Hiuksissa saattaa tuoksua vetysuperoxidi, sillä on edellisenä iltana hiukset vaalennettu juhlakuntoon, niin äiti meille kertoi.
Mitä tapahtuikaan ennen kuvan ottamista?
Kesällä 1944 oli Karjalan kannas tyhjennettävä suomalaisista pois sotatoimien alta. Evakkojunaan joutui lähtemään yksin myös Halosen Irja Jääsken Kuurmanpohjasta. Enson kuitutehtaan työväen asunnosta ei montaakaan kapsäkkiä saanut mukaan otettavaksi. Jääskeläisille annettiin litterat kauas länteen, Poriin kuulemma. Sinne ei Irja halunnut mennä, Tampere oli parempi paikka kun siellä asui jo kaksi tätiä. Työpaikka löytyi Lapinniemen tehtaan työmaaruokalasta ja sängynpaikka Amurista hellahuoneesta toisen evakon kanssa.
Elokuu 1944 oli helteinen kun naiset -Irja ja Lempi- palasivat hikisen työpäivän jälkeen puusandaalit Kastinsillalla kopisten Lapintietä pitkin kohti Amuria.
"Hyi hitto, mikä täällä käryää, käyp´henkeen"
Vahva shellakan käry tuli kellarikerroksen huonekaluverstaan avoimesta ikkunasta kadulle.
"Mikä se tyttöjä noin yskittää? Saapiko olla vaikka paperossi helpottamaan yskää?"
Lapintie 18:n korkean kivitalon kiviportailla seisoskeli nuori mies leveälahkeisissa housuissaan ja kudottu pujoliivi paidan päällä.
"Ei myö polteta tupakkia, mutta sano sie missä on hyvä uimaranta, pitäs päästä jo uimaan ko on näin kova helle."
"Tulkaa illalla Pyynikille, siellä on hyvä ranta"
"Tullaan tullaan tulevana torstaina tuohikuun aikaan": tirskui Irja, jota pujoliivimies oli alkanut kiinnostaa.
Illalla Irja päätti lähteä sinne Pyynikille yksin, Lempi jäi loikoilemaan hellahuoneen hetekalle.
"Tulithan sie. Kuin sie oot noin ruskia?"
"Evakosta olen tulossa, tehtiin pitkä reissu laivan kannella, siellä mie näin värjäännyin."
Irja yritti salaa raapia päänahkaansa, siellä vaelteli evakkomatkalla salamatkustajaksi asettunut iso täi.
Uimareissu päättyi korvikekupilliseen Työväentalon ravintolassa.
"Mie oon Myttysen Onni, entisii viipurlaisii."
Ensimmäisen päivän muistoksi Irja sai Armonkallion uimarannalla Onnista ja Turusesta napatun valokuvan, taustalla kun näkyy Irjan työpaikka -Lapinniemen tehdas.
Vihkiäiset olivat vaatimattomat, valkoista pukukangasta ei siihen tilanteeseen ollut saatavilla joten musta juhlapuku sai kelvata.
Häävieraana oli täti Helmi ja täti Aino, ainoat Irjan sukulaiset.
Kamarinnurkassa on saatu ikuistettua hääkuva, siinä isä Kalle ja äiti Ester myhäilevät ainoan poikansa pääsemistä uuteen säätyyn. Ester- tuleva anoppi oli antanut oman punakivisen sormuksensa morsiamelle uuteen sormukseen. Minäkin olen jo mukana, Irjan hameen kätköissä tosin.
Irja ja Onni aloittivat yhteiselämänsä samassa taloudessa Kallen ja Esterin kanssa, siinä Lapintie 18:n kodissa. Lapsia syntyi kymmenessä vuodessa viisi.
Elämässä ei käy aina kuten haaveillaan.
Avioliitto kirjattiin päättyneeksi 3.9 1959.
Irja ja viisi lasta aloittivat oman elämän uudessa kodissa, isä Onni ja ukki Kalle Ester-mummin kuoleman jälkeen hekin omassaan.
Irjasta ei tullut toista kertaa morsianta, vaikka hyviä kumppaneita pitkän elämän varrella olikin.
Onnikaan ei solminut uutta suhdetta.
Kun Irja oli saanut lapsijoukkonsa maailmalle, tuli hänen aikansa. Uusi ura alkoi kiinnostuksella omien poikien ammatteihin: merimiesten työoloihin ja ensimmäinen tutustuminen matkustajalaivan ilmapiiriin vei Irjan merille melkein 20-vuodeksi.
Elämänsä eläkkeellesiirtymisen jälkeen Irja täytti pikkutalonsa puutarhanhoidossa, savihahmoja ystävistä ja sukulaisista muovaamalla ja matkustelemalla ympäri maailmaan. Viimeisen pitkän reissun Irja teki Kiinan muurille juuri ennen 80-vuotispäiväänsä.
Pikkuinen Irja säilytti hyvän ryhtinsä, liikuntakykynsä, terveytensä, ymmärtäväisen, suvaitsevaisen ja tyynen mielensä elämänsä loppuun asti. Hra Alzheimer teki tuttavuutta viimeisinä kuukausina, mutta siihen suhteeseen Irja ymmärsi suhtautua viileästi. Pneumonia tuli ja vei 92-vuotiaan Irjan sille viimeiselle matkalleen Ystävänpäivänä 2013.
Kesällä 2012
