sunnuntai 6. marraskuuta 2022

BLOGILLA ON MERKKIPÄIVÄ

 7.11-2012 julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Siinä kirjoitin kävelylenkistä silloisen bernini Hymyn kanssa.

Blogini alkuperäinen tarkoitus oli seurata, kuinka julkinen terveydenhuolto hoitaa ikääntyvän henkilön asioita. Äitini, joka oli täytti joulukuussa 2012 92 vuotta, oli yksinasuva, omatoimisesti asioistaan huolehtiva ja ilman ulkopuolista avuntarvetta. Päivittäin olimme yhteydessä ja hoitelin juoksevia asioita. Loppuvuodesta 2012 hänelle tuli tarve käyttää lääkärin palveluja ja saattajana ehdotin muistitutkimusten tekemistä. Ne palvelut saatiinkin heti ja tutkimusten tuloksena äitimme oli päässyt mukaan herra Alzheimerin laajaan yhteisöön. Blogini kautta  halusin seurata kuinka tuttavuus äitini kohdalla siinä yhteisössä etenee. Suhde oli lyhyt, äitini menehtyi jo Ystävänpäivänä 2013 keuhkokuumeen uuvuttamana. Blogini alkuperäinen tarkoitus loppui lyhyeen, mutta sai jatkoa kuolinpesän ja perunkirjoituksen selvittämisen tarkastelulla. 



Jatkoin blogiani toisissa merkeissä; halusin jakaa lähipiirilleni kuulumisiani lastenlasten lomienvietoista mummilassa. Niistä kommelluksista onkin jäänyt monta kirjoitusta jälkipolville. (Ja muutama sata valokuvaa arkistoihin, säilytän niitä aarteinani.)

Kuluneen kymmenen blogivuoden aikana on sekä maailmalla, että omassa elämänpiirissäni tapahtunut paljon merkittäviä asioita. Pääasiat ovat tallella niissä 569 aiemmassa kirjoituksessa, tämä julkaisu on 570. 

Omat harrastukset ovat saaneet näinä vuosina uusia suuntia, merkittävin on sukuni historiaan perehtyminen.  Syksyllä 2015 sain repaleisen pahvilaatikon joka sisälsi alkuperäisiä dokumentteja isäni isän jäämistöstä.

Kuvassa mummini Ester Myttynen, ukki Kalle Myttynen, isoisoäiti Anna ja isoisoisä Matias Myttynen. Kuva vuodelta 1912.

Samaan aikaan sukuselvityksiä tehdessäni havahduin oman roolini ja minuuteni hakemiseen.

"Kuka minä olen? Mikä on tehnyt minusta juuri tällaisen?" 

Äitini jäämistössä oli laatikollinen valokuvia, ja niitä tutkimalla kiinnostuin asemastani lapsuuteni perheestä. Tähän blogiinikin kirjoitin joitakin muistojani ja myöhemmin innostuin ajatuksesta saada niitä yksiin kansiin, eli muistelmaksi perheeni elämästä 50-luvun Tampereella Juhannuskylässä Soukannotkon talossa. Se projekti on nyt työn alla. 

Kymmenen blogivuoden aikana on tapahtunut suuria asioita. 

Äitimme arkisista asioista huolehtimiseni päättyi odottamatta, mutta jatkui nuorimman velipojan asioista huolehtimisena. Velipoika oli tuottelias kuvataiteilija, joka öljyvärimaalauksissaan näytti katselijoille mitä seuraa, kun luonto tuhoutuu. Toinen vahva teema maalauksissa oli huomion kiinnittäminen alkuperäiskansojen kohteluun. Pääasian saivat saamelaiset, jotka oli aikojen saatossa ajettu asumaan Lapin perukoille. Keväällä 2013 vietiin Tampereelta Rovaniemelle sadan taulun näyttely, siitäkin on oma postaus  touko- ja kesäkuulta 2013.

 Huolehtiminen nuorimmasta veljestä jatkui viime marraskuuhun asti. Silloin hänen elämänsä sai yllättävän  päätöspisteensä sairauskohtauksen aikana. Edellisenä keväänä ainoa sisaremme Leena lähti iäisyysmatkalleen ja vanhin veljemme saman vuoden syksyllä. Tänä keväänä esikoispoikani saatettiin samanlaiselle matkalle.

Velipojan kuolinpesän asioiden hoito ja valmiiksi saattaminen on ollut tämän vuoden haastavin virallinen tehtäväsuoritukseni. Perunkirjoitus, kuolinpesän hoito ja pesän jako ovat  muuttuneet monimutkaisiksi ja pitkäkestoisiksi. Siitä projektista saisi oman vuodatuksen, mutta en taida jaksaa siihen ryhtyä. Näistä tuskaisista menetyksistäni olen kirjoittanut omat postaukset. Ikävä ei kirjoittamalla häviä, se on todettava.

