maanantai 14. heinäkuuta 2014

VOI NIITÄ POIKIA- JA MUMMIA KANS`

Vaiherikas viikko takana.
Eipä olisi uskonut mummiparka mitä saikaan kokea.
Lämmin ilmanala saapui meidänkin nurkille.
Kolme pojanpoikaa kolmen tyttöserkun kanssa vietti lomaa mummilassa ja tapahtumia riitti.
Vanhemmalla serkuksella oli säpinää omien kavereiden kanssa, niitä mopohommia tietenkin. Ja vähän kai kyläkierrostakin piti tehdä. (Tiedättehän murkkuikäisten reviiritarkistuksen?)
Puoliso oli varannut monivuotiseen tapaan kyläyhdistyksen rantasaunan käyttöömme ja siellä vietimme torstai-iltapäivää  oman väen ja kutsutun ystäväjoukon kera.
Tapanamme on syödä hyvin- eli grillailla makkaroita ym, paistaa lättyjä, heitellä tikkaa, saunoa ja uida. Niitä tehtiin myös nyt. Kuten useana vuotena aikaisemminkin.
Mato-onkimistakin Toinen Poika harrasti lapsijoukon kanssa.
Lapsille uiminen on päälaji.
Kaikkihan sillä polsikivat, niin isät kuin lapsetkin.
Pullat ja sämpylät leivcottiin ennen lähtöä.:"kaik´mäni eikä piisantkaa"- kuten Karjalassa mainittiin.
Apilaniitylläkin oli aikaa leikkiä ja tehdä seppeleitä.


Ja aikuisten ihailla maisemaa.

Kotipihassa leikkimökki oli vallattu ja varattu vanhemman serkun ja kavereitten käyttöön. Pojanpoika oli pyytänyt lupaa kaverinsa yöpymiseen meidän nurkissa. Nyt jo oli vuodepaikat "päätalossa" varattu kahdeksalle yöpyjälle, joten piti ottaa leikkimökkikin käyttöön. 
Pienemmille pojille pystytettiin teltta leikkimökin viereen.
Telttamajoitus pikkupojille oli ikäänkuin bonus lapsuuden loppuajan huomioimiseen. Näin minä sen ajattelin.
Teltta ja makuupussit ovat poikien isien retkeilyajoilta eli 70-luvulta. 
Hyvin 11-vuotiaat rauhoittuivat uuteen ympäristöönsä. Niin minä luulin.
Yöllä Toinen Poika oli kuullut telttalaisten käynnin keittössä. Hakivat vettä. 
Ennen viittä kurkistin poikien huoneeseen ja siellä nämä telttaretkeläiset olivat kukkapeittojensa alla nukkumassa. Hymy suupielessä totesin mielessäni: näinhän siinä sitten kävi.
Puolisokin oli käynyt kurkkaamassa leikkimökin nukkujia. 
"Siellä ne olivat!"
Aamupalapöydässä tulikin totuus vanhimman serkun suusta: "Arvaa mummi mitä yöllä tapahtu?"
"No?"
"Kille ja Kalle(nimet muutettu) tuli yöllä rantasaunalle kun me oltiin rillaamassa ja sinne tuli poliisit kun joku oli ne hälyttäny kun noi oli tehny nuotion sinne rannalle ja rillas itte makkaraa."
"?"
Keskusteluepisodi jatkui kunnes tapahtuma oli juurta jaksain selvitetty. Eli: pikkukillit olivat lähteneet isompien perään (jotka hekin ilmoittamatta olivat poistuneet pihapiiristä) ennen puoltayötä kolmannen vieraan pojan kotinurkille. Pienemmät olivat keksineet ottaa makkarat ja tulitikut mukaansa kesähuoneesta. 
Mitä isot edellä sitä pienet perässä.

Virkavalta oli oikein koppiautolla liikkeellä ja puhutelleet nuoria ja ottaneet nimet ylös ja kehoittaneet pikkukillejä sammuttamaan nuotion ja menemään kotiinsa. Killit olivat nöyränä kehoituksen kuunnellet ja luvanneet, ettei sama enää toistu.
Nyt sitten odotellaan sosiaalitädin yhteydenottoa.
Vaikka tapahtuma oli -sanoisinko valitettava, ei sanonkin -hirveä- oli positiivista se, että nuoret sen ensimmäisenä itse kertoivat. 
"Miksi ette soittaneet heti?"
Vieras poika:" Ei haluttu herättää."

Pojille oli luvattu Särkänniemipäivä, mutta se kyllä nyt peruttiin. Ja pojat täysvalvontaan silmien alle. 
Ja vanhemmat saivat asian tiedokseen. 
Oli vähän hiljainen kaksikko auton takapenkillä kun toista joukkoa saatettiin Särkänniemeen.

Voin näin neljän pojan äitinä todeta, että monikaan asia ei enää jaksa hätkäyttää. 
Tällä kertaa Pappakin mykistyi.
Pojat ja pojanpojat ovat poikia. Ja rakkaita.
Koheltamisesta huolimatta. 
Eläkeläisen tapahtumaketjussa ylläkerrottu asia oli niin kohahduttava, että siitä piti kertoa jopa blogissa.
Yrittäkää ymmärtää!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti