ENSIMMÄINEN KOULUKUVA

Fb:ssä kuulun sivustoon "Muistoja Tampereelta ja muuta mukavaa keskustelua ja muistamista"-ryhmään, syntytamperelainen kun olen.
Viimepäivinä ylläpitäjät ovat ladanneet kuvia Erkkilän sillan vaiheilta, taloja, katuja ja kouluja.
Kuvat saivat minut taas muistamaan monia asioita, joita ilman kuvia en olisi muistanutkaan.

Johanneksen kansakoulu Erkkilän sillan kupeessa on yksi tärkeimmistä, aloitin siinä ensimmäisen kouluvuoteni syyskuun ensimmäisenä päivänä 1953.
Minut oli keväällä ilmoitettu Tarja Anneli Myttysenä ekaluokkalaiseksi. Kesän aikana oli tullut päätös uudesta nimestä, muka modernimmasta, en sitä osannut kunnolla sanoa tai en edes ehkä muistanut.
Nimenvaihtoon perhe päätyi kun olin sanonut isojen poikien kiusatessa nimekseni Halonen, se oli äitini tyttönimi.
Ensimmäinen opettajani oli lempeä Lyyli Mäsä, poliisin vaimo.

Luokkamme oli koulun ylimmässä kerroksessa, isompien poikien tarkkailuluokan vieressä.
Silloin, 1953,  alakoulutyttöjen tärkein asuste oli esiliina ja sen taskussa nenäliina.
Minä istun eturivissä keskimmäisenä äidin kutomassa sinipunaisessa villamekossani. Vieruskaverina on toinen Tarja.

Kuva on otettu kevättalvella -54, olemme lämpimästi puettuja ja muutama esiliinakin on jäänyt jo kotiin. Aapiset ovat jo luetun näköisiä. Pulpeteissa oli kolot mustepulloille, ne jaettiin vasta kun harjoiteltiin kaunokirjoitusta. Liika muste pyyhittiin kynänterästä äitien ompelemiin mustepyyhkeisiin.
Koulun ruokala oli pihan laidalla, ensimmäisellä luokalla syötiin seisten pitkien pöytien ääressä, seuraavalla luokalla saatiin jo penkit allemme.
Tämä oli sitä aikaa kun kouluruokana oli useimmiten velliä; mato-ei kun makaronivelliä, helmivelliä, mannavelliä, ohrasellaista ja joskus riisipuuroa mehukeiton kanssa. Hernekeitto näkkileivän kanssa oli tietenkin kaikkien herkkua.
Ensimmäisen luokan syksystä muistan luokkaretken läheiselle Tammelantorille. Pöydät notkuivat puutarhojen herkuista ja minulle on jäänyt mieleen pienet päärynät joita joku torimyyjä kaupitteli.

Ensimmäisellä luokalla jätettiin luokkatoveri Sirpalle jäähyväiset; hän muutti perheensä kanssa Amerikkaan.

Kaupunginorkesteri kapellimestari Bisterin johtamana kävi opastamassa koululaisia klassisen musiikin maailmaan. Bisterin Hannu oli luokkatoverini.
Joskus näytettiin luontofilmejä juhlasalissa."Erämaa elää" oli lempifilmini.

Toisen luokan opettajana oli Amanda Salmijärvi. Muutama oppilas on vaihtunut.

Istun opettajan edessä sama villapuku päällä kuin vuotta aikaisemmin, nyt on päälimmäisenä joululahjavillatakki, vieressä istuu Sirpa-Tuula. Päällyskengät olivat uutta muotia v-54.

Kolmannella luokalla oli luokkatovereina kotitalon - Lapintie 18 - tytöt Eija ja Kristiina ja opettajana Helmi Jokipohja.
Kuvanottoaika on näköjään keväällä kun jaloissani on polvisukat ja uudet kumitossut, tukkakin on  leikattu siistiksi polkkatukaksi. Istun eturivissä huivi solmussa kiharatukkaisen Hannelen vieressä.

 Neljänneltä (minä numerolla 24) siirryin Tipalaan, Tampereen Tyttölyseoon Hämeenpuiston laidalle.

Näiden kuvien kautta taas sain oivaa aineistoa "muistelmateokseeni" joka sisältää lapsuusmuistojani Juhannuskylän, ,Lapintien, Massunmäen, Tuomiokirkon, Armonkallion ja Tammerkosken liepeiltä 50-luvulla.
Kuvien takana on kaikkien nimet ja muistelen usein kutakin kuvan henkilöä ja mitä olemme yhdessä tehneet ja kokeneet. Kuvankäsittelyä olen näköjään harrastanut riuskalla otteella, joillekin olen piirtänyt uusia kasvonpiirteitä...

Latasin ensimmäisen luokan kuvan eilen Fb-sivulle, ja yllätys yllätys -ekaluokan Raimo tunnisti itsensä ja jopa kommentoi! Välivuosia on 64!!

Muutama vuosi aiemminkin olen blogissani muistellut ensimmäisiä kouluvuosiani, nyt on esillä nämä koulukuvat.

Jos joku muistaa ja tunnistaa itsensä näistä ja haluaa ottaa yhteyttä,  minut tavoittaa:
rouva.myttynen ät outlook.com

Kiitos Fb-ryhmän ylläpitäjille, siellä on aina niin kiinnostavaa aineistoa meille syntytamperelaisille.

"MUMMONKAATOPÄIVÄT"

"Mun Emäntä oli koko viime viikon jossakin, en tiä missä, mutta nyt Se on kotona. Isäntä kanteli Emännälle, että mää olin hakenu sitä joka päivä autosta ja kaikista huaneista mutta en löytäny. 
Kun Emäntä lauantaina tuli kotiin niin mää oon ollu koko tän viikon visusti Sen viärellä. 
Vessan ovesssakin on oikein kunnolliset kynnenjäljet kun oon pyrkiny näkeen missä Se on. Tätä ennen en oo ikinä niitten vessaan pyrkiny.
Saunassakin vahdin ettei mee mihinkään hukkaan.
Yöt nukun Sen vieressä lattialla, joskus vähän maistelen varpaita tai tönäsen kuanolla jos Se kuarsaa. Se oli kuulemma kuarsannu sillä missä nyt olikaan, kämppäkaveri oli huamauttanu. En ihmettele.


Tällä viikolla oli pari erikoisempaa tapausta kun mulla on toi energia niin - sanotaanko riittävä.
Emännän kanssa tehtiin iltalenkki ja jäätiin pitään pallonheittokilpailut pihassa. Emäntä heitti mulle tennispalloo ja mää palautin sitä niin vimmatulla juaksulla niinkun amerikkalaisessa jalkapallossa että törmäsin suaraan Emäntää päin. 
Ja Emäntä kumoon, ihan takaraivolleen meni. No mää tietenkin hualestuneena Sen päälle makaan ja makasinkin siinä koko kroppani voimalla. Emäntä kilju -mee pois, mee pois ja yritti huitoa mua, mutta en menny, makasin siinä vaan, turvasin Sen olotilaa.  Sitten Se sai kätensä mun pään päälle ja silitti mua ja sano hyväpoika hyväpoika. Mää sitten sitä nualasin poskesta ja nousin pois.
Häntäluutaan Se vähän valitti kun oli päässy kömpimään jaloilleen. 

Toisenkin kaadon sain kun pudoteltiin omenoita Huvituksesta. 
Mää olin hihnasulkeisissa siinä vieressä kun päivällä livahdin vapaakävelyllä naapuriin. Nyt en tuanu sieltä mitään, mutta Emäntä oli nähny puskien takaa kun mää mussutin jotakin naapurin grillin vieressä.
Heti kyllä tulin kotiin, en viipyny reissullani kun viis minuuttia mutta sulkeisiin jouduin.
Toi patakinnas on nyt mun lemppari, se on mun mukana kun käydään lenkillä.

Emäntä huito haravalla niitä Huvituksia alas ja se oli musta niin kummallisen näköstä, että hyppäsin Emännän selkään ja painoin Emännän nurmikolle että lopettais jo. Ei Se mitään taaskaan voinu, mutta nyt se taisi olla aika närkästynyt, etten sanoisi vihainen. Mun kettinki oli kiappunu Sen jalkaan ja Se oli aika avuttomassa tilassa.
Kun Se siitä selvis niin sain aika mäkätyksen osakseni sormenheristyksen kera.
Musta on niin ärsyttävää kun ihmiset tekee tollasia outoja asioita kuten esimerkiksi sohii rautaharavalla omenapuuta. Ei mee mun järkeen!

Siitäkin oon pitäny huolen, ettei Emäntä kattele TV-tä, ainakaan keinutuolissa, mää meen heti Sen syliin eikä Se nää mitä Emmerdalessa tapahtuu.

Ei tässä muuta, hyvää viikonloppua kaikille, pitäkää hyvää huolta Emännistänne ja Isännistänne!

Varokaa ampiaisia!

Terveisin Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen -Kukkaro (os Maroussia Valente)

HAAVEISTA TODELLISUUTEEN

Arki on palannut elämääni. Kaksi päivää ja kolme yötä piti totutella että pääsin "omilleni".
Päässäni risteilevät  protagonisti, antagonisti, prologi ja synopsis.

Viikko sitten maanantaina puoliso- herra Kukkaro kantoi punaisen matkalaukkuni Eläkkeensaajien kurssikeskus Rajaniemen (Virrat) respaan ja jätti minut sinne viikoksi oman onneni nojaan.
Olin päätynyt Kirjoittavat Eläkkeensaajat ry:n kirjoittajakurssille.

Viikon aikana oli itselläni tarkoitus saada alkuun pidempikestoinen oma projekti - eli oppia kirjoittamaan niin, että tekstin voisi ehkä - mahdollisesti - jopa joskus - tarjota julkaistavaksi. Edes omakustanteena.

Nopeasti kuitenkin putosin haavekukkulalta karuun todellisuuteen: aiheen olin jo päättänyt ja aineistoakin olin varannut runsaasti, tosin numeroituna muistivihkoon, mutta oikea synopsis,  sisällysluettelon tapainen tiivistelmä aiheesta puuttui.
Viikon aikana opin niiden tärkeyden ja nyt olenkin alkanut jäsennellä aiheitani oikeaan järjestykseen kasvavalla innolla.
Uudessa suunnitelmassani tein itsestäni  protagonistin eli päähenkilön. Vaatimattomasti. (Protagonisti ei välttämättä ole tarinan sankari...)
Lähipiirini, joka minut tuntee, tietää että esiinnyn usein Kaikkien Alojen Asiantuntijana, kirjoitelmassanikin aihetta kuljettaa kaikkitietävä. Se on vastakohta minä-kirjoittajalle.

Viikon aikana arkisempiakin asioita tuli todennetuksi:

Seitsemän hengen porukkamme oli kirjoittajina erilaisilla tasoilla, - joku veti kirjoittajaryhmää, joku oli kirjoittanut ja julkaissut kirjan ja oli kokoamassa uutta, muutama meistä muistelee menneisyyttä, lapsuutta, esivanhempia ja ne muistikuvat on tarkoitus saada "tahroiksi paperille".

Virrat antoi puitteille parastaan -lämpötila huiteli kolmessakymmenessä asteessa koko viikon.

Muutama oppitunti vietettiin ulkona lähes myrskytuulen huminan alla. Tuuli pyöri puiden latvuksissa, mutta rinteen alla Siekkisjärvellä ei näkynyt laineiden liplatusta.

Viikon varrella monituntisten opintojemme lomassa osasimme rentoutua rantasaunassa, lomalaisten illanvietossa, Virtain Perinnekylässä ja omissa iltatuokioissa. Niissä kirjoitimme ja luimme tekstejä toisillemme. Totesimme, että ääneenluku tuo tekstiin lukijan näkökulman ja tekstin muokkaus tulee luontevaksi. Löysimme tietokoneistamme ääneenluku(puhe)ohjelman yhdeksi päteväksi työkaluksi.

Matkassani oli muutaman vuoden takaisia kirjoitelmia, nyt niiden ääneenlukeminen muulle joukolle sai tunteita pintaan, silmänurkkakin kimalteli muutaman kerran. Kommentit avasivat omalle menneisyydelle uuden merkityksen.


Ruoka-ajoista -niitä oli tiheästi- pidimme tiukasti kiinni, jopa yömyöhään.

Muu maailma ei mahtunut ajatuksiini koko viikolla, blogikaan  ei päässyt päivittymään koko viikolla, kentätkin olivat hiukan kehnot.

Mennyt viikko oli kokemuksellinen, - kerran olin pudota sängystä yöllä, opin tai ainakin sain tietoa  kirjoittamisen eri tasoista, sain kannustusta kirjoittamisen jatkamiseen ja  sain tutustua persoonallisiin uusiin ihmisiin. Olen tyytyväinen!

ps. Koskaan ei ole liian myöhäistä jne...

KOHTI UUSIA SEIKKAILUJA

No niin, tämä viikko tulee minulle näyttämään pystynkö saavuttamaan haaveeni.

Nimittäin pääsenkö alkuun kirjantekeleeni kanssa.
Valikoin mukaani valmiita tekstejä "pöytälaatikostani" pohjaksi ja muokattavaksi uuteen muotoon. Muistitikuillakin on iso osa aiemmista kirjoituksistani.
Tuskanhikeä alkoi pukkaamaan kun yhden tikun tiedostoja en saanut avattua. Siellä on hyvässä tallessa monta juttua, niin hyvin tallennettuna, ettei niitä kai kukaan pääse lukemaan...
Kuinkahan tästä selviän?
Kaikki jutut pitäisi olla tallessa myös paperiversiona, mutta missä?
Yökaudet olen leikkinyt kirjailijaa kun uni jätti minut.
Ei pelkästään oma haaveeni/tavoitteeni ole nostanut jännitteitä, sitä tekee myös muiden ryhmäläisten kohtaaminen, ketään en ole aiemmin tavannut ja kuusi päivää vietämme tiiviisti yhdessä.
Onneksi en ole ihmisiä pelkäävää lajia.

Helteistäkin on jo selvitty. Luultavasti.
On tunnustettava, että en ole erityisemmin kärsinyt helteestä, vain yksi yö tuntui sellaiselta että ahaa, nyt taitaa iskeä fibro päälle. Olimme olleet päivällä "Puhtaat valkeat lakanat"- esityksessä ja etiketin mukaan tuunasin naamaani. Ei olisi pitänyt, sain nimittäin silmäni vuotamaan vuolaasti. Kajal ei sovi minulle. Reaktio levisi kipuaaltona koko kroppaan asti, kesti koko yön, kun aamu koitti olin ihan tavallisessa tilassani. Zyrtec, silmätipat ja Panadol olivat pelastukseni.

En ole ollut vuosikymmeniin yksin lomailemassa, oikeastaan en koskaan. Ay-aikoinani KTV-opistolla kurssit kestivät viisi päivää, eikä sekään ollut lomaa.
Tämän viikon, vaikka se on haastavaa minulle, aion ottaa omana lomana.
Sukankutimet tulivat mukaan, tietysti.

Puoliso- herra Kukkaro ja koirani Jymy saivat seurakseen teinipojat. Koulut alkavat loppuviikolla.
Nyt riittää Papalla vastuuta kun kolmaskin teini tulee ruokapalveluun.

Kirjoitan väliaikaraporttia viikon varrelta, jos aihetta on.

ps.mummukanjutustelua.blogspot.fi päivittyi eilen