lauantai 31. tammikuuta 2015

MATKAPÄIVÄ

Matkustin tänään Tampereelta Helsinkiin muistotilaisuuteen julkisilla kulkuneuvoilla.
Menomatkan tein junalla.
Olin varannut itselleni pientä puuhaa matkalle. Eilen illalla aloitin kutomaan "kaksi sukkaa samanaikaisesti kärjestä aloittaen". Onneksi jo eilen. Junassa työn aloitus olisi ollut epätoivoista. Aiemmasta kaksi sukkaa jne. opettelustani on jonkin aikaa, eikä aloitus ensimmäisellä kerralla oikein onnistunut. Ei toisella eikä kolmannellakaan kerralla. Neljäs aloitus jo onnistui ja sain sukat hyvään alkuun. Jossain vaiheessa langat olivat menneet sykkyrälle ja Lempäälästä Toijalaan selvittelin niitä.
Sanovat nuo paljon kutovat, että tämä "kaksi sukkaa jne pyöröpuikoilla on nopea ja helppo tapa kutoa sukkia. En tämän kokemuksen perusteella ole aivan samaa mieltä. On tuo pitkän pyörön veteleminen melkoisen tylsää. Matkakutimena menettelee, ei tarvitse harmitella puikkojen putoilua.

Muistotilaisuudesta palasin taksilla Kamppiin. Toinen Poika tuli tyttäriensä kanssa minua tapaamaan.
Käytin tytöt Burgerilla, muuhun ei ollut aikaa.

Paluumatkalle olin varannut matkan Onnibussilta. Ihan kokeeksi matka sujumisesta. Lippu Helsinki- Tampere maksoi 11€, eli kympin vähemmän kuin junalippu.

Alkumatkalla yritin taas jatkaa sukkienkutomista, mutta Keimolan jälkeen kuljettaja sammutti valot ja pimeydessä ei kutominen onnistu.
Takanani istui miesporukka, aika monta äänistä päätellen. Samoista harrasteista tai työpaikasta. Äänekäs puheensorina alkoi Kiasmalta ja päättyi Tampereelle. Puhenuotista päätellen joukko oli lähtenyt alunperin Ylöjärvi-Ikaalinen väliltä. 
Edessäni istui neitokainen läppärinsä kanssa ja katseli koko matkan "Täydellisiä naisia". Sain katsella samaa ohjelmaa ikkunan kautta. Tekstiä siinä ei ollut ja jos olisi ollut se olisi näkynyt nurinpäin. Pelkkää kuvaakin seuraamalla juonet selvisivät.
Jossain vaiheessa matkaa avasin oman tablettini ja luin muutaman kymmenen sivua Tuomas Kyrön "Mielensäpahoittajaa". Enempää en jaksanut. 

Matkat sujuivat hyvin, vaikka matkan  aihe olikin surullinen.

Kotoinen kuljetuspalvelukin toimi: Puoliso haki minut Hakametsän pysäkiltä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti