LÄHELLE ON PITKÄ MATKA

Olen laittanut mummodorooni herätyksen aamulla klo 8. Joskus nousen ylös, joskus jatkan uniani doro kourassa. Ja herään säikkynä kun puhelin sattuu soimaan peiton alla.

Ensimmäisiin aamutoimiin kuuluu kopeloida silmälasit yöpöydältä. Toisena toimena kolistelen lasisen lääkerasian (voirasia) kantta, sen alla on parit pillerilevyt suuhun nakattavaksi, yksi kustakin. Tuttu lasin kilinä varmistaa, että lääkkeet on otettu.
Jos ei ole kylille menoa, saatan haahuilla aamupäiväkaftaanissani tuntikausia Aamulehden ym postin äärellä.
Toisinaan en muista tulla makuuhuoneesta pois jos satun aukaisemaan vaatekaapin oven ja mieleen tuleekin, että mitähän täällä olisi päällepuettavaa tai poisheitettävää. Sitten sitä tulee soviteltua kauan ripustimessa roikkuneita hepeneitä. Ja taas ne laitetaan takaisin-"se sopii kun vähän laihdun"-ajatuksella. Tai "tääkin on ihan hyvä, tätä vois tuunata."

Välillä silmä sattuu korutauluun ja siihen kertyneeseen pölyyn. Onneksi yöpöydällä sattuu olemaan teatterilaukusta nostettu pitsireunainen nästuuki, sillä niistä helmistä saa pölyt pyyhittyä.
Ja taas on puhtaita helmiä kaulalle pantavaksi kun kylille lähdetään.
Olen muuten niitä naisihmisiä jotka eivät lähde ovesta ulos ilman ripsiväriä, huulipunaa, kaulakorua, korvakoruja tai rannerengasta.
                        Ne ovat kuin turvakaluja ja pitävät muistia yllä kun niitä päälleen ripustelee. Uskokaa pois!

                                 Keskeneräisten korujen tarjotinkin siistitään pitsinästyykin avulla.
Tämän tarjottimen äärelle ei kannata kiireessä istahtaa, siitä ei pääse koko päivänä pois kun tekemisen alkuun pääsee.

Välillä katse harhailee takapihalle naapurin hevosaitaukseen. Maneesissa on vilkasta harjoittelua, toisilla on huilivuoro. Joskus olen niin syventynyt hevosleikkien tarkkailuun, että en ole pystynyt puhelimessakaan keskustelemaan -ainakaan järkeviä.

 

Toisinaan päivä saattaa olla jo pitkällä enkä ole päässyt puoliväliinkään taloa kun perähuoneissa on riittänyt pientä puuhasteltavaa. Kuten kukkien nyppimistä ja orkideoiden tarkkailua onko nuppuja tulossa.
Tämä orkidea on Vanhan Rouvan- äitini jäämistöstä ja on tehnyt joka vuosi muutaman kukan. Tämä on jo toinen tämän talven aikana. Äitini muistotilaisuuteen 9.3 2013 taitoin juuri siihen hetkeen puhjenneen kukan.

 

Tästä se taas alkaa:

Perähuoneen ikkunalaudalla omilla lautoillaan itää muutama tomaatin ja paprikansiemen.

 

Tälle kesälle en kovin monipuolisia viljelyjä aio suunnitella. 

Ehkä vain tomaatteja, kurkkuja, maisseja, kesäkurpitsoja, paprikoita, meloonia, porkkanaa, punajuurta, sipuleita, perunoita, purjoa, lehtikaalia, salaatteja, yrttejä, krasseja, ruusupapua, hernettä, tuoksuhernettä, kehäkukkaa, petunioita, orvokkeja, joriineja, gladiolukseja. Mitä vielä?

Syksyllä kylvin porkkanat ja istutin talvivalkosipulit.

Monivuotisina kasvaa raparperi, lipstikka, parsa, viiniköynnökset (5) omenapuut (6), kirsikkapuut (5-6), vadelmat, mustaherukat, punaherukat, karviaiset, mustikat, saskatonit.

Eiköhän näillä hyötykasveilla kaksi eläkeläistä kesän yli pärjää. Vai?

Kunhan tuo kevät ja kesäkin alkaa tulla, niin ei sitä ehdi enää unohtua perähuoneisiin tuntikausiksi.

 

                                            Vielä saadaan ihastellaan ruusuköynnöksen jääkukkia.

ÄITIÄ MUISTELLESSA

Kuluneet viisi viikkoa ovat menneet lievässä sumussa Vanhan Rouvan -äitini äkillisen ja odottamattoman poismenon johdosta. Ikää äidillä oli 92 vuotta, mutta elämisentahto voimakasta. Tammikuussa saatu diagnoosi Alzheimerin taudin vaikutuksesta ei juurikaan näkynyt tavallisessa arjessa. Näin jälkikäteen asioita sisarusteni kanssa miettiessä totesimme, että kyllä muutostakin oli. Esim Ruotsissa asuvan sisaremme pitkän puhelinnumerosarjan äitimme muisti vielä joulukuussa ulkoa. Äidillä ja sisarella oli tapana soitella perjantai-iltaisin, nyt niitä soittoja viimeaikoina ei enää tullut. Samoin velipoikien ja minun kännykkänumerot äiti muisti ulkoa. Soitimme joka päivä, äiti soitti yhdentoista aikaan, eli "Tunteitten ja tuoksujen" jälkeen. Viimeaikoina niitä puheluja tuli harvemmin, soittelin itse äidille.
Lauantaina 9. maaliskuuta oli siunaustilaisuus Hervannan kirkossa. Kaunis tilaisuus. Tuhkat sirotellaan muistolehtoon. Näin äiti olisi halunnut.  Papiksi saimme lapsuudestamme tutun tamperelaisen rokkipapin. Lähiomaisia oli paikalla melkein 50. Mukana oli myös muutama ystävä lapsuutemme ajalta. Muistotilaisuudessa katselimme valokuvia  äidin lapsuuden ajoilta Jääsken Kuurmanpohjan Hiirenmyllyltä. Muistopöytään olin koonnut kokoelman äitimme passeista, niitä olikin iso pino. Tuorein oli hankittu viime vuoden syyskuussa. Eli matkalle lähtö oli vankasti haaveissa. Päämäärällä ei ollut merkitystä. Sairaalavuoteella kysyi minulta: "Missä matkalaukku?" " Vein sen kotiisi sängyn päälle odottamaan." " Niin, sinne Kiinaan..." Kiinassa äiti kävi muutamia vuosia sitten.

Oli iso työ  tyhjentää kaksio tavaroista. Edellisten muuttojen jälkeen niitä oli jo karsittu aika paljon, mutta vielä sitä riitti vaikkei äiti mikään hamstraaja ollutkaan. Kaikki laatikot ja kaapit olivat "viimeisenpäälle" järjesteltyjä ja asiapaperit kansioissaan.
Enin osa tavaroista saatiin sijoitettua "perikunnan" käyttöön. Viimeiseen asuntoon ostettu 50-luvun tyylinen sohvakalusto pääsi velipojan saman ajan talon yläkertaan Irjan-kamariin. Siellä me sisarukset hautajaisten jälkeen muistelimme yhdessä elämäämme äitimme kanssa. Kaikilla oli sama mielipide: äidin poismeno oli oikealla hetkellä, ennen vakavia terveysongelmia. Haikea olo on kaikilla, äitiä ikävä.

Äidillä oli harrastus viimeaikoihin asti. Hän teki ihmisistä-mielenkiintoisista tutuistaan- savipatsaita. Ensin piti käydä Alkossa ja ostaa sieltä Apteekkarin konjakkia pullo. Sen tyhjennyttyä viikkojen jälkeen alkoi henkilön muotoilu pullon ympärille. Yleensä naisilla oli pitkät mekot yllään ja runsaasti koruja. Korutarpeet oli säästetty vanhoista koruista. Lähes kaikki sukulaiset ovat tulleet ikuistetuiksi näihin savipatsaisiin. Merkkitilaisuuksissa ne on sitten juhlallisesti luovutettu sankarille. Muutamissa näyttelyissäkin patsaat ovat olleet nähtävillä. Viime syksynä Kotosalla- talossa oli oma harrastajanäyttely ja allaolevat patsaat olivat tällä kertaa päässeet näytille.

Tyttösenä äiti haaveili mustasta liinaharjahevosesta jolla tukka hulmuten ratsastaisi Sykerönvuorelle...

HYVÄÄ MATKAA- ÄITI PIENI

Vanha Rouva, äitini lähti viimeiselle matkalleen Ystävänpäivän iltana. Rauhallisesti.
Taistelu pneumoniaa ja infarktia vastaan kesti vain muutaman tunnin. Saimme olla vieressä saattamassa äitimme viimeiselle matkalle.

Hyvää matkaa sinne jonnekin äitirakas....

ENSIMMÄINEN HOITOKOTIKEIKKA

Vanhan Rouvan ensimmäinen hoitokotikeikka on aloitettu tänään. Nopeasti tuo järjestyikin, ensimmäisestä kontaktista oven aukaisuun kului 11 päivää.
Palveluohjaaja kävi torstaina ja jaksoi keskustella Vanhan Rouvan kanssa  puolitoista tuntia, joka on paljon kaupungin kotipalvelulta. Siitä suuri kiitos. Ohjaaja sai kuulla vaiherikkaan elämäntarinan maakuoppasaunassa syntymisestä, sodan jaloista pakenemisesta, laivassa työskentelemisestä ja vaikka mistä elämän varrella sattuneesta tapahtumasta. Minä siinä välissä yritin ohjailla keskustelua tämänpäivän ratkaisuihin. En aivan onnistunut. Jouduin tekemään ikävän havainnon Vanhan Rouvan orientoitumisesta tähän päivään ja hetkeen. Se on alkanut hävitä. Toistuva kysymys on: "Mikäs päivä tämä on?" Kyllä toisenlaistakin käytöstä esiintyy: päivänä muutamana ylitimme lumista katua ja huomaavaisena tyttärenä huomautin:" Astu varovaisesti, lumen alla on liukasta jäätä!" Vastaus:" Kyllä kai minä sen näen, en kai minä ihan pöppänä ole!"
Niinpä niin.
Vanha Rouva oli pakannut itse tavaransa viikon oleskelua varten pieneen matkalaukkuun. Kaikki tarpeellinen siellä näytti olevan ja vähän muutakin. Minua odotti pöydällä aamiainen :viisi pinaattiohukaista sokeria päällä. Huomaavaista. Vanha äiti tarjoilee aamiaista ikääntyneelle tyttärelle.
Hoitokodin ravintolassa oli ruokailu käynnissä ja jouduimme puikkelehtimaan ruokailevia ihmisten ohi oikealle ovelle. Oikea paikka löytyi ja haastattelu alkoi. Taas ikävä huomio, omaa osoitetta Vanha Rouva ei muistanut , puhelinnumeron muisti oikein. Hoitajan kysellessä tavoitetta hoitojaksolle ei sekään kysymys oikein näyttänyt aukeavan, ja vastausta ei löytynyt. "Hyvä, että on oma huone, ei kukaan häiriinny kun kuorsaan!"
Lepoa ja sosiaalisia kontakteja hoitojaksolta ollaan tavoittelemassa.
Hoitajan jättäessä meidät Vanha Rouva kuiskasi: " Odotin edes topattua nojatuolia." Huone oli omaan kotiin verrattuna tietenkin vähän karun näköinen, mutta pyysin velipoikaa huomisella käynnillään viemään sinne vaikka orkidean pöydälle. Niitä Vanha Rouva kasvattelee makuuhuoneessaan. Nytkin on yksi orkideavanhus työntämässä pitkää kukkavanaa talven iloksi.
Sinne, tilapäisjaksolle hoitokotiin jätin Vanhan Rouvan. Poistuin ovesta nopeasti, oli samanlainen tunne kun vei lasta ensimmäisen kerran päiväkotiin, äkkiä pois ettei toinen ala ikävöidä.
Jotkut asiat eivät onnistu näköjään muuttumaan. Yksi niistä on auton pysäköiminen. Olipa autoni parkkihallissa, pysäköintipaikalla, suurella tai pienellä näen se jo kaukaa: se on se auto joka on eniten vinossa, ulkona ruudusta, ajettu hiukan liian eteen tai jätetty liian kauas. Siitä tunnistan autoni. Enkä taida tätä käytäntöä muuttaakkaan.

PUOLESTAPUHUJA

Kuluneen viikon olen kulkenut kuin hämärässä metsässä viime tiistaina saadun tiedon kanssa. Sen tiedon, että Vanhalla Rouvalla -äidillämme- todettiin keskivaikea Alzheimerin oireilu. En sano tauti, se kuulostaa nololta. Äitimme on lausunnosta edelleen hyvillään, päästä ei löytynyt syksyisen pienen tapaturman aiheuttamia vammoja vaikka se edelleen vähän outo onkin, se pää. Vanhan Rouvan yöuni -kuten jo itsellänikin- on lyhyttä, unta ei riitä moneksikaan tunniksi, ainakaan öiseen aikaan. Yönä muutamana Vanha Rouva oli päättänyt siivota vaatekaappiaan parempaan järjestykseen- talvi oli  tulossa ja syysvaatteita piti järjestellä. Yöllä. Lattialle oli pyörähtänyt muinaisen kissan leikkipallo, sitä kurkottaessaan Vanha Rouva oli tarttunut vaatekaapin oveen ja kaappihan pääsi keikahtamaan huonoin seurauksin. Kaapin päällä oli painava kristallivaasi 90 ruusua sisällään. Vaasi ja kukkakimppu putosivat lattialle ruusukimpun hipaistessa päätä. Ja mummo kumoon. Eikö päässyt ylös. Soitti minulle aamulla ja kertoi tapahtuneesta ettei pääse lattialta pystyyn. No minä autonrattiin ja Hervantaan mummoa nostamaan. Hyvin nousi. Tapahtuman jälkeen hankittiin turvaranneke.
 Diagnoosin saatuamme olen viihtynyt netissä hankkimassa tietoa tuosta vaikeasta sairaudesta. Surullista luettavaa. Olen ajatellut ja siitä puhunut sisarustenikin kanssa, että annetaan äidin elää elämäänsä juuri niin kuin itse haluaa, seurataan tarkalla silmällä sivummalta kuinka se sujuu. Itse en sairauksista ota "suurta pulttia", teinhän oman elämäntyöni vaikeasti vammaisten parisssa.
Kaupungin palveluohjaaja tulee tapaamaan meitä viikolla ja hänen kanssaan saatiin jo sovittua tutustumisviikko hoitokotiin. Malttamattoma Vanha Rouva sitä odottaakin.
Viime perjantaina oli omien labravastausten kuuleminen omalääkärin vastaanotolla. Kaikki hyvin, jopa kolesteriarvotkin  olivat parantuneet normaalilukemille kolmen kuukauden aikana. Seuraava käynti vuoden kuluttua.OK.

Samalla reissulla kävin vaihtamassa vuodevaatteet Vanhan Rouvan sänkyyn. Siellä odotti Liv Ullman patjan alla, tällä kertaa Tellervo Koivisto odotti yöpöydällä. Kirjat oli asetettu tuulettamaan patjaa.
Viikonlopun ruokaostoksetkin käytiin tekemässä. Ja päiväkahvilla pullan kera, apteekissa, pankissa ja Alkossa. Apteekkarin konjakkia sieltä haettiin. Verkkainen kulkeminen asioilla vie meiltä aikaa pari tuntia. Näiden pakollisten "toimittamisten" jälkeen Vanha Rouva on niin uupunut että toivoo minun jo poistuvan omaan kotiini. Ja niin teen.
Tänään oli taas kauppareissun aika. Ensin selviteltiin pöydällä oleva "arkisto". Vanha Rouva pyysi minua ottamaan kirjepinon mukaani ja tarkistamaan mitä ne pitävät sisällään. Kaikissa kuorissa luki "tarkastettu- minä", eli luettu oli. Se Vanhaa Rouvaa kiusaa erityisesti kun Kela ja kaupunki vaatii etuisuuksien myöntämiseksi ison määrän papereita, tiliotteita ja muita dokumentteja. Kiusaa niin paljon että tokaisi  "helvetti, pitäköön paperinsa". Ymmärrän.  Vaativaa tuo etuisuuksien hakeminen ikäihmiselle on. Puolestatäyttäjää tarvitaan. Ja puhujaa.

"KIINNI ARJESSA" JA MUUTA LUETTAVAA

 Vanha Rouva-äitini vm -20, on pysynyt henkisesti ja fyysisesti suht. virkeänä ja hyvävointisena viime vuoteen saakka. Erilaisia pikkukremppoja on hoidettu vuoden varrella ja joulukuussa päästiinkin jo geriatrille ja pään kuvaukseen. Tänään käytiin kuulemassa tuloksia. Keskivaikeassa tilassa oleva Alzheimerin tauti!
Onneksi äiti ei sisäistänyt -vielä- tilanteen vakavuutta, oli tyytyväinen kun sai vastauksen päässä tapahtuviin tuntemuksiin.
Sain nipun luettavaa ja paljon pohdittavaa.
Liityin heti Muistiliittoon.
Matkalla lääkärin vastaanotolle äiti ensimmäistä kertaa otti esille, että haluaisi päästä johonkin hoitopaikkaan pariksi kolmeksi päiväksi. Mainitsin siitä lääkärille ja asia laitettiinkin heti vireille hoitajan toimesta. Sairaalaan äitiä "liian terveenä" ei oteta, mutta jakso hoito-tai palvelukodissa olisi paikallaan. En tunne tätä Alzheimeriä ennestään, tuttavapiirissä ei sitä kukaan pode, joten kaikki tieto on minulle uutta, näin kun se tulee henkilökohtaiselle tasolle. Olemme olleet tietoisia selkeästä muutoksesta äitimme henkisessä kyvyssä käsitellä  asioita, mutta esille ei ole noussut sellaisia asioita, että niihin olisi tarvinnut virallisemmin puuttua. Verkkopankkitunnukset hankimme äidille syksyllä äkkitilanteita varten.
On hyvä, että ikäihmisen asiat otetaan nopeasti ja tehokkaasti käsittelyyn. Luultavasti pikapuoliin tarvitaan jokapäiväistä kotiapuakin kaupungin toimesta. Veljeni kanssa pidämme yhteyttä päivittäin äitiin ja Kotosalla-säätiön palveluohjaaja poikkeaa äitimme luona silloin tällöin.
Lääkärikäynnin jälkeen poikkesimme Hervannan Duossa kahvilla ja pullalla- Vanha Rouva kun sai taas kehoituksen yrittää nostaa tuota pientä painoaan hiukan paremmaksi.  Laihtumista oli pari kiloa joulukuisesta. Nyt painoa on 42 kg.
 Ja taas joku kehui Vanhan Rouvan vaatetusta. Niin tapahtuu lähes aina kun hän käy "ihmisten ilmoilla" pukeutuneena vaatturin tekemään istuvaan ulsteriin, krimikauluriin ja krimihattuun.Vaatteet ovat jo 60 ja 20 v vanhoja, mutta tyylikkäitä edelleen. Itsestäkin tuntuu hyvältä kun näkee kehujan iloisen ilmeen vastakiitoksesta. Näin pienestäkin saa monta ihmistä hyvän mielen pitkäksi aikaa.