Jäin eläkkeelle 2005 ja sen jälkeen on meno meidän mäellä kesäisin ollut suunnilleen tällaista.
Koulujen loppumisen jälkeen on poikia ja tyttöjä lappanut yökylässä harva se päivä.
Juhannusviikolla alkoi meidän loma -siitä joutilaisuudesta. Tytöt vaihtelevalla kokoonpanolla pitivät kiireestä huolen, ei tarvinnut istuskella ja mietiskellä, lukemisesta puhumattakaan. Tai käsitöiden tekemisestä. Tiskikone kävi pari kertaa päivässä, pöydässä piti pötyä riittää.
Viime maanantaina väki lisääntyi kahdella poikaserkuksella. Nyt oli ikäkokoonpano: 16 v- yksi neito, 14v-yksi neito + kaksi nuorukaista sekä yleisenä sanansaattajana 7 v suvun kuopus, Tilda.
Yhdet syntymäpäivät juhlittiin.
Tyttöjoukko anoi lisäaikaa lomalleen kun saivat serkkupojat kavereiksi.
Jälleennäkeminen oli herkkää. Kylmänä päivänä koko joukko viihtyi kimppuna saman peiton alla- tytöt ja pojat sekaisin, aidon 70-lukuisen pussilakanan alla ...
Perinteinen ryhmäkuva otettiin Mooseksen Palavien Pensaiden edessä, puskat ovat vanhempia kuin nuorisojoukko.
Pojat ovat poikia mummin myssyissä:)
Aamuisin (lue iltapäivällä) teinipojat valmistivat itselleen proteiinipitoiset aamiaiset: pekonia ja kananmunia. Ainakin tiu niitä kului.
Täydenkuun yönä Mopoilijakin poikkesi Makkarabaariin iltapalalle. Nuorilla riitti juttua.
Joka päivä käytiin kaupassa ja aina oli kainalossa suklaamurolaatikko...
Pappa sai pestä perunoita kattilakaupalla. Ja uunissa oli paistumassa tuoretta leipää. Monta kertaa. Yhdellä istumisella oli koppa tyhjä.
Torstaina saatettiin kaksi tytöistä Helsingin junaan.
Lauantai-iltana saatettiin kolmas tyttö ison matkalaukkunsa kanssa Pendolinoon.
Ja tänään lähti yksi teini kohti Kontiolahtea.
Mitäs me- herra Kukkaro ja rouva Myttynen nyt tuumaamme?
Ihan kahden kesken... Ei tule heti mieleen...
Seuraavaa lomaa odotellessa...
Teille kaikille helteistä heinäkuuta!
Heh, hauska postaus. Musta tuntuu, että eläkeläisillä on kiirempää, kuin töissä olevilla. Mä ainakin hengästyn aina kun äiskä kertoilee, mitä kaikkea on taas tullut tehtyä =).
VastaaPoistaMe olemme onnistuneet jättämään turhat kiireet eli kerhot, kulttuurit ja matkustelemisen. Olemme keskittyneet vain tuohon nuorisoon ja Jymyyn.
PoistaVälillä meilläkin on menoa ja vilskettä, lastenlapset ovat vielä vähän nuorempia kuin teillä.
VastaaPoistaKahdestaan mekin olemme lomalla :) täällä kotona, kummasti se aika menee.
Varsinkin isännällä on monenmoista puuhaa.
Herra Kukkaro omaa meillä Puuha-Peten geenit, eli aina on joku pikkuprojekti menossa, niitä hän kehittelee teinipoijille opiksi.
PoistaNo on teillä riittänyt ruuan laittoa ja vilskettä!
VastaaPoistaNyt jo helpottaa lastenhoito kun suvun nuorin on 7,5 v. Ruokamäärää oli alkukesällä vaikea hahmottaa, mutta kasvavalta nuorisolta tuli rakentavaa palautetta ja onnistumisprosentti nousi!!!
PoistaHih, ihana postaus ja kuvat! Tuollaista se varmasti on. Onneksi jäi Jymy, ettei vallan talo tyhjentynyt.
VastaaPoistaNyt tuli niin tyhjä olo kun lapset lähtivät, ei osaa taas tarttua omiin töihinkään...onneksi Jymy pitää meidät toiminnassa...
PoistaIhanaa vilskettä siellä! Minulla lapset ovat myös aikuisia, mutta lastenlapsia saan vielä odotella. Toivottavasti niitä joskus tulee. Tousaalta kiva vaihe tämäkin. Ollaan miehen kanssa kahdestaan mökillä ja nautitaan hiljaisuudesta. Mukavaa kesänjatkoa sinulle!
VastaaPoistaNyt ollaan nauttivinamme omasta rauhasta, vaikka ikävä on nuorten touhuja. Kiitos samoin, viettäkää tekin kesärauhaa mökillä.
Poista