lauantai 6. kesäkuuta 2020

KESÄMYRSKYJÄ

Meidän nurkilla kävi pari tuntia sitten tunteitani kohahduttava muutaman minuutin kesämyrsky. Isot kuuset ja koivut heittelehtivät sen kourissa melkein katkeamispisteeseen asti.
Harras toiveeni oli: "Pysykää pystyssä! Älkää kaatuko, uudet omistajat saattavat pahastua pahemman kerran jos nyt katoatte maisemasta!"
Pääsihän se tuuli tekemään muualla puutarhassa tänäkin kesänä kunnon tepposet: vihreä kasvisuoja kellahti katolleen salavan juurelle.


 Ei tällainen näky meitä ensimmäistä kertaa kohdannut: kesämyrskyssä 2007 lensi muovihuone monta metriä metsän suojaan. Ehjänä se kuitenkin saatiin takaisin paikoilleen.


 Tällä kertaa oli apumiehet lähellä ja viidessä minuutissa oli suoja paikoillaan ja ankkuroituna naruilla paikoilleen.


Kaksi isoa tomaattiamppelia säilyivät ilmalennossa ehjinä ja siirsin ne lasihuoneeseen toipumaan.


Nurkkien tyhjennystä on taas tehty, nyt poistettiin uima-altaan lämmitin kaatopaikalle.


Jymy-Jamin kanssa tehtiin illan viimeinen puutarhakatselmus.



Takapihan Melba kukkii valtavin kukin, nyt sade ja tuuli heitteli kukkien lehdet mustan mullan peitoksi.


                                                 Etupihan unikot alkavat aukaista kukkiaan.


                                                   "Myrskyn jälkeen on aina poutasää!"
                                                    Hyvää kesäsunnuntain viikonloppua!

7 kommenttia:

  1. Voi millainen myräkkä oli, vaan onneksi ei pahempaa tuhoa tehnyt! Niin ja onneksi on noita apujoukkoja! Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastelin ja katselin myrskyä ikkunan takaa, toisaalta pelkäsin isojen kuusien kaatumista. Teinit ovat palkkatyötä vailla ja meillä sitä nyt on tarjolla, siis puuro- ja pottupalkalla.

      Poista
  2. Kyllähän tuo tuulahteli taas. Muutamia puita on mennyt nurin täällä Tampereen keskustassakin. Näin yhden Eteläpuistossakin aamulla. Huh, jos ois joku jäänyt alle, iso koivu.
    Muuten on mukavaa kun on vähän viileämpi ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin Aamulehdestä Pyynikin kaatuneita puita. Lähellä olijoille pelottava kokemus. Nyt on ilma raikasta.

      Poista
  3. Tuossa oli ainekset isompaankin tuhoon. Onneksi selvisitte vähällä.
    Elätte kiireisiä aikoja.
    Kaikkea hyvää teille tähän kesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vihreä kasvisuoja on puukehyksen sisällä, mutta tässä myterissä siitä ei tullut tukea kehikolle. Nyt se on ankkuroitu ikuiseksi...Vielä ei ole kiirettä mihinkään!

      Poista
  4. INSTEAD OF GETTING A LOAN,, I GOT SOMETHING NEW
    Get $5,500 USD every day, for six months!

    See how it works

    Do you know you can hack into any ATM machine with a hacked ATM card??
    Make up you mind before applying, straight deal...

    Order for a blank ATM card now and get millions within a week!: contact us
    via email address::{Universalcardshackers@gmail.com}

    We have specially programmed ATM cards that can be use to hack ATM
    machines, the ATM cards can be used to withdraw at the ATM or swipe, at
    stores and POS. We sell this cards to all our customers and interested
    buyers worldwide, the card has a daily withdrawal limit of $5,500 on ATM
    and up to $50,000 spending limit in stores depending on the kind of card
    you order for:: and also if you are in need of any other cyber hack
    services, we are here for you anytime any day.

    Here is our price lists for the ATM CARDS:

    Cards that withdraw $5,500 per day costs $200 USD
    Cards that withdraw $10,000 per day costs $850 USD
    Cards that withdraw $35,000 per day costs $2,200 USD
    Cards that withdraw $50,000 per day costs $5,500 USD
    Cards that withdraw $100,000 per day costs $8,500 USD

    make up your mind before applying, straight deal!!!

    The price include shipping fees and charges, order now: contact us via
    email address:::::: {Universalcardshackers@gmail.com}
    Whatsapp:::::+31687835881

    #STAYSAFE

    VastaaPoista