisestä kodista ja me vanha pari aloitamme uutta elämää tällä kertaa vain me kaksi. Ja toivottavasti ihkauudessa talossa kuten yhteiselon alkaessa.

Tuleva vuosi tullee olemaan elämämme haastavin: nyt on luopumisen aika entisestä ja uusi elämä edesssä.

TÄNÄÄN, ÄITIENPÄIVÄNÄ 2019

Melkein kuukausi on edellisestä blogijutustani, nolottaa tämä vaiteliaisuus...

-eikä Aleksis Kiven ja muusa-patsaan kuvallakaan ole mitään tekemistä hiljaiselon kanssa. Satuin sen ottamaan kun kävin rentoutumassa Tampereen Keskustorin Moro-peräkonttikirpputorilla tänään.

Kuvassa on Nysse-ruoka-avustusbussi - jos käytätte hiukan mielikuvitustanne ja käännätte katseenne vasemmalle kuvan reunan ohi - siellä on auton nokka, kuvaan se ei näköjään mahtunut.

Laikun puisto oli täynnä vilttejä ja niille aseteltuja myytäviä tavaroita. (Kuvan henkilöt eivät liene myyntitavaraa...)

Frenckelinaukiolla ja Keskustorilla oli satoja autoja ja peräkontit täynnä vaikka mitä.  Kiertelin ihan yksin väenpaljoudessa reilun tunnin ajan. Puoliso- herra Kukkaro oli "hautuumaa"-kierroksella toisella puolella kaupunkia. Yhden ainoan tutun varhaisesta lapsuudestani olin torilla tunnistavinani, en kuitenkaan rohkaistunut kysymään:" Oletko Ari?" Nyt harmittaa, eihän se kysyminen olisi mitään haitannut. Jos harmaantunut herra olisikin ollut tietty Ari, olisin kertonut, että hän on esiintynyt muutamassa kirjoituksessani Lapintie-jutussani.

Vanhan Kirkon penkissä kävin hetken istahtamassa kun en ole käynyt siellä vuosikymmeniin.

Jotakin sain ostettua: ruosteisen ja tylsän sirpin...kympillä!!! Hmm! (Entinen roikkuu ilmeisesti unohdettuna jossakin takapihan puunoksalla.)

Kevättuuli oli heitellyt Keskustorin kiville vaalenpunaiset kirsikankukat.

Paluumatkalla Tampereelta kävimme viemässä kynttilän minunkin äitini muistolle. 

Omat äitienpäiväni ovat täynnä muistoja ja hyviä tunteita. Niitä on takana jo 56 tänä vuonna, ensimmäisen kerran tulin äidiksi 17-vuotiaana, toisella kertaa olin 24-vuotias, kolmannella 28 ja neljännellä kerralla  33-vuotias. 

Olen tänään onnellinen kun olen saanut olla äiti neljälle pojalle ja mummi kokonaiselle tusinalle lastenlapsia.

Tämä Äitienpäivä on jo illassa, mutta lämminhenkistä äitinä olemista kaikille äideille!