maanantai 27. heinäkuuta 2015

SATEINEN SUNNUNTAI JA POJASTA POLVI PITENEE

Niinhän siinä kävi, että suurin toivein kesäiseksi pihajuhlaksi tarkoitettu Rippikoululaisen tärkeä päivä saatiinkin viettää pääosin sisätiloissa.
Päivän alkajaisiksi riennettiin sateenvarjojen alla Viljakkalan kauniiseen kirkkoon 35 kilometrin päähän kotikulmilta.. Lähikirkossa oli toinen konfirmaatiotilaisuus.
                                        
Leirikoulu oli paikallisessa tutussa leirikeskuksessa.
Nuoria oli ripillä 18.

Olin pukeutunut Jääsken kansallispukuuni jonka kanssa minunlaiseni vanhemman ihmisen kuuluu käyttää huntua. Hunnun kiinnittäminen on oma rituaalinsa ja sainkin sen pysymään automatkan paikallaan. Kirkon pihassa tuuli heitti huntuni pois päästä ja penkissä  istuessani sain sen asentoa jatkuvasti korjailla. Kiusallista!   Saarnaakin kuunnellessani mietin, että kuinkahan ne entisajan emännät ovat huntunsa kanssa toimineet kun kirkonpenkissäkin pitää istua vinottain, että huntu päässä pysyisi. Ei se päässä ainakaan tanhuta. Eikä paljon muutakaan touhuta.
Turvavaatteeksi pukuni kuitenki koin.


Katos sai illalla seinät ympärilleen ja hyvä olikin, yösade olisi kastellut pehmusteet.

Kotihommiin kirkossakäynnin ajaksi jäi Toinen Poika tyttärineen. Vähän oli aamupäivän tuuli yrittänyt riepotella katosta, mutta kotivahti oli tarkkana eikä vähinkoja päässyt sattumaan. Paikat sisälläkin yön jäljiltä oli laitettu kuntoon vieraita varten.
 Kahvit oli keitetty ja patongit paistettu.
Vieraita tuli paikalle neljäkymmentä, Ensimmäinen Poika perheineen joutui jättämään tilaisuuteen tulematta, oli auto-ongelma. Onneksi vaurio sattui kotipuolessa ettei lasten kanssa moottoritiellä.

Tervetuliaismaljana tarjottiin Louhisaaren juomaa. Samoilla seisomilla kerroin juuri tämä tilaisuuden merkityksen meidän perheelle ja Rippikoululaisen omaisille. Rippikoululainen on isovanhemmilleen vanhin lapsenlapsi, ja äitinsä sisarusten lapsille vanhin serkku.
Samalla muistutin omienkin lasten perheille, että me- tämän talon väki -olemme nyt heidän perhepiirinsä vanhimmat, eli meillä-Puolisolla- herra Kukkarolla ja minulla-rouva Myttysellä on ollut jo jonkin aikaa tämä  tärkeä asema perhepiirissä ikääntyneiden äitiemme poismenon jälkeen.

Kesähuoneeseen oli järjestetty tarjoilu ja se sujuikin sujuvasti.
Tarjolla oli kotipihassa savustettua lohta, salaattia, patonkia, tonnikala/kurkku-  ja kinkku/kurkkuvoileipäkakkuja, karjalapiirakoita+ munavoita, kotoista marjamehua, Louhisaaren juomaa, kahvia, pensasmustikka/vadelmakoristeltuja täytekakkuja, kahvikakkuja, lapsille hedelmäsalaattia jäätelön kera, olikos muuta? Pipari- ja keksivuori hupeni nopeasti lasten suihin.
 Pihakatoksissakin vieraat oleskelivat, sade ei haitannut. Viluisimmat käärivät shaaleja- joita onneksi oli riittävästi- ympärilleen.
Lapsia oli toistakymmentä. Yksi pienistä seppelepäisistä tyttösistä taisi löytää Elämänsä Ensimmäisen Rakkauden, niin intensiivistä oli Pojanpoika Nikon ( 12 v ) seuraaminen, jopa WC:n oven takana piti päivystää. Poika onneksi salli tyttösen ihailun, tärkeä tapahtuma kummallekin. Kerrankos sitä sattuu, että perhetilaisuuksissa romansseja syntyy.

Pienimmät viihtyivät lelujen parissa sisällä ja seuraava koululaisikäryhmä pihajuoksuissa. Jotkut linnoittauivat leikkimökkiin.
Kaikilla oli tekemistä, niin aikuisilla kuin lapsilla. Aikuisilla riitti jutustelua kun harvoin tapaillaan, edellinen tapaaminen joidenkin kanssa on ollut  pojanpojan kastejuhlassa 12 kesää sitten.

                                                       POJASTA POLVI PITENEE
                                         Isä ja poika 1994, huomaa housunpuntin runsaus ja hevikiharat.
                                 Isä, poika ja pojanpoika 2015, huomaa housunpunttien niukkuus!
                                                        Katseet kohti tulevaisuutta.
                                                         Sama piha, samat kuunliljat.

Rippikoululainen näytti tyytyväiseltä päiväänsä. Suu oli muikeana kun kirjekuoria availi.
Mopokortti on loppukoulutusta vailla ja uusi tietokone vermeineen omassa huoneessa.
 

Tilaisuus kaikkine järjestelyineen näytti jälleen kerran meidän porukan yhteen hiileen puhaltamisen.

Vaikka lievää runsaampaa äreyttäkin oli havaittavissa ainakin miesväen taholta ei henkisiä haavereita kuitenkaan tullut.

Stressinpoikanen taitaa sopia minulle, koska saisi seuraavan?


4 kommenttia:

  1. Onnea rippilapselle,upe kuva kolmesta eri sukupolvesta ja siun kansallispuku on ihana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kosotäti, nämä nuorten juhlat ovat tärkeitä vaiheita. Ja niitä meillä riittää...

      Poista
  2. Kiitos käynnistä blogissani, ilo olla avuksi! Tuo huntu on vähän "sitomattoman" näköinen. Jääsken tarkistetun puvun ohjeet eivät valitettavasti ole vielä valmiit, mutta kun ne valmistuvat, suosittelen ostamaan hunnun ohjeet ja tekemään sen mukaisen. Jos tarve on kova sitä ennen, sykerön ja sidonnan voi myös teettää vaikka miulla, mutta työkalenterini on aika täysi. Ihanaa, että valitsit yllesi kansallispuvun! Tässä lähiaikoina sitä voi myös tuuletella kansallispukujen tuuletuspiknikillä: http://kansallispuku.blogspot.fi/p/kansallispukujen-tuuletuspiknik.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se oli, sitomaton. Samalla tavalla olen sitä aina kantanut, mutta nyt sen pysyminen ei onnistunut. En ole aiemmin nähnyt takaa/päältä kiinnitettyä huntua.

      Poista