sunnuntai 1. syyskuuta 2019

MORSIAN 2.9.1945

Heiluttelin pölyhuiskua päivällä äitini kuvan päällä. Otin kuvan käteeni, istahdin sängyn laidalle ja syvennyin tarkastelemaan mitä 24-vuotiaalle morsiamelle mahtoi kuulua syyskuun toisena päivänä 1945 ja sen jälkeen.


Hiuksissa saattaa tuoksua vetysuperoxidi, sillä on edellisenä iltana hiukset vaalennettu juhlakuntoon, niin äiti meille kertoi. 
Mitä tapahtuikaan ennen kuvan ottamista?
Kesällä 1944 oli Karjalan kannas tyhjennettävä suomalaisista pois sotatoimien alta. Evakkojunaan joutui lähtemään yksin myös Halosen Irja Jääsken Kuurmanpohjasta. Enson kuitutehtaan työväen asunnosta ei montaakaan kapsäkkiä saanut mukaan otettavaksi. Jääskeläisille annettiin litterat kauas länteen, Poriin kuulemma. Sinne ei Irja halunnut mennä, Tampere oli parempi paikka kun siellä asui jo kaksi tätiä. Työpaikka löytyi Lapinniemen tehtaan työmaaruokalasta ja sängynpaikka Amurista hellahuoneesta toisen evakon kanssa. 
Elokuu 1944 oli helteinen kun naiset -Irja ja Lempi- palasivat hikisen työpäivän jälkeen puusandaalit  Kastinsillalla kopisten Lapintietä pitkin kohti Amuria. 

"Hyi hitto, mikä täällä käryää, käyp´henkeen"
Vahva shellakan käry tuli kellarikerroksen huonekaluverstaan avoimesta ikkunasta kadulle.
"Mikä se tyttöjä noin yskittää? Saapiko olla vaikka paperossi helpottamaan yskää?"
Lapintie 18:n korkean kivitalon kiviportailla seisoskeli nuori mies leveälahkeisissa housuissaan ja kudottu pujoliivi paidan päällä. 
"Ei myö polteta tupakkia, mutta sano sie missä on hyvä uimaranta, pitäs päästä jo uimaan ko on näin kova helle."
"Tulkaa illalla Pyynikille, siellä on hyvä ranta"
"Tullaan tullaan tulevana torstaina tuohikuun aikaan": tirskui Irja, jota pujoliivimies oli alkanut kiinnostaa.
Illalla Irja  päätti lähteä sinne Pyynikille yksin, Lempi jäi loikoilemaan hellahuoneen hetekalle. 
"Tulithan sie. Kuin sie oot noin ruskia?"
"Evakosta olen tulossa, tehtiin pitkä reissu laivan kannella, siellä mie näin värjäännyin."
Irja yritti salaa raapia päänahkaansa, siellä vaelteli evakkomatkalla salamatkustajaksi asettunut iso täi.
Uimareissu päättyi korvikekupilliseen Työväentalon ravintolassa.
"Mie oon Myttysen Onni, entisii viipurlaisii." 

Ensimmäisen päivän muistoksi Irja sai Armonkallion uimarannalla Onnista ja Turusesta napatun valokuvan, taustalla kun näkyy Irjan työpaikka -Lapinniemen tehdas.


Vihkiäiset olivat vaatimattomat, valkoista pukukangasta ei siihen tilanteeseen ollut saatavilla joten musta juhlapuku sai kelvata.
Häävieraana oli täti Helmi ja täti Aino, ainoat Irjan sukulaiset.


Kamarinnurkassa on saatu ikuistettua hääkuva, siinä isä Kalle ja äiti Ester myhäilevät ainoan poikansa pääsemistä uuteen säätyyn. Ester- tuleva anoppi oli antanut oman punakivisen sormuksensa morsiamelle uuteen sormukseen. Minäkin olen jo mukana, Irjan hameen kätköissä tosin.

Irja ja Onni aloittivat yhteiselämänsä samassa taloudessa Kallen ja Esterin kanssa, siinä Lapintie 18:n kodissa. Lapsia syntyi kymmenessä vuodessa viisi. 
Elämässä ei käy aina kuten haaveillaan.
Avioliitto kirjattiin päättyneeksi 3.9 1959.
Irja ja viisi lasta aloittivat oman elämän uudessa kodissa, isä Onni ja ukki Kalle Ester-mummin kuoleman jälkeen hekin omassaan.
Irjasta ei tullut toista kertaa morsianta, vaikka hyviä kumppaneita pitkän elämän varrella olikin.
Onnikaan ei solminut uutta suhdetta.
Kun Irja oli saanut lapsijoukkonsa maailmalle, tuli hänen aikansa. Uusi ura alkoi kiinnostuksella omien poikien ammatteihin: merimiesten työoloihin ja ensimmäinen tutustuminen matkustajalaivan ilmapiiriin vei Irjan merille melkein 20-vuodeksi.
Elämänsä eläkkeellesiirtymisen jälkeen Irja täytti pikkutalonsa puutarhanhoidossa, savihahmoja ystävistä ja sukulaisista muovaamalla ja matkustelemalla ympäri maailmaan. Viimeisen pitkän reissun Irja teki Kiinan muurille juuri ennen 80-vuotispäiväänsä.


