torstai 26. lokakuuta 2017

JUHLINTAA, DIGISIHTEERIYTTÄ JA LUMIHANGESSA JUOKSEMISTA


Eläkeläisyhteisössäni juhlittiin viime viikolla nelikymppisiä. Jopa perustajajäsen oli paikalla muistelemassa sitä ensimmäistä kokousta.


Olen liittynyt yhdistykseen kun jäin eläkkeelle 2005, mutta vasta pari syksyä sitten aktivoiduin ja innostuin toiminnasta. Aiemmat vuodet olivat täynnä kotielämää lähipiiriläisten, Hymy-koiran ja lastenlasten seurassa, silloin ei järjestöelämälle tuntunut riittävän aikaa. Olinkin jättänyt kaikki luottamustoimet ja järjestöt lepovaiheeseen eläkkeelle jäädessäni. Piti vetää vähän henkeä ja kerätä uudenlaista energiaa lastenlapsijoukon kautta.
Kuva  menneisyydestä, nyt kuvan lapset ovat varusmiehiä, tulevia abiturientteja, mopoilijoita, skootteristeja, sählynpelaajia ja vaikka mitä. Kahdesta nykyisestä nuorimmasta ei vielä ollut edes pilkettä isien silmäkulmissa. Ja Hymykin on vaihtunut Jymyksi.


No, juhlat sujuivat iloisen puheensorinan vallitessa, arvovieraitten puheet kuunneltiin hiljaisuudessa, jopa silmätkin sulkien kuten teki arvoisa kirkon edustaja. Useimmiten silmät menee kiinni saarnoja kuunnellessa, mutta nyt kävikin toisin päin, seurakunta oli valpas mutta...sattuuhan sitä...

"Paikallislehden haastattelijakin" oli paikalla...


Omat juhlat aloitin silmät kirvelevinä unen puutteesta. Väänsin illalla hiuksiini ikivanhat tarrapapiljotit. Yöllä yritin tunkea päänahan lepyttämiseksi toilettipaperia rullien alle, mutta ei siitä helpotusta ollut.


Aamulla oli sitten tukka niin tiukalla kiharalla, ettei laineet hievahtaneetkaan vaikka päätä heilautti.


Aiemmin kerroin, että oli juhlamekon tekemisen tarve ja tässä se on. Pitsijakun alla on Suomi 100-sininen mekko, tehty luottokaavalla. Mekko on hiukan joustavaa puuvillasatiinia, kangasta jäi lierihatun verran ja sainkin tästä oivan asun vaikka Tammelantorireissuille tulevina  kesinä.
Uudet korutkin aioin tehdä, mutta tuunasin entisiä sopivammaksi.

Kun juhlat oli juhlittu, odotin innolla pientä lomareissua ihan vain itselleni. Miesväki lomaili jo aiemmin.
Syksyn mittaan huomasin ammottavan aukon sihteeriroolini taidoissa ja kun sain postia, että nyt koulutetaan digiajan sihteereitä, niin ei tarvinnut yön yli nukkua kun jo ilmoittauduin opiskelijaksi.

Kolme päivää yritin saada päänuppini tiedostoihin Wordin, Exelin ja PowerPointin salaisuuksia. Moni asia jäikin vielä salaisuudeksi...


 Iltapuhteet uppouduttiin syviin keskusteluihin yhteiskunnan monista muutoksista eläkeläisten ja toimintakyvyiltään rajottuneiden henkilöiden elinpiirissä.
Kutimetkaan eivät edistyneet alkua pidemmälle.


Viikonloppuna saatiin tehtyä enimmät syystyöt talvea odottamaan. Ja hyvä oli. Aamulla olikin ikkunan takana talvinen maisema.


                         "Alla omenapuun"-lepopaikkani odottaa uutta kesää.


"Mulla oli kivaa kun tuli taas lunta. Emäntä oli kai jättäny lannottamiset  mun huolekseni. Mää ihan omatoimisesti kiertelin kanankakkapussin kanssa pitkin pihoja, Emäntä ja Isäntä juaksi perässä mutta ei ne mua kiinni saanu. Kanankakat kyllä ehdin levitellä lumelle."


"Isännän kanssa tehtiin lumityöt, mää hypin kasoissa ja kaivoin itteni lumen alle. Kivaa oli."


8 kommenttia:

  1. Ihana kuva sinusta <3 Upeat vaatteet!
    Tuolle suloiselle "pienelle" Jymylle paljon rapsutuksia <3 Hää on kyllä super ihana!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jymy on onnellinen kun saa autella näissä puutarhan perustöissä, kuten lannoitesäkin kuljettelussa...

      Poista
  2. Olet aina niin tyylikäs, että tekisi mieli heittäytyä kateelliseksi. Hienot juhlat. Kurssilta varmasti aina jää jotain kotiin tuotavaa. Joskus tajuaa vasta myöhemmin, mitä se on. Voi niitä aikoja, kun sakki oli suurimmillaan ....... ja oma aika niukimmillaan. Nyt meillä ei muuta olekaan .... ja silti aina on pirunmoinen kiire. Muistatko mainoksen: "Yks' kakkaa, kaks' kakkaa, se on kanankakkkaa"? Jymy sopisi sen tähdeksi. Upean näköistä teidän lumisella pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan! Uutta opiskellessa huomaa, että toisto, toisto ja vielä kerran toisto on oppimisen A ja O näillä ikäkymmenillä.

      Poista
  3. Onpas hauskoja tuollaiset juhlat!! Voi ihanuus mikä potretti kuva, on siinä kasa kultaa:)♥ Näytät niin kauniilta ja vaatetus on aivan ihana! Kiva kun tuli tuota lunta..heti on paljon valoisampaakin:) Jymylle halirutistuksia ja ihanaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vastata, mutta johonkin se katosi:( Kuva on jo yhdentoista vuoden takaa, mutta aina yhtä kiva. Kaksi tyttöä tuli tuli lisää kahdeksan vuotta sitten.

      Poista
  4. Luottokaavat on kultaa ainoastaan jos on pysynyt mitoissa ja sinähän siinä tapauksessa olet. Hieno asu ja varmasti mukavat juhlat. Minulla on sinulle haaste blogissani jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottokaavan saumat siirtyvät tarpeen mukaan:) Vatsakumpu on ja pysyy...

      Poista