tiistai 15. syyskuuta 2020

"OI KATSOHAN HAUVA TUOTA VAARIA..."

 "-joka pihamaalla harvakseen astelee..."


"Minä nyt sitten katselen kylän elämää täällä uudessa kodissa. Juuri pedatun sängyn päälle kun loikkaan, niin näen pitsiverhojen takaa  ihmisiä  postilaatikoilla tai taluttavan mopsejaan ihan meidän etuoven edestä. Tämä sänkypartiointi on mulle ihan uutta, en ole aikaisemmassa elämässäni voinut sängyltä seurata mitä ulkona tapahtuu."

" Muutama viikko oli yhtä menoa ja meininkiä, minäkin olin mukana melkein jokaisella peräkärryreissulla ja valvoin, että kaikki turha tavara saatiin pois nurkista. Tutuiksi paikoiksi tulivat kaatopaikka ja kierrätyskeskukset."

"Arkisia hommia on tehty takapihalla: mut harjattiin pohjanahkaan asti. Kaksi päivää siinä meni.


"Isäntä ja Emäntä ovat muutaman kerran viimepäivinä maininneet ääneen, että olen vähän villi. Olen koko ajan pyrkimässä ulos ovesta kun joku toinenkin on menossa. Tietysti niin on toimittava etten jää kyydistä. Mun vanhat turvaportit vietiin pois ja hankittiin uusi. Veeti tuli yökylään ja se oli taas niin kivaa, että ryntäsin kuin hirvi läpi vasta asennetun puuportin. Päreiksihän se meni ja Isäntä vielä vasara kourassa jäi sitä katsomaan kuinka sitä sanotaan -huuli pyöreänä.  Mulle ei tullut vaurioita. vaikka portti jouti roskikseen."

"Tässä yhtenä päivänä Isäntä ja Emäntä olivat menossa johonkin eikä ne aikoneet ottaa minua mukaan. Jähmetyin oven eteen enkä päästänyt heitä ulos. Siitä sitten seurasi tämä: kompostiportti!"


"Emäntä teki kesällä asuntonäyttöjä varten Vallilan kankaista soffatyynyjä. Täällä ne aseteltiin uusille soffille ja mullehan ne taas maistuu."


"Täällä uudessa kodissa on liukkaat parketit -olen sen huomannut. Kun Isäntä ja Emäntä tulee kotiin jostain reissuiltaan - olen minäpoika heti heitä tervehtimässä mitä sydämellisemmin, siinä saa kevyemmät huonekalutkin kiivasta kyytiä."


"Juuri kuului Isäntä sanovan että mitä pitäisi tehdä, että matot pysyisivät paremmin ojennuksessa?! Minulla on ehdotus: pysykää kotona!"

"Saan Emännältä asentohoitoa ruoka-aikana. Mun ruokasalini on kodinhoitohuoneen puolella nurkan takana. Pääni on ruokakupilla ja takamus keittiössä. Siitä Emäntä aina mua siirtelee suorempaan asentoon.


"Ei mulla tässä oikein muuta mainittavaa. Lenkkipolut on mainiot ja niitä on ravattu enimmäkseen Isännän kanssa kun olen kuulemma hänelle liikuntaterapeutti."




11 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Koitahan Jymy ottaa rauhallisesti, hyvä että sait uuden vahvemman portin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sesse! Loppujen lopuksi nauruksihan se portin silppuaminen meni! Jymy-Jami on vielä hiukan levoton kaikesta muuttohälinästä. Otamme koiran mukaan aina kun mahdollista. Juuri nyt hyppäsi autoon kun isäntä lähti puutavarakauppaan.

      Poista
  2. Voihan Rymy-Jymy, kyllähän se ottaa aikansa uuteen sopeutuminen, kaikki uudet näkymät ja tuoksut. Mutta hyvä kun isäntä ja emäntä ovat samana pysyneet. Koitahan pysyä pystyssä noilla luikkailla lattioilla!
    Rauhallista totuttelua uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi sain pitää tutut vastuuhenkilöt lähelläni. Ihan kiva täällä on asua kun ikkunan takaa näkee enemmän elämää kuin entisessä kodissa."

      Poista
  3. pääset sinä jymy siitäkin läpi.tytär voi todistaa .kompastui pimeässä samanlaiseen koiraesteeseen.(nykyisin kaniester kun koira on taivaassa).este solmussa ja jalat mustana.yritä vaan jymy kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä koska Jymy aloittaa korkeushypyt, silloin ei melkein metrinen aitakaan auta.

      Poista
  4. Kyllä tuo Jymy on ihastuttava koira. Niin hyvin olet päässyt sen pään sisälle. Näitä postauksia on kiva lukea. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä- Jymy on mukava kaveri -ja ERITTÄIN karvainen...Hyvää viikonloppua Sinullekin!

      Poista
  5. On viihdyttävää lukea Jymyn tuumailuja eri tilanteista. Nämä ovat nykyisin vaan aika harvinaista herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vakituisen toimituspäällikön aivot ovat tainneet hävitä johonkin pakkauslaatikkoon, ehkä ne vielä löytyvät käyttöön, ei tätä hiljaiseloa kestä vanha erkkikään, vai mitä?"

      Poista
  6. Onpa ihana koira :)

    VastaaPoista