TAAS YKSI VUOSI ON VIERÄHTÄNYT

"Emäntäni huokaili menneinä  päivinä, että nyt on tää vuosi saatu onnelliseen päätökseen vaikka se oli pelottanut Sitä tammikuussa. 

Se oli tehnyt tarkat suunnitelmat uuden elämänsä järjestämisestä kun 50 vuotta entistä elämää olisi tullut täyteen.

Nyt ne  suunnitelmat on tehty täytäntöönpanoa odottamaan. Nimittäin majan muuttoa Isäntäväki meille suunnittelee: 

"Ostakaa, ostakaa" (klikkaa linkkiä)

Nurkkia on tyhjennetty, mutta kuulemma ei ole vielä tietoa minne muuttokuorma viedään. Lomapojiltakin myytiin sängyt alta, jouluksi piti hankkia uudet. 

Maalipensseliä on heiluteltu siellä ja täällä, maalilla Isäntä on piilottanut mun omat merkinnät ovipielistä. Seiniä en ole elämäni aikana pureskellut, niitä ei ole tarvinnut paikkailla. 

Yhtään ostajaehdokasta ei ole nurkissa pyörähtänyt kun myynti-ilmoitus on allekirjoitusta vailla. Emäntä siitä vähän kiristelee hampaitaan...

Viime viikolla nähtiin meidänkin mäellä vivahdus kunnon talvesta, nyt on taas lumet tipotiessään, ihan kaikkia hankia en ehtinyt minäkään haukkailla. On se uusi lumi sitten hyvää...

Joulu meni meiltä ohi rauhallisesti, Isäntäväki ja mää oltiin kolmistaan aattoilta. Mää häärin Emännän ympärillä ja näytin ihan kädestä kiinni pitäen mille oksalle pallot ripustetaan. Välillä niitä maistelinkin, mutta ei ne miltään maistunu.

Joulupäivänä täällä oli pieni joukko jälkipolvea ja Tapanina pitkän pöydän täysi lounasvieraita.

 Isäntä oli häärännyt ahkerana ja oli tehnyt aikansa kuluksi laatikot, savustanut ja graavannut lohet ja paistoi kaksi kinkkua. Emäntä teki  makeita ja suolaisia leivonnaisia kaapit täyteen. 

Mulle annettiin terassille iso luu kaluttavaksi siksi aikaa kun vieraat valloittivat ruokapöydän. Olin ihan tyytyväinen siihen ratkaisuuun. Kyllä mun ruokakuppiin niitä tähteitäkin riitti.

Lauantain mää olin yksin kotona kun Isäntäväki juhli kylällä niitä kultahäitään. 

Matkalla Isäntä oli maininnut unohtaneensa rintataskuliinan, eikä ihme, määhän sitä maistelin kun se oli niin sopivasti pöydännurkalla. Ootteko muuten koskaan maistellu vastasilitettyä taskuliinaa? Aika maukasta, voin sanoa. Nyt se on tallessa Emännän huoneessa tyynyn alla muokattuna pitsisen ilmavaksi.

Kun juhlat oli juhlittu sain minäkin omia vieraita: Teinipojat vallotti peräkamarin ja Likatkin jäi majailemaan Isännän huoneeseen ja mua viihdyttämään. Painiminen Likkojen kanssa on parasta mitä tällä hetkellä tiedän. 
Toinen Likoista täytti taas vuosia, nyt niitä tuli täyteen kymmenen, aika paljon mun näkökulmasta.
Juhlan kunniaksi Emäntä vei Likat elokuviin kylän koululle, sitä samaa koulua on aikanaan käyneet Likkojen isät.

 Ne oli käyny katsomassa Frozen 2 ja kun Emäntä tuli niin se sano heti että mää olen ilmeiltäni ihan samannäköinen kuin siinä elokuvassa vähän ajatuksiltaan viipyilevä saksanhirvi Sven. Mitähän tuosta pitäisi tuumata???

Kun meillä on onnistuneesti kulutettu vuosi 2019 loppuun
me  Emännän ja Isännän kanssa toivotetaan Teille kaikille OIKEIN HYVÄÄ VUOTTA 2020.

t. Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro (Os. Maroussia Valente)

Pitäkää huolta toisistanne!

JUHLAPÄIVÄ 50 VUOTTA SITTEN JA TÄNÄÄN

Lauantaina, 27.12.1969 Tapaninpäivän jälkeen   Kalevan kirkon kappelissa sanoimme -kun meiltä erikseen kysyttiin että tahdommeko - ja kumpikin vastasi "TAHDON".

           Meidät vihki nuori pappi Sakari Suutala ja antoi muistoksi valkoisen vihkiraamatun.

 Ensitapaaminen mahdollisen tulevan puolison kanssa oli 1968 Tapaninpäivän illansuussa niinkin romanttisessa paikassa kuin Kalevan Puistotiellä Tampereella. Kotini oli läheisessä korttelissa ja olimme ystäväni Eijan kanssa lyhyellä iltakävelyllä.
Viereemme pysähtyi  Tapaninajelua varten vuokrattu kuplavolkkari ja repsikanpuoleisesta ikkunasta huikkasi nuori mies: "Iltaa, mihin matka?" Molemmat nuorukaiset nousivat autosta ja jatkoimme jutustelua pimenevässä illassa. Houkuttelusta huolimatta emme Eija-ystäväni kanssa halunneet autokyytiin vaan yllätin itseni ja kutsuin uudet tuttavuudet kotiini iltakahville. Kotona odotti velipoika joka oli värvätty 5-vuotiaan poikani kaitsijaksi kävelymme ajaksi.
Nuoret miehet osoittautuivat asiallisiksi vieraiksi ja pian tehtiinkin uudet treffit paremmalle ajalle.
Siitä se seurustelumme hiljakseen kehittyi. Kesäiltana Sorsapuiston penkillä ison jalavan alla vastasin  kysymykseen yhteiselämän jakamisesta saman peiton ja katon alla: "Kyllä." Kihlat pujotettiin nimettömiin 20.6 1969.
Seurusteluvuoden aikana hankin harjoittelujaksolla valmiudet uuteen ammattiin Ylisen keskuslaitoksella. Tuleva puoliso korjaili konttoreissa sihteerien vikaantuneita kirjoituskoneita.
Syksyn aikana hakeuduin hoitajakouluun ja sainkin opiskelupaikan.
Olen aina tehnyt käsitöitä ja keksin hääpäivää odotellessa tehdä itse tulevan hääpukuni. Virkkasin sitä aina työmatkoilla ja ruokatauoilla. Minkäänlaista mallia ei pukuuni ollut, langaksi olin valinnut hyvin kestävän ja keinokuituisen vaaleanpunaisen langan. Siihen aikaan oli muodikasta morsiamen pukeutua housuasuun. Niinpä minäkin kutoa hurautin koneella mekkoni alle pitkät housut. Päähineeksi virkkasin pienistä kukista baskerin, mutta se ei istunut päähäni kun kampaaja oli tupeerannut hiukseni liian mahtaviksi.
Sulhasen hääasuksi kelpasi vain vähäisessä käytössä ollut kymmenen vuotta aikaisemmin hankittu rippipuku ja puikkokärkiset rippikengät.
Hääpäiväksi oli saatu sopimaan joulunjälkeinen lauantai.
Häävieraina oli perheenjäseniämme ja muutama ystävä. Kakku leikattiin kotonani.
Häävalssi käytiin tanssimassa hotelli Viktoriassa.

       
                          
                                                                 50 vuotta myöhemmin

                                                               Tervetuloa, ystävät!

                                                         Onko jakaus suorassa?

                            Nyt 50 vuotta myöhemmin jakaus on vaihtunut toiselle puolelle päätä.

                                Kumpi ehtii polkaista kengänkannan ensimmäisenä lattiaan?

50 vuotta myöhemmin olemme vielä yhteisen kakun äärellä

Ensimmäiseen yhteiseen kotiin muutettiin kesällä 1970, viikkoa ennen lapsen syntymää. Puoliso toi kapioinaan paksun silkkitäkin, pari tyynyä ja lakanat. Minulla oli hankittuna valkoinen pyöreä pöytä, neljä pinnatuolia ja laverisänky. Uuteen kotiin teetettiin puusepällä tarvittavat huonekalut. Matot kudotettiin Ylisen työpajan kutomossa. Kaikki oli uutta ja kiiltävää.

Hoitajan ammattiin valmistuin saman vuoden lopulla ja vakituisen virankin sain heti.

Elämä nuorenaparina alkoi sujua juohevasti. Poikia esikoiseni lisäksi syntyi harvakseltaan, yhteensä perheessä oli neljä poikaa harrastuksineen.
Työsuhdeasunto kävi ahtaaksi ja muutaman vuoden kuluttua rakensimme oman kodin perheellemme.

Oma koti pihapiirineen on ollut tarpeellinen tukikohta vuosien ajan kun neljä poikaa sai yhteensä tusinan perillisiä ja lomapaikasi vakiintui Mummila.

Vuodet ovat kohdelleet meitä hyvin, tarkoitan henkisesti eikä terveydentiloissakaan ole ollut rasitteita. Puoliso menetti yhden työpaikan, mutta ei jäänyt sitä suremaan vaan opiskeli uuden ammatin ja pysyi väkisin työelämässä melkein seitsemänkymppiseksi. Oma työeläkkeeni alkoi tulla pankkitililleni jo 2005.

Kuluneen viidenkymmenen vuoden aikana maailmassa on tapahtunut monenlaista kehitystä. Me äidit olemme saaneet käydä työssä ja lapsillamme on ollut turvattu päivähoito ja koulunkäynti. Pitkän avioliiton aikana on tullut -minullekin- elämänsuunnan valinnan mahdollisuuksia. Kun niitä on tullut syvällisesti mietittyä ja pohdittua mitä uusi elämä entiseen verrattuna toisi parempaa, olen aina todennut: ei mitään. Näin on hyvä! Joskus hiukan tylsää, mutta turvallista. Tämä sopii minulle. arki-ihmiselle. Eikä tuo puoliso- herra Kukkarokaan ole äänekkäitä valitusvirsiä liittomme tilasta veisannut.

Tänään olemme viettäneet pienen  50- vuoden takaisen ystäväjoukon kanssa kultahääpäiväämme paikallisessa, vasta entisöidyssä Vanhan Räikän tiloissa. Pitkäaikaisin  ystävämme juhlassa oli ystäväni Eija -juuri hän, joka oli kanssani kun tapasin tulevan puolisoni.
Halusin hiukan hassutella mennyttä muistellen ja virkkasin itselleni samanlaisen häämekon joka oli ylläni 50-vuotta sitten. Lankana on utuinen vaaleanpunainen mohairlanka, eli nyt se saa tuoda pehmeyttä loppuelämään. Taas virkkasin tähtiä syksyilloin ja samalla kävin mielessäni läpi näitä kuluneita avioliittovuosia.
Ylisen Kauppapuutarhalta tilasin 50 samanlaista pikkuruusua joita oli ensimmäisessäkin hääkimpussani. Tarjoilut järjesti Hiltun Tiltu Vanhan Räikän kahvilasta.
Sivupöydälle asetin vihkiraamatun ja valokuva-albumin liittomme alkuvuosilta. Muuna rekvisiittana oli samat kahvikupit kuin vihkitilaisuudessakin 50 vuotta sitten.

        Häämuistojen valssia  Olavi Virran laulamana pyörähdimme muutaman kierroksen.

                                                             "Olet nuori,
                                                               ja minä rakastan vain Sinua.
                                                             Vanhenet,
                                                             ja minä rakastan Sinua
                                                             Olet vanha
                                                            ja vain minä rakastan Sinua"
                                                          (Veikko Polameri)
                                              
                                                          Runo ystävien kortista.

                                  Kiitos rakas perhe ja ystävät mukavasta päivästä!

NUIJAN VAIHTO JA HYMYJÄ MENNEILTÄ VUOSILTA

Olen sellainen ihminen, joka en  koskaan, tai ainakin hyvin harvoin,  hymyile leveästi tai naura ääneen. Sopivassa tilanteessa kyllä saatan tirskahtaa ja naurahtaa, mutta vatsanväänteitä en nauramalla ole hankkinut. Entinen työkaveri nauroi minun "nauramistani"  kun yhteisen hilpeän hetken kohdatessani hytkyin hiljaa kun toiset hohottivat iloaan ääneen. Joku naurukurssi menneisyydessä on minut saanut oikein ääninauramaan.
Miksi nyt tällainen postaus?
Viikolla oli yhteisöni pikkujoulu,  siellä pidettiin  nykyaikainen pikalääkärin vastaanotto, laulettiin niitä joululauluja jotka olemme oppineet pitkästi yli puoli vuosisataa sitten kansakoulun laulutunnilla, syötiin ja juotiin hyvin.

Yhdistyksessämme toimii aktiivisesti Luovan Toiminnan ryhmä.

Esityksensä lopuksi se sai niin raikuvat ablodit, että yleisö sai kiitokseksi kolmenkertaiset kumarrukset.

