sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ÄITIÄ MUISTELLESSA


Kuluneet viisi viikkoa ovat menneet lievässä sumussa Vanhan Rouvan-äitini äkillisen ja odottamattoman poismenon johdosta. Ikäähän äidillä oli 92 vuotta, mutta elämisentahto voimakasta. Tammikuussa saatu diagnoosi Alzheimerin taudin vaikutuksesta ei juurikaan näkynyt tavallisessa arjessa. Näin jälkikäteen asioita sisarusteni kanssa miettiessä totesimme, että kyllä muutostakin oli. Esim Ruotsissa asuvan sisaremme pitkän puhelinnumerosarjan äitimme muisti vielä joulukuussa ulkoa. Äidillä ja sisarella oli tapana soitella perjantai-iltaisin, nyt niitä soittoja viimeaikoina ei enää tullut. Samoin velipoikien ja minun kännykkänumerot äiti muisti ulkoa. Soitimme joka päivä, äiti soitti yhdentoista aikaan ,eli "Tunteitten ja tuoksujen" jälkeen. Viimeaikoina niitä puheluja tuli harvemmin, soittelin itse äidille.
Lauantaina 9. maaliskuuta oli siunaustilaisuus Hervannan kirkossa. Kaunis tilaisuus.Tuhkat sirotellaan muistolehtoon. Näin äiti olisi halunnut.  Papiksi saimme lapsuudestamme tutun tamperelaisen rokkipapin. Lähiomaisia oli paikalla melkein 50. Mukana oli myös muutama ystävä lapsuutemme ajalta. Muistotilaisuudessa katselimme valokuvia  äidin lapsuuden ajoilta Jääsken Kuurmanpohjan Hiirenmyllyltä. Muistopöytään olin koonnut kokoelman äitimme passeista, niitä olikin iso pino. Tuorein oli hankittu viime vuoden syyskuussa. Eli matkalle lähtö oli vankasti haaveissa. Päämäärällä ei ollut merkitystä. Sairaalavuoteella kysyi minulta: "Missä matkalaukku?" " Vein sen kotiisi sängyn päälle odottamaan." " Niin, sinne Kiinaan..." Kiinassa äiti kävi muutamia vuosia sitten.
Iso työ oli tyhjentää kaksio tavaroista. Edellisten muuttojen jälkeen niitä oli jo karsittu aika paljon, mutta vielä sitä riitti vaikkei äiti mikään hamstraaja ollutkaan. Kaikki laatikot ja kaapit olivat "viimeisenpäälle" järjesteltyjä ja asiapaperit kansioissaan.
Enin osa tavaroista saatiin sijoitettua "perikunnan" käyttöön. Viimeiseen asuntoon ostettu 50-luvun tyylinen sohvakalusto pääsi velipojan 50-luvun talon yläkertaan Irjan-kamariin. Siellä me sisarukset hautajaisten jälkeen muistelimme yhdessä elämäämme äitimme kanssa. Kaikilla oli sama mielipide-äidin poismeno oli oikealla hetkellä, ennen vakavia terveysongelmia. Haikea olo on kaikilla, äitiä ikävä.
Äidillä oli harrastus viimeaikoihin asti. Hän teki ihmisistä-mielenkiintoisista tutuistaan- savipatsaita. Ensin piti käydä Alkossa ja ostaa sieltä Apteekkarin konjakkia pullo. Sen tyhjennyttyä viikkojen jälkeen alkoi henkilön muotoilu pullon ympärille. Yleensä naisilla oli pitkät mekot yllään ja runsaasti koruja. Korutarpeet oli säästetty vanhoista koruista. Lähes kaikki sukulaiset ovat tulleet ikuistetuiksi näihin savipatsaisiin. Merkkitilaisuuksissa ne on sitten juhlallisesti luovutettu sankarille. Muutamissa näyttelyissäkin patsaat ovat olleet nähtävillä. Viime syksynä Kotosalla- talossa oli oma harrastajanäyttely ja allaolevat patsaat olivat tällä kertaa päässeet näytille.


Tyttösenä äiti haaveili mustasta liinaharjahevosesta jolla tukka hulmuten ratsastaisi Sykerönvuorelle...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti