lauantai 7. joulukuuta 2019

NUIJAN VAIHTO JA HYMYJÄ MENNEILTÄ VUOSILTA


Olen sellainen ihminen, joka en  koskaan, tai ainakin hyvin harvoin,  hymyile leveästi tai naura ääneen. Sopivassa tilanteessa kyllä saatan tirskahtaa ja naurahtaa, mutta vatsanväänteitä en nauramalla ole hankkinut. Entinen työkaveri nauroi minun "nauramistani"  kun yhteisen hilpeän hetken kohdatessani hytkyin hiljaa kun toiset hohottivat iloaan ääneen. Joku naurukurssi menneisyydessä on minut saanut oikein ääninauramaan.
Miksi nyt tällainen postaus?
Viikolla oli yhteisöni pikkujoulu,  siellä pidettiin  nykyaikainen pikalääkärin vastaanotto, laulettiin niitä joululauluja jotka olemme oppineet pitkästi yli puoli vuosisataa sitten kansakoulun laulutunnilla, syötiin ja juotiin hyvin.


Yhdistyksessämme toimii aktiivisesti Luovan Toiminnan ryhmä.
Esityksensä lopuksi se sai niin raikuvat ablodit, että yleisö sai kiitokseksi kolmenkertaiset kumarrukset.


 Perinteen mukaan siellä juhlatunnelmissa oli oiva tilaisuus vahdinvaihtoon. Väistyvä puheenjohtaja piti siirtymäpuheenvuoronsa ja kasvavan kauhun vallassa odotin omaa vuoroani mikrofonin ääreen.
Olin kirjoittanut ja harjoitellut puhettani jopa ääninauhurin ja sekunttikellon avulla. Olin kysynyt ohjeita puheenpidolle ja sain neuvon: "Kirjoita puhe ja unohda se kotiin!" Puheelle tuli mittaa viisi ja puoli minuuttia. Näin se alkoi:
 "Hyvät ystävät, hyvä pikkujouluväki!
 Olen pitänyt ensimmäisen puheeni 70 vuotta sitten. Amerikkaan 20-luvulla lähtenyt äidinäitini            Mami tuli ensimmäiselle käynnilleen Suomeen joulukuussa 1949. Mami puhui enää hoono soomi   ja puhe oli enimmäkseen fingelskaa, joka tarttui minun lapsenkorvaani. Kun Mami oli palannut Kanadaan, aloin harrastaa kielilläpuhumista. Kiipesin keittiön puulaatikon päälle ja päivästä päivään posotin fingelskaa nuoremmille sisaruksilleni.
Toivottavasti tänään puheeni on muuta kuin fingelskaa.
Toisen mieleeni jääneen puheeni olen pitänyt kun kansakoulusta siirryttiin jatko-opintoihin. Minulle oli annettu tehtäväksi kirjoittaa ja pitää jäähyväispuhe entiselle koulullemme. Astuin puhujapönttöön, kohotin toisen käteni laajassa kaaressa ja puheeni alkoi:" Oi, Sinä mahtava Kalevan koulu..."
Toivottavasti tänään en esiinny yhtä mahtipontisena.
jne jne"

Viiteen minuuttiin mahtui myös lyhyt esittely itsestäni ja tulevan hallituksen jäsenten esittely ja tehtävät.
Polvet pikkuisen tärisivät, mutta en sitten kuitenkaan jännittänyt.


Samaan aikaan puoliso -herra Kukkaro nappaili kuvia ja kun niitä selailin kamerasta löysin kuvista oudon ja harvinaisen kuvan: minä hymyilen leveästi!!!


 Näin olen hymyillyt 1950. Kaulassani on Amerikan Mamin käynnillään minulle antama guttaperkkakaulakoru.


Tällainen oli hymyni yksivuotiaana 1947


Meidän toinen berninpaimenkoira oli nimeltään Hymy.


Ja tämä kolmas bernimme on Jymy, että suu pysyy sopivasti supussa kun nimeä mainitsee.


Hyvää jouluajan odotusta!

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

"PUNAJUURILAATIKON MAISTELUA"

"Musta on kehittyny viimeaikoina aikamoinen kulinaristi. Yhtenä aamuna hoksasin naapurin postilaatikon kulmalla tuoreen makupalan ja ennenkuin Isäntä ehti tulla samoille apajille niin mää olin sen piänen hiiren ehtiny nialasta melkein purematta. Kaikilta se purematta nialasu ei kai onnistu, sanoo noi ihmiset kun on joku kiperä asia ratkastavana. Niinkun tossa just´ratkastussa postilaisten lakossa taisi käydä jollekulle. 
Mää muuten en oo koskaan kuulunu postinkantajien räksyttäjiin, mää vaan kattelen kettinkini päästä kun ne kopeloi laatikkojen kansien kanssa. Emäntä mun antaa joskus kantaa mainospostit leuoissani sisälle asti.
Mulla on tällä hetkellä vähän nolo olotila kun mut pantiin miättiin tekosiani tänne terassille. 



Ja syynä mun kaltoinkohteluun on se kun omatoimisesti, kenenkään pyytämättä, pidin tarpeellisena maistaa  maut Isännän punajuurilaatikosta. Se oli niin hyvää, että mää jatkoin ja jatkoin sitä maistelua kunnes kahden litran kiposta oli pohja näkyvissä.



Mää julkasen reseptin Teillekin:
Ensin Isäntä käy Emännältä kysymässä montako punajuurta keitetään. 
"Kolme isoa," sanoo Emäntä ja jatkaa omia hommiaan. 
"Kuinka kauan niitten pitää kypsyä?" kyselee Isäntä. 
"Ne on kypsiä kun haarukka menee pinnan sisälle, tunti siinä menee" -neuvoo Emäntä.
Isäntä istuu pöydän päähän ja alkaa kuoria oman maan valkosipuleita.
"Mitä teet?"-Emäntä utelee.
"Laitan nää kynnet öljyyn, ne on hyviä kun ne vähän aikaa maustuu, sitä öljyä voi laittaa sämpylätaikinaan," kehuu Isäntä.
Kun punajuuret oli kypsiä otti Isäntä ikivanhan raastimen ja raasto ne punajuuret. Emäntäkin tuli taas huoneestaan ja pisti näppinsä Isännän tekeleisiin eli laitto hunajaa mikroon lämpenemään ja  sekotti siihen kermaa ja Aurajuustoa. Isäntä ripsautti sipulirouhetta, suolaa ja valkopippuria punajuurien sekaan ja Emäntä kaato kerma-hunaja-Aurajuustosekotuksen siihen vuokaan. 
"Haen pihalta tuoretta rakuunaa tähän sekaan", sano Emäntä ja vei samalla roskapussin roskikseen. 
Mää taas ilahduin niin Sen kotiinpaluusta, vaikka Se oli vaan käyny kasvihuoneella, että siappasin Isännän huaneesta soffatyynyn ja kiikutin sen Emännälle tervetuliaislahjaksi.
Emäntä piilotteli niitä rakuunoita punajuurien joukkoon ja Isäntä puolestaan ripotteli korppujauhoja päälle koristeeksi ja jätti koko komeuden keittiön pöydälle. Sitä ei voinu laittaa vielä uuniin kun siellä oli kypsymässä sämpylät. 
Isäntä ja Emäntä meni omiin huaneisiinsa kattomaan Särkelä itte-elokuvaa ja mää jäin vartioimaan sitä laatikkoa.
Lopun Te sitten jo tiedättekin.



Toi episodi oli muuten postilakon syytä: mää olisin ollu juuri tänään kolmen päivän lomalla Haukkumäessä. Isäntä ja Emäntä ja 1200 muuta eläkeläistä jäi rannalle ruikuttamaan kun Serenadea ei eilen irrotettu ankkurista tukilakon takia.
ps. Isäntä alko keittämään uutta satsia punajuuria, tuaksu tulee tänne jäähypenkille asti.
Mitä arvelette, saankohan nappula-annokseni kun on normaali ruoka-aikani  vartin yli viisi?
Hyvää syksyä Teille, hyvät ystävät!
t. Jymy-Jami Myttynen-Kukkaro"

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

"NÄPPYLÄ KIELESS´, SYLJE POIS! THYI!"

Mennyt viikko sai minulla stressihormoonit pinnalle:
a) -menetin mieleisen sihteerin virkani ja hallituspaikkani Eläkkeensaajissa


b)-sain tilalle nuijan. Sitä pitäisi naputella pöydänpäässä tuleva vuosi.


Kokousta edeltävänä iltana sain puhelinsoiton nuijankäyttöön liittyen ja tapani mukaan en jahkaillut vaan annoin vastaukseksi  hmm. Toisessa päässä puhelinta ei vastaustani sen kummemmin kommentoitu ja yön unettomina tunteina kävin keskustelua itseni kanssa, mietin vahvuuksiani ja niitä asioita joissa tarvitsen tukea.
Perimältäni olen karjalaisrotuinen eli "nauraa pittää vaikk ´syän märkänis", sukuselvityksen mukaan minussa on neljäsosa aitoa savolaista -Juvalta- piällysmiesperimää. Kun olen  tiedon löytänyt vasta viime vuosina, aion käyttää sen ominaisuuden hyväkseni niin perusteellisesti kuin pystyn. Puoliso- herra Kukkaro on sitä saanut jo kokea 50 vuotta- kuulemma! (En ole huomannut.)

Uusi tehtävä sai minut  melkein mykäksi kun stressi nosti kipeän näppylän kielensyrjään.
Mitäpä sitä sen kummemmin potemaan kun käytössä oli edesmenneen anopin pettämätön ohje.
Sano kaksi kertaa:" Näppylä kieless`sylje pois, thyi! Näppylä kieless´sylje pois, thyi!" Niin tein ja näppylä hävisi.

Eilen koin kummia tuolla Valkeakosken suunnalla kesken toista kokousta.


Yritin salaa naputella päivitystä Facebookiin ja kirjoitin : "Kokouspäivä Waltikassa" kun teksti näkyikin "Kokouspäivä Baltiassa", samalla kateederilla puhuja kertoi kevään matkasta Baltiaan!!!
Kuunteliko älypuhelimeni kokouksen kulkua? Olin mykkänä hämmästyksestä ja piilotin puhelimen käsilaukkuni uumeniin ettei se enempää kuulisi toisten juttuja.


Eikä tässä vielä kaikki: kokoustaminen jatkui  illalla kyläyhdistyksen syyskokouksen merkeissä kylän koululla. Kaupunginjohtajan alustusta kuunnellessani huokailin itsekseni: "Olisipa syntymävuoteni 2000-luvun puolella, eikä 1940 -luvulla!" Kaupunkimme kehittämisvisiot ratikkapysäkkeineen ja juna-asemineen olivat niin huimia, että tuli palava halu nähdä ne toteutuneena. Omaan käyttöön ne eivät valmistu...

Blogihiljaisuuden aikana olen opiskellut digin saloja ja kirjoitellut Elämä tarinaksi-ryhmässä.
Kirjoitushuoneemme ikkunan takana kulkee pikkukoululaisia hankkimaan omia "elämänsä tarinoita" uimahallin veden alta.


Yhden oivalluksen koin  yösydännä tekstinkäsittelyä harjoitellessani: hoksasin ihan itse kuinka leikataan ja liitetään ja leikataan ja kopioidaan tekstiä, siis nyt vasta vaikka olen kirjoitellut vuosikymmenet!

Kädentaidot-messuillakin poikkesin 55000 muun henkilön kanssa. Nyt ei silmääni osunut hittituotetta joka olisi ollut usean kävijän yllä ellei sitä ollut värikkäiden trikootunikoiden kirjo. Niitä oli myynnissä ja melkein joka toisen tai kolmannen naishenkilön vaatetuksena. Ihailin tavarapaljoutta, mutta en tuonut kotiin yhtään nyssäkkää.

Kotipuolessa on kaikki ennallaan, koirani Jymy-Jami pitää matot makkaralla ja nurkat pehmeinä karvoillaan. Jymyn kuljetushommat jatkuvat, kuten kermatetran kuljettaminen salaa makuuhuoneeseen ja kerman herkuttelu untuvapeiton päällä. Pyykkihommiksihan se meni ja yön aromina muiden lisänä saatiin tuoksutella happaman kerman pikanttia tuoksua.


Kaikenlaisia positiivisia kiireitä tässä on tulollaan jos postilaiset saavat sovun aikaan tämän viikon aikana, Jos ei, niin sitten vain ollaan...

lauantai 2. marraskuuta 2019

MIHIN KATOSI LOKAKUU?

Voi voi, löysin taas itseni vaikka en hävöksissä ole ollutkaan. Kirjoituskäsi ja luova ajattelu ovat pitäneet lomaa monen muun askareen vaikutuksesta.


Pihapiiri ja puutarha on putsattu nurkkia myöten talven odotukseen. Peräkärry on ollut kunniatehtävässä ja minulle on tullut sujuva rutiini kaatopaikkakäynneistä. Mieli on pitänyt kovettaa kun heiluriote on heitellyt epäkuranttia (ja välillä parempaakin) nurkkientäytettä roskalavoille. Lajittelu on ollut sujuvaa.

On tässä ollut muutakin kuin arkista aherrusta; saimme serkkulauman syyslomanviettoon Mummilaan. Ensin tuli kymppikerholaiset tytöt eteläisestä Suomesta kahdestaan junalla.
Jo aikapäiviä sitten olivat varanneet leikkimökin majapaikakseen. Pappa viritti tytöille lämmöt ja valot pimeille illoille. Makuupussit eivät olleet tyttöjen mieleen, höyhenpeitot kelpasivat. Leikkimökin sisustus oli taas luovaa ja rentoa.


Jymy villiintyi tyttöenergiasta ja viihtyi tyttöjen niskassa ja lautasen reunamilla joka hetki.


Lauantaina saatiin peräkamariin teinipoikaserkukset. Pappa oli taas varattu tukihenkilöksi Mauton  omatoimituunaajille.

MinäMummi sain seistä hellan ja tiskipöydän ääressä useammankin tunnin päivien mittaan. Ihan mielelläni sen teinkin. Letut mansikoilla ja kermavaahdolla ja kotitekoinen pizza tekivät kauppansa iltapalalla. (Huom. tyttöjen käsissä kommunikaatiovälineet!)



Pojat harrastelivat omia juttujaan ja tyttöjen kanssa mietittiin mitä tehtäisi kun Jymyn kanssa painimista ei enää jaksaisi.
"Kauheat Karnevaalit"  oli se mikä tyttöjä veti. Kyläkaupasta haettiin rannekkeet ja tytöt ohjeitten kera saatettiin Särkänniemeen.


Kauheata oli ollut kun tytöt iltahämärissä Särkänniemestä haettiin.
Sellainen oli vaikutus, että saatiin ilmoitus:" Me tullaan nyt sisälle yöksi, leikkimökissä on spidereitä!" Olin sanonut, ettei huonehämähäkkejä saa nitistää, ettei onni katoa.

Maanantaina yksi isistä haki tytöt kotiinpäin jatkamaan syyslomiansa.
Teinipojat viihtyivät peräkamarissa yksin ja yhdessä koko viikon.
Tämä oli hauska loma, poikien perheistä oli lomanvietossa yksi kustakin perheestä. Harvemmin näin käy.

Seuraavalla viikolla kaksi Ikean kassillista lomapyykkiä käytiin pesemässä kylän pesulassa.

Omat harrastuspiirini ovat toimineet henkireikänä lokakuun aikana, siis kirjoittajapiiri ja Eläkkeensaajien toiminta. Helsingissäkin poikkesin, tai oikeastaan vain Pasilassa kirjoittajaryhmän tapaamisessa ja ihmettelemässä  keskeneräistä aseman ympäristöä. Nyt se kai on jo uudelleen avattu ja kansalle nähtävänä.
Facebookin myyntiryhmästäkin olen tehnyt ostoksia: laatikollisen Aarikan puukoruja, jotka ovat minulle lempikoruja neulevaatteissa ja hattujen ja huivien koristeina.


Muutaman uuden hepeneen olen ommellut syksyn menoihin. Mustavalkoinen mekko on sitä kuuskytlukulaista rypistymätöntä "crimpleneä" ja tunika hyvää puuvillaa. Kankaat on ostettu Eurokankaasta ja tehty vanhalla puserosta tehdyllä kaavalla.


Iltaisin olen kuunnellut äänikirjoja, viimeksi Aamulehden lukijakirjana Kati Tervon Ellen Thesleff´istä kertovan kirjan "Iltalaulaja", Taija Tuomisen "Tiikerihain", Laila Hietamiehen "Hiljaisuus" ja Olli Jalosen "Merenpeittoa" kuuntelen parhaillaan. Kuunnellessani olen kutonut muutamankin parin villasukkia. Minulla on ollut mahdollisuus kutoa pitkästä aikaa muutamat ihan pienet lapsensukat ja lapaset josta olen oikein mielissäni.

Marraskuun alkupäivät sisältävät tärkeitä muistoja: seitsemäs marraskuuta 1977 muutettiin tähän taloomme josta olemme nyt pikkuhiljaa luopumassa.
Tämän  bloginikin aloitin marraskuun alun päivinä 2012 ja ensimmäinen kirjoitukseni "Viekas ja pitkähäntäinen" kertoi edellisestä bernistämme Hymystä.
Tänään menemme muistelemaan omaisiamme ja viemme kynttilät haudoille.

Jymy pitää edelleen huolen talon vakituisen väen hyvinvoinnista; lenkit on tehtävä säännöllisesti ja sisäleikit tyynyjen kuljetuksineen tehdään  yhteisymmärryksessä.


Hyvää ja rauhallista Pyhäinpäivää ja syksyn jatkoa Teille, hyvät lukijat!

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

ALKUSYKSYN KUULUMISIA

Syyskausi henkisen täydentymisen tiimoilta on käynnistynyt. Se tarkoittaa sitä, että harrastustoimet alkavat täyttää kalenteria. Viime viikolla olin Tampereella Sampolassa kuuntelemassa Taija Tuomisen kannustusluentoa kirjoittaville ja kirjailijoiksi aikoville. Yksi tärkeä viesti oli: "Älä jää häkkiin aikomustesi kanssa!" Olen sen  todennut, että sitä tulee tehdyksi itselleen vaikka minkälaisia "häkkejä" joista on vaikea kirjoittaa itseään ulos. Muistaisimpa tuon viestin kun koneeni ääreen istahdan! 
Viime syksynä Tampereen työväenopistossa aloittamani "Elämä tarinaksi"-kirjoittajaryhmä aloitti uutena ryhmänä Ylöjärvellä ja intoni on taas kiihkeä, tällä kiihkolla en taida häkeissä pysyäkään.

Kotimatkalla Sampolasta yllätin itseni ja kävelin Sorsapuiston kautta Linja-autoasemalle.  Tämä Sorsapuisto kuuluu lapsuuteni maisemiin ja lammen toisella puolella kesällä 50 vuotta sitten piilipuun alla vastasin  herkkään kysymykseen "tahdon".


Kesän mittaan olen tyhjennellyt kaappeja ahkerasti. Opettelin tavaroiden nettimyyntiä ja sepä oli ihan hauskaa ja tuottavaa toimintaa. Yhden satsin vein kirpputoripöydälle, takaisinkin niitä sain tuoda...


Kylän koulun pihassa oli peräkonttikirppis ja se oli minulle elämäni ensimmäinen kokemus.


Laitoin myyntiin karkkilaatikollisen höyhenplyymiä ja ostaja oli -yllätys, yllätys -eräs herrasmies!
Höyhenille on jo tuleva toimi tiedossa: niitä uitetaan vieheessä Näsijärven aaltojen alla.


Vanhat lp-levytkin tekivät kauppansa, mm Laura Branigania joku pyöritti käsissään ja halusi sen itselleen. Samoin vanhat Tsaikowskit, Sibeliukset ja Traviatat pääsivät uusiin levysoittimiin kuunneltaviksi. Naapurin muusikkomiehen kanssa muisteltiin paljon kuunneltua lasten Atsipoppaa ja vaihdettiin muutamia levyjä, vastineeksi sain nostalgisia 80-luvun hitti cd:eitä. Samoja, joita levyinä tarjosin.

Pientä draamaakin on syksyn mittaan koettu: pojanpoika ajaa tömpsäytti vastahankitulla Mautollaan ojanpohjalle. Onneksi vain auto sai kolhuja, poika selvisi pelästyksellä.

"Mulla oli vähän kumma juttu tuolla lonkan päällä. En tiä mikä siihen meni, sitä kutitti ihan kamalasti ja kun mää sitä kutinaa helpotin nuolemalla ja hampailla raapimalla niin siihen synty semmonen vika ja Isäntä ja Emäntä sano sitä hotspotiksi. Emäntä ajo sen haavan ympäriltä  karvat pois, laitto siihen kaikenlaisia lääkkeitä ja mää sain tän kamalan pöntön päähäni.



Viikon sitä jouduin pitämään kaiket päivät, lenkillä ei onneksi tarvinnut sitä kyläisille näyttää. Eikä tätä bodya joka mulle puettiin etten nuale sitä haavaa. Emäntä teki tän bodyn Isännän paidasta ja siinä oli henkselit jotka oli kiinni kaulapannassa. 



Ton potemisen jälkeen mulla on ollu kamalasti virtaa ja sen oonkin käyttäny Emännänkin kunnon kohotukseen: mää siappasin Emännän vintage-torkkupeiton ja juaksin sen kanssa ympäri mettää ja tiätysti Emäntä perässä. 



Yhtenä päivänä Emäntä purki puseronsa ja teki niistä langoista mua kiinnostavan tekeleen ja otin sen  lähempään tarkasteluun. Ei olis pitäny.



Siitä mun uteliaisuudesta sai kärsiä Isäntäkin: Emäntä määräsi Sen pitämään tota sotkua käsissään että siitä sais uutta neulottavaa. Mää tuin Isäntää siinä vieressä.



Aika monta nyssäkkää me yhteistoimin saatiin aikaseks`




Ei Emäntä enää mulle mökötä, sitä vaan naurattaa kun Se tulee kyliltä kotiin ja mää kirmaan heti hakemaan jonkun tyynyn sille lahjaksi. Matot kyllä siinä huumassa on aina menny seinille, mutta haitanneeko se? Ei kai!
Yhtenä aamuna oltiin saattamassa Emäntää bussille enkä voinu millään ymmärtää kun Isäntä piti mua tiukasti hihnanpäässä . En tiänny mitä varten Emäntä seistä töröttää tien toisella puolella enkä päässy sitä kysymään. Multa pääsi ihan poru...



Ei mulla tässä muuta, ylimääräset karvat  on taas Emäntä multa harjannu, parin pikkuveljen verran niitä on  pussiin säilötty.
Hyvää syksyä Teille, arvoisat lukijat, käytttäkää heijastimia, että Teidät huomataan pimeässä, mullakin niitä killuu hihnassa muutama ja liivit puetaan päälle kun ilta ehtii...
Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro"

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

MORSIAN 2.9.1945

Heiluttelin pölyhuiskua päivällä äitini kuvan päällä. Otin kuvan käteeni, istahdin sängyn laidalle ja syvennyin tarkastelemaan mitä 24-vuotiaalle morsiamelle mahtoi kuulua syyskuun toisena päivänä 1945 ja sen jälkeen.


Hiuksissa saattaa tuoksua vetysuperoxidi, sillä on edellisenä iltana hiukset vaalennettu juhlakuntoon, niin äiti meille kertoi. 
Mitä tapahtuikaan ennen kuvan ottamista?
Kesällä 1944 oli Karjalan kannas tyhjennettävä suomalaisista pois sotatoimien alta. Evakkojunaan joutui lähtemään yksin myös Halosen Irja Jääsken Kuurmanpohjasta. Enson kuitutehtaan työväen asunnosta ei montaakaan kapsäkkiä saanut mukaan otettavaksi. Jääskeläisille annettiin litterat kauas länteen, Poriin kuulemma. Sinne ei Irja halunnut mennä, Tampere oli parempi paikka kun siellä asui jo kaksi tätiä. Työpaikka löytyi Lapinniemen tehtaan työmaaruokalasta ja sängynpaikka Amurista hellahuoneesta toisen evakon kanssa. 
Elokuu 1944 oli helteinen kun naiset -Irja ja Lempi- palasivat hikisen työpäivän jälkeen puusandaalit  Kastinsillalla kopisten Lapintietä pitkin kohti Amuria. 

"Hyi hitto, mikä täällä käryää, käyp´henkeen"
Vahva shellakan käry tuli kellarikerroksen huonekaluverstaan avoimesta ikkunasta kadulle.
"Mikä se tyttöjä noin yskittää? Saapiko olla vaikka paperossi helpottamaan yskää?"
Lapintie 18:n korkean kivitalon kiviportailla seisoskeli nuori mies leveälahkeisissa housuissaan ja kudottu pujoliivi paidan päällä. 
"Ei myö polteta tupakkia, mutta sano sie missä on hyvä uimaranta, pitäs päästä jo uimaan ko on näin kova helle."
"Tulkaa illalla Pyynikille, siellä on hyvä ranta"
"Tullaan tullaan tulevana torstaina tuohikuun aikaan": tirskui Irja, jota pujoliivimies oli alkanut kiinnostaa.
Illalla Irja  päätti lähteä sinne Pyynikille yksin, Lempi jäi loikoilemaan hellahuoneen hetekalle. 
"Tulithan sie. Kuin sie oot noin ruskia?"
"Evakosta olen tulossa, tehtiin pitkä reissu laivan kannella, siellä mie näin värjäännyin."
Irja yritti salaa raapia päänahkaansa, siellä vaelteli evakkomatkalla salamatkustajaksi asettunut iso täi.
Uimareissu päättyi korvikekupilliseen Työväentalon ravintolassa.
"Mie oon Myttysen Onni, entisii viipurlaisii." 

Ensimmäisen päivän muistoksi Irja sai Armonkallion uimarannalla Onnista ja Turusesta napatun valokuvan, taustalla kun näkyy Irjan työpaikka -Lapinniemen tehdas.


Vihkiäiset olivat vaatimattomat, valkoista pukukangasta ei siihen tilanteeseen ollut saatavilla joten musta juhlapuku sai kelvata.
Häävieraana oli täti Helmi ja täti Aino, ainoat Irjan sukulaiset.


Kamarinnurkassa on saatu ikuistettua hääkuva, siinä isä Kalle ja äiti Ester myhäilevät ainoan poikansa pääsemistä uuteen säätyyn. Ester- tuleva anoppi oli antanut oman punakivisen sormuksensa morsiamelle uuteen sormukseen. Minäkin olen jo mukana, Irjan hameen kätköissä tosin.

Irja ja Onni aloittivat yhteiselämänsä samassa taloudessa Kallen ja Esterin kanssa, siinä Lapintie 18:n kodissa. Lapsia syntyi kymmenessä vuodessa viisi. 
Elämässä ei käy aina kuten haaveillaan.
Avioliitto kirjattiin päättyneeksi 3.9 1959.
Irja ja viisi lasta aloittivat oman elämän uudessa kodissa, isä Onni ja ukki Kalle Ester-mummin kuoleman jälkeen hekin omassaan.
Irjasta ei tullut toista kertaa morsianta, vaikka hyviä kumppaneita pitkän elämän varrella olikin.
Onnikaan ei solminut uutta suhdetta.
Kun Irja oli saanut lapsijoukkonsa maailmalle, tuli hänen aikansa. Uusi ura alkoi kiinnostuksella omien poikien ammatteihin: merimiesten työoloihin ja ensimmäinen tutustuminen matkustajalaivan ilmapiiriin vei Irjan merille melkein 20-vuodeksi.
Elämänsä eläkkeellesiirtymisen jälkeen Irja täytti pikkutalonsa puutarhanhoidossa, savihahmoja ystävistä ja sukulaisista muovaamalla ja matkustelemalla ympäri maailmaan. Viimeisen pitkän reissun Irja teki Kiinan muurille juuri ennen 80-vuotispäiväänsä.


Pikkuinen Irja säilytti hyvän ryhtinsä, liikuntakykynsä, terveytensä, ymmärtäväisen, suvaitsevaisen ja tyynen mielensä elämänsä loppuun asti. Hra Alzheimer  teki tuttavuutta viimeisinä kuukausina, mutta siihen suhteeseen Irja ymmärsi suhtautua viileästi. Pneumonia tuli ja vei 92-vuotiaan Irjan sille viimeiselle matkalleen  Ystävänpäivänä 2013.

Kesällä 2012










sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

KOLME ON IHAN HYVÄ IKÄ BERNIPOJALLE

" Tänään mulla ja mun sisaruksillani on merkkipäivä; ollaan nyt kolmen vanhoja.
  Sen kai olen maininnu - ehkä useampaankin kertaan - että on synnytty Maroussia-sukuun. Meidän äiti on nimeltään Tilda ja me oltiin sen esikoisia.  Meidän isä on Sulo Winkizz Standart, ja se on voittanu hirveesti näyttelyruusuja. Meidän Sulo-isä taitaa olla Suomen komeimpia berni-isiä, niin olen kuullut kerrottavan. Ei sen puoleen, komeita me veljeksetkin ollaan ja siskot on saanu sulokkaat vartalot.



Mää olisin nyt parhaimmillani aloittamaan omaa elämänkaartani jos olisin ihmisnuorukainen siis just´ armeijasta kotiutettu eli tommonen parikymppinen. Luultavasti asuisin omassa vuokrakämpässäni jonka vuokran KELA olis maksanu kun mää olisin ollu oppimassa elämän- ja kotimaan puolustustaitoja kovassa komennossa muitten samanikäisten kanssa. Mulla vois olla oma auto, joku vanhempi Opel Vectra tai Toyota. 



Töissä mää kävisin ja tapailisin likkoja tai hianommin ilmaistuna nuoria naisia. Mää kai olisin aika hyvätapainen nuorukainen kun olen koiranakin sellainen.

Täällä maalla asun edelleen Emännän ja Isännän kanssa kolmistaan. Aika paljon toi jälkikasvun nuoriso oleskelee meidän nurkissa niin ettei mun aikani käy pitkäksi kun saan pitää vahtia niitten makuukamarien ovien takana.

Likkakoiria en ole päässy koskaan oikeen kunnolla nuuhkimaan enkä muutakaan tekemään. Kiihottavat nartunhajut ovat leijailleet meidänkin kylätiellä ja sekös mua villitsee. Emännän kanssa niistä halutuntemuksista on meillä sellanen pysyvänlaatuinen erimielisyys kun mää haluaisin näyttää kuinka halukas olisin ja Emäntä ei sellaisesta käytöksestä tykkää. Mää sitten puran tunteitani siihen mitä on tarjolla eli soffatyynyihin.


Ei Emäntä mulle siitä tyynyjen retuuttamisesta vihastu, se on tehny ne ihan mua varten ja meille kommunikaatiovälineiks`. Se toimii näin: Emäntä ja Isäntä lähtee kauppareissulle ja kun ne tulee, mää kirmasen hakemaan soffalta tai Isännän huoneesta tyynyn ja retuutan ne sitten niitten eteen, mutta en anna. Emäntä sitten kehuu mua kun en oo repiny yhtään tyynyä ja leikkii vähän aikaa  "anna mulle"-leikkiä. Tyynynnurkista tykkää vielä yhtä paljon kun pentuna, Emäntä niitä sitten korjailee ja nyt tyynykokoelma alkaa olla minimaalista kokoa, ei vielä ihan mikroa. Sitten kun kokoelma on käyty läpi, aloitetaan alusta, näin saadaan Emäntäkin pysymään toimeliaana ompeluksiensa parissa.

Tänään, kun mulla oli tää merkkipäivä, pääsin avokylpylään. Avoveteen en suostu tassujani kastamaan, siksi kylpytuokio vietettiin linnunlaulun ja tuulenhuminan parissa puutarhassa.
Emäntä kävi mulle sanomassa että nyt mennään pesulle!
 Jaa nytkö vai???


      

                    Ensin mut harjattiin, luulin että kaikki karvat poistettiin, onneksi Emäntä jätti                                    vähän jäljellekin että kamarinnurkkiinkin vielä niitä karvoja riittäisi.


Mää hoitelin kuivaushommat omatoimisesti, jotakin kuulin Emännän huokailevan, mutta niin Se tekee tuon tuostakin, en tiedä miksi!!



 Pesupalkaks` ja syntymäpäivän kunniaksi sain jäistä peuranlonkkaa aika kimpaleen.


Ei mulla tässä muuta tälle päivälle, kuumaa on ollut, 30 astetta kuulemma tänään, mua ei kuumat ole paljoa vaivanneet. Isännän kanssa lenkkeillään aamuvarhaisella ja Emännän kanssa kierrellään pihapiiriä kun aurinko on laskenut. Oleskelen päivisin kesähuoneen viileillä klinkkereillä tai otan päiväunia vessan lattialla. 
Terve olen ollut eikä yhtään punkkiakaan ole karvoistani löydetty.

Toivotan Teille kaikille oikein hyvää loppukesää ja toivotan siskoilleni Irmalle ja Nillalle sekä velipojilleni Benjamille, Dantelle, Kasperille ja Oskarille hyvää syntymäpäivää ! 
Voikaamme hyvin!

Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (os. Maroussia Valente)