maanantai 13. toukokuuta 2019

VIIKKOJEN VARRELTA JA NYT SAA OLLA VIIMEINEN KERTA!


Eilisen äitienpäivä/Morokirppis-blogini innostamana tuli tarve päästää Teidätkin tietämään miksi kirjoittelussani oli melkein kuukauden hiljaiselo. En tosin ole mitenkään varma kiinnostaako se ketään, mutta teen nyt kuitenkin jonkinlaisen tilityksen, ettei synny epäilyksiä, että olen kokonaan juuttunut soffanurkkaan.
Niin oli kyllä käydä kun innostuin kuuntelemaan muutamaa äänikirjaa sukankudin hyppysissä.
Tommi Kinnusen "Pintin" aikana purin isoäidinneliö-puseroni 


ja tuunasin siitä torkkupeiton. Kopassa pyörineen ylimäärälangan sain kulutettua viimeistä pätkää myöten. Torkkupeitosta tuli 150x150.


Kuunteluinnostus ei loppunut ja kutimet kilkkasivat kun eläydyin Olli Jalosen "Taivaanpalloon". Jo ensimmäiseltä sivulta jäin kuuntelukoukkuun vaikka aihe oli minulle täysin outo: se kertoi pienen pojan ajatuksin ja "suulla" elämästä St.Helenan saarella 1600-luvulla. Lukijaa kiittelen, hän antoi tekstille sielun. En ihmettele, että kirja sai Finlandiapalkinnon viime syksynä.
Kun aloittelin omaa kirjoitusprojektiani omaksuin ajatuksen, että en lue minkäänlaisia tekstejä etten vaivu synkkyyden syövereihin: "En osaa, en osaa, kaikki on mua parempia!!!" Onneksi kirjoittamisen ohjaaja kannusti lukemaan kaikenlaisia tekstejä ja nyt olenkin lukenut niin paljon, etten ole ennättänyt vähään aikaan oman projektin äärelle. Voi tätä valinnan vaikeutta...
Nyt tabletilla odottaa monta lukematonta ja kuuntelematonta kirjaa.
Siinäkin piilee ongelma: kun kuuntelee, käsissä pitäisi olla joku kudin. Nyt on sukkakoppa taas ääriään myöten täynnä ja sukkalangat kuunnellessa kudottu.


Olen päättänyt, että en osta yhtään kerää sukkalankoja ennenkuin kaikki (lähes-) entiset langat on kudottu pois. Pitäiskö ottaa vaikka koruompelutyö kuuntelukaveriksi?
No miksikö en enää ostele lankoja? Siksi kun olen tehnyt itseni kanssa päätöksen, että en osta yhtään mitään. Siis olen ostolakossa.
Nyt sen paljastan: talon tyhjennys on nyt käynnissä. Vuodessa tämän pitäisi olla tyhjä -näin minä olen sen tuumannut.
Olenkin jo tyhjennystä aloittanut: poistin korulaatikosta ylimääräiset korut, Vanhan Rouvan -äitini- Nivearasiakin on täynnä koruja. Pikkuhiljaa nurkat tyhjiksi...


On sitä isompiakin kuormia poistettu: peräkärry oli taas kattoa myöten täynnä kaatopaikkatavaraa ja pari kuormaa on samaa reissua odottamassa. Näin aluksi. Näiden korupoistojen lisäksi.

 Tulevaa ennakoiden on huoneitten oltava siistejä nurkkia myöten. Aloitin sen työ/bloggaushuoneestani. Tyhjensin hyllyköt ja poistin niistä osan. Revin tapetit alas seiniltä.


