lauantai 16. joulukuuta 2017

JOULUTOUHUJA ISÄNNÄN KANSSA JA EMÄNNÄN YLÖSNOUSU

"Meillä -mulla ja Isännällä- oli tänään touhua jo aamuvarhaisesta. Isäntä oli päättäny harrastaa viime joulun aikaan opittuja asioita eli porkkanalaatikon tekoo. 
Me tehdään Isännän kanssa aamusin pitkä lenkki ja sen jälkeen mää menen aamupäiväunille, niinkun tänäänkin, Emäntä ja viikonlopputeinikin viälä sillon nukku.
Isäntä oli mun unien aikaan saanu laatikot tehtyä. En tiä reseptiä kun en ollu vahtimassa.
Huomenna tehdään lanttulaatikot. Siis Isäntä tekee.
 

Kun Emäntä vihdoin virkisty, jouduttiin me -Isäntä ja mää- siivoushommiin. Jouduttiin jääkaapin pesijöiksi.

 Se homma ei menny niinkun Emännän miälestä olis pitäny. Emäntä oli nostanu kaikki vanhat purkit ja purnukat  kompostiin kuuluviks` mutta me  -Isäntä ja mää- laitettiinkin ne takasin jääkaapin hyllylle. Emäntä pääsi taas neuvomaan: " Hyllyt täytetään niin, että usein tarvittavat on hyllyn etureunassa eikä takana. Ekkö sää oo nähny kuinka mää hyllyt täytän? "
Isäntää pualustan, että ei melkein 50 vuotta  Emännän kanssa samoilla kaapeilla koluamisessa voi kaikkee miäleensä painaa mitä Emäntä vaatii.

Eilen oli Emännällä ja mulla vauhdikas iltapäivä. 
Emännällä ja Isännällä oli jotkut kekkerit illalla ja siks` Emäntä laitto taas papiljotit tukkaansa ja silkkihuivin niitten päälle. Mulle tuli Takapihalenkin tarve ja Emäntä mua sinne vei. En tiä mikä kävi, mutta yht´äkkiä huamasin Emännän hangessa pitkällään, se oli  niinkun hämähä...ei kun kilpikonna väärinpäin.  No mää sitä autteleen, kävin Emännän päälle koko 56 kilosella varrellani ja yritin hihasta vetää sitä ylös. Ei siitä mitään tullu, entistä enemmän Emäntä siinä sätki ja hamekin oli noussu kolkytsenttiä polvien yläpuolelle. Lumi ei taida olla naisten paljailla säärillä se toivotuin kääre, tulin sen havainneeks´. Kun se hihasta nykiminen ei auttanu, otin sitten silkkihuivista kiinni ja nykäsin sen papiljotteineen hampaisiini ja lähdin viilettään pitkin koivikkoa. Jo pääsi Emäntäkin sieltä hangesta pystyyn. Ja tiätty mun perään.
Tästä episodista ei harmillista kyllä ole todistetta valokuvan muodossa, mutta laittakaa silmät kiinni ja kuvitelkaa Emäntäni sätkimässä umpihangessa;)


Kun Emäntä oli löytäny enimmät papiljotit ja silkkihuivin koivikosta ja saanu ittensä kuivaks` niin se alko värjään naamaansa. Mää kattelin koko ajan vierestä. Sivusilmällä huamasin Serla-rullan siinä oven piälessä ja ajattelin sitä maistaa. No sen mun yritykseni tiätenkin taas huamas Emäntä peilinsä kautta ja alko armoton kilpajuaksu eteisestä olohuoneen sohvalle ja pöytää kiärtäen  uudelleen soffalle ja taas takasin. Suasista sitten annoin sen rullan takasin. 
Tää juttu toistu kolme kertaa.
 Mää oon yritteliäs. 
Ripsien värjäysten välillä.
 Ei toi juakseminen mua haitannu, Emäntä kyllä sai notkeutta varteensa iltaa varten.

Meille tuli eilen  viikonlopputeini ja ennenkuin Isäntä ja Emäntä lähti sinne kekkereille niin munkin piti tarkistaa, että Veetille oli peti laitettu valmiiksi. Emäntä kurkkas ovenraosta ja siinä välissä ehdin siappaamaan isännän toisen juhlapatiinin ja loikkiin perimmäiseen huaneeseen asti ennenkuin Emäntä sai mut kiinni. Omia Eccojaan Emäntä kanteli kainalossa. En tä miks`?


Kyllä niillä oli juhlat ihan kivasti sujunu, eikä liika väsykään ketään enää tänä aamuna haitannu.

Tää iltapäivä on sujunu ihan rauhallisesti, Emäntä paisto pullia, nyt veteli vuorostaan Isäntä päiväunia kun aamulla nukku Emäntä. Ne osaa ton vuorotyön.

 Tultiin juuri lenkiltä, mää vähän huilailen ennen iltapalaa.


Hyvää viikonloppua
 toivottelen minä Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente)"

 

torstai 14. joulukuuta 2017

MUISTOJA JA TAPAAMISIA

Tänään, joulukuun neljäntenätoista päivänä, olisi äitimme- Vanha Rouva täyttänyt 97 vuotta.
Ystävänpäivän iltana 2013 hän lähti ikuiselle matkalleen seuranaan pneumonia ja pari kuukautta aikaisemmin pysyväksi seuralaiseksi tullut hra Alzheimer.
Meille jäi ikävä.


Tänään täyttää yksi jälkipolven nuorista -Martta- 15 vuotta. Martta sai Irkku-isomummilta, syntymäpäiväkaimaltaan, muistoksi punaisen rubiinisormuksen.  Sen oli antanut tuleva anoppi miniälleen 1945.
Onnittelemme rakasta Marttaa!
Lapsuudenperheessäni on monta joulukuista jousimiestä; äitimme, Leena-sisko ja pari velipoikaa, kaikki innokkaita maailmanmatkaajia, jousimiehillähän on siivet kantapäissä. Maailmanmatkaaja oli myös Vanha Rouva- äitimmekin.
Kiinan muurin hän kävi tarkistamassa 79-vuotiaana ja Floridan muutamaa vuotta aiemmin.
Välimeren seudulta on tallella vieläkin laatikollinen valokuvia, myös kuva ratsastuskeikasta kamelin selässä.
Kuressaaressa ja Viipurissa kävimme kun Vanha Rouva täytti 90 vuotta.
Minä olen tyytynyt matkaamaan kuvien kautta.
Ja elämään muistoissa.
Itsenäisyyspäivän vastaanottoa katselin pienen puuhastelun parissa. Siihen oli pätevä syy.

 Meillä entisillä, jo eläkkeelle jääneillä työkavereilla on ollut tapana tavata toisiamme muutaman kerran vuodessa.
Ajatuksenani oli kerätä työrupeamalta valokuvia albumiin ja katsella ja muistella yhteisiä vuosikymmeniämme. Ensimmäiset tuttavuudet ovat jo 60-luvun lopulta ja ovat säilyneet näihin päiviin asti.

Kun niitä kuvia kävin penkomaan,  teinkin sen perinpohjin ja sain lajiteltua niin lapset, lastenlapset kuin pihan ja puutarhankin kuvat omiin nippuihinsa. Viisi isoa Ikean laatikkoa oli täynnä paperisia kuvia. (Tietokoneella kuvia on jokunen tuhat!)
Lastenlapset (jo nuoret) selaavat kuvia aina käydessään ja minusta se on hyvä keino saada muistijälkeä lapsuuden leikeistä ja tapahtumista.

Sain kun sainkin kuvat työyhteisömme muistoista albumiin. Aika pullea siitä tuli.

 Yhteiselle lounaalle oli meitä kerääntynyt yli parikymmentä entistä työkaverusta.
 Syötiin hyvin, tutustuttiin Suomi -neidon salaisiin paikkoihin, karttakeppiä ohjasi Lätty, Suomineidoksi nimettiin Tepa.


 -Albumini kiersi pöydässä ja muisteltiin:"Kukas se tämä oli? Onko kukaan kuullu mitä sille ja sille kuuluu?" Aina joku muisti toista tarkemmin.
Tietokilpailulla terästettiin muistin syövereitä.


Tällä viikolla olin lähipiiriläisen hoitokodissa joulupuurolla. Siellä se muistaminen olikin omaisten muistin varassa...

Omaa ja herra Kukkaron muistia yritämme ylläpitää tutun verkoston -Eläkkeensaajien- monipuolisessa toiminnassa mukana olemalla. Minulle tuo erityistä haastetta sihteerin vakanssi.

