tiistai 17. lokakuuta 2017

"TYLSYYDEN KARKOTTAMISEN PÄIVÄ"

"Isäntäni, pitkänlenkin paras kaverini, lähti Lempipainijan ja Teinipoikien kanssa laivareissulle aavan meren tuolle puolen.
Emännän kanssa täällä kaksin oleskellaan ja yritetään saada aikaamme kulumaan. Emäntä jo ilmoitti, että aikoo vaan lorvia kutimet kädessä kun ei tarvi muista huolehtia. Voin toristaa, että Emäntä on pysyny  lupauksessaan. Pyykkihommissa piti Emännän kuitenkin hääriä kun eilen hyppäsin poikien sänkyihin just kun olin tullu Maantien Kuraisia Ihmeitä -lenkiltä. Teinipojat ei kuulemma enää tykkää ruskeista tassunkuvista lakanoillaan. Miks´?"

 "Mentiin ulos katteleen punasta taivasta ja aurinkoo kun toiset on sellasta tänään nähny, mutta meillä taivaankansi oli ihan harmaa niinkun näkyy, punasesta aurinkosta ei tiatookaan."

"Eilen illalla pimeen aikaan täällä kävi neljä naispuolista ihmistä. Niillä oli surullinen mutta pakollinen tehtävä. Ne vei maan poveen Reetan lemmikkikanin. Siitä seuras se, että mää en pääse muutamaan päivään kirmaileen takapihan sammalikkoon. Ensin se hautapaikka täytyy peittää kivillä, ettei villieläimet sitä kaivele. Tai mää."
"Ton eilisen tapahtuman takia ovensuussa oli Isännän saappaat ja niissä houkuttelevat tuaksut. Toisen siistä siappasin ja juoksentelin sen kanssa ympäri pihaa. (Mulla on toi remmi aina mukana kun en ilman sitä osaa olla)."

 "Kiertelin saapas hampaissa kaikki nurkat ja pusikot läpi ja Emäntä perässä. Yritin tälle aarteelleni löytää hyvä leposijan. 

Välillä menin avarammille maisemille eli kylätielle kun näin naapurin Isän nukuttelevan vaavia rattaissa. Vähän matkaa juoksin näyttään saapastani josko olis kelvannu vaaville leluks, mutta Emäntä jäi niin kauaks´, että mulle tuli kiire vahtiin, ettei Emäntä karkaa. Ja niin me, saapas ja mää tulla jolkotettiin takasin. Omenapuun alle sen sitten jätin lepäämään."
 
" Emäntä otti taas musta pari vilminpätkää ja latas niistä toisen johonkin veispuukkin."
 "Nyt mää vaan lepäilen kaikess´rauhass`ja odottelen kutsua välipalalle. Ja vilmitähden palkkakin kuulus mulle."
 "Onkos teillä, hyvät lajitoverit tylsiä päiviä?"
"ps. Sisällä silppusin vaan yhden kenkälusikan, kai ne etusormen avulla voi kenkänsä jalkaan saada."

"Terveisin  Jymy-Jami Sulonpoika Myttynen-Kukkaro os Marousia Valente."


 

15 kommenttia:

  1. Meidän Rufus on kans innokas kantamaan kenkiä ja ressukka yrittää ottaa suuhunsa metallipäisiä työkenkiä....painavat.
    Onneksi se ei syö kenkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso koira, iso saapas! Koirien luontoon kuuluu kenkien kanniskelu. Jymylle on annettu vain vanhoja risoja kenkiä leluiksi, käyttökengät pidetään visusti oven takana.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kun 55 kiloinen karvakasa hyppii ulkona kuraisena selkään on siitä suloisuus kaukana :(

      Poista
  3. Voi Jymy,eihän sulla yhtään tylsää oel ollut!! Sinähän olet puuhannut kaikenlaista saappaan kuskamisesta filmitähtinä oloon. Sä olet tosi ihana ja mahtava koiruunen:)

    VastaaPoista
  4. Sun päiväs on ollut täynnä mielenkiintoista tekemistä ja touhua. Ja miten vetoava katse sulla onkaan. Noilla silmillä saa pikkuiset jekut anteeksi mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mulla on tuo katsomisen taika, takapihallakin vahdin viipyvällä katseellani Emännän liikkumista, ettei mene näkymättömiin."

      Poista
  5. Mukava oli taas lukea kirjoituksiasi ja olenkin vieraillut jo niin monta kertaa, että miksiköhän? en ole jäänyt lukijaksi. Mutta tilanne on hallinnassa. Liityin lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, se antaa taas haastetta jatkaa. Täällä on tänään melkein pilvetön sinivalkoinen taivas, eilen ei aurinkoa paksun pilviverhon takaa näkynytkään.

      Poista
  6. Sinä ihana Jymy, olet kyllä aika velikulta:)♥ Taidat tykätä tavaroiden "siirtelystä"..ja se on toisaalta ihan hyvä, siinä katsos saa se isäntäväkikin sitten hyötyliikuntaa kun keräilevät niitä takaisin.. pysyy paikat notkeina:) Zeus täältä lähettelee sinulle kovasti terveisiä, meillä kun sataa koko ajan vaan tuota vettä niin kurahaalarit pitäisi kohta hankkia..toisella kun ei ole jalkoja ollenkaan niin joutuu reppana kohta ihan uimaan että pääsee lammikoissa etiäpäin:) Mukavaa syksyistä viikkoa sinne teille kaikille ja paljon Haleja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hyötyliikunnan valmentajaksi minut on tähän talouteen otettu, kuulemma. Zeus; kun Sinulla kuuluu olevan jalat ihan maan tasalla, niin pyydä isäntäväkeäs hankkimaan lainelauta, sen avulla on hyvä ylittää isommat lammikot eikä karva kastu."

      Poista
  7. Vastaukset
    1. No on se Jymy aika ihana, pitää eläkeläisen sopivassa liikkeessä.

      Poista
  8. Krapsutuksia sinulle Jymy-poika, ihana olet ja emännälle leppoisaa torstaita♥

    VastaaPoista