tiistai 19. helmikuuta 2019

PYLLÄHDIN PEHMEÄSTI PYRSTÖLLENI JA MUUTAKIN HÖPINÄÄ



Eilen kävi se, mitä aina olen pelännyt: kellahdin jäisellä vieraalla pihalla aivan selälleni, hattukin lensi kauas kuusiaitaan. Matalampaa ihmistyyppiä kun olen, oli matka yläilmoista maan pinnalle lyhyt. Siinä katse kohti pilviä ja taloyhtiön kuusiaitaa tunnistelin sattuuko, sattuuko? Ei sattunut mihinkään, vähän aikaa istuin ihmetellen jalat suorana jäätiköllä ja keräsin ympärilleni levinneitä kamppeitani. Puoliso -herra Kukkaro kiirehti apunostajaksi, mutta olin reipas ja selvisin omin avuin tällä kertaa.
Samanlaisen pehmeän pyllähdyksen olen kokenut elokuun alussa 1963 Tampereen Keskustorilla kun kompastuin korkokenkieni rusettiin. (Niillä vuosikymmenillä nuoretkin naiset käyttivät arkikäytössä korkeakorkoisia kenkiä, oikeita piikkareita.) Silloin minua oli nostamassa takaisin pystyasentoon muutama avulias kulkija. Olin nimittäin vahvasti raskaana ja poikalapsi syntyi pari päivää myöhemmin. Nyt tämä sama poika -jo aikamieheksi ehtinyt- potee katkenneita kylkiluitaan kun kaatui pyhänä kotipihassaan. Auts! Ambulanssikyytiä oli tarvittu. Näinhän se on -äidillä ja pojalla yhteiset "harrastukset".

Kuluneen sydäntalven olen istuskellut sohvannurkassa jonkinlainen virkkuu hyppysissä ja kuunnellut äänikirjoja. Siinä ohessa olen vaipunut pohtimaan sukuni ja omaa menneisyyttäni eli lapsuuttani ja kuinka ne muistot saisin tallennettua sellaiseen  muotoon, että joku, edes sukulaiset-  voisivat niitä lukea ja muistella :"Noinko se oli -ei se noin ollut!"
On ollut päiviä, että pohdinta on kestänyt virkkuukoukun ja lankakerän kanssa niin pitkään, että kädet ovat jäykistyneet koukkuasentoon.
Onneksi on apu lähellä.

" Mää oon joutunu Emäntäni terapeutiks´, mää venytän Sen käsiä suaraks` tällä kuuskytkilosella tarmollani. Tiänpiälessä olis messeviä hajuja ja mulla olis kiire niitä tutkiin, niinkun näette, Emäntä on vähän hidas mun liikkeilleni mutta toi veto auttaa sitä. Tällä kertaa saan vetää ihan luvalla."


Kaapissani on ollut Puro- villalangasta virkattu pyöreä jakku vuodelta 2012. Kun pidin sitä päälläni, oli tunne että joku voi heittää tikalla selkään kun sen selkämys näytti tikkataululta. Purkuun meni.


Pesin langat ja virkkasin uuden jakun pystyraidalliseksi. Kevensin pintaa verkkoriveillä ja nyt olen tekeleeseen tyytyväinen. Lanka riitti juuri ja juuri, jos ei olisi riittänyt olisi pitänyt purkaa myssy.


Toisenkin villatakin sain valmiiksi, sen virkkasin kirpputorimerinovillasta, väri on aivan passeli "Kurjenpolvi"- mekkoni pariksi.



Kun innostuin villalankavarastojani tyhjentelemään, jatkoin  keskeneräisten isoäidinneliöiden kokoa ja sain aikaiseksi 150X150 kokoisen torkkupeiton.  Tätä Polku- lankaa olen ostanut edesmenneestä Kodin Anttilasta, joissakin vyötteissä luki 5€ toisissa 1€. Väreinä näytti olevan porkkanaa, mustajuurta ja paprikaa. Yksi 100 g kerä jäi, taidan kutoa sen yösukiksi- tai talvikenkäsukiksi. Saapassukkakäyttöä tämä lanka ei kestä.


Villasukkavaraston sain pienemmäksi joulun tietämissä. Vielä niitä on kopan pohjalla jos joku on lämpimiä sukkia vailla.


Uusia lankoja en ole ostanut yhtään kerää tänä talvena. Yhden oston aion tehdä: virkkaan itselleni mohairlangasta uuden hääpuvun, sille pitäisi tulla käyttöä tämän vuoden lopulla. Edellisen tein 50- vuotta sitten...


Nyt olisi sopiva aika aloittaa...


"Mää en ymmärrä kun toi Emäntä ei anna mun kokeilla tota sen myssyä, Sitä olis niin kiva vähän tuuletella tossa soffalla. 
Pysykää kaidalla tiellä, hyvät ystävät, älkää langetko niinkun mun Emäntä eilen."

torstai 14. helmikuuta 2019

YSTÄVÄNPÄIVÄNÄKIN VOI KIUKUTELLA HETI AAMUTUIMAAN

Odotin aamulla innoissani tämänpäiväisen kirjoittajapiirin tapaamista. Vakiystävä -puoliso herra Kukkaro -näin Ystävänpäivän aamuvarhaisella lupasi kyyditä minut keskelle kylää Nyssepysäkille josta jatkan matkaani Tampereelle. Nuukuuksissani ajattelin, että säästän reilun euron kun anelin kyytiäni seuraavalle vyöhykkeelle.


Ja katin viikset, väärin meni! Nysseä kuljetti taas  harmaantunut ajuri jonka kanssa  suhteeni on mennyt karille jo ensikohtaamisesta kun ei ottanut minua kyytiin kotipysäkiltä. Jouduin silloin hyppäämään seuraavaan täpötäyteen koulubussiin ja vaihtamaan kyytiä kylällä, että pääsen sujuvasti Tampereelle. Ja kukas se sitä Nysseä ajoikaan? No sama harmaapää joka ei ollut ottanut minua hetkeä aikaisemmin matkaansa!
 Torstaiaamuisin kuljen tällä Nyssellä, ja joudun maksamaan poikkeusmatkan kortillani. Tänä aamuna lukulaite ei minun kohdallani toiminut vaan otti täyden hinnan, neljä ja puoli euroa kun olisin päässyt kahdella eurolla. Kuljettaja huuteli perääni niin että bussi kaikui:  "Pitää painaa A-B!" Hoin vain että ok, ok kun virheen  huomasin ja viittasin kintaalla taakseni katsomatta.  Seuraavalla pysäkillä oli samanlainen tapaus, kone otti väärän hinnan, nyt ajuri nousi tuolistaan ja korjasi näytön. Eli kone temppuili enkä minä.
Harvoin eteeni sattuu henkilö jonka kanssa kemiat eivät kertakaikkiaaan kohtaa ja tässä on eräs sellainen tapaus -tämä ajuri.
Suivaantumiseni oli sitä luokkaa, että siitä poispääsemiseen kaivoin kirjoitusvihon kassistani ja Nyssen kurvaillessa lumisia teitä pitkin kirjailin muutaman rivin kiukuspäissäni vihkoni sivulle.


Se auttoikin ja kyydistä poisjäädessäni käteni heilautus kuljettajalle ja Hyvän Ystävänpäivän-toivotus poisti kiukun kokonaan.


Herkistymiselleni oli syy syvemmällä.
Tänään -Ystävänpäivänä- on kulunut kuusi vuotta kun rakas äitimme -Vanha Rouva - lähti iäisyysmatkalleen vain kahden päivän sairastamisen uuvuttamana 92-vuotiaana. (Öljyvärityön on maalannut velipoika.)


Pitäkää huolta ystävistänne ja läheisistänne  -tänään, huomenna, joka päivä! Voikaa hyvin!

torstai 31. tammikuuta 2019

KIRJOITUSVIREESSÄ

Naputtelin juuri ulos koirani Jymyn kuulumisia. Omia kuulumisia en ole julkistanut kuin yhden jutun verran koko tammikuun aikana. Sekin oli kertausta menneeltä vuodelta.
En ole hukkunut lumeen kuten unohtamani kottikärryt.


Miksi olen ollut vaiti? Tunnustan - laiskuuttani! Tai oikeastaan ajatukseni ovat olleet niin syvällä tietyssä projektissani, etten ole muistanut muistella blogiini mitään ajankohtaista.
Nyt olen saanut joitakin mieltäpainavia juttuja pois pöytälaatikosta ja lähetettäväksi maailmalle tai ainakin Helsinkiin

Koko tammikuu on huvennut monenlaisten käytännön asioiden parissa. Martat ovat ohjeistaneet ettei kaappeja tarvitse siivota jouluksi. Siksi tein sen tammikuussa. Nextiiliin sain kärrättyä säkillisen vanhoja lakanoita ja muuta ylimäräistä liinavaatetta. Keittiön kaapeista poistin vaikka mitä tarpeetonta. Nyt on käynyt niin, että kaapeissa on kiitettävästi tyhjää tilaa (uusille hankinnoille?)
Ikuiset Tupperwarat jätin vielä käyttöön.


Käytännön asiana pidän myös tutustumiskäyntiä rakennettavaan kerrostalokohteeseen Tampereella.
Tampere on syntymäkaupunki ja se vetää vieläkin puoleensa vaikka Ylöjärvi on ollut kotikunta jo 45 vuotta. Nykyisen kotikunnan vahvana etuna pidämme toimivia terveys- ja sosiaalipalveluja. Niitä saatamme tarvita lähestyvinä vuosina. Siinä on yksi syy päättämättömyyteemme uudesta kotipaikasta.

Olen saanut tartutettua asuntokuumeen puolisoonkin -herra Kukkaroon. Aikomuksena ei tällä kertaa ollut uuden kodin hankinta tästä kohteesta, tämä oli katselmus miltä uudet kodit nykyään näyttävät. Näyttiväthän ne -pieniltä.

Vielä on tunne -ainakin Puolisolla, että uusissa kohteissa seinät ovat liian lähellä toisiaan.
Olen kehoittanut Puolisoa miettimään  kuinka paljon sitä oikeastaan enää liikkuu ja touhuaa kodissa. Touhu taitaa keskittyä TV:n katseluun omassa pehmustetussa keinutuolissa tai päiväunien ottamiseen soffalla. Keittiössä otetaan muutamia askelia hellan ja tiskipöydän ympärillä. Ei enää hääräillä kuten ison lapsiperheen päämiehinä. Eikä järjestetä perhepäivällisiä.
"Ennenkun tää talo pannaan myyntiin pitäs tehdä tota ja tota!" Tottahan se onkin, pintalaittoa yli 40-vuotias talomme vaatii. Minä olen aloittanut tulevaisuuden toteuttamisen karsimalla pois kaiken mitä en tule tarvitsemaan siellä missä tulevaisuudessa kirjoitelmia näpyttelen.

Perhepiirissä on tällä hetkellä monta muuttujaa: Neljännen Pojan esikoinen muuttui itselliseksi kun sai oman (vuokra-)asunnon isänsä viereisestä talosta.
Tammikuun aikana katseltiin Nuoren apuna niin sopivaa sijoituasuntoa kuin vuokra-asuntoakin. Molempia löytyi ja pankin lainaluukullakin poikkesimme. Sopiva vuokra-asunto löytyi ihan kodin vierestä ja tällä viikolla Nuoren tukena allekirjoitettiin vuokrasopimus. Eilen ja tänään on tehty muuttoa.

Mahtuuko, mahtuuko?


Asuntona on saunallinen kaksio, kelvollinen ensiasunnoksi nuorelle?!
Vuokrakin on kohtuullinen ja sijainti lähellä koulua, mahdollista tulevaa työpaikkaa ja muuta perhettä. Minulla sormet syyhysivät sisustamaan, mutta kuten perheen poikienkin lähtiessä maailmalle ei entisen kodin tavarat  kelvaneet nuorten kotiin. Valkoisen sohvan ja nojatuolin Nuori osti omilla rahoillaan. Tarjosin verhoja kodikkuutta luomaan.
"Minä olen nuori poika, ei tänne mitään kukka-tai pitsiverhoja tuoda!"


Kaapista löytyi ostettuna tiskiaineet ja muutama siivoustarvike.
Mummi sai sponsoroida keittiön muita tarvikkeita kuten veitsiä, siivilöitä, kattilan, siivousämpärin ynnä muuta metallista, silmään sopivaa.
"Paistinpannu täytyy olla iso kun teen siinä ruokaa."
"Olen virkannut Sinulle patalappuja."
"Jaa virkannu, ei mitää kotitekoista, tässä on hyvät patakintaat!"
Taas sai mummi olla sponsorina...
Muuttopäivän iltana:" Voitko laittaa mulle vähän rahaa, ostan jauhelihaa, teen ruokaa!"
Muuttajan omat rahat ovat papan hallussa.
Edellisellä viikolla oltiin Nuoren mukana autokaupoilla.
Kolme päivää kului, Pappa sai puhelun:" Joku peruutti mun auton perään parkkipaikalla!"
Vakuutukset oli onneksi tehty ajoissa. Pappa oli taas "asianajajana" ja vierestäseuraajana kun asiat hoidettiin kuntoon.


 Nuoren elämässä on tämä tammikuu ollut yksi elämän tärkeimmmistä: muutto omaan kotiin.
Se oli helppoa kun isän perhe muutti samaan aikaan viereiseen taloon pienempään asuntoon ja tuki on lähellä.  Senkin muuton loppurutistusta oltiin tänään toteuttamassa. Hyvää harjoitusta tulevaisuuteen.

Tällä viikolla on ollut toinen nuori -TETtiläinen peräkamarin asukkina.
Pappa on saanut taas toteuttaa isärooliaan: ennen pojan heräämistä pöydälle on katettu murokulho, murot, lasi ja maito. Kun Neljäs Poika oli samanikäinen oli aamukuvio: teemukissa likoamassa teepussi ja sokerit hämmennettynä ja leivät tehty mukin viereen. Jos isä ei ollut laittamassa aamupalaa ja se jäi minun tehtäväksi, sain ilkikurisen katseen:" Isä hämmentää aina mun teeni sopivaksi!"

Nyt minun tehtäväksi on jäänyt pyykkihuollon toteuttaminen, sain sitä sylin täydeltä. Pappa kaatakoon TETtiläiselle murot kuppiin...

Nyt ei ole tarvinnut työssäoppijaa kuljetella, kun on ollut oma Mauto alla.


Kotitieltä kylälle tammikuussa 2019


ps. juuri julkaistun tilaston mukaan blogiani on luettu yli 100tuhatta kertaa. KIITOS!


JYMY TÄÄLLÄ, MUISTATTEKO VIELÄ?

" Moro, en ole muistanu Teitä tai olen kyllä muistanut, vaikka en mitään oo julkassukkaan pitkään aikaan.

Täällä mää päivystän kettingillä köytettynä kesäkatoksen tolppaan ja seuraan mitä maantiellä tapahtuu. Kyllä mää vapaakävelylläkin käyn, ainakin sillon kun Emäntä irrottaa hihnasta. Sillon mää teen lenkin ensin naapurin lintukoira-Teron pihan kautta takasin tielle ja haisteleen Australiatuonti -kultaisen noutajan tienvierimerkintöjä.  Emäntä kahlailee lumessa mun perässä joskus ihan paljailla kintuillakin kun ei oo viittinyt kunnolla pukee villaa yllensä vaikka tietää että mää voin pyrähtää omatoimimatkalle sen käsistä. En viivy kauaa yksin - tommosen viis minuuttia -  sitten pitää nopeesti tarkistaa Emännän taskut ja tulla kotipihaan.
Isäntä joutu tänään aamulenkillä meneen syvään hankeen kun se yritti pitää mua kurinalaisena. Nimittäin naapurin lintukoira-Tero -on muuten aika iso, mun kokoinen- tuli meitä vastaan lenkillä ja mää sitten aloin ilmasta mielipidettäni äänekkäästi. En tiä -eikä Emäntä ja Isäntäkään sitä tiedä miksi mua niin haukututtaa ton Teron ja Australiatuonnin lähellä. Ne on molemmat kanssa poikamieskoiria, mua vanhempia kylläkin ja asuu meistä seuraavissa taloissa. Isäntä tuumas, että kai mää vaan oon niin reviiritiatonen tai jotakin sellasta. Emäntä ei mun kanssa lähde pitkälle lenkille nykyään, me tutkitaan tässä pihapiirissä jalanjälkiä ja muita ihmeitä.

Joulun jälkeen täällä oli Likat Espoosta ja mun meni taas hormoonit sekasin. En malttanu olla yhtään ittekseni, iho eikun karvakontaktia sen olla piti.


Sängyssäkin loikoilin niitten kanssa.


Meillä oli nuarisoo enemmänkin lomanviatossa ja mää olin ehdoton ruoka-annosten laadunvartija, tarkalla silmällä seurasin kuinka lihapullat tai pannukakku uppos parempiin suihin. 
Laatumerkintä näky lattialla nestemäisenä lätäkkönä, isompana tai pienempänä.


Terveenä oon pysyny ja olen nyt kaks ja puolivuotias. Emännälle teen askaretta kun nakertelen tyynyistä kulmat pois. Sitten Emäntä ompelee niistä uudet tyynyt, yhä pienemmäksi ja pienemmäksi ne näkyy muuttuvan. Kai niistä kohta tulee neulatyynyn kokosia.


 Emäntä tuli äsken kotiin ja mää riahaannuin niin että pöllyytin matot uuteen järjestykseen ja siappasin Emännän tossunkin lelukseni.


Tästä mää tykkään, tästä Emännän karvamadosta, mutta en sitä saa vaikka kuinka revin.


Ei kai mulla tässä muuta, voikaammme hyvin tai ainakin entiseen malliin. 
Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os. Maroussia Valente)


Mennääks lenkille vai annatko possunkorvan?

tiistai 1. tammikuuta 2019

NÄITÄ MUISTELEN VUODESTA 2018

Mennyt vuosi 2018 on kulunut sekä perhe- että yhteisökeskeisesti.
Perhekeskeisesti siten, että pääjoukko eli 1997-2003 syntyneet nuoret ovat päässeet lapsenkengistä ensin teineiksi, nuoriksi ja nuoriksi aikuisiksi. Yksi kotiutui tammikuussa vuoden varusmiespalvelusta toinen ammattipätevyys suoritettuna, sai työpaikan ja oman kodin. Yksi sai valkolakin, mutta pitää Esson baarin tiskin takana välivuotta ja kerää opiskeluvaluuttaa pankkitilille -luulisin?!
Kaksi serkusta saivat rippikoulunsa suoritettua ja mopokortit. Isomman veljen toimettomaksi jäänyt mopo sai peräkärrykyydin  Kontiolahdelle, että koulumatka sujuu sujuvasti. Toisen ripiltäpäässeen Mauto näyttää majailevan meidän pihassa viikonloppuöinä. Iltaisin sillä survaillaan pitkin kyliä, joskus on pikkusiskokin pelkääjänpaikalla. Minulle ei olla kyytiä luvattu.
Siskokset eteläisemmässä Suomessa ajelevat kyläreissunsa skoottereilla. Entinen autokoululainen sai hänkin ajokorttinsa ja isän sekä Papan auto on silloin tällöin lainauksessa. Tämä Entinen autokoululainen -vm 2000- haaveilee omasta asunnosta uuden vuoden alkajaisiksi.  Koulu loppuu keväällä ja viimeiset kuukaudet nuori aikoo selvitä omin avuin. Vaatimustaso on haastava kun tärkein kriteeri on asunnon sijainti-sijainti ja sijainti. Ja tietenkin hinta! Olen alkanut kerätä kapioita/varustusta - näin aluksi olen virkannut lankojenlopuista patalappuja tulevaan poikamiehen keittiöön. Jostakin on aloitettava, vai mitä?!
Jälkipolven aikuisemmat tytöt -nuoret naiset -, toinen jatkaa opettamassa ratsastus- ja hevostaitoja, toinen opiskelee biodynaamista maataloutta Hollannissa.
Kolme nuorinta jatkaa peruskoulussa, nuorimmat ovat innostuneet YouTube-videoiden tekemisestä, toisen roolihahmo on peruna ja toinen kertoo kuulumisiaan PetShop- hahmojen kautta. Taitavia tyttöjä alle kymmenvuotiaina, mummi on iloinen!

Yhteisöni -Eläkkeensaajien paikallinen yhdistys - on antanut haastetta kevään ja syksyn viikoille. Minulla on ollut kiinnostava rooli olla sihteerinä ja sitä kautta olen syventynyt muihinkin yhteiskunnallisiin asioihin pöytäkirjojen kirjaamisen lomassa. Tämän yhteisön kanssa on tehty virkistäviä kulttuurimatkoja teatteriin ja Eduskuntaan sekä Ähtärin eläinpuistoon pandoja katsomaan.
Liityin pariin muuhunkin yhteisöön kesän ja syksyn aikana  hakemaan tukea tekemisilleni. Olen maininnut tässä blogissani useita kertoja palavasta vimmasta saada lapsuusmuistoni kansien väliin. Tukea sen toteutuminen vaatii, enemmän kuin aluksi kuvittelinkaan. Ensimmäinen tukiryhmäni on Kirjoittavat Eläkkeensaajat ry, pidimme ensimmäisen kuuden päivän leirin Virroilla Rajaniemessä elokuussa.
Toinen uusi yhteisöni on Tampereen seudun työväenopiston Elämä tarinaksi-kirjoittajaryhmä. Siellä kävin syksyllä joka viikko ja kirjoittamisen lisäksi olen opetellut kulkemista Nysseillä. Kerran päädyin bussimatkallani hautausmaalle... "Minne Te rouva olette menossa?" Istuin tyynesti tyhjässä bussissa päätepysäkillä...