Muuta vireyttä eläkeläispäiviin tuo lähes viikottaiset teinipoikien tapaamiset ja kuljettelut, lähipiiriläisten asioiden hoito sekä tietenkin yksi teini -Jymy-Jami.







tiistai 12. joulukuuta 2017

JOULUKUUN PÄIVIÄ JA KAVERIKUVA

" Täällä meidän nurkilla on tota lunta ollu aika vähän. Paitti viime tiistaina. Sitä tuli taivaalta niin kamalasti, että olin määkin hukkua lumeen. En kuiteskaan hukkunu.
Meidän kylällä oli Martat, Nuorisoseura ja Le-Pe-Ka eli  kyläyhdistys kutsunu kyläläiset tekeen sadan lyhdyn lyhtypolun kävelytien varteen. Mekin sinne mentiin lyhtymme viemään, siis Isäntä, Emäntä ja mää. Mun piti käydä tutkimassa puskat, olisko niissä ollu mitään kiinnostavaa. Ei ollu."


 "Ihmisiä oli sakeessa pyryssä kävelemässä vaikka kuinka paljon. Koko kylän ihmiset tais olla liikekannalla. Nuarisoseuran talolla oli tarjolla kuarolaulua ja kuumaa puuroo."


"Mää tein tuttavuutta melkein kaikkien kanssa. "


"Tiänvieressä oli kamalasti palavia lyhtyjä ja kynttilöitä, yhteen tökkäsin kuononi, onneks´ei viikset kärventyny. Ainakaan paljoo."


" Me käveltiin kivisillalle asti, mää olin niinkun lumiukko, ihan valkonen."


"Toi joulu on tulossa ja Emäntä on siivoillu kaappejaan vaikka Martat kuinka on kiältänyt.
Emäntä tiputti lattialle jonkun joutilaan hökötyksen, lampunvarjostimeks` kuulu mainittevan."


"Mikähän tää nyt sitten olis nimeltään, olisko tilataidetta?"


"Emännän kanssa kattellaan TV-tä sillon tällön. Mää oon Emännän sylissä, ja vahdin, ettei Emäntä liikaa näe ja pelästy, on se Emmerdale niin julmaa katsottavaa."


"Uutisille mää jo rauhotun ja istun omalla paikallani."


"Tänään oli taas ihan kamala keli Isännän ja Emännän miälestä. Mulla oli kivaa haukata lunta ja kirmata takapihalla tuareessa lumessa. Juaksentelin niin kamalaa vauhtia, että välillä piti huilia koivikossa."


"Mää oon kuulemma kehittynyt oikein kelpo koiraks`, en enää melkein yhtään hypi Emännän kimppuun ja oon alkanu heittää takakoivilla sammalia kauas taakseni kun teen  tarpeitani ulkosalla. Emäntä sanoo sitä aikuistumiseks`."


"Kyllä me niin hyviä kavereita ollaan!"

tiistai 5. joulukuuta 2017

"OI MAAMME SUOMI"






Isämme- Myttysen Onni syntyi 7.11 1916 ja astui ensi askeleensa yksivuotiaana sata vuotta sitten näissä itäisen Suomen kolkan jyhkeissä maisemissa, Kolin tuntumassa.
Myttysen perhe, Kalle, Ester ja lapset Lahja, Onni ja Helmi rakensivat omalta osaltaan Suomea kotimaaksi Viipurissa, Tammisuolla, radan varrella vuoteen 1939. Sotatoimet siirrättivät perheen ja uusi koti löytyi Tampereelta, ja isä Kallelle ja poika Onnille työpaikat Valtion rautateiltä.

Samaan aikaan  syntyi äitimme Irja nuoreen Suomeen (14.12 1920) ja eli lapsen elämää isovanhempien maatilalla Jääsken Kuurmanpohjassa. Äiti oli lähtenyt aiemmin etsimään uutta elämää Amerikasta.
Sodan jaloista Ensosta Irja-äitimme oli pienen lapsensa kanssa  lähdettävä turvaan. Lapsen isä oli kaatunut viimeisissä taisteluissa elokuussa ja lapsi syntyi joulukuussa. Ilman isää.
Lapsuudenkoti jäi uuden rajan taakse.
Äitimme löysi Tampereen uudeksi kotipaikakseen 1944. Täällä oli turvana kaksi naimatonta tätiä, Helmi ja Aino.

Samanlainen evakon kohtalo on ollut puolison- herra Kukkaronkin perheellä. Iso perhe joutui lähtemään sotaa pakoon samoilta kulmilta kuin isä-Onninkin perhe eli Viipurin Tammisuolta ja Tampereelle hekin uuden kotinsa perustivat.

Tampereella me puoliso ja minä, evakkojen lapset olemme syntyneet ja toisemme tavanneet ja perheittemme kohtaloa ja elämisen onnistumisia  usein pohtineet. Jotkut meistä siitä puhumalla, toiset kuvittamalla.

Lähipiirissä on taitava kuvilla ilmentäjä, Suomi ja sen henki ja luonto ovat tallentuneet moniin öljyväritöihin.

Toivotan omasta ja perheeni puolesta
ONNEA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE, KOTIMAALLENI.








sunnuntai 3. joulukuuta 2017

MUSTA TUNTUU


Edellisellä viikolla osa kansakunnasta  eli BlackFridayn- lumoissa, toiset tyytyivät "Älä osta mitään"-teemaan. Minä kuuluin jälkimmäisiin. Sattuneesta syystä. Perjantai oli tiukka kotipäivä kun järjestelin huushollia vieraskoreaksi. Sunnuntaina meillä juhlittiin  "pikkuveljen"  seitsemänkymppisiä. Niistä jo Jymy-Jami mainitsi omassa blokissaan



Vanha mietelmä kuuluu: "Älä jätä huomiseksi minkä voit tehdä tänään".
Eilen illalla oli pihapiiri valkoisen lumen peitossa ja maisema näytti houkuttelevan talviselta.
Oli tarkoitus, että aamulla käyn kuvaamassa lauantai-illan tekeleitäni hankien keskellä.


Sunnuntaiaamun valjetessa näytti maisema mustalta.

Lauantaina innostuin kaivelemaan kangaslaatikkoa ja sieltä löytyi- taas- vuosikausia sitten tallennettuja kankaanpaloja. Tämän kangaspalan olen ostanut Fidasta jo neljä kesää sitten. Hintalapussa luki 2€ ja pellavatyyppisellä ohuella kangaspalalla oli mittaa kolme metriä. Levitin kankaan nelikymppiselle monissa toimissa hyvinpalvelleelle koivupöydälle, riisuin trikootunikan päältäni ja sen mallilla leikkasin kankaan.


 Tekele huilaili pöydällä kun minäkin huilailin ja katselin Suomi 100-juhlaa TV.stä. Erikoinen juhla, vaikuttavaa oli kuulla musiikkiluokkalaisten laulamana Finlandiaa. Kurkussa kuristi.


Omakin aarteeni, tämä puku,  sen perinne ja arvostus on nostettu kansalaisten tietoisuuteen kun rouva Haukio sai lahjaksi samanlaisen Jääsken puvun (uudistetun sellaisen) ja esiintyi se yllään eilisessä Suomi 100 juhlassa.

Ennen illan toista tv-ohjelmaa "Albert Nobbs´ia" ehdin koota tekeleeni mekoksi. Helppo oli saumurilla vain kaksi pitkää saumaa suristella. Siitä tulikin oikein mukava illanviettomekko talvisille koti-illoille. Kangasta jäi taas kesähatunkin tarpeiksi.


Helmat saa kietaistua ylös kun tehdään Jymyn kanssa pikakäynti ulos vaikka kuuta katselemaan.
Maisema on niin musta, ettei kukkasaapasta, jota Jymy iltalenkillä ulkoiluttaa, enää löytynyt.


Kun ompelun makuun taas pääsin, leikkasin ja ompelin  luottokaavalla (vuodelta 2002) yksinkertaisen jakun.  Kangas Eurokankaan palalaarista.


Vieläkään ei ompeluhalut himmenneet, musta joustosamettipala (näköjään vuodelta 2012) valmistui pikkumustaksi. Tein sen ilman mitään muotolaskoksia tai kaarteita, ja sepä istuikin pötkylän varteni päälle yllättävän mukavasti. Ohuella huivilla voin kätkeä turhat muhkurat lähes näkymättömiin...


                                  Huivi onkin kuin turvavaate, suojaa ja peittää.


 Ei tässä sitten muuta, taas väheni kankaanpalat laatikosta. Henkareita pitänee käydä ostamassa lisää...

              "Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen!"-tuumaili huutokauppiaskin. Samat tunteet minullakin.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

TOIMEENPANEVA VOIMA

"-olen kuulemma minä - Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro."

 "Emäntä kuulu puhuvan jostakin viikonlopun kekkereistä ja mitä pitäs tehdä ja leipoa tarjottavaks`.
Mitään ei näyttänyt tapahtuvan vaikka keittiöön oli nostettu jauhot, sokerit ja kanamunat. Kävin kurkkimassa Emännnän huoneeseen ja siellä se jotakin nyppi neulan ja langan kanssa. Mua kiinnosti niin paljon se muu tekeminen, että ajattelin oman korteni kantaa kekoon. Ensimmäiseks´ kuskasin kananmunakennon olohuoneen sohvalle, ei tarvinnu kun yks` kananmuna rikkoo kun  Emäntä mut yllätti. Emäntä ei ollu vihanen kun se huomas, ettei sohvalle ollu tullu mitään vahinkoo, munat oli pysyny kennossaan.
Siitä Emäntä sai vauhtia hommiinsa ja alko vääntään kakkutaikinoita. 
Huomaatteko, oon melkein sähköhellan kokonen ?!"
 "Tommoset kakut sain vahdittua."


"Siinä kakunpaiston välissä Emäntä järjesteli tavaroitaan ja oli jättäny yhden laatikon aika näkyville, niinkun mulle tärpiks`.
Siellä olikin mulla kiva askare, nimittäin kimalteleva paperinarukerä. Sain tehtyä siitä aikas hienon pöyheän kasan. Emännällä oli kuulemma aikomuksena tehdä siitä narusta joku joulukuusi??? 
Mää sain taas aikaseks´ toimen alotuksen. Mut kyllä pantiin terassille ja Emäntä alko väsään niitä liimasia naruja kanaverkon ympärille. Kahteen  kuuseen ne mun purkamat narut riitti. En saa niihin koskea, sanoi Emäntä."


"Samana iltana mulla oli saunamajurivuoro, niinkun kaikkina muinakin iltoina. Emännän tukkapanta roikku niin sopivasti hyllyn reunalla, että mun oli ihan pakko sitä vähän nuoleskella. Eihän se pelkäks´ nuoleskeluks´ jääny, haukkasin pari kertaa ja päreiksi meni Emännän tukkapanta. Emäntä kuuli sen lauteille asti, eikä kai oikein tykänny..."

 "Täällä sato yhtenä päivänä vähän lunta ja kun oltiin Emännän kanssa vapaakävelyllä takapihalla niin vähän riehaannuin siitä lumesta ja kieppasin ihan naapurin puolelle. Toin sieltä Emännälle tuliaisina naapurinpojan lenkkarin . Sievästi kannoin, en pureskellut. Emäntä sano, että hyi Jymy, -ei saa ottaa - kuinkas naapuri nyt lenkille pääsee kun toinen tossu on sulla? Emäntä vippas sen sitten kuusiaidan yli takasin . Siitä taas mää en tykänny."

"Tänään täällä oli sitten  kekkerit ja viaraita aika monta.  En ollu niitä koskaan tavannu ja mulla oli tunteet pinnassa. Riahuin ja häärin niin ihmisten ympärillä, että sain taas koppihoitoo terassille. Yks` vieras lahjo mua ja anto mehevän luun sinne terassilleni. 
Laitoin sen mehevöityyn Emännän kukkapenkkiin. Iltalenkillä sen kaivoin ylös ja vein valotolpan juurelle. Huomenna sen taas kaivan ja kai vien uuteen paikkaan."

"Niin, sellasta se on , tää mun elämäni. Monessa toimessa oon saanu olla toimeenpanevana voimana, kun toi Emäntä uppoutuu ihan erilaisiin hommiinsa mitä mää ajattelen  että pitää tehdä."
"Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille ja pitäkää kotiväki pienessä tasaisessa liikkeessä!"

perjantai 17. marraskuuta 2017

SATA SISKOA SAMASSA SUMPUSSA

-nimittäin täpötäydessä Nyssessä matkalla Tampereen Kädentaidot-messuille. Ystävätär laittoi viestiä kun olin vielä maaseutubussissa, että Keskustorilla nysseenmenijöitä on niin paljon, ettei torinkulma enää riitä. Ajoinkin rautatieasemalle asti, sielläkin oli niin monta messuilijaa matkassa, että oltiin kuin sillit suolatynnyrissä toisissamme kiinni. Tahatonta häirintää siinä tuli varmasti tehtyä...


 Pääsylippua odotin kahvitauon verran, samoin vaatesäilytykseen pääsyä. Siinä jonossa antauduin ja sulloin takkini kassiin ja astuin areenalle .


 Aloitin kierrokseni taas A-hallista tapojeni mukaan. Tutuksi käyneet kojut ohitin kevyellä silmäyksellä, ja ihailin yrittäjien kykyä tuoda aina jotakin uutuutta nähtäväksi.

Tänä syksynä oli  kaunein kukkapatalappu-näyttely Taito-seinustalla. Ja paljon muutakin kaunista eri maakuntien Taito-pajoilta.


Mukanani oli hyvin lyhyt lista muistettavista asioista. Tärkein asia oli poiketa Soja Murron kansallispukukojulla. Imatralainen kansallispukuvalmistaja Soja Murto on saanut Vuoden käsityöläinen 2017-tuunustuksen Suomen käsityön museolta.
Soja kommentoi pari kesää sitten kuvaani Jääsken pukuni päähineen asettelusta. Oli kuulemma vetelä...Sitä mieltä olin itsekin kun en saanut huntua pysymään päässäni


Nyt on Jääsken puvun hunnulla uusi asettelutapa ja siihen sain ohjeet. Ei pitäisi enää pudota niskaan.
Hunnun alle tehdään sykerö ja huntu kiinnitetään siihen. Korvien viereen tulee ikäänkuin solmut eikä huntu hulmuile selässä.


 Edellinen kirjoitukseni paneutui hattuasioihin painavasta syystä, eli siitä, ettei puoliso-herra Kukkaro
osaa suhtautua kiittävällä tai ihailevalla tavalla naisten hattuihin. Ainakaan minun hattuihin...

Nyt oli näytillä todella paljon erilaisia päähineitä, ei ihan ateljee/modistin tekemää muotia, mutta luovalla tavalla huopakankaasta muotoiltuja päähineitä. Minua miellytti.
(Ps kuva on hiukan samea.)

HIIAssa näköjään pidetään lätsämuodista, hauskoja ne olivatkin.


 Olen huivien tai entisaikaisten keeppien ystävä. Keeppi on hartioilla pidettävä muodokas huivi. Nyt niitä oli monenvärisenä ja monenlaisista materiaaleista valmistettuina, oli kevyitä villaneulekankaisia, pellavaisia, silkkisiä ja huovutettuja. Pukeva vaatekappale jokaiselle naisille.
Ehkä pari uutta keeppiä minäkin huivilaatikkooni talven mittaan saan värkättyä...


Erilaisia -ja kauniita- laukkuja oli monesssa kojussa. Jos harrastaa laukkujen tekoa, löytyi paljon hyviä ideoita. Nyt vain pitsiliinat pois kukkapylväitten päältä ja niistä laukkua kesäksi tuunaamaan.
Minullakin niitä olisi muutama, kuka tarvitsee?


Yhden kojun ääressä vietin pidemmän tovin, mietin mikä minua siinä pitää. Vetonaulana oli vanhat viltit ja ikkunaverhot.
Mäntyharjulaisessa KONGAAMOssa tehdään kotitalouksien ja laitosten hylkäämistä verhoista ja  villahuovista aivan upeita takkeja!!!


 Tunnistatteko kuoseja kesämökin vintin vanhoista vilteistä?
Mm Nextiilipajan kankaista oli näitä takkeja tehty. Kongaamo valmistaa takit vaikka asiakkaan omista kankaista.Esimerkiksi anopin vanhoista verhoista tai viltistä.  Nyt vinttejä penkomaan.

Erikoislanka- ja käsityökojuja oli joka kulmauksessa. Ohitin ne vain silmäilyllä, samoin aivan ihanat koruosastot. Koriste-esineitäkään en tietystä syystä tänä syksynä hanki.
Syy tähän ankeuteen:


 Puutelistallani oli ostaa nelosen numeroiset puiset sukkapuikot. Ne ostin ja pari kerää valkoista Joki-lankaa a`2€ ja yhden kerän SuloVilen-pipoon, sukkiin ja lapasiin keltaista Novitaa.
Novitan osastolla oli taas kuhinaa kuin Keskustorilla, tarjouslankoja oli naisilla sylit täynnä.


Tällä kerralla jäi näkemättä muotinäytökset, se hiukan harmittaa. Pitänee palauttaa edellisvuotiset upeudet silmien eteen, ehkä sillä selviän seuraavaan kertaan.
Viitisen tuntia reissuni kesti, yhden vesipullon taktiikalla.

                           Uusilla puisilla puikoilla tulossa SuloVilen sukat pukinkonttiin.