Uudelleentapetoinnin  sain tehdä ihan yksin, puoliso- herra Kukkaro kävi Pekka Puupää-elokuvan välissä antamassa miehekkäitä tapetoimisneuvojaan. "Tosta puuttuu liisteriä, tossa on liikaa..." Liisteri piti levittää suoraan seinälle. Perinteinen tapettivuodalle sively kelpaa minulle paremmin. Muistan sen seuraavalla tapetoimiskerralla. Tai sitä ei pitäisi eteeni enää tulla, mutisin niin itsekseni siinä  kiipeillessäni tapettivuodat käsissäni korkealle jakkaralle.
Aamun valjetessa jalat maitohapoilla kurkistin varovasti ovesta: tapetit ovat vieläkin seinällä- jippii...


 Työpöytäasetelmani kaipasi muutosta ja siihen tarvitsin varaston kätköistä pöytälevyn. Halusin siitä valkoisen. "Se täytyy ensin hioa kunnolla ja vasta sitten sen voi maalata, mää voin virittää hiomakoneen sulle valmiiksi."


Niinhän siinä taas kävi, että minä sain roikotella tekeviä käsiäni tyhjänpanttina kun virittäjä oli hionut koko pöydän sopivan karheaksi maalin alle.
Maalauksen sain tehdä ihan itse, tosin neuvoilla höystettynä. Pikkujakkarakin sai uuden maalin pintaansa.


Yläkaappeja inventoidessani löysin pari käyttämätöntä maalipurkkia ja niillä sain tuunattua kasvihuoneeseen ikivanhan kukkapöydän ja ruostuneen puutarhan apupöydän. Ennen:


Nyt:

Kukkapöytään tulee vielä uudet tasot. Kasvihuoneessa kasvatan tasoilla ainakin kylmänarat basilikat.


On tässä työn lomassa virkistäytymisiäkin ollut: muutama kokous eri puolilla maakuntaa on virkistänyt ajatuksia ja paras kaikista oli yhdistyksen sokkomatka.


Sen päämäärä oli Kristiinankaupunki, Närpiö ja Kaskinen. Aivan hurmaava retki, vain Kaskisissa olen käynyt joskus menneisyydessä.

Lounaspaikka; suosittelen!!!


 Päätän tämän maratonraporttini tähän ja palautan makumuiston Lind`s Kökin herkkuun: kurkku- ja mämmijäätelöön kahvikupposen parina.


TYHJENTÄVÄÄ TOIMINTAA


Olen saanut taas päätökseen vuotuiset pakolliset toimet: vuosikertomukset ja vuositilit. Mieli on niin avara, että ajatus saa toistaan hakea eikä löydä. Aiemmassa kirjoituksessani tuskailin toimeenpanon vaikeutta, mutta  tekemättömien asioiden listalla enää oli yksi toimi ja sekin sai päätöksensä joku aika sitten alkuna aivan uudelle elämänvaiheelle.
Otsikossa siitä jo vihjailin: meillä alkaa tyhjennyskuuri. Oma pää jo onkin valmiiksi tyhjäksi saatu, nyt alkaa olla materian vuoro.

 Kirpputorille vein pussillisen "rihmarullia" eli ompelukoneeseen kelpaamattomia lankoja. Joku voisi virkata niistä vaikka mini-isoäidinneliöitä koruiksi. Minä en siihen puuhaan enää aikonut ryhtyä. Nappilaatikonkin tyhjensin ja muuta sälää ompelutarvikkeista.
Kenellekään ei kirpputorilla kelvannut pari karkkilaatikollista huovutusvilloja eikä perinnenallen liikkuvat osat. Harmi.  Dublolegoja sain myytyä pari laatikollista ja pinon lasten dvd-filmejä.
Varovasti on aloitettava tyhjentäminen, ettei tule vieroitusoireita.

Näkyvin ensimmäiseksi poistuva materia ovat säilytyksessäni olleet parisataa isoa öljyväritaulua ja muuta minulle kuulumatonta omaisuutta. Sain vuokrattua varaston johon ne kaikki mahtuvat.

Niiden poistamisen jälkeen alkaakin sitten oman omaisuuden lajittelu: poistoon-kierrätykseen-säästetään jos joskus tarvitaan. Laitanko arvauskisan mikä pino tulee olemaan pienin/suurin?
Olemme asuneet tässä talossa yli 40 vuotta joten kaikenlaista kalua ja vehjettä on nurkkiin päässyt kertymään.

Miksikö nyt on tyhjennyskuuri päällä? Ollaan vasta aikeissa tehdä lopullinen päätös ja tietenkin toimeenpano puuttuu ja sitä harjoitellaan tyhjentämällä kaikki nurkat, edes varmuuden vuoksi.
 Tyhjissä päissämme pyörii ajatus muuttamisesta ja sen konkretisoimista tässä lämmitellään.
Siinä nyt tuli paljastettua julkinen salaisuus teillekin.
Ajatuksia ja hankkeita on, mutta valmista on nähtävissä vasta vuoden kuluttua. Pitkä on odottavan aika.

Meillä -herra Kukkarolla ja minulla -rouva Myttysellä on yhteiseloa takana jo yli 50 vuotta. Kun perheen perustaminen oli ajankohtaista piti tietenkin hankkia oma koti. Sellaisen saimme valmistuvasta kerrostalosta Nekalasta heinäkuussa 1970. Uudessa kodissa oli asuttu viisi päivää kun Toinen Poika syntyi. Nyt on saatettu neljä poikaa maailmalle omiin perheisiinsä tästä yhteisestä kodista ja me vanha pari aloitamme uutta elämää tällä kertaa vain me kaksi. Ja toivottavasti ihkauudessa talossa kuten yhteiselon alkaessa.

Tuleva vuosi tullee olemaan elämämme haastavin: nyt on luopumisen aika entisestä ja uusi elämä edesssä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

TÄNÄÄN, ÄITIENPÄIVÄNÄ 2019

Melkein kuukausi on edellisestä blogijutustani, nolottaa tämä vaiteliaisuus...


-eikä Aleksis Kiven ja muusa-patsaan kuvallakaan ole mitään tekemistä hiljaiselon kanssa. Satuin sen ottamaan kun kävin rentoutumassa Tampereen Keskustorin Moro-peräkonttikirpputorilla tänään.


Kuvassa on Nysse-ruoka-avustusbussi - jos käytätte hiukan mielikuvitustanne ja käännätte katseenne vasemmalle kuvan reunan ohi - siellä on auton nokka, kuvaan se ei näköjään mahtunut.


Laikun puisto oli täynnä vilttejä ja niille aseteltuja myytäviä tavaroita. (Kuvan henkilöt eivät liene myyntitavaraa...)

Frenckelinaukiolla ja Keskustorilla oli satoja autoja ja peräkontit täynnä vaikka mitä.  Kiertelin ihan yksin väenpaljoudessa reilun tunnin ajan. Puoliso- herra Kukkaro oli "hautuumaa"-kierroksella toisella puolella kaupunkia. Yhden ainoan tutun varhaisesta lapsuudestani olin torilla tunnistavinani, en kuitenkaan rohkaistunut kysymään:" Oletko Ari?" Nyt harmittaa, eihän se kysyminen olisi mitään haitannut. Jos harmaantunut herra olisikin ollut tietty Ari, olisin kertonut, että hän on esiintynyt muutamassa kirjoituksessani Lapintie-jutussani.

Vanhan Kirkon penkissä kävin hetken istahtamassa kun en ole käynyt siellä vuosikymmeniin.



Jotakin sain ostettua: ruosteisen ja tylsän sirpin...kympillä!!! Hmm! (Entinen roikkuu ilmeisesti unohdettuna jossakin takapihan puunoksalla.)


Kevättuuli oli heitellyt Keskustorin kiville vaalenpunaiset kirsikankukat.


Paluumatkalla Tampereelta kävimme viemässä kynttilän minunkin äitini muistolle. 
Omat äitienpäiväni ovat täynnä muistoja ja hyviä tunteita. Niitä on takana jo 56 tänä vuonna, ensimmäisen kerran tulin äidiksi 17-vuotiaana, toisella kertaa olin 24-vuotias, kolmannella 28 ja neljännellä kerralla  33-vuotias. 
Olen tänään onnellinen kun olen saanut olla äiti neljälle pojalle ja mummi kokonaiselle tusinalle lastenlapsia.


Tämä Äitienpäivä on jo illassa, mutta lämminhenkistä äitinä olemista kaikille äideille!

perjantai 19. huhtikuuta 2019

PITKÄPERJANTAITA


Tämän takakenossa törröttävän pupusen ja pikkunarsisssien mukana toivotan Teille rauhaisaa ja valon  ja ilon täyttämää pääsiäistä 2019.
Tämänpäiväinen Pitkäperjantain TV-messu näytettiin kotikirkosta.



Viime sunnuntaina ovikelloa kilkatti naapuruston pikkunoidat ja virpoivat:
"Virvon varvon tuoreeks terveeks`! Isännälle iso vatsa! Emännälle perä leveä! Sulle vitsa, mulle palkka!"
Hyvin ovat virpojien suositukset toteutuneet mennen vuoden aikana, ei ole tauteja podettu, isäntä on saanut pitää ison vatsansa ja Emännän perä senkun leviää!
Jatkukoon sama meininki tämänkin vuoden!


Nykyiset jokaviikkoiset peräkamaripojat virpoivat takavuosina:
"Virvon varvon tuoreeks ´terveeks` mulle palkka, sulle vitsa, teeppä mummi mulle pizza!"
Eivät ole virpomatouhut  päässeet kehveleiltä unohtumaan, Mauton käyttömaksuksi ei suklaamunat kelpaa, kouranpohjaa pitää peittää useammalla kolikolla virpomapalkkana.
Pannukakkupalkkio viimeyösydännä oli lisäbonus teinivirpojille.



Lapsuudessani 50-luvulla oli Pitkäperjantai se päivä, ettei kylillä käyty, eli lapsen aika kävi pitkäksi.
Nykyään tämä päivä on meille maallikoille kohtalaisen merkityksetön kun ei mitään seuraelämän käyttäytymisrajotteita ole.
Lankalauantain kokonpolttorituaaleja ei kaupunkioloissa -eikä meillä karjalaissukuisilla tietenkään -ollut, sekin oli sellainen hiljaisempi lauantai. Jännitettä tulevaan yöhön toi tieto, että kukko munii pääsiäiyönä jotakin yllätystä tyynyn alle. Meille viidelle lapselle kukko oli muninut muutaman suklaamunan ja isommille ilmapallot. Joku velipojista ei saanut nukuttua pyhäaamuna pidempään vaan aloitti pontevat aamutoimet puhaltamalla ilmaa tiukkaan ilmapalloonsa, monta kertaa. Äitikin sai oman pääsiäisyllätyksensä kun puhaltajapoika puhalsi vatsastaan suklaamunat lakanalle.
Seuraavana pääsiäisenä ei kukkoa enää päästetty munimaan...
Myöhemmin oman perheenkin lapset saivat pääsiäisyllätyksen tyynynsä alle. Vieläkö se tapa on perheissä?

Olen hulluna mämmiin, en kuitenkaan ihan Mietaan tapaan. Mämmin syönnin lopetin eilen, pyhiksi en varannut yhtään tuokkosta.
60-luvulla pääsiäisen herkkua oli kevään ensimmäiset kotimaiset kurkut -ah sitä tuoksua!!!
Kun poikien perheet menneinä ruuhkavuosina viettivät  mummilassa pääsiäistä, tuli valmistettua lammaspaistiakin. Joskus se onnistui, joskus jäi aterian jälkeen villatumpun maku suuhun. Tänä pääsiäisenä katetaan pöytään pelkistettyä ja täyttävää teinipoikaruokaa. Grillikausikin on aloitettu joten menu saattaa olla enemmän improvisoitu kuin suunniteltu.

On ollut harmittavan pitkä tauko blogikirjoittamisessa, on sattunut muuta täytetoimintaa elämänmenossa. Erilaisia tapaamisia - iloisia ja hartaita -  kokouksia ja muita menoja on ollut riittämiin. Nykyään varaan vain yhden tapahtuman päivä kohti, joten viikot täyttyvät nopeasti.
Elämä tarinaksi-kirjoittajapiiri aloitti kesätauon ja nyt sulattelen ja sisäistän saamiani kirjoittamisen opastuksia.
Lukuinnostus on huimassa kasvusuunnassa. Eilen illalla sai päätökseen Tommi Kinnusen "Pintin" ja aloitin Olli Jalosen "Taivaanpallon". Siitä on joku sanonut, ettei jaksa sitä tekstiä, mutta minä sytyin siihen heti. Aamulehti antaa lukijoilleen ilmaiseksi kuukaudeksi kuunneltavaksi jonkun kirjan, nyt on menossa "Poika pimeydestä". Lankakoppa tyhjentyy virkkauksiin mukavasti kuunnellessa.

Onneksi AurinkoArmaskin on hellitellyt muutamana päivänä.

"Emäntä vei mut seuralaisekseen tohon rutikuivalle terassille vaikka piti mennä ihanan märkään pihaan. Mulla oli kova tarve ja hätäpäissäni kusasin Emännän fiikuksen juurelle. Onneks´ kaikki lirit osu ruukkuun. Osasin olla tarkka poika!"



"Mun on sanottava suoraan, että en oikeen viihtynyt terassilla kun sain tommosen oudon seuraajan ittelleni. Aina kun mää käännyin tai tein mitä vaan, aina se oli mun kannoillani. Emäntä sitten sano mulle että se on mun varjo, ei sitä tarvitse pelätä. Mistä mää sen tiäsin."


                              Uudelleen: Rauhaisaa ja valoista pääsiäisen aikaa lukijoilleni.



torstai 4. huhtikuuta 2019

KUUNTELIN LUKIOLAISIA BUSSISSA

-ja ilahduin suuresti. Ylöjärven keskustasta nousi bussiin joukko ilmeisesti Valon lukiolaispoikia (sallitaanko tämä?)


Nuorten miesten  keskustelu oli hillittyä, tyylikästä, asiallista ja kiinnostavaa näin naapuripenkiltä mummonkorvin kuultuna. En saanut selvää, olivatko juuri käyneet äänestämässä vai keskustelivatko siitä yleisesti. Olisin kommentoinut heille kuulemaani, mutta he ehtivät poistua kotipysäkeilleen.
Kiitän nyt näitä ylöjärveläisnuoria -teistä on kehittymässä hyviä kansalaisia!

Olin taas jo aamuvarhaisella Elämä tarinaksi-kirjoittajaryhmän tapaamisessa. Paluumatkalla vaihdoin bussia Keskustorilla. Kotibussin lähtöön oli tovi aikaa ja poikkesin ostamaan matkaevästä Tokmannilta. Siellä minua palveli hurmaava nuorimies (sallitaanko?) kommentoimalla ostoksiani - Fazerin Sinistä ja pääsäisraepussia:
-Suu makeaksi.
Minä: Matkaevästä
Poikamies: Minne matka?
Minä: Ylöjärvelle
Poikamies: Onkin hyvä ottaa evästä kun sinne kestää niin kauan matkustaa! Hyvää päivänjatkoa!
 Oma suu jäi hymyasentoon kun kiirehdin bussilleni. Kiitos!


Matkaeväs maistui niin hyvältä kuin vain Fazerin Sininen voi maistua. Kotiinkin riitti tuliaista kahvin kanssa.

Kotitielläkin oli yksi pieni hyväntuulentuoja: hiekotussepelin keskellä loisti leskenlehtirypäs.



Omat äänet annettiin heti eilen pois. Yllätys oli, että äänestyspaikalla sai jonottaa omaa vuoroa. Jono oli äänetön, ei hiiskaustakaan kenenkään suusta. Valta ja velvollisuus on nyt suoritettu.
Keski-iän ruuhkavuosien aikaan istuin vaalilautakunnissa minäkin, siksi äänestäminen on minulle tärkeä vaikuttamisen paikka. Tänäänkin tuli eteen asia, joka olisi syytä lainsäädännössä päivittää, nimittäin KELAan asumistuen säännöt vuokramenojen tukemisessa. Vuokrat ovat yleisesti nousseet niin paljon, ettei normit enää riitä. Hei, kuka veisi tätä eteenpäin?

"Ne pesi mut tässä yhtenä päivänä. Isäntä piti mua pihdeissä koipiensa välissä kun mää olisin niin halusta heitelly vesipisarat Emännän niskaan. Hyvin se muuten meni, sain melkein Sinisen lenkin palkaks´ sopuisasta olostani. Musta tuli taas harjaamisen ja kuivaamisen jälkeen kuulemma kylän komein  -ja ainoo -berni."


Olisi tässä muutakin jutunjuurta, mutta odottakoon tuolla arkistossa.
Hyvää keväään odotusta!
ps. toisessa blogissani on herätty talvihorroksesta.
Mummukan jutustelua

tiistai 12. maaliskuuta 2019

TUIKKU MURHEESEEN PITÄÄ MIELEN LEPPOISENA

Olen potenut viime viikkoina tylsyyden kaltaista mielialaa. Mitään aitoa murhetta ei lähipiirisssä ole pohdittavana, muutama deadline vain on pukannut ongelman kaltaiseksi.


Vallinneen olotilan muutokseen auttanee arkkiatri Arvo Ylpön taikajuoma: sulatetaan kananmunia kuorineen sitruunamehussa muutama päivä, kun kuoretkin ovat yhtä mössöä lisätään sekaan muutama desi hyvää konjakkia ja pari desiä hunajaa. Voimajuomaa nautitaan pieni pikarillinen kerran päivässä muutaman päivän ajan ja kas kummaa, murheet on kuin pois pyyhkäisty!!!
On siihen deadlinetuskaan toinenkin keino: ryhtyy vain toimeen ja tekee mitä tehtävä on.
Minulla ryhtymiseen alkaminen sai aikaan oheistoimintoja niin paljon, että aika annetun tehtävän toteuttamiseen alkoi käydä todella vähäiseksi.
Ryhtymiseen pääsemistä ennen kudoin kuin viimeistä päivää lankakeriä pois kulkemasta. Parit isot sukat kudoin ja sata mohairlankakukkaa ihan vain kokeeksi kuinka monta kukkaa saan 25 grammasta lankaa. Oikeastaan kutoessani mietin annettua tehtävääni, näin tunsin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Työpöytäni toisessa päässä ovat  koneet ja kansiot olleet pari viikkoa odottamassa sitä ryhtymistä. Välillä niitä aina sydän kylmänä olen vikaissut ja muutamaa kansiota selaillut. Tuloksetta.
Eilen  jo aamulla herättyäni  päätin, että nyt - tänään sen teen. Ensin piti kuitenkin lukea Aamulehden näköislehti ja sähköposti ja muut kuulumiset maailmalta. Pasianssilla herättelin vireyttä. ja muutamalla Mariannella.


Vieläkään ei "firman" tietokoneen tuoli kutsunut, vaikka päivä oli ehtinyt iltapäivän puolelle ja ryhtymisellä oli tulenpalava kiire.
"Taidankin syödä nyt pienen välipalan, jospa ei olisi läheskään niin nälkä kun välillä syö."
Se auttoi ja sain avattua Wordin "firman" koneelta. Näin sain sormeni vireeseen ja sivun kirjoitettuani päätin taas pitää pienen tauon kun puoliso- herra Kukkaro kotiutui kyliltä ja toi pienet välipalat tuliaisiksi. Taas kirjoitin pari sivua ja sitten olikin pullakahvien  aika. Väkevän kahvin tuella sain kirjoitettua tehtävät loppuun, kuusi sivua sain aikaiseksi Eläkkeensaajien toimintakertomusta.
Samaan syssyyn skannasin kymmenen liuskaa dokumentteja ja sain niille oikeat nimetkin tiedostoihin. Toimintakertomusluonnoksen postitin hallituksen jäsenille ja sain huokaista helpotuksesta- se on tehty mikä tehtäväksi on annettu.
Ennen Emmerdalen alkua pääsin istahtamaan pehmeämmälle tuolille ja ottamaan vähän rennommin iltapuhdetta vastaa.
Tiheät välipalat taisivat lisätä ympärysmittaani ainakin kymmenellä sentillä.
Vielä on yksi maaliskuun pakollinen ryhdyntä edessä, nimittäin maistraattiin tehtävä vuositili. Siihen on onneksi vielä aikaa...
Kirjoittajapiirinkin kotitehtävät odottavat hiihtoloman päättymistä ja inspiraation heräämistä...
Joskus sitä vain on - ihan pysähtyneessä tilassa meikäläinenkin.

Parin viime lomaviikon ajan on peräkamarissa majaillut erilaisilla kokoonpanoilla kolme teininuorukaista - pari serkusta ja yhteinen kaveri.
Peräkamari on öisin sisustettu uuteen uskoon. Jonakin yönä sinne on kannettu toinenkin televisio...


 Kirjoitin talvella "Työ ja perhe"- muistoja Työväenarkiston muistikeräykseen ja voitin 50€:n lahjakortin. Sillä käytiin lomapoikaporukalla syömässä Ideaparkissa. Ei lahjakortti kokonaan riittänyt, piti käyttää vähän "Pappa betala"-sovellustakin.

Kun on sattunut sellaiset ajat, ettei terveyskeskukseen ole ollut viime aikoina mitään asiaa,  ja ettei se elinpiiristä pääse unohtumaan, kävin valittamassa  alentunutta kuuloani ja mitä sille voi tehdä. Eipä sille mitään ole tehtävissä, uudet kuulolaitteet laitettiin tilaukseen.


Omahoitaja luki vuodentakaisia labratietojani ja passitti minut sokerirasitukseen. Pari tuntia sain seurata odottaessani aulan tv-stä hallituskumppaneitten keskustelua.
Sepä olikin muistorikas aamupäivä: kaatoivat hallituksen!
Nousin oikein television eteen kun en kuullut mitä herrat toisilleen lausuivat. Edellisenä iltana tätä jo puolison- herra Kukkaron kanssa uumoiltiin. Mitähän tästä oikein seuraa???


No selvittäkööt soppansa, huhtikuun 14 pnä nähdään jatkot...

Nyt on taas mieli virkeänä kun on mieltäpainavat ryhtymiset ryhdytty ja räystäätkin tippuu kevään kunniaksi.
Kevään odotuksessa,  terveisin rouva Myttynen

tiistai 19. helmikuuta 2019

PYLLÄHDIN PEHMEÄSTI PYRSTÖLLENI JA MUUTAKIN HÖPINÄÄ



Eilen kävi se, mitä aina olen pelännyt: kellahdin jäisellä vieraalla pihalla aivan selälleni, hattukin lensi kauas kuusiaitaan. Matalampaa ihmistyyppiä kun olen, oli matka yläilmoista maan pinnalle lyhyt. Siinä katse kohti pilviä ja taloyhtiön kuusiaitaa tunnistelin sattuuko, sattuuko? Ei sattunut mihinkään, vähän aikaa istuin ihmetellen jalat suorana jäätiköllä ja keräsin ympärilleni levinneitä kamppeitani. Puoliso -herra Kukkaro kiirehti apunostajaksi, mutta olin reipas ja selvisin omin avuin tällä kertaa.
Samanlaisen pehmeän pyllähdyksen olen kokenut elokuun alussa 1963 Tampereen Keskustorilla kun kompastuin korkokenkieni rusettiin. (Niillä vuosikymmenillä nuoretkin naiset käyttivät arkikäytössä korkeakorkoisia kenkiä, oikeita piikkareita.) Silloin minua oli nostamassa takaisin pystyasentoon muutama avulias kulkija. Olin nimittäin vahvasti raskaana ja poikalapsi syntyi pari päivää myöhemmin. Nyt tämä sama poika -jo aikamieheksi ehtinyt- potee katkenneita kylkiluitaan kun kaatui pyhänä kotipihassaan. Auts! Ambulanssikyytiä oli tarvittu. Näinhän se on -äidillä ja pojalla yhteiset "harrastukset".

Kuluneen sydäntalven olen istuskellut sohvannurkassa jonkinlainen virkkuu hyppysissä ja kuunnellut äänikirjoja. Siinä ohessa olen vaipunut pohtimaan sukuni ja omaa menneisyyttäni eli lapsuuttani ja kuinka ne muistot saisin tallennettua sellaiseen  muotoon, että joku, edes sukulaiset-  voisivat niitä lukea ja muistella :"Noinko se oli -ei se noin ollut!"
On ollut päiviä, että pohdinta on kestänyt virkkuukoukun ja lankakerän kanssa niin pitkään, että kädet ovat jäykistyneet koukkuasentoon.
Onneksi on apu lähellä.

" Mää oon joutunu Emäntäni terapeutiks´, mää venytän Sen käsiä suaraks` tällä kuuskytkilosella tarmollani. Tiänpiälessä olis messeviä hajuja ja mulla olis kiire niitä tutkiin, niinkun näette, Emäntä on vähän hidas mun liikkeilleni mutta toi veto auttaa sitä. Tällä kertaa saan vetää ihan luvalla."


Kaapissani on ollut Puro- villalangasta virkattu pyöreä jakku vuodelta 2012. Kun pidin sitä päälläni, oli tunne että joku voi heittää tikalla selkään kun sen selkämys näytti tikkataululta. Purkuun meni.


Pesin langat ja virkkasin uuden jakun pystyraidalliseksi. Kevensin pintaa verkkoriveillä ja nyt olen tekeleeseen tyytyväinen. Lanka riitti juuri ja juuri, jos ei olisi riittänyt olisi pitänyt purkaa myssy.


Toisenkin villatakin sain valmiiksi, sen virkkasin kirpputorimerinovillasta, väri on aivan passeli "Kurjenpolvi"- mekkoni pariksi.



Kun innostuin villalankavarastojani tyhjentelemään, jatkoin  keskeneräisten isoäidinneliöiden kokoa ja sain aikaiseksi 150X150 kokoisen torkkupeiton.  Tätä Polku- lankaa olen ostanut edesmenneestä Kodin Anttilasta, joissakin vyötteissä luki 5€ toisissa 1€. Väreinä näytti olevan porkkanaa, mustajuurta ja paprikaa. Yksi 100 g kerä jäi, taidan kutoa sen yösukiksi- tai talvikenkäsukiksi. Saapassukkakäyttöä tämä lanka ei kestä.


Villasukkavaraston sain pienemmäksi joulun tietämissä. Vielä niitä on kopan pohjalla jos joku on lämpimiä sukkia vailla.


Uusia lankoja en ole ostanut yhtään kerää tänä talvena. Yhden oston aion tehdä: virkkaan itselleni mohairlangasta uuden hääpuvun, sille pitäisi tulla käyttöä tämän vuoden lopulla. Edellisen tein 50- vuotta sitten...


Nyt olisi sopiva aika aloittaa...


"Mää en ymmärrä kun toi Emäntä ei anna mun kokeilla tota sen myssyä, Sitä olis niin kiva vähän tuuletella tossa soffalla. 
Pysykää kaidalla tiellä, hyvät ystävät, älkää langetko niinkun mun Emäntä eilen."