45-VUOTTA PAPIN AAMENESTA

Niin se aika kuluu.

Tapaninpäivänä -68 tavattiin ja se oli siinä.

Kesällä -69 mentiin kihloihin ja samalla päätettiin yhteisen elämän jatkamisesta.  Häitä ajateltiin pidettäväksi loppuvuodesta. Silloin vielä verottaja armahti vuoden lopulla avioituvia koko vuoden verohelpotuksilla.
Sopivaa hääpäivää loppusyksyn viikonlopuille ei helpolla löydetty, oli vuorotyöni sanelimia työesteitä. Sopiva vapaa viikonloppu löytyi vasta Tapaninpäivän jälkeisestä lauantaista 27.12.
Koko syksyn olin virkannut puolentunnin ruokatauoilla ja automatkoilla itselleni vaaleanpunaista mekkoa  tähdistä. Neulekoneella kudoin siihen sopivat housut. Pienen baskerin virkkasin helmilangasta. Sille ei sitten käyttöä tullutkaan: mieskampaaja oli tupeerannut tukkani niin tuuheaksi, ettei soma myssyni enää tukan päällä pysynyt.

Vihkiminen tapahtui Kalevan kirkon kappelissa, kirkko oli silloin melko uusi. Vieraita oli muutama läheisempi ystävä perheidemme lisäksi.

Häävalssi tanssittiin paikallisen hotellin tanssilattialla.

Sormuksinani oli lapinkultaiset kapeat sormukset. Puolisolla leveämpi, enemmän miehekäs.

(Edelliset vuodelta 1963 olivat koko nivelen levyiset ja auttamattoman epäkäytännölliset arkikaskareissa. Pitkään niille ei sitten tarvetta ollutkaan.)

 Vähän ennen häitä sairaalassakäynnin yhteydessä sain tietää olevani raskaana, samassa yhteydessä sain tietää senkin, että minut oli hyväksytty vuoden alussa alkavaan hoitajakoulutukseen. Nuori kun olin, päätin hoitaa molemmat minulle tärkeät asiat samanaikaisesti- eli opiskelun ja lapsenodotuksen.
Tulevalle puolisollekin se sopi.

 Kodin perustaminen hiukan siirtyi, olimme syksyllä hakeneet kotia uuteen kerrostaloon, sen valmistuminen viivästyi  ja viivästyi, muuttamaan pääsimme viikkoa ennen yhteisen poikamme syntymää. Suurta haittaa viiveestä ei ollut, minulla oli hoitajakoulu käynnissä toisella paikkakunnalla ja tuore puoliso saattoi vielä asua lapsuudenkodissaan.
Uuteen kotiin ehdimme hankkia odotellessamme talon valmistumista huonekalut. Puusepällä teetimme sohvat ja sängyn. Matot kudotin opiskelupaikkani työtuvalla. Ne ovat vieläkin käytössä.

Kolme yhteistä poikaa on saatu hankittua. Ensimmäinen, eli neljäs poika on nuoruudenavioliitostani.

Tätä hääpäivää ei juhlisteta sen kummemmin, meillä ei ollut minkäänlaista halua poistua maailman turuille kotoamme. Joskus on hääpäiviä vietetty kylpylässä.

Kuohuviinipullo illaksi piti kauppareissulla ostaa, mutta sekin jäi: Puoliso kuunteli urheiluradiota niin intensiivisesti, että ajoi kaupan ohi.
Lohduttelin, että onhan meillä vaikka kuinka paljon muuta nautittavaa, suklaarasioitakin on avaamatta vaikka kuinka monta. Ja montä pönikkää viiniä.

Toivottavasti saadaan vietää toistemme kanssa vielä monet vuodet.

Kuka sitä nyt hyvää kaveria jättää, en minä ainakaan.