Pikkuinen Irja säilytti hyvän ryhtinsä, liikuntakykynsä, terveytensä, ymmärtäväisen, suvaitsevaisen ja tyynen mielensä elämänsä loppuun asti. Hra Alzheimer  teki tuttavuutta viimeisinä kuukausina, mutta siihen suhteeseen Irja ymmärsi suhtautua viileästi. Pneumonia tuli ja vei 92-vuotiaan Irjan sille viimeiselle matkalleen  Ystävänpäivänä 2013.

Kesällä 2012










20 kommenttia:

  1. Ihana kun tiedät äitisi historiaa jo ennen omaa aikaasi. Olen usein harmitellut kun ei koskaan tullut kysyttyä äidin ja isän nuoruudesta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallussani on paljon dokumentteja sekä isäni että äitini menneisyydestä, aarteenani pidän nauhoitteita, joissa äitini kertoi poikieni lapsille tapahtumista sodan aikana viimeisenä kesänään, silloin on tuo alimmainen kuvakin otettu.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen ja lohduttavan kannustava tarina vaikeissa haasteissa pärjänneestä äidistäsi. Hänestä voi ottaa hyvää mallia. Yksinhuoltajana pärjännyt viiden lapsen kanssa ja vanhaksi asti aktiivisesti elänyt. Ihania nuo savihahmotkin, tuovat iloa elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pintapuoliseen kirjoitukseen antoi aihetta tämänpäiväinen vihkipäivä jonka aivan sattumalta pölyjä pyyhkiessäni huomasin. Äiti osasi vaikka mitä!!!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen elämäntarina, tuo elävästi äitisi elämää esiin. Rivien välistä voi lukea lukemattomia tunnevyöryjäkin, joita elämän käänteet ovat varmaan tuoneet tullessaan.

    VastaaPoista
  4. Hieno ja kaunis morsian on ollut, vähän toista kuin mun äidin kuvassa. Joka oli otettu samoihin aikoihin.
    Aivan ihana kertomus, kuin romaanista. Siinä olis sulle kirjan aihetta! Kuljeskelen aika usein noissa paikoissa, piti ihan kuuklata tuo Kastinsilta, kun en sen nimeä tiennyt, vaikka kuljen sitä usein. On nuo seudut paljon noista ajoista muuttuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Emilie, Talo -Lapintie 18 on edelleen vahvasti pystyssä ja juuri entinen kotini Lapintie 18 C 16 oli myytävänä. Olen "kuin sidottu" henkisesti tuohon seutuun ja olen kirjoitellut paljon lapsuuteni ajoista Juhannuskylässä. Nyt olen lähdössä Keskustorin markkinoille -lierihattu päässä, kuten äidillänikin. Nähdäänkö?

      Poista
    2. No voi hitsi kun kurvasin vain siitä Raatihuoneen vierestä ja vain vilkaisin torille. Voi jos oisin huomannut ajoissa tuon viestin! No joka kuun eka maanantai on markkinat :)
      Lapintiellä on kyllä kaikki palvelut lähellä, lapsuuden paikat säilyy aina mielessä.

      Poista
    3. Tuleehan noita markkinoita, käyn siellä joka kuukausi, joskus ostan jotakin, joskus vain tarkkailen ihmisiä ja torielämää. Jos vaikka nähtäisi lokakuun markkinoilla Ratikkakahvilassa klo 12?

      Poista
  5. Hyvä tosi tarina. Minua myös kiinnostaa vanhat ajat ja edesmenneiden sukulaisten elämä. Onneksi on isän ja äidin kirjeenvaihtoa sekä sukulaisten kuvia vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat kirjeet ja valokuvat ovat erittäin "voimaannuttavia", kuten nykyään sanotaan. Omat pikkuvaivat tai vastoinkäymiset kutistuvat pieniksi kun syventyy entisen ajan ihmisten elämään. Aikakin kuluu mukavasti kun niitä muistoja selailee.

      Poista
  6. Olipa tosi mielenkiintoinen lukea. Hienoa kun tiedät noin paljon äitisi elämästä, siis nuorena. Minä en juurikaan tiedä, muutama kuva on tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini elämä oli vaiherikasta jo lapsuudesta asti ja saimme siitä kuulla perhetilaisuuksissa. Olen ollut aina "korvat höröllä" ihmisten elämänvaiheista, ja valokuvat tukevat sitä.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu kunnianosoitus äidillesi.
    Ennen ihmisten oli tyydyttävä vähään.
    Teidän suvussa on kauniita naisia.
    Hyvää syyskuuta Tarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikakirjoitus...Kaikki sukuni naiset ovat kuin pikkuisia keijukaisia, ei meitä montaa ole, mutta kaikki kuin samalla muotilla valettuja. Hyvien kuulumisten syyskuuta Sinullekin Kirsti

      Poista
  8. Oi miten ihania kuvia ja tarina! Mukavaa alkanutta viikkoa ja syyskuuta sinne teille❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ja värikkäitä syyskuun päiviä Sinullekin, Päivikki!

      Poista
  9. Erittäin mielenkiintoinen tarina ja siitä ihana että on tosi. Minäkin kyselin ja kirjoittelin vähän ylös joitakin juttuja isältäni ja äidiltäni heidän eläessään. Mukavaa luettavaa näin jälkikäteen ja arvokasta tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäntarinat ovat kiehtovia, etenkin silloin kun kertojana on läheinen ihminen, silloin ne jäävät syvälle kuuntelijan mieleen.

      Poista