sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

KIIPEILYÄ, KEITOKSIA, KUTIMIA JA KESÄPÄIVÄN IHANUUTTA

Ei ulkovaraston katossa mitään vikaa ollut vaikka se piti purkaa. Varastoon tiputteli vettä sisäpuolelta. Kondenssia, sanoivat miehet. Sisäkatto piti tehdä. Pappa oli sponsoroinut poikien pojille yhtä ja toista kevään aikana ja korvaukseksi oli sopimus yhteisestä kattoprojektista.
Mopoilija oli kesäkuun alkupuolen kesätöissä, yksi sählyleirillä ja yhdellä oli muuta kiikarissa Kontiolahden kujilla.
Viime viikolla Pappa ja Mopoilija kuitenkin saivat projektin alulle. Neljäs Poikakin pääsi auringonottoon. Kaksi pitkää päivää ahkeroivat kuumalla katolla, mitään puhumatta. Töitä tehdessä ei kuulemma mitään turhia höpistä.

                 Ulkovaraston seinä näköjään kaipaa pesuharjaa... Siinäpä pojille oiva urakka.

Omenamehut on pakastimesta juotu, mutta jäljellä oli muutama pussi marjoja.
Makkarabaarin kaasuliedellä sain mehut höyrytettyä, pihaan levisi elokuinen tuoksu.


Kuusi litraa mehua sain tiristettyä karviaisista ja viinimarjoista.
                                                                             
    
Kesäpäivä näytti parastaan kun sitä ihailin omenapuun alla pihakeinussa.





Pitkästä aikaa sain kutimet otettua käsiini, vähän on pitkästyttävää neuloa 2,5 puikoilla, tekeillä on yösukat. Olen vasta tämän vuoden aikana alkanut käyttää yöllä ohuita villasukkia. Alkaako vanhuus kolottavista nilkoista?


Kesälomatytöt vetelevät pitkiä yöunia, sehän on se vanha viisaus: kun nuori nukkuu, on kuin panisi rahaa pankkiin. Viikolla oli sateisia päiviä ja yksi sadepäivä vietettiin Ideaparkin käytävillä. Nyt on aika kulunut uimarannalla, rantasaunalla, trampalla ja pihan uima-altaalla.




Tänään saadaan yksi kesäpoika peräkamariin ja saattaa tulla toinenkin.
Riittää taas Jymyllä pallonheittäjiä ja paimennettavia.



11 kommenttia:

  1. Ihana kuva Jymystä!
    Pakastin pitäisi pian tyhjentää vanhasta, jotta sinne saisi uutta mahtumaan. Eli sama mehunkeittourakka on edessä, vaikka kovin montaa marjapussia siellä ei enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etukäteen tiesin, että mehua tulee kulumaan ja siksi säästin tälle ajalle marjat. Yhtenä päivänä vetäisevät menemään 3-4 litraa mehua -joka kerta uudesta lasista...Voi niitä tyttöjä...Jymy nauttii kun on nuorta seuraa.

      Poista
  2. Täällä sama juttu, mansikoille pitäisi pakastimesta järjestää tilaa. Ihanasti kukkii päivänlilja siellä, täällä nuput vasta avautumassa.
    . Ihana tuo viimeinen kuva :) Hyvää alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa puutarhasta tulee kahden hengen tarpeisiin riittävästi, jopa vuosiksi. Onneksi marjat saa tehtyä mehuiksi, ne kuluvat lasten juomina. Kiitos, hyvää viikonloppua Sinullekin!

      Poista
  3. Kyllä noi lapset uskaltavat uida vaikka vesi on kylmää.
    Trampoliini on kiva urheiluväline, mutta varovainen on oltava.
    Hienosti saita mehua, tuli marjat käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsia ei vilu haittaa. Trampoliini on ollut meillä tarpeellinen kun tytöt kuuluvat cheerleader valioryhmään, ovat saaneet meillä harjoitella hyppyjään aina lomillaan.

      Poista
  4. Varsin mukavia töitä olet tehnyt. Aivan mehujen tuoksu tuntuu tänne asti nenään. Kattoin, että sinulla on perennapenkissä mooseksen palavapensas (?). Kestääkö sinun ihosi niiden kosketusta? Minun ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisessa blogissani www.mummukanjutustelua.blogspot.fi kerroin Palvien historian pihassani. Sain silloin (1979) ohjeen olla koskematta pensaaseen auringonvalossa, ja sitä ohjetta olen noudattanut. Palava pensas on oikea kunnon perenna, sitä ei vaivaa taudit eikä öttiäiset sen lehdille istu, hoitaakaan sitä ei tarvitse. Se kannattaa istuttaa kukkapenkin keskelle, ettei joudu käsien ulottuville.

      Poista
  5. Ihanan kesäisiä kuvia. Kauniita kuvia puutarhasta. Ja mukavat uintikuvat. Jymy on niin ihana. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäpäivistä -tänä kesänä niistä harvoista -on ollut syytä nauttia täysin sydämin ja silmin. Toivotaan lämmintä tulevaa viikkoa kaikille lomalaisille!

      Poista
  6. Onpas hyvä että apu on ollut lähellä. Mekin annetaan mummin ja ukin sponssata lapsia siinä tapauksessa, että ovat sitten valmiita auttamaan heitä kun tarve on. Katon pinnoitusta ei sentäs kun ovat niin nuoria vielä, mutta siivoavat ja nurmikkoa leikkaavat usein.

    VastaaPoista