 Perinteen mukaan siellä juhlatunnelmissa oli oiva tilaisuus vahdinvaihtoon. Väistyvä puheenjohtaja piti siirtymäpuheenvuoronsa ja kasvavan kauhun vallassa odotin omaa vuoroani mikrofonin ääreen.
Olin kirjoittanut ja harjoitellut puhettani jopa ääninauhurin ja sekunttikellon avulla. Olin kysynyt ohjeita puheenpidolle ja sain neuvon: "Kirjoita puhe ja unohda se kotiin!" Puheelle tuli mittaa viisi ja puoli minuuttia. Näin se alkoi:
 "Hyvät ystävät, hyvä pikkujouluväki!
 Olen pitänyt ensimmäisen puheeni 70 vuotta sitten. Amerikkaan 20-luvulla lähtenyt äidinäitini            Mami tuli ensimmäiselle käynnilleen Suomeen joulukuussa 1949. Mami puhui enää hoono soomi   ja puhe oli enimmäkseen fingelskaa, joka tarttui minun lapsenkorvaani. Kun Mami oli palannut Kanadaan, aloin harrastaa kielilläpuhumista. Kiipesin keittiön puulaatikon päälle ja päivästä päivään posotin fingelskaa nuoremmille sisaruksilleni.
Toivottavasti tänään puheeni on muuta kuin fingelskaa.
Toisen mieleeni jääneen puheeni olen pitänyt kun kansakoulusta siirryttiin jatko-opintoihin. Minulle oli annettu tehtäväksi kirjoittaa ja pitää jäähyväispuhe entiselle koulullemme. Astuin puhujapönttöön, kohotin toisen käteni laajassa kaaressa ja puheeni alkoi:" Oi, Sinä mahtava Kalevan koulu..."
Toivottavasti tänään en esiinny yhtä mahtipontisena.
jne jne"

Viiteen minuuttiin mahtui myös lyhyt esittely itsestäni ja tulevan hallituksen jäsenten esittely ja tehtävät.
Polvet pikkuisen tärisivät, mutta en sitten kuitenkaan jännittänyt.

Samaan aikaan puoliso -herra Kukkaro nappaili kuvia ja kun niitä selailin kamerasta löysin kuvista oudon ja harvinaisen kuvan: minä hymyilen leveästi!!!

 Näin olen hymyillyt 1950. Kaulassani on Amerikan Mamin käynnillään minulle antama guttaperkkakaulakoru.

Tällainen oli hymyni yksivuotiaana 1947

Meidän toinen berninpaimenkoira oli nimeltään Hymy.

Ja tämä kolmas bernimme on Jymy, että suu pysyy sopivasti supussa kun nimeä mainitsee.

Hyvää jouluajan odotusta!

"PUNAJUURILAATIKON MAISTELUA"

"Musta on kehittyny viimeaikoina aikamoinen kulinaristi. Yhtenä aamuna hoksasin naapurin postilaatikon kulmalla tuoreen makupalan ja ennenkuin Isäntä ehti tulla samoille apajille niin mää olin sen piänen hiiren ehtiny nialasta melkein purematta. Kaikilta se purematta nialasu ei kai onnistu, sanoo noi ihmiset kun on joku kiperä asia ratkastavana. Niinkun tossa just´ratkastussa postilaisten lakossa taisi käydä jollekulle. 
Mää muuten en oo koskaan kuulunu postinkantajien räksyttäjiin, mää vaan kattelen kettinkini päästä kun ne kopeloi laatikkojen kansien kanssa. Emäntä mun antaa joskus kantaa mainospostit leuoissani sisälle asti.
Mulla on tällä hetkellä vähän nolo olotila kun mut pantiin miättiin tekosiani tänne terassille. 

Ja syynä mun kaltoinkohteluun on se kun omatoimisesti, kenenkään pyytämättä, pidin tarpeellisena maistaa  maut Isännän punajuurilaatikosta. Se oli niin hyvää, että mää jatkoin ja jatkoin sitä maistelua kunnes kahden litran kiposta oli pohja näkyvissä.

Mää julkasen reseptin Teillekin:
Ensin Isäntä käy Emännältä kysymässä montako punajuurta keitetään. 
"Kolme isoa," sanoo Emäntä ja jatkaa omia hommiaan. 
"Kuinka kauan niitten pitää kypsyä?" kyselee Isäntä. 
"Ne on kypsiä kun haarukka menee pinnan sisälle, tunti siinä menee" -neuvoo Emäntä.
Isäntä istuu pöydän päähän ja alkaa kuoria oman maan valkosipuleita.
"Mitä teet?"-Emäntä utelee.
"Laitan nää kynnet öljyyn, ne on hyviä kun ne vähän aikaa maustuu, sitä öljyä voi laittaa sämpylätaikinaan," kehuu Isäntä.
Kun punajuuret oli kypsiä otti Isäntä ikivanhan raastimen ja raasto ne punajuuret. Emäntäkin tuli taas huoneestaan ja pisti näppinsä Isännän tekeleisiin eli laitto hunajaa mikroon lämpenemään ja  sekotti siihen kermaa ja Aurajuustoa. Isäntä ripsautti sipulirouhetta, suolaa ja valkopippuria punajuurien sekaan ja Emäntä kaato kerma-hunaja-Aurajuustosekotuksen siihen vuokaan. 
"Haen pihalta tuoretta rakuunaa tähän sekaan", sano Emäntä ja vei samalla roskapussin roskikseen. 
Mää taas ilahduin niin Sen kotiinpaluusta, vaikka Se oli vaan käyny kasvihuoneella, että siappasin Isännän huaneesta soffatyynyn ja kiikutin sen Emännälle tervetuliaislahjaksi.
Emäntä piilotteli niitä rakuunoita punajuurien joukkoon ja Isäntä puolestaan ripotteli korppujauhoja päälle koristeeksi ja jätti koko komeuden keittiön pöydälle. Sitä ei voinu laittaa vielä uuniin kun siellä oli kypsymässä sämpylät. 
Isäntä ja Emäntä meni omiin huaneisiinsa kattomaan Särkelä itte-elokuvaa ja mää jäin vartioimaan sitä laatikkoa.
Lopun Te sitten jo tiedättekin.

Toi episodi oli muuten postilakon syytä: mää olisin ollu juuri tänään kolmen päivän lomalla Haukkumäessä. Isäntä ja Emäntä ja 1200 muuta eläkeläistä jäi rannalle ruikuttamaan kun Serenadea ei eilen irrotettu ankkurista tukilakon takia.
ps. Isäntä alko keittämään uutta satsia punajuuria, tuaksu tulee tänne jäähypenkille asti.
Mitä arvelette, saankohan nappula-annokseni kun on normaali ruoka-aikani  vartin yli viisi?
Hyvää syksyä Teille, hyvät ystävät!
t. Jymy-Jami Myttynen-Kukkaro"

"NÄPPYLÄ KIELESS´, SYLJE POIS! THYI!"

Mennyt viikko sai minulla stressihormoonit pinnalle:
a) -menetin mieleisen sihteerin virkani ja hallituspaikkani Eläkkeensaajissa

b)-sain tilalle nuijan. Sitä pitäisi naputella pöydänpäässä tuleva vuosi.

Kokousta edeltävänä iltana sain puhelinsoiton nuijankäyttöön liittyen ja tapani mukaan en jahkaillut vaan annoin vastaukseksi  hmm. Toisessa päässä puhelinta ei vastaustani sen kummemmin kommentoitu ja yön unettomina tunteina kävin keskustelua itseni kanssa, mietin vahvuuksiani ja niitä asioita joissa tarvitsen tukea.
Perimältäni olen karjalaisrotuinen eli "nauraa pittää vaikk ´syän märkänis", sukuselvityksen mukaan minussa on neljäsosa aitoa savolaista -Juvalta- piällysmiesperimää. Kun olen  tiedon löytänyt vasta viime vuosina, aion käyttää sen ominaisuuden hyväkseni niin perusteellisesti kuin pystyn. Puoliso- herra Kukkaro on sitä saanut jo kokea 50 vuotta- kuulemma! (En ole huomannut.)

Uusi tehtävä sai minut  melkein mykäksi kun stressi nosti kipeän näppylän kielensyrjään.
Mitäpä sitä sen kummemmin potemaan kun käytössä oli edesmenneen anopin pettämätön ohje.
Sano kaksi kertaa:" Näppylä kieless`sylje pois, thyi! Näppylä kieless´sylje pois, thyi!" Niin tein ja näppylä hävisi.

Eilen koin kummia tuolla Valkeakosken suunnalla kesken toista kokousta.

Yritin salaa naputella päivitystä Facebookiin ja kirjoitin : "Kokouspäivä Waltikassa" kun teksti näkyikin "Kokouspäivä Baltiassa", samalla kateederilla puhuja kertoi kevään matkasta Baltiaan!!!
Kuunteliko älypuhelimeni kokouksen kulkua? Olin mykkänä hämmästyksestä ja piilotin puhelimen käsilaukkuni uumeniin ettei se enempää kuulisi toisten juttuja.

Eikä tässä vielä kaikki: kokoustaminen jatkui  illalla kyläyhdistyksen syyskokouksen merkeissä kylän koululla. Kaupunginjohtajan alustusta kuunnellessani huokailin itsekseni: "Olisipa syntymävuoteni 2000-luvun puolella, eikä 1940 -luvulla!" Kaupunkimme kehittämisvisiot ratikkapysäkkeineen ja juna-asemineen olivat niin huimia, että tuli palava halu nähdä ne toteutuneena. Omaan käyttöön ne eivät valmistu...

Blogihiljaisuuden aikana olen opiskellut digin saloja ja kirjoitellut Elämä tarinaksi-ryhmässä.
Kirjoitushuoneemme ikkunan takana kulkee pikkukoululaisia hankkimaan omia "elämänsä tarinoita" uimahallin veden alta.

Yhden oivalluksen koin  yösydännä tekstinkäsittelyä harjoitellessani: hoksasin ihan itse kuinka leikataan ja liitetään ja leikataan ja kopioidaan tekstiä, siis nyt vasta vaikka olen kirjoitellut vuosikymmenet!

Kädentaidot-messuillakin poikkesin 55000 muun henkilön kanssa. Nyt ei silmääni osunut hittituotetta joka olisi ollut usean kävijän yllä ellei sitä ollut värikkäiden trikootunikoiden kirjo. Niitä oli myynnissä ja melkein joka toisen tai kolmannen naishenkilön vaatetuksena. Ihailin tavarapaljoutta, mutta en tuonut kotiin yhtään nyssäkkää.

Kotipuolessa on kaikki ennallaan, koirani Jymy-Jami pitää matot makkaralla ja nurkat pehmeinä karvoillaan. Jymyn kuljetushommat jatkuvat, kuten kermatetran kuljettaminen salaa makuuhuoneeseen ja kerman herkuttelu untuvapeiton päällä. Pyykkihommiksihan se meni ja yön aromina muiden lisänä saatiin tuoksutella happaman kerman pikanttia tuoksua.

Kaikenlaisia positiivisia kiireitä tässä on tulollaan jos postilaiset saavat sovun aikaan tämän viikon aikana, Jos ei, niin sitten vain ollaan...

MIHIN KATOSI LOKAKUU?

Voi voi, löysin taas itseni vaikka en hävöksissä ole ollutkaan. Kirjoituskäsi ja luova ajattelu ovat pitäneet lomaa monen muun askareen vaikutuksesta.

Pihapiiri ja puutarha on putsattu nurkkia myöten talven odotukseen. Peräkärry on ollut kunniatehtävässä ja minulle on tullut sujuva rutiini kaatopaikkakäynneistä. Mieli on pitänyt kovettaa kun heiluriote on heitellyt epäkuranttia (ja välillä parempaakin) nurkkientäytettä roskalavoille. Lajittelu on ollut sujuvaa.

On tässä ollut muutakin kuin arkista aherrusta; saimme serkkulauman syyslomanviettoon Mummilaan. Ensin tuli kymppikerholaiset tytöt eteläisestä Suomesta kahdestaan junalla.
Jo aikapäiviä sitten olivat varanneet leikkimökin majapaikakseen. Pappa viritti tytöille lämmöt ja valot pimeille illoille. Makuupussit eivät olleet tyttöjen mieleen, höyhenpeitot kelpasivat. Leikkimökin sisustus oli taas luovaa ja rentoa.

Jymy villiintyi tyttöenergiasta ja viihtyi tyttöjen niskassa ja lautasen reunamilla joka hetki.

Lauantaina saatiin peräkamariin teinipoikaserkukset. Pappa oli taas varattu tukihenkilöksi Mauton  omatoimituunaajille.

MinäMummi sain seistä hellan ja tiskipöydän ääressä useammankin tunnin päivien mittaan. Ihan mielelläni sen teinkin. Letut mansikoilla ja kermavaahdolla ja kotitekoinen pizza tekivät kauppansa iltapalalla. (Huom. tyttöjen käsissä kommunikaatiovälineet!)

Pojat harrastelivat omia juttujaan ja tyttöjen kanssa mietittiin mitä tehtäisi kun Jymyn kanssa painimista ei enää jaksaisi.
"Kauheat Karnevaalit"  oli se mikä tyttöjä veti. Kyläkaupasta haettiin rannekkeet ja tytöt ohjeitten kera saatettiin Särkänniemeen.

Kauheata oli ollut kun tytöt iltahämärissä Särkänniemestä haettiin.
Sellainen oli vaikutus, että saatiin ilmoitus:" Me tullaan nyt sisälle yöksi, leikkimökissä on spidereitä!" Olin sanonut, ettei huonehämähäkkejä saa nitistää, ettei onni katoa.

Maanantaina yksi isistä haki tytöt kotiinpäin jatkamaan syyslomiansa.
Teinipojat viihtyivät peräkamarissa yksin ja yhdessä koko viikon.
Tämä oli hauska loma, poikien perheistä oli lomanvietossa yksi kustakin perheestä. Harvemmin näin käy.

Seuraavalla viikolla kaksi Ikean kassillista lomapyykkiä käytiin pesemässä kylän pesulassa.

Omat harrastuspiirini ovat toimineet henkireikänä lokakuun aikana, siis kirjoittajapiiri ja Eläkkeensaajien toiminta. Helsingissäkin poikkesin, tai oikeastaan vain Pasilassa kirjoittajaryhmän tapaamisessa ja ihmettelemässä  keskeneräistä aseman ympäristöä. Nyt se kai on jo uudelleen avattu ja kansalle nähtävänä.
Facebookin myyntiryhmästäkin olen tehnyt ostoksia: laatikollisen Aarikan puukoruja, jotka ovat minulle lempikoruja neulevaatteissa ja hattujen ja huivien koristeina.

Muutaman uuden hepeneen olen ommellut syksyn menoihin. Mustavalkoinen mekko on sitä kuuskytlukulaista rypistymätöntä "crimpleneä" ja tunika hyvää puuvillaa. Kankaat on ostettu Eurokankaasta ja tehty vanhalla puserosta tehdyllä kaavalla.

Iltaisin olen kuunnellut äänikirjoja, viimeksi Aamulehden lukijakirjana Kati Tervon Ellen Thesleff´istä kertovan kirjan "Iltalaulaja", Taija Tuomisen "Tiikerihain", Laila Hietamiehen "Hiljaisuus" ja Olli Jalosen "Merenpeittoa" kuuntelen parhaillaan. Kuunnellessani olen kutonut muutamankin parin villasukkia. Minulla on ollut mahdollisuus kutoa pitkästä aikaa muutamat ihan pienet lapsensukat ja lapaset josta olen oikein mielissäni.

Marraskuun alkupäivät sisältävät tärkeitä muistoja: seitsemäs marraskuuta 1977 muutettiin tähän taloomme josta olemme nyt pikkuhiljaa luopumassa.
Tämän  bloginikin aloitin marraskuun alun päivinä 2012 ja ensimmäinen kirjoitukseni "Viekas ja pitkähäntäinen" kertoi edellisestä bernistämme Hymystä.
Tänään menemme muistelemaan omaisiamme ja viemme kynttilät haudoille.

Jymy pitää edelleen huolen talon vakituisen väen hyvinvoinnista; lenkit on tehtävä säännöllisesti ja sisäleikit tyynyjen kuljetuksineen tehdään  yhteisymmärryksessä.

Hyvää ja rauhallista Pyhäinpäivää ja syksyn jatkoa Teille, hyvät lukijat!

ALKUSYKSYN KUULUMISIA

Syyskausi henkisen täydentymisen tiimoilta on käynnistynyt. Se tarkoittaa sitä, että harrastustoimet alkavat täyttää kalenteria. Viime viikolla olin Tampereella Sampolassa kuuntelemassa Taija Tuomisen kannustusluentoa kirjoittaville ja kirjailijoiksi aikoville. Yksi tärkeä viesti oli: "Älä jää häkkiin aikomustesi kanssa!" Olen sen  todennut, että sitä tulee tehdyksi itselleen vaikka minkälaisia "häkkejä" joista on vaikea kirjoittaa itseään ulos. Muistaisimpa tuon viestin kun koneeni ääreen istahdan! 

Viime syksynä Tampereen työväenopistossa aloittamani "Elämä tarinaksi"-kirjoittajaryhmä aloitti uutena ryhmänä Ylöjärvellä ja intoni on taas kiihkeä, tällä kiihkolla en taida häkeissä pysyäkään.

Kotimatkalla Sampolasta yllätin itseni ja kävelin Sorsapuiston kautta Linja-autoasemalle.  Tämä Sorsapuisto kuuluu lapsuuteni maisemiin ja lammen toisella puolella kesällä 50 vuotta sitten piilipuun alla vastasin  herkkään kysymykseen "tahdon".

Kesän mittaan olen tyhjennellyt kaappeja ahkerasti. Opettelin tavaroiden nettimyyntiä ja sepä oli ihan hauskaa ja tuottavaa toimintaa. Yhden satsin vein kirpputoripöydälle, takaisinkin niitä sain tuoda...

Kylän koulun pihassa oli peräkonttikirppis ja se oli minulle elämäni ensimmäinen kokemus.

Laitoin myyntiin karkkilaatikollisen höyhenplyymiä ja ostaja oli -yllätys, yllätys -eräs herrasmies!
Höyhenille on jo tuleva toimi tiedossa: niitä uitetaan vieheessä Näsijärven aaltojen alla.

Vanhat lp-levytkin tekivät kauppansa, mm Laura Branigania joku pyöritti käsissään ja halusi sen itselleen. Samoin vanhat Tsaikowskit, Sibeliukset ja Traviatat pääsivät uusiin levysoittimiin kuunneltaviksi. Naapurin muusikkomiehen kanssa muisteltiin paljon kuunneltua lasten Atsipoppaa ja vaihdettiin muutamia levyjä, vastineeksi sain nostalgisia 80-luvun hitti cd:eitä. Samoja, joita levyinä tarjosin.

Pientä draamaakin on syksyn mittaan koettu: pojanpoika ajaa tömpsäytti vastahankitulla Mautollaan ojanpohjalle. Onneksi vain auto sai kolhuja, poika selvisi pelästyksellä.

"Mulla oli vähän kumma juttu tuolla lonkan päällä. En tiä mikä siihen meni, sitä kutitti ihan kamalasti ja kun mää sitä kutinaa helpotin nuolemalla ja hampailla raapimalla niin siihen synty semmonen vika ja Isäntä ja Emäntä sano sitä hotspotiksi. Emäntä ajo sen haavan ympäriltä  karvat pois, laitto siihen kaikenlaisia lääkkeitä ja mää sain tän kamalan pöntön päähäni.

Viikon sitä jouduin pitämään kaiket päivät, lenkillä ei onneksi tarvinnut sitä kyläisille näyttää. Eikä tätä bodya joka mulle puettiin etten nuale sitä haavaa. Emäntä teki tän bodyn Isännän paidasta ja siinä oli henkselit jotka oli kiinni kaulapannassa. 

Ton potemisen jälkeen mulla on ollu kamalasti virtaa ja sen oonkin käyttäny Emännänkin kunnon kohotukseen: mää siappasin Emännän vintage-torkkupeiton ja juaksin sen kanssa ympäri mettää ja tiätysti Emäntä perässä. 

Yhtenä päivänä Emäntä purki puseronsa ja teki niistä langoista mua kiinnostavan tekeleen ja otin sen  lähempään tarkasteluun. Ei olis pitäny.

Siitä mun uteliaisuudesta sai kärsiä Isäntäkin: Emäntä määräsi Sen pitämään tota sotkua käsissään että siitä sais uutta neulottavaa. Mää tuin Isäntää siinä vieressä.

Aika monta nyssäkkää me yhteistoimin saatiin aikaseks`

Ei Emäntä enää mulle mökötä, sitä vaan naurattaa kun Se tulee kyliltä kotiin ja mää kirmaan heti hakemaan jonkun tyynyn sille lahjaksi. Matot kyllä siinä huumassa on aina menny seinille, mutta haitanneeko se? Ei kai!
Yhtenä aamuna oltiin saattamassa Emäntää bussille enkä voinu millään ymmärtää kun Isäntä piti mua tiukasti hihnanpäässä . En tiänny mitä varten Emäntä seistä töröttää tien toisella puolella enkä päässy sitä kysymään. Multa pääsi ihan poru...

Ei mulla tässä muuta, ylimääräset karvat  on taas Emäntä multa harjannu, parin pikkuveljen verran niitä on  pussiin säilötty.
Hyvää syksyä Teille, arvoisat lukijat, käytttäkää heijastimia, että Teidät huomataan pimeässä, mullakin niitä killuu hihnassa muutama ja liivit puetaan päälle kun ilta ehtii...
Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro"