HARTAAMPI VIIKONLOPPU

Tälle viikonlopulle sattui tapahtumia, jotka syrjäyttivät kalenteriin merkityt muut menot ja harrastukset.
Saatettiin serkkupoika "sinne jonnekin".

Myttysten sukukunta väheni yhdellä jäsenellä.

Tämä hautapaikka Tampereen Kalevankankaalla avattiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 1957 ja siihen laskettiin mummi-Ester vain 65-vuotiaana.
Seuraavana keväänä hauta avattiin toisen kerran ja Kalle-ukki pääsi mummin viereen.
Tuolloin päättyi lapsuuteni aika, perheemme asui samassa taloudessa ukin ja mummin kanssa syntymästäni asti, 12 vuotta.
Saimme olla serkkujen kanssa saattamassa ukkia ja mummia haudan lepoon.
Nyt meidänkin joukko on vähentynyt ja serkkuja on saatettu vanhempiensa ja mummin ja ukin viereen Kalevankankaalle.

Tämänkin päivän tärkeä tapahtuma vietettiin kirkollisissa maisemissa omalla kylällä.

Äänen antamisen ja vaalikahvien jälkeen kiertelimme hautausmaalla. Tässä kalmistossa ei ole vielä läheisiämme. Puoliso löysi pappansa veljen Pietarin, jota Pekoksi sanottiin, hautamuistomerkin. Veljekset, tämä Pietari ja Johan - Konstantinin pojat-  olivat viime vuosisadan alussa olleet moderneja ja vaihtaneet sukunimensä Kukkaron maalliseksi Halmeeksi. Nyt puolisoni on blogissani herra Kukkaro että perinne säilyisi. Samalla hautausmaakävelyllä  hänelle heräsi lapsuusmuistokin tästä papan veljestä. Perhe oli tehnyt sukulaisvierailun Tampereen Vehmaisista Ylöjärven Metsäkylään vuotta ennen papan veljen kuolemaa, 1949. Puoliso- herra Kukkaro - oli silloin viisivuotias, mutta muistaa matkan ja talon -harmaan hirsimökin jossakin Metsäkylässä. Enää sitä ei taida löytyä.

Oman kirjoittelemiseni myötä olen taas enemmän innostunut sukumme vaiheitten tutkimisesta ja nyt ajatukset tahtovat karkailla liian kauas menneisyyteen, 1800-luvun alkupuolelle, josta minulla ei vielä ole mitään dokumenttia tiedostoissani.
Kirjoittajapiirin kanssa käytiin Metsossa kuulemassa kuinka ja mistä voi omatoimisesti hakea tietoja sukunsa menneisyydestä. Kun itsellä on pieni suku, on tie nopeasti kuljettu perille asti.

Koin kauhun hetkiä tässä edellisellä viikolla kun kannettavani alkoi oikutella kirjoittamisen aikana.
 Kirjoitin näppäimiä tuijotellen pettämättömällä kaksisormijärjestelmällä ja kun välillä silmäilin näytölle, ei siellä näkynytkään tekstiä!!! Se tuli vasta pitkällä viiveellä ja teki sitä toistamiseen. Vein koneeni huoltoon ja sain sieltä ikävänkuuloista viestiä: kovalevy on menossa vialliseksi. Se tieto lamasi minut lähes kirjoittamattomaan tilaan. Onneksi vanha pöytäkone on paikallaan ja pelasti minut katastrofilta. Kun aloin huomata ongelmia, olin ottanut kannettavasta tiedostojani kovalevylle ja muistitikuille. Onneksi.

Tänä viikonloppuna oli taas Tampereen Kädentaidot-messut, anteeksi vaan järjestäjät kun en sinne saapunut lupauksistani huolimatta, mutta joskus on tehtävä valintoja ja nyt valinnat sattuivat näille hartaammille aiheille.

Koirani Jymy-Jamillakin on poikkeusviikot käynnissä, nimittäin naapurin russelilla on NE ja se on saanut meidän nuorukaisen kiihkon valtaan. Päivä alkaa suus supussa ja huulien välistä pääsee kaihoisaa ujellusta. Tien vieret on nuuhkittu jokaiselta sentiltä ja katse kiertää tietä ylös ja alas, näkyykö Tuoksujen Kuningatarta. Jos näkymää on, olen joutunut kiertämään meidät -Jymyn ja itseni -pihakoivun ympärille, ettei kiihko pääse toimeksi asti.

"Kiitos Emäntä kun annat mun peuhata edes näitten tyynyjen kanssa kun en muutakaan voi!"

Hyvää alkavaa viikkoa, minä yritän uppoutua kirjoitushommiin.

ps. Istutin tänään viimeiset euron pussilliset kukkasipuleita penkkeihin ja tyhjensin biokompostin kukkamaille. Huomenna taitaa olla jo pakkaskelit.