tiistai 1. tammikuuta 2019

NÄITÄ MUISTELEN VUODESTA 2018

Mennyt vuosi 2018 on kulunut sekä perhe- että yhteisökeskeisesti.
Perhekeskeisesti siten, että pääjoukko eli 1997-2003 syntyneet nuoret ovat päässeet lapsenkengistä ensin teineiksi, nuoriksi ja nuoriksi aikuisiksi. Yksi kotiutui tammikuussa vuoden varusmiespalvelusta toinen ammattipätevyys suoritettuna, sai työpaikan ja oman kodin. Yksi sai valkolakin, mutta pitää Esson baarin tiskin takana välivuotta ja kerää opiskeluvaluuttaa pankkitilille -luulisin?!
Kaksi serkusta saivat rippikoulunsa suoritettua ja mopokortit. Isomman veljen toimettomaksi jäänyt mopo sai peräkärrykyydin  Kontiolahdelle, että koulumatka sujuu sujuvasti. Toisen ripiltäpäässeen Mauto näyttää majailevan meidän pihassa viikonloppuöinä. Iltaisin sillä survaillaan pitkin kyliä, joskus on pikkusiskokin pelkääjänpaikalla. Minulle ei olla kyytiä luvattu.
Siskokset eteläisemmässä Suomessa ajelevat kyläreissunsa skoottereilla. Entinen autokoululainen sai hänkin ajokorttinsa ja isän sekä Papan auto on silloin tällöin lainauksessa. Tämä Entinen autokoululainen -vm 2000- haaveilee omasta asunnosta uuden vuoden alkajaisiksi.  Koulu loppuu keväällä ja viimeiset kuukaudet nuori aikoo selvitä omin avuin. Vaatimustaso on haastava kun tärkein kriteeri on asunnon sijainti-sijainti ja sijainti. Ja tietenkin hinta! Olen alkanut kerätä kapioita/varustusta - näin aluksi olen virkannut lankojenlopuista patalappuja tulevaan poikamiehen keittiöön. Jostakin on aloitettava, vai mitä?!
Jälkipolven aikuisemmat tytöt -nuoret naiset -, toinen jatkaa opettamassa ratsastus- ja hevostaitoja, toinen opiskelee biodynaamista maataloutta Hollannissa.
Kolme nuorinta jatkaa peruskoulussa, nuorimmat ovat innostuneet YouTube-videoiden tekemisestä, toisen roolihahmo on peruna ja toinen kertoo kuulumisiaan PetShop- hahmojen kautta. Taitavia tyttöjä alle kymmenvuotiaina, mummi on iloinen!

Yhteisöni -Eläkkeensaajien paikallinen yhdistys - on antanut haastetta kevään ja syksyn viikoille. Minulla on ollut kiinnostava rooli olla sihteerinä ja sitä kautta olen syventynyt muihinkin yhteiskunnallisiin asioihin pöytäkirjojen kirjaamisen lomassa. Tämän yhteisön kanssa on tehty virkistäviä kulttuurimatkoja teatteriin ja Eduskuntaan sekä Ähtärin eläinpuistoon pandoja katsomaan.
Liityin pariin muuhunkin yhteisöön kesän ja syksyn aikana  hakemaan tukea tekemisilleni. Olen maininnut tässä blogissani useita kertoja palavasta vimmasta saada lapsuusmuistoni kansien väliin. Tukea sen toteutuminen vaatii, enemmän kuin aluksi kuvittelinkaan. Ensimmäinen tukiryhmäni on Kirjoittavat Eläkkeensaajat ry, pidimme ensimmäisen kuuden päivän leirin Virroilla Rajaniemessä elokuussa.
Toinen uusi yhteisöni on Tampereen seudun työväenopiston Elämä tarinaksi-kirjoittajaryhmä. Siellä kävin syksyllä joka viikko ja kirjoittamisen lisäksi olen opetellut kulkemista Nysseillä. Kerran päädyin bussimatkallani hautausmaalle... "Minne Te rouva olette menossa?" Istuin tyynesti tyhjässä bussissa päätepysäkillä...

Terveysrintama on ollut terveyden puolella, tavanomaisia potemisia -nuhaa, yskää, flunssaa- en ole kokenut. Silloin tällöin ankarastikin vaivannut fibro ei ole kipuillut viime vuonna kertaakaan. Yksi pieni (mutta hiivatin kivulias) noidannuoli käväisi lonkassani alkutalvesta ja koiralenkillä napsahti pohjelihas sellaiseen kuntoon, että muutaman päivän kuljin keppien kanssa.
Puoliso -herra Kukkaro koki omalla tahollaan yllätyksen kun pienen vaivan diagnoosi alkoikin s:llä. Hoidot sujuivat erinomaisesti ja huoli on nyt selätetty.

Alkusyksyllä taisin vetää itseni melkein psyykkiseen "piippuun" lähipiiriläisen elämän järjestelyn tiimoilta. Nyt asiat ovat tasapainossa, jopa yllättävästi. Olin kesällä ihmetellyt usean öljyvärityön katoamista lähipiiriläisen asunnosta. Loppusyksyllä sain yllättävän soiton että "kadonneet" taulut menisivät näyttelyyn alkuvuodesta Turussa. Tätä näyttelyä ei minun tarvitse pystyttää, olen niitä laittanut kuntoon jo tarpeeksi monta menneinä vuosina.

"Piipusta" poispääsy pudotti ympärysmitoistani muutamia senttejä ja vaakakin alkoi näyttää sopivaa suuntaa. Siitä innostuneena ja rasvapolttoa tehostamaan aloin keittelemään ja juomaan inkivääri/sitruunajuomaa. Äkäistä se on maultaan, mutta mitäpä sitä nainen ei tekisi terveytensä/ulkonäkönsä kohentamisen tueksi.

Likviditeettipuoli pääsi/joutui kapeikkoon rahavirtojen tilapäisen ehtymisen takia; syksyllä uudistettiin makuuhuoneen vaatesäilytys ja jouduin ostamaan uuden kannettavan tietokoneen. Yksi haksahdus maksupuolella kävi kun ostin pari säkkiä koiranruokaa Klarnalla. Odottelin laskua, se tuli vasta kahden kuukauden jälkeen kun jo piti ostaa uudet ruoat, eli maksoin yhtenä kuukautena lähes kolmesataa euroa koiranruoasta! Tästä opin, että en osta laskulle ellei ole pakko. Toinenkin kömmähdys kävi kun maksoin Visalla MyHeritagen DNA-tutkimuksen. Kokemattomana Visa-maksajana olin näppäillyt väärän numeron ja seuraavalla kerralla kaupan kone näytti "Maksu hylätty, ota yhteys pankkiisi!" Olen luullut osaavani näitä digiajan juttuja hoitaa ihan näppärästi mutta näyttää totuus olevan toisenlainen... Mitähän tulevaisuus tuokaan tälläkin saralla tullessaan?

Joulujuhlia vietin erilaisten yhteisöjen mukana, lähipiiriläisen hoitokodilla oli lämmin tunnelma ja sain laulaa muutaman joululaulunkin.
Eläkeläisyhteisön joulujuhlaan taas varustauduin papiljottien kanssa ja koiranpuremissa punaisissa korkokengissä.

Aattoaamuna käytiin tapamme mukaan viemässä muistokynttilät omaistemme haudoille. Aattoillan vietimme kahdestaan, tai olihan Jymy seuranamme.
Joulupäivänä lounaalla oli Neljännen Pojan perheestä osa. Toinen osa on täysvegaaneja joten järjestely oli kaikille sopiva.
Tapaninpäivä oli merkittävä päivä: 50-vuotta sitten tapasimme me -minä rouva Myttynen ja tuleva puoliso -herra Kukkaro toisemme ensimmäisen kerran. Siitä asti olemme olleet yhdessä ja tänä vuonna 28.12 juhlistetaan 50-vuotista avioliittoamme. Sitä toivon!

Lomanuorisoa on taas ollut peräkamari täynnä ja  punainen Mauto töröttänyt pihalla.
Tänään tulee tyttöjoukko Espoosta, sitten onkin  hulinaa kun lauma serkuksia on saman katon alla.
Tämä on nyt kuvaton blogijuttu ja enemmänkin muistutus itselleni kuluneesta vuodesta. Monta mieleistä kohokohtaa jäi mainitsematta, mutta blogeja selaamalla nekin löytyvät.

Eilinen uuden vuoden aattoilta vietettiin kotona koiramme Jymyn tukena. Omalla kylällä on rakettien paukuttaminen hillittyä naapurin hevostallin takia. Pientä epävarmuutta paukkujen kuulemisesta Jymy  kuitenkin osoitti ja viettikin iltansa WC:n lattialla turvassa.

                     Kiitän lukijoitani menneestä vuodesta ja toivotan kaikille
                     OIKEIN HYVÄÄ JA ONNELLISTA VUOTTA 2019




11 kommenttia:

  1. Lämpöiset Onnittelut ,piiitkän YHTEIS-ELON JOHDOSTA:)
    ...meiän ison kirkon ilotulitus siirtyi,,,,tulevalle lauantaille,,,ja taas eläimet korviaan pitelevät:(
    Hyvää uutta vuotta,rouvalle ,herralle ja JYMYLLE!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nykyaikana taitaa olla harvinaista nämä pitkät liitot, itsellenikin tämä on toinen, ensimmäisen solmin 17-vuotiaana...

      Poista
  2. Monenlaista mahtuu teidänkin vuoteenne. Onneksi useimmat huolet ovat helpottaneet.
    Harmillisia nuo maksukömmähdykset. Onneksi sentään olivat sellaisia, joiden syntymisen pystyi jäljittämään.
    Onnea pitkän parisuhteen johdosta ja lisää monia, monia rakkaudentäyttämiä vuosia.
    Kiitos viime vuodesta ja oikein hyvää tätä vuotta teille kaikille Jymyä unohtamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vuosi on ollut aivan tavanomaisen tasainen ja rauhallinen. Näillä vuosirenkailla ei enää suuria mullistuksia kaipaa. Kiitos kannustuksesta liittomme suhteen! Kiitos itsellesi hyvästä blogiseurasta!

      Poista
  3. Lämpimät Onnittelut pitkän liittonne johdosta.Onnea Vuoden 2019 jokaiselle päivälle! Jommalle myös mukavaa vuotta.🌹❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tähän tähdättiin jo suhteen alkuaikoina. Vuoden lopulla yritetään pitää kunnon kultajuhlat perheen ja alkuperäisten häävieraiden kanssa.
      Sinulle myös onnekasta vuotta 2019.

      Poista
  4. Kuvattomuutta en edes huomannut, sillä tapasi kirjoittaa vie mukanaan ja saa uppoutumaan tekstiin. Vuotesi on ollut monipuolinen ja kaikista kommelluksistakin olet hyvin selvinnyt. Tekniikan kanssa tulee tenkkapoota yhdelle jos toiselle ammatti-ihmisellekin.
    Lämpimät onnittelut pitkästä liitosta. Sen verran tulemme Ukkokullan kanssa perässä, että joulukuussa on 40. hääpäivä.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä eletyillä vuosikymmenillä vuodenkulut alkavat olla merkityksellisiä, jokainen tapahtuma on koettava "kuin viimeistä päivää"
      Toivotan Sinullekin hyviä jatkoja tälle vuodelle!

      Poista
  5. Paljon onnea pitkästä yhteisestä taipaleesta <3 Mukavan kuuloinen vuosi Sinullakin takana <3 Ihanaa vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betweenille tuossa tokaisin näistä tärkeistä vuosista... Sinä elät vielä elämäsi keväässä, nauti siitä! Toimeliasta vuotta Sinulle, muista lepäillä välillä!

      Poista
  6. Mielenkiintoista meininkiä on ollut niin vanhoilla kuin nuorilla Maatiaiskanasen suvun jäsenillä, ja onneksi sairaudetkin on jo voitettu. Menestystä kirjoittamis- ja maalausharrastuksien pariin ja muutenkin hyvää alkanutta vuotta, AnneliPunneli!

    VastaaPoista