perjantai 15. kesäkuuta 2018

TEINITYTÖT KYLÄILEMÄSSÄ

Jo viime perjantaiksi luvattiin lomalaisia, ei kuulunut viestiä. Odotettiin lomalaisia lauantaiksi, ei kuulunut viestiä. Sunnuntaina saatiin viesti: "Nyt me tullaan!"
Jymy-Jamille kerrottiin, että nyt haetaan tytöt junalta. Koira jäi hyppimään tasajalkaa ja vinkumaan kiihkosta kun ymmärsi, että tulee leikki- ja painikavereita.




Maanantaina lähdettiin Tampereelle, katsastettiin uusi Ratinan kauppakeskus. Pappa jätettiin kotimieheksi.
Matkaa tehtiin Nyssellä ja samalla nähtiin enemmänkin runneltua Tampereen keskustaa.
Voi voi, kaunis syntymäkaupunkini on suurten uudistusten myllerryksessä tulevaisuuden raitiotien ansiosta/syystä.
Nähnenkö enää Tampereen Hämeenkatua ja Hämeensiltaa entisellään?
Onneksi on jotakin tuttua säilytettyTammerkosken alajuoksulla.


Kauppakeskus ei saanut nuorissa neidoissa mitään suurempaa innostusta heräämään, Espoossa ja Helsingissä niitä riittää.
Blingbling-kauppa hämmästytti!!


Ja alakerran uusi Eurokankaan jättimyymälä, olin mykistynyt! Tänne, tänne tulen joskus ihan vain omin nokkineni. Edes hiplailemaan ihania kankaita...


Maanantai kun tuli iltaan, kävi mielessä jospa pääsisimme kylän rantasaunalle saunomaan ja uimaan.
Pappa oli alkuillan Vielä virtaa-kavereitten kanssa talkoilla halonhakkuuta- ja maailmanparannusta harrastamassa ja haki meidät jälkilöylyihin.

Jymy-Jami pulahti viime kesänä oma-alotteisesti laiturilta veteen, nyt sai Martta antaa ohjeita, nyt pitää pysyä laiturilla eikä hypätä järveen.


Vesi oli lämmintä ja samalla saatiin kesäkuun ensimmäiset sadepisarat niskaamme.


Sama pilvi ei ollut käynyt meidän pihassa -kilometrin päässä. Sitä olisin toivonut!


Keskiviikkona vietiin tytöt taas junalle. Torstaina Helli vietti kotonaan17-vuotispäiviään.
Sydämessä ihan muljahtelee, tulin itse äidiksi 17-vuotiaana.
Kiitos, tytöt, seurasta, tulkaa pian uudelleen!



perjantai 8. kesäkuuta 2018

KIIRETTÄ PITÄÄ, SANO ELÄKELÄISMUMMO

Sain tuntea ruuhkavuosien häivähdyksen  viime viikolla elämässäni. Neljäs Poika oli taas tuonut puulaakivarusteensa tutulle huoltojoukolle huollettavaksi. Puolen kuution kokoinen musta kassi päästi sellaiset aromit takapihan terassille, että olin pökertyä. Pari koneellista paitoja, suojuksia ja pelihousuja pyöritin pesukoneessa. Etikkaa heitin huuhteluaineeksi, ei haise talviset hiet enää.


Peseekö muut yli 70 vuotiaat vielä lastensa harrastuskamppeita? No- minä tästä näköjään en irti pääse, ovathan nämä jääkiekkotouhut kuuluneet elämääni jo ikuisesti.

Viime viikko oli menoa ja meininkiä täynnä: 31.5 oltiin retkellä Eduskuntatalossa ja Tamminiemessä, lauantaina Mäntsälässä ylioppilasjuhlissa, sunnuntaina käytiin tekemässä kannanotto ja muistio kaavaluonnokseen, maanantaina hoidettiin juoksevia asioita ja illalla tein kyläyhdistyksen järjestämän kierroksen entisellä työpaikallani.
Iltalenkin teko vei ajatukseni yhä syvemmälle muistoihin ruuhkavuosista.
Monikymmenvuotisen työpaikkani toiminta on alasajettu kokonaan pari vuotta sitten. Toimintaa on siirretty  kuntien toteutettavaksi ja Pitkäniemen alueelle Nokialle.


Viimeinen nimi oli Ylisen palvelukeskus, 60-luvulla kun laitos on tälle paikalle muuttanut ja perustettu, nimenä oli Ylisen vajaamielislaitos. Minunkin tutkintonimikkeenä 1970 oli vajaamielishoitaja.
Myöhemmin laitoksen nimi muuttui Ylisen keskuslaitokseksi, kuntoutuskeskukseksi ja alasajon aikana nimenä oli Ylisen palvelukeskus. Toiminnan sisältökin sai erilaisia uusia muotoja aina ajan hengen mukaan.
Ylisellä siis oli pysyvä ja tilapäinen koti aluksi yli neljällesadalle ja viimevuosina puolta vähemmälle hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevalle lapselle, nuorelle ja aikuiselle, jotka eivät vammansa vuoksi selviä itsenäisesti. Yhteiskunnan ajattelun muutokset koskivat tätäkin herkkää asukaskuntaa ja nykyään heistä enemmistö asuu omissa syntymäkotikunnissaan erilaisten palvelujen tuella.
Pieni joukko eniten tukea tarvitsevista asuu, käy koulua ja on työtoiminnassa Pitkäniemeen perustetuissa uusissa yksiköissä.


Entinen viljamakasiini oli kunnostettu idylliseksi ja toimivaksi kirkoksi.


Kartano- entinen Ylisen kartanon päärakennus häämöttää lehmuskujan päässä. Tässä rakennuksessa oli minunkin työpisteeni kun toimin muutaman vuoden vapaa-ajan ohjaajana.



Osasto 12 oli ensimmäinen työpaikkani hoitajaksi valmistumiseni jälkeen. Osastolla asui iäkkäämpiä asukkaita, osa oli siirtynyt  vanhainkodeista Yliselle sen perustamisen aikaan.


Vesitorni oli hyvä maamerkki.


 Kuntosalille oli hyvät tienviitat



Rantalenkki, jota tehtiin joka päivä kaksi kertaa isolla joukolla kiersi kaunista Näsijärven rantaa.


 Rantasaunan vieressä on uimaranta.


Aloitin Ylisellä harjoittelijana 1968 ja jäin vanhuuseläkkeelle 2005, 59-vuotiaana. Ammatin kuormittavuus on syy alhaiseen eläkeikään. Nyt se taitaa tälläkin alalla olla 64-65 vuotta.

Alueeseen tutustumisen oli järjestänyt Le-Pe-Ka, kyläyhdistyksemme. Meille kyläläisille on herännyt huoli, mikä on tämän erittäin kauniin alueen tulevaisuus? Sitä ei meille osannut valaista PSHP:n esittelijäkään. Alue sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja keskellä vireää kylää. Kylän voimissaan pysymisen kannalta alue pitäisi saada uudelleen elämään. Sitä toivomme.

90-luvulla tämä osasto oli työpaikkani. Nyt tämä, kuten kaikki muutkin 12 osastoa ovat tyhjillään, osaa odottaa purkutuomio.


 Ylläoleva kuva on aasinsilta seuraavaan ruuhkavuosien muistelmaketjuun.
Meillä, tämän haastavan (= nuoret, koululaiset, autistit ym) osaston henkilökunnalla, on ollut yhteisiä tapaamisia viime vuosina, sen jälkeen kun nämä tutut rakennukset ovat jääneet tyhjilleen.

Viime tiistaina taas tavattiin.


Kuivin suin ei meidän porukka voi olla, puhuttavaa oli niin paljon. Raparperisiiderillä kilistimme.


Yhteisistä, aktiivista työvuosistamme on aikaa jo lähes 30 vuotta, mutta tietynlainen yhteenkuuluvuus meitä yhdistää vieläkin.
Ja paljon on virrannut Tammerkoskessakin vettä...


Ruuhkavuosia rakkaudella muistellen!

Hyvää viikonloppua!

PAREMPIIN SUIHIN

-meni tämä torttu. Ilman lisukkeita."



"Emäntä ja Isäntä oli Teinipojan kanssa ostamassa juhlapaitaa ja ne jätti mut yksin kotiin. Kotimatkalla ne oli käyny kaupassa ja Emäntä ajatteli, että tekee kiireen keskellä iltapäiväkahville mansikkatortun."
"Emäntä oli laskenu ton pahvilaatikon terassin pöydälle ja mää tietenkin niitten kotiintulosta villiinnyin  ja kaikesta kiinnostuneena sitä  laatikkoo haistelemaan. Siitä seuras aika metka kilpajuoksu taloa ympäri kun sitä laatikkoo hampaissani roikotin. Emäntä juaksi kynähameessaan ja korkokenkissään  mun perässä pari kiäppiä talon ympäri. Välillä se mairitteli kimeellä äänellä -annapois, annapois, hyväpoika hyväpoika. Talon toisella puolella Emäntää jo kiristi ja Se oikein karjas että kylä raiku :NYT JYMY, HETI TÄNNE, ANNA POIS. En antanut. Menin puskan taakse piiloon ja söin sen tortun. Viimistä palaa myöten, ei jääny edes linnuille muruja."

"Mulle jäi tosta talonympärijuaksusta leikkimieli päälle ja halusin jatkaa sitä jalitsumatsilla.
Emäntää ei oikeen enää kiinnostanu ja kai sillä hamekin vähän kiristi. Eikä noi Emännän kaupunkikorkkaritkaan mitkään nappulakenkät ole. Yrittänyttä ei kumminkaan lannisteta."


"Tämmönen perjantai- iltapäivä mulla oli. Kuinka sun viikkos on sujunu?"


"Hyvää viikonloppua Teille, ystävät!"

t. Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro

tiistai 5. kesäkuuta 2018

YLIOPPILAS ELSA JA MUUTAKIN MAINITTAVAA

Lauantaina 2.6 2018 kiinnitin kolmannen kultaisen lyyran kansallispukuni rintapieleen. Sen sain ylioppilas Elsalta, Ensimmäisen Pojan kolmannelta tyttäreltä. Neljännen lyyran olen saanut Toiselta Pojalta 1989.

Lämminhenkiset juhlat pidettiin Mäntsälässä.
Pihan leikkimökki muistutti, että leikkivän lapsuuden ajasta ei sittenkään ole kulunut paljoa aikaa.




Toivon, että Elsa onnistuu säilyttämään leikkivän lapsen sisällään vaikka uusi elämä on kynnyksellä.
Nyt koko suku Elsan ohella odottelee jännityksellä avautuuko opiskelupaikka Tampereen Yliopistoon.

Tämän juhlan kuvapuoli on niukkaa, en kysynyt lupaa niiden näyttämiseen tässä blogissa. Tallennan ne omiin tiedostoihini.
Isosisko ja pikkusisko ja isin TV:stä tuttu Wolkkari.


Sylintäydeltä onnea muutaman ällän Elsa-ylioppilaalle. Mummi on ylpeä!

Lähipiirin muilla koululaisilla opinnot jatkuvat syksyllä: yhdellä viimeinen vuosi Tredussa, toisella alkaa lukion toinen, kolmas odottaa seuraavalle asteelle pääsyä, neljäs ja viides pääsevät ripille tänä kesänä, kuudes aloittaa kuudennen luokan ja seitsemäs ja kahdeksas menevät kolmannelle.
Onnea kaikille!


Matkalla Mäntsälään poikettiin Kolmannen Pojan talossa Tuusulan Purolassa.
Siellä meitä oli vastassa Tare, 11 viikkoa.


Jymy oli meillä matkaseurana ja teki heti ystävällisesti tuttavuutta "serkkupojan" kanssa.


Siellä nämä "serkukset" kirmailivat peräkanaa pitkin peltoja. Tare kävi välillä ottamassa torkkuja milloin minkäkin kuplawolkkarin tai peräkärryn alla. Niitä oli pihapiirissä neljä.


Nyt odotellaan lomalaisia, juhannuksesta alkaa kesäsäpinät taas meidänkin mäellä.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

PAKOTETTU REIKÄOMMEL JA MUITAKIN PAKOTTEITA

Huomenna on juhlan aika. Ensimmäisen Pojan tytär Elsa saa painaa valkolakin kutreilleen.

"Vanha pari" tanssiaisten aikaan keväällä 2017.

Juhlapukeutuminen alkoi tuottaa ongelmaa kun rinnukseni eivät tunnu mahtuvan luottovaatteeni puseron sisälle. Puku on vuodelta 1988, ompelin silloin parhaaksi juhlavaatteekseni Jääsken kansallispuvun. (Äitini oli jääskeläisiä.)


Kaksi vuotta sitten levensin liiviä sivusaumoista ja nyt oli uuden puserontekemisen vuoro.


 Kankaan, pellavatyyppisen, ostin kylän Kangaskuusta. Viime viikolla säikähdin, että tulee kiire tekemiselle kun en vielä ollut edes aloittanut.

Siirsin ompelupaikkani kesäksi terassille sukuni valvovien silmien alle. Saattaisi olla, että äitini- Vanha Rouva- lierilakkinsa alta  opastaisi minua :"Sinuna tekisin sen näin jne..."


 Olen säästänyt kaikki puvun ompeluohjeet tämän 30 vuotta ja nyt ne osoittautuivat taas oivaksi ohjeeksi. Leikkasin osat ja hihansuiden pakotetun reikäompeleen mallia tihrustin vanhasta paidasta.
Onnekseni ompelukoristani löytyi sopivan pieni kirpputorilta joskus ostamani ompelukehys.


Muitakin vanhoja ompelemisen apuvälineitä löysin laatikostani, tämän markka-aikaan Anttilan postimyynnistä tilatun suurennuslasin. Nyt se tuli todelliseen tarpeeseen.


 "Ei ole silmäni enää kirkkahat!"- kuten vanhassa näytelmässä on todettu.
Luulin, että joudun viettämään montakin tovia pakotetun reikäompeluksen ja paidanteon tiimoilla, mutta yhdellä istumalla muutamassa tunnissa selvisin tästä urakasta.

Jääsken puvun päähineenä on aika iso huntu. Minulle sen päässäpysyminen on ollut ongelma, tosin en ole sitä oikein osannut sitoa. Nyt tämänhetkinen kansallispukuguru Soja Murto on kehitellyt hunnun alla pidettävän pesän, mutta sitä en ole vielä hankkinut.

Kun nyt hallitsen pakotetun reikäompeleen, oli tarve siirtyä muihin pakottamisiin.
Hyvinpalvelleelta irtopäältäni katkesi kaula joten oli pakotettava lähin "irtopää" hunnun sovitukseen.
"Nukkeni" näytti myrkyllistä ilmettä...


Nyt on taas juhlapuku odottamassa juhlimista ja huntukin taitaa pysyä päässä.


                                                        "Emäntä tässä , älä naura, Jymy!"



torstai 31. toukokuuta 2018

"KANSAKUNNAN KAAPIN PÄÄLLÄ"

-tämän ilmaisun olen sisäistänyt Eduskuntataloon. Sitä en muista miksi.
Tänään siellä kuitenkin vierailin, toista kertaa - ja ihan mielelläni.
Opas oli asiansa tunteva ja kertoi Eduskuntatalon historiaa, peruskorjauksen sisällön ja nykyisen toiminnan.
Kansanedustaja Ilmari Nurminen selvitti edustuslaitoksen tämänhetkisen SOTE-ym selvityksen aiheita. Tavallinen maallikko on ymmällään oleva kuuntelija!!! Toistaiseksi!


Toinen Poika oli meitä siellä vastaanottamassa, ei ihan työnsä puolesta, mutta Talon virkamiehenä kuitenkin.


Kyllä, oli hänellä tumma puku yllään ja kravatti, jonka solmua isä- Puoliso- herra Kukkaro kommentoi ja lupasi opettaa Windsor- solmun tekoa.




Itselläni on neljä poikaa, edustavatko he näitä ammatteja -täytynee pohtia syvällisemmin.
Heistä kukaan ei tiettävästi omaa Pater Noster-ideologiaa...
Joku kansanedustaja tähän paternosteriin silmiemme edessä katosi.


Ei, tämä ei ole juhlapäiväkakku, se on eräs eduskuntatalon kattokupoleista.


Pieni poliittispohjainen väittelykin Eduskuntatalon valtiosalissa käytiin. Oliko se tämä kuuluisa lavitsa jossa Veikko Vennamo piti levähdystaukoaan?
 Sitä kokeili matkaseuralainen Esko.


Uskoitko jo, Eskoseni, että tässä tuolissa se rentoutus koetaan.


                                      Ja senhän se Esko uskoi kun makoilemaan pääsi!
Tuloksiin pääsevä väittely kuuluu toteuttaa Eduskuntatalon käytävillä, ja etenkin Valtiosalissa.

Tähän tilanteeseen oli päästy kun keväällä Eläkkeensaajien Ylöjärven yhdistys ry:n tiistaikerhossa oli lupaus kevätretkestä Eduskuntataloon. 31.5 se sitten toteutui.
Aamuvarhaisella lähdettiin matkaan ja meidät -herra Kukkaron ja minut -rouva Myttysen- Länsilinjan bussi poimi kyytiin kotitien pysäkiltä. Muistin pysäyttää auton prinsessa- eikun kuningatar tervehdyksellä eli kämmenselkää ranteella vasoikeevasoikee-pyörityksellä.

Herkullinen lounas nautittiin Musiikkitalossa.


Sielläkin olisi ollut mieleenpainuvaa nähtävää ja koettavaa, mutta ne jäänevät toiseen kertaan.

Eduskuntatalon parituntisen tutustumisen jälkeen siirryimme Tamminiemeen, presidentti Urho Kekkosen viimeiseen kotiin.

Urho Kekkonen oli meille 40-50 luvuilla syntyneille henkilöille monellakin tapaa merkittävä henkilö. Urho Kekkonen tuli valituksi keväällä 1956 Suomen presidentiksi. Yhteiskunnallisessa ja poliittisessa ilmapiirissä oli silloin levottomuutta ja siitä seurasi yleislakko. Lakkoviikoille sattui koululaisten hiihtolomaviikko ja monet koululaiset viettivät sen sukulaisten luona kaukana kotoaan. Niin meidänkin perheessä. Loma jatkui ja jatkui kun kotiin ei päässyt julkisilla kulkuneuvoilla kuten junilla.
Se on yksi vaikuttava muisto joka Urho Kekkoseen liittyy.
Aikuisemman ajan Kekkosmuistoihin kuuluu tietenkin muut poliittiset kommervenkit ja Tamminiemen saunan tapahtumat.

Viehätyin  Tamminiemen ilmapiiristä, osa siitä tuli oppaan ansiokkaasta esittelystä.


Tamminiemen puutarhassa piti mustarastaat konserttiaan...

Kotimatkalla poikettiin Havin tehtaanmyymälässä Riihimäen seudulla.
Kassini täyttyi pakasterasioista ja lautasliinoista. Kynttilähyllyt jätin kopeloimatta, en ole kynttiläihminen sattuneesta syystä.
Kotona on eräs pitkähäntäinen kynttilänsammuttaja, eikä se ja palavat kynttilät ole kannattava yhtälö.

Päivä oli erittäin antoisa, Eduskuntatalon "henki" jäi sisälleni: jos syntymävuoteni olisi vaikka 1996 tai 1986 eikä 1946, olisin halukas työskentelemään tuossa talossa.

Kiitosta saavat matkamme järjestäjät ja kuljettaja! Että kiitosta vaan sano...