"HATTU PUKEE TEITÄ" JA ENSIMMÄINEN TV-ESIINTYMINEN

 Ylläolevasta lausahduksesta ja siihen liittyvästä tapahtumasta on tänään kulunut 65 vuotta.

 Kuvassa tepsuttelen Teatteriravintolassa (Tampereella) esittelemässä vuoden 1961 nuorisomuotia. Tähän tehtävään pääsin, kun juuri päättyneen mannekiinikoulun oppilaat pääsivät esittelemään sen kevään muotia ravintolayleisölle. Mannekiinikouluun päädyimme Leena-siskon kanssa, kun tutun rouvan "etikettikoulu" oli kiertueella Tampereella. Opimme -ja osaamme vieläkin istua sääret vierekkäin, antaa tulta toisen savukkeeseen ja sammuttaa tulitikun tyylikkäästi. Valokuvaposeerauksenkin vielä osaan. Hotelli Emmauksen käytävillä opimme mannekiinikävelyä korkokengillä ja käännähtämään sievästi niin, että helma heilahti eikä askellus mennyt sekaisin.

Nuorisomuoti, kuten näkyy oli asiallista: vekkihameita, paitapuseroita, saumallisia nailoneita ja keinomokkaisia ulkoilutakkeja. Kesämekkoina oli leveähelmaiset kukkamekot ja laskoshelmaiset paitapuvut. Minun vaatevarastooni ei teini-ikäisenä kuulunut farkkuja, korkeintaan jotkut popliinihousut ja koulun hiihtotunneille hiihtohousut. 

Äitimme oli Waseliuksen kenkätehtaalla ruiskumaalarina, ja saimme sieltä sekundakenkiä edullisesti. Korkeilla koroilla tietenkin. Kuvassa on upouudet korkokengät, jotka esityksen aikana hankasivat kantapäille rakot ja nailonit rei ille. Esityksen hatut kävin sovittamassa Hämeenpuistossa hattukaupassa. Siellä modisti sanoi minulle: "Hattu pukee Teitä!" Se lausahdus on yksi aarteistani, vaikka sen on puoliso, herra Kukkaro kumonnut monet kerrat. 

Tuohon aikaan - 1961 - oli TV:ssä iltaisin lyhyt "Kamera kiertää" -kooste päivän tapahtumista. Kameramiehet sattuivat olemaan Tampereella ja Teatteriravintolassa kuvaamassa samaa juhlaa, missä mekin esiinnyimme. Minua pyydettiin ulos ja kävelemään Teatteritalon graniittikaiteella joku esitettävä vaate ylläni. En muista oliko se tuo kävelyasu vai joku kesäisempi vaateparsi. Seuraavana iltana koko perheemme ja naapurit istuimme TV:n ääressä katsomassa näytetäänkö minuakin. No näytettiin - muutaman sekunnin ajan. 

"Nousiko siskolla vähän hattuun?" tokaisi velipoika esityksen nähtyään...

(Hatuista ja myssyistä olen kertonut laajemmin aikaisemmassa blogissani. Se löytyy hakusanalla "Hatut vai myssyt")

PAMELANPUISTO JA TUNTEMATON TYTTÖNEN

 Sukujuurilaatikossani on pyörinyt pikkutyttösen valokuva. Sen on ottanut valokuvaamo Melto Imatralla, vuosilukua ei ole, eikä tyttösen nimeä.

Muistan nähneeni kuvan jo lapsena ja tietenkin kysyen:" Kuka tämä tyttö on?" Vastausta en muista saaneeni. Mieleeni on jäänyt keskustelunpätkä äitini kanssa, kun juttelimme hänen adoptioon antamastaan isoveljestäni. Äiti mainitsi ohimennen, että minulla olisi siskokin ja mainitsi nimeksi Anja. Asiasta ei keskusteltu koskaan myöhemmin ja mutta se, että minulla olisi isosisko Anja, jäi lapsenmuistini syövereihin.

Ukki Myttysen jäämistön valokuvien joukossa oli toinenkin minulle hämmennystä aiheuttanut valokuva. Kuvassa mummi Myttynen ja Onni-isäni pitävät n 2-3-vuotiasta pikkutyttöä käsistä.  Onko sama tyttö kuin aiemmassa kuvassa? Kuvan takana on jälkeenpäin kirjoitettu vuosiluku 1940. Luulen, että kuva on jo kesältä 1939 ja otettu Viipurissa tai siellä päin. 1940 Myttyset olivat jo Tampereella. Toinen mahdollisuus kuvan ajankohdaksi on kesät 42-43-44, mutta missä?

Olen pohtinut, voisiko olla totta, että kuvan pikkutyttö olisi syntynyt isäni suhteesta "naapurin tyttöön". Sekin on hämmentävää, että tuntemattoman pikkutytön kuva on säilynyt lähes 80 vuotta muiden perhekuvien joukossa. 

Minua kiinnostaisi saada selvyys kuka kuvan tyttö on ja liittyykö hän  perheeseeni. Ihan ventovieraita ei pidetä noin läheisesti. Tyttö olisi jo lähes 80-vuotias. Tai ylikin, jos kuva on vuodelta 1939. Voi olla, että selvittäminen jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Isäni jäämistössä on sotilaspassi, jonka takasivulla on tärkeitä muistiinpanoja. Minua jäi vaivaamaan osoite, missä kaupungissa on ollut Pamelanpuisto 44 A 2? Käsiala ei ollut tuttua isäni käsialaa. Olisiko ukki Myttynen antanut Onnille osoitteen ja onko Onni etsinyt henkilöä, vai vuokra-asuntoa, kun perässä luki 472:-

Sotilaspassin viimeisellä sivulla oli myös merkintä: Irjan syntymäpäivä joulukuu 14. Irja ja Onni tapasivat toisensa Tampereella elokuussa 1944. Sen käsialan tunnistin heti.

Toisen sukuhaaran, eli Irja-äitini varhaislapsuuteen ja sukuun löysin vastauksia Hannele Koivusen toimittamasta "Muistojen Kuurmanpohja"- koulupiirin kyläkirjasta. Siihen oli äitini ja muutama muu sukuni Luukkonen kirjoittanut muistelujaan synnyinseudustaan ja suvustamme. Viime sunnuntaina sain vietettyä monta tuntia  pihakeinussa sukuni tarinoita lukemassa.

Eilen katselin TV:n "Puoli seitsemän"- ohjelmaa, jossa kirjailija Anneli Kanto kertoi mm oman tapansa kirjoittamiseen eli siihen kuinka hän saa kirjansa kansiin. Anneli Kanto käyttää paljon aikaa taustatyöhön ja pohtimiseen, ja kirjoittaminen sujuu nopeasti. Minulla näyttää olevan sama tyyli: yökaudet mietin sitä ja sitä kohtaa "tekeleessäni" ja suunnittelen "kohtauksia". Kun etsin faktatietoa perheeni menneisyydestä, se vie näköjään sinne ja tänne ja aina löytyy uusia kiinnostavia yksityiskohtia joita olisi mukava saada ikuistetuksi. Nyt on monta liuskaa valmiina ja tulee olemaan koko kesän kestävä rupeama koota ne luettavaan muotoon. 

Kirjoittamisessa taitaa tulla pieni tauko, uuden kodin takapihan kukkapenkeissä ja muussa kohentamisessa riittää puuhasteltavaa. Edellinen puutarhuri on istuttanut muutaman jouluruusun, nyt ne kukkivat runsaina mättäinä etu- ja takapihalla.