Terveysrintama on ollut terveyden puolella, tavanomaisia potemisia -nuhaa, yskää, flunssaa- en ole kokenut. Silloin tällöin ankarastikin vaivannut fibro ei ole kipuillut viime vuonna kertaakaan. Yksi pieni (mutta hiivatin kivulias) noidannuoli käväisi lonkassani alkutalvesta ja koiralenkillä napsahti pohjelihas sellaiseen kuntoon, että muutaman päivän kuljin keppien kanssa.
Puoliso -herra Kukkaro koki omalla tahollaan yllätyksen kun pienen vaivan diagnoosi alkoikin s:llä. Hoidot sujuivat erinomaisesti ja huoli on nyt selätetty.

Alkusyksyllä taisin vetää itseni melkein psyykkiseen "piippuun" lähipiiriläisen elämän järjestelyn tiimoilta. Nyt asiat ovat tasapainossa, jopa yllättävästi. Olin kesällä ihmetellyt usean öljyvärityön katoamista lähipiiriläisen asunnosta. Loppusyksyllä sain yllättävän soiton että "kadonneet" taulut menisivät näyttelyyn alkuvuodesta Turussa. Tätä näyttelyä ei minun tarvitse pystyttää, olen niitä laittanut kuntoon jo tarpeeksi monta menneinä vuosina.

"Piipusta" poispääsy pudotti ympärysmitoistani muutamia senttejä ja vaakakin alkoi näyttää sopivaa suuntaa. Siitä innostuneena ja rasvapolttoa tehostamaan aloin keittelemään ja juomaan inkivääri/sitruunajuomaa. Äkäistä se on maultaan, mutta mitäpä sitä nainen ei tekisi terveytensä/ulkonäkönsä kohentamisen tueksi.

Likviditeettipuoli pääsi/joutui kapeikkoon rahavirtojen tilapäisen ehtymisen takia; syksyllä uudistettiin makuuhuoneen vaatesäilytys ja jouduin ostamaan uuden kannettavan tietokoneen. Yksi haksahdus maksupuolella kävi kun ostin pari säkkiä koiranruokaa Klarnalla. Odottelin laskua, se tuli vasta kahden kuukauden jälkeen kun jo piti ostaa uudet ruoat, eli maksoin yhtenä kuukautena lähes kolmesataa euroa koiranruoasta! Tästä opin, että en osta laskulle ellei ole pakko. Toinenkin kömmähdys kävi kun maksoin Visalla MyHeritagen DNA-tutkimuksen. Kokemattomana Visa-maksajana olin näppäillyt väärän numeron ja seuraavalla kerralla kaupan kone näytti "Maksu hylätty, ota yhteys pankkiisi!" Olen luullut osaavani näitä digiajan juttuja hoitaa ihan näppärästi mutta näyttää totuus olevan toisenlainen... Mitähän tulevaisuus tuokaan tälläkin saralla tullessaan?

Joulujuhlia vietin erilaisten yhteisöjen mukana, lähipiiriläisen hoitokodilla oli lämmin tunnelma ja sain laulaa muutaman joululaulunkin.
Eläkeläisyhteisön joulujuhlaan taas varustauduin papiljottien kanssa ja koiranpuremissa punaisissa korkokengissä.

Aattoaamuna käytiin tapamme mukaan viemässä muistokynttilät omaistemme haudoille. Aattoillan vietimme kahdestaan, tai olihan Jymy seuranamme.
Joulupäivänä lounaalla oli Neljännen Pojan perheestä osa. Toinen osa on täysvegaaneja joten järjestely oli kaikille sopiva.
Tapaninpäivä oli merkittävä päivä: 50-vuotta sitten tapasimme me -minä rouva Myttynen ja tuleva puoliso -herra Kukkaro toisemme ensimmäisen kerran. Siitä asti olemme olleet yhdessä ja tänä vuonna 28.12 juhlistetaan 50-vuotista avioliittoamme. Sitä toivon!

Lomanuorisoa on taas ollut peräkamari täynnä ja  punainen Mauto töröttänyt pihalla.
Tänään tulee tyttöjoukko Espoosta, sitten onkin  hulinaa kun lauma serkuksia on saman katon alla.
Tämä on nyt kuvaton blogijuttu ja enemmänkin muistutus itselleni kuluneesta vuodesta. Monta mieleistä kohokohtaa jäi mainitsematta, mutta blogeja selaamalla nekin löytyvät.

Eilinen uuden vuoden aattoilta vietettiin kotona koiramme Jymyn tukena. Omalla kylällä on rakettien paukuttaminen hillittyä naapurin hevostallin takia. Pientä epävarmuutta paukkujen kuulemisesta Jymy  kuitenkin osoitti ja viettikin iltansa WC:n lattialla turvassa.

                     Kiitän lukijoitani menneestä vuodesta ja toivotan kaikille
                     OIKEIN HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2019




lauantai 15. joulukuuta 2018

"EN KUULU TÄNÄÄN SUOSIKKILISTAN KÄRKIPÄÄHÄN..."

" Mulle kävi tossa äsken aika paha moka enkä nyt tunne, että saisin nauttia ylenpalttista suosioo tai ihailua. Emäntä nimittäin poseeraili hepeneittensä kanssa ja mää tietenkin sain seurailla assistenttina ja kuvausrekvisiittana siinä vierellä.
Kun Emäntä vaihto vaatteita oli se jättäny punaset Palmrothinsa siihen lattialle ja mää tietenkin salamanopeesti siappasin toisen kenkän ja juaksutin sen olohuoneen soffalle. Ja Emäntä perässä. En ehtiny kun korkolappua vähän maistaa niin jo sain kyytiä ja kauheen mäkätyksen osakseni.
"Eisaa ottaa, eisaa ottaa, ekkösää jo muista ettei Emännän kenkiin saa koskea!!!"


"Kyllä mää vähän pelästyinkin kun tollanen hirmu papiljottiensa kanssa mua tuijotti ja kuanon edessä heilutti etusormeensa. Isäntä ja Emäntä menee illalla kuulemma johonkin kemuihin ja sitä varten kai toi Emäntä näyttää tommoselta. Onkoos ne jotkut halloveenit vai mitkä?"


"Kyllä mää sitten nöyrästi yritin hyvitellä enkä enää niihin kenkiin vilkassukkaan. Emäntä lupas Erikeeperillä paikata ne kenkänsä, kai niillä sitten illalla voi vaikka piirileikkiä mennä ja jotakin muuta tanhua."


"Mutta tyynyt mää Isännän huoneen soffalta aina kiikutan olohuoneeseen ja askartelen niitten kanssa, milloin mitäkin."

"Kun mää oon askarrellu noita tyynyjä tarpeeks ´ monta, niin sitten saa Emäntäkin uutta askarreltavaa kun se kursii niitä taas kokoon."

"Joulua mää tässä orottelen näitten omien puuhastelujeni parissa."
"Huamenna kuulemma mut kylvetetään."
Moro!

LENKKIMOHAIRIA MEKKONA JA PURETTUNA SEKÄ SYKSYN KUTOMISET

Sain sähköpostiini yllättävän kyselyn Kaija-Leenalta: "Oletko kutonut lenkkimohairia neulekoneella?" Heti vastasin, että olen toki ja paljonkin. Viimeksi olen tehnyt virkkaamalla Pirkanmaan Kotityön lenkkimohairista Strömsö-jakun ja tietenkin siihen sopivan myssyn.
Asun hinnaksi tuli silloin melkein 80 € joka on mielestäni hirvittävän paljon omatekoiselle villatakille.


Takin kohtalona oli jäädä kaapin hyllylle neljäksi vuodeksi, Strömsö- malli ei valmiina minua miellyttänyt, istuvuus oli sitä ja tätä.
Tänä syksynä  purin jakun kerille, vyyhditin kerät ja pesin langat uuteen käyttöön.

Nyt odotan välähdystä mitä niistä tekisin, pelkkinä lankakerinä niistä ei ole iloa.
Pirkanmaan Kotityön lenkkimohair on niin laadukasta, että se kestää purkamisen ja pesun jälkeen on taas kuin uutta lankaa. 
Harmaalla kerällä on purettu  huivi, sitä pidin teatterireissuilla hartioilla mohairmekkoni kanssa.


Oli taas sattuman sanelemaa tuo yllättävä kysymys sähköpostissa kun olin juuri edellisenä päivänä sovitellut jo parikymmenvuotiasta lenkkimohairmekkoani tulevan talven käyttövaatteeksi. 
Tämä mekko on kudottu paksuneulekoneella ihan suoraksi pötköksi, tällainen malli sopii minulle kuin työrukkanen, vai mitä Jymy? 



Pötkömäisten mekkojeni päällä pidän aina ylimääräisiä kuhmujani peittämässä jonkinlaista jakkua, tämä tekele ja myssy on sateenkaarenväristä mohair-lankaa. Tällä jakullakin on ikää vaikka kuinka monta vuotta, ainakin kymmenen...
Tämän jakun kuosittelu on sanoisinko -no sanon -jkv persoonallinen, erilaisten lisäysten  takia Ensin siitä tuli  muhkuroitani peittämätön eikä tämän langan purkaminen onnistunut joten lisäsiipiä piti tehdä luovalla tavalla. Tämä lanka kestää hassummatkin kuosittelut.


(Studiokuvaajani herra Kukkaro oli taas niin kiireinen ja hätäinen, että en ehtinyt kuvia varten edes ehostautumaan yön jäljiltä, myssykin on päässä miten sattuu -sen ehti asetella Jymy!)

Taas on valittu Vuoden Turhake, siksi pääsi tänä vuonna ns. kertakäyttövaatteet eli pikamuoti.
Nämä eivät ole turhakkeita - nämä langasta (laadukkaista) kudotut ja virkatut vaatteet, tekeleen voi purkaa ja tehdä siitä uuden vaatteen, näin minä usein teen. Käytössäkin laatulanka pysyy nyppyyntymättömänä ja on erittäin miellyttävä päällä.

Tämän blogin aiheen viritti tuntematon Kaija-Leena kysymyksellään ja herättelenkin samalla neulekoneen omistajia kaivamaan koneensa kätköistään ja kokeilemaan mitä sillä nyt saisi aikaiseksi.
Kirpputoreilta ja kierrätyksistä niitä saa nykyään  yhdellä pienellä setelirahalla. Vitosen taisi maksaa halvin.
Minun elämässäni on neulekone ollut "aina". Äidilläni oli kutomakone jo 50-luvulla ja sillä hän kutoi meille lapsille paljon vaatteita. Kone oli yksinkertainen, lanka vietiin käsin neulaporttien päältä, sen jälkeen kelkka vedettiin pingotetun langan yli jne. Kymmenvuotiaana kudoin sillä ensimmäisen punaisen puseroni. Itselläni on ollut muutama  neulekone/kutomakone - kuinka vain - nykyinen -se joka on sängyn alla ja josta juuri pyyhin enimmät pölyt ja koirankarvat talteen- on paksulankakone.
Poikien ollesssa pieniä kudoin heille paljon vaatteita sukista alkaen. 
Vanhan Rouvan -äitini jäämistön valokuvia selatessa hämmästyin kuinka paljon olenkaan koneella erilaisia mekkoja ja asuja kutonut, äitini ne halusi kun olin itse käyttänyt niitä riittävän kauan. Silloin ostin täysvillaisia laatulankoja Arolan Kutomon myymälästä. Ne villat kestivät jopa konepesua. Tuntuu, että samanlaatuisia lankoja ei enää valmisteta. Pari vuotta sitten satuin löytämään kirpputorilta  kiloisen kartion ranskalaista merinovillaa, värinä nutria. Nyt siitä on tekeillä virkaten mustan pötkömekon päällä pidettävä jakku. Lanka piti keriä kuusinkertaiseksi.
Eli sanomani on: laatulanka ei ole turhaketta ja hyvästä langasta tehty neulevaate kestää naapurinkin katseen.

Kulunut syksy on ollut enimmäkseen henkisen kulutuksen puolella -on ollut toisten ihmisten asioiden hoitamista ja valmiiksi saattamista (vieläkin on keskeneräisyyttä), yhteisöjen syyskiireitä ja omaan kirjoitusprojektiin syventymistä. Oma projekti on vaatinut  paljon ajatustyötä ja sen seurauksena  isotädin pärekoppa pullistelee erikokoisia syksyllä kudottuja sukkia ja lapasia. 


Tiedättehän -kutominen auttaa keskittymään... Minä nyt satuin keskittymään kutomisiin niin, että pääasia eli kirjoitustyö oli pudota puikoilta pois. Jos aikoo saada kirjoittamisesta tulosta, pitäisi pysyä koneen ääressä muutama tunti joka päivä. Taidankin tehdä uudenvuodenlupauksena itselleni, että pysyn kamarissani koneen äärellä joka päivä ainakin viiden liuskan verran. 
Muistuttakaa jo unohdan.