lauantai 26. kesäkuuta 2021

ENSIMMÄINEN KESÄ RIVITALON PIHAPIIRISSÄ

 Viime kesän lopulla myimme omakotitalomme ja muutimme rivitalokolmioon kirkon ja hautausmaan yläpuolelle. Yllättävän hyvin olemme täällä viihtyneet, etupihalla on väljyyttä ja takapihalla rehevä luonto. Etupihalla kasvaa riippapihlajan alla talviota, malvaa, rohtosormustinkukkaa, jouluruusu, helokkeja, erilaisia kuunliljoja, unikkoja ja vaikka mitä. Hiukan raihnaisen näköinen rodo kukki aika komeasti. Makuuhuoneen ikkunan edessä on laakea kuusi, sen taakse olen kätkenyt potkukelkan.

Takapihaa on satakunta neliötä, puolet tasaista, toinen puoli 70 asteen jyrkkää rinnettä. Tasaiselle puolelle jatkoimme alkuperäistä puuterassia mukavuussyistä. Aiemmin pihassa oli kukkaistutuksia niin, että niiden väleihin jäi vain pienet kulkuaukot. Jo syksyllä poistin istutukset ja tein niille uudet kasvupaikat. Liuskekivilaatat olivat uponneet pehmeään multaan, joten niitä olisi pitänyt nostella joka kevät.

Uuden terassin kukkapenkin kulmaan upotin pienen vesiaiheen, olin säästänyt pumpun ja nyt se pulputtelee siinä iloisesti ja koirallekin riittää juomavettä.



 "Hyötykasvimaalla" kasvaa hernettä, salaatteja, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, basilikaa, lipstikkaa, mansikoita, kasvisuojassa talon seinustalla on muutama tomaatintaimi ja katoksessa roikkuu keltainen amppelitomaatti.

Terassin toisessa päässä on "huoltopiha", entisestä kodista toin mukanani omituisen, mutta käyttökelpoisen puutarhatyöpöydän. Tällä alueella kasvaa rehevä raparperi ja juuri kukintansa lopettanut rodopensas.

Tässä taloyhtiössä ei ole monellakaan terassikatoksia, niiden tekemiseen on suhtauduttu takavuosina hiukan nihkeästi. Monet asukkaat ovat hyvin pitkäaikaisia, uudet muuttajatkaan eivät ole vaivautuneet päivittämään vanhoja ohjeistuksia. Tälle taloriville paistaa aurinko lähes koko päivän, joten useilla seinillä on aurinkosuojina markiisit. Me ratkaisimme katosongelman niin, että ostimme Ikeasta alle sadan euron metallijaloilla seisovan tummanharmaan katoksen, se ei ole kiinni rakenteissa ja talveksi saa kankaisen katteen poistettua. Kun edessä on puisto, ei näkymä häiritse ohikulkijoita alhaalla kävelytiellä. 

Puoliso sattui olemaan "Vielä virtaa"-ystäviensä kanssa entisen kylä rantasaunalla, ja houkuttelin kolme teiniä ruokapalkalla katoksen kokoamiseen. Ikean ohjekirja on hyvää opiskelumateriaalia. Tunnin verran pojat ahersivat.


"Pidä mummi siitä kiinni, me käymme kahvilla!"

Katoksen alla on lahjaksi saatu katoksellinen keinu ja entiset ruokailupöytä ja tuolit. ja tietenkin grilli. Kaariportinkin toin mukanani. Nyt siinä kiipeilee rehevä Zilga-viinirypäle.


Terassin toisella reunalla kasvaa vanhoja clematiksia. Viime kesänä näimme ne täydessä kukassa. Nyt ne kiipeilevät jo korkealla ja pian alkavat kukkimaan.


Jyrkät alapihalle vievät portaat olivat osin vaurioituneet, ne tehtiin uusiksi. Nyt minulla on omat "Rotikon rappuset", joita saan rampata edestakaisin kuntoani ylläpitämään.
Koirani Jymykin oppi niissä kulkemaan, vaikkakin oikaisee joskus kukkapenkin kautta. Portaitten molemmissa päissä on ruusukaaret. Yläpäähän istutin kaksi lumikärhöä ja yhden clematiksen. Nyt se jo antoi näytteeksi kaksi kukkaa. Oli sattuma, että näin ne ison pionipuskan alta.


 Alapäässä pitäisi kaaren vallata villiviini ja humala. Tälläkin tontilla on kotiloista pieni riesa. Portaitten alapäähän teimme leveän tason, siinä istuessa on hyvä harjata koiraa. Karvat olen ripotellut vuorenkilpien alle ja muiden istutusten juurille. Ajattelin, että kotilot pysyisivät loitommalla kun on karvainen portti esteenä.


Portaitten alapäässä kasvaa iso Lepaan punainen ja kolme viinimarjapensasta, yksi viinimarja on yläpihalla, joten sadonkorjuuseen päästään täälläkin. 
Alapihalla kaupungin tontilla kasvaa vuorenkilpeä, vuorikaunokkia, tarha-alpia ja runsaasti sanajalkoja. Niiden lomaan olen haravoinut polun, jota pitkin pääsen koirani kanssa oikotietä varjoiselle kävelytielle ja siitä keskustaan ihmisten ilmoille.
Jyrkkä rinne on haastava hoidettava, pitäisi olla turvavaljaat, ettei vuohenputkia repiessä kaadu pöheikköön takaraivolleen. Onneksi kitkettävää on vähän, rinne on istutettu niin täyteen monenlaisia peittäviä perennoja. ettei rikat siinä viihdy.  On isoja pehkoja pikkusydäntä, erivärisiä pioneita, unikoita, ritarinkannuksia, liljoja, laukkoja, leimukukkia, malvoja, pähkämöitä, lehtosinilatvoja, ukonkelloa, kellukoita, kulleroita, jaloakileijaa,  keijunkukkaa, ruusuja, kevätkaihonkukkaa, hajulaukkaa, jouluruusua, puuliljoja ja vaikka mitä! Isojen sypressien/tuijien kyljissä kiipeilee kärhöjä, ostin toiseen tuijaan köynnöshortensian tuomaan valkoisilla kukillaan valoa tummaan taustaan.  


Edellisen kodin pihapiiri oli puoli hehtaaria, nyt ulkotilaa on reilut sata neliötä. Tämä riittää mainiosti meille. Liiallista työtäkään perennojen hoito ei vaadi, ihailua vain.

Ostin tutulta Ylisen kauppapuutarhalta kesäkukiksi vain valkoisia petunioita ja muutaman sinisen lobelian. Valkoiset petuniat ovat upeita amppelissa, joka sekin on tuotu entisestä kodista. Valkoiset kukat hohtavat tummaa metsää vastaan näyttävästi.

Olen saanut aikani kulumaan keinutellen pihakeinussa päivänvarjon alla ja äänikirjoja kuunnellen. Viimeksi sain kuunneltua Lucinda Rileyn "Kadonnut sisar"-kirjan. Sen kokonaiskesto on yli 23 tuntia eli kolme kokonaista työpäivää menisi kuunnellessa. Kirja päättyi haastavaan vaiheeseen, kirjailija lupasi saada sarjaan kahdeksannenkin osan, mutta hän joutui siirtymään tuonpuoleisiin juuri "Kadonneen sisaren" kirjan julkaisun jälkeen.  Surullista. Hyvä kuuntelukokemus tuo sarja oli.

Ps. Sitä piti tulla vielä kertomaan, että kuntavaaleissa kävi omalla kohdallani aika hyvin: pääsin varajäseneksi, tosin viimeisten joukkoon. Nyt on Valtiontalouden tarkastusvirasto lähestynyt minua kirjeellä ja monisivuisella lomakenipulla. Siinä on selvitettävä vaalirahoitus, minulla se oli täysi nolla. 

Tänään, Juhannuspäivänä näyttää ilma harmaalta, pieni sade on tervetullut. 

Leppoisaa kesää Teille kaikille, pitäkää huolta itsestänne ja lähimmäisistänne!

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanteellisen oloinen piha, on paljon kaikenlaista, mutta ei liikaa.
    Onnea sitten uudelle päättäjälle, kai sitä pääsee varallakin moneen paikkaan.
    Täällä ei ole vehreyttä, varjoa, eikä pihaa ja tuskailen vaan kuumuuden kanssa. Kun sais parvekkeelle edes aurinkovarjon jostain. Ja jotenkin sen pysymaan kaatumatta sitten. Hyvältä näytti välillä, kun pilviä tuli, taisi vaan sataa vähän, mutta kesä on lyhyt ja kyllä se tästä menee...
    Hyvää kesän jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emilie! Vaikka kaikkea kasvustoa on paljon ja tiiviisti, minun psyykeelleni tämä sopii, sanon olosuhteita jopa turvallisiksi. Jyskissä on sopivan pieniä parvekepäivänvarjoja, omani maksoi alle 10€! Hyviä kuvausreissuja Sinulle!

      Poista
  2. Teillä onkin yllättävän iso piha. Kiva, ettei ihan kaikkea tarvitse alusta lähtien istuttaa ja rakentaa, vaan selviää kohennuksella ja täydennyksellä. Siellä on valtava määrä erilaisia kasvejakin.
    Sain Kadonneen sisaren viikko sitten luettua. Aikamoinen tiiliskivi, 885 sivua. Toivottavssti Riley ehti tehdä 8. osan luonnoksen ja joku toinen sitten saattaisi sen loppuun.
    Tänään päällä on pyörinyt ukkonen, mutta varsin maltillisesti. Lämmintä riittää.
    Mukavaa jussin jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätys tämä oli meillekin. Näytöllä kurkistin vain vaivihkaa ovenraosta takapihalle, kun välittäjä näytti kädellä kaaren tontin rajoista. Toimintakelvotonta tuo jyrkkä rinne on, useat ovat istuttaneet omansa täyteen vuorenkilpeä, ne olivat muotia 1984, kun taloja rakennettiin. Ps. aiheena Riley veti mukaansa, mutta kirjallinen ilmaisu häiritsi minua jkv. "Ai, voi paska, sanoin hymyillen ym" Ei millään pahalla, Lucinda...

      Poista
  3. Wau, kaunista!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin❤️ Kävin sivullasi ja koin pieniä häpeän tunteita omien kuvieni laadusta. Kuvat olen ottanut puhelimella ja tällä hetkellä kuvien tarkkuus on huono, Odotan kaihileikkaukseen pääsyä, joten näkökyky on hiukan huono. Minulle kuvat ja niiden sanoma ovat tärkeitä.

      Poista
  4. Onpa rehevä pikkupiha, Joka vaikuttaa neliöitään suuremmalta. Pienessä ajassa ja pienillä muutostöillä olette loihtineet pihastanne omannäköisen.
    Mukavaa kesän jatkoa myös teille!

    VastaaPoista
  5. Juu, sitä se on, jalansijaa ei löydy, mutta hyvä näin, oikein hyvä🤭 Viettämään tekin leppoisaa keskikesän❤️

    VastaaPoista