torstai 19. huhtikuuta 2018

ERÄS PÄIVÄ MENNEISYYDESTÄ

Tampere, Hämeenkatu 20.4 1963. Lämmintä 20 astetta, Hämeenkadun lehmukset täydessä kukassa.

Kolme epävarmaa ihmistä ylittämässä Hämeenkatua kohti Kirkkoherranvirastoa Kyttälänkadulle.
Vastaan tuli tuttu - serkkupoika.
"Hei, minne menet, olisiko hetki aikaa?"
Ryhmä oli kasvanut  neljäksi henkilöksi.

"Tahdotko Sinä....?"
Kuiskaten:"Tahdon!"

 Taivas muuttui tummanpuhuvaksi.
Iltapäivän hetki päättyi ukkosenjyrinään.
Ennen päivän päättymistä oli kukkakimppu lakannut hehkumasta.


Saman tunteen koki nuori morsiankin, 17-vuotias.

Tästä päivästä ja tunteesta on aikaa 55 vuotta.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

KERRON TEILLE TARINAN


Olipa kerran - on vieläkin- eräs vanhempi rouva Myttynen, joka ei tullut toimeen ilman tablettia. 
Ensimmäinen kosketus tablettiin tapahtui kauppakeskuksen perimmäisen nurkan perimmäisellä seinällä jo muutama vuosi sitten. Rouva Myttynen sai tabletin hikiseen käteensä ja vapisevalla äänellä varovasti myyjää silmiin katsoen kysyi: "Pärjäänkö tämän kanssa? Onko tässä tarpeeksi tehoa?  En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt tabletteja!"
Niin pienestä se riippuvuus alkoi.
Automatkoilla tabletti oli aina mukana, rouva Myttysen sormenpäät olivat kulua sileiksi tabletin hyväilystä.
Kunnes tapahtui onnettomuus. Tabletti ei enää antanut sitä mielihyvää, mitä siltä odotettiin. Se oli menettänyt tehonsa.
Rouva Myttynen tunsi itsensä epätoivoiseksi ja palasi uudelleen kauppakeskuksen perimmäisen nurkan perimmäiselle seinustalle. 
"Voitteko auttaa, tästä ei saa enää mitään ulos?"
Muutama ravistelu, kääntely eikä lisätehokaan auttanut. Tabletti oli menettänyt voimansa.
Rouva Myttynen tunsi epätoivonsa kasvavan äärimmilleen kunnes sai ähkäistyksi: 
"Tarvitsen uuden tabletin, en voi elää enää ilmankaan."
Uuden tabletin lumo ei yltänyt rouva Myttysen sisimpään, entinen -se ensimmäinen sai jäädä muistoksi  kirjakaapin laatikkoon. 
Elämässä tapahtuu kaikenlaista -kaikille. Kirjakaapin aika oli poistua keskuudestamme ja sen salaisuudet viedä uusiin kätköihin. Mykkä ja tehoton tabletti jätettiin odottamaan hyllyn reunalle pääsyä ikuiseen unohdukseen. 
Se vietiin muitten johdannaisten kanssa kierrätyskeskuksen lavalle tiistaina kello yksi.
Samana iltana rouva Myttynen katsoi Emmerdalen kammottavia tapahtumia ja pelästyi kun sai puhelun.
"Me löydettiin  tabletti Elon läheltä, onko sun aipadi hukkunu?"
"Ei ole mikään hukassa, kädessäni on puhelin, toinen on laatikossa ja tabletti kaapissa!"
"Tässä tabletissa on sun nimi ja koiran kuva."
"Hetkinen, päivällä vietiin vanha toimimaton tabletti jätepisteeseen, kuinka se voi olla  Sinulla ja kuinka se toimii nyt kun on ollut mykkä jo yli vuoden. Firmakaan ei saanut sitä toimimaan, siksi se heitettiin pois."

Haettiin tabletti kotiin, koulupojat olivat löytäneet sen JA SAANEET SEN TOIMIMAAN!!!
Nuoret ovat aikamoisia tietokonevelhoja!
Annoin pojille halauksen kera löytöpalkkion ja toin Huaweini takaisin kotiin. 
Puoliso- herra Kukkaro valisti taas minua: "Se on sähköistä elektroniikkaa ja nyt se oli ulkona kylmässä ja se sai sen uudelleen toimimaan."
"Jos se taas pysähtyy, täytyy laittaa hetkeksi vaikka jääkaappiin tai pakastimeen, vai mitä?!!"
Vanhan tabletin kansikuvassa on edesmenneen koiramme Hymyn kuva.



Jätepiste tulee saamaan minulta kysyvän puhelun: miksi pussissa jätetty elektroniikkajäte on päätynyt kylälle ja koululaisten käsiin?



torstai 5. huhtikuuta 2018

"KUTITTELIN MYKKÄÄ KUMPPANIA"

Kun sain tehdyksi kevään kirjalliset välttämättömyydet, tuli itseni palkitsemisen aika. Siitä jo edellisessä blogissa kirjoitinkin. Kevätsiivoa tehdessäni tyhjensin vaatekaapistani kaikki ahtaaksikäyneet ja käyttämättömät vaatteet hyväntekeväisyyspusseihin. Taas niitä oli aivan riittävästi. Monta henkaria jäi tyhjäksi. Tyhjentynyttä vaatekaappia oli sekä ilo että suru silmäillä. Ilo siksi kun odottamassa oli monta uutta ja entistä kankaanpalaa. Synkkyyttä aiheuttaa se, että joulusuklaat näyttävät jääneen pysyvästi vartalollani sinne ja tänne.
No ei hätä ole tämän näköinen, peitetään ylimääräiset sentit Marimekon jouluisella Vuorilaaksolla.
Molla Mills`luottokaavalla leikkasin kevättakin aihiot.


Viisi tuntia istuin koneen ääressä ja valmista tuli.


Kangasta oli 2,5 metriä ja loppukankaasta sain vielä kietaisuhamosen takin pariksi. Sattumoisin kaapissani on Vanhan Rouvan-äitini- Kiinasta muinoin tuoma kääntösilkkijakku, toinen puoli on aniliini, toinen juuri oikeansävyinen ruskea. Sopii pidettäväksi hameen kanssa.


Ei ompelu suju enää kuin ennen, pari kertaa möhläsin, ompelin hihan väärin päin ja toisella kerralla sain purkaa hameen vyötärön.
No mitäkö tälle kotitekoiselle vuoritetulle Marimekko-kevätakille ja hamoselle tuli hintaa? Nyt henkäiskää syvään: 92€! Ulp!
Olen ommellut monta Marimekko- takkia ja -vaatetta vuosien varrella ja pitänyt niitä puhkikulumiseen asti.
Täksi talveksi ompelin Marimekon ohuesta popliinista kevyen tikkivuorisen takin. Sitä olen pitänyt koko talven. On ollut todellinen lempivaate. Joki-langasta kudoin ja huovutin asuun sopivan hatun, kaulassa tietenkin yksi "karvamadoista." Ja kintuissa toinen...


Ruusukuvioinen neuloskangas on ollut laatikon kätköissä kolme talvea. Taas löytyi luottokaava merkinnällä "jakku SKK 2002 koko 42". Kaava on  perussimppeli vartalolleni, joten tällä kaavalla olen tehnyt vaikka kuinka monta lyhyttä ja pitkää jakkua. Tähän jakkuun en laitttanut vuorikangasta, mutta etukaitaleet tein mustasta trikoosta. Tätäkin kangasta oli reilusti ja tein tällekin jakulle pariksi puolihameen. Kankaanpalan hintalapussa luki 17 €.


"Mää olin taas Emännän makutuomarina ja tavaroitten roudarina aikani kuluks`. Yhden kerran sain siapatuks` neulatyynyn mutta heti se viätiin multa ja Emäntä laitto sen käsivarteensa talteen.
Mää oon tullu pentuna tutuks´ ton Rouva Torson kanssa, kerran se lähenteli mua terassilla niin intensiivisesti, että kaatua köllähti mun päälle. Ja mää tiätysti pelästyin kun mykät torsot käy päälle.
Taas se tossa Emännän huaneessa seistä törötti ja mää vähän kutittelin sitä kaulasta kun olin sitä ylempänä lavitsalla.


Yht´äkkiä se  mitään sanomatta kellahti siihen permannolle, menin avuks´ ja riisuin siltä takin ja vein sen nurkan taakse myöhempää käyttöäni varten. Ei se noussu ylös vaikka  mää kuinka autoin.  Emäntä sitten tuli jelppaamaan torsorouvaa pystyyn mäkätyksen kera. En tiä kummalle se mäkätys oli tarkotettu?
 Mää pääsin terassille, yksin."


Parista kevyestä krepistä ompelin kevyet jokapäiväiset tunikat. Lintu/kukkakrepistä ompelin suoran pikkumekon vaikka kauppareissuille villatakin alle. Maitokaupassa ei tarkene ilman villatakkia kesälläkään.


Nyt on sitten tehty mitä olen talven suunnitellut , siis ompelurintamalla.
Mitähän seuraavaksi?
Sormienpäissä on tietynlainen kutina ja korkkitaululla aikatauluja ja laatikossa dokumentteja, saisikohan niistä seuraavan projektin?
Ulkotöihinkään ei vielä pääse.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

RISTIRIITAINEN PALKKIO


Sain eilen valmiiksi yhden haasteellisen jokavuotisen toimen, nimittäin edunvalvonnan vuositilinpäätöksen.

Olen tehnyt niitä jo vuodesta 2002, mutta jokaisen vuositilin kohdalla käy samalla tavalla: hermo kiristyy tehdessä niin, että poskilla palaa helakka puna pitkälle iltaan asti.
Yksi päivä meni järjestellessä laskut ja kuitit  tiliotteen kanssa oikeille kuukausille. Vuoden varrella olinkin ne jo järjestellyt, mutta pitihän ne vielä käydä läpi.
Isolle keittiön pöydälle taas levitin kaikki asiakirjat, tavallinen työpöytä ei minun tekemistavalleni riitä.
 Talonkin sain hiljaiseksi, Jymyn laitoin päiväunille terassille ja puolison- herra Kukkaron käskin!? pysyä huoneessaan.


Taisi käydä herra Kukkarolla aika pitkäksi kun taukoni aikana oli käynyt pyöräyttämässä sämpylätaikinan.
Oli taas lämpimäisiä iltapäiväkahville.


Näin talvisena aikana, ehkä menneellä joulunajallakin on ollut vaikutuksensa, koska tietynlaista PATVIUTUMISTA on havaittavissa jos ottaa vaikka mittanauhan käteensä jne. Tai katsahtaa ohimennessään kokovartalopeiliin...


(Lukija saa miettiä tykönänsä tuota käyttämääni sanaa, sen muistutti mieleeni blogituttu Kirsti Mummon päivitykset kirjassaan POSITIO)

Kevään aikana suoritetut sääntömääräiset ja välttämättömät kirjalliset työt on nyt saatettu lainmukaiseen järjestykseen ja ajattelin, tai en ajatellut vaan päätin palkita itseäni uudistamalla vaatekaappini sisältöä. Eräänlainen pakkokin siihen ajaa, taas viittaan sanaan PATVIUTUA.

Nyt onkin sitten se ristiriitaisen palkitsemisen pohtiminen.

Puhuttelen itseäni:" Kuule nyt rouva Annelipunneli Myttynen, oliko oikein syödä joulun aikaan monta laatikollista suklaakonvehteja? Onko ollut tarpeellista kulkea pizzerian ohi ja saada makuhermoihin vastapaistetun pizzan huumaava tuoksu? Pitikö pistää herra Kukkaro asialle ja ostattaa lounaaksi pizzaa monta kertaa talven aikana?
Onko pitänyt leipoa kotipullaa joka viikko ja syödä niitä kylmän maidon kanssa? No kuinkas tuo liikkuminen? Ei ole riittänyt kulkeminen takapihalla umpihangessa. Hiihtää olisi pitänyt. Varastossa on sukset, monoja saisi kaupasta. Ei ole ihme, että mekko kiristää eikä povi pysy puseron sisällä. Jne muuta mutinaa."
Onneksi kuuloni toimii vajaatehoisesti, jää omatunnon äänikin lähes kuulumattomaksi.

No joka tapauksessa eilen palkintomatkallani erehdyin poikkeamaan Lielahden Kierrätyskeskuksessa, sieltä löytyi kahdet käyttämättömät Janitan nahka-avokkaat a`3€. Tulivat ikäänkuin pohjapalkaksi.


Samalla reissulla kävin Eurokankaassa ja palalaarista löytyi muutama kiva kankaanpala. Niistä  ommellahurautan uusia puseroita pullistuneen poveni peitoksi.
Ristiriitaiseksi palkaksi tehdyistä kirjallisista töistä.


Kuten kuvista huomaatte, olen sellainen hartaan iloluonteinen ihmistyyppi, joka pitää väreistä, mutta ei osaa niitä yllään kantaa. Ristiriitainen palkitseminen, ristiriitaiset tunnevärit!

Minulla on piintynyt ja vaikeasti hallittava ominaisuus: nimittäin en pysty aloittamaan tai tekemään jotakin, jos joku tärkeä asia on kesken. Näin keväisin  harrastus-ym toimissa näitä sääntömääräisiä kirjallisia tekemisiä on monia enkä voi keskitttyä mm käsitöiden tekemiseen ennenkuin nämä vaativammat tekemiset on tehty ja toimitettu sinne minne kulloinkin kuuluvat.
Nyt ne ovat kirjoissa ja kansissa ja pääsen nollaamaan ajatuksiani ompelukoneen ääreen.
Pari viimevuotista Marimekon kangasta pitäisi saada ommelluksi, ainakin kevättakin ajattelin ommella. Niitä ei merkitä tiliksi.

Ompelusessiollekaan ei ole liiemmin varattu aikaa, pari kirjoitusjuttua odottaa sitä luovaa hetkeä, sellainen pitäisi löytyä viikon aikana tai kiire pääsee yllättämään.
Onneksi lumi vielä peittää tienoot, ei tarvitse puutarhahommiin kiirehtiä.


Kylän komeimmalla iltatähdellämme Jymy-Jamilla riittää viikonlopun menestyksen jälkeen menoa tuleville viikonlopuille, se tietää näyttelyharjoituksia ja treenaamista  toukokuun näyttelykoitoksiin.
Vuositilin tekeminen kesti kauemmin kuin Jymyn päiväunet, ja välillä pidettiin leikkituokio, meille molemmille tarpeellinen hetki. Jymy kävi ryöstämässä Isännän niskatyyynyn ja sitä sitten minun piti pelastaa, kirmattiin ympäri olohuoneen pöytää. Välillä mentiin kuurupiiloa eri huoneissa.
Tulikohan vuositilin numerot oikeille paikoille? Joka tapauksessa tili jäi hyvinkin plussan puolelle.
Leikkiminen kannattaa aina! Vai kuinka se olikaan?


Vuosi sitten meidän tontilla tehtiin vesiputken korjausta, nyt kätketään sähkökaapeleita maan alle.


Naapurin linnunlaulupuu kaatui maan tasalle.


Jymyllä riitti taas ihmeteltävää.


Paitanäyttelyssä tavataan!

Ompelukone odottaa, moro!

lauantai 24. maaliskuuta 2018

JYMYN DEBYYTTI JA MUUTA TARINAA

" Moro, mää  en oo nyt kotona, oon jossakin Tuuloksessa erityistehtävää suorittamassa. 
Salla ja Mimmi haki mut Kolmenkulmalta jo ennen seittemää. Mää olin niin innoissani lähteen naisten mukaan, ettei Isäntä melkein pystyny mua pidättelemään.



Oon nimittäin näyttämässä komeuttani sankalle joukolle lajitovereitani. Meitä bernejä on täällä niin paljon, etten laskemaan ehdi.
Aamulla mut herätettiin jo viideltä . Vähän sitä ihmettelin kun unisena pannaan maantien reunoja haisteleen. 

Emäntäkin oli ihan kummallinen kun se melkein syötti mua.


"Sun pitää syödä nyt, ei ole läheskään niin nälkä kun välillä syö.

Niin mulle sanottiin ja tyrkytettiin nappulakippoa kuonon eteen. Ei oo viimeaikoina oikein ruoka maistunut kun noi tyttöhaaveet on käyny sekottamassa mun pään. Tyynyistäkin on melkein kaikki nurkat lähteny mun mukaan, on tää niin haastavaa tää tunnekuohu kun ei oikein tiedä miten pitäis olla. Mää oon salaa viäny tota tanhuryhmääni olohuoneen sohvalle lammaslaitumelle. Meillä on sellanen Emännältä salainen tapaaminen tossa nurkassa. Kumma juttu , aina Se meidät saa kiinni itse teosta. Siinä saa kyytiä niin tanhuryhmä, leppoisat lampaat ja mää. Mulle heristetään sormee kuononi edessä ja suhistaan "EISAAottaaeisaottaa." Pitäis muistaa, mutta aina en muista. 


Pöydän päällä oli taas mun reppu ja se tuoksu makkaralle. Lähtökiireissäni ehdin sitä taas vähän pöyhiä ja levitellä reissuvehkeet lattialle. Emäntä ne pakkas uudelleen ja silmäili ettei mitään puutu.
Eväitä oli reilusti. Onneks`, ainakin tilipussi tuli mukaan.


Eilen olin toisen kerran kylpylässä ja trimmattavana entisessä paikassa Star Glamours`issa. Päivin kanssa tulin jo ihan hyvin juttuun, annoin pestä sovussa. Se oli jännää kun mun perskarvat muotoiltiin trendikkäiks` pois junttimaisuudesta. Ny on komee peräpeili!


Emäntää ja Isäntää ei huolittu  sekottamaan meidän- Sallan ja mun- näyttelykuvioita. Ne jätettiin kotiin jännittämään.

Mun luokkani oli Nuoret, sitähän jo olenkin, ja sain numeroks´ 25, velipoika oli 26. Me kumpikin saatiin ERIt, erinomaiset. Meidän luokassa oli 16 nuorukaista ja mää sijotuin neljänneks`. Aika hyvin vaikka itte sanonkin. Tää näyttely oli mun ihan ensimmäinen. Parissa MatchShowssa olen käynyt sähläämässä  nuorempana.
Meidän Sulo-iskäkin oli samassa näyttelyssä ja oli isäporukan paras. Kyllä meitä sisaruksia on onnistanu kun ollaan saatu isäks Sulo, parasta A-luokkaa.
Mää sain erikoismaininnan, arvatkaas mistä! No hännästäni tietysti. Sitä on ihmetelly isäntäväki moneen kertaan kun se on paljon paksumpi kun Emännän yksikään kaulakarvamato. Mun häntäni on oikee puuhka.  Ja nyt sitä ihmetteli tuomarikin.


Mää kannan tuuheeta häntääni aina sellasella ylpeydellä, että se väkisinkin tahtoo nousta kaikelle kansalle nähtäväksi. Ehkä mää opin kantamaan sitä vaatimattomamminkin kunhan oon siihen kunnolla tottunu. Ettei pistä vaikka tuomaria liikaa silmään.
Tuamari oli kirjottanu häntäni lisäks´ että ERITTÄIN HYVÄN TYYPPINEN VANKKARUNKOINEN -JA LUUSTOINEN UROS JOLLA VAHVA UROKSEN PÄÄ.
Kun oon itteäni peilistä nähny, niin kyllä toi maininta taitaa paikkansa pitää. Mää oon tällasta tummempaa mallistoa naamaltani, mutta värejä on kuitenkin sopivasti niin kuin pitää olla.
Tota takapään liikettä mun pitää hioo notkeemmaks´ kai mun on päästettävä joku hieroja mua treenaan. Tai mentävä uimaan.


Me tultiin kotiin vasta illalla ja olin niin puhki reissusta, että piti jäädä pihapolulle huiliin ja haukkaileen tuttua lunta.


Mää olin ollu niin kauan kotoo pois, koko päivän, että en enää muistanu kuinka soffalla istutaan. Käyhän se näinkin.


 Emäntä ja Isäntä oli ollu kummissaan kun ne joutu päivällä  syömään lounaansa kun mää en ollu kuononi kanssa kärkkymässä hiukopalaa. Korjataan se heti huomenna.

Täällä sammutetaan kohta valot!

Hyvää Palmusunnuntaita!

t. Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os Maraoussia Valente), väsynyt mutta onnellinen berni

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

VIIKONLOPPU TEINIEN KANSSA


Kulunut viikonloppu alkoi perjantaisella lääkärikäynnillä, aaamulla kello kuusi kelkkailin karkulaiskoirani Jymyn perään joka kirmasi tyttökoiran tuoksun jäljille.  Yölliset pohkeet eivät kestäneet kylmää, ja niin napsahti joku pieni jänne tai lihas kipeäksi. Kyynärsauvat olivat kävelyn apuvälineenä viikonlopun. Jo helpottaa.


Viikonloppu oli taas pullanleipomisen ja teinien mummola-aikaa. Perjantaina loppui kontiolahtelaiselta TET-harjoittelu meidän kylän kaupassa. Ennen kotiinlähtöä piti serkusten viettää yhteistä aikaa.
Osasivathan nuo kekkulat aikansa järjestää: papan vaatekaapilla kävivät ja etsivät retrovaatteita käyttöönsä.
Kaapista löytyi 80-lukulaiset Lee Cooperit, verkkatakki ja silmälasit.  Ja mummin unohduksissa ollut kettuturkki. Tuleva Kalevi Keihänen??
Niissä vermeissä pojat perjantai-iltansa kuluttivat.


Yöllä klo 3.30 oli ollut luova hetki ja mummin kameralla oli tehty filminpätkä. Hmm!
Voi niitä poikia!

Lauantaina saatettiin kontiolahtelainen junalle ja toinen serkku Tampereelle.

Seuraava ryhmä tuli illansuussa, Ensimmäinen Poika kahden tyttärensä kanssa.
Jymy juoksuttaa Elsaa kelkkamäessä.


Tyttöjen ilta kului SkipBon peluussa.


Jymy vahti, että peli sujuu sääntöjen mukaan.


Elsa piti Jymylle näyttelykoulutusta. Paikallaoloharjoittelua.


Välituntileikkejä:


" Mää villiinnyin niin kamalasti tosta teinien ja likkojen viarailusta, että innoissani nialasin hanskan, vaikka se ei kuulu mun tapoihini. Täällä olis jäljellä yksi ihan hyvä hanska saatavana, jos joku sellasta tarttee. Se on  eteisen ylälaatikossa nyt tallessa."


Hyvää alkavaa viikkoa!

perjantai 16. maaliskuuta 2018

EMÄNNÄLLÄ NAPSAHTI JA NAISEN TUOKSUA ETSIMÄSSÄ

" Meillä on nyt hianot maisemat ulkoilemiseen. Kotitiellä ei oo yhtään hiakkaa ja me on lasketeltu kelkalla mäen päältä isolle tielle asti. Mää juasta jolkuttelen niinkun vanha tekijä ja Isäntä potkii vauhtia.


Tossa kuvassa me jo ollaan huilaustauolla. Isännältäkin meinas puhti loppua kun niin monta kertaa laskettiin mäkeä.


Tätä juaksuttamista on mulle ihan määrätty kun oon kuulemma vähän lepsusssa lihaskunnossa.
Ollaan me Emännänkin kanssa kelkkamäkee laskettu ja Maantien Ihmeitä lenkillä potkuteltu. Sitä Se teki Berryn ja Hymynkin kanssa.

Jokos mää kerroin, että mut käytettiin kylpylässä tossa maanantaina?
Mää olin tuolla Lempäälässä Star Clamours´issa. Mua kylvetti Päivi. Tätä ei pitäis mainita, mutta kerran rypistin ylähuulta, en muista mikä mua pänni.
Toi kuva näyttää minkälainen olin ennenkun mua alettiin puunata.


Kolme tuntia mua käsiteltiin ja sitten turkki - ja varsinkin tuaksu- oli ihan toisenlainen. Multa leikattiin korvakarvatkin veks´ ja vähän muitakin karvoja lähti.
Mää tuun viälä toisenkin kerran pesulle ja trimmattavaks´ ennen mun ihan ensimmäistä koiranäyttelyä viikon päästä lauantaina. Tonne Tuulokseen oon menossa rotunäyttelyyn.
Salla mua on opettanu käyttäytyyn kehässä, saa nähdä muistanko vielä .




Viime yö meni mulla vähän hukille kun iltalenkillä haistoin jotakin mystillistä hangen päällä.
Ei mulle ruokakaan maistunu illalla ja  piti ääniä päästellä tossa aamutuimaan. Haukkua en päästäny, mutta jotakin kutsuhuudon tapasta kumminkin.
Emäntä mua ymmärsi ja veti Nokiat paljaisiin jalkoihinsa ja turkin niskaansa yöpaidan päälle ja päästi mut takapihalle.
Nopeesti siellä ruikkasin merkinnät kinokseen ja siitä äkkiä kirmasin omin luvin etupihalle ja kotitielle ja tarkistaan onko mystinen hajunjättäjä just käyny ja minne se meni. 
 Kello oli kuus ja just oli Aamulehti tullu.
Emäntä potki kelkalla vimmasta vauhtia mun perääni turkinhelmat liehuen.
 Yhtä merkintää tutkin perusteellisesti ja heti tiesin että tää on nyt sitä Naisen Tuaksua. Siitä paikasta Emäntä mut sitten sai kiinni ja hihnan perään.
 Sitten Se parkas"Auts!" Ja lähti ontuun kotiin päin.
Isännälle kuulu puhuvan , että Siltä oli kai napsahtanu joku lihas pohkeesta poikki, kun ei pystyny käveleen. Onneksi oli kelkka mukana, mää Sitä sillä kelkalla vetämällä sain autettua pihaan. Kun mulla tota voimaa on.

Nyt Emäntä pomppii noitten keppien kanssa eikä anna mun hyppiä  kimppuunsa. Multa toi hyppiminen on jo jääny lapsuuteen, mutta nyt kai toi Naisen Tuaksu sai mut villiintymään.



 Kai me sitten Isännän kanssa lähdetään kelkkaileen, naapurin Sepekin kuulemma on innostunu kelkkaileen Emäntänsä kanssa.



Moro, mää meen päiväunille.
Pitäkää huolta toisistanne, ja isäntäväestännne! Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro