maanantai 16. lokakuuta 2017

YKSINOLEMISEN PÄIVÄ JA ASIAA VIRANOMAISILLE

Puoliso- herra Kukkaro päätti tehdä parin päivän syysretken.
Lähtivät Tallinnaan; Neljäs poika poikineen, Toisen Pojan poika ja isä-Pappa matkanjohtajana.
 
Huomattavaa on, että isä-Pappa onkin nykyään joukon pätkä. Niin se nuori elämä kurkottelee ohi  kantaisän päälaen...
 
Nuoriso aloitti jo perjantaina syyslomansa ja ovat majoittuneet meille. Eestaas- eestaas on poikia yksi kerrallaan tai pareittain kuljeteltu paikasta toiseen. Papalla riittää touhua.

Kun sain miesväen bussiin eväittensä kanssa suuntasin oman retkeni Valtion Virastoon, Verotalolle.
Lähipiiriläinen, jonka asioitten peräänkatsojana olen viimeajat saanut olla, oli viime vuoden aikana verottajan mielestä tullut yllättäen pääoman haltijaksi ja vuokranantajaksi.
 Itsensä sitä tietämättä.
Pääomatuloja on kuulemma ollut niin ja niin paljon ja vuokratuloja tuon ja tuon verran ja kotitalousvähennystäkin on merkitty sievoinen summa. Jäännöveroakin oli merkitty maksettavaksi useita satoja euroja.
Verovirastossa asia ei edennyt mihinkään suuntaan (tiesin sen jo etukäteen) kun ei ollut valtakirjaa. Verkossa sen olisi voinut hoitaa, mutta lähipiiriläisellä ei ole verkkotunnuksia enkä omillani voi sitä tehdä. Ei riittänyt, että olisin jättänyt virheellisen verotuspäätöksen asiakirjan virkailijalle: "Selvittäkää!" Ei, se ei käynyt, valitus pitää hoitaa henkilökohtaisesti tai valtakirjalla.

Virastosta kävelin linja-autoasemalle. Siellä hämmästelin kun missään ei ollut tietoa bussien aikatauluista eikä lähtöpaikasta. Onneksi käsilaukun pohjalla oli aikataulu kotikylän autoille. Päivittelin tiedottamisen puutetta kuljettajalle ja sain myötätuntoa osakseni nuorelta kuljettajalta. Ei voi mitään!
Tampereen keskustakin on niin rajoitettu henkilöautoilta ja rujo ratikkatyömaan takia, ettei sinne omalla autolla mielellään mene. Jätinkin autoni kotikylälle ja menin bussin kyydillä Tampereelle. Paluumatkalla en ollut muistaa jäädä pois autoni parkin pysäkillä...

Jymyn kanssa herkuteltiin lounaaksi tuoreella pizzalla ja omenamehulla.

 Ihan vaan kahden kesken.


Tehtiin pikku lenkkikin raikkaassa syysilmassa.


Sain kudottua neljä kerällistä Novitan Multiraita Taidemaalari ja Merimies- väreistä.
Kolmen parin raidat eivät ole symmetriset, neljännen parin raidat tein kohdalleen.
Nämä värit ovat "Taidemaalari". "Merimies" oli punasävyisempää.
Tätä ei kannata meidän miesväelle mainita, mutta nyt laiskottelen, enkä mene haravanvarteen, vaikka se kuinka minua kutsuisi. Kaksi kertaa pihatie on jo haravoitu puhtaaksi eikä loppua näy.

Hortensia vielä kukkii ovenpielessä.


Jospa ottaisin Jymyn sisälle kaverikseni ja SuloVilenin hyppysiini ja alkaisin viettämään kutimeni kanssa mykkää iltaa.
Moro!

12 kommenttia:

  1. Tuo Jymy on kyllä super suloinen <3 Rapsutuksia ja halituksia hälle <3 Ihana kun olette niin läheisiä lasten lasten kanssa <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lapset" ovat jo melkein nuorukaisia kaikki, saa nähdä kuinka Pappa teinipoikien kanssa pärjää laivan yöelämässä. Onneksi on yksi isä pitämässä papasta huolta...

      Poista
  2. Voi pyhä byrokratia. Tietenkään mikään ei suju verovirastossa kertakäynnillä. Jymy on niin komea, että! Ahkerana olet ollut puikkoinesi. Joka päivä ei tarvitse olla lehdetön piha päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on oikeastaasn hauska asioida eri virastoissa, eli huvinsa kullakin! Tänään olen metsästellyt ukkini ja mummini perukirjoja vuosilta -57 ja -58. Taaskin pääsen ihan virastoon asti tätä tietoa selvittämään. Onneksi sekin virasto on Tampereella, sen kuulin kun soitin Hämeenlinnan maakunta-arkistoon. ps. Ei niitä lehtiä enää keväällä ole:)

      Poista
  3. Ai miten ihana viettää aikaa ihan rauhassa ja yksin, ai niin, meinasi Jymy unohtua. No siis melko rauhassa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallista on, Jymy kiertelee etsimässä väkeään ja makailee poikien huoneen ovella "koska pojat herää?"

      Poista
  4. Teidän mies väellä on varmasti hauskaa, ihana päästä tuollaisella poppoolla reissuun:) Nyt kyllä näyttää niin hyvältä teidän pizza-herkku:) Aivan ihania sukkia, kyllä sinä sitten osaat♥ Hyvä tavaton mikä määrä lehtiä..tuossa sitä hyötyliikuntaa tosiaan riittää:) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne ja Jymylle kovasti halirutistuksia:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut tapana tehdä nuorison kanssa -viimeksi kuusi nuorta ja kolme aikuista- yönylireissu Tallinnaan. Nyt Jymy hillitsi minun matkallelähtöä. Elokuussa viimeksi siellä kävin. Perussukkia miesväelle olen tehnyt, lähipiirissä on enemmän koristeellisten sukkien kutojia.

      Poista
  5. Pizza ja Jymy ovatkin parasta mahdollista seuraa silloin, kun miesväki on reissussa. No, onhan tuo Jymykin tietysti miesseuraa, mutta noin karvaisia ei lasketa.
    Sinäkin kudoit Multiraitaa. Ei ollut ihan minulle mieleistä lankaa, mutta pitipä kuitenkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoinkin blogiissi saman toteamuksen: ei mene multiraita jatkoon, huonolaatuinen satsi.

      Poista
  6. Kiva kun sinulla on kuitenkin hyvää seuraa miesväen ollessa reissussa. Jymy on varmasti mitä parhain seurakaveri. Viranomaisten byrokratia jaksaa ihmetyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri on parasta laatua!!! Tuo henkilön suoja on niin vahva pankeissa, viranomaistoimissa ym, ettei toisen (vajaakykyisen) puolesta voi enää asioita hoitaa ilman määrämuotoista valtakirjaa. Edes edunvalvontavaltuutus ei siihen oikeuta, täytyy olla kaikille tahoille oma valtakirja.

      Poista