perjantai 16. helmikuuta 2018

LUITA KUVAAMASSA

"Mulla on tänään totaalinen makaamispäivä. Nimittäin käytiin Eläinystävillä kuvaamassa mun luut ja nyt vähän väsyttää."


" Emäntä kerto mulle eilen, että mennään ottaa kuvat mun lonkista ja kyynärpäistä ja että sitä varten täytyy olla siisti. Mua harjattiin joka paikasta, toissapäivänä leikattiin kynnet. Annoin leikata mukisematta, kun oli makkaraa tarjolla. Isännällä ja Emännällä on työnjako: Isäntä leikkaa kynnet ja Emäntä pesee ja puunaa mut.
Emäntä otti vanhan partakoneen käsiinsä ja rupes ajaan multa tassukarvoja. Kattokaa mitä jälkee-  ei oo näyttelyyn menemistä tälläsillä tassuilla. Sais Emäntä vähän harjotella enemmän, vai mitä, mutta ei mun tassuilla."


" Meille meinas ton puunauksen kanssa tulla vähän erimielisyyksiä kun Emäntä aiko laittaa mun korviini jotakin ainetta. En antanu laittaa, nostin ylähuulen isolle rypylle ja näytin Isännän peukalolle, että mun korviin ei mitään linimenttejä laiteta. Enkä ymmärrä, miksi pitää korvia pestä jos lonkkaluista otetaan kuvia?? Ymmärrättekös te?"
"Onko muut Emännät samanlaisia hössöttäjiä kun mun Emäntä?"

"Mää olin niin ilonen kun näin pitkästä aikaa lajitovereita, nekin odotteli jotakin tutkintoa tai tutkimusta. Tossa teen tuttavuutta tumman neitokaisen kanssa. Vieressäni istu Emäntänsä sylissä sellanen musta pieni puudeli, oli aika söpö."


"Mut vietiin takahuoneeseen ja lääkärismies tutkiskeli mua ja mainitti heti, että oon komee. Ja sitten pisti mua lonkkaan piikillä, en hiavahtanutkaan. En tiä mitä se oli, mutta siihen olin vaipunu uneen , siihen lattialle Isännän jalkojen juureen.

" Siitä en tiä mitään kun mut oli viäty paareilla toiseen huaneeseen ja otettu niitä kuvia."


" Mää viä nukuin kun Emäntä oli kyselly noista mun munista, että mitä niitten kanssa pitäs tehdä vai tehdäänkö mitään. Saan pitää pallini kun oon niin kiltti, komee ja parasta AA/OO-luokkaa ja kaikenlisäks sopivasti lihava, painan nyt 53 kiloo."

"Voi käydä niin, että mun tulevaisuus saattaa olla jonkun bernikatraan isukki. Ensin kai pitää hankkia niitä ruusukkeita, niistä ne tytöt tykkää. "

"Emäntäni oli niin miälissään kun mua kehuttiin, että sillä oli posket punasina kotiin asti ja Se pyysi lausuun kiitokset äiti Tildalle, isä Sulolle ja kasvatuskotiin. "

" Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente)"


"Kut nat!"

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

PUMPULILUNTA JA ISÄJÄNIS


"Emäntä piti huilaustaukoa kirjoittamisesta ja mentiin ulos takamettään kahlaileen pumpulilumessa. 
Emäntä on sellanen persjalkanen, lunta oli niin paljon, että Se uppos haaroja myöten pehmeeseen hankeen. Ei se mullekaan mitään helppoo oo loikkia kun koivet ei ylety lumesta niin ylös että pääsis kunnolla loikkaan.


" En oo mikään metsästyskoira, mutta yks polku kiinnosti. Oli nimittäin ihan tuareet jäniksenjäljet meidän tutulla polulla. Piti niihin vähän perehtyä, mutta ei ollu helppoo kun hampaissani oli Emännän tumppu eikä sitä voinu pudottaa ettei Emäntä pääse sitä multa nappaan. Sillä on siihen taipumus."


"Ne jäljet johti mun yhden taukopaikan kuusen alle ja arvakkaas mitä!!

Siältä ampas ISÄJÄNIS -JA KUIN AMMUTTU VIITAAN LOIKKI niinkun siinä entisessä runossa."


"Mää yritin tumppu suussa sen perään, mutta luavutin kun upposin lumeen."


"No ei se mua kauaa jääny harmittaan kun tota riistaviättiä ei mulla yhtään ole. Menköön Isäjänis perheensä tykö.
Kai mulla jotakin hamsterigeenejä on, kun mää noita Emännän tumppuja tykkään ottaa ja piilottaa. 
Koivunjuurelta pitäis keväällä löytyä sellanen sinivalkonen villatumppu. Voitte tuoda sen terassin penkille jos satutte sen löytään.
"Ei tässä muuta, meen norkoileen tohon kahveepöydän viäreen, jos saisin palan tai pari laskiaispullaa." 
Moro, terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro

lauantai 10. helmikuuta 2018

TOIMISTOPÄIVÄ

Tänään piti olla Jymyn sisarusten tapaamispäivä syntymäkodissa, mutta olikin niin monta yhteensattumaa, että tapaamista siirrettiin.
Se tiesi minulle toimistopäivää.

Eläkkeensaaja-yhdistyksen monensorttisia asioita piti saada kansien väliin.
(Taulun on maalannut lähipiiriläinen ja kuvaa sitä henkeä ja toimintojen monipuolisuutta mitä Eläkkeensaajienkin yhdistysten sisältö on.)


En osaa tehdä toimiani vähäisesti, nytkin on käytössä koko huone: työpöydällä monta kansiota ja vihkoa, lepopaikan päälle on levitetty kirjeitä pinoihin, kaksi tietokonetta kerää tietoja ja tulostin skannaa toimintakertomuksia.


Jymy pitää seuraa ja on oppinut avaamaan vetoketjut laukuista. 


Laukuista Jymy otti omiin tutkimuksiinsa pinkin pussukan jossa on ydintietoa yhdistyksestä eli muistitikut.


"Mää oon niin hualissani kun Emäntä istuu liian kauan paikallaan, siks´mää hyppyytän Emäntää juoaksujalkaa blogihuaneesta olohuoneen soffalle. Hyvää se sille tekee, vai mitä!
Välillä mää käyn raapimassa Emännän olkapäätä ja nualesemassa korvaa.
Se taas tarkottaa sitä, että olis rapsutusten ja lempeen juttutuokion aika. Tai mennään kuurupiiloa. 
Emäntä ottaa pari lihapullaa käteensä, käskee mut eteensä, antaa nokareen lihapullaa ja käskee oleen paikallani. Sitten Emäntä juaksee toiseen huaneeseen mua piiloon ja sitten  huutaa JymyJymy. Ja mää säntään niin että matot on rullalla kun ettin missä se Emäntä luuraa. Palkaks saan taas piänen murun herkkua ja taas käsketään :Paikka! Tän mää osaan tosi hyvin. Tätä Emäntä leikki Hymynkin kanssa.

Leikit Jymyn kanssa katkaisevat sopivasti toimistotyöt. Kun olen aivan rehellinen, en päässyt alkua pidemmälle, skannaukset odottavat tulostamista ja muutama tilasto täydentämistä, mutta hyvällä alulla toimintakertomuksen kanssa jo olen. 
Puoliso- herra Kukkaro näytti olevan toimintaa vailla kun oli vienyt viikonlopputeinin sählypeliinsä.

"Voisit vaikka leipoa pullaa."
Iltapäiväkahville sainkin pullalämpimäiset. Kiitos!

"Aattelitkos tulla päiväunille? Tuu mun viäreen."



"Liu lau laskiaista,
vanhan muorin tappuraista,
onko rokka keitetty,
voita päälle heitetty?"

Liukasta laskiaista!!1

torstai 8. helmikuuta 2018

LIUKUMÄKI JA RATTIKELKKA


Eilen kaivoin lumen alta poikieni lumikelkan. Sillä on lasketeltu monet vuodet takapihalta mäen alle.


 Lapsuudessani oli toisenlaisia kelkkoja.

Isämme Onni yllätti meidän lapsilauman ja toi meille rattikelkan talvella 1954.
Se oli pitkä, puurunkoinen ja siihen mahtui monta lasta istumaan.
Kotimme oli Juhannuskylässä ja Palokunnan takana oli tyhjä kenttä johon talvisin oli rakennettu puinen liukumäki.
Jännittävä uusi kelkka kiinnosti niin, että iltamyöhällä minun piti lähteä yksin sitä kokeilemaan.
Päälleni puin hiihtohousut, monot, villapuseron ja pipon. Käteeni vedin mummin kutomat villatumput.
Vedin pitkää, painavaa rattikelkkaa  porttikongista Lapintielle, kulman takaa Tuomiokirkonkatua pitkin Sukkavartaankadun kulmaan ja siitä Palokunnan joutomaalle.
Puinen liukumäki oli pimeänä, eikä ketään näkynyt lähimaillakaan.
Vedin kelkkani jäisiä puurappuja pitkin liukumäen päälle. Kelkka oli niin pitkä, ettei se mahtunut lavalle vaan keikkui liukumäen ja rappujen välissä.
Uskalsin kuitenkin hypätä kelkan päälle ja laskea hurautin jäämäkeä kauas jäätä pitkin.
Kiipesin toisenkin kerran liukumäen päälle kun vauhdin hurmaan olin jo päässyt.
Puisen liukumäen reunat kolisivat pimeässä illassa kun taas huristin kelkallani jäistä mäkeä alas.

" Likka perkele, viä ny äkkiä se romus muualle, se mäki on vasta jäärytetty eikä sinne saa mennä. Ekkö sää lukee osaa.!"

Hiihtohousujen puntti kastui monoihin asti.
Villapuseron reunoissa oli isoja lumipalloja.
Jäiset tumput olivat koppurassa kelkan narun ympärillä.

Kelkka sai jäädä kellariin,  sillä ei laskenut enää kukaan.

Puistovahdit pelottavat vieläkin.



keskiviikko 7. helmikuuta 2018

KOIVUN OKSAAN KORKEALLE

"-heitti Emäntä mun luulelun. Ei sen sinne sitä pitäny heittää, sen piti lentää takapihan hankeen mulle ettittäväks."



"Meillä on sellanen tapa aina iltapäivällä, että  me- Emäntä ja mää- leikitään jotakin hakuleikkiä takapihalla. Emäntä yrittää hakee niitä mun piilottamia villasukkia, nahkahanskoja tai tohveleita, mutta eihän niitä syvästä lumesta löydy, Jos kesällä sitten löytyis paremmin.
Tänään Emäntä luuli olevansa kekseliäs. Se sito mun leluluuhun vanhan talutushihnan ja alko heitteleen sitä mulle. No kuinkas kävi! Lelu otti ja lensi korkeelle koivuun eikä enää tullu alas. Sillä se nyt killuu niin kauan kun koivu katkastaan, mitä kuulemma ei tulla tekemään muutamaan vuoteen.
Toi heittotemppu oli Emännältä ihan huikee, ei Se ollu koulussakaan 50-luvulla saanu heitettyä tennispalloa kun jonkun kolkyt metriä."


"Mun potkupallot on jossakin lumien alla, tää yks´pallo saa nyt riittää leikkeihin."

"Emäntä tossa kyselee, että mistä vois hankkia pelkkiä tyynynkulmia??? Mulla on toi persoonallinen tapa järsiä tyynyistä nurkat, yks´nurkka riittää, sitten mää jätän ne omiin oloihinsa enkä palaa rikospaikalle."


"Mää teen Isännän kanssa aamusin Maantien Ihmeitä- lenkkiä tonne kyläkaupalle ja puutarhalle asti.
Aamusin meitä vastaan tulee koululaisia ja monet niistä pikkukoululaisista tuntee mut hyvin ja huutaa kaukaa JymyJymy ja mää jään niitä odottamaan ja annan rapsuttaa. Ei ne kauaa voi viipyä ettei ne myöhästy tosta Vahannan kivasta koulusta."

"Ei mulla tässä muuta, meen Emännän kanssa pedikyyriin tonne kylppäriin. Isännällä näkyy olevan varattuna mua varten lenkkimakkaranpaloja. Moro!"

Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os. Maroussia Valente)

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

KALLENPÄIVÄT

 Meidänkin perhepiiriin on kastettu yksi Kalle, Carl Hjalmar Myttynen jo tuolla 1800 luvun puolella.
Kummeiksi Matti ja Anna Myttysen esikoispoika sai piika Sikke Sawolaisen ja Pastor Antti Gummeruksen.

Kalle oli 17-vuotiaana Carl, ujon oloinen nuorukainen, eikä vielä tiennyt, että pojantytär vuonna 2018 laittaa kuvia avaruuteen.

Sitäkään Kalle ei tullut tietämään, että vapaassa Suomessa 2018 tullaan muistamaan vuoden 1918 sisällissotaa. Silloisessa elämässä tätäkin todistusta tarvittiin.


Kallenpäiviä on vietetty tänään taivaalle tirkistellen.

"Millaista ilmaa on Kallenpäivänä, sitä koko vuoden. Jos aamupäivällä on kaunista, niin silloin alkuvuosi on kaunis ja jos ehtoopuolella on rivo ilma, niin sitten on koko loppuvuosi rivoja ilmoja."




Meidän nurkilla taitaa tuleva kesä olla enimmäkseen pilvien peitossa, rivoksi ei tulevaa säätä vielä kannata nimittää.

Koirani Jymy tuli tänään arvokkaaseen puolentoistavuoden ikään. Sen kunniaksi kirmailtiin pihan hangilla.

"Emäntä kyykki terassilla ja sen taskusta putos älypuhelin. Siappasin sen talteen ja laukkasin viämään sitä hanskan viereen piiloon salaiseen paikkaani. Ja tiätty Emäntä perässä. Villasukkasillaan."




Mummo blogista Mummo ja koira vihjaisi harjasta, joka poistaa eläinten karvat huonekaluista. Eilen kierreltiin kylällä sitä harjaa etsimässä. Ei löytynyt Puuilosta, mutta Motonetista löytyi tämä SONAX-merkkinen harja ja hintaa oli n 11€. Hyvin sillä sain terassin matosta karvat pois.


 Isäntä ja koirakin sitä kokeilivat. Jymystä ei lähde nyt karvaa, joten kokeillaan sitä Jymyn turkkiin myöhemmin.

"Mää oon niin miältynyt tohon Vallilan Tanhu-ryhmään, että hyppyytän niitä Emännän huoneesta olohuoneen sohvalle lammaslaitumen viereen monta kertaa päivässä sillon kun mulla toi viettelys iskee.



Kun oon tarpeeksi saanu painia niitten kanssa niin kyllä päiväunet maittaa."



Tänään on taas TV:n ääressä istumisen ilta. Seuraan aina kaikkien vaalien tuloslaskennat, se on minulle perinteistä viihdykettä.
Muistan hyvin ensimmäiset presidentinvaalit/valitsijamiesvaalit joissa sain äänestää. Se oli 1968 eli 50 vuotta sitten ja Tammelan koululla Tampereella numeroni kirjoitin. Urho Kekkonen valittiin uudelleen presidentiksi, Veikko Vennamokin oli pyrkimässä valtionjohtoon sekä pankinjohtaja Matti Virkkunen.
Takavuosina istuin vaalilautakunnissa ja tunnit klo 20 jälkeen kun vaaliuurnat kaadettiin pöydälle korttien laskentaan oli kihelmöivän jännittävää. Muutamat presidentinvaalit ehdin olla mukana jännittämässä.

Tällainen Kallenpäivä tällä kertaa.

Hyvää alkavaa viikkoa!
Älkää kaatuko liukkailla!


tiistai 23. tammikuuta 2018

MENNEITÄ MUISTELEMASSA


Tänään oli kolmen tapahtuman päivä. Pakkasta oli raikkaat 20 astetta ja naapurin pelto kylpi utuisissa lumihiutaleissa.
Aamulla me Eläkkeensaajat pidimme palaveriamme sankoin joukoin, minä tosin jouduin jättämään joukot ja kiiruhtamaan kahteen seuraavan neuvonpitoon Tampereelle Kauppahallin kahvilaan.

Syntymäkotini Soukannnotkon taloyhtiö Sukkavartaankatu/Lapintie 18 on pian "Sadan Vuoden Talo" ja talon historiikin kokoaminen on paikallaan. Sen täydentämisessä  me muutamat entiset talon lapset 50-luvulta olimme avustamassa muisteluillamme. Seinänaapuri Eijan kanssa olemme pitäneet yhteyttä koko elinaikamme, mutta alakerran Ollin kanssa tapasimme kuudenkymmenen vuoden jälkeen toissa talvena. Talon nykyisen asukkaan kanssa olemme tavanneet jo 50-luvulla porraskäytävässä.
Historiikkiluonnoksesta saimme mekin erittäin hyvää tietoa kotiemme menneisyydestä.
Perheeni oli muuttanut Lapintie 18 1940 sotaa pakoon Viipurista.
Ukki Myttynen oli säilyttänyt kaikki vuokrakuitit, sekä sähkö- ja lämmityslaskut 18 vuoden ajalta ja vein ne nähtäväksi jos vaikka historia niitä kaipaisi. Osa dokumenteista oli kirjoitettu ohuelle silkkipaperille ja ovat säilyneet yli 70 vuotta sileinä ja tunnistettavina.
Meillä -Eijalla, Ollilla ja minulla ei kertomalla muistot vähentyneet - ne kertaantuivat sellaisiksi muistoiksi joita emme tienneet olevankaan. Kahvitkin ehtivä jäähtyä kupeissa.

Itse jouduin taas puolipyörryksiin kun kotimatkalla syvennyin enemmän perheeni muistoihin. Valokuvalaatikosta nousi kaiken alku, eli Myttyset vuodelta 1912.
Tällä kuvalla on erittäin suuri merkitys tunne-elämälleni kun katson kuinka perhe on asettunut kuvaan.
Alkuisä Matti Myttynen näyttää olevan vakavassa tilassa ellei peräti jännityksen vallassa. Vaimo Anna (os Tervo) yrittää hänkin pitää itseään kurissa kun kädet ovat suojelemassa rintaa. Kalle uhkuu onnea katse kohdistettuna tulevaisuuteen ja nuori morsian Ester (Pöllänen)  antaa turvaa tulevalle lastensa isälle. Kuva on otettu Kuhmonniemellä (Kadermaa/Viegi/ Kylänlahti?)


Seuraava neljän Myttysen kuva on vuodelta 1945.
Tässä vanhemmalla pariskunnalla on hymy huulillaan, nuoripari on jännittyneempi.
 Kuva on otettu syntymäkotini kamarinnurkassa  1945. Minä olen tuolla ruusukimpun alla vielä näkymättömissä.


Äitini Irja oli kohdannut isä Onnin kesällä 1944 Lapintie 18 ulko-oven edessä graniittirapuilla. Tähän se johti.

 Myttysen perheellä on ollut hyvin tiivis perheyhteys: Kalle oli ainoa lapsi, veli oli menehtynyt kapaloikäisenä, ja Kalle eli läheisessä yhteydessä vanhempiinsa heidän elinajan.
Sama jatkui Kallen ja Esterin perheessä -tytöt Lahja ja Helmi menivät naimisiin tahoilleen ja ainoa poika Onni jäi asumaan Kallen ja Esterin kanssa. Me viisi lasta, isä Onni ja äiti Irja asuimme samassa taloudessa ukin ja mummin kanssa heidän kuolemaansa asti eli vuoteen 1958.

Kun kirjoitin puhtaaksi Kalle Myttysen mustakantisen päiväkirjan "sieltä jostakin" (6.1 1940-1.6 1940) huomasin, että Kallella oli erittäin lämmin ja hellä suhde lapsiinsa, etenkin poika Onniin.

Nämä muistelut polttavat mielessä niin tulisesti, että taidan jättää muut asiat taka-alalle, vetäydyn peräkamariin valokuvalaatikon kanssa, teroitan kynän ja alan kirjoittaa menneitten aikojen muistoja  punakantiseen ruutuvihkoon.



Muistuttakaa, että kerron niistä Teillekin jos jotakuta kiinnostaa Myttysten historia.