maanantai 7. syyskuuta 2015

KUKKAPUSKIA JA SADONKORJUUTA

Alkaa se tämäkin kesä olla lopuillaan. Syksyinen sumu peitti kotimaiseman suunnuntaiaamuna.

Olemattomat sadot kasvimaalta on jo kerätty. Siikliä istutin viiden kilon verran ja nyt ne komeat mukulat onkin syöty. Kasvatin ne hyvässä hiekkamullassa, mullitin  ruohosilpulla.

Näitä mansikantaimiakin olen ruokkinut ruohosilpulla ja kas kummaa, niistä on tullut viisilehtisiä!

Talvivalkosipulin kukkavarret nyökyttelevät myös ruohosilppukatteen alla.

Talvivalkosipuli teki ison ja hyvälaatuisen sadon. 

Porkkanat saavat olla maan uumenissa vielä tovin.
Fenkoli ei levinnyt tyvestään niinkuin olisi pitänyt. Varsia olen lisännyt keitoksiin ja paistoksiin mangoldin ja porkkanan kaveriksi. Kivan kirpakka maku niistä lehdyköistäkin on irronnut.

Kukkapuskat antavat parastaaan mehiläisille, perhosille ja muille medenkerääjille.

Neitoperhot ovat palanneet isona parvena, eräänä lämpimänä iltapäivänä niitä parveili yli kymmenen yksilön joukko kukkapuskissa.

Kaunopunahatuissa perhoset viihtyvät pitkään.


Liljoihin perhoset eivät asetu.

Kun työntää nokkansa liian lähelle tiikerinliljaa saa hienot mustat juovat nenänvarteensa- tietämättään.
  
Hortensia antaa illan hämärässä valoisuutta kesäkatoksen nurkalla.

Yksi syksyinen toimi kesti yhtäjaksoisesti kolme päivää.
Uima-altaan tyhjennys ja talviteloille siirto on aikamoinen rupeama kun se puhtaana ja kuivana varastoon viedään.

Hyvinpalvellut tramppakin pääsee talveksi lämpimään suojaan.
Aiemmin se on saanut olla kesät talvet paikoillaan, mutta nyt on suunnitelmissa, tosin vasta ajatushautomossa, isojen puiden kaato trampan ympäristöstä.

Olen leikellyt ja silpunnut ison määrän puskia matalaksi eri puolilla pihaa. 
Tuijatkin kaipaavat karsintaa ankaralla kädellä, apumieheltä kun olen mielipidettä kysellyt on vastauksena ollut: "Ynh." Nyt senkin kuulin.Voi harmi.

Itselläni tuo ajatushautomo aktivoituu näin syksyisin: vieläköhän seuraavana syksynä näitä kanniskelen ja siivoilen?  

Ei, en ajattele mitään dramaattista, kunhan haaveilen näistä hommista luopumista.

 Joko jo tulevana vuotena?










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti