Tervehdys pitkästä aikaa, kiva nähdä! Häpeillen avasin tämän blogini puolen vuoden tauon jälkeen.
Ei kannata veivata menneen talven muistoja, mutta muutamia kohokohtia jätän tähän blogiin itsellenikin muistiin. Vuoden 2022 yhteenvedossa kerroin suruntäyteisestä vuodesta, josta kuitenkin on paljon iloisiakin muistoja.
Vuosi 2023 alkoi touhukkaasti yhdistystoimintojen, seurakuntavaltuuston ym koulutuksilla. Kirjoittajapiirin alkua odotin malttamattomasti ja se alkoikin tutussa porukassa yhtä vireänä kuin aikaisempinakin vuosina. Samalla yritin päästä eteenpäin jo vuosia sitten alkaneessa projektissani, jonka päämääräksi olin asettanut, en enempää, enkä vähempää - oman kirjan julkaisun.
Tammi- ja helmikuun kalenterissa oli vain muutama tyhjä ruutu ilman jotakin menoa. Niille kuukausille sattui arkisempien harrastusten lisäksi monta kulttuuri- ja taidetapahtumaa. Helmikuussa aloin huomata, että nyt ei oikein mikään suju, tekstit vilisivät tarpeettoman paljon kirjoitusvirheitä ja muutenkin näkö alkoi sumeta. Ajattelin, että nyt alkaa menneen vuoden suru vaikuttaa ja odotettu alakulo ja masennus tulla pinnalle ja osaaminen takkuilee psyyken hauraudella. Yritin saada reippautta elämääni ja päätin aloittaa aistihuollon päivittämisellä. Ensimmäiseksi sain uusittua uudet korvakuulokkeet, jotka heti toivat helpotusta kuulemiseen. Silmälääkärissä kävin valitellen huonontunutta näköäni.
- Jälkikaihi, sanoi lääkäri ja tilasi ajan silmien laserointiin. Jo maailma alkoi kuulua ja kirkastua!
Perhepiirin nuorimmat tytöt viettivät hiihtolomaansa meillä peuhaten Jymy-Jamin kanssa. Sunnuntailounaat keskusteluineen kolmen poikaserkuksen kanssa ovat jatkuneet koko kevään. Serkukset aloittivat varusmiespalveluksensa tammikuussa, mutta toinen joutui keskeyttämään palveluksensa parin kuukauden jälkeen. Toisen urakehitys jatkuu aliupseerina. Yksi pojista muutti työhuoneeseeni odottamaan omaa asuntoa. Minä siirryin kirjoituskamojeni kanssa olohuoneen nurkkaan.
Paikallislehdessä oli ilmoitus, että kylän entisen kunnantalon yläkerrassa olisi huone lainattavissa kirjailijoille. Kirjoitin hakemuksen ja yllätys, yllätys, sain Kirsi Kunnaksen nimikkokammarin kahdeksi kuukaudeksi käyttööni! Nyt on tilaa levitellä aineistoa ilman, että joku kävelee neljällä tassulla niiden päällä tai maistaa tärkeimmän juttuliuskan nurkkaa. Kävelen työhuoneelle viisi minuuttia salkkuani heilutellen. Aloitin siellä kesäkuun alussa.
Olen saanut pettämättömällä kaksisormijärjestelmällä työhuoneella aikaiseksi monta uutta sivua. Alkuinnostuksessani olen viihtynyt Kirsin Kammarissa 4-5 tuntia syömättä ja melkein juomatta. Monena päivänä luovuus on lopahtanut teknisiin kömmähdyksiin. Eräänä päivänä talletin tekstiä tikulle, että voisin jatkaa toisella koneella illalla kotona, mutta tikulle oli tallentunut vain tyhjä pikakuvake. Sinä iltana istuin vain narisevassa keinutuolissani kädet ristissä ja hahmottelin mielessäni tulevia "kohtauksia". Aineistoa minulla on, mutta sen saaminen johonkin kronologiseen tai ainakin asiakohtaiseen järjestykseen tuottaa tässä(kin) vaiheessa pohtimista.
Kotipihan alkavan kukkaloiston katseleminen tasoittaa uuvuttavaa ajatustyötä.
Etupihan rhodot alkavat lopettaa loisteliasta kukintaansa.
Amppelikukat ovat perinteisiä, pinkit petuniat ja siniset lobeliat, niihin minä uskon.
