torstai 31. tammikuuta 2019

KIRJOITUSVIREESSÄ

Naputtelin juuri ulos koirani Jymyn kuulumisia. Omia kuulumisia en ole julkistanut kuin yhden jutun verran koko tammikuun aikana. Sekin oli kertausta menneeltä vuodelta.
En ole hukkunut lumeen kuten unohtamani kottikärryt.


Miksi olen ollut vaiti? Tunnustan - laiskuuttani! Tai oikeastaan ajatukseni ovat olleet niin syvällä tietyssä projektissani, etten ole muistanut muistella blogiini mitään ajankohtaista.
Nyt olen saanut joitakin mieltäpainavia juttuja pois pöytälaatikosta ja lähetettäväksi maailmalle tai ainakin Helsinkiin

Koko tammikuu on huvennut monenlaisten käytännön asioiden parissa. Martat ovat ohjeistaneet ettei kaappeja tarvitse siivota jouluksi. Siksi tein sen tammikuussa. Nextiiliin sain kärrättyä säkillisen vanhoja lakanoita ja muuta ylimäräistä liinavaatetta. Keittiön kaapeista poistin vaikka mitä tarpeetonta. Nyt on käynyt niin, että kaapeissa on kiitettävästi tyhjää tilaa (uusille hankinnoille?)
Ikuiset Tupperwarat jätin vielä käyttöön.


Käytännön asiana pidän myös tutustumiskäyntiä rakennettavaan kerrostalokohteeseen Tampereella.
Tampere on syntymäkaupunki ja se vetää vieläkin puoleensa vaikka Ylöjärvi on ollut kotikunta jo 45 vuotta. Nykyisen kotikunnan vahvana etuna pidämme toimivia terveys- ja sosiaalipalveluja. Niitä saatamme tarvita lähestyvinä vuosina. Siinä on yksi syy päättämättömyyteemme uudesta kotipaikasta.

Olen saanut tartutettua asuntokuumeen puolisoonkin -herra Kukkaroon. Aikomuksena ei tällä kertaa ollut uuden kodin hankinta tästä kohteesta, tämä oli katselmus miltä uudet kodit nykyään näyttävät. Näyttiväthän ne -pieniltä.

Vielä on tunne -ainakin Puolisolla, että uusissa kohteissa seinät ovat liian lähellä toisiaan.
Olen kehoittanut Puolisoa miettimään  kuinka paljon sitä oikeastaan enää liikkuu ja touhuaa kodissa. Touhu taitaa keskittyä TV:n katseluun omassa pehmustetussa keinutuolissa tai päiväunien ottamiseen soffalla. Keittiössä otetaan muutamia askelia hellan ja tiskipöydän ympärillä. Ei enää hääräillä kuten ison lapsiperheen päämiehinä. Eikä järjestetä perhepäivällisiä.
"Ennenkun tää talo pannaan myyntiin pitäs tehdä tota ja tota!" Tottahan se onkin, pintalaittoa yli 40-vuotias talomme vaatii. Minä olen aloittanut tulevaisuuden toteuttamisen karsimalla pois kaiken mitä en tule tarvitsemaan siellä missä tulevaisuudessa kirjoitelmia näpyttelen.

Perhepiirissä on tällä hetkellä monta muuttujaa: Neljännen Pojan esikoinen muuttui itselliseksi kun sai oman (vuokra-)asunnon isänsä viereisestä talosta.
Tammikuun aikana katseltiin Nuoren apuna niin sopivaa sijoituasuntoa kuin vuokra-asuntoakin. Molempia löytyi ja pankin lainaluukullakin poikkesimme. Sopiva vuokra-asunto löytyi ihan kodin vierestä ja tällä viikolla Nuoren tukena allekirjoitettiin vuokrasopimus. Eilen ja tänään on tehty muuttoa.

Mahtuuko, mahtuuko?


Asuntona on saunallinen kaksio, kelvollinen ensiasunnoksi nuorelle?!
Vuokrakin on kohtuullinen ja sijainti lähellä koulua, mahdollista tulevaa työpaikkaa ja muuta perhettä. Minulla sormet syyhysivät sisustamaan, mutta kuten perheen poikienkin lähtiessä maailmalle ei entisen kodin tavarat  kelvaneet nuorten kotiin. Valkoisen sohvan ja nojatuolin Nuori osti omilla rahoillaan. Tarjosin verhoja kodikkuutta luomaan.
"Minä olen nuori poika, ei tänne mitään kukka-tai pitsiverhoja tuoda!"


Kaapista löytyi ostettuna tiskiaineet ja muutama siivoustarvike.
Mummi sai sponsoroida keittiön muita tarvikkeita kuten veitsiä, siivilöitä, kattilan, siivousämpärin ynnä muuta metallista, silmään sopivaa.
"Paistinpannu täytyy olla iso kun teen siinä ruokaa."
"Olen virkannut Sinulle patalappuja."
"Jaa virkannu, ei mitää kotitekoista, tässä on hyvät patakintaat!"
Taas sai mummi olla sponsorina...
Muuttopäivän iltana:" Voitko laittaa mulle vähän rahaa, ostan jauhelihaa, teen ruokaa!"
Muuttajan omat rahat ovat papan hallussa.
Edellisellä viikolla oltiin Nuoren mukana autokaupoilla.
Kolme päivää kului, Pappa sai puhelun:" Joku peruutti mun auton perään parkkipaikalla!"
Vakuutukset oli onneksi tehty ajoissa. Pappa oli taas "asianajajana" ja vierestäseuraajana kun asiat hoidettiin kuntoon.


 Nuoren elämässä on tämä tammikuu ollut yksi elämän tärkeimmmistä: muutto omaan kotiin.
Se oli helppoa kun isän perhe muutti samaan aikaan viereiseen taloon pienempään asuntoon ja tuki on lähellä.  Senkin muuton loppurutistusta oltiin tänään toteuttamassa. Hyvää harjoitusta tulevaisuuteen.

Tällä viikolla on ollut toinen nuori -TETtiläinen peräkamarin asukkina.
Pappa on saanut taas toteuttaa isärooliaan: ennen pojan heräämistä pöydälle on katettu murokulho, murot, lasi ja maito. Kun Neljäs Poika oli samanikäinen oli aamukuvio: teemukissa likoamassa teepussi ja sokerit hämmennettynä ja leivät tehty mukin viereen. Jos isä ei ollut laittamassa aamupalaa ja se jäi minun tehtäväksi, sain ilkikurisen katseen:" Isä hämmentää aina mun teeni sopivaksi!"

Nyt minun tehtäväksi on jäänyt pyykkihuollon toteuttaminen, sain sitä sylin täydeltä. Pappa kaatakoon TETtiläiselle murot kuppiin...

Nyt ei ole tarvinnut työssäoppijaa kuljetella, kun on ollut oma Mauto alla.


Kotitieltä kylälle tammikuussa 2019


ps. juuri julkaistun tilaston mukaan blogiani on luettu yli 100tuhatta kertaa. KIITOS!


6 kommenttia:

  1. Onnea huimasta lukutilastosta!
    Onnea myös uusiin koteihin.
    Olipa kiva lukea myös sinun ja nuortenne kuulumisia pitkästä aikaa. Juuri luin Jymyn kuulumia.
    Paljon on mahtunut teidän tammikuuhun.
    Hyvää helmikuuta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen yllättynyt! Sydän tässä käy ihan ylikierroksilla kun on taas yksi nuori aloittamassa omaa elämää.

      Poista
  2. Kirjoituksesi oli ihana. Sitä itsekin pohtii samoja. Vaikka nyt vasta omat lapset tekee muuttoa kotoa. Tuntuu hyvältä ja haikealta ja kaikelta siltä väliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omien poikien muuutot kotoa olivat yhtä jännittäviä ja nyt tämän lähellä asuvan pojanpojan muutto nosti ne tunteet pinnalle. Kotimme on viikonloppuisin ja loma-aikoina avoin lastenlapsille, nytkin täällä heitä on kaksi yökylässä..

      Poista
  3. Voi kuinka hyvää huolta pidätte nuoristanne. Mikäpä on itsenäistyessä, kun on omat vanhemmat ja isovanhemmat tukena kaikessa. En osaa edes kuvitella, miten mukavilta tuollaiset aamut pojistanne (siitä neljännestä omasta ja siitä tettiläisestä nyt) ovat tuntuneet, kun isä/pappa laittaa aamupalalle kaiken valmiiksi. Noin suuren rakkauden määrällä nämä lapset tulevat hyvin pärjäämään elämänsä haasteissa. Ei ole ihme, jos lastenlapset viihtyvät yökylässä :)
    Onnittelut blogin lukutilastosta, AnneliPunneli, ei sekään ihme ole - on näitä juttuja niin kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Serkukset (12) ovat saman ikäluokan joukkoa joten yhdessä viihtyminen on ollut taattua. Nuorten maailmallelähtöä on mukava seurata kun se tapahtuu hallitusti.

      Poista