No niin, tämä viikko tulee minulle näyttämään pystynkö saavuttamaan haaveeni.
Nimittäin pääsenkö alkuun kirjantekeleeni kanssa.
Valikoin mukaani valmiita tekstejä "pöytälaatikostani" pohjaksi ja muokattavaksi uuteen muotoon. Muistitikuillakin on iso osa aiemmista kirjoituksistani.
Tuskanhikeä alkoi pukkaamaan kun yhden tikun tiedostoja en saanut avattua. Siellä on hyvässä tallessa monta juttua, niin hyvin tallennettuna, ettei niitä kai kukaan pääse lukemaan...
Kuinkahan tästä selviän?
Kaikki jutut pitäisi olla tallessa myös paperiversiona, mutta missä?
Yökaudet olen leikkinyt kirjailijaa kun uni jätti minut.
Ei pelkästään oma haaveeni/tavoitteeni ole nostanut jännitteitä, sitä tekee myös muiden ryhmäläisten kohtaaminen, ketään en ole aiemmin tavannut ja kuusi päivää vietämme tiiviisti yhdessä.
Onneksi en ole ihmisiä pelkäävää lajia.
Helteistäkin on jo selvitty. Luultavasti.
On tunnustettava, että en ole erityisemmin kärsinyt helteestä, vain yksi yö tuntui sellaiselta että ahaa, nyt taitaa iskeä fibro päälle. Olimme olleet päivällä "Puhtaat valkeat lakanat"- esityksessä ja etiketin mukaan tuunasin naamaani. Ei olisi pitänyt, sain nimittäin silmäni vuotamaan vuolaasti. Kajal ei sovi minulle. Reaktio levisi kipuaaltona koko kroppaan asti, kesti koko yön, kun aamu koitti olin ihan tavallisessa tilassani. Zyrtec, silmätipat ja Panadol olivat pelastukseni.
En ole ollut vuosikymmeniin yksin lomailemassa, oikeastaan en koskaan. Ay-aikoinani KTV-opistolla kurssit kestivät viisi päivää, eikä sekään ollut lomaa.
Tämän viikon, vaikka se on haastavaa minulle, aion ottaa omana lomana.
Sukankutimet tulivat mukaan, tietysti.
Puoliso- herra Kukkaro ja koirani Jymy saivat seurakseen teinipojat. Koulut alkavat loppuviikolla.
Nyt riittää Papalla vastuuta kun kolmaskin teini tulee ruokapalveluun.
Kirjoitan väliaikaraporttia viikon varrelta, jos aihetta on.
ps.mummukanjutustelua.blogspot.fi päivittyi eilen
Voin sanoa aivan vilpittömästi, että olen tosi, tosi, tosi iloinen puolestasi. Uskon sinuun.
VastaaPoistaIhanaa "lomaviikkoa"!
Kiitos, nyt on viikko tehty ajatustyötä, "tahroja paperille" nyt vain odotellaan.
PoistaAi, että, olen niin onnellinen puolestasi! Unelmien polkua kannattaa seurata, hyvä Sinä <3 Kiva, jos kerkiät päivittelemään väliaika kuulumisia! Kirjoitus-iloa Sinulle <3
VastaaPoistaNo ei ollut aikaa päivitellä mitään, ei edes fb-tä (kentät olivat hiukan laimeat)
PoistaPaljon onnea sinulle... unelmat on luotu toteutettavaksi.
VastaaPoistaIhanaa kuluvaa viikkoa sinulle <3
Kiitos! Yhden kynnyksen yli on nyt astuttu...
PoistaKunnioitettavaa uskallusta. Toivotan onnea kirjasi edistymiselle.
VastaaPoistaPian on puutarha päästettävä horrokseen, sen jälkeen alkaa muiden "siementen" idätys.
PoistaKirjailijan alkutaival ei välttämättä ole helppo, mutta olen satavarma tai jopa tuhatvarma, että onnistut. Sinulla on sana hallussa, anna palaa vaan 😀
VastaaPoistaTodellakaan ei ole, sen nyt sain karvaasti todeta. Kirjan aloitus on niiiin paljon muuta kuin kirjoittaa sanoja paperille, saati sen vieminen kunnialla loppuun asti.
Poista