perjantai 31. joulukuuta 2021

VUOSI VANHA JO JÄÄDÄ SAA

 Vuoden 2021 viimeinen päivä on hämärtymässä. Kevyt lumi peittää takapihan puiston honkamäntypetäjiä, jotka huojuvat verkkaisesti lempeässä tuulenvireessä. Lämpömittari näyttä nollaa.


Blogikirjoittelu on ollut unohduksissa lähes puoli vuotta. Loppusyksyllä kirjoitin ja julkaisin kesän ja syksyn tapahtumista kirjoituksen. Siinä oli pienen korjauksen tarve, ja kun sen olin tehnyt, hävisi koko kirjoitus taivahan tuuliin tai mihin lie, mutta kadoksiin se joutui. Uudistuneeseen bloggeriin on ainakin minun monimutkaista saada kuvia, joten siihen tuskastuneena en ole uusia tekstejä saanut luoduksi. 

Ensimmäisen kesän töitä tällä pihalla oli terassien teko ja loppukesällä jyrkkien rinnekukkapenkkien päivittäminen. "Rotikon rappusten" toiselle puolelle tein porrastetut kukkapenkit, porrastuksen tueksi iskin maahan puureunukset ja muutaman laatan hoitotöitä helpottamaan. Toisella puolella istutukset muotoilin ja tuin turveharkkoreunuksilla. Ison valkoisen leimupehkon siirsin näyttävämpään paikkaan. Uusia sipulikukkia istutin muutaman kymmenen, kun en muistanut kuinka paljon niitä entisestään oli. 


 Blogikirjoittamiseen ryhtymistä on haitannut muutamakin muu ongelma: yksi syy on ollut kaihin kypsyminen molemmissa silmissä ja sen aiheuttamat kiusalliset näppäilyvirheet kirjoittamisessa.  Ystäväpiiri alkoi loppukesällä huomautella, etten huomaa heitä kylillä kulkiessani. No suoraan sanottuna: en heitä tunnistanut... Tiesin, että pääsisin kaihileikkaukseen joulukuulla, mutta varmistin jononumeroani. Se kannatti! "Pääsettekö huomenna?" Huomenissa (syyskuussa) molempiin silmiin tehtiin toimenpide, en tiedä mitä tehtiin tai kuka sen teki, mutta nyt näkyy kaikki liiankin hyvin...

Muuten syyskausi on sujunut terveyttä säilyttäen, kaikki kolme koronarokotusta on saatu ongelmitta. Trafi pyysi uutta lausuntoa ajokorttia varten eikä  tutkivalla lääkärillä  ollut mitään sitä vastaan, että ajokorttini aktivoidaan uudelleen, kun näkökin on parannettu.

Kirjoittajapiirissä kävin koko syksyn ja muutamia "kohtauksia" olen saanut kirjaani tehtyä. Keskiyöllä kirjoitusvire olisi parhaimmillaan, mutta peiton alta nousemista ja koneen äärelle hivuttautumista en ole alkanut harrastamaan. Siihen on parikin syytä: koirani Jymy häiriintyy oudoista toimistani öiseen aikaan. Joskus on tullut yöllä kirjoituspakko, mutta kostean kuonon nykiminen kyynärpäästäni ja syvät huokaukset ovat jouduttaneet minut takaisin untuvapeittoni alle. 

Joulukuu on mennyt jonkinlaisessa henkisessä sumussa, pikkuveli menehtyi yllättäen ja minulla kuolinpesän hoitajana on riittänyt yllin kyllin järjestämistä ja kirjoitushommia. Velipoika oli kuvataiteilija, - kuten hän itseään halusi nimitettävän - ja nyt varastossa olevat pari sataa taulua pitäisi kuvata, mittailla, hinnoitella  ja saada myyntiin.

                                                                                
                                                             Muistan Sinua


                                                           Vedenpaisumuksen jälkeen

                                                                 Tanssija

Ohessa vain muutama erikoisempi ja vanhempi taulu näytteeksi. Päätyöt kuvaavat luontoa, lintuja, aiheita Lapista, saamelaiskulttuuria ym . Teen niistä myöhemmin oman blogikirjoituksen.

Pieni tapahtuma tänään päivällä sai sydämeni lyömään ylimäärisiä pompsahduksia. Koirani Jymy, 5 v, ja jolla on viimeisiään vetelevä hormooni-implantti niskanahan alla sai tyttökoiran tuoksut kuonoonsa ja pinkaisi kylille ilman lupaa ja hihnaa niitä etsimään. Ohikulkijat kertoivat, että Jymy oli ylittänyt kadun suojatietä pitkin ja kulkenut kuin hihnassa kadun reunassa. Onneksi jonkun postilaatikon kulmalla oli tyttökoira isäntänsä kanssa, joten Jymy sai kuononsa täyteen sulotuoksuja. Kotiinpaluu sujui vauhdikkaasti.

Kulunut vuosi  itsestä riippumattomista harmeista ja rajoitteista huolimatta on saatu lähes onnekkaasti päätökseen. Kiitos siitä!

Nyt on vuoden 2021 viimeinen ilta pimentynyt ja oma illanvietto alkaa. Sama seuralainen on keittänyt napsahtavat uudenvuoden nakit ja avannut kuohuviinipullon jo yli puoli vuosisataa (alkaen 1968)

                                HYVÄÄ JA TERVEELLISTÄ VUOTTA 2022 

               toivottaa Rouva Myttynen, Herra Kukkaro ja bernipoika Jymy-Jami
















15 kommenttia:

  1. Lämmin osanottoni ♡ Hyvä, että olet päässyt kaihileikkaukseen. Terveyttä ja kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2022 ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotosta❤️ Kaihileikkaukseen julkisella puolella on pitkät jonot. Peruutuksia kuitenkin tulee, ja sellaiseen rakoon minäkin pääsin. Samoin Sinulle terveyttä ja muutakin hyvää vuodelle 2022

      Poista
    2. All my life I've never seen anything that works as fast as the Dr.Okosodo spell. I am from New Jersey and my name is Angela after contacting Dr.Okosodo so I started to believe the saying that every coin has two sides. When my lover abandoned me, he swore never to return to me, but thank God, through Dr. Okosodo's help, I have my lover back to me within 48 hours and I also want other people who are with the heart. party get in touch with Dr. Okosodo through these details below which are via email: ( Drokosodo647@gmail.com ) or via ( Whatsapp at +2349050443678 ), then you can see the wonders of Dr.Okosodo

      Poista
  2. Lämmin osanotto! Hyvä, että pääsit kaihileikkaukseen. Elämä avartuu taas monin tavoin. Muutenkin mukavia kuulumisia. Toivottavasti saat taas blogielämän sujumaan ja Jymyn pysymään kotipiirissä.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja pitkäaikaiselle nakkien keittäjälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistaakseni juuri Sinä tuskailit bloggerin asetusten uudistusten kanssa. En ymmärrä kuvien siirron hankaluutta aiempaan verrattuna. Kuvat blogissa ovat minulle mieleisiä tekstin lisukkeena. Nyt ei ole ollut saatavilla kädestäpitäen ohjaajaa, joten en ole jaksanut perehtyä uusiin ohjeisiin. Valokuvakansioiden asetukset taitavat minulla olla "pielessä". Nakkimestari sai kiitokset!

      Poista
  3. Onpa kiva kuulla, että olet päässyt kaihileikkaukseen. Ikävä on veljesi poismeno, lämmin osanottoni siitä. Kaikkea hyvää sinulle ensi vuoteen! Tai siis tähän vuoteen, onhan nyt 1.1.2022.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sujuu kirjojenkin lukeminen, lukulasit vielä tarvitsen tarkemmassa työskentelyssä ja lukemisessa. Tammikuun aurinko paistaa täydeltä terältä Vaasantien ja Soppeenharjun takaa. Wieniläiskonsertti on juuri nyt kuuntelussa. Hyvää alkavaa vuotta sinne Länsirannikolle Sinulle ja perhekunnallesi

      Poista
  4. Osanottoni veljesi poismenon johdosta.
    Sinulta ei tekeminen lopu.
    Hyvä, kun sait näkösi kuntoon. Tuttujen kertoman mukaan täälläpäin on leikattu vain silmä kerrallaan. Joten olet onnekas.
    Oikein hyvää tätä vuotta sinulle, miehellesi ja Jymylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti! Kuolinpesän hoitajana materiaalia on vain parisataa kookasta öljyväritaulua, joten luulen pääseväni kohtalaisen helpolla. Kaiken muun veimme kierrätykseen tai roskalavalle. Minultakin kysyttiin haluanko molemmat silmät operoitavaksi samanaikaisesti, minulle se sopi oikein hyvin. Julkisella puolella kokonaishinnaksi tuli reilut parisataa euroa jälkitarkastuksineen. Hyvää alkanutta vuotta Sinulle ja perhekunnallesi!

      Poista
  5. Kannattipa kysellä leikkausaikaa. Jospa se nyt lisääntyisi tämä kirjoittelu blogiinkin.
    Olen jo niin tottunut kuvien laittaja blogiinkin, etten enää muista entistä. Ei minusta se paljoa muuttunut.
    Hieno taiteilija on veljesi ollut...osanottoni suruun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogikirjoittelu jäi muutamaan muunkin seikan kuin silmien ja valokuvien löytymisen harmista taustalle, kirjoittajapiiri ja yhdistyksen asiat (liittokokous ym) veivät energiaa ja ajatuksia muualle kuin omiin asioihin. Käsitöitä olen tehnyt aika paljon ja kuunnellut äänikirjoja. Kiitos osanotosta, velipoika oli minunkin mielestäni lahjakas "itseoppinut" värienkäytön ja aihepiirien löytäjä.

      Poista
  6. Samoin hyvää alkanutta vuotta ja terveyttä! Mekin saimme eilen kolmannet rokotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sesse. Käyn aina lukemassa blogikirjoituksesi, vaikka harvoin kommentoin. Saimme kolmannet rokotukset infulenssarokotuksen yhteydessä. Hyviä talvipäiviä Sinulle!

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista