tiistai 1. tammikuuta 2019

NÄITÄ MUISTELEN VUODESTA 2018

Mennyt vuosi 2018 on kulunut sekä perhe- että yhteisökeskeisesti.
Perhekeskeisesti siten, että pääjoukko eli 1997-2003 syntyneet nuoret ovat päässeet lapsenkengistä ensin teineiksi, nuoriksi ja nuoriksi aikuisiksi. Yksi kotiutui tammikuussa vuoden varusmiespalvelusta toinen ammattipätevyys suoritettuna, sai työpaikan ja oman kodin. Yksi sai valkolakin, mutta pitää Esson baarin tiskin takana välivuotta ja kerää opiskeluvaluuttaa pankkitilille -luulisin?!
Kaksi serkusta saivat rippikoulunsa suoritettua ja mopokortit. Isomman veljen toimettomaksi jäänyt mopo sai peräkärrykyydin  Kontiolahdelle, että koulumatka sujuu sujuvasti. Toisen ripiltäpäässeen Mauto näyttää majailevan meidän pihassa viikonloppuöinä. Iltaisin sillä survaillaan pitkin kyliä, joskus on pikkusiskokin pelkääjänpaikalla. Minulle ei olla kyytiä luvattu.
Siskokset eteläisemmässä Suomessa ajelevat kyläreissunsa skoottereilla. Entinen autokoululainen sai hänkin ajokorttinsa ja isän sekä Papan auto on silloin tällöin lainauksessa. Tämä Entinen autokoululainen -vm 2000- haaveilee omasta asunnosta uuden vuoden alkajaisiksi.  Koulu loppuu keväällä ja viimeiset kuukaudet nuori aikoo selvitä omin avuin. Vaatimustaso on haastava kun tärkein kriteeri on asunnon sijainti-sijainti ja sijainti. Ja tietenkin hinta! Olen alkanut kerätä kapioita/varustusta - näin aluksi olen virkannut lankojenlopuista patalappuja tulevaan poikamiehen keittiöön. Jostakin on aloitettava, vai mitä?!
Jälkipolven aikuisemmat tytöt -nuoret naiset -, toinen jatkaa opettamassa ratsastus- ja hevostaitoja, toinen opiskelee biodynaamista maataloutta Hollannissa.
Kolme nuorinta jatkaa peruskoulussa, nuorimmat ovat innostuneet YouTube-videoiden tekemisestä, toisen roolihahmo on peruna ja toinen kertoo kuulumisiaan PetShop- hahmojen kautta. Taitavia tyttöjä alle kymmenvuotiaina, mummi on iloinen!

Yhteisöni -Eläkkeensaajien paikallinen yhdistys - on antanut haastetta kevään ja syksyn viikoille. Minulla on ollut kiinnostava rooli olla sihteerinä ja sitä kautta olen syventynyt muihinkin yhteiskunnallisiin asioihin pöytäkirjojen kirjaamisen lomassa. Tämän yhteisön kanssa on tehty virkistäviä kulttuurimatkoja teatteriin ja Eduskuntaan sekä Ähtärin eläinpuistoon pandoja katsomaan.
Liityin pariin muuhunkin yhteisöön kesän ja syksyn aikana  hakemaan tukea tekemisilleni. Olen maininnut tässä blogissani useita kertoja palavasta vimmasta saada lapsuusmuistoni kansien väliin. Tukea sen toteutuminen vaatii, enemmän kuin aluksi kuvittelinkaan. Ensimmäinen tukiryhmäni on Kirjoittavat Eläkkeensaajat ry, pidimme ensimmäisen kuuden päivän leirin Virroilla Rajaniemessä elokuussa.
Toinen uusi yhteisöni on Tampereen seudun työväenopiston Elämä tarinaksi-kirjoittajaryhmä. Siellä kävin syksyllä joka viikko ja kirjoittamisen lisäksi olen opetellut kulkemista Nysseillä. Kerran päädyin bussimatkallani hautausmaalle... "Minne Te rouva olette menossa?" Istuin tyynesti tyhjässä bussissa päätepysäkillä...

Terveysrintama on ollut terveyden puolella, tavanomaisia potemisia -nuhaa, yskää, flunssaa- en ole kokenut. Silloin tällöin ankarastikin vaivannut fibro ei ole kipuillut viime vuonna kertaakaan. Yksi pieni (mutta hiivatin kivulias) noidannuoli käväisi lonkassani alkutalvesta ja koiralenkillä napsahti pohjelihas sellaiseen kuntoon, että muutaman päivän kuljin keppien kanssa.
Puoliso -herra Kukkaro koki omalla tahollaan yllätyksen kun pienen vaivan diagnoosi alkoikin s:llä. Hoidot sujuivat erinomaisesti ja huoli on nyt selätetty.

Alkusyksyllä taisin vetää itseni melkein psyykkiseen "piippuun" lähipiiriläisen elämän järjestelyn tiimoilta. Nyt asiat ovat tasapainossa, jopa yllättävästi. Olin kesällä ihmetellyt usean öljyvärityön katoamista lähipiiriläisen asunnosta. Loppusyksyllä sain yllättävän soiton että "kadonneet" taulut menisivät näyttelyyn alkuvuodesta Turussa. Tätä näyttelyä ei minun tarvitse pystyttää, olen niitä laittanut kuntoon jo tarpeeksi monta menneinä vuosina.

"Piipusta" poispääsy pudotti ympärysmitoistani muutamia senttejä ja vaakakin alkoi näyttää sopivaa suuntaa. Siitä innostuneena ja rasvapolttoa tehostamaan aloin keittelemään ja juomaan inkivääri/sitruunajuomaa. Äkäistä se on maultaan, mutta mitäpä sitä nainen ei tekisi terveytensä/ulkonäkönsä kohentamisen tueksi.

Likviditeettipuoli pääsi/joutui kapeikkoon rahavirtojen tilapäisen ehtymisen takia; syksyllä uudistettiin makuuhuoneen vaatesäilytys ja jouduin ostamaan uuden kannettavan tietokoneen. Yksi haksahdus maksupuolella kävi kun ostin pari säkkiä koiranruokaa Klarnalla. Odottelin laskua, se tuli vasta kahden kuukauden jälkeen kun jo piti ostaa uudet ruoat, eli maksoin yhtenä kuukautena lähes kolmesataa euroa koiranruoasta! Tästä opin, että en osta laskulle ellei ole pakko. Toinenkin kömmähdys kävi kun maksoin Visalla MyHeritagen DNA-tutkimuksen. Kokemattomana Visa-maksajana olin näppäillyt väärän numeron ja seuraavalla kerralla kaupan kone näytti "Maksu hylätty, ota yhteys pankkiisi!" Olen luullut osaavani näitä digiajan juttuja hoitaa ihan näppärästi mutta näyttää totuus olevan toisenlainen... Mitähän tulevaisuus tuokaan tälläkin saralla tullessaan?

Joulujuhlia vietin erilaisten yhteisöjen mukana, lähipiiriläisen hoitokodilla oli lämmin tunnelma ja sain laulaa muutaman joululaulunkin.
Eläkeläisyhteisön joulujuhlaan taas varustauduin papiljottien kanssa ja koiranpuremissa punaisissa korkokengissä.

Aattoaamuna käytiin tapamme mukaan viemässä muistokynttilät omaistemme haudoille. Aattoillan vietimme kahdestaan, tai olihan Jymy seuranamme.
Joulupäivänä lounaalla oli Neljännen Pojan perheestä osa. Toinen osa on täysvegaaneja joten järjestely oli kaikille sopiva.
Tapaninpäivä oli merkittävä päivä: 50-vuotta sitten tapasimme me -minä rouva Myttynen ja tuleva puoliso -herra Kukkaro toisemme ensimmäisen kerran. Siitä asti olemme olleet yhdessä ja tänä vuonna 28.12 juhlistetaan 50-vuotista avioliittoamme. Sitä toivon!

Lomanuorisoa on taas ollut peräkamari täynnä ja  punainen Mauto töröttänyt pihalla.
Tänään tulee tyttöjoukko Espoosta, sitten onkin  hulinaa kun lauma serkuksia on saman katon alla.
Tämä on nyt kuvaton blogijuttu ja enemmänkin muistutus itselleni kuluneesta vuodesta. Monta mieleistä kohokohtaa jäi mainitsematta, mutta blogeja selaamalla nekin löytyvät.

Eilinen uuden vuoden aattoilta vietettiin kotona koiramme Jymyn tukena. Omalla kylällä on rakettien paukuttaminen hillittyä naapurin hevostallin takia. Pientä epävarmuutta paukkujen kuulemisesta Jymy  kuitenkin osoitti ja viettikin iltansa WC:n lattialla turvassa.

                     Kiitän lukijoitani menneestä vuodesta ja toivotan kaikille
                     OIKEIN HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2019




lauantai 15. joulukuuta 2018

"EN KUULU TÄNÄÄN SUOSIKKILISTAN KÄRKIPÄÄHÄN..."

" Mulle kävi tossa äsken aika paha moka enkä nyt tunne, että saisin nauttia ylenpalttista suosioo tai ihailua. Emäntä nimittäin poseeraili hepeneittensä kanssa ja mää tietenkin sain seurailla assistenttina ja kuvausrekvisiittana siinä vierellä.
Kun Emäntä vaihto vaatteita oli se jättäny punaset Palmrothinsa siihen lattialle ja mää tietenkin salamanopeesti siappasin toisen kenkän ja juaksutin sen olohuoneen soffalle. Ja Emäntä perässä. En ehtiny kun korkolappua vähän maistaa niin jo sain kyytiä ja kauheen mäkätyksen osakseni.
"Eisaa ottaa, eisaa ottaa, ekkösää jo muista ettei Emännän kenkiin saa koskea!!!"


"Kyllä mää vähän pelästyinkin kun tollanen hirmu papiljottiensa kanssa mua tuijotti ja kuanon edessä heilutti etusormeensa. Isäntä ja Emäntä menee illalla kuulemma johonkin kemuihin ja sitä varten kai toi Emäntä näyttää tommoselta. Onkoos ne jotkut halloveenit vai mitkä?"


"Kyllä mää sitten nöyrästi yritin hyvitellä enkä enää niihin kenkiin vilkassukkaan. Emäntä lupas Erikeeperillä paikata ne kenkänsä, kai niillä sitten illalla voi vaikka piirileikkiä mennä ja jotakin muuta tanhua."


"Mutta tyynyt mää Isännän huoneen soffalta aina kiikutan olohuoneeseen ja askartelen niitten kanssa, milloin mitäkin."

"Kun mää oon askarrellu noita tyynyjä tarpeeks ´ monta, niin sitten saa Emäntäkin uutta askarreltavaa kun se kursii niitä taas kokoon."

"Joulua mää tässä orottelen näitten omien puuhastelujeni parissa."
"Huamenna kuulemma mut kylvetetään."
Moro!

LENKKIMOHAIRIA MEKKONA JA PURETTUNA SEKÄ SYKSYN KUTOMISET

Sain sähköpostiini yllättävän kyselyn Kaija-Leenalta: "Oletko kutonut lenkkimohairia neulekoneella?" Heti vastasin, että olen toki ja paljonkin. Viimeksi olen tehnyt virkkaamalla Pirkanmaan Kotityön lenkkimohairista Strömsö-jakun ja tietenkin siihen sopivan myssyn.
Asun hinnaksi tuli silloin melkein 80 € joka on mielestäni hirvittävän paljon omatekoiselle villatakille.


Takin kohtalona oli jäädä kaapin hyllylle neljäksi vuodeksi, Strömsö- malli ei valmiina minua miellyttänyt, istuvuus oli sitä ja tätä.
Tänä syksynä  purin jakun kerille, vyyhditin kerät ja pesin langat uuteen käyttöön.

Nyt odotan välähdystä mitä niistä tekisin, pelkkinä lankakerinä niistä ei ole iloa.
Pirkanmaan Kotityön lenkkimohair on niin laadukasta, että se kestää purkamisen ja pesun jälkeen on taas kuin uutta lankaa. 
Harmaalla kerällä on purettu  huivi, sitä pidin teatterireissuilla hartioilla mohairmekkoni kanssa.


Oli taas sattuman sanelemaa tuo yllättävä kysymys sähköpostissa kun olin juuri edellisenä päivänä sovitellut jo parikymmenvuotiasta lenkkimohairmekkoani tulevan talven käyttövaatteeksi. 
Tämä mekko on kudottu paksuneulekoneella ihan suoraksi pötköksi, tällainen malli sopii minulle kuin työrukkanen, vai mitä Jymy? 



Pötkömäisten mekkojeni päällä pidän aina ylimääräisiä kuhmujani peittämässä jonkinlaista jakkua, tämä tekele ja myssy on sateenkaarenväristä mohair-lankaa. Tällä jakullakin on ikää vaikka kuinka monta vuotta, ainakin kymmenen...
Tämän jakun kuosittelu on sanoisinko -no sanon -jkv persoonallinen, erilaisten lisäysten  takia Ensin siitä tuli  muhkuroitani peittämätön eikä tämän langan purkaminen onnistunut joten lisäsiipiä piti tehdä luovalla tavalla. Tämä lanka kestää hassummatkin kuosittelut.


(Studiokuvaajani herra Kukkaro oli taas niin kiireinen ja hätäinen, että en ehtinyt kuvia varten edes ehostautumaan yön jäljiltä, myssykin on päässä miten sattuu -sen ehti asetella Jymy!)

Taas on valittu Vuoden Turhake, siksi pääsi tänä vuonna ns. kertakäyttövaatteet eli pikamuoti.
Nämä eivät ole turhakkeita - nämä langasta (laadukkaista) kudotut ja virkatut vaatteet, tekeleen voi purkaa ja tehdä siitä uuden vaatteen, näin minä usein teen. Käytössäkin laatulanka pysyy nyppyyntymättömänä ja on erittäin miellyttävä päällä.

Tämän blogin aiheen viritti tuntematon Kaija-Leena kysymyksellään ja herättelenkin samalla neulekoneen omistajia kaivamaan koneensa kätköistään ja kokeilemaan mitä sillä nyt saisi aikaiseksi.
Kirpputoreilta ja kierrätyksistä niitä saa nykyään  yhdellä pienellä setelirahalla. Vitosen taisi maksaa halvin.
Minun elämässäni on neulekone ollut "aina". Äidilläni oli kutomakone jo 50-luvulla ja sillä hän kutoi meille lapsille paljon vaatteita. Kone oli yksinkertainen, lanka vietiin käsin neulaporttien päältä, sen jälkeen kelkka vedettiin pingotetun langan yli jne. Kymmenvuotiaana kudoin sillä ensimmäisen punaisen puseroni. Itselläni on ollut muutama  neulekone/kutomakone - kuinka vain - nykyinen -se joka on sängyn alla ja josta juuri pyyhin enimmät pölyt ja koirankarvat talteen- on paksulankakone.
Poikien ollesssa pieniä kudoin heille paljon vaatteita sukista alkaen. 
Vanhan Rouvan -äitini jäämistön valokuvia selatessa hämmästyin kuinka paljon olenkaan koneella erilaisia mekkoja ja asuja kutonut, äitini ne halusi kun olin itse käyttänyt niitä riittävän kauan. Silloin ostin täysvillaisia laatulankoja Arolan Kutomon myymälästä. Ne villat kestivät jopa konepesua. Tuntuu, että samanlaatuisia lankoja ei enää valmisteta. Pari vuotta sitten satuin löytämään kirpputorilta  kiloisen kartion ranskalaista merinovillaa, värinä nutria. Nyt siitä on tekeillä virkaten mustan pötkömekon päällä pidettävä jakku. Lanka piti keriä kuusinkertaiseksi.
Eli sanomani on: laatulanka ei ole turhaketta ja hyvästä langasta tehty neulevaate kestää naapurinkin katseen.

Kulunut syksy on ollut enimmäkseen henkisen kulutuksen puolella -on ollut toisten ihmisten asioiden hoitamista ja valmiiksi saattamista (vieläkin on keskeneräisyyttä), yhteisöjen syyskiireitä ja omaan kirjoitusprojektiin syventymistä. Oma projekti on vaatinut  paljon ajatustyötä ja sen seurauksena  isotädin pärekoppa pullistelee erikokoisia syksyllä kudottuja sukkia ja lapasia. 


Tiedättehän -kutominen auttaa keskittymään... Minä nyt satuin keskittymään kutomisiin niin, että pääasia eli kirjoitustyö oli pudota puikoilta pois. Jos aikoo saada kirjoittamisesta tulosta, pitäisi pysyä koneen ääressä muutama tunti joka päivä. Taidankin tehdä uudenvuodenlupauksena itselleni, että pysyn kamarissani koneen äärellä joka päivä ainakin viiden liuskan verran. 
Muistuttakaa jo unohdan.


perjantai 14. joulukuuta 2018

HAUSKOJA TAPAHTUMIA JA KOMMELLUKSIA

Viimeaikoina on ollut hiukan takkuista keksiä aiheita blogikirjoituksiin vaikka mukavia tapahtumia on koettu.
Tärkein ensin: olen saanut takapenkkiläisen aseman kun Autokoululainen sai ajoluvan.


Nyt juuri ovat papan kanssa hakemassa yhtä velikultaa toiselta kylältä ja viemässä Tampereen iltapäiväruuhkassa rautatieasemalle. Poika saa hyvää ajoharjoittelua hämärällä maantiellä.
Vasta tätäkin poikaa vastasyntyneenä syötin vessanpöntöllä istuen kun uuden kodin muuttotavaroita  tuotiin. Niin se aika kuluu.

Omat harrastukset ovat jääneet joulutauolle, viimeiset yhteiset juhlat juhlitaan huomenna.
Eilen nautittiin kirjoittajapiiriläisten kanssa glögit ja piparit, seuraavan kerran tavataan tammikuussa.
Kotimatka bussilla oli elämää ja ääntä täynnä; koululaisia oli ollut Tampere-talolla konsertissa nyt matkalla takaisin kouluihinsa. Seuraavalta pysäkiltä bussiin ahtautui esikoululaisten ryhmä. Bussi viivytteli matkallaan ja oma kotibussi jätti minut. No ei hätää, ajattelin, ja tilasin henk. koht. kuljetuksen tietylle pysäkille kun kuvittelin bussin sinne jossakin vaiheessa päätyvän.
"Rouva, minne Te olette menossa?" -kysyi kuljettaja jo tyhjentyneessä bussissa jollakin pysäkillä. "Ylöjärventielle"- vastasin.
"Tämä bussi palaa takaisin samaa reittiä."
Sinne minä jäin -hautausmaan laidalle! Sieltä Puoliso- herra Kukkaro minut löysi!
No, tulihan taas kotiseutu vähän tutummaksi tunnin reissulla, ja maksoikin vain alle euron!
Matkalla kertasin ajatuksissani kirjoittamisprosessini etenemistä, tai sitä ettei se ole kunnolla edennyt. Toinen koneeni vetelee viimeisiään, sillä  tekstin kirjoittaminen  ei enää suju. Siksi on luova tauko ollut pakon sanelemaa.Tänään kävin hakemassa itselleni uuden kannettavan koneen ja siihen pinkin hiiren. Puoliso lupasi hiiren minulle joululahjaksi.
Kirjoittamisen tiimoilta olen taas enemmän syventynyt sukujuurienikin tutkimiseen. Tilasin MyHeritage-DNA-paketin ja puikotin poskista näytteitä, jospa saisin sukujuurilleni vaikka intiaaneja tai inuiitteja tai  minut luokiteltaisi tataariveriseksi...

En ole tilannut enkä maksanut koskaan mitään VISAlla, tämä maksu piti sillä suorittaa. Kun kokemusta puuttui, olin tehnyt jonkun näppäilyvirheen. Seuraavalla kauppareissulla ostoksia maksaessa kone näytti: maksu hylätty. Samaa kertoi automaatti: maksu hylätty, ota yhteys pankkiisi. Korjaantuihan se virhe pankkivirkailijan avustuksella. Voi minua!!!


Varoituksen sanoja: jos teillä on menossa joku mielenkiintoinen projekti -kuten minulla kirjoittaminen -ei siihen kannata sotkea sukututkimusta, se nimittäin vie mennessään ja muut projektit joutuvat sivuun.
Itselläni ei ole tarkoitusta tässä vaiheessa syventyä enempää varsinaiseen sukututkimukseen, tahdon vain löytää viitteitä siihen missä ja kuinka sukuni eri haarat ovat eläneet ja toimeentulonsa hankkineet. Keväällä olisi Eläkkeensaajien Rajaniemessä Virroilla muutaman päivän sukututkimuskurssi, se vetää jo nyt minua puoleensa.

Päivitysasiaa: meillä (lue minulla!) on taas kiihkeä asunnonvaihtovimma. Oman kylän keskustaan on rakenteilla uusia kerrostaloja ensi vuoden aikana. Ne kiinnostavat minua sijaintinsa takia. Taas on hyvä keskusteluyhteys Puolison kanssa saatu aikaan, mutta se lopullinen päätös - se odottaa...
Olen tyhjennellyt muutto ajatuksissani nurkkia niin ahkerasti että pari kaappia ammotttaa jo tyhjyyttään. Syksyllä tehtiin  vaatekaappipäivitys, vietiin nelikymppiset vaatekaapit kaatopaikalle ja rakennettiin uudet säilytystilat. Lasten lelutkin pääsivät uusiin koteihin.

Itsenäisyyspäivänä klo 19 katseltiin kuohuviinilasit kädessä kuinka Toisen Pojan ja puolisonsa kättely sujuu...
(Kuva on samea, TV-ruudulta näpätty, paremmat on kotialbumissa)


Mummot olisivat olleet haltoissaan, jos olisivat nähneet tyttären/pojanpojan Linnassa.

Tänään olisi Vanha Rouva -äitini täyttänyt 98 vuotta. Rakkaudella muistaen!


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

LOUNASHETKI MENNEITÄ MUISTELLEN

Meillä - yhteiseltä työmaalta eläkkeellejääneillä  - on ollut  tapana viettää muutaman kerran vuodessa iltapäivähetki lounaan, kahvittelun ja kuulumisten vaihtamisen merkeissä. Sellainen oli taas edellisellä viikolla. Meitä oli paikalla kolmisenkymmentä samalla kylällä asustavaa entistä työkaveria.


"Työmaamme" oli Ylisellä, nyt jo tyhjäksi jääneellä kehitysvammaisten keskuslaitoksella - kuntoutuslaitoksella -palvelukeskuksella - mikä se nimi nyt viimeksi olikaan?!


Tyhjentyneen palvelukeskuksen väki asuu nyt kotikunnissaan  ja Nokian Pitkäniemeen perustetuissa uusissa asumisyksiköissä.


Kun työtä tehtiin pienyksiköissä ja asuttiin samalla alueella, tulivat suhteet työkavereihin ja heidän perheisiinsä kiinteiksi. Tapaamisissa tulee aina kysyttyä:"Mitä lapsille/puolisolle kuuluu?"
Kuvassa asuntoalue Näsijärven rannalla. Oikeanpuoleisessa kerrostalossa oli päiväkoti ja meidän koti ennen oman talon valmistumista.



Ylisen laitos on perustettu 60-luvulla entisen Ylisen kartanon maille Näsijärven rantamaisemiin 20 kilometrin päähän Tampereen keskustasta.



70-luvulla laitoksessa asui yli 400 eritasoisen vamman tai henkisen vajavuuden rajoittamaa lasta tai aikuista.
Henkilökuntaakin tarvittiin ympärivuorokautista apua antamaan iso joukko.
Tammikuusssa 1968 alettiin Ylisellä kouluttaa hoitajia laitoksen tarpeisiin.
 Pöytäkeskusteluna muisteltiin ammattimme haasteellisuutta ja mitä ominaisuuksia se meiltä vaati.
Sirkka oli löytänyt arkistostaan "Vajaamielistyöntekijän arvostelupuntari: Tämän luettuaan kukin voi ryhtyä kehittämään niitä puolia itsessään, joihin tämän perusteella katsoo olevan siihen aihetta."
Se sisälsi tärkeitä vaatimuksia mm:
Huomiokyky: "Kuinka arvosteltava kykenee huomioimaan muutokset huollettavan tilassa ja käyttäytymisessä sekä syyt muutoksiin (esim. puuttuuko huollettavalta jotakin tai ärsyttääkö häntä joku seikka.)
Aloitekyky:" Tekeekö ao. vain ne työt, joihin häntä käsketään vai ryhtyykö hän oma-aloitteisesti tehtäviin, joiden katsoo kuuluvan työhönsä jne..."
Tilanteen hallinta, työskentelyn nopeus, huolellisuus, vastuuntunto, ahkeruus... Kontaktikyky:"Saavuttaako ao. helposti huollettavien ja tovereittensa luottamuksen (avoin, luottavainen, pakonomainen, puuttuu."
Yhteistyökyky, aktiivisuus ryhmässä:" Minkälainen on ao. osuus ryhmän toiminnassa, onko hän välinpitämätön, myötäilevä vai aktiivinen- ryhmään nähden myönteisesti (kysyy mielipiteitä, tekee ehdotuksia, kertoo huomioistaan -vaiko kielteisesti."
Johtamiskyky, kasvatuskyky, askarruttamistaito, suullinen ilmaisutaito, kätevyys hoitotyössä...
Arviointikaavakkeen sisäistäminen on kantanut meitä näihin eläkepäiviin asti!

Tämä arvointikaavake oli laadittu ennen ensimmäisen hoitajakoulun alkua. Hoitajakouluun pyrkimistä edelsi puolen vuoden ohjattu harjoittelu.

Ensimmäiset  hoitajat Yliseltä valmistuivat 50-vuotta sitten ja  lounastapaamisessa oli mukana monta entistä hoitajaa yhtä virkeinä kuin työaikoina!  Onnittelut heille!
Toinen kurssi alkoi 1969 ja senkin oppilaat ovat vielä vireitä ja mukana monenlaisessa toiminnassa.. Minä olin kolmannelta kurssilta ja valmistuimme jouluksi 1970. Tutkintonimikkeenä  oli vajaamielishoitaja, enää sitä nimikettä ei ole käytössä.


Jäin Yliseltä eläkkeelle jo 2005, 59-vuotiaana, se oli silloin ammatillinen eläkeikä.

Tämänkertaisessa lounastapaamisessa oli paikalla Ylöjärvellä asuvia entisiä työkavereita, muualla asuviinkin pidämme yhteyttä ja välitämme kuulumisia toisillemme.
Suuren joukon kanssa yhteisiä työvuosia samalla työpaikalla on ollut kymmeniä vuosia.
Ne eivät unohdu!

Ne vuodet ovat ELÄMÄN SUOLA! KIITOS!

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

ITE-DESIGN JA AIKAANSAANNOKSET VIIME PÄIVILTÄ

Loppuvuoden kirjalliset toimet järjestö- ja muilla sektoreilla on joko saatu päätökseen tai jatkuvat jouluun asti. Hyvä näin!
 Syksyn stressi lähipiiriläisen muutosta on sekin muisto vain. Parille sadalle isolle öljyvärityölle ihan mittojen mukaan olen ommellut vanhoista kankaista säilytyspusseja. Sain pari hyllyä niistäkin kankaista tyhjiksi.


Syksyllä oli Marimekolla Ystävämyyntipäivät. Niiden aikana  puuvillakankaiden hinnat on pudotettu jopa 20€:n metri. Se hinta juuri ja juuri sopii minun kukkarolleni.
Lempäälän Ideaparkin Marimekko-outletista löytyi uusi kangas tulevaan takkiini. Kaksi metriä ostin Aino-Maija Metsolan "Asemakaava"-kangasta. Neljäkymppiä maksoi. Mustavalkoisena, kuinkas muuten. Yöllä, kun Unimasa ei pysähtynyt meidän tontille, pidin itseni kanssa pienen suunnittelupalaverin takinompeluksen tiimoilta. Ajattelin, että laitan vuoriksi villavatiinia ja hyvän satiinisen vuorikankaan, olisi asiallinen pari puuvillakankaan kanssa.
 Muistinko tätä  aamulla kun oli asiaa Eurokankaaseen! No en! Tavallisen tikkikankaan - sellaisen keinokuituisen - menin ostamaan vuoriksi tulevaan takkiini. Pitäisi olla muistilappu mukana kun menee tärkeille ostoksille.
Takin kaavaksi valitsin  hyväksi koetun MollaMills`kaavan muutaman vuoden takaisesta Käsityölehdestä. Tällä kaavalla olen tehnyt jo neljä takkia,  viimekeväinen oli punainen Vuorilaakso- takki, sekin kangas Marimekkoa.


Puolison- herra Kukkaron määräsin kuvanottoon (kesken sämpylänpaiston) enkä ehtinyt asetella itseäni parempaan kuvausasentoon. Takin etuhelmakin pömpöttää vääränlaisesti...
 Tältä näytän tänä talvena kun torstai-aamuisin kiirehdin kirjoittamaan Elämää Tarinaksi Tampereelle.


 Takin hinnaksi tikkivuorin kanssa tuli tasan 60€ ja päivän sitä ompelin.
Joskus olen ostanut karvahatun kirpputorilta, sitä hiukan tuunaamalla saan pakkashatun takkini pariksi. Nykyisellään sen kupu on liian matala minun makuuni, laitan reunukseen kaitaleen villakangasta ja  näin saan hatusta istuvamman.

 Eikä tässä vielä kaikki. Edellisen syksyn Marimekon Ystävämyynnistä ostin pari palaa "Letto"-kangasta.
Sen pohjaväri on tummanruskea eikä se oikein sytyttänyt minua. Nyt tuli yht´äkkinen oivallus kun katselin kankaanpaloja uusin -stressittömin silmin. Jo muutaman vuoden vanhalla Ottobren mekon kaavalla leikkasin ja ompelin "Letosta" kesämekon. Aiempi mekko on yksiosainen, tähän tuli leikkaussauma vyötärölle kankaan kuvioinnin takia. Kaavaa olisi pitänyt poven kohdalta hiukan leventää, että DD:ni mahtuisivat löysemmin mekon sisään. Nyt ne joutuvat olemaan pienesti litteenä, mutta ei kai haittaa??


 Tämä mekko on kelvollinen päälläpidettävä myös talvella kun pukee sopivanvärisen villatakin ja hiukan paksummat sukkahousut sen pariksi.


 Kangasta jäi muutama suikale ja taas tutulla Vuokko-lierihatun kaavalla ompelin kesähatunkin, kuinkas muuten! Ja pikkupussukan älypuhelimelle.
Tälle asulle tuli hintaa parikymppiä.


Viime kesänä ompelin kesämekon ja Vuokko-hatun "Kurjenpolvi"-kankaasta.
Olen aiemminkin kehunut Marimekko-kankaiden käyttäytymistä ompelutöissä, siis niitä on hyvä leikata ja ommella ja  nämä puuvillakankaat ovat erinomaisia arkikäytössä. Hintaviahan ne ovat metrihinnaltaan normaalisti eläkeläisen pussille, itse ostan kankaat tarjousmyynneistä.
Ja miksi ompelen?! No siksi kun olen ommellut omat vaatteeni alle rippikouluikäisestä ja vartaloni ei vieläkään täytä nykystandardeja joten on ollut pieni pakko  tyytyä tähän ITE-designiin.
Kun ihan totta puhun, ei ompeleminen suju enää aina ongelmitta, purkuhommiakin alkaa olla kesken ompelutöiden ja konekin alkaa ähkiä vanhuuttaan. Onneksi huushollissa on "mekaanisorientoitunut" entinen mekaanikko joten koneen huolto pelaa.


Tehtiin tässä  syksyllä kotona vaatekaappiuudistusta ja poistettuja tekstiilejä vietiin säkkikaupalla Kierrätyskeskuksen Nextiiliin. Se näyttää olevan oikea TuunaajanTaivas. Pidin mieleni kylmänä enkä tuonut mitään takaisin. Paitsi kierrätyskeskuksen puolelta yhden, nimittäin työtuolin. Kun olen tällainen persjalkainen ihmispolo, ovat normaalit työtuolit minulle epäsopivia, lantio ei ylety tuolin selkään eikä jalat lattialle.
Nyt on sopiva tuoli, pyörii ja on nahkainen, minun mitoilleni sopiva.
Toisenkin tarpeen sain tyydytettyä, tällä kertaa  Kontista: kirjallisten harrastusteni kansiot eivät mahtuneet sutjakasti entisiin laukkuihini, ja nyt löytyi siihenkin tarpeeseen sopiva nahkainen laukku.


Kysyikö joku mitä Jymy-Jamille kuuluu? Hyvää Jymylle kuuluu, tuolla se sohvalla painii tyynyn kanssa.
"Maistelin Isännän lämpimäissämpylöitä ja vähän Emännän peukaloa. Sämpylä oli maukkaampaa."



tiistai 20. marraskuuta 2018

KESÄLLÄ KERRAN; KUUSI KUVAA

Uusi tuttavuus MUIJA blogista Kotona Kairassa  lähetti haasteen "kuusi kuvaa kesästä" minullekin. Olen tätä haastetta seurannut pitkään, mutta en ole itse siihen vastannut. Nyt tuli sopiva hetki kun herra Kukkaro karkasi kylille ja jätti minut kotiin.
Kesäni alkoi toukokuussa kun teimme retken Toisen Pojan työmaalle.

 Äitivanhalla riittää (vieläkin) Neljännen Pojan harrastuskamppeitten pyykkäystä.


Ensimmäisen Pojan tyttäriä juhlamielellä.


"Älä nyt nauruus tikahdu, Emäntä tässä!"


Kaupunkikierros lomalaisten kanssa


Rentoja hetkiä pihakeinussa, tässä kuuntelussa Kinnusen Lopotti ja käsityönä Afrikankukat.


Valokuvia on tallessa niin paljon ja monenlaisista tilanteista, että valinta oli vaikeaa. Kaikilla ylläolevilla on itselleni merkitys, vaikka aiheen kuvailu on lyhyttä.