Kolme neitoa haettiin tiistaina junalta ja neljäs neito liittyi joukkoon samana iltana.
Paljoa eivät ehtineet kuulumisia vaihtaa kun piti päästä kesärytmiin.
Uima-altaan valtasivat hetimiten, vaikka ilma oli 12 asteista ja vesi 15.
"Mää taas niin ilahruin tätilikkojen tulosta, että en meinannu millään pysyä tassut maassa, piti koko ajan hyppiä likkojen selkään. Ne ei siitä tykänny. Eikä Emäntä, se kielteli mua koko ajan. Sen sain tarkistaa, että likat pesi varpaansa ennenkun kiipes uimaan."
" Tämmöstä lajitelmaa on koko ajan meidän ovensuussa. Annoin olla pureksimatta, vaikka mieli teki."
"Aina kun Emännän silmä vältti, mää loikkasin likkojen viereen pehmeeseen petiin."
"Likat kuulemma valvoi ja hyppi trampalla yöllä kahteen. Pikkulikkakin! Ja kävi ne uimassakin ja välillä saunassa lämmittelemässä. Likat oli jakautunu kahteen huoneeseen ja mää kävin noita toisia herättelemässä joskus iltapäivällä."
Isommat tytöt halusivat kylälle ja tehtiin bussimatka Lielahden kauppakeskukseen. Tytöt kiertelivät omilla ostoksilla ja minä pakenin yläkerran kirjastoon. Sain luettua ajankohtaiset naisten-, harraste- ja sisustuslehdet.
Eilen illalla haettiin tyttöjen isä viikonlopuksi, tänään tulee veljeksistä nuorin poikansa kanssa, miniä tekee illan/yön työvuoroa. Yksi tytöistä lähti kotiin juhlimaan omia ja toisen mummonsa syntymäpäiviä.
Puoliso- herra Kukkaro ja Toinen Poika valmistivat lounaaksi perinteisen kaalipadan. Minua ei kelpuutettu keittiöhommiin. Lohenkin valmistivat illaksi savustamista varten.
Nyt alkaa meidän pihapiirin Juhannuksenviettäjät vähentyä, kaksi poikaa perheineen lomailee omilla kotinurkillaan. Menneinä vuosina sakkia on ollut leikkimökin lavereita myöten ja kaikki huoneet täynnä yöpyjiä. Ruokapöydissä on ollut melkein 20 henkeä.
Kuvassa Juhannuksenviettäjiä seitsemän vuoden takaa, Ronin syleilyssä edesmennyt Hymy.
Pian saa joku olla -riippumaton -valtias, kuka ehtii?
Sininen on taivas, valkoiset sen pilvet...
Toivotamme kaikille lukijoillemme ja ystävillemme leppoisaa keskikesän juhlaa!
t. Rouva Myttynen, herra Kukkaro sekä berninpentu Jymy-Jami, sekä muu seurue!
Mindillä on tapana hyppiä "pahaa-aavistamattoman" selkään. Se ottaa oikein vauhtia ja rysäyttää! Onneksi osaan jo ennakoida ja kääntyä ottamaan sen syleilyyn =).
VastaaPoistaJymy elää parasta poikuuttaan, ja sitähän on aikuisten valvottava. Sama se on ihmisteinipoikienkin kohdalla:O
PoistaMuksuna sitä uitiin vaikka jääkalikoiden seassa, ei enää.
VastaaPoistaMukavaa, kun suku kokoontuu. Isolla joukolla saa juhlan tuntua helposti, eikä ohjelmastakaaan ole puutetta.
Hyvää juhannusta koko pesueelle, myös Jymylle!
Niin, ei kylmä nuorisoa haittaa! Olen aina tykännyt näistä suurperheen juhlista. Minua "pukee" pieni positiivinen stressi.
PoistaKiitos toivotuksista, juuri syötiin tukevasti ja yksi ryhmä lähti kotiin, miniä menee yönseuduksi töihin.
Ihana juhannuspostaus. Teillä on vietetty mukava juhannusaatto, kiva on kun on suku koolla. Ja kaiken kruunaa hurmaava Jymy. - Hyvää juhannuspäivää!
VastaaPoistaViileä sää täällä oli luonnonhelmassa istua iltaa, istuskelimmekin kesähuoneessa. Jymy loikoili jaloissa ja kuunteli aikuisten juttuja.
PoistaLämpimiä päiviä kesän toiselle puoliskolle! ps. perhekuvan Mooseksen Palavat Pensaat ovat vielä nupuilla.
Ompa sulla mukavan kotoinen blogi. Liityin lukijaksi ja palaan vielä.
VastaaPoistaMukavaa kesää ja musta polskia itsekkin.
Kiitos! Näin eläkeläisenä tuo arkielämä haastaa löytämään kaikkea kivaa pientä elämänvirikettä, sitä tuo nykyään koiranpentu Jymy ja lastenlapset. Allas on aikuistenkin jokapäiväinen virkistyslähde! Tervetuloa lukijaksi, Anne!
PoistaNäyttää olevan kotoista juhannuksen viettoa siellä. Jymylläkin on niin mukavaa. Hyvää juhannuksen jatkoa sinne teille kaikille.
VastaaPoistaJuhannuksen pyhät on nyt vietetty, ihan leppoisissa vaikka ilmanalaltaan sateisessa ja viileässä. Vilttejä niskaan, niin pärjättiin.
Poista