Kymmenen vuoden aikana on perhepiirissä on tapahtunut paljon iloisiakin asioita. Tusinasta lastenlapsia on kasvanut omaa elämäänsä hallitsevia aikuisia, nuoria elämäänsä tavoittelevia opiskelijoita ja opintietään jatkavia nuoria ja teinejä. Siltä osin kaikki on hyvin.

43.vuoden asuminen omakotitalossa vaihdettiin koronakesänä 2020 kylän keskustaan rivitaloon. Harkintaa kesti pari vuotta.


Oma elämä puolison kanssa on nykyeläkeläisten tapaan melkoisen virikkeellistä, se on järjestöelämää samanhenkisten ystävien kanssa,  perhe-elämää nuorten kanssa ja leppoisaa Jymy-Jamin rapsuttelua ja lenkkeilyä lähipuistoissa.


Kun tuota ikääkin kuluneen kymmenen blogivuoden aikana on kertynyt riittävästi, oli ajatuksena jatkaa hyvin sujunutta eläkevuosien kulkua rauhallisissa oloissa. Luottamustoimeni jätin jo  2005, kun jäin vanhuuseläkkeelle. Kymmenen seuraavaa vuotta jaoin  aikani lapsuudenperheeni jäsenten  huolehtimiseen, jälkipolveni kasvun seuraamiseen ja läsnä olemiseen. Kuinkas sitten kävikään?
Yllättäen, kutsun saaneena 2016 aloitin Eläkkeensaajien sihteerinä ja neljä vuotta myöhemmin minut pestattiin puheenjohtajaksi. Samoihin aikoihin aloitin kirjoitusharrastukseni uudelleen työväenopistossa. Luottamustoimet lisääntyivät odottamatta, ja nyt pitkän työpöydän alla on monta salkkua sisältönään vaikka mitä asiapapereita. Muistia on terästettävä, että osaan ottaa kalenterissa merkittyyn palaveriin oikean salkun mukaani. 


Harmikseni blogikirjoittelu on jäänyt tämän vuoden aikana muiden harrastusten ja toimien jalkoihin. Arjessa on ollut paljon tapahtumia, uusi elämä rivitalossa ja koronarajoitteet ovat tukahduttaneet entisen tarpeen jakaa arjen sujumista. Arki sujuu nykyään ihan mukavasti, terveyttä on tallella entiseen malliin, myös herra Kukkarolla, joka ei kuitenkaan aina muista kertoa minulle tärkeistä hankinnoista. Kuten auton vaihdosta. 
Siinä kävi tällä viikolla niin, että olin omissa harrastuksissani Vanhalla Räikällä, kun oveen koputettiin, ja kaksi toppatakkista miehenkörilästä kurkisti ovesta ja pyysi ajokorttiani ja allekirjoitusta kahteen paperiin. En niitä papereita edes lukenut, kun silmälasini roikkuivat kaulallani, enkä sitä muistanut. 
Kotipihassa oli kuranharmaan Golfin tilalle vaihtunut yhtä kurainen toinen auto. Audiksi sen tulkitsin. Kiukuspäissäni, kun minulle ei autonvaihdosta oltu mainittu, istuin koeajolle. Ja se kostautui, se kiukku. Kun palasin kauppareissultani, en muistanut mistä autosta olin ostoksille lähtenyt, enkä kuljettajaakaan saanut näköpiiriini. Vasta puhelimella tavoitin kuljettajani ja löysin autoni(automme). 


Tasaantuminen mielenkuohahduksesta on jo tapahtunut, auto on ok. 
Bernipoika Jymy-Jamillekin on takaluukussa hyvä matkustamistila. Jymy-Jami sai pari viikkoa sitten  uuden olomuodon, tyttökoirat eivät enää saa kuulla haikeaa jodlausta. Pallien poisto vei sen taidon. 


Kiitos teille, arvoisat lukijani, kun olette jaksaneet käydä samaa matkaa kanssani nämä
 kymmenen vuotta. Blogin tavoite ei päässyt toteutumaan, siis seuranta. kuinka yhteiskunta huolehtii  ikääntyvästä ihmisestä. Tällä hetkellä lähipiirini avuntarvitsijat ovat turvatussa hoitosuhteessa, tosin seurattavaa silläkin sektorilla on, esim. hoitomaksujen määräytymisen perusteisiin on tullut muutoksia, ja niiden ajan tasalle saaminen on tarkkaa puuhaa.
Blogikirjoituksia tulee, jos on tullakseen, aiheista ei ole puutetta, mutta ajankäyttö on rajallista.

Hyvää talven odotusta Teille kaikille! 








 

perjantai 24. kesäkuuta 2022

KESÄKUULUMISIA

 


Hyvää keskikesän päivää! Viimeksi olen kirjoitellut blogiini ennen vuoden vaihtumista, puoli vuotta olen haudutellut tätäkin kirjoitusta. Nyt istun terassilla koneeni kanssa, ja kuuntelen lintujen liverrystä takapihan honkien oksilta. Taivaalla ei näy pilviä, pieni tuulenvire käy koivikossa.

 Sisätiloissa puoliso, herra Kukkaro selailee sämpyläreseptejä, aikoo leipaista sämpylät iltapäivän kattaukseen. Joko vain meille kahdelle, tai satunnaiselle määrälle jälkipolvea. Kutsu yhteiselle iltapäivälounaalle tänään, huomenna tai ylihuomenna on esitetty hyvissä ajoin. Todennäköisesti nuoret viettävät mittumaarin ystäviensä kanssa vesien äärellä. Itse pysyttelemme kotinurkilla tämänkin juhannuksen, kuten noin 53 aikaisempaakin. Kun omat pojat alkoivat viettää juhannuksiaan kodin ulkopuolella, oli meidän tehtävänä varustaa heidät, eli pakata reppuihin vessapaperista alkaen kaikki -ainakin minun mielestäni tarpeellinen rekvisiitta mitä telttaretkellä ikinä tarvitaankin. Useimmiten ne palautuivat koskemattomina.

Nyt eletään vuotta 2022 ja vuotta on kulutettu jo puolet. Koronasta on selvitty, perhepiiristä muutama poti lievän taudin, puoliso ja minä olemme selvinneet tähän asti oireettomina. Tammikuun alkupäivinä kipeytyi kurkkuni ankarasti, ja podin sitä vaivaa koko kuukauden, se saattoi olla jopa koronaa, testiä en tehnyt.

Kevät oli lähipiirilleni ja minulle erityisen raskas. Marraskuussa menehtyi nuorin velipoikani, ja perunkirjoituksen sain viiveellä tehdyksi, mutta vieläkin on asiat keskeneräisiä pankkien kanssa.

Helmikuussa esikoispoikani laittoi kuvan fb:n jalkateristään ja viestissä luki: "Ambulanssissa, en tiedä mihin mennään." Kyyti vei Meilahteen, siellä kuvauksiin ja kuvien kertoma oli karua. 30 päivää kesti kamppailu aggressiivista syöpää vastaan. Sain pitää esikoistani kädestä hänen viimeisen henkäyksensä aikana. Olin tullut pojalleni äidiksi 17-vuotiaana, pidimme toisiamme silloinkin sormista kiinni ja kohtasimme ensimmäiset katseet. Poika eli 58 vuotta. Siunaustilaisuus oli huhtikuussa Helsingissä ja uurnan lasku toukokuussa Onni-ukin ja Esa-enon viereen Tampereella Lamminpään hautausmaalla. Paikka oli pojan oma toive, vaikka asuikin perheensä kanssa Helsingissä. 

Samaan aikaan, kun valmistelin poikani muistojuhlaa toukokuussa, sain tiedon toisen velipoikani äkillisestä sairastumisesta. Sairaalassa ei annettu toiveita toipumisesta, oli tunteja tai päiviä jäljellä. Teho-osastolla veripussien ja elintoimintoja ylläpitävien laitteiden keskellä ei toiveikkuutta ollut. Seuraavina päivinä vieraillessani näin, että kunto on kohonnut huomattavasti, ja toipuminen oli alkanut. Reilun viikon tehohoidon jälkeen velipoika pääsi takaisin hoitokotiinsa ja minulta vierähti iso kivi sydämeltä. 

Kevään aikana on ollut muitakin elämänlaatua haittaavia asioita, ne tosin eivät koskeneet henkilökohtaisesti minua, mutta olivat paljon aikaani vieviä toimia. Nyt ne on saatu hoidettua ja saan niiden tiimoilta hengähtää taas vapaasti.

Onneksi olen kaiken surun ja harmituksen keskellä voinut viettää aikaani perheeni sekä erilaisten ystävieni kanssa pikku matkoilla, tapaamisissa ja tapahtumissa: Serlachius-museolla, teatterissa, Hattulan Pyhän Ristin Kirkossa tutustumassa Rottien Pyhimykseen, kesäjuhlissa Kangasalan Kisarannassa ym ym.

Puoliso, herra Kukkaro, jolla on ikuinen Puuha Peten perimä, on ahkeroinut takapihalle terassia ja sen päälle katoksen. Minä avustin, ja naapurin pitkä mies

Kaikki sujui hyvin, vaikka ei täydellisesti. Tämä entinen työsuojeluvaltuutettu teki oikean kardinaalivirheen, kun asetti korkeat tikapuut pehmeälle perennapenkille. Niinhän siinä kävi, että tuunaajan tikapuut keikahtivat ja ikuis-Puuha Pete teki kaksoiskiepin takaperin raparperi- ja lipstikkapuskan kautta jyrkän perennarinteen puoliväliin. Näytös oli niin nopea, ettei kukaan ehtinyt nähdä sitä, vain muutama multamurunen näkyi pusakan selkämyksessä. Ja pöllähtänyt ilme...

Valmista kuitenkin tuli. Terassin ympäriltä poistettiin näköalaani ahdistava vanha aita, ja se korvattiin lasiaidalla. Nyt näkee kukkivat perennat ja alas puistoon. Viiniköynnökselle tehtiin oma avopergola ja oksat saavat paremmin päivänvaloa, samalla lehvästö estää aurinkoa porottamasta keittiöön. 

Koko mennen alkuvuoden huushollissa on poikkeillut päivittäin tai harvemmin kolmen serkuksen ryhmä. Pappa laittaa heille sunnuntaisin kutsun "Ruoka on valmista kolmelta!" Hyvissä ajoin pojat ovat paikalla ja pöytäkeskusteluina käydään läpi niin maailman kuin lähipiirinkin ajankohtaiset asiat. Pappa kyllä vetää keskusteluihin usein vanhojakin asioita, etenkin sotaväkeen liittyviä. Kahdella serkuksella varusmiespalvelu odottaa tulevan tammikuun aikana. 

Oma kirjoitusprojekti etenee, vaikkakin hitaasti. Pojanpoika sai opiskelunsa päätökseen ja ehkä lähiaikoina saan työ- ja puuhasteluhuoneeni käyttööni.

Koirani Jymy-Jami voi hyvin, vaikka ei enää halua tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Turvalaite on oltava lenkeillä mukana, ainakin vähän matkaa. Tämän turvalaitteen koko on 40x80, eikä se mahdu kaariportista läpi.


                           Toivotan Teille kaikille oikein hyvää ja leppoisaa keskikesän aikaa! 



 









perjantai 31. joulukuuta 2021

VUOSI VANHA JO JÄÄDÄ SAA

 Vuoden 2021 viimeinen päivä on hämärtymässä. Kevyt lumi peittää takapihan puiston honkamäntypetäjiä, jotka huojuvat verkkaisesti lempeässä tuulenvireessä. Lämpömittari näyttä nollaa.


Blogikirjoittelu on ollut unohduksissa lähes puoli vuotta. Loppusyksyllä kirjoitin ja julkaisin kesän ja syksyn tapahtumista kirjoituksen. Siinä oli pienen korjauksen tarve, ja kun sen olin tehnyt, hävisi koko kirjoitus taivahan tuuliin tai mihin lie, mutta kadoksiin se joutui. Uudistuneeseen bloggeriin on ainakin minun monimutkaista saada kuvia, joten siihen tuskastuneena en ole uusia tekstejä saanut luoduksi. 

Ensimmäisen kesän töitä tällä pihalla oli terassien teko ja loppukesällä jyrkkien rinnekukkapenkkien päivittäminen. "Rotikon rappusten" toiselle puolelle tein porrastetut kukkapenkit, porrastuksen tueksi iskin maahan puureunukset ja muutaman laatan hoitotöitä helpottamaan. Toisella puolella istutukset muotoilin ja tuin turveharkkoreunuksilla. Ison valkoisen leimupehkon siirsin näyttävämpään paikkaan. Uusia sipulikukkia istutin muutaman kymmenen, kun en muistanut kuinka paljon niitä entisestään oli. 


 Blogikirjoittamiseen ryhtymistä on haitannut muutamakin muu ongelma: yksi syy on ollut kaihin kypsyminen molemmissa silmissä ja sen aiheuttamat kiusalliset näppäilyvirheet kirjoittamisessa.  Ystäväpiiri alkoi loppukesällä huomautella, etten huomaa heitä kylillä kulkiessani. No suoraan sanottuna: en heitä tunnistanut... Tiesin, että pääsisin kaihileikkaukseen joulukuulla, mutta varmistin jononumeroani. Se kannatti! "Pääsettekö huomenna?" Huomenissa (syyskuussa) molempiin silmiin tehtiin toimenpide, en tiedä mitä tehtiin tai kuka sen teki, mutta nyt näkyy kaikki liiankin hyvin...

Muuten syyskausi on sujunut terveyttä säilyttäen, kaikki kolme koronarokotusta on saatu ongelmitta. Trafi pyysi uutta lausuntoa ajokorttia varten eikä  tutkivalla lääkärillä  ollut mitään sitä vastaan, että ajokorttini aktivoidaan uudelleen, kun näkökin on parannettu.

Kirjoittajapiirissä kävin koko syksyn ja muutamia "kohtauksia" olen saanut kirjaani tehtyä. Keskiyöllä kirjoitusvire olisi parhaimmillaan, mutta peiton alta nousemista ja koneen äärelle hivuttautumista en ole alkanut harrastamaan. Siihen on parikin syytä: koirani Jymy häiriintyy oudoista toimistani öiseen aikaan. Joskus on tullut yöllä kirjoituspakko, mutta kostean kuonon nykiminen kyynärpäästäni ja syvät huokaukset ovat jouduttaneet minut takaisin untuvapeittoni alle. 

Joulukuu on mennyt jonkinlaisessa henkisessä sumussa, pikkuveli menehtyi yllättäen ja minulla kuolinpesän hoitajana on riittänyt yllin kyllin järjestämistä ja kirjoitushommia. Velipoika oli kuvataiteilija, - kuten hän itseään halusi nimitettävän - ja nyt varastossa olevat pari sataa taulua pitäisi kuvata, mittailla, hinnoitella  ja saada myyntiin.

                                                                                
                                                             Muistan Sinua


                                                           Vedenpaisumuksen jälkeen

                                                                 Tanssija

Ohessa vain muutama erikoisempi ja vanhempi taulu näytteeksi. Päätyöt kuvaavat luontoa, lintuja, aiheita Lapista, saamelaiskulttuuria ym . Teen niistä myöhemmin oman blogikirjoituksen.

Pieni tapahtuma tänään päivällä sai sydämeni lyömään ylimäärisiä pompsahduksia. Koirani Jymy, 5 v, ja jolla on viimeisiään vetelevä hormooni-implantti niskanahan alla sai tyttökoiran tuoksut kuonoonsa ja pinkaisi kylille ilman lupaa ja hihnaa niitä etsimään. Ohikulkijat kertoivat, että Jymy oli ylittänyt kadun suojatietä pitkin ja kulkenut kuin hihnassa kadun reunassa. Onneksi jonkun postilaatikon kulmalla oli tyttökoira isäntänsä kanssa, joten Jymy sai kuononsa täyteen sulotuoksuja. Kotiinpaluu sujui vauhdikkaasti.

Kulunut vuosi  itsestä riippumattomista harmeista ja rajoitteista huolimatta on saatu lähes onnekkaasti päätökseen. Kiitos siitä!

Nyt on vuoden 2021 viimeinen ilta pimentynyt ja oma illanvietto alkaa. Sama seuralainen on keittänyt napsahtavat uudenvuoden nakit ja avannut kuohuviinipullon jo yli puoli vuosisataa (alkaen 1968)

                                HYVÄÄ JA TERVEELLISTÄ VUOTTA 2022 

               toivottaa Rouva Myttynen, Herra Kukkaro ja bernipoika Jymy-Jami
















sunnuntai 12. joulukuuta 2021

PIKKUVELJEN MUISTOLLE



 Pikkuveljen -kuvataiteilija Esan - tuhkauurna peitettiin tänään pehmeällä hiekalla Lamminpään hautausmaalla.  Isä-Onnin vieressä oli tyhjä tila. Äitimme tuhka on muistolehdossa samalla alueella.

Leena-sisko pääsi tuonpuoleisiin keväällä 2020 ja Martti-veli syksyllä 2020. 

Hyvää iäisyysmatkaa, pikkuveli!


keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

BERNIPOIKA ON JO AIKUNEN

 "Olen tullut tänään, 28.7.2021 viiden vuoden ikään, Emäntä mulle laulaa syntymäpäivälaulua ja sitä tässä kuuntelen. Kakkua saan päiväkahvin aikaan, kuulemma.


Asun Ylöjärvellä Isännän ja Emännän kanssa, syntymäkotini on Lempäälässä Maroussialla. Meitä oli seitsemän sisarusta, kaksi tyttökoiraa ja viisi urheaa poikaa. Äitini nimi on Tilda ja isä Sulo (Vinkizz Standart). Olen perinyt vanhemmiltani hyvät geenit A/A, 0/0. Terve olen ollut melkein koko ikäni, kerran oli korvatulehdus ja yksi hotspot, muutama punkki on pyydystetty turkistani. Ruoakseni on sopinut GE, muuta en ole maistellut. Kokoa on riittävästi ja painoa alle 60 kiloa, eli aika komeat on mitat.
Tältä näytin puolivuotiaana.


Mun hallitseviin luonteenpiirteisiin kuuluu ainakin kaksi asiaa. ensimmäinen on huomavaisuus ja huolehtiminen. Kun ovi kolahtaa ja joku tulee kotiin, vien hänelle heti jonkun lahjan, useimmiten tyynyn. Joskus -tai useinkin- otan tyynyn tai jonkun muun näyttävän esineen mukaani lenkeillekin, eihän koskaan tiedä keitä vastaan tulee. Varhaisessa nuoruudessani rakastelin tyynyjä niin kiihkeästi, että söin niistä kaikki kulmat. Emäntäni, joka niitä sitten paikkaili, kyllästyi turhaan puuhaan ja teki mulle kulmattoman tyynyn -pyöreän!!! Sitä nyt sitten kanniskelen paikasta toiseen.


Autokyydeistä tykkään, Golfin takaluukussa on mulla hyvät oltavat omissa turvavöissä ja saan katsella maisemia ja kaupan parkkipaikan elämää. Haukkuminen ei kuulu automatkailuun, en tosin hauku turhista asioista muulloinkaan. Tai no -tarpeen mukaan huomioin haukahtamalla ympäristöäni.


Viime syksynä muutettiin kylille ihmisten pariin, ja uudet tuoksut sai mut villiintymään niin, että Emäntä ei voinut mua enää ulkoiluttaa. Mulle kehitty niin voimakas huolenpidon tai kuinka sen ilmaisisi: hallitsemisen tai sanotaanko suoraan panemisen tarve, ja Emäntähän siinä tietenkin oli kohteena jos ei osannut pitää varaansa. Tässä ollaan olevinaan lumileikissä, mutta leikki tästä taitaa olla kaukana.


Monta keskustelua Isäntä ja Emäntä kävivät mun mielenrauhan ja omansa pelastamiseksi, tulos oli, että pienennetään munia kokeeksi, jos se auttaisi rauhoittuman. Tammikuussa laitettiin hormooni-implantti niskanahkaani ja huhtikuulla vasta aloin unohtaa olevani parhaissa suvunjatkamishaluissa oleva koira. Implantti on vaikuttanut niinkin, etten pureskele enää tyynyjä riekaleiksi. Sellainenkin vaikutus on, että aina on tiedettävä ja päästävä maistamaan mitä lautasille, kattiloihin, astioihin on jäänyt ruokaa. Nopeuteni tässä asiassa on kiitettävällä tasolla. Se aiheuttaa taloudessamme aikamoisia korkealla äänellä kajautettuja ja pelästyttäviä huomautuksia. Mitähän naapurissa siitä tuumaillaan? 


Sekin on implantin ansiota, että nykyään lenkit Emännän kanssa ovat rauhallisia ja mukavia. Emäntä antaa haistella tienpieliä niin kauan kuin haisteltavaa riittää, en vedä enkä edes hämmästele vastaantulevia koirakavereitakaan. Meiltä lähtee takapihalta varjoisa polku kylille, se on hyvä näin kuumilla ilmoilla. 

Toinen hallitseva luonteenpiirteeni on säännöllisyys ja että asiat toistuvat tietyn kaavan mukaan. Aamuruoan antaa aina Isäntä, jälkiruokana on Isännän viilikipon loppu. Ulos en lähde ennen kuin Isäntä on rapsuttanut mahasta, vasta sen jälkeen laitetaan panta ja mennään lenkille.
 Olen tottunut, että Isäntä ja Emäntä ovat kumpikin omilla paikoillaan kotona. Jos Emäntä heittäytyy soffalle pitkäkseen, tai istuu nojatuoliin kirjansa tai käsityönsä kanssa, käyn heti vieressä tarkistamassa, että mikäs nyt on? Isäntä keittää aina iltapäiväkaffit ja minä käyn kutsumassa Emäntää kaffille  tökkäämällä käsivarteen. Kun kahvit on juotu ja pullat syöty, menen taas seisomaan Emännän viereen, enkä lähde pois ennen kuin Emäntä sanoo ja näyttää seinälle:" Kello ei ole vielä viisi, odota hetki, sitten annan ruokaa!"  
Pedikyyrit, turkin hoidon  ja kylvetykset hoitaa Emäntä. Eilen pääsin kylpyyn ja nyt tuoksun kuin teinipojat kylille lähtiessään. Täällä on pyörinyt pari nyt jo entistä teiniä koko koko kesän. Tässä kuussa molemmat pääsivät aikuisten kirjoihin, toinen täytti eilen 18, ja toinen heinäkuun alussa. Pojat mua hööpöttää ja leikittää, me juostaan keittiö/olohuone ympyrää, Emäntä puistelee päätään, mutta meillä on kivaa! Koronapaholainen ei ole antanut rakkaitten ihmistyttöjen käydä painimassa kanssani. Voi olla, ettei painit enää kiinnosta kun on tuo implantti sitä estämässä.

Muutaman kerran ollaan vuosien varrella sisarusten kanssa tavattu, fb:ssä meillä on oma sivu kuulumisille. Siitä ei ole ollut puhetta, onko meistä sisaruksista kukaan päässyt perustamaan perhettä tai onko saanut omia jälkeläisiä? Kuinka on? 

Emäntä on kirjoitellut kuulumisiani aika moneen blogipostaukseen vuosien varrella,  tässä on nyt vain kuiva viisivuotisjuhlakertomus  tämänhetkisestä elämästäni. Paljossa olen saanut olla mukana näiden vuosien varrella, kaikkiin tehtäviin mitä eteen on sattunut olen osallistunut innokkaasti. 

Nimeni täällä blogissa on Jymy, siviilissä Jami. Isännän ja Emännän edellinen berni oli nimeltään Hymy. Kun kesällä 2016 synnyin, oli Espoon tytöt mummilassa lomanvietossa ja tietenkin innoissaan keksimään mulle nimeä. Kyläkaupan hyllyllä oli Jymy-pastilliaski ja siitä sain nimeni. Kun kaikki olivat aikaisemmin tottuneet sanomaan "Hymy" ja huulet olivat menneet somasti suppuun, oli minunkin tuleva nimeni samanlainen huulille sopiva "Jymy". Sellainen on tarina nimestäni.


Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut sisaruksilleni Nillalle, Irmalle, Dantelle, Benjaminille, Kasperille ja Oskarille ja tervehdys äiti-Tildalle, isä Sulolle, syntymäkotiin Lempäälään sekä Isännille ja Emännille.


Hyviä loppukesän päiviä kaikille ystäville!
Toivottaa Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maroussia Valente)"

lauantai 26. kesäkuuta 2021

ENSIMMÄINEN KESÄ RIVITALON PIHAPIIRISSÄ

 Viime kesän lopulla myimme omakotitalomme ja muutimme rivitalokolmioon kirkon ja hautausmaan yläpuolelle. Yllättävän hyvin olemme täällä viihtyneet, etupihalla on väljyyttä ja takapihalla rehevä luonto. Etupihalla kasvaa riippapihlajan alla talviota, malvaa, rohtosormustinkukkaa, jouluruusu, helokkeja, erilaisia kuunliljoja, unikkoja ja vaikka mitä. Hiukan raihnaisen näköinen rodo kukki aika komeasti. Makuuhuoneen ikkunan edessä on laakea kuusi, sen taakse olen kätkenyt potkukelkan.

Takapihaa on satakunta neliötä, puolet tasaista, toinen puoli 70 asteen jyrkkää rinnettä. Tasaiselle puolelle jatkoimme alkuperäistä puuterassia mukavuussyistä. Aiemmin pihassa oli kukkaistutuksia niin, että niiden väleihin jäi vain pienet kulkuaukot. Jo syksyllä poistin istutukset ja tein niille uudet kasvupaikat. Liuskekivilaatat olivat uponneet pehmeään multaan, joten niitä olisi pitänyt nostella joka kevät.

Uuden terassin kukkapenkin kulmaan upotin pienen vesiaiheen, olin säästänyt pumpun ja nyt se pulputtelee siinä iloisesti ja koirallekin riittää juomavettä.



 "Hyötykasvimaalla" kasvaa hernettä, salaatteja, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, basilikaa, lipstikkaa, mansikoita, kasvisuojassa talon seinustalla on muutama tomaatintaimi ja katoksessa roikkuu keltainen amppelitomaatti.

Terassin toisessa päässä on "huoltopiha", entisestä kodista toin mukanani omituisen, mutta käyttökelpoisen puutarhatyöpöydän. Tällä alueella kasvaa rehevä raparperi ja juuri kukintansa lopettanut rodopensas.

Tässä taloyhtiössä ei ole monellakaan terassikatoksia, niiden tekemiseen on suhtauduttu takavuosina hiukan nihkeästi. Monet asukkaat ovat hyvin pitkäaikaisia, uudet muuttajatkaan eivät ole vaivautuneet päivittämään vanhoja ohjeistuksia. Tälle taloriville paistaa aurinko lähes koko päivän, joten useilla seinillä on aurinkosuojina markiisit. Me ratkaisimme katosongelman niin, että ostimme Ikeasta alle sadan euron metallijaloilla seisovan tummanharmaan katoksen, se ei ole kiinni rakenteissa ja talveksi saa kankaisen katteen poistettua. Kun edessä on puisto, ei näkymä häiritse ohikulkijoita alhaalla kävelytiellä. 

Puoliso sattui olemaan "Vielä virtaa"-ystäviensä kanssa entisen kylä rantasaunalla, ja houkuttelin kolme teiniä ruokapalkalla katoksen kokoamiseen. Ikean ohjekirja on hyvää opiskelumateriaalia. Tunnin verran pojat ahersivat.


"Pidä mummi siitä kiinni, me käymme kahvilla!"

Katoksen alla on lahjaksi saatu katoksellinen keinu ja entiset ruokailupöytä ja tuolit. ja tietenkin grilli. Kaariportinkin toin mukanani. Nyt siinä kiipeilee rehevä Zilga-viinirypäle.


Terassin toisella reunalla kasvaa vanhoja clematiksia. Viime kesänä näimme ne täydessä kukassa. Nyt ne kiipeilevät jo korkealla ja pian alkavat kukkimaan.


Jyrkät alapihalle vievät portaat olivat osin vaurioituneet, ne tehtiin uusiksi. Nyt minulla on omat "Rotikon rappuset", joita saan rampata edestakaisin kuntoani ylläpitämään.
Koirani Jymykin oppi niissä kulkemaan, vaikkakin oikaisee joskus kukkapenkin kautta. Portaitten molemmissa päissä on ruusukaaret. Yläpäähän istutin kaksi lumikärhöä ja yhden clematiksen. Nyt se jo antoi näytteeksi kaksi kukkaa. Oli sattuma, että näin ne ison pionipuskan alta.


 Alapäässä pitäisi kaaren vallata villiviini ja humala. Tälläkin tontilla on kotiloista pieni riesa. Portaitten alapäähän teimme leveän tason, siinä istuessa on hyvä harjata koiraa. Karvat olen ripotellut vuorenkilpien alle ja muiden istutusten juurille. Ajattelin, että kotilot pysyisivät loitommalla kun on karvainen portti esteenä.


Portaitten alapäässä kasvaa iso Lepaan punainen ja kolme viinimarjapensasta, yksi viinimarja on yläpihalla, joten sadonkorjuuseen päästään täälläkin. 
Alapihalla kaupungin tontilla kasvaa vuorenkilpeä, vuorikaunokkia, tarha-alpia ja runsaasti sanajalkoja. Niiden lomaan olen haravoinut polun, jota pitkin pääsen koirani kanssa oikotietä varjoiselle kävelytielle ja siitä keskustaan ihmisten ilmoille.
Jyrkkä rinne on haastava hoidettava, pitäisi olla turvavaljaat, ettei vuohenputkia repiessä kaadu pöheikköön takaraivolleen. Onneksi kitkettävää on vähän, rinne on istutettu niin täyteen monenlaisia peittäviä perennoja. ettei rikat siinä viihdy.  On isoja pehkoja pikkusydäntä, erivärisiä pioneita, unikoita, ritarinkannuksia, liljoja, laukkoja, leimukukkia, malvoja, pähkämöitä, lehtosinilatvoja, ukonkelloa, kellukoita, kulleroita, jaloakileijaa,  keijunkukkaa, ruusuja, kevätkaihonkukkaa, hajulaukkaa, jouluruusua, puuliljoja ja vaikka mitä! Isojen sypressien/tuijien kyljissä kiipeilee kärhöjä, ostin toiseen tuijaan köynnöshortensian tuomaan valkoisilla kukillaan valoa tummaan taustaan.  


Edellisen kodin pihapiiri oli puoli hehtaaria, nyt ulkotilaa on reilut sata neliötä. Tämä riittää mainiosti meille. Liiallista työtäkään perennojen hoito ei vaadi, ihailua vain.

Ostin tutulta Ylisen kauppapuutarhalta kesäkukiksi vain valkoisia petunioita ja muutaman sinisen lobelian. Valkoiset petuniat ovat upeita amppelissa, joka sekin on tuotu entisestä kodista. Valkoiset kukat hohtavat tummaa metsää vastaan näyttävästi.

Olen saanut aikani kulumaan keinutellen pihakeinussa päivänvarjon alla ja äänikirjoja kuunnellen. Viimeksi sain kuunneltua Lucinda Rileyn "Kadonnut sisar"-kirjan. Sen kokonaiskesto on yli 23 tuntia eli kolme kokonaista työpäivää menisi kuunnellessa. Kirja päättyi haastavaan vaiheeseen, kirjailija lupasi saada sarjaan kahdeksannenkin osan, mutta hän joutui siirtymään tuonpuoleisiin juuri "Kadonneen sisaren" kirjan julkaisun jälkeen.  Surullista. Hyvä kuuntelukokemus tuo sarja oli.

Ps. Sitä piti tulla vielä kertomaan, että kuntavaaleissa kävi omalla kohdallani aika hyvin: pääsin varajäseneksi, tosin viimeisten joukkoon. Nyt on Valtiontalouden tarkastusvirasto lähestynyt minua kirjeellä ja monisivuisella lomakenipulla. Siinä on selvitettävä vaalirahoitus, minulla se oli täysi nolla. 

Tänään, Juhannuspäivänä näyttää ilma harmaalta, pieni sade on tervetullut. 

Leppoisaa kesää Teille kaikille, pitäkää huolta itsestänne ja lähimmäisistänne!