sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

NYT LÄHTI KOKO ORKESTERI


-ja talo täyttyi tyhjyydellä.
Nimittäin perjantaina vietiin yksi peräkamaripoika junalle kohti Hämeenlinnaa, toinen peräkamarilainen pyysi itselleen yökylään seuralaisen kun Mauto oli ajokelvoton eikä kotimatkaa voinut tehdä.
Pappa oli päivän talkoohommissa eikä paikalla ollut korjausavustajaa.
Kun Pappa iltapäivällä kotiutui, oli pojanpoika jo ehtinyt omin neuvoin korjata Mautonsa. Aika näppäriä nämä nykyajan nuoret. Sen palveluksen Pappa teki, että pesaisi pikku Mauton pyhäkuntoon ja niin  pääsi peräkamarin orkesteri koteihinsa viikonlopun viettoon.

Minä olen kokenut lähes tuskaa kun muutaman raportin deadline on ollut tämä viikonloppu.
Tiesin, että saan omaa aikaa koko lauantaiksi kun puoliso oli kylillä markkinamiehenä talkoilemassa.
Kannoin koneet ja kansiot kesähuoneeseen ja siellä muutaman tunnin ahkeroinnilla sain tehtävät tehtyä ja postit lähtemään minne pitikin.


 On se ihmeellinen juttu: kun saa paineenalaiset tekemiset tehtyä tulee sellainen olotila, että tekisi vaikka mitä. Minulle virisi taas kirjoittamisen into. Kesähuoneen ilmapiiri on siihen nyt kannustava.

Ystäväni Jymy-Jami vahti, ettei mikään pääse häiritsemään vaativaa työtäni.


"Isäntä lähti aamulla melkein ennen kukonlaulua kylille ja käytti mua vaan lyhyellä pissalenkillä kylätiellä. Isäntä sano mulle " Jää tänne vahtimaan Emäntää ja poikia." Mää nukun kesällä vessan lattialla kun siellä on viileetä. Nyt mää jäin makuuhuoneen ovelle kun Isäntä sitä toivo. Joku kumman ikävä mulle tuli kun mun piti nostaa kuono kohti kattoa ja laulaa niinkun Ulvova Mylläri siinä elokuvassa. Parikin laulua siinä ehdin huikata kun huomasin, että Emäntä oli heränny. Me käytiin kiertämässä tonttia ympäri ja kun Emäntä mua taluttelee niin munkin askellus on sellasta verkkasta ja viipyilevää, nuuskin joka puskan ja teen niihin omat merkintäni. Nykyään mää kuovin merkkien  jälkeen pitkät multaroiskeet, Emäntäkin joutuu niitä pakenemaan. Toi orkesteri joka täältä poistu soittaa sellasta möykkää ettei mun herkät korvani sitä suvaitse. Mää haukuin niitten sovellukset. Ja lujaa haukuinkin. En tykkää moponkaan äänestä, musta on ihan kamalaa kun Peräkamarin poika sillä kaasuttelee tossa pihassa ja kurvaa kohti kyliä. Siitäkin mää niitä haukun."



Nyt alkaa eläkeläisen lomalomaloma ja erityiset puuhat: ikkunanpielien maalaus, teipit on jo kiinnitetty. Ovien maalaus ja ovienpielet ovat seuraavassa ohjelmassa, varasto alkaa olla puolityhjä jne.
Lomalla saa olla vähäistä mutta näkyvää ja leppoista tekemistä, vai mitä!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

NYT TUNTUU TÄLTÄ


 Samaisen mummon lepohetki on jokakesäinen tunne/tunnelmakuva blogissani siitä hetkestä kun meidän lomalaiset ovat kotiutuneet ja muut suoritteet saatu onnekkaasti toimitettua.
(Taulu on terassini seinällä muistuttamassa siitä, että oma lepohetki on tärkeä osata ottaa. Kuva symbolisoi minulle turvallisuutta ja tätä hetkeä: vankka kivijalka jalkojen juuressa, tukeva auringonlämmittämä hirsiseinä selän takana, ikkunan takaa utuisten pitsiverhojen raosta kurkistaa jälkipolvi ja lemmikki suojelemassa lepohetkeä. )

Tänään oli meidän pihapiirissä pikku kekkerit pojanpojan ammattiinvalmistumisen kunniaksi.
Pihatie oli täpätäynnä autoja...


 ...ja pihanurmella iloisia ihmisiä, isoja ja pieniä.


Olin luvannut valmistaa pojan toivomuksesta voileipäkakkuja, kaksi kinkku-ym. möhnättäytteellä ja pyöreän kasviskakun Pirkka-ohjeella. Sekin oli yllättävän maukas ja riittoisa, pitänee tehdä toisenkin kerran. Kinkkukakuissa on runsaasti täytettä ja ne hupenivatkin nopeasti.


Mansikkakermakakku piti tietenkin olla ja ehdin aamulla tehdä raparperipiirakankin, sen jota kaikki kehuvat:  pohjaan tulee piimää ym. raparperien päälle rahka/kermaviili/kananmunatäyte ja päälle muruseos. Mikä aine siitä tekee niin maukkaan? Hyvää oli.
Vieraita tuli lisää ja tuli paniikki että riittääkö tarjottavat??? Onneksi oli pakastimessa Moilasen Karjalanpiirakoita ja niitä paistaa hötkäsin kaksi pellillistä. Munavoin kanssa niitä tarjottiin. Äkkiä nekin hupenivat.
Louhisaaren juoman 10-litranen satsi hävisi tuota pikaa.

Puoliso- herra Kukkaro hääri kahvinkaatajana ja tarjoilijana, minä pyörin siellä ja täällä.
Tarjoilu järjestettiin kesähuoneeseen ja istumapaikat yli 30:lle vieraalle kesäkatokseen. Hyvin paikat riittivät kun saatiin upea ilma juhlien ajaksi.

Päivän merkkihenkilö oli suu muikeana muistamisista.


Lomatytöt pyysivät jatkoaikaa, mutta oli sanottava, että jatketaan lomaa toisella kerralla. Apeana heillä alkoi kotimatka...
Talo ei vielä kokonaan tyhjentynyt vieraista - kolme nuorta jatkaa lomaansa mummilassa. Eivät tiedä mikä heitä tulevina päivinä odottaa - työleiri! Nurkat tyhjiksi ynnä muuta vähäistä vaativampaa toimeenpanoa!

Nyt tämä mummi istahtaa terassille ja ottaa lasillisen viiniä, sopiiko?

torstai 20. kesäkuuta 2019

KESKELLÄ KESÄÄ

Aivan ensimmäiseksi, ettei unohdu toista kertaa tänään: kihlasormuksessani on päivämäärä 20.6.1969.
Päivän alkajaiseksi se ei tullut mieleen kun kun kihlasormi on tyhjää täynnä.


Viikko sitten jouduin ottamaan 50 vuotta vasemmassa nimettömässä pysyneen kihlan väkivalloin irti, syy näkyy alla. On aika alaston olo, sanon suoraan.


Puoliso- herra Kukkaro ei ole  käyttänyt sormustaan vihkimisen jälkeen, eli melkein viiteenkymmeneen vuoteen...Työ kuulemma esti sen käytön.
Keskinäisiä kihlojen muistojuhlia ei nyt suuremmin juhlita, sille järjestetään oma aika myöhemmin.


Vilkasta seuraelämää on taas vietetty niin, ettei blogillekaan ole tullut kirjoiteltua. On ollut sekä edustamista että työntekoa ja pakonsanelemaa lepäilyä kun tuo ei-toivottu fibro taas oireilee oikein kunnolla.
Edellisviikolla ajeltiin maseudulla hiekkateitä peräkärryn kanssa, saatiin toimitettua terassilaudat Ensimmäisen Pojan mökille.
Lauantaina ajeltiin Espooseen  lähipiiriläisen valmistujaisjuhliin. Nuori valmistui oppisopimuksen kautta hyvään ammattiin ja työllistyi heti.

Lähipiirin nuorin harrastaa keppihevostelua, äidin pajassa on synnytetty heppalauma


ja isä on rakennellut esteitä.


Huvimajassa  ratsumestari  voi hioa hyppystrategioitaan...


Tiistaina saatiin lähipiirin nuorimmat eli kaksi melkein kymmenvuotiasta serkusta lomaselle mummilaan ja peuhaamaan Jymyn kanssa.


Pappa viritti leikkimökkiin valot ja tytöt rohkenivat yöpyä mökissä kahdestaan. Sisustus on taas persoonallinen...


Yöturvaksi asettautui yllättäen naapurin ystävällinen pikkukissa.


Päivällä monta kertaa ja iltamyöhälläkin on käyty Kuuselan uimarannalla.


Peräkamarissa asustelee lomallaan yksi teini ja toista Mautoineen haetaan tulevalla viikolla Tuusulasta. Eli elämää on...

Juhannusaaton väen kokoonpanosta ei ole vielä tänään mitään tietoa, siis en ole sitä kummemmin ajatellut. Lomatyttöjen ja muun nuorison kanssa pidetään ihan tavallinen grilli-ilta ja mennään kokolle jos sellainen kylältä löytyy.
Ajatuksissa on nyt vain sunnuntain kekkerit tässä meidän pihapiirissä, sellaiset pidetään Neljännen Pojan Ensimmäisen Pojan valmistujaisten merkeissä.  Kestitä pitäisi ainakin kolmekymmentä henkeä...
Tänään kävimme kaupoilla, ostoslappu jäi pöydälle! Vain fetajuusto oli unohtunut... Vielä tuo muisti jonkinverran näköjään toimii...
Juhannuspäivänä kokoan pari voileipäkakkua ja sunnuntaina teen raparperipiirakan ja perinteisen mansikkakakun. Vastavalmistuneen kotiväki tuo muuta tarjottavaa.
Onneksi pihapiiri näyttää parhaat puolensa.


(Asuntovälittäjäkin kävi ja toiminta aktivoidaan kunhan saadaan tärkeimmät fiksaukset valmiiksi. Aihe on henkisesti niin rankka, että tuntuu kaikki ilo kesästä kadonneen. Ei oikein tiedä mistä alottaisi...ja mihin päädytään...)


LEPPOISAA KESKIKESÄN JUHLAA TEILLE HYVÄT YSTÄVÄT!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

NAUTINNOLLISTA JOUTILAISUUTTA JA ONNETTOMUUS

Kesäkuun alkupuoli on kulunut niin nopeasti, ettei oikein mitään ole jäänyt mieleen.
Lomapoikia on ollut peräkamarissa taas vaihtelevilla kokoonpanoilla: välillä on iltapäivään asti nukkujina serkukset, välillä joku vieraampikin ystävä. Näyttä siltä, että tämä malli jatkuu koulujen alkamiseen asti.

"Tuusulan Tarekin tossa poikkes mun kanssa juoksemassa pitkin pihaa. Ensin me vähän päästeltiin toisillemme syviä kurkkuääniä, mutta Emännät karjas meille jotakin ja me pidettiin sitten kuonomme kiinni.

Kun välillä huilattiin pidettiin tommonen hajurako.


Osattiin me olla ihan kuonottainkin. Mää oon toi oikeempi. Enkä mää nuole mitään oravaa vaikka siltä näyttää, se on mun tassu lepoasennossa.


Yksi lomalaisista lähti Mautonsa kanssa Tuusulaan. Hyvää lomaa!


Puutarhassa ja pihassa on raivattu nurkkia siistimmäksi, kaatopaikalle taas riitti vietävää.
Sisällä kaapeissa alkaa olla jopa tyhjiä hyllyjä kun olen saanut itseni luopumaan turhista ja tarpeettomista kaapintäytteistä. Pari isoa pahvilaatikollista keittiötarvikkeita lähti kierrätykseen. Yhden piknikkopan täytin langoilla ja käsityötarvikkeilla. Toivottavasti ne kelpaavat jollekulle kierrätyksestä.
Jos tämä tyhjennysvauhtini jatkuu, saattaa käydä niin, että muuttoauto tulee olemaan aika tyhjä...
Kävimme taas katsomassa rakenteilla olevaa taloa, jospa sieltä löytyisi meille uusi koti seuraavaksi kesäksi.
Minä olen niin innostunut ajattelemaan uutta kotia vaikka nykyinen ei ole vielä edes myynnissä. Välittäjä on ottanut kerran yhteyttä mutta on kai unohtanut meidät kun käyntiä ei ole kuulunut.


En ole moneen vuoteen tömpsäyttänyt autollani toisiin autoihin tai muihin esteisiin. Tänään niin pääsi käymään:


Olin ollut pari tuntia vuohenputkiviidakon valloittajana ja oiva apulainen, Lidlistä ostettu työjakkara jäi odottamaan uutta valloitusta kukkapenkin reunalle.
"Mikä jäi auton alle?"-kysyi pojanpoika jota olin kyyditsemässä kylille.
Puoliso- herra Kukkaro on viihtymässä kavereiden kanssa rantasaunalla joten taidan pitää omana salaisuutenani tämän tömpsähdyksen. Vakuutusyhtiötä on turha vaivata.


lauantai 1. kesäkuuta 2019

SE ONKIN TAAS KESÄKUUN VUORO


Joko voi rattikelkan viedä varaston orrelle?


Ehkä olen onnekas ja istahdan omenapuun alle kuuntelemaan linnunlaulua!


Hyvä niin, nyt voi alkaa ottaa rennommin tässä elonkaaressa. Tai kuinka sen nyt ottaa: tehtävälista on p-i-t-k-ä.
Hetki menneessä: toukokuu oli positiivisen kiireinen kuukausi, edellisessä postauksessa oli pieni osa.
Karoliinanpäivästä Lyydiaan olin pienellä lomasella Virroilla Rajaniemessä.


Lomailun aiheena oli Juha Vuorelan vetämä "Suvun vaiheet tarinoiksi"-kurssi. Olen löytänyt sukujeni juuret sekä äidin, että isän puolelta. Kiinnostukseni juurieni tutkailuun heräsi kun sain syksyllä 2015 ukki Myttysen arkiston haltuuni. Mitään eriskummallista ei löydöissäni -vielä- ole ollut. Kiinnostukseni kohteena on esivanhempieni eletty elämä -missä -kuinka?

Kuvassa nuorikko Ester Elviira Pöllänen, sulho Karl Hjalmar ja kantaäiti Anna (os Tervo) ja kantaisä Matias Myttynen kesällä 1910 Lieksan Kylänlahdella. Isäni Onni syntyy vasta 1916.


Koti Jääskessä 1923, kuvassa äiti - Halosen Hilja os. Luukkonen ja tyttäret Irma ja Irja (äitini)sekä Hupi-koira.
Isä Erkki on laitettu kameran taakse.

Jo näistä kahdesta kuvasta saa syntymään vaikka minkälaista sukutarinaa. Äidistäni olenkin jo
muutaman jutun saanut kirjoitettua.

Nyt on jätettävä erittäin houkutteleva kirjoitusprosessi hetkeksi kesäteloille kun muut toimet näyttävät vievän kaiken ajan.

Nurkkien tyhjennys talon myyntiaietta varten on hyvässä vauhdissa, kaatopaikkakuormia on joka nurkalla odottamassa lastausta ja poisvientiä.
Terassin kuntoonlaitto on puolitiessä, katoksen tuunaus vielä odottaa kesäpoikien apua.
Tänään onkin puoliso-herra Kukkaro Neljännen Pojan kanssa Kontiolahtireissulla hakemassa peruskoulunsa päättänyttä pojanpoikaa mopoineen kesänviettoon ja moporemonttia ja aputöitä tekemään.
Toinenkin pojanpoika päätti peruskoulunsa ja nyt on peräkamari valjastettu taas nuorisotilaksi.
Yksi nuorista valmistui ammattiin ja sen kunniaksi käytiin viikolla hiukan juhlimassa- ruokailun merkeissä tosin.
Huomenna -jos selviävät tämäniltaisesta Rosendahl-rannan juhlinnasta- on tarjolla hiukan parempaa suupalaa. Tein valmiiksi huomista varten pari voileipäkakkua ja täytekakun.
Kun odottelin pullia uunista katselin aikani kuluksi kun rusina seilasi edestakaisin Louhisaarenjuomapurkissa. Tein sitä kesän alkajaisiksi ämpärillisen.


Olisi sitä muutakin puuhaa, mutta joskus rauhoittuminen ja hupi on pienestä rusinasta kiinni...

Odottakaamme lämpimiä keskäkuun päiviä!

maanantai 13. toukokuuta 2019

VIIKKOJEN VARRELTA JA NYT SAA OLLA VIIMEINEN KERTA!


Eilisen äitienpäivä/Morokirppis-blogini innostamana tuli tarve päästää Teidätkin tietämään miksi kirjoittelussani oli melkein kuukauden hiljaiselo. En tosin ole mitenkään varma kiinnostaako se ketään, mutta teen nyt kuitenkin jonkinlaisen tilityksen, ettei synny epäilyksiä, että olen kokonaan juuttunut soffanurkkaan.
Niin oli kyllä käydä kun innostuin kuuntelemaan muutamaa äänikirjaa sukankudin hyppysissä.
Tommi Kinnusen "Pintin" aikana purin isoäidinneliö-puseroni 


ja tuunasin siitä torkkupeiton. Kopassa pyörineen ylimäärälangan sain kulutettua viimeistä pätkää myöten. Torkkupeitosta tuli 150x150.


Kuunteluinnostus ei loppunut ja kutimet kilkkasivat kun eläydyin Olli Jalosen "Taivaanpalloon". Jo ensimmäiseltä sivulta jäin kuuntelukoukkuun vaikka aihe oli minulle täysin outo: se kertoi pienen pojan ajatuksin ja "suulla" elämästä St.Helenan saarella 1600-luvulla. Lukijaa kiittelen, hän antoi tekstille sielun. En ihmettele, että kirja sai Finlandiapalkinnon viime syksynä.
Kun aloittelin omaa kirjoitusprojektiani omaksuin ajatuksen, että en lue minkäänlaisia tekstejä etten vaivu synkkyyden syövereihin: "En osaa, en osaa, kaikki on mua parempia!!!" Onneksi kirjoittamisen ohjaaja kannusti lukemaan kaikenlaisia tekstejä ja nyt olenkin lukenut niin paljon, etten ole ennättänyt vähään aikaan oman projektin äärelle. Voi tätä valinnan vaikeutta...
Nyt tabletilla odottaa monta lukematonta ja kuuntelematonta kirjaa.
Siinäkin piilee ongelma: kun kuuntelee, käsissä pitäisi olla joku kudin. Nyt on sukkakoppa taas ääriään myöten täynnä ja sukkalangat kuunnellessa kudottu.


Olen päättänyt, että en osta yhtään kerää sukkalankoja ennenkuin kaikki (lähes-) entiset langat on kudottu pois. Pitäiskö ottaa vaikka koruompelutyö kuuntelukaveriksi?
No miksikö en enää ostele lankoja? Siksi kun olen tehnyt itseni kanssa päätöksen, että en osta yhtään mitään. Siis olen ostolakossa.
Nyt sen paljastan: talon tyhjennys on nyt käynnissä. Vuodessa tämän pitäisi olla tyhjä -näin minä olen sen tuumannut.
Olenkin jo tyhjennystä aloittanut: poistin korulaatikosta ylimääräiset korut, Vanhan Rouvan -äitini- Nivearasiakin on täynnä koruja. Pikkuhiljaa nurkat tyhjiksi...


On sitä isompiakin kuormia poistettu: peräkärry oli taas kattoa myöten täynnä kaatopaikkatavaraa ja pari kuormaa on samaa reissua odottamassa. Näin aluksi. Näiden korupoistojen lisäksi.

 Tulevaa ennakoiden on huoneitten oltava siistejä nurkkia myöten. Aloitin sen työ/bloggaushuoneestani. Tyhjensin hyllyköt ja poistin niistä osan. Revin tapetit alas seiniltä.


Uudelleentapetoinnin  sain tehdä ihan yksin, puoliso- herra Kukkaro kävi Pekka Puupää-elokuvan välissä antamassa miehekkäitä tapetoimisneuvojaan. "Tosta puuttuu liisteriä, tossa on liikaa..." Liisteri piti levittää suoraan seinälle. Perinteinen tapettivuodalle sively kelpaa minulle paremmin. Muistan sen seuraavalla tapetoimiskerralla. Tai sitä ei pitäisi eteeni enää tulla, mutisin niin itsekseni siinä  kiipeillessäni tapettivuodat käsissäni korkealle jakkaralle.
Aamun valjetessa jalat maitohapoilla kurkistin varovasti ovesta: tapetit ovat vieläkin seinällä- jippii...


 Työpöytäasetelmani kaipasi muutosta ja siihen tarvitsin varaston kätköistä pöytälevyn. Halusin siitä valkoisen. "Se täytyy ensin hioa kunnolla ja vasta sitten sen voi maalata, mää voin virittää hiomakoneen sulle valmiiksi."


Niinhän siinä taas kävi, että minä sain roikotella tekeviä käsiäni tyhjänpanttina kun virittäjä oli hionut koko pöydän sopivan karheaksi maalin alle.
Maalauksen sain tehdä ihan itse, tosin neuvoilla höystettynä. Pikkujakkarakin sai uuden maalin pintaansa.


Yläkaappeja inventoidessani löysin pari käyttämätöntä maalipurkkia ja niillä sain tuunattua kasvihuoneeseen ikivanhan kukkapöydän ja ruostuneen puutarhan apupöydän. Ennen:


Nyt:

Kukkapöytään tulee vielä uudet tasot. Kasvihuoneessa kasvatan tasoilla ainakin kylmänarat basilikat.


On tässä työn lomassa virkistäytymisiäkin ollut: muutama kokous eri puolilla maakuntaa on virkistänyt ajatuksia ja paras kaikista oli yhdistyksen sokkomatka.


Sen päämäärä oli Kristiinankaupunki, Närpiö ja Kaskinen. Aivan hurmaava retki, vain Kaskisissa olen käynyt joskus menneisyydessä.

Lounaspaikka; suosittelen!!!


 Päätän tämän maratonraporttini tähän ja palautan makumuiston Lind`s Kökin herkkuun: kurkku- ja mämmijäätelöön kahvikupposen parina.


TYHJENTÄVÄÄ TOIMINTAA


Olen saanut taas päätökseen vuotuiset pakolliset toimet: vuosikertomukset ja vuositilit. Mieli on niin avara, että ajatus saa toistaan hakea eikä löydä. Aiemmassa kirjoituksessani tuskailin toimeenpanon vaikeutta, mutta  tekemättömien asioiden listalla enää oli yksi toimi ja sekin sai päätöksensä joku aika sitten alkuna aivan uudelle elämänvaiheelle.
Otsikossa siitä jo vihjailin: meillä alkaa tyhjennyskuuri. Oma pää jo onkin valmiiksi tyhjäksi saatu, nyt alkaa olla materian vuoro.

 Kirpputorille vein pussillisen "rihmarullia" eli ompelukoneeseen kelpaamattomia lankoja. Joku voisi virkata niistä vaikka mini-isoäidinneliöitä koruiksi. Minä en siihen puuhaan enää aikonut ryhtyä. Nappilaatikonkin tyhjensin ja muuta sälää ompelutarvikkeista.
Kenellekään ei kirpputorilla kelvannut pari karkkilaatikollista huovutusvilloja eikä perinnenallen liikkuvat osat. Harmi.  Dublolegoja sain myytyä pari laatikollista ja pinon lasten dvd-filmejä.
Varovasti on aloitettava tyhjentäminen, ettei tule vieroitusoireita.

Näkyvin ensimmäiseksi poistuva materia ovat säilytyksessäni olleet parisataa isoa öljyväritaulua ja muuta minulle kuulumatonta omaisuutta. Sain vuokrattua varaston johon ne kaikki mahtuvat.

Niiden poistamisen jälkeen alkaakin sitten oman omaisuuden lajittelu: poistoon-kierrätykseen-säästetään jos joskus tarvitaan. Laitanko arvauskisan mikä pino tulee olemaan pienin/suurin?
Olemme asuneet tässä talossa yli 40 vuotta joten kaikenlaista kalua ja vehjettä on nurkkiin päässyt kertymään.

Miksikö nyt on tyhjennyskuuri päällä? Ollaan vasta aikeissa tehdä lopullinen päätös ja tietenkin toimeenpano puuttuu ja sitä harjoitellaan tyhjentämällä kaikki nurkat, edes varmuuden vuoksi.
 Tyhjissä päissämme pyörii ajatus muuttamisesta ja sen konkretisoimista tässä lämmitellään.
Siinä nyt tuli paljastettua julkinen salaisuus teillekin.
Ajatuksia ja hankkeita on, mutta valmista on nähtävissä vasta vuoden kuluttua. Pitkä on odottavan aika.

Meillä -herra Kukkarolla ja minulla -rouva Myttysellä on yhteiseloa takana jo yli 50 vuotta. Kun perheen perustaminen oli ajankohtaista piti tietenkin hankkia oma koti. Sellaisen saimme valmistuvasta kerrostalosta Nekalasta heinäkuussa 1970. Uudessa kodissa oli asuttu viisi päivää kun Toinen Poika syntyi. Nyt on saatettu neljä poikaa maailmalle omiin perheisiinsä tästä yhteisestä kodista ja me vanha pari aloitamme uutta elämää tällä kertaa vain me kaksi. Ja toivottavasti ihkauudessa talossa kuten yhteiselon alkaessa.

Tuleva vuosi tullee olemaan elämämme haastavin: nyt on luopumisen aika entisestä ja uusi elämä